Terveisiä terassilta

Hyvä Lukijani,

vietämme emäntä-koira- laatuaikaa. Koira (aiemmin Rakki :D) makaa vieressäni terassille tuodussa häkissään, lempipaikassaan. Jos terassin ovi on kiinni, se pyytää pääsyä häkilleen, talsii petillä hetken ympyrää ja asettautuu huolellisesti raajojaan viikkaillen makuuksilleen. Terassilla se nukkuu sellaisessa narkoosissa, että nimensä saa hihkaista armeijaäänellä ennen kuin havahtuu poski kurtussa: ”Mjitäh?”

Talonmies läksi sukuloimaan ja hakemaan mustikkasankoja poimijalta, pienipalkkaiselta eläkeläiseltä selkosten periltä. Hänen murteensa on herkullisen hauska, eivätkä kaikki sanat aina avaudu ensimietinnällä. Mustikoiden perkuullakin oli joku ihan oma sanansa, joka ei nyt muistu mieleen. Marjathan voi perata, putsata, renssata – ainakin nämä on käytössä eri puolella maata.

Ja siitä tuli mieleen, että nyt on myös omenoiden keruun kulta-aikaa. Äppel, päppel, pirum, parum, kråkan satt på tallekvist. Hon sa ett, hon sa tu, ute ska du vara nu! Omalla pihalla ei ole kuin kituliaskasvuinen kirsikkapuu, joka on hieman hyvin kasvavaa horsmanvartta paksumpi. Sain sen lahjaksi joku vuosi sitten, mutta enhän mä tuommoista osaa ruokkia enkä tiedä miten sille puhutaan.

###

Olen jo pitempään harrastanut ruoka-aineiden kuivaamista. Ehkä mainitsinkin? Ostin halvan kuivurin (kalliitakin on), jolla kuivaaminen onnistuu loistavasti. Kevyt ja pieni, joten sujahtaa kaappiin ja sieltä ulos vaivatta – ja tulee siten paljon käyttöön. Nyt on kuivurissa keittojuureksia, joiden ujuttaminen retkiruokiin ja mihin tahansa kotiruokiinkin on helppoa. Retkeillessä on Thermos kaikki kaikessa, sillä meikäläinen on varustettu koneistolla, jossa nälän tullen ruoka on oltava lusikoitavissa.

Kuivurilla olen kuivannut keittojuuresten lisäksi omenaa, banaania, kanaa, paistettua (rasva mahdollisimman tarkkaan käsipyyhepaperiin imeytettynä) jauhelihaa, fetajuustoa, tonnikalaa, hernekeittoa, tomaattipyrettä, tomaattia, peruna-sipulia…ja mitä kaikkea. Retkeillessä keittelen vedet, lyön Thermokseen esim. jauhelihan + kasviksia + mausteita ja kiehuvaa vettä ennallistumaan. Seuraavalla taukopaikalla nakkaan lisää vettä ja muusijauhetta ja son siinä. Riittävä sapuska on poluilla ja melontavesillä kaiken a ja o. Muutoin alkaa ketuttaa, tylsistyttää, väsyttää ja koko retki tuntuu virhevalinnalta.

Nyt on lähes koko syyskuu ulkoiluaikaa. Näin meidän kesken voin kertoa, ettei nk. pakollista työaikaakaan ole paljon jäljellä. Jokunen aika vielä pitää jotakin palkkaa saada jostakin ja sitten voi hyvällä omatunnolla ryhtyä nauttimaan ajasta, joka tulee kun aikansa pakertaa. Siis jollei kuolo korjaa aiemmin. Iso osa lähipiiristäni on, ammattialasta ja omista valinnoista riippuen kuulunut oloneuvosrykmenttiin jo hyvän aikaa.

(Tätä kirjoittaessa tuli kuvaviesti eläkeläisopettajilta Lapista. Ovat sykemittarit ranteessa tunturin rinteellä treeniasuissaan. Molemmat terveitä ja kovakuntoisia. Hyvä niin, tulevat yhteiskunnalle edulliseksi etenkin, jos tuossa kunnossa menevät suoraan hautaan. Näinhän se on, tämmöistä inhorealismia ja valtion budjetin lähestymistapa. Siis kuolevaisten veronmaksajien näkökulmasta. Toivottavasti terveinä kuollaan itse kukin. Äiti täyttää 93, muttei juurikaan ole yhteiskunnan terveyspalveluita käyttänyt, eikä tunnu kuolevankaan, vaikka itse on sitä jo aiemmin toivonut ja pikku hiljaa minäkin suuntaan enkelille ajatustekstaria, että älä unohda äitiä, kun liihottelet hakureissuilla. Äiti on ollut valtiolle edullinen kansalainen, työuransakin veti yliajalle.)

