Hyvä Lukijani,
retkellä vierähti kahdeksan tuntia. Jokainen minuutti oli luksusaikaa. Kuljeskelin upeassa harjumaastossa, jossa pikkuiset, harjujen sekaan jumiin jääneet järviset olivat vielä joko kokonaan tai osittain jääkannen alla.
Tarkoitus oli pyrkiä erään suojellun pikkujoen rantaan. Suo siellä, vetelä täällä ja tiesin, että suo on ylitettävä, mikäli joen kohdille mielii. Vaikka ennemmin kurki kuolee kuin suo sulaa, niin joku kohta oli kuitenkin jo sula. Luovuin yrityksestä ja seurailin isoja kanta-astujan jättämiä askelmerkkejä suon reunaan ja kässeikköön. Kuntta oli vielä ainakin suon helmoissa pintasammalikon alta jäässä ja helppokulkuista. Yllättäen pulpahdin ikiaikaiselle traktorin tai muun koneen tekemälle jäljelle, lehtien peitossa ja selkeästi vuoskymmenten takaisessa rauhassa ollutta.
Suuntana oli laavu, jonne konejäljeltä suunnistin, keittelin kahvit ja paistoin rieskan tyyppistä leipää kaasukeittimellä. Tein vähän kilkkeitäkin ja laittelin tulet syystä, jota en tiedä, kun ei ollut mitään nuotiossa valmistettavaa. Tunnelman vuoksi? Suomalainenhan lyö heti valakian roihuamaan, kun nuotiopaikoille pääsee. Olinko saanut jonkun tartunnan, sillä harvoin viivyn missään nuotion äärellä, ellen yövy siinä samalla.
Paikka on etäinen, enkä koskaan ole vielä tavannut siellä ketään. Nyt yllättäen siihen pyörähti pari paikkallista ikätoveria. Olivan saman tyylin retki-ihmisiä, joten juttua piisasi. Kajakkiharrastajiakin, kuten meikäläinen ja sain pari hyvää vinkkiä veneenlaskupaikoista näillä seuduilla. Onnenpotkuna pitivät, että olemme onnistuneet (halvalla, toim. huom. mutta rahoista ei puhuttu tietenkään) saamaan mökin siltä alueelta, missä se on. Oli helppo jakaa se ajatus heidän kanssaan. Kertoivat myös, että karhun ovat tavanneet yhden ainoa kerran, vaikka metsissä kulkevat ahkerasti. Kävi ilmi, että karhu oli lompostellut vastaan sillä koneuralla, josta olin juuri laavulle tullut. No, kohtaamisesta oli aikaa. Mua ei pelota petoeläimen kohtaamisessa muu kuin se, millaiseksi väistämismatka muodostuisi, jos kohtaaminen sattuisi juuri ennen autolle tuloa. Täällä kun ei ratikat tai taksit kulje, eikä teitä ole vedetty ristiin rastiin. Eniten hirvittää hormonihöyryiset metsot. Millä ne nuijitaan, jos päälle pyrkivät? Pienellä Marttiinin puukolla tekisin urhean veitsihyökkäyksen vastaiskuna?
Kuikat ovat kiljahdelleet, kuikuttaneet ja haukahdelleet ja menneet maate. Sama plääni on Talonmiehellä ja vahtikoiralla, joka makaa härskinä sillinä lampaantaljan päällä omassa kankaisessa, lapsuutensa muistoja sisältävässä häkissään.
Näihin puheisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 