Huutelen kuistilta elämänviisauksia

Hyvä Lukijani,

pahoittelen hyp-pi-vää käsiAlaaNi, sillä kuistilla on hitokseen hyttysiä. En taivu tykistökeskityksessä, vaan istun järkähtämättä taisteluhatussa. Jo tulomatkalla pääsi sotatunnelmiin, kun venäläisrekat on näköjään korvautuneet puolustusvoimain kalustolla.

Lähdettiin Hurtan kanssa liikenteeseen aamuvarhain Talonmiehen kaasuttaessa toiseen ilmansuuntaan poikain retkelle. Teki eilen iltamassa vihdatkin heille ja mullekin ”pikkuvastan”, jonka toin tänne. Osaisin kyllä itsekin tehdä, Talonmies opettanut yhteisten vuosikymmenten varrella.

Hurtan kanssa edettiin kahden pysähdyksen taktiikalla. Ensin stoppi yhden kylän kunnantalolle ennakkoäänestämään ja toinen stoppi ruoka-, juoma- ja pissatustauolle.

Mökille tullessa Hurtta saa aina kierroksia. Se täytyy rauhoitella sisätiloihin petilleen, jossa nyt lepäilee. En tohdi enää pitää sitä irti, kun näyttää saavan syttöjä ja aivotuksia, vaikkei enää lapsi olekaan. On elellyt Talonmiehen kanssa niin symbioosissa, että painelisi horisonttiin isäntää etsimään ja katoaisi teilleen. Susi söisi. Rotu on oman tiensä kulkijarotu, jolla on omaakin tahtoa, vaikka tottelee muutoin. Kokemusta on, monta on samanlaista ehtinyt olla.

Pahoittelen Lukijalleni, kun jorisen niitä näitä. Nautin sellaisesta 😁. Tähdellisempänä asiana haluan kertoa jututtaneeni joitakin aikoja sitten itänaapurin kansalaista (Lukija huomaa heti kiertoilmaisun). Keskustelu jäi mielen päälle, avaan sitä tässä.

Erittäin avartavaa oli kuulla ajatuksiaan. Vahvistui se, että Suomessa ja muissa eurooppalaisissa medioissa raportoidut asiat vastaavat todellisuutta myös tuon nimeltä mainitsemattoman maan kansalaisen mielestä. Pelkää entistä kotimaataan, sen hallitsematonta menettelytapaa koskien ihan tavan kansalaistakin, jos niikseen sattuu tulemaan. Ei ole viime aikoina kotimaassaan käynyt, pitää puhelimitse yhteyttä sukulaisiin. Tuolloin on keskusteltava kiertoilmaisuilla maan tilanteesta. Ainakaan toistaiseksi ei ole saanut velvoitteita tai yhteydenottoja kotimaansa viranomaisilta, varan vuoksi pitää matalaa profiilia. Ei liiku somessa, ei myöskään enää seuraa maansa lehdistöä, ”pelkkää roskaa ja propagandaa”. Harmiteltiin tilannetta yhdessä, mutta totesin, että hyvä, kun on nyt Suomessa. On pitkälle koulutettu ihminen, työelämässä. Kertoi aivovuodon olevan merkittävä ongelma kotimaassaan. Nämähän me tiedettiin.

###

Olen kohdannut murheita vanhojen ystävyyssuhteiden kanssa viime aikoina ja tosissani miettinyt, onko ikääntyminen ja suoriutuvan ihmisen roolista selviytyminen vain liian rankka paikka joillekin. Kun joutuu kohtaamaan iän tuomia realiteetteja. Kun ei enää kaikkeen siihen pysty eikä veny, mihin aiemmin kykeni. Ehkä jotkut ihmiset kuitenkin itseltään sitä vaativat, kun sallivuus itseä kohtaan ei ole vahvimpia puoliaan? Lisäksi on ehkä tullut sairautta, puoliso voi kuormittaa, aikuisten lasten kanssa voi olla huolia ja avuntarvetta, lapsenlapsia kenties hoidettavana ja joillakin kuulostaa olevan vastuita jopa aikuisten lastensa eläimistä… Ja siihen vielä omat vanhemmat. Viisas ystäväni sanoo: kuuskymppiseen nojataan molemmilta puolilta.

Työelämän haasteetkin uuvuttavat. Voimat ja oppimiskyky eivät vastaa nuorempaa sukupolvea, vaikka työkokemusta onkin. Monenmoista elämä siis heittää itse kullekin. Naamakin alkaa roikkua ja ahteri laahaa matalalla.

Ja sitten kaikki ehkä kasautuu, eikä ole rääpyä ystävyyssuhteiden eikä voimavarojensa ylläpitoon, ymmärrän sen. Ihan huolikin on ollut muutamasta vanhasta kaverista, viimeksi eilen. ”Istun tässä kauppakassien kanssa odottamassa kyytiä, mutta X (X=puoliso, ei aja itse autoa) vaan viipyy ja viipyy, väsyttää…”

Toiselle kaverille laitoin viestiä. Vuorokauden kuluttua tuli hieman äkäisen oloinen responssi. Luin rivien välit: liian tiukoilla on. Ymmärrän, en häiritse enempää, enkä tietenkään suutukaan. Odottelen, josko parempia päiviä tulisi. Olen olemassa sitä varten, jos niin katsoo. Tiedän: neurologinen sairautensa etenee. Mielialaan sekin vaikuttaa ja itse sairauskin niin tekee.

###

Mutta uutta sukupolvea pukkaa ”riesoiksi” mullekin. Hah, tämä kaveri on hauska piriste ja nopea uimari. Ryömii valonnopeudella tutkimaan pistorasioita ja purkamaan kirjahyllyä. Nappasi Annie Ernaux’n ”Vuodet” (upea kirja!) ja mutusteli jo kansilehteä ennen kuin ehdin hätiin. 😀 Hevoskirjat ovat myös mieleen. 🙂

Nyt on aika herättää Hurtta ja lähteä lenkittämään. Sitten kannan vettä ja puuta hetken aikaa, pistän tulet saunanpiisiin ja roikaisen uimaan. Ehkä paistan jonkun mokkoosen tai veistän vain palasen lanttukukkoa. Maakellarissa on maissiolutta, arkeni luxustuote.

Parhaat tervehdykset täältä täydestä hiljaisuudesta – tai no jaa: molemmista kaiuttimista kuuluu ininää. Ja käki kukkuu omat terveisensä.

Teidän Klara