Taistelua, taistelua on ihmiselo konsanansa

Hyvä Lukijani,

toivotan pakkasvirkeää loppiaista huusholliin! Sisäilma painostaa, kuuma uuninkylki nostaa hien pintaan. Isäntä istuu valtaistuimellaan tv:n ääressä*. Koira makaa nukkamatolla ja huokailee: voi tätä elämätä!

(*suurin osa teksteissäni olevista kirotusvireistä johtuu Talonmiehestä, joka puhuu minulle kirjoittamiseni aikana, vaikka on mitä huomaavaisin ihminen. Mutta koska kirjoitan käytännössä koko ajan jollakin vempeleellä jonnekin tai jollekulle, niin osa sosiaalisesta kommunikaatiosta on tuotettava vaivihkaa. Heh.)

###

Kärsin juuri raastavasta tragediasta. Sain eilen iltamassa idean editoida kesän minivaelluksen kuvamateriaalia. Ilta meni Da Vinci Resolve 18.6.3- version kanssa. Sujui hyvin iPadilla, joten jatkoin aamusta ja valmista tuli kahden maissa. Ei kun lataamaan tuotos Dropbox-pilvipalveluun. Innoissani aattelin nauttia valmiista videosta ja fiilistellä kesää. … Video ei aukea. DaVinci ei löydä reittiä klippeihin, joista höskä koostuu.

No, oppia ikä kaikki, sanoo mummo rievulla pöytää pyyhkiessä. Nykyään on hermopiuhat jo sen verran ruosteessa, ettei ota kipinää. Töissä on tottunut tappelemaan tietokoneen kanssa ja hassaamaan työaikaa koneen hoitamiseen.

###

Kivat talvikelit meillä, eikö totta! 😀 Toissapäivänä ollessani paikkakunnalla X, menin työhuoneeseen A vaihtamaan kamppeet siviileihin. Koneen ääressä istui hoitaja Y, pompahti tuolilta huudahtaen, että kotiinsa oli jo lähdössäkin. Sanoin, että e-hei, autos ei käynnisty kumminkaan! 😀 Tiesin kokemuksesta, kun aamulla autoni eteni huimaa 12 km/h tuntivauhtia ilman ohjaustehostinta välkytellen hälytystauluaan. Pysähdyin tienlaitaan etsimään hinausfirman puhelinnumeroa auto tyhjäkäynnillä. Niin miraakkeli! Auto päättikin olla riittävästi lämmennyt ja kaasutti baanalle. Ehdin töihin ajoissa, jesh!

###

Kaveri watsappaili ikävästä tunturitapauksesta. Oli hommannut siitä oma-aloitteisella hegumoinnilla fiboja. Kaveri: ”Mua riipoo: äiti näki lapsensa kuolevan, eikä voinut auttaa! Mitkä tunteet äidillä on täytynyt olla!” Fiilisteli mielikuvalla (murisen itsekseni). Vastasin, että ootko aatellut, että saattoikin olla toistepäin: lapsi näki äitinsä katoavan myrskyn sekaan ja kuoli yksinään. (Ajattelin: siinä sulle sosiaalipornoa, jos elähdyttää.)

Hälytystehtäviin osallistuvissa ammattikunnissa kulkee ajattelumalli näin: molemmat on kuolleet, se on fakta. Muita mielikuvitushehkutuksia ei tarvita. Kuolema ittessään on jo riittävän kamala, varsinkin lapsen kuolema. Näen, että on epäeettistäkin ryhtyä toisten tragedioilla mässäilemään. Antaa iltasanomien hoitaa se. Enkä tarkoita, etteikö tilanne surettaisi ja liikuttaisi minuakin – sen verran kuin nyt umpivieraiden ihmisten kohtalo ketään toista voi oikeasti sydänjuuria myöten liikuttaa, jos rehellisiä ollaan. Ihmisiä kuolee koko ajan traagisissa olosuhteissa pitkin maailmaa.

Joskus näitä tietysti joutuu miettimään tarkemmin, se on selvää. Monta kamalaa tapausta olen nähnyt ja loput kuullut. Uhrien ja omaistensa kunnioittamista kuitenkin on (minusta) se, ettei ulkopuolisena ihmisenä turvallisessa elämässään käytä toisten tragedioita omien väristysten masinointiin. Tästä periaatteesta ollaan Lenkkikaverin kanssa taitettu peistä vuosikaudet. Hänen mielestään ”se nyt vaan on niii-hi-hiin kamalaa, että naapurin siskon kummin kaiman serkulla oli sy-hy-hy-hyö-pä!” Nyt väristelijänä oli toinen henkilö. Mä en oikein ymmärrä tälläistä toimintaa.

###

Mitä ajattelen retki-ihmisenä? Ajattelen: kelitiedote ei ehkä tavoittanut kulkijoilta. Ajattelen: huonojen yhteensattumien summa. Ajattelen: kuolema on ollut armollinen, hypotermia on viikatemiehenä lempeä. Ajattelen: on yhteensattumia, joille ei vain voi mitään. Ajattelen: vuorikiipeilijät kuolee herkimmin vasta laskeutuessaan. Enkä keksi syytä sille, miksi pitäisi lähteä talvella tunturiin yökuntiin. Ei mene poromiehetkään kuin työkseen, eivätkä hekään keliennusteen ollessa huono. Ja he, jos ketkä, ovat lapsesta oppineet olosuhteita kunnioittamaan.

Olen ollut huomaavinani, että etelän ihmisiltä puuttuu käsitys siitä, mitä pahimmillaan pohjoisen kelit voivat olla. Näillä pakkasilla ei ainakaan täällä ole viimaa ollut, mutta lämpötiloihin kun yhdistetään kova tuuli ja pyry, niin tilanne on kriittinen. Satun tietämään hyvin. Ja suomalaisia sissikoulutettuja ”tunnettiin kokeneena naparetkeilijänä”-tyyppejä on menehtynyt telttaankin. Kuoleman kanssa ei ole flirttailemista. Näkisin, että talvikuukausina flirtti on lähellä, kun kairaan lähtee. -Olen puhunut, ugh. Ja lähetän mielessäni hyvän matkan toivotukset menehtyneille ja voimia läheisilleen. Kova paikka, erittäin kova paikka.

###

Nyt alkoi Talonmies puhua. Uutiset nääs loppuivat 😉 Lähtekäämme ulkoiluttamaan koiraketta, takki päällä, kaikilla 😀

Ylärekisteriin! Klara

Villahousuvetoisia puheita vuoden alkajaisiksi

Hyvä Lukijani,

joko taakse jätetystä vuodesta on tehty yhteenveto, siis plussat ja miinukset? Voitot ja häviöt? Tuotot ja tappiot? Näistä sanapareista heti tulee mieleen, että…

Kävin kerran johtamiskoulutuksen syystä, jota en ymmärrä. Esimies kehoitti ja ajattelin, ettei liene haittaa hypätä omasta laatikosta toiseen toimintaympäristöön (asiakkuuksiin, rajapintoihin, toimintasektoreihin ja mitä heikkarin bisneslatinaa käytettiin). Vanha kansa sanoo, että kaikesta on hyötyä elämässä (miettii…), ehkä?

Menneen vuoden osalta voi opittuja käsitteitä ja tulokulmia jälkikäteen soveltaa, vaikken oikeastaan etukäteenkään älynnyt niistä tuon taivaallista. Mutta yksi motto kuitenkin jäi mieleen: varastokierron on oltava kunnossa, eikä varastossa saa seisottaa tavaraa, muutoin tuotot notkuu.

Kyselin johtamiskurssilla vaivihkaa opetettujen asioiden soveltuvuutta terveydenhuoltoon ja kliinisen työn esimiesasemaan. Se sai opettajan kiusaantumaan, sillä liikemaailman opeista ei oikein löytynyt tulokulmaa, jonka lopputuotteesta mummo tai vaari millään kuviteltavissa olevalla järjellisellä tavalla hyötyisivät terveydenhuollon vuodeosastolla. Lienee siis kaikkien onni, etten koskaan edes yrittänyt hakeutua esimiestöihin. Oppikurssilla oli toinenkin terveydenhuollon edustaja. Siirryttiin usein kahvitauolla nurkkaan hihittelemään terveydenhuollon ja bisnestulokulman yhdistämisestä syntyviä mielikuvitusratkaisuja käytännön arkeen vietynä. Että pistetään vuodeosastolta muorit ja vaarit vaihtoon ja napataan työterveyshuollosta rajapintaseksikkäämmät potilaat ja sitä rataa. Tulos ja ulos.

Huh, mitä hölinää! Mistä tämmöinen nyt ylipäätään päänuppini rahisevalta kovalevyltä ruutuun pläjähtikään?

