Hyvä Lukijani,
kuten edellä kommenttiosiossa sanottu, niin kännykkä imuroi valheellisen värikkään lopputuloksen revontulista, mutta jotakin tuon suuntaista viime viikolla oli itätaivaalla (ainakin).
Nyt istun junassa, joka kiitää läpi rakkaan kotimaan. Ikkunasta näkyy metsää, peltoa, pieniä tupia, puupinoja… ja jonkun harpun naama, josta tollottaa väsynyt katse. Edessäni istuu kampaamon punamultapurkkiin päänsä kastanut naikkonen, joka loikoilee penkki takakenossa, hiuspehko lojuu osittain istuimen päällä. Ehkä hänellä oli tukkaturkkinsa alla kuuma ja siksi nosti hiukset istuimen päälle? Ne haisevat pesemättömille naisenhiuksille, joissa tuulahtaa vanha hiusmuotoiluaineen eltaantunut… öh. Nyt kyllä… (Ryhdistäytyy, rykäisee ja palautuu sivistyneistön kvaliteettitasolle. Minä siis. Nainen loikoo edelleen hiuksineen edessäni ja vastaa omasta sivistyksestään.)
###
Bling. Juna tulee asemalle ja pysähtyy. Koputanko olkaan ja kysyn, oliko tämä jo teidän pysäkkinne, koska tukkanne kaipaa tuulettamista ja ehkä te itsekin?
###
Asiaan.
Hermoilin koko viikonlopun ja etenkin sunnuntaiehtoon, jotta kuinka menettelen lääkärikäyntini (maanantaina) kanssa. Kun on hitonmoinen räkätauti! Että mitä lääkäri ajattelee, pelkääkö sairastuvansa, heittääkö heti suorilta ulos:
”Kehtaatkin ryötti tulla tänne yskimään ja rääsäämään! Ulos täältä, kuuletko: U-L-O-S, tuosson 5 hirttä poikki!”
Mutta entä jos perun ajan!? Lääkäri harmistuu: ”Nonnii, juuri näin: ensin varataan ja viikonloppuna perutaan! Mistä se luulee, että tämmöinen yksityislääkäri palkkaa saa! Ei nenäänsä pidemmälle ajattele!”
Päätin uskaltautua paikalle. Mutta pari yötä meni pähkätessä kasvomaskin kanssa. Että laittaako valmiiksi naamalleen ennen kuin heitetään ulos. Ja missä niitä kunnollisia ylipäätään enää on! (Löytyi lopulta Talonmiehen varastosta.) Mulla oli enää toimenpidesalista varastettuja maskeja. Niissä on pitkät sidontaliuskat kirkumassa, että VARASTETTUJA! Sen lääkäri olis heti huomannut.
Vaatteet haisee savulle, ulkotakki ainakin, joten se piti pestä. Ja miettiä mitkä olis sopivan fiksut kuteet, kun ei nykyään ole kuin kansallispuku ja retkikamppeita. Kesällä voisi mennä joissakin pelikamppeissa, mutta nyt olis shortseissa kuin huutomerkki tähän vuodenaikaan. Lääkäri ajattelis, että herraparatkoon, voi olla työläämpi juttu nyt, edellyttääkö ihan päivystyslähetettäkin.
Lopulta oli valkattu katu-uskottavat kamppeet, maski oli laukussa ja pastilli suussa, ettei heti ovesta sisään astuessa purskahda keuhkojen pohjasta yskimään ennen kuin lääkäri kissaa ehtii sanoa.
Istuin kauhunsekaisin tuntein odotushuoneen penkissä, jossa oli pari verrokkia, siis naisia kypsissä kymmenissä. Vieruspuolelta alkoi muori rupattaa, ilmoja pidellyt ja nyt kyllä tuulee, mutta eilen jne jne jne. Mulla naama sen kun punehtui ja posket pullistui. Yritin nyökkäillä sosiaalisesti, mutta lopulta oli ihan pakko purskahtaa raikuvaan yskänkohtaukseen, kun en enää pystynyt pidättelemään. Onneksi ei tullut aivastus kaupan päälle. Ja Herra helpon heitti: eukolle kävi kutsu lääkärin huoneeseen.
Arvasin, että seuraava uhri olen minä. Olin imeskellyt melkein koko pastillirasian ja hörppinyt lenkkipullosta vedet, kun käsky tuli: ”Klara Saken!”
Tunnustin heti ovella, että flunssa riipoo, olen pahoillani. Lääkäri katsoi hämmästyneenä: ”No mitä sitte… kuule mitä sulle kuuluu?” Minä, että kato onko mulla kaihi ja jälkeläinen käski tulla, kun vasemmassa ylälateraalissa näkyi joku viikko sitten sahanteriä kymmenisen minuuttia, ei päänsärkyä, ei pahoinvointia, eikä näköpuutoksia, ei myöskään valonvälähdyksiä, ei siis auraoireita, eikä lasiaisen irtoamiseenkaan viittaa. ”No katotaanpa”, sanoi lääkäri. Kysyin laitanko maskin. ”Höh, no etkä laita. Laitapa leuka siihen telineelle ja kato suoraan mun oikean korvan ohi, hyvä…Kirkas on linssi, ei minkäänlaista kaihia ja katotaanpa verkkokalvolle, jos katot nyt ensin suoraan ja…” Näin edettiin.
Lopuksi sovittiin, että mennään joku ilta lenkille, kun ehditään. Ollaanhan me kurssikavereita ja tunnettu hirmukauan ja paljon ois juteltavaa.
Sen pituinen se.
Terveisin Klara,
edelleen yskässä, mutta koitan pidättää yskänkohtausta, ettei potilaat huomaa.
Klara Saken kirjoittaa 