Joutsenen luita ja mietteitä suomaisemassa

Hyvä Lukijani,

vietin eilisen päivän komealla aapasuolla. Varustauduin lumikengillä josko kovinkin suo upottaisi, niin olisi jaloissa veneet ja kävelysauvamoottorilla meloisi rantaan. Mutta eipä juuri lumikenkäpurjehdukselle joutunut, sillä suomättäät olivat pääosin jääkumpuja. Niitä pitkin saattoi hypellä eteenpäin.

Samalla syynäilin lintuja: ei vielä juurikaan tarjontaa. Olinko kuulevinani kiurun, korpin ainakin. Ainut näköhavainto oli verkkokalvolle (retina) piirtyvä kuva pääni yli torveilleesta joutsenpariskunnasta. Kuulohermo (nervus acusticus) tuki havaintoa. Vielä jaksaa aivoissa kaksi neuronia kätellä toisiaan ja yhdistää pitkäkaulan joutsenen käsitteeseen. Vaan eipä löytänyt pääkopan kovalevy joutsenen latinankielistä nimeä. Eikä kakistanut tekoälykään, sillä rassasin sen jo aamutuimaan uuvuksiin. Näyttää nyt hörsivän pullakahveja lopen uupuneena. Mutisee sitten kuitenkin suupielestä Cygnus pyörittäen maitokahvia leveäsuisessa kupissaan. Hah, kai sillä nyt joku muukin nimi on kuin pelkkä cygnus! (”Täällä blogikirjoittaja, joka poltti tekoälyn pohjaan”, :D. )

Tiedustelen siltä, mikä mahtaa olla joutsenen toinen nimi. Ilmeisesti pulla on syöty, koska luukuttaa oitis neljä eri joutsenta: Cygnus cygnus, Cygnus olor (kyhmyjoutsen), Cygnus columbianus… kaikkien hämmästykseksi ei Amerikanlahtijoutsen vaan tundrajoutsen! Vielä lisää siipiveikkoihin Cygnus buccinatorin, nimi kalskahtaa pureskelijalta. Sinnepäin menee: trumpettijoutsen.

###

Joutsenista puheenollen, joku trumpetinsoittaja menetti torveillessaan henkensäkin. Löysin eilen osan luista, joista yksi oli linnunluuksi kookas. Arvelin olkaluuksi, ovathan siivet melkoiset. Tjaah … ellei ollutkin reisiluu. Millaiset ovat joutsenen reidet, ei heti tule mieleen.

Mitä tekoäly sanoo? Ensinnäkin pyytää huomioimaan, että ”lintujen luut ovat rakenteeltaan kevyitä ja onttoja, mikä mahdollistaa lentämisen”. Ai-jaa! Erikseen pyydettäessä lisää muutaman luukuvan. (Tutkailen kuvia) … No on kyllä maailma mallillaan! Kuvan perusteella näyttäisi, että ihmisen olkaluu (humerus) ja reisiluu (femur) ovat tismalleen samanlaiset kuin joutsenella. Näenkö jo Lukijani poistuvan paikalta vankoin siiveniskuin?

Jälleen kerran jää AI:n kiinni huijauksesta. Yhdessä asiassa se kuitenkin on ihmistä fiksumpi: tunnustaa heti virheensä. Esittämissään kuvissa tosiaan oli ihmisen luut (ossa, yksikössä os). ”Tosi hyvä ja tarkka huomio – ja aivan aiheellinen!” Sitten etsii huijareiden tapaan kuvan joutsenen reisiluusta nyt, kun petos on havaittu.

Vaikuttaa, että suolta löytämäni putkiluu onkin reisiluu. Rintalastan (sternum) tunnistaa helposti. Lisäksi oli pikkuluu, kaiketi siivestä (ei näy kuvassa). Kalisuttelin luita vastakkain ja ihailin niistä tulevaa puhdasta sointia, kilkettä tarkkaan ottaen. Kilk-kilk kilk-kilk.