###

Uudenvuoden lettuset avec. Kerma on partavaahtopullosta, tai siis sen serkkupojasta.

Arvasin, että pakkanen ajaa Talonmiehen ja nelivetokarvanahkan uudenvuodenviettopaikasta kotiovelle perässäni. Tulin jo etupeltoon eilen (tämä sanonta uusinta uutta hottia) jatkaakseni tänään huomiselle työpaikkakunnalle. Äsken oveen koputettiin. Ovella seisoi kaksi sisäänpyrkijää: Talonmies ja karvanahka. (Ovikello ei pakkasen takia toiminut.) Autokin oli matkan aikana ollut sekaisin pakkasesta ja läpikäynyt kaikki hälytysvaihtoehdot. Kun Talonmies oli vain ajellut menemään, oli auto lopuksi vetaissut viimeisen oljenkorren: ”Rengaspaine laskee. Tarkista rengaspaineet!” Ilmeisesti renkaissakaan ei vikaa ollut, koskapa perille pääsivät. Autokin seisoo pihalla oikeassa asennossa. Näissä keleissä Lada Niva olisi paras vaihtoehto.

###

Jäniksillä kokoontumisajot ja riekotkin lehahtivat kiepiltä, kun hiihtelin ohi.

Laitan ylläolevan kuvan muistutuksena itselleni, ettei metsään kannata mennä ahdistava teksti äänikirjassa, vaan sen sijaan nauttia hiljaisesta metsästä ja korkeintaan säikkyä lentoon pyrähtäviä riekkoja. (Lopetin kirjan kuuntelun tuon kuvan kohdalla. )

Kirja oli Sirpa Kähkösen uurnajutska. Palkittukin teos, kuten Lukija toki tietää. Jorma ”Nurejev” Uotinenski kai valitsi ykköseksi? Oli miten oli, niin aika paljon sai kirjailijan kynä pidäkkeettä rallattaa (paraskin sanoja täällä! :D) ja toistella tragedioita joka tulokulmalta ja kaupan päälle samastakin tulokulmasta useampaan kertaan. Kertaushan on opintojen äiti, ehkä?

En pidä kirjailijan tuotannosta, historioitsijana varmaan ansiokas (kompetenssini ei riitä arvioimaan), mutta suon sen kaikin mokomin muille. Mitä kirjallisuuspalkintoihin tulee, niin haluan aina itse arvioida kirjan. En totisesti kuulu (tässäkään asiassa?) niihin, jotka varauksetta luottavat auktoriteetteihin ilman omaa kriittistä tarkastelua.

Tässä tapauksessa auktoriteetti on niinkin kirjallisuuden alalla oppinut henkilö kuin Jorma Uotinen. Uotista en laittaisi valitsemaan lääketieteen valtakunnan palkinnon saajaa ja jos sen valitsisi, perehtyisin kyllä voittajan tuotantoon ihan itse.

(Bai-tö-vei: Mitä itseoppineisiin tulee, niin muuan sarasvuopailija kyllä kuulosti itseoppineelta, kun Yle lähetti em. saarnamiehen vanhan saarnan radiosta eilettäin. Kuuntelin autossa ja muistin syyn kriittisyyteeni saarnojensa suhteen. On saarnoihinsa nappaillut kirjallisia lähteitä puheittensa pohjaksi ja käyttää niitä kuin kulloinkin kohteenaan olevan alan pätevöitynyt tiedemies. Äärettömän vaikea on kyllä itseoppineena löytää tiedemaailman arvostamat lähteet ja tietäjät. Jos lääketieteellisissä aiheissa on konsultoinut liikuntatieteilijöitä, niin se ei riitä. Liikuntatieteilijä ei ole lääketieteilijä, eikä lääketieteilijä taloustieteilijä, mikä jutun alusta jo kävikin konkreettisesti ilmi. Puheensa pontimiksi sarasvuopailija heittelee lähinnä jenkkinimiä. Äkkinäiselle kuulostaa vakuuttavalta, mutta moniko hakeutuu varsinaiselle alkulähteelle, eipä ehkä monikaan.)

###

Kuten Lukijani huomaa, aion tämänkin Herran vuoden jatkaa kriittisestä avaimenreiästä asiaintilojen tarkastelua ja kutoa turinaverkkojani soimaamisen solmuisilla kudelmilla. Että sisältövaroitus siltä osin. Ja muita osin näin:

OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA! Olkoon villahousut kanssanne!

Toivoo Klara S

Rapsakkaa joulua pirtteihin!

Hyvää joulua! God jul! Merry Christmas! Joeux Noel! Ein Gutes Weichnach! 🙂 Ich wunche das alles sind korrekt, eller lite dit åt.

Hyvä rasakka* Lukijani,

toivotan tekstilläni sohvani uumenista mitä rauhallisinta joulua – joka torppaan!

(*Meinasin ensin, jotta kirjoitan ”rakas Lukijani”.Hetken aprikoituani tulin ajatukseen, ettei Lukijani ehkä pidä liiallisesta tuttavallisuudesta, suomalaiskansalliseen tapaan. Tilalle muljahti rasakka eli rapsakka vaihtoehto. Eläköön suomenkieli, uskomattoman monivivahteinen äidinkielemme!)

###

Täällä on semmoinen meno, että Hurtta löhnöttää kaulaa myöten sohvalla jalkani päällä (ei saa tulla sohvaan, eikä sänkyyn) ja Talonmies, jumalanpalveluksen (sic!) ensin kuunneltuaan, huudattaa huoneessaan jotakin oopperalaulutilaisuutta telkkaristaan. Kaipaa selvästi perheensä joulutraditioita.

Traditiot olivat massiivisia ja niihin sisältyi merkittävä määrä minulle outoa käsinkosketeltavaa jännittyneisyyttä, epäonnistumisen pelkoa ja ennen muuta: moninaisia toimintoja. Kuka koristelee kuusen, kuka hakee Aunetädin, missä kuusenkoristeet, kuka rientää hautuumaa A:lle ja B:lle ja siskonkumminkaimojen haudoille lähikuntiin mukanaan repullinen hautakynttilöitä. Kuka kuorii perunat, muistiko joku ottaa rässyltyn kellarista, kuka lämmittää saunan, onko puita haettu, kävikö kotikalja, miten perinteiset joulupiparit, pantiinko perinneliina jo pöytään, onko hopeat kiillotettu, entä himmeli, missä pukinnaamari, onko joululaulukirjat, pitääkö kaupalta vielä tilata jotakin (anoppi soitti aina kaupalle tavaran kerrallaan, toimittivat ovelle), onko kiisseli tehty, missä tonttulakit, onko lahjat jo kuusen alla, vatkasiko joku kermavaahdon, kuka hakee lasten joululelut, onko Turun tuomiokirkon joulujulistus kuunneltu, meneekö joku sytyttämään jäälyhdyt, muistettiinko ne tehdä, missä rosolli, kinkulle sinappihuntu, ottaako joku joulukonvehteja ja onko miniä jo häipynyt huokaillen talosta…

Siinä rytäkässä Jeesuslapsen silmäkulmasta vierähti kyynel, miniän katse lasittui.

Mitäh!!!! Hyi! Ja jouluna tämmöistä suoltaa tulemaan: kiittämätön miniänretku! Soittelee suutaan sohvannurkasta. Anoppi katsoo pilven takaa kauniin teräksenharmaan hiuksiston permanenttikiharoiden oietessa. Anteeksi rapsakka anoppini, olit mitä parhain ihminen! Ja jos kronologinen elinaikakautesi olisi ollut myöhemmin, olisit todennäköisesti kettutyttö, elokapinallinen tai Suomen salaisen palvelun agentti. (Arvostin ja arvostan melkein Metusalemin iässä enkelirivistöön siirtynyttä anoppia, voimakas realistinen ihminen.)

…Mutta voiko tuon pienen poikasensa toosan käydä joku vasaralla vaivihkaa vaientamassa. (miettii…problem soved, käytin veto-oikeutta. Laittoi pienemmälle.)

###

Joulu on meikäläiselle rauhoittumisen aikaa etenkin, kun omat pienokaiset on jo aikuisia. Eivätkä tunnustressaavan hekään. Yksi on ollut yön töissäkin, joukkosidontapaikalla.

###

Sain aattoiltana kuvaviestin tunnollisen tuttavapariskunnan joulunvietosta. Kuvassa kymmenkunta pikkusänikkää seisoi olohuoneessa Pukin puhuteltavana. Tiesin kuinka kahden sukupolven majoittaminen, ruokkiminen ja jouluoratoriointi ottaa vanhimman sukupolven voimille. Siitä tietoisena tunsin kiitollisuutta jälkeläisemme kutsusta tulla kotiinsa jouluaaton viettoon, valmiiseen pöytään. Josta sitten paluu omaan kotiin ja vielä iltasella luistelemaan: täydellinen aattoilta.