###

Veronmaksajista puheenollen, sukuumme syntyi pienokainen, lienee jo mainostettu ❤ Voi taivahan taatto, että ihmistaimi osaa olla söpö! Suku suorastaan kisaa siitä, kuka pääsee sylittämään. Kun lapsen äidillä oli iltameno ja isä hankkii perheelle riistaa metsästysreissulla (hah), niin riipoi vastata, etten työmatkan takia pääse. Lapsen täti (siis tyttäremme) ei empinyt hetkeäkään: ”Kiinni veti, kurvaan suoraan töistä!” Nappasi matkalla mukaan lapsensakin apuhoitajaksi. Kyllä tuli serkuksista suloisia yhteiskuvia! Harmillisesti en voi tähän laittaa, mutta etenkin yksi kuva jää visusti albumiin. Siinä uunituore tulokas katsoo silmät lautasina isoa serkkupoikaansa, koululaista: ”Herraparatkoon, kuka se sinä oikein olet!?” 😀

Ikätoveri, lapseton nainen, puuskahti kerran sisarensa lapsiin liittyen: ”On ihan sama onko ne omia vai siskon lapsenlapsia! Mä olen paljon heidän elämässään joka tapauksessa!” En raatsinut sanoa, ettei ehkä ihan sataprosenttisen sama asia ole. Mutta mistäs tiedän miltä sen kuuluu tuntua ja miltä ei. Systerilläkin on oma perheensä, muttei sen perheen pikkuväen paikka sydämessäni ole likikään samassa kohdassa kuin omien lastenlasten. Sen verran kai on meikäläisen empatiakyky on edellä mainittua henkilöä huonompi?

###

Siivoan muistiinpanojani. Kirjaan tähän jostakin nappaamani lauseen, jonka olen taltioinut hyvänä viisautena blogiin kirjattavaksi. Se menee näin:

”Siitä mistä ei voi puhua, ei voi vapautuakaan.” (harmi: en muista mistä tämä on)

Tämä viisaus kävi kuluneella viikolla hyvin toteen tavattuani opiskelutoverini vuoskymmenten tauon jälkeen. Molemmille oli sattunut elämässä kaikenlaista. Omalla kohdalla puheen keskiössä oli Päihdevaivainen perheenjäsenemme, hänellä oma murheensa jaettavana. Ja molemmat vapautuivat taakastaan jakaen sitä toisilleen puhumalla siitä. Tämmöisestä pitäisi kirjoittaa reseptejä ihmisille. (miettii) Ja olla iloinen ja kiitollinen siitä, että on olemassa tälläisiä vanhoja opiskelukavereita.

###

Talonmies tykittää kuvia mökiltä, jonne meni marjanhakureissulta hetkeksi yksinäisyyden retriittiin ja saunaa lämmittämään. Hyvä lomanen ja irtiotto kotinurkista hänelle! Oli tehnyt vastan eli vihdan ja -heh- hieman gylinäärisen näköistä sotkua lautaselleen, mökkihyllyn aineksia ryyditettynä kansan ykköskurmeella eli makkaralla. Ja ketshuppia ruutattu kasan päälle 😀

Näihin high society dinner-puheisiin jätän Lukijani ja lähden lenkille koiran ja tällä hetkellä vakavaa perhemurhetta työstävän kollegani kanssa. Toivon kykeneväni jakamaan murhettaan. Ja jos joku ajattelisi, ettei lääkärillä ole murheita, niin sanon, että ajatus on virheellinen. Mutta senhän fiksu Lukijani toki tietää – ihan tämän bloginkin perusteella. Silti elämä kantaa, ilonaiheita löytyy arjesta ja niin kauan kuin henki pihisee ja sykemittari nakuttaa, pitää olla elämästä kiitollinen!

teidän Klara

Irvistäviä kenkiä ja saksalaisia kanssakulkijoita

Lähes kaikkensa antaneet polkujuoksukengät (pohjaa liimattu kertaalleen). Altra Lone Peak (4?).

Hyvä Lukijani,

aikani polkuja käppäiltyäni ja kunnolla kastuttuani pulpahdin puskista takaisin taajama-alueille. Selässä oli loppuviimetteks’ sitten viitisentoista kiloa, saatttoipa olla alkulähtöön kilo enemmänkin. Ruokaa oli liikaa, mutta Talonmies on opettanut näin sanoen:

”Paljon kanssa aina pärjää.”