Tässä vaiheessa kerrottakoon huolestuneelle Lukijalleni, että olen täysissä toimissani. Lisäksi mainitsen, ettei laajalla suoalueella ollut yleisöä. Ja vaikka olisi ollutkin, niin mitäpä tuosta. 🙂

Suoreissu toimi myös kengäntestauksen tehtävänä. Testasin uusia vaelluskenkiä, jotka vannoutuneena polkujuoksukenkäilijänä nyt kumminkin ostin. Suunnitellaan vaelluskaverin kanssa vaellusta haastavaan kivikkomaastoon. Arvelin voivan olla viisasta mennä järeämmillä jalkineilla. Todennäköisesti väärä arvio, sillä olen ollut useammssa kivikossa ongelmitta polkujuoksukengillä. Etuna on ketteryys. Kun alkaa viskata nurin, ehtii näppärästi reagoida toisin kuin painavilla kengillä liikkuessa.

No, kengät pelasivat hyvin. Pääasia on oikea koko ja riittävä, muttei liiallinen väljyys varvasalueella. Vaelluskenkien varjopuolena on vesistöjen ylitys. Viime vuonna kanssakulkija puuhasteli kenkiensä kanssa hyvän tovin aina kun vettä tuli vastaan ja se rassasi häntä. Pelastava ratkaisukin on: vedenpitävät sukat (Sealskinz). Muttei tohdi aikuisille sivusta ryhtyä viisastelemaan, useimpia sellainen keljuttaa. Nuo sukat mulla oli eilen ja jalat kuivat. Jalat pysyvät lämpiminä, kun lämpö ei näissä sukissa karkaa.

Nyt on piipahdettava syynäämään, mitä rapakon takana asuva trumpetinsoittaja tänään on keksinyt. Toverini häipyi sinne sukulaisvierailulle eilen, eikä vielä ole elonmerkkiä kuulunut. Liekö jo bumerangina takaisin kotiovellaan?

Itäseinän takanakin on varsinainen vanjaveitikka. Punoo juoniaan ja mairittelee maamme johtajaa: ”Alettaisiko taas ystäviksi?” Ovelat pienet, jääkylmät kgb-silmät kiiluvat punaisen kivitalokompleksin käytävien pimennossa. Hihittelee itsekseen kierouttaan ja katoaa onnahdellen kivipylväikön sekaan. -On meillä nyt maailma tässä, huh huh!_Mutta niin on kyllä kevätkin, helei!

Näihin toivotuksiin ja hyviä maailmanuutisia meille kaikille odotellessa, Klara

Ps. Unohdin, onko se kgb vai kgp. Piti oikein paperille pölökyillä kirjoittaa KGB ja KGP, jotta auttaisiko visuaalisointi. Ei auttanut ja Lukija arvaa keneltä kysyin. Vastaus: KGB. Ja kaupan päälle tuli lisätietoa:

FSB (nykyinen vastaava instanssi), SVR (ulkomaantiedustelu) ja GRU (sotilastiedustelu). Ja peräkaneetti: ”Jos haluat, voin tiivistää KGB:n historian aikajanaksi tai kertoa enemmän sen toiminnasta Suomessa tai maailmalla. Kiinnostaisiko?”

Jätän Lukijani arvattavaksi mitä vastaan 🙂 En malta olla mainitsematta jo aiemmin leuhkimaani asiaa, että Martti J. Karin luennot on kuunneltu ja kirjat luettu, kyberturvallisuuskurssinkin suoritin (Jyväskylän yliopistossa, ilmainen, kaikille avoin, suositus!). Käyköön selitykseksi.

Ja KGB perustettiin vuonna 1954 jatkamaan aiempien Neuvostoliiton salaisen poliisin organisaatioiden toimintaa. KGB piti Suomea tärkeänä ns. harmaan vyöhykkeen maana (a-haa!), josta hommattiin poliitikkoja, virkamiehiä ja toimittajia yhteistyöhön. Olisi uuden blogitekstin aihe, mutta sanokaan mun sanoneen: vielä me ällistytään keitä näihin kuvioihin sotkeutui. Joitakin on Talonmiehen salaisen palvelun kanssa luultu arvaavamme.