Näihin säkeisiin jätän nyt Lukijani toivottavasti sohvannurkkaan hyvän kirjan tai kutimen kanssa.

Kuulumisiin, Klara

Ja katsokaatten metsän eläimiä, eivät nekään kynnä, eivätkä kylvä. Korkeintaan ajelevat moottorikelkoilla.

Joulunaluskaakkua

Hei hulinaa Lukijalleni!

Joulunaika on semmoista söheltämistä, että oksat pois ja pala latvaa. Monenlaiset tontut liikkuu oven takana, kuka paiskaa paketin vaivihkaa ja häipyy pimeyteen, kuka kurvaa pakettiautolla soittamaan ovikelloa. Kaikilla hyvä ajatus: joulumieli itselle ja muille.

Tässä joutuu pyytelemään pakettiautoilijalta anteeksi (onneksi lähisukulainen), ettei öhh ole ehd… mutta että tuomastaan suklaarasiasta ollaan kiitollisia! Salaa hiipivät tontut puolestaan laukaisevat kilpavarustelun. Niissä merkeissä Talonmies lähti suorittamaan vastaiskua eli hybridioperaatiota calvados-sinappipurkin kanssa. Työntää sen rakennuksen ulkorajalle, josta on pakko ottaa sisälle paleltumasta.

Onneksi tuli sitä calvados-sinappia tehdyksi. Lisääkin keitellään loppuviikosta muita tonttuhyökkäyksiä varten. Sitä ennen ajan kuitenkin 1200 km ja rapiat päälle autollani. Siis sillä uudella, jota Teuvo ei ole nähnyt, koska kiihdytän tien päässä kierrokset täysille ja syöksyn moottori ulvoen suoraan talliin. Sukulainen toki bongasi pirssin ja totesi mitä sydämellisimmin ilahtuneena: ”Ai jaa… no noitahan on liikenteessä paljon. Ja työkaveri sanoi, että ei tartte kuin työpaikalla käydä mutka, niin sähkö loppuu ja on tankattava heh heh heh-…” ;D Suklaarasialla sai kompensoitua puheitaan.

###

Moottorista sytykkeisiin. Tämmöisiä syttöpaloja olen ehkä aiemmin kehunutkin.

Kun syyskylmillä piisi syttyi huonosti ja näitä autiomökillä kaipailin, niin ryhdyin oitis taas munakennoja keräilemään. Kynttilänjämiä jo onkin pivossa ja vanha kattila odotellut sulateltavaa. Steariini kattilaan ja sinne paiskotaan munakennon palasia, nostellaan pihdeillä folion päälle kuivamaan ja tehosytyke on valmis.

Näitä voi oikein nätiksi rullaksikin taitella ikään kuin ruusun malliin. Jämähtävät siihen muotoon. Nyt tyydyin palastelemaan helpommin pakattavaan ja pienempään muotoon reppuretkiäkin ajatellen.

###

Kuljetan autossa hiihtovermeitä mukana työreissuilla. Virkistävää välillä sukjsia lenkki raittiissa ilmassa.

Tein itselleni reseptin uutistauosta, kesto ainakin viikko, jos suinkin vaan onnistun. Ylen uutiset tulee kyllä autossa väkisinkin kuunneltua.

Taas on ihan kettumaiset fiilikset kaikesta ikävästä, mitä media tursuaa. Onko maailmassa tapahtunut mitään hyvää viime aikoina, kysyn vaan! Kun Lukijani tietää tasan tarkkaan aiheet, jotka suomalaisia nyt rassaavat, niin en mene niihin enempää. Joulukiireet ehkä kalvavat mieliä, mutta takuulla myös tämä synkeä maailmanaika, jossa media toisensa perään oikein kiljuen rientää huutamaan:

”Huomio huomio!!! Tuotteessamme kerrotaan kaikkein kamalimmat yksityiskohdat! Ethän halua olla viimeinen, joka näistä rajuista kauheuksista kuulee! Klikkaa auki ja ryhdy tilaajaksi, saat kurkunleikkaajien, moottorisahamurhaajien ja kidutuskammioiden viimeisimmät tiedot suoraan kotiisi!”

Onneksi on työ, johon voi uppoutua ja unohtaa hetkeksi mediamelskeen. Ja kuten Lukijani tietää, on sukukunnassamme myös muuta raskasta meneillään päihdeongelmaisen vuoksi. Itsekseni ajattelin eilen, että lähiaikoina taitaa tulla kahdet hautajaiset järjestettäväksi, vanhalle äidille ja toiselle sukulaiselle, jonka päihdetilanne on jo terminaalinen. En halua näillä ankeuttaa Lukijaani, realistina vain totean, että elämä ei ole ruusuilla tanssia (toki Lukijani ilman muuta niin luulee, heh, sarkastinen huomautus itselleni).

Opin ”vältä kuormittamasta”-periaatteen kollegaltani, joka menetti taannoin veljensä päihteidenkäytön seurauksena. Kysyin, puhuitko työpaikalla huolestasi, kun sinua se joka tapauksessa painoi 24/7. Ja huoli saattoi näkyä kasvoiltasi ja tulla ympäristön aistimaksi. Katsoi mietteliäänä ja sanoi:

”En kertonut. Ei johtunut häpeästä tai peittelemisestä. Ajattelin, ettei ole hyvä tuoda työpaikalle murheitaan, työssäkin on kaikilla tarpeeksi ja murheita kaikilla, enemmän tai vähemmän, joka tapauksessa.”

Se oli viisaasti sanottu. Hän on oiva esimerkki ihmisestä, jolla on ollut monenlaista pitkittynyttä yksityiselämän kuormaa, mutta on kyennyt aina keskittymään ja paneutumaan työhönsä. On tunnettu pätevänä ja pitkämielisenä ihmisenä. Erikoisalansa hoitaa erittäin raskaita, henkisesti kuormittavia potilastapauksia. Työ tehdään omalla päällä ja aivokapasiteetilla ja se edellyttää laajaa tietämystä ja jatkuvaa opiskelua. Eikä tälläisten ihmisten nimi koskaan killu MediUutisten ”Vuoden huippuammattilaiset”- listoilla. Ovat epämediapersoonia, jotka käytännössä kuitenkin ovat se sakki, joka kaikessa hiljaisuudessa kannattelee systeemin syvimmät perustukset. Itse en tuolla erikoisalalla jaksaisi varmaan viikkoakaan.

###

Jaa-has. Hybridioperaatio näyttää onnistuneen, sillä sinappipurkista osuman saaneen nimi kilahtaa puhelimen näyttöön. 😀 Kohta tänne kilahtaa myös pienokainen lapsenlapsi hetkeksi hoitoon vanhempiensa painellessa asioilleen.

Tämmöisiä joulunaluspuheita täältäpäin! Toivottavasti Lukijaani jouluvalmistelut eivät ole uuvuttaneet, eivätkä median mustat takkunuolet ole takertuneet hivuksiin päänahkaa rasittamaan (kuten eräillä).

Kiitos, kun olen saanut tämänkin vuoden kirjailla ristipistojani tähän alustaan!

Parhain terveisin Klara

Wannabe-presidenttejä, calvadossinappia ja muoviroskaa

Hyvä Lukijani,

tässä joulukuisessa julistuksessa teutaroidaan seuraavien asiantilojen kanssa: roskalajittelua, joulukortteja jäännöspaloista, presidenttiehdokkaita jäännöspaloista, calvados-sinappia ja ystävältä saatua ajattelun ainesta. Ainakin näitä.

Roskien lajittelu. Aikanaan havaitsin silloisen pienen rivitaloyhtiömme roskiksessa pieteetillä tarkoin arkkitehtonisin ratkaisuin pakattuja roskapusseja. Roskapakkaaja oli eläkeläispariskunta. Taisivat käyttää roskapartikkeleiden pussitukseen aikaa ja tuntematonta laskukaavaa, niin tiiviisti limittäin ja lomittain oli materiaalit saatu pakatuksi.

Aloin tuolloin itsekin kantaa huolta roskapönttöin täyttymisestä. Siis kuinka roskapönttöihin tulee sumeilematta paiskotuksi kaikenlaista roinaa. Olen nätsen tunnettu tehohävittäjä.

