Ilmakiertopullilla heittelen kademielellä kulkijoita

Hyvä Lukijani,

terveisiä kirjoituspöytäni äärestä, jossa auringonpirulainen ikävästi viiltää vasempaan silmään. Koitan huitoa kauemmaksi: ottaa opikseen ja laskeutuu kuusen taa. Korkeammalle ei enää jaksa kivuta, vaan suosii nyt muita Telluksella avaruudessa kiitäviä homo sapienseja, joilla on kesä.

Oletteko aatelleet, kuinka omituista on, ettei tiede vieläkään ole selvittänyt kysymystä, joka alati vaivaa mieltäni. Nimittäin: mitä löytyy, jos etenee avaruudessa niin kauas kuin pääsee? Älköön kukaan sanoko, että löytyy vain linnunrata tahi avaruuspölyä tahi muuta joutavaa. Vain eksaktit vastaukset hyväksytään. (miettii) Ja-has, tekoäly ehkä auttaa. Hetkinen…(sijoitan kysymyksen osioon ”Kenen luu oli kyseessä”.)

Njaah, arvasin: ei selvinnyt tästäkään. Kuulemma asia on monimutkainen ja kosmologian kannalta vielä arvoitus. Totta – ja tarkennan: vieläKIN arvoitus! Nykytieteen mukaan avaruus saattaa olla ääretönkin, mutta saattaapa olla, ettei olekaan. Vae niin! Mikä savolainen sinne on tukittu vastaamaan!

Tekoäly jatkaa konkretisoimalla asiaa. Heittää kehiin analogian avaruuden käsittämiseksi. Analogiansa on, että jos kulkee aikansa eteenpäin palaa lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Se on kyllä kukkua! Itä-länsisuunnassa kulkiessa ei Venäjältä palaisi lähtöpisteeseen kukaan ja pohjois-eteläsuunnassa olisi ylitettävä molemmat navat. (miettii) …No, onpahan ainakin yksi vaiva, joka on kaikilla maan asukkailla tismalleen sama: molempien napojen ylityspakko.

Mitä opimme tästä? Vaikkei avaruusasia selvinnyt, niin turhanaikainen pähkäily ei hukkaan mennyt. Se tuottaa sivutuotteena aina jonkin heuristisen oivalluksen.

###

Asiasta kiertoilmakypsentimeen, siis airfryeriin, jonka nimen mainitsen vain tämän kerran, sillä tässä maassa puhutaan suomea. Talonmies kantoi laitteen ovesta ja ensimmäiset lihapullat on paistettu. Maku vastaa pannulla paistettuja. Jatkoon menee, kaikin puolin mullistava keittiökapine. Silikonivuoka hommattiin, niin vähenee tiskaaminen. Kauppias antoi lisäksi mukaan paperisia vuokia.

###

Asiasta taas aprikoosiin, niin referoin tuoreen keskustelun pitkäaikaisen tuttavani (eläkk.) kanssa.

Hän: –Ja edelleenkö käyt keikkailemassa sairaalassa X?

Minä: (vanhasta kokemuksesta tiedän, ettei tästä aiheesta mulle kunnian kukko laula)…öhhh…käyn kyllä.

Hän (huokaa ras-kaas-ti): –VOI EI! En kyllä niin kauas lähtisi! Huh! Ja jaksat vielä!? Eikö sua hirvitä ajaa pimeässä? Mua hirvittäis! Kyllä siellä jatkuvasti jotakin sattuu, hirviä on ja kelitkin huononee. (Hän ei jostakin syystä lainkaan haluaisi, että käyn töissä … tienaamassa?)

Minä: -Joo. No, mulla on hyvä auto. (koitan vetää matalaa profiilia, sillä tiedän: piiskaa tulee)

Hän:- Siinä ei kuule hyvät autot auta, jos hirvi pukkaa eteen! Ja onhan niitä kaikenlaisia törppöjä liikenteessä! (Ajaa itse vain taajamassa, pitemmät matkat hoitaa puoliso.)

Minä:- Nooo, en ole ensi vuodesta kysellyt. Tuskin enää ottavat, säästöjähän pitää saada ja …. (huomaan hyvitteleväni: miksi ihmeessä ja mistä syystä?!)

###

Eilisiltana siivoilin email-lootaani. Oli jos minkälaista roskapostia, ilmoituksia julkaistuista artikkeleista ja Finnairin mainoksia, joita vain tulee, vaikka olen kaikkeni yrittänyt, etteivät lähettäisi joka hemmetin viikko useita kertoja tai siis ylipäätään laisinkaan. Huomaan roskapostin seassa sinne hautautuneen suojatun lähetyksen, tullut jo viikko taapäin. Avaaminen edellyttää pankkitunnuksilla kirjautumista.

Lähetys osoittautuu työsopimukseksi sairaalaan x vuodelle 2025. En ole sitä pyytänyt, eikä kukaan ole jatkohaluistani kysynyt. Mietin, kuinka tämä kerrotaan tuttavalle. Päätän: ei mitenkään. Salaan asian. En jaksa vastaanottaa moitteita työnteosta, joka jostakin syystä jotakuta harmittaa.

Lapsena sanottiin, että Suomi on vapaa maa. Myös kadehtimiselle. Työnteon kadehtimiselle – voi suomalaista mentaliteettia! ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa!”

###

Nousen vihreänä, limaisena ja lähmäisenä vellovasta ilkeilyn ja kademielen suosta katsomaan akkunasta. Talitintti nakuttaa talipalloa ja aurinko on maansa myyneenä laskeutunut kuusikon alle. Talonmies kuuluu tuuletusikkunasta huutelemalla komentavan oravaa pois lintujen talipallolta.

Ryhdyn tutkimaan ”Retki suolle”- nimistä kirjaa ja aukaisen Suomen Rauhanyhdistysten keskusliitolta tulleen kirjeen. Minäkö rauhanyhdistysläinen – ehei! Mutta Pekka Aittakummun äkkikäännös jaksaa silti kiinnostaa, vaikkei nyt saapunut posti siihen liitykään. Mihinkä liittyy, niin sen tulette vielä näkemään täällä 😀

Salaisuuden savuverho laskeutuu ylleni. Sen takaa vilkutan: heipä hei ja kuulumisiin!

Klara

Ps. Jos Iida Tikan podcast-sarja ”Mureneva maa” on vielä kuuntelematta, niin vahva suositus! Yle Areenasta. Ja samat sanat Sanna Marinista kertovalle audiodraamalle, Areenassa sekin. Hienoja nämä Ylen audiodraamat!