Merkintöjä muistikirjastani

Hyvä Lukijani,

oheinen siipiveikko kruisailee ikkunani alla päätään kallistelemassa. Päivänä muutamana koiran kanssa havahduttiin terävään kopautukseen, joka tuntui kuuluvan olohuoneen ikkunasta. Kumpikin jäi ihmettelemään äänilähdettä, jonka alkuperä sitten selvisi tänään. Kyyhkyskukkohan se siinä ulkoterassilla kukkoili olohuoneen akkunasta näkemälleen toiselle kyyhkyurokselle – itselleen siis. Ja hyökkäsi vastustajansa päälle kohti ruutua. No sattuhan sitä paremmissakin piireissä.

Juuri nyt näen noin kahden metrin päässä lintulaudalla sinitiaisen sadetta pitelemässä. Söi ehkä liikaa, eikä viitsi lähteä, kun alkoi ripehtiä. Jahas, aloittikin ruokailun uudelleen. Natustaa auringonkukansiementä palan kerrallaan pidellen saalista jalkojensa välissä.

###

Olen ollut työmatkalla kuten kunnon eläkeläisen kuuluukin. (huokaisee) Aion ensi viikon jälkeen pitää kunnon eläkeläispätkän ja palata kustannuspaikoille vasta syyskuun lopussa. Pehmeä lasku siis jatkuu siten, että pikkuhiljaa venytän poissaoloja yhä pidemmäksi kunnes lopulta huomaan, että olen kokonaan eläkkeellä. Ammattini varjopuoli on venytetty työelämäjakso. Kysyn: miksi? Oliko työ liian helppoa ja kepeää? Vissiin. Tai sitten on kyseessä kutsumusammatti kaikista parjaavista ja lääkäreitä moittivista ahneuspuheista huolimatta (kateellisia). Kohdallani kutsumustyön käsite pitää paikkansa ja tunnen kyllä useamman muunkin.

Meissä eläkeläisissä on monta sinnikästä työssäkulkijaa. Lienee sallittua. Yhtä vaaria yritin juuri eilen puhelimitse houkutella paikkaan X, jossa nuoriso-osasto lakoaa työkuorman alle (julkinen puoli kyseessä) ja karkaavat varmaan kohta jonnekin Pörriäisen työterveyshuollon palkkalistoille. Se on nuorisomuotia nykyään. Nuoriso haluaa näetsen jaksaa illalla myös omia lapsiaan sen sijaan, että asettaisi kansanterveyden perheensä edelle. Eikö olekin syntiä tuommoinen! Kalliisti koulutettua porukkaa ja noin itsekeskeisiä (sarkasmia). Ne pitäis vaan pakottaa sinne, missä kansa niitä tarvitsee. Ei tässä muutkaan ole ehtineet lapsiaan kasvattaa ja hyviä on tulokset. (edelleen sarkasmia).

###

Mutta palatkaamme eläintarhalle! Tuossa kuvassa on nyt tuo paksumahainen sinitiainen. Härski veikko, joka istui pitkän tovin ruokalautasella yksin. Katsokaas, kun muut linnustossa tietävät, että tuo sika puhkoo niiltä silmät, jos menee sivusta sorkkimaan. Niin! Olen varma, että näin se todennäköisesti menetteli. Sen häivyttyä palautui laudalle tavanomainen kuhina. On keltasirkkua, talitinttiä, pikkuvarpusta ja on tuossa käynyt tikkakin, mutta sillä on nyt sahalla joku iltakeikka. (Olisin kypsä eläkkeelle lintuja laskemaan.)

###

Muistikirjan viisauksia (heh):

”Asiat menee niin kuin niiden pitää mennä, huonossakin tilanteessa.” Äitivainaalta opittu viisaus, joka sisältää valon tunnelissa. Useinhan on niin, että loppuviimetteeksi asiat loksahtavat aina jotenkin hyväksyttävään asentoon, tavalla tai toisella. Ja sitten voi todeta toisen viisauden. Että Elämä opettaa.

Olen näköjään taltioinut muistikirjaan suuren määrän Ruben Stillerinkin viisauksia. Mutta niiden raportointi näännyttäisi Lukijani. Yksi hauska, provokatorinen sutkautus kumminkin: ”kromosomisto XX kauttaaltaan hyvä, XY toksinen, mutta voidaan kasvattaa uudelleen”. 😉

Heitän nyt vihkon roskiin, ettei jää kuolinpesän ihmeteltäväksi. Mutta yhden vihkon väliin tungetun paperin nappaan talteen. Se on imuroitu netistä ja otsikoitu näin: ”50 ways to spend time alone” Latelen tästä joitakin ihquja kohokohtia, jos Lukijallani olisi niille tarvetta:

1. Kirjoita kirje rakastetullesi! (Tämä on ihana ja maailmanpelastava idea <3)
2. Venyttele! (Aina terveellistä!)
3. Leivo jotakin naapurillesi. (Teuvo ilahtuisi.)
4. Pese auto. (Tein sen juuri muuten.)
5. Kirjoita paperille kaikki se, mistä olet kiitollinen. (Hieno idea!)
6. Aseta tavoitteita! (Loistavaa!)
7. Tee lista asioista, jotka elämässäsi ovat hyvin. (Erinomainen idea tämäkin.)
8. Kuuntele podcastia. (Suosikkini.)
9. Aloita kirjoittamaan kirjaa. (Huikeaa!)
10. Tee hengitysharjoituksia. (Pitää tekoälyltä kysyä mitä se tarkoittaa.)

Minä en tehnyt hengitysharjoituksia, vaan kävin lyömässä kierroksen kolopalloa kahden tuntemattoman henkilön hyvässä seurassa. Toinen oli sellaisessa fyysisessä formaatissa, että yllätin itseni miettimästä menettelytapaa, jos tulee elvytystilanne. Että komennan sen toisen soittamaan hätäkeskukseen ja aloitan paineluelvytyksen. Semmoinen rentouttava pelikierros se oli 😀 Vaan oikeasti oli!

Mutta kentällä tulen usein ihmetelleeksi vanhaksi, kurttuiseksi ja köyryiseksi menneitä entisiä poikaystäviä. Kumma juttu! Mielikuvissani näen kiharatukkaisen, harteikkaan ja salskean nuorukaisen. Niin tuohon tilaan on päätynyt! Kyl-lä on järkkyä kehitystä, sanon (lempeää sarkasmia vain). Itse sen sijaan olen mitä suurimmassa määrin entiselläni. Nimittäin.

Näihin yleviin puheisiin jätän Lukijani ja sulkeudun suosioonne (punatulkku on nyt laudalla, muuten).

teidän Klara