Tässä tapauksessa se tarkoittaa paljon kantamusta, siis silkkaa lihasharjoitusta vain. Sitäpaitten yhtenä päivänä kulki mukanani nuori saksalaispariskunta, jolla oli molemmilla seljässään 19 kilon rinkat. Ja niin hentoisia molemmat. Siinä tämmöinen riskiklaara oli kuin moukarinheittäjä konsanaan, tosin ainakin 40 ikälustoa heitä enemmän.

Reissu meni hyvin mitä nyt kengänkärjet alkoivat irvistää ja huudella uutta pikaliimausta, mutta pääasia, että kengänpohjat kulkivat mukana. Teltassa nukun aina hyvin, ruoka maistuu, eikä maha tule kipeäksi. Kun en juo luonnonvesiä ilman puhdistinta, niin ripuliriskikin eliminoituu. Polkujuoksukengät yhdistettynä ”vedenpitäviin” sukkiin (Sealskinz) on just oikea yhdistelmä komuraisille poluille ja kivikkoihin, joissa vaelluskenkä ei taivu kiven kyljessä tai sen päällä, vaan on kuin astinlauta tönkkönä ja ylpeänä taipumatta tuumaakaan olomuodostaan. Eikä pyydä pätkääkään anteeksi painoaan. Siinä tulee melkoinen määrä jalannostoja päivää kohti ja kenkä painaa joka askeleella, kostuneena vielä enemmän.

Kelit oli sellaiset kuin tänä kesänä Herra ja Huutosen Matti on meille heittänyt: epävakaista. Mutta välillä paistoi aurinko, enkä kastunut oikeastaan kuin yhtenä päivänä – sitäkin perusteellisemmin sitten. Eikä se ollut kuin rompostella autolle vajaat 15 kilometriä ja painella tukikohtaan kuivattelemaan. Varoiksi oli paikka, minne paeta jo aiemminkin, jos tiukille menee. Ei mennyt.

Ulkomaalaisia oli polulla paljon. Ja täytyy sanoa, että suomalaisia myös. Autiotuvat olivat täynnä (ei yllättänyt), kertoi suomalaiskulkija. Minähän en niihin itteäni muutenkaan tuki, ellei ihan tyhjä ole. Semmoistakin on sattunut ainakin kerran. Voi nääs vain kuvitella, mikä fiilis siellä sillipurkissa on, kun yksi paistaa lettuja, toiset kuivattaa sukkia ja kolmas kuorsaa koko yön. Meikä vettäytyy telttaansa, omaan rauhaan.

Kansallispuiston porukkamäärä? Vastasi aiempia kokemuksia. Kaverin kokemus perustuu siihen, ettei vertailuaineistoa ole. On etelän kaupungin kasvatti, eikä sellaiset yksinäiset kulut autioilla selkosilla ole hänelle (vielä?) avautuneet, eikä sellaisesta ole ainuttakaan kokemusta. Joku kokemus on kotikaupunkinsa luontopolusta ja tepastelusta Ähtärin eläinpuistossa tai Puijon tornin lähimaastossa. Ymmärrän häntä! Yhtä vaikea on mun kuvitella, millaista olisi vaikka Lofooteilla, kun en koskaan ole käynyt. Ja tästä tuli mieleen saksalaispariskunnan ihmetys! He kertoivat näin:

”Olemme ajatelleet, että suomalaiset ovat liian vaatimattomia mitä oman maan luontoon tulee. Olemme ihmetelleet, kun moni suomalainen vaeltaja on sanonut meille, että miksi ette mene Norjaan! Mitä te tänne Suomeen tulette, eihän täällä ole mitään nähtävää! Me on sanottu, että voidaan mennä Alpeille, jos sellaisia seutuja kaivataan, ne on ihan meidän lähellä. Mutta tälläistä ei ole!”

Mun piti heille vähän sitten avata suomalaista mielenmaisemaa 😀

###

Näsiä vai mikä tämä on? Pitää kysyä joltakin hortonomilta. Tietääkö Lukijani?

Reissulla tapasin myös puolalaisia nuoriamiehiä. Heidän kanssaan puhuttiin vähän maailmanpolitiikkaa. Ihmettelivät ihaillen Suomen pakollista asevelvollisuutta. Havahduin: niin itsestään selvänä sitä on pitänyt, ettei ole edes osannut ajatella, ettei sitä ole monessakaan maassa! Kysyivät, herättääkö se närää, että sinne pitää mennä. Sanoin, että ei. Se on niin selvä, että sinne mennään, jollei ole jokin vakaumus, joka sitä ei salli – ja se on harvinaista.

###

Yhteenveto: matkailu avartaa 😀 Ja kansallispuistossa sosiaalisiin tilanteisiin on lukuisia tilaisuuksia. Pitää tätä vähän pureskella, jotta onko se mulle hyvästä vai kääntyykö rasitteