Hyvä Lukijani,
terveisiä itärajalta, jossa istun pirtinpöydän äärellä odottamassa pakkasyötä. Jota ei tule. Kassit on pakattu, pihalla pakoauto ja niskassa hermoja raastava kauhu huomisesta ajomatkasta. Kuinka pääsen sutimaan kuravellin läpi puolisen tuntia ennen kuin saavutan ensimmäisen asfalttitien (jossa on reikiä). Valtionvarainministeriön Niemelän ei tarvi olla huolissaan. Mitään säästettävää näissä ”hiekkateissä” ei enää ole. Tien varrella on vakituisia asukkaita, mutta eivät mitään sen kummempaa tarvitsekaan, vai kuinka. Eläköön aluepolitiikka, eläköön diskriminaatio. Sanoo sarkastisesti kaupunkilainen veronmaksaja. Savonlinnalainen parahti: ”No miksi ne asuu tuommoisissa paikoissa! Miksi meidän pitää ylläpitää sitä, että ne haluaa asua noin vaikeissa paikoissa!” Totesin itseni keräten, että ne asuu siellä, kun niiden koti on siellä.
###
Mutta katsopas hauskaa herra Talitinttiä! Hän on kierrellyt asuntonäyttelyissä kämpän ympäristön pöntöissä. Rouvakin piipahteli ottamassa kantaa. Vaikuttaa, että päätös on vaikea. Teeret puolestaan on löytäneet huussinsa mökin seinustoilta, mutta häpeilevät nyt tekoaan ja pysyttelevät poissa. Saavat kyllä kompensaatioksi pitää taas kunnon kevätkonsertteja.
Kovin on vielä hiljaista eläinmaailmassa. Joku isompi tassunjälki oli harsuisessa lumessa, mutta vanhat jäljethän venyvät, kun lämpö levittää niitä. Susista ei ole ainakaan pariin vuoteen kuulunut inahdustakaan. Lienevätkö Rus-puolella? Tietääkseni koiriakaan ei ole mennyt suden suuhun täälläpäin. Siitä oli riesaa joku vuosi sitten.
###
Heräsin kello 3.38 ja nousin ylös 3.50. Menin nääs iltamassa ajoissa maate päästäkseni kukonlaulun aikaa metsiin. Aamutunnithan on niin upeita etenkin keväisin. Logiikka ei riittänyt siihen, että olisin ymmärtänyt kalkuloida arvioitua heräämisaikaa. En nimittäin tarvitse kuutta tuntia enempää yöunta ainakaan keväällä ja kesällä, joten sitä sai mitä tilasi. Mikäs siinä. Jäi kyllä sitten kokonaan lähtemättäkin 😀
Siihen oli syykin. Jäljellä oleva lumi on sosetta, joten liukulumisuksille ei ollut käyttöä, ei oikein lumikengilläkään siinä soseessa. Taapertelin niillä hetken jäällä, mutta alkoi alusta askarruttaa. Jää humahteli ja piti outoa ääntä, joten siirryin rannan tuntumaan. Vielä eilen metsähallituksen kelkkamiehet kaahasivat kaasu pohjassa huoltohommissa, onhan lähistöllä – kas kummaa – vielä yksi valtion laavu jäljellä. Tänään paikallismies ajoi aamutuimaan suuntaan A palaten muutaman tunnin kuluttua rantoja pitkin lujaa vauhtia vesi ympärillä roiskuen. Paikalliset tietävät h-hetket: päivän mittaan jää nopeasti tummeni, eikä enää ole sinne asiaa kellään.
Suolla on hyvä kävellä lumikengillä. Tuossa oli vielä mättäät jäässäkin.
Näin pääsen yhteenveto-osuuteen. Aamupäivällä oli siipi maassa, sillä mökkireissusta ei tullutkaan sitä, mitä niin kovin odotin. Koirankin vein hoitolaan päästäkseni kokopäiväretkille maastoon. Mutta ei täältä edetä mihinkään. Tie on kuravelliä, metsät sosetta ja jää sulaa. Lähden siis aamutuimaan kotimatkalle siinä toivossa, että tie vielä olisi edes hiukan jähmeä. Mielikuvissani täällä oli upeat hankikelit ja kerrankin lumettomat tiet. Että ei kun lapioi autolle levikkiä metsätien syrjään ja etenee auringokilossa kohti erämaista järveä. Mitä vielä! Hyvä, jos pääse mutalillun läpi huomenna asfaltille. Sinne on tästä hyvälläkin kelillä ainakin puolen tunnin ajomatka. Huh.
No, jotta Lukijani ei viettäisi unetonta yötä sanottakoon, että aina kannattaa tutustua paikallisiin ihmisiin. Kun edellä mainittu paikallismies tuli mönkijällä ensikerran vastaan kuutisen vuotta sitten mökin ostettuamme, pysäytin hänet jutulle. Näin olen tehnyt sittemminkin, eikä näytä pistävän pahakseen. Täkäläiset ei nimittäin omatoimisesti tuppaudu puheisiin, ovat juroja ja itsestään numeroa tekemättömiä. En häntä häiritse, ellei ole asiaa. Eilen oli pakko soittaa tiehuolesta, että kääntyäkö heti kotimatkalle ennen kuin lämpö pahentaa tien entisestään. Sanoi verkkaiseen tyyliinsä, että kyllä pääset pois, mutta soita vain, jos tulee ongelmaa, niin tulen raktorilla vetämään ja että saapi soittaa, milloin vaan.
Lähden siis aamutuimaan kokeilemaan onneani. Vilkaisu mittariin: +4 ja kuistille, josta vilkaisu taivaalle. Upea tähtitaivas ja säkkipimeä yö! Satelliittikin lensi pääni yli. Huomasitko näytöllä sirinää?
Nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että pääsen urruuttamaan saviliejusta ilman traktoria.
Näihin puheisiin, Klara S
Klara Saken kirjoittaa 