Sittemmin ilahtuneena totesin lajittelun antamat, vapaammat kädet irtaimen poistamiseen. Nyt meneillään on muovihype, muovin lajittelu ja jäteauto saa väheneviä määriä nieltäväkseen, kun Talonmies roskapoikana kuskaa osan henkilöroska-autollaan. Harmillisesti täällä ei ole biojätekeräystä, mutta takapihalla könöttää uusi kompostori odotellen kevättä ja tositoimia. Kasvi- tai kukkamaata ei ole, mutta kompostituotteen voinee kipata tontinnurkkaan. – Oikein onnittelen meitä, että ollaan vastuuntuntoinen ja mitä ympäristöystävällisin pariskunta. 😉

###

Joulukortteja jäännöspaloista. Tapana on viedä työtovereille ja kavereille joululahjoja. Nyt tuli pulma: pakettikortti puuttuu. Siis kaapinovi auki ja tsuumailemaan. Löytyi kartonkia, lahjapaperia ja kirkasta pakkausteippiä, siihen vielä tyylikkäästi palasiksi riivittyä A4:sta ja kortti on valmis. Onnittelen itseäni tästäkin: onneksi olkoon minä – kiitosta kiitosta! Toivon Lukijanikin kiittelevän itseään kaikesta näin vuoden loppua kohti mentäessä. Jokaiselle itsekiitosta kyllä löytyy! Muuthan ei sen suhteen rikkaa ristiin laita kumminkaan.

###

Presidenttiehdokkaita jäännöspaloista. Jotta Lukijalleni olisi presidentinvaaliin osallistuminen helpompaa (tirskahtaa), laitan pivohon nasevan kommentin ehdokkaista järjestyksessä, joka ei korreloi mihinkään. Odotan itsekin kommenttejani jännityksellä, kun ei ole käryäkään ketä äänestäisi.

Olli R – tylsä, tuntematon, väritön, itsetietoinen wanhan liiton miehen out fit. Räväkkä vaimo tasapainottaa tilannetta, mutta puoliso vaietkoon seutukunnassa, sillä pressa on pressa ja hauki on kala.
Sari E – tasapainoinen, luotettava ja looginen linjauksissaan, täti-ihminen. Jämäköitynyt vuosien varrella. Kestävyysurheilija.
Li A. – yhä punaisemmaksi kommariksi modifioitunut, ryhmäpaineelle heikko? Harmi, sillä on muutoin älykkään oloinen. Vituttavat pienet eläimet ei istu pressagenreehen, vaikka osaan kyllä kiroilla itsekin, mutten vastaanotolla vittueläimiin vetoaisi vaikka kuinka harmittaa.
Jussi H – ehdottomasti porukan älykkäin, vaarallinen, itsevarma, taitava debatoija, ei valtionjohtaja-ainesta, tausta liian suttuinen.
Alexander S – ylimielinen, keinotekoinen, muovinen barbimaailman Ken-mies, Amerikan serkku. Shortsit ja tikkataulut ei haittaa, muu vain on liikaa.
Pekka H – epämääräinen, epälooginen, epäluotettavan oloinen, hyhmäinen genree leijuu yläpuolellaan. Mitä loppujen lopuksi pyörii päässä, mitä linjaa loppujen lopuksi ajaisi? Florence tms. ei haittaisi minua itsenäisyyspäivän kättelypuolella.
Hjallis H – ingen uppskattning, för många fläckar, purjehtimalla ja ryssänkaupoilla ei kurotuta valtion johtoon, ei sitten millään, kansa muistaa kyllä
Mika A – sanattomaksi vetää, että ylipäätään on ajautunut tähän porukkaan. Unto Hämäläisen sanoja vapaasti lainaten: ”Presidentin virkaan pyrkiminen on poliitikon uran korkein päämäärä. Aaltola päätti aloittaa sieltä.” (UutisPodcast 5.12.23) Kertonee jotakin tyypin käsityksestä itsestään. Siskon ulostulot sen kun pahentavat asiaa, liekö samasta kasvatustraditiosta voimansa ammentava hänkin.
Jutta U – kokkolalainen opettaja, ponteva, reipas, kadonnut ainakin minulta horisonttiin jo aikapäiviä. Liian myöhään liikkeellä.
Jos joku unohtui (Paavolla pelikortit hajallaan vielä ja sitten se joku muu kortinkasaaja), niin se on teille merkiksi, että muita ei näy edes seimen vierustoilla mun silmähän.

Jotta ei kun ottaa ja valittee. Äänestää pitää joka tapauksessa. Satoi tai paistoi. (Vinkki Helsingin Sanomien ”Mäntyniemen pesänjakajat”-juttusarjaan, jos vielä on huomaamatta. Ja kuunnellakin voi, kuinka tekoäly selviää vaikka sanoista Kiova, Jan, Alexander ja Jussi. :D)

###

Calvados-sinappi. Eli asiasta toiseen, nimittäin viinakauppaan, jonne kannattaa piipahtaa hakemaan Etiketti-lehti, ilmatteeksi. Samalla voi napata vaikka pullon calvadosta, sillä uusimmassa lehdessä on sinappiresepti. Makoisaa tuli! Lisäsin ohjeeseen Keltaisen Peltipurkin sinappimestarin eli Talonmiehen neuvosta hieman ruskeaa Maizena-suurustinta teesihdin läpi nanoavaruudellisten pölyhiukkasten lailla ripotellen. Muuten olisi ollut vähän lurua.

Ohessa kuva ja jutun lopussa Etiketistä kaapaistu ohje. Silvuplee, jos innostaa. Tein kaverilahjaksi useampaan purkkiin.

###

Ystävät. Nuo elämän rikastuttajat ja henkisen tuen lähde. Kahta lajia: a) ystävät ja b) ”ystävät”. Erottaa siitä, että ystävälle voi kertoa kaiken, mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä. Tietää varmaksi sen, että reaktio on hyväksyvä, vilpitön ja aito, olipa juttu mikä tahansa.

Sitten ”ystävät”. Lainaan ystävän kommentin eiliseltä: ”Näiden kanssa ei pysty olemaan rennosti, kun pitää koko ajan miettiä mitä voi kertoa, ettei anna käteen sellaista asetta, jolla voi tulla satutetuksi – joskus vasta vuosienkin päästä.”

Toinen ystäväni sanoi viikko sitten tavatessamme, että sai terapiaa kyetäkseen kohtaamaan myös negatiiviset tunteet ja sen, ettei kaikkea elämässä vastaan tulevaa voi lakaista hyssytelymaton alle ja uskotella itselleen ja muille, että

kyllä se kuitenkin ihan hienoa on, että…
kyllä tämä tästä…
asiat aina lopuksi kääntyvät hyvin päin…
voi voi, mutta onneksi kaikki on nyt hyvin, eikö olekin…
pian asiat kuitenkin selkenee…
kyllä se paranee…
ollaan jatkossa samaa mieltä, eikö ollakin, joohan…

Tuosta on hyvä ottaa kiinni, että ihmiskunnassa on toisistaan poikkeavia näkemyksiä ja elämässä tilanteita, jotka ei hyssyttelemällä paremmaksi muutu. Eikä elämän palikat aina käänny niin, että kuutonen on päällimmäisenä. Sekin vain täytyy hyväksyä.

Jätän nyt Lukijani tukehtumaan tähän sillisalaattiin ja toivotan näin:

Hyviä joulusinappeja sinnepäin! Klara

Sähköallergiaa ja retkeilymiettehiä

Eiliseltä hiihtoretkeltä laajalta suoalueelta.

Hyvä Lukijani,

koitan tässä kirjoituksessani olla tiivissanaisempi ja koostuneempi kuin edellisessä. Jossa muuten Ruben Stillerin ohjelmaa käsittelevässä osuudessa ei tarkoitettu Rubenia, vaan erittäin huonokäytöksistä Amnestyn Suomen paikallispomoa, joku Frank. Het’ kertaheitolla ajattelin: tämä oli sitten tässä, tuon järjestön osalta. Porukka ei voi olla eettisesti korkeatasoista, jos johtohahmona on tuon tason tyyppi.

###

Kuten Lukijani huomaa, pysyin ensimmäisessä virkkeessä esittämässäni lupauksessa tasan ensimmäisen virkkeen ajan. Loistosaavutus! Etten jo räpännyt sen perään pilkkua tahi puolipistettä ja ajautunut paasaamaan. Kehitys kehittyy ja onhan tässä aikaa! Ainakin (miettii) joku vuosi ennen kuin dementia tukkii aivosuonia ja ajatus sylttääntyy, lopullisesti.

