Hyvä Lukijani,
nyt on se hetki, että täyteen ahdettu 65 litran rinkka on nostettu ulkokuistille, jotta voi ei härskiintyisi. On siellä lievästi sanottuna vähän muutakin.
Suuntana on ensin välimatkan krouviin Pyhätunturille, josta eteneminen ylämäkeen Suomineidon koillisiin osiin. Koska maamme ilmasto vastaa tällä hetkellä kutakuinkin alkusyksyä on monenlaista vermettä tungettu pakaasiin, joka painaa rapiat 16 kiloa ja vyötärölaukku på köpet.
Rinkan, tai ylipäätään minkä tahansa matka-askin, pakkaaminen on meikäläiselle täyttä myrkkyä. Nyt on otettava untuvakampetta kaiken lisäksi, kun yöt ovat noilla seuduilla lähellä nollaa. Yritin olla ovela ja hommasin quiltin, ts. retkipeiton. Se on hyväksi todettua, mutta painavaa kolmen vuodenajan makuupussia kolmisensataa grammaa kevyempi. Ja seuraus? Nyt on rinkassa pipoa, lapasta, villasukkaa ja untuvahousut untuvaisen taukotakin lisäksi ”jos yöllä palelee”. Joten mitä tästä opimme?
###
Ai Vätsäriinkö? Pulmankiin? Nope. Meikäläinenhän kaikkoaa muotipaikkoja ja hypetysseutuja. Olenkin vähän aatoksissa tulevan toimintalinjan suhteen, kun minua houkutellaan mukaan Kevolle lähiaikoina. En innostu. Tiedän sen suosion ja nyt kun noron ja tulvien takia reitti on suljettu, niin arvaan Sulaojan parkkipaikan pursuavan heti huomisesta, kun reitti avataan. Ja ripuli housussa palaavat piruparat pirssilleen (sarkastinen hymy). Yäk, sanoi lapsenlapsikin kakka housussa tänään.
Ajattelin, etten tarvi Kevo-sulkaa hattuun säilyttääkseni polku-uskottavuuteni. Vaikka eittämättä reitti on hieno, sen verran olen kuullut ja joutunut kännykkäkuva-atakin uhriksi. Mutta on sitä lääniä muuallakin. Lukijani on ehkä joskus harvoin aiemmin 😉 kuullut tämän. No eniveis, pienemmilläkin hienousmaisemilla kyllä ihminen tulee toimeen. Question: pitääkö kai-kes-sa aina vetää maksimit? Mutta älkääs huoliko, jo Kemppis-Kullervo kirjassaan (selkäni takana hyllyssä) manaa meikäläisen syntymän aikoihin ”nykyajan ihmistä, jolle pitää olla kaikki”. No, oli se Sokrateskin sitä mieltä, että nuoriso on pilalle hemmoteltu ja huonokäytöksinen.
Työhuoneen ikkunan takana rumannäköinen pilvimassa vyöryy kohti. Ja tavallisesta juhannusseudun valotilanteesta poiketen pitää tänä vuonna polttaa valoa, että näkee.
Tähän liittyen kerron edellisessä tekstissä väläyttämästäni punaisesta boltsista taivaalla. Sen minulle aikanaan tarjoili espoolainen naapurimme, joka oli käynyt Jyväskylässä. Sanotaan häntä vaikka Timpaksi. Timppa oli syntynyt ja kasvanut pääkaupungissa. Vakiintui sitten perhe-elämän myötä kauas stadista eli Espooseen. Mekin oltiin nuori perhe ja työpaikkasyistä heitettynä hetkeksi sinne. Timppa oli vaihtanut työpaikkaa reppurihommiin ja muisteli hiekkalaatikkorupattelussa edelliskesänä Jyväskylään tekemäänsä työkeikkaa, jonka kertoi tehneensä ”pohjoiseen”. Oli tuolloin havainnut keskiyöllä auringoin olevan punaisena boltsina taivaanrannassa. Ei niin kumma ilmiö koko Suomessa, mutta boltsi ei loimottanut töölöläisen kerrostalon akkunaan, mene ja tiedä.
No, nyt kun säätila ja etelän naapurit on moitittu (Trumpin jätän seuraaville kerroille), on hyvä ryhtyä rauhaisasti levolle ja toivoa, ettei kukaan nyysi rinkkaa terassilta yön aikana. Siihen tosin tarvittaisi kaksi raavasta miestä ja kuorma-auto.
Voikaa oikein hyvin sillä välin, kun piipahdan erämaissa. Ja jos käy niin, että palsta vaikenee, niin kuolin onnellisena. Aivan kuten se retkeilijä, joka menehtyi sairauskohtaukseen sadan metrin sisällä paikasta, jossa aiomme leiriytyä. Ai niin, ehdin jo unohtaa. Piti vaipua levolliseen uneen ennen aamua.
Teidän, Klara
Klara Saken kirjoittaa 