Hyvä Lukijani,
eilen tein kuusikossa tilannearvion, jota pidän – saa sanoa, että – lähestulokoon varmana. Tiede on osoittanut, että vuodesta toiseen aika-akseli kääntyilee kyljeltä toiselle, sukupolvesta toiseen. Ja ainakin tähän saakka se on tarkoittanut talvikauden vaihtumista kevätpuolelle. Tähän lienee Lukijallanikin oma empiirinen havaintoaineistonsa, eikö totta? Vuodenkierron kokee omissa nahoissaan. Kesän jälkeen nahka kalpenee, sitten jäätyy, jonka jälkeen kihelmöi kevätauringossa palaakseen karrelle kesän porottaessa korkeimmalta kohdaltaan. Ellei sitten pala pilkkumi, mutta se koskettaa vain noin puolta väestöstä.
###
Siitä tulikin mieleeni, että järjettömän ja luontoa tuhoavan päähänpiston saaneena tuli uusittua istumapaikat ilmastonturmelulaitteeseen. Se tarkoittaa lisääntynyttä terwan ja höyhenten kulutusta post festum. Mailojen kuljetuspussi retkottaa eteisessä, matka-aski vielä suu ammollaan kitisee viimeisiä romppeita. Suunta on etelämerialueelle. Se on ainut mahdollisuus takoa hullunkiilto silmissä rautaa maata vasten roudan ajettua kotiporsaat palloineen päivineen puistomaisilta laitumilta.
Koko reuhtominen on hullun hommaa. Mutta kerrottakoon sekin, että semi-eläkeläinen ei aikaile, kun turhanpäiväisestä hääräämisestä on kyse. Viittaan vaikka Itse Arabialaiseen Maustekakkuun, pallopeleistä puhumattakaan. (Paljonkohan arabiakakun tarveaineiden ja mausteiden tuotanto ynnä kuljetuksesta huolehtiva rahtikone tuuttaa pahuutta ilmakehään? Tätä sanotaan projektioksi, oman huonon omatunnon heijastamiseksi muualle.)
###
Maailma on nyt täynnä kaikenlaista ahdistavaa. Toivotan Lukijalle sietokykyä ja hepskukkuu tosiaan: resilienssiä! Herraparatkoon, että kaikenlaiset käsitteet sinkoilevat ilmaan, kansa ja media niitä japlattaa, kunnes kaikki kyllästyvät ja heittävät resilienssillä kuikkaa. Tämä toistuu vuodesta toiseen, höpinät vain vaihtuvat. Ai-VAN! Mediassa pyörivästä lääketieteen aiheisiin kajoavista kirjoituksista sen näkee oikeinkin hyvin ja ikäänkuin juurikin näin! En ryhdy nyt kirjaamaan sitä jargonia, mutta otan esimerkkejä muualta, kas näin:
Jos katsotaan rakennemuutosta isossa kuvassa, on digiloikka ikään kuin win-win-tilanne. Asiakasrajapinnoista on synergiaetua. Jos ajatellaan laatikon ulkopuolelta, tarvitaan monikanavaista muutosjohtamista, segmentointia, lisää start-uppeja ja dataohjautuvaa päätöksentekoa! Jumpataan ratkaisuja kohderyhmälähtöisiin sisältöihin, skaalataan faktat ja perustetaan nyrkki, game-changer. Mahdollistetaan dialogi eri toimijoiden välillä, otetaan vahva mandaatti ja produsoidaan holistinen lähestymistapa. Arvopohjainen johtaminen on agendalla! Eikä tässä vielä kaikki! Kolme pointtia: 1) eteenpäin sanoi mummo lumessa! 2) Se on menox sanoi Annie Lennox! 3) Tämä on uusi normaali, jossa otetaan askel taaksepäin.
Mistäkö oli lainaus? Ei mistään. Produsoin sen asiakasrajapintani agendalle vahvalla mandaatilla itse. Tekoälyltä kysyin vinkkiä, mutta alkoi tuottaa potaskaa omasta päästään. On rekisteröinyt ammattini ja väitti muun muassa tätä käytetyksi anekdootiksi: ”Kyllä me saamme tämän kuntoon, sanoi lääkäri kuolinpesälle.” (Paljon luvattu! Been there, done that! Kas, tuossahan oli kulunut sanonta ihan spontaanisti. ;D)
Ja tulipa vain nyt mieleen vielä yksi sanonta, jota Talonmies on vuoskymmenet käyttänyt sen keksittyään oletettavasti itse. ”Ken lääkäriin lähtee, ei tervettä päivää näe!”
###
Lopuksi kerron tarinan. Täällä, missä asun, oli hetken aikaa jopa laduksi asti lunta. Sain haasteellisista työasennoista vähän kiputilaa lihaksistoon, niin päätin roikaista ladulle jäseniä vetristämään. P-paikan toiseen reunaan tuli auto, josta nousi äkkivilkaisulla ajatellen ”joku mummo”. Ajattelin, jotta hitto vie, muorihan lähtee joko tulpaksi eteen tai hiissaa takiaisena selän takana. Hyppäsin suksille ja rivakkaan alkukiihdytykseen, kelikin hyvä. Suksiessa ihastelin upeaa metsämaisemaa, jolloin vauhti hiipui. Takavasemmalta alkoi silmännurkkaan vilkkua muorin hahmo. Pienen kinkaman kohdalla pysähdyin lopullisesti ihaillakseni metsää ja päästääkseni muorin ohi. Kun oli kohdalla, meinasin huikata hyvät päivät, mutta kas: vanha opiskelupiireistä aikanaan kovinkin tuttu ihminenhän siinä! Meillä oli tiivis opiskelijaporukka, jossa hänkin oli mukana. Ilahduttiin yllätystapaamisesta ja pudoteltiin seitsemän kilometriä suut vaahdossa kuulumisia vaihtaen. Sovittiin, että hiihdetäänpä jatkossakin. No, en tullut kysyneeksi millä hän meikäläisen hahmon mielessään nimesi ennen tunnistusta. 🙂
Oikein hyvää viikkoa Lukijalleni, Klara
(Tämä kuva vain piristeeksi ja muistutukseksi vapaista vesistä, ehkä jo olen laittanut sen.)
Klara Saken kirjoittaa 