###

Sain vastikään eräästä kirjoituksestani suitsutusta ja kehoituksen kirjoittaa enemmän (röyhistelee). Tutkiessani asiaa, kallisteltuani päätäni ja tsuumattuani naamani kiinni ruutuu hymähdin hyväksyvästi: njaah, mikäpä ettei. Ja lisäsin itselleni: joskus ehkä. Viisain on pysytellä tällä alustalla ja nauttia siipien vapaasta lekuttelusta ja liitelystä ajatusten tuulten vietävänä. Ei tule kukaan pilikunviilaaja kontrollifriikki urputtamaan joutavia. Meinaan sen verran ruudinkatkuisia narratiiveja täältä päästelen, että ilma on sakeana kysymysmerkeistä. (Lienee syy siihen, ettei Suomen Lääkärilehti ottanut kirjoitustani julkaistavakseen. Kuulemma liian reipasta tekstiä – ha haa, sivistyneistömoukat! Nerojahan ei koskaan ole ymmärretty.)

(Talonmies kuulostaa lähteneen reclaineristaan liikkeelle…(katsoo vaivihkaa olkansa yli kohti eteishallia, jossa hovimestarimme James sukii korviaan ja nuolee karvaisia kenkiään)…Talonmies kuulostaa liikkuvan takavasemmalle kohti laajaa kylpyläosastoamme…ovi käy. Laittoi varmaan saunan lämpiämään. Sähkön vuoksi täyttyy kuitenkin olla tarkkana, koska… minäpä kerron…)

###

Sähköasia.

Valtakunnassa on julistettu laaja sähköasiain huolidoktriini. Se velvoittaa kansalaisia seuraamaan nettilaskureilla onko sähkön hinta 2, 6 vai 18 senttiä /kilowattitunti. Tähän sisältyy kuitenkin pieni sivuseikka. Nimittäin se, ettei kukaan tiedä, mitä se käytännössä merkitsee. Oikeammin sanoen: kenelläkään ei ole harmainta hajuakaan mitä viidellä sentillä sähköä saa tai on saamatta. Vähän kuin avaruus ja välimatka Seulaset-tähdistöön: ”Aika kaukana. Tai siis no…useita valonnopeuksia…vai oliko se, että useita miljoonia valonnopeuksia, no kuitenkin.” Sama kilowattitunnin kanssa.

Kun Olkiluoto III jonkun jekun seurauksena katkoi yhteytensä valtakunnan verkkoon juuri saapuessani erään lappilaispariskunnan taloon, huudahtivat he leivinuuniltaan: ”Molema kohta puila paljaila ko sähkön hinta on korkeela!” Ja ryhtyvät siuhnaahmaan, että onneksi sentään leivinuunilla voi kämppää lämmittää, jos katastrofi pahenee. Mutta mahtoiko vessapaperia olla riittävästi (pirullinen hymy)?

Parahdan heille: ”Voi herran tähden, kotiin jäi yksi sähköasiain jauhattaja ja täällä toiset vastassa! En yhtään kuuntele sähköpuhetta ennen kuin joku kertoo mitä se käytännössä tarkoittaa. Siis, jos pari tuntia sähköä maksaakin vaikka euron enemmän. Montako kännykkää sillä rahalla jää lataamatta? Entä montako perunaa keittämättä?”

Mutta sähköhypettäjät vain katsovat sähkönsinisillä silmillään, nykivät toppahattuja syvemmälle päähänsä ja hiipivät varoiksi sulkemaan ilmastoinnin.

###

Lopuksi retkiuutisia.

Vietin eilispäivän hiihdellen pitkin ja poikin tutuilla soisilla metsäalueilla. Kyllä tässä maassa sitten upeita metsiä riittää! Ja vielä on jokunen luonnontilainen suokin säästynyt ojitukselta, kiitos siitä! Haaveilen yöretkestä talviseen metsään, mutta piru vie, olen niin kylmänherkkä! Lienee näillä kymmenillä luonnollista, etteivät lämpöpatterit enää toimi kuten nuorempana, jolloin oli aina kuuma.

Jospa kevätauringon lämpö antaisi rohkeutta yöpyä ulkona, kun aamusella voi nousta auringonkiloon luitaan sulattelemaan. Vai täytyykö taas tyytyä kesäretkeilyyn. Lukija muistaa hartaat suunnitelmani ja grammanviilaukset viime keväänä. Juttuhan pätkittyi lyhyiksi jotoksiksi, kun suunniteltu lomajakso meni vaelluskohteen tulviessa vieden osan polkusilloista paikoiltaan ja vesi lainehti leiripaikoilla. Vaan sain jotain tehdyksikin, jopa Karhunkierrosta. Siellä tosin keli sattui semmoiseksi, etten edes melontareissuilla ole niin perusteellisesti päässyt kastumaan, enpä likikään. Karhunkierros oli sitä mitä olen tottunut siltä odottamaan. (miettii) Tai ei – sakkia oli vieläkin enemmän, ulkomaalaisia varsinkin. Ja irtokynsillä sonnustautuneita naisporukoita.

Ai oikea retkeilijä vai? No, oikea retkeilijä on kuin minä. Tekoripsetön, hajustamaton, suoranuottinen totuuden torvi, joka mulkoilee lähimmäisiä vihamielisesti. Semmoinen on oikea retkeilijä. Todisteeksi hahmostani kerron saaneeni väitöslahjaksi riivinraudan. Käy todisteeksi. 😀

Hyviä jännitteitä sähköverkkoihinne ja ohuita piparkakkuja pelleillenne!

Klara

Pulinaa pakkasessa ja pihvi välliin

Tässä taas.

Hyvä Lukijani,

istun taas täällä Lapin pirtissä. Ulkona nurkat paukkuu pakkasherran koputellessa huurteisella ryhmysauvalla olemassaolonsa merkiksi. Minäpä kurkkaan akkunasta, kuinka alas mittarin puhalsi (poistuu). (palaa) Kyllä se kahdessakymmenissä on – ja miinus eteen. Tuosta tuli mieleen Ensimmäisen Arkunkantajan* kommentti hampurilaisbaarin tiskillä. Oli tuolloin noin nelivuotias ja tilailtiin sapuskaa. Hän tilasi näin:

”Sämpylä, ei simappia, eikä sipulja, ketsuppia saa olla. Ja pihivi välliin.”

Lukijani voi ehkä aprikoida ajatukseni hyppelehtävän. Mutta olen viaton. Syytän taloustoimittaja Tuomisen poikaa, Sakua. Kuuntelen elämänkertaansa. Koska hän on katsannossani pikkuveljeni ikäinen, siis lapsi vielä (synt. 1967), ei elämäntarinassaan voi olla, eikä olekaan merkittävää viisautta jaettavaksi. Senpä vuoksi laati opuksensa sattumanvaraisesta jorinasta. Jotta mitä luistinkopissa tapahtui, mitä Savoy´n kokki sanoi ja sen semmoista merkityksellistä (hänelle). Juopotteli teininä Tapiolassa, tuossa maankuulussa puutarhakaupunginosassa. Ja pornolehtiä piilotti perheen shakkilautakaappiin, mielenkiintoista. (haukottelee)

Jotta minä sanon teille: menkää ja kysykään näillä leveyksillä, kussa nyt sijaitsen, lähimmästä torpasta kuason Saku, mikä on Savoy ja millainen on italialainen kurmetti. Niin sieltä tulee kasikymppinen jänkhänäijä huopatöppööset suhisten, rappaa ovilasista jäätä, kurkistaa akkunasta, rysäyttää ukset auki ja kysyy: ”Mitäs sie meihnaat?” Ja mie sanon, että mie vain tulhin kysyhmään tiäksie kuka son Saku. Ja ukko sanoo: ”En mie vain tiä, tiäksie?”

Kyllä Suomi on pitkä maa ja kyllä tapiolalaisen puutarhakaupunginosan kasvatin maailman on niin, niin kaukana kehä3:n ulkopuolisesta elämästä. Olen asunut molemmissa, kruisannut muutenkin pitkin maata ja moninainen on kansa. Mutta silti met piämä muutamassa asiassa yhtä! Nyt se vasta onkin taas nähty – ja nähdään jatkossakin. Taas ollaan samassa lirissä koko sakki. Toivottavasti tämä ei tästä etene.

###

Liristä puheenollen, uutisia seuraan autossakin niin, että podcastit keskeytyvät tunnin välein ja ruuvaan Yle:n esille. Jotta miten tämä menee. Ollaanko mallioppilaita, jotka kiltisti noudattaa jonkun muun kuin omaa etua, kun säännöt sanovat?

Että jos koulussa on koulukiusaaja, joka tietää koulun säännöt ja hyväksikäyttää niitä, niin annetaan kiusata. Sillä voihan joku tykätä huonoa siitä, että sääntöjä rikotaan? Noin periaatteessa: onko kiusatuilla oikeutta vai edetäänkö kiusaajan käyttämien välikappaleiden oikeus edellä? En sano, mitä ajattelen, kun en tiedä sitä.

Mutta sen tiedän ja uskallan satavarmaksi sanoa, että ihan varma tieto on siitä, ettei ainakaan kaikki 2015-16 tänne tulleet ”välikappaleet” ihan vaarattomia, viattomia ja turvattomia olleet. Kohtasin jonkun itsekin. Piti soittaa vartijat (totta), kun en suostunut vaatimuksiin ja jätkä oli tulla kurkkuun, että hänellä on oikeus, vaikkei hällä ollut edes oleskelulupaa. Pääministerin rouva jo taloaan tarjotteli ja kirkot avasivat ovensa niillekin, jotka viranomainen oli vaarallisina määrännyt karkotettavaksi. No, jospa tuosta opittiin. Ei tosin ole sittemmin media kertonut, mitä hyväuskoiset nyt ajattelevat toiminnastaan. Heräsikö kukaan Ruususen unesta, haalistuiko siniväri silmistä?

Älköön allekirjoittanutta tulkittako muukalaisvastaiseksi. Sitä en mielestäni ole, enkä persukaan. Olen realisti, niin väitän. Joukossa on taatusti roppakaupalla kunnon ihmisiä, joita työvoimaksi tänne kaivattaisi. Mutta on myös ovelia, taitavia kettuja, joille intukoto-hyväuskoisuus on aina ollut suojaton. Meidän kasvatusperinteeseen ei kuuluu lähimmäisen epäileminen, kun olemme toisiimme tottuneet luottamaan. Mutta maailmalla meno on toinen. Kukkien rintapieleen kiinnittäjä tai lokinpskan takista pyyhkijä ei ole rehellisin aikein liikkeellä, eikä italialaisessa junassa kannata tarjoiluvaunun hoitajalle antaa isoa seteliä. Hän kysyy ystävällisesti ostoksia tarjoilukärrystä ojennellessan, että milläs asemalla jäätte junasta. Tulee maksun aika, saa suurehkon setelin ja huudahtaa: voi voi! Ei ole vastarahaa. Levittelee käsiään, mutta saa idean. Viittelöi hakevansa pikkurahaa toisesta kassasta, ”moment”. Eikä häntä sen koomin näy. On poistuttava junasta. Tämän opin interraililla. Voihan olla, että vain unohti. Näin kuuluu suomalaisen ajatellakin, koska epäileminen on rumaa. Tätä voi testata vaikka kahvipöydässä. Aina joku huudahtaa: ”Mutta jospa vain unohti!”

Marrakeshin torin kahvilassa kävi samoin, kun oli kiire bussiin. Mutta Talonmies oli raivoissaan ja marssi keittiöön: ”I want my money, NOW!” Jo rupes Mustafalta kolikkoa löytymään.

Btw: Marrakeshin tori oli yksi sykähdyttävimmistä kokemuksista, vaikka kengilleni syljettiinkin syystä, joka ei ole tiedossani. Aivan ihmeellinen, mykistävä kuin Intian syvimmät kyläpahaset. Lukijani ehkä on Marrakeshin torilla käynyt, joten en mene sen syvemmälle medinaan, enkä Djermaa el-Fnan aukiolle.

###

Marrakeshin torilta tipahdan sakutuomisena takaisin tähän pöytään. Sen päällä on valolamppu. Kämppä on muutoin pimeä (pelti jäi auki! poistuu)(palaa), mutta sytyttelin takan uudelleen loimottamaan, jotta saan kertyneet hiilet poltetuksi mahdollisimman vähiin. Laiskuus opettaa 🙂

Illan päälle kelkon hiilet ulos, pakkaan tavarat ja painun makuupussiin. Aamusella ponkaisen puurolle, hyppään kiesiin ja kaasutan kotimatkalle. Pitää miettiä monituntiselle matkalle kuunnelavaa. Käyttääkö sakutuomisen höpinöihin vai kaivelenko toisen kirjan.

Ruben Stillerin tuoreen ohjelman kuuntelin tulomatkalla. Mikäli Lukijani mielii kuulla, kuinka puhuu röyhkeän ylimielinen, mielestään universaalin ainoan totuuden hallitsija, niin siellä on näyte. Säälittävää. Ja niin raivostuttavaa, että tein parikin vihaista ohitusta agitoituneena tyypin rumasta radiokäytöksestä. Meno hilliintyi, kun älysin suunnata huomioni keskustelukumppani Pauli Aalto-Setälään, entiseen Pyöreän Pöydän puheenjohtajaan ja mediataituriin. Ihailtavan tyylikkäästi veti rauhallisesti voiton kotiin 5-0.

Jätän törkeilijän nimen mainitsematta, löytyy ohjelmasta. Tyyppi näyttää olevan … (katsoo nettikuvaa)… ja-has ja ouk-kei. Tunnistan ihmistyypin. Tästä tyypistä en ole aiemmin kuullut, enkä toivo sitä jatkossakaan. Sen verran inha tyyppi, beter sig dåligt o. ska föras till skräpkorgen, om jag sku få bestämma. Harmi!, että tämmöiset penttilinkolat pilaavat järjestönsä mainetta. Olen luullut johtamaansa järjestöä fiksummaksi. Henkilö itsekin niin sanoo mediassa: ”järjestöä pidetään luotettavana ja arvovaltaisena”. Ei pidetä, enää. Luultiin, että olisi. Mutta järjestö/firma/toimiala/systeemi on aina johtajansa näköinen. (miettii) Ehkä on jäänyt rakkautta vaille, mene ja tiedä. Suu on ainakin vihainen viiva, silmät vailla iloa ja vihaista oli puhekin.

Tässä tuli mielipidettä ja sakutuomismaista jorinaa, mutta Lukijani on kestävä, sitkeä, ymmärtäväinen ja tolokun ihminen. Joten:

Son moro ja kuulumisiin, Klara

*Ensimmäinen Arkunkantaja = ensimmäinen lapsenlapsi

Marrasta maassa ja valoa navetan akkunassa

Hyvä Lukijani,

kukon laulettua nousin olohuoneeseen taisteltuani yön huolen ja murheen täyttämin mielin. Tiedän: nyt olisi syytä mennä metsään kävelemään ja tuulettamaan hermoverkkoja. Olen jonkinlaisen järkytyksen tilassa toisaalta itärajan, toisaalta lähimmäistapahtumien vuoksi. Aloitan itärajasta.

###

Katselin illalla puolilta öin kamerakuvaa raja-asemilta. Sitä saa, mitä tilaa: nukuin vain viitisen tuntia, pätkittäin. Nyt taistelen itseni kanssa: katsoako tuoreeet uutistiedot itärajalta vai ei. Ja auttaako minun huoleni ketään? Enkö voi luottaa valtiokoneistoon?

Päätän kuitenkin vilkaista uutisia voidakseni jakaa huoleni Lukijani kanssa ja puolittaa kuormani. Kiitos paljon tästä mahdollisuudesta sinne piuhojen toiseen päähän.

…uutiset vilkaistu. Ei uutta, mikä lienee hyvä uutinen. Päivän valjetessa lähtenevät polkupyörät liikkeelle. Pelkäänkö heitä? En … ja kyllä. Sakissa voi olla keitä vain, millä motiivilla vain. Enemmän kuitenkin askarruttaa naapurivaltion toiminnan eskaloituminen. Ei sen puoleen, ei kyllä yllätyksenä tullut.

Kiitos, kun sain jakaa huolen. Koittaisinko seurata uutisia vähemmän?

###

Lähimmäistapaukset ovat kuolintapahtumia, joita on viime aikoina kertynyt neljä. Poislähtijät ovat olleet parhaassa työiässä, kiinni elämänlangassa. Sitten tuli vakava sairaus tai auto lähti käsistä maantiellä. Ja sen pituinen se.

Viimeisin poislähtijä onnistui salaamaan sairautensa ja hiipimään takaovelle niin, ettei lähipiiriä kauempana tiedetty. Sitten tuli tieto, sekin pienen piirin kesken, että hautajaiset on juuri pidetty. Hänen hautajaisensa!? Eihän hän ole kuolevaa tyyppiä! Dynaaminen, energinen, kaikessa mukana! Järkyttyneenä ajattelin asiaa kaikki ne sadat kilometrit, jotka viime viikolla ajoin pitkin maanteitä. Että mitä tämä tarkoittaa: hän on kuollut! Eihän hän ole sellainen, joka kuolee tosta noin vain! Hän on (oli) sellainen, joka sanoo kuolemalle:

”Hei hetkinen nyt! Tämä asia järjestetään niin, että minä sanon, koska sinun on aika tulla kuvioihin. Sinä et noin vain ota ohjia käsiisi ja tule silloin kun itse päätät. Tämän tyyppiset asiat käsitellään yhdessä ja minä sanon niihin viimeisen sanani, että mitenkä se on ja kuinka menetellään. Haluan, että tämä tulee nyt selväksi.”

Mutta ei se niin mennytkään. Voin kuvitella, että vaikka kuolemansairaus on kaikille kova paikka, on se ollut sitä eritoten hänelle. Oli määrätietoinen ja tottunut päättämään itse asioistaan.

Mutta elämän pahimmalta nöyrtymiseltä ei välttynyt hänkään. Kaikillahan se on edessä. Kunpa saisi vastaanottaa sen vasta sitten, kun dementia on tuonut armollisen unohduksen itsemääräämisoikeuteen ja elämästä saanut kyllikseen kuten vanha äitini, joka jo kyllästyy odottamaan enkeliä.

Nämä olivat marraspuheita. Koitan palautua elävien kirjoihin (Talonmies kuulostaa vetävän rullakaihtimen ylös! Z, hän elää!)

Valoa, valoa! (Laitoin taannoin Lapin metsässä repputuikkuni hetkeksi kuuseen. Se on keskellä kuvaa. Näyttää kyllä reiältä.)

###

Jotta puheet eivät olisi pelkkää ankeutta kerron tavanneeni eilen molemmat lapsenlapsemme. Elämä jatkuu! Toinen on noheva koululainen, toinen mussutti peukaloaan ja jokelteli hoitopöydän yläpuolella olevalle äitiyspakkauksen naamankuvalle. Aivan kuten suomalaispienokaiset ovat tehneet ainakin viisikymmentä vuotta. Kyseessä siis se iso keltainen, pyöreää naamaa, jossa on silmät ja hymysuu. Tuo valtion ensimmäinen lahja uudelle kansalaiselle, jota maailmalla ihmeenä pidetään. Kun eilen sain influenssapiikin käsivarteeni ja lopulta covid-piikinkin pienen tuumailun jälkeen, niin ajattelin poislähtiessäni kuinka hyvässä huolenpidossa me tässä maassa ollaan.

Ajelleessani maanteillä ja nähdessäni pimeydessä valojen loistavan navetoista ja rekan ajavan edellä ajattelin sitä yhteenkuuluvaisuutta ja turvaa mikä meillä kansana on. Suomalaisuus on turvaa, luottamusta ja rehellisyyttä. Toivottavasti sama ilmapiiri säilyy lapsenlapsille ja heidänkin ylitseen seuraaville sukupolville. Enkä pane pahakseni, vaikka genomiin sekoittuisi muualta tullutta dna:takin. Kunhan suomalainen järjestys säilyy.

Näihin puheisiin!

Klara

Suomen Lappia – ei tarvitse lähteä Norjaan. (Saksalaisturistit viime kesänä yhdellä vaelluspolulla: ”People ask us why in hell didn`t you travel to Norway instead!? And we say: we have the Alps nearby, why should we visit Norway!”

Singahduksia ja törhöstelyä Suomen kartalla

Hyvä Lukijani,

singahdin lapsenhoitohommista Suomen Lappiin. Kun täällä on majoituspaikka, niin sanoin Talonmiehelle, että minäpä lähden Lappiin. Talonmies katsoi silmälasiensa yli ja sanoi:”Lähde vaan.” Ja niin minä läksin.

Ajoin suoraan, ajoin oikealle, sitten vasemmalle, siitä suoraan, ylös ja oikealle. Jarrutin välillä Rovaniemellä, syöksähdin ruokakauppaan ja takaisin autoon ja painoin kaasua kiitäen hurjaa 57 kilometrin tuntivauhtia aina Napapiirille saakka, josta edessä ajanut pieni, epävarma henkilöauto kääntyi Joulupukinmaahan. Ehkä Pukki itse, monisatavuotisten kaihisilmien näkö niin huono, että Petteri oli edellisillan punaamine nokkineen ratissa koittaen pysyä viivojen välissä (kortti kuivumassa).

Varhaisaamu ehti painua tummaan yöhön, kun painoin avaimen lukkoon ja tungeksin nyssäköitten kanssa sisään tehtyäni ensin kotvasen lumitöitä.

###

Täällä tulee kaikki valoisa aika liikuttua ulkona, siis siinä viitisen kuutisen tuntia. Pusken pitkin metsiä, soita ja tuntureita eväät repussa. Ketään ei näy, joku paikallinen koira korkeintaan haukkuu lähistöllä.

Tämä on paras aika olla Lapissa, tiedoksi Lukijalleni, jos on epäsosiaalisia taipumuksia kuten meikäläisellä. Ruskaviikot on ihan nou-nou, samoin hiihtolomat ja pääsiäinen – pitkällinen kokemus. Mua on raastettu Lappiin ihan taatiaisesta ja oliko niin, että olen täällä lapsuuttani asunutkin, mene ja tiedä. Aikanaan tuli skimbailtua ja kuljeksittua Lapin hiihtokeskuksissa. Muistin pari päivää sitten olleeni kerran hiihtovaelluksellakin, hitto vie. Oli mennyt mielestä. Ei onnistuisi enää, paleltaa ajatuskin.

Humu Lapin hyperpaikoilla on vain villiintynyt (mun makuuni siis). Mutta saattaahan täällä muuten olla. Kun katsoo vähän, ettei ihan Levin keskustaan majoitu, eikä minkään kylpylän lähistölle. Jos multa kysytään. Ja vaikkei kysyttäisikään.

Eilen. Tein videota kavereille, tässä klippi. Kamera on puussa tripodilla (kolmijalka, jota voi väännellä eri asentoihin).

###

Nyt aamusella kun silmät aukesi, sanoin itselleni:”Määpä lähden kotiin.” Ja vastasin: ”Lähdenpä vaan.”

Ryhdyin oitis latomaan kamppehia pusseihin, likapyykkiä pinohon ja viruttamaan riepuja. Siivoilun lomassa voi kuitenkin aina istahtaa hetkeksi näin tähän ja nauttia ikkunasta näkyvästä metsästä, pitkistä kuusenhuituloista, oravasta pompahtelemassa hangella.

###

Joskus käy mielessä tulla tänne kirjoittamaan sitä vieläkin kirjoittamatonta, neuroniverkkojen kätköissä lymyävää kirjaa. Hooo, näen jo kuinka jakaisi jyvät akanoista.

Lukijani kiittelisi mielissään, ymmärtäisi huumoriani, eikä kokisi kirjaa itseltään riistetyksi meriitiksi tai muuksikaan itseään uhkaavaksi kulmanvaltaukseksi.

Sitten olisi läjä hyviä ystäviä, tovereitakin, työtovereita, jotka sanoisivat: hieno sinä! Ja tarkoittaisivat sitä sydämestään. Osaan jo sanoa keitä he olisivat.

Sitten se väkinäisesti tekohymyilevä porukka, joka kiittelisi, ”hieno työ, hyvin uurastettu”, mutta harmitus paistaisi heidän kasvoiltaan. ”Niin… sinähän olet sellainen…heh…sähköjänis…heh.” Kokisivat kirjanteon olevan pois itseltään jollain käsittämättömällä tavalla. Joku sanoisi kuin lohdutukseksi: ”Hyvä, että ajatuksesi ovat olleet pois päihdevaivaisesta lähimmäisestäsi kirjankirjoituksen avulla, ikään kuin terapiaksi hetkisen kerrallaan!” Mutta tuon sanoisi lohduksi itselleen.

Noup, en kuvittele: koettu on. Ja tiedän jo tyypitkin, joilla tuo rele laukeaa. Heiltä pimitän hommani, koska haluan välttää luunapin. Tiedän: universaalia ilkeilyä, johon syyllistyy itse kukin, ainakin ajatuksissaan. Joku teki hienon villapaidan, jonkun verotulot on lehdessä, joku nai komean miehen, joku eteni Oxfordiin… ja salaa aatoksissaan toinen aattelee hänestä jotakin negatiivista, jotta ego kestää. Somemaailma on hyvä peili tälläiselle kuonalle. Joillakin kuona purskahtaa pienenä lapsuksena kommenttiosioonkin.

###

Ei, mutta hei: ylärekisteriin mars mars! Ja siitä tulee mieleen Esa Saarisparka ja ajaudun takaisin alareksiteriin, nimittäin Törhösväitökseen. Esa joutui takuulla tosi hankalan piinapenkkiin astuttuaan miinaan ja lupauduttuaan törhöstelijän vastaväittäjäksi. Voi herranpieksut, että kaikkea sitä näkee. (Katsoin videon ja silmäilin Törhösen opusta.)

Lukijani ehkä muistaa, että olen väitöskirjan tehnyt ja jopa sitä julkisesti väitöstilaisuudessa puolustanutkin 😀 Ja olen siitä ylpeä, mielestäni ansaitusti, vaikka väitöksessä olin niin finaalissa, etten pystynyt edes jännittämään enää. Ajatus oli tukkoinen ja olisin vain halunnut mennä kotiin nukkumaan.

Edellä mainitusta syystä törhöstelyn katsominen juutuupista oli kuvottavaa. Miksi? Siksi, että näin sieluni silmin Törhösen paikalla nuoren, epävarman, hiljaisen, aran, ja vuosia kirjansa eteen tosissaan uurastaneen väittelijän. Hän on ehtinyt istua seuraamassa läjäpäin toisten ihmisten väitöksiä kädet hikisinä oppiakseen kuinka selvitä omasta väitöksestään. Että osaako käyttäytyä, osaako teititellä vastaväittäjää ja sen semmoista ehdotonta kuviota. Ja sitten tulee tämmöisiä törhöttelijöitä, jotka aloittaa tilaisuuden, että hei joo… ja kaivaa salkustaan pahvisen, litistetyssä muodossa olevan tohtorinhatun, kehii sen auki, asettaa pöydälle ja aloittaa sitten ikään kuin jonkinlaisena starana ja puheenjohtajana tilaisuuden.

No, olkoon vielä tuokin, mutta kun opiskelunsa alussa olevilta jo edellytetään pikkututkielmissa tarkkaa muotoa, niin joku törhöstää ajatussuollosta itsevaltiaana omilla säännöillään omasta päästään ja julkeaa odottaa sen olevan väitöskirja. Jos kohta väittelijä on ollut kuutamolla, niin sitä ovat olleet esitarkastajatkin, kun tuon päästäneet väitösvaiheeseen. Toiminta pyllistää meidän kaikkien, menneiden ja tulevien, väitöskirjantekijöiden ponnisteluille julkeasti ja häpeilemättä.

Sanoinko jotakin? 😀

###

Nyt kun kaikki maailman vääryydet on tähän kirjatut, tartun harjanvarteen ja alan sitten lappaa roinaa autoon. Siihen uuteen. Onneksi ollaan jo pitkällä yön puolella, kun kurvaan kotipihaan ja pääsen pimeän turvin sujahtamaan autotalliin. (Viittaan vastikään kirjoittamaani.)

Oikein hyvää ja ilon täyttämää viikonloppua Lukijalleni!

Klara

Lastenhoitoa ja iltahuutoja

There’s always light in the darkness. Finnish proverb (näin luki australialaisessa kirjakaupassa näkrmässäni postikortissa)

Hyvä Lukijani,

asetuin kirjoituspöytäni ääreen edetäkseni piuhaa pitkin luoksesi. Kuvittelen, keitä piuhan päässä istuu: mukavia, leppoisia ihmisiä, joilla on hyvä huumorintaju ja ymmärrys elämän kaikkinaisesta kirjosta. Osa on ehkä nettituttuja ajalta, jolloin lapseni ylioppilasjuhlia varten etsin kakkureseptiä. Löytyi Charlotte russe-kakkuresepti Marttojen sivuilta ja silmään osui keskustelupalsta. Siellä sitten olikin liv i luckan kuten svedut sanovat. Monta hauskaa keskustelua on jäänyt mieleen.

Charlotte russea ei enää Marttojen sivulta löytynyt, mutta toiselta saitilta löytyi. Varoiksi laitan, jos jollakulla alkoi jo kakkuhammasta kolottaa 😀 https://www.myllynparas.fi/reseptit/charlotte-russe

Tämä blogialusta tarjoaa myös mahdollisuutta kysyä asiaa tekoälyltä (AI, artificiell intelligence). Kokeillaanpa … oho, tulee koko resetti. Näyttää epäsuomalaiselta ja vähä-älyiseltä, artificiell non-intelligence. Tekoäly on hyvä renki, mutta helekkarin huono isäntä, jos horinoitaan kritiikittä nielee. Vanhana kyylänä en niele kritiikittä kenenkään puheita. En edes omiani.

###

Kun meillä on nyt uusi tulokas perheessä, niin työmatkalta palattuani kysäisin kuulumisia. Huutaa kuulemma illat naama punaisena raivoissaan. Äitinsä mietti mahako vaivaa vai mikä huudattaa. Isälleen kuulemma vain naureskelee.

Päätin tarttua ohjaksiin ja tilata lapsen (:D) luokseni. Oitis käynnistyi auto lapsen kotipihassa, äiti ratissa ja laps kaukalossa takapenkillä. Kurvasivat pihaan, lapsi tykötarpeineen sisään, äiti ulos ja mummon hoito saattoi alkaa. Nostin turvakaukalon terassille, kun nukkui vielä. Eipä aikaakaan, niin parkui kitapurje lepattaen. Laps sisään ja kurkistus kaukaloon: oho, olikin sisävaatteissa (mummotason hoitoa! 😀 ). Turvakaukalon pussi hämäsi muoria. Onneksi oli sentään myssy päässä. Koppa sisään, laps olohuoneeseen jatkamaan uniaan.

Sitten siirtymä ruokailupuolelle: imaisi kerralla maitopullollisen ja lisää halusi. Meni kolmatta desiä, eikä tullut hikikään. Poika on potra, joten aloin aavistaa iltahuuteluiden taustaa. Tiedustelu neuvolalääkärinä toimivalle: onko tosi, ettei soseita ennen kuin on 4 kk? Siis tiettynä päivänä klo 10.58 alkaen :D. Neuvolasta oli sanottu, että soseita saa antaa vasta kun on 4 kk. Lupasi, että kyllä voi antaa.

Tarkistin asiaa varoiksi vielä kahdelta kaverilta.

Maallikko, järkipäinen) kertoi antaneensa salaa banaania 2 kk iästä.
Toinen aikanaan tk:n neuvolalääkäri minun lisäkseni. Meidät terveydenhoitaja hyväksyi neuvolaa pitämään, kaikkia ei ottanut. (Totta joka sana!) Taisin rima heilahtaen päästä. Tämä th halusi äideille ja lapsille määrättäväksi lääkkeitä oman käsityksensä mukaan. Tarvitsi niihin sen ainoan henkilön, jolla Suomen lain mukaan on oikeus kirjoittaa reseptejä, siis lääkärin. En kuitenkaan suostuneet haluamiaan reseptejä kirjoittamaan ja tuli vähän kärhämää. Sittemmin yksi toistuvasti pyytämistään lääkkeistä poistui käytöstä sydämen johtumishäiriöriskin vuoksi ja yksi toinen oli aivolisäkkeeseen vaikuttava lääkeaine. Lääkkeiden moninaisten mekanismien ja elinvaikutusten ymmärtäminen edellyttää ymmärrystä ihmisen fysiologiasta aina solutasolle saakka. Sitä kaikkea opiskeltiin ensin kaksi vuotta teorialaitosten puolella ja sitten neljä vuotta sairaalan puolella. Vieläkin joutuu kirjoista katsomaan, tarkistamaan, lukemaan ja funtsimaan, jos vähänkään eksoottisempi lääke tulee eteen, jotta ymmärtää mihin kaikkeen ja miten se vaikuttaa ja mitä voi seurata, jos potilaalla on jokin muukin lääke tai jokin muu sairaus taustalla.

Yhtä kaikki: lapsi söi, leikki helistimillä, joita ei löytynyt kuin vanhemman arkunkantajan eli ensimmäisen lapsenlapsemme lelulaatikosta Duplo-puolelta (kauppaan mars!). Enshätiin otettiin soveltuvaa taloustavaraakin avuksi :D.

Ai että huusiko? Ei. Koska kanniskelin häntä mukanani touhuillessani. Ymmärrän hyvin, että vanhempansa eivät tähän ihan pysty joutuessaan tekemään muutakin kuin viihdyttämään lasta. Laps on niin virkeä, tutkivakatseinen, tuumaileva ja asioita seuraileva, että iltasella voi jo olla ylikierrosten provosoimaa itkuakin, kun nokosia lukuunottamatta tiitterästi maailmaa koko päivän ihmettelee. ❤ – Loppukaneetti: lapsi oli mummolassa kaikkinensa seitsemän tuntia ja pitkin hampain palautettiin kotiinsa. Hiljaista oli, kun kotiin palattiin.

###

Täällä alkaa nyt päivällistarjoilu köökin puolella, sieltä keittiö jo huutelee. Joten toivotan hyvää pyhäpäivää ja kuulumisiin!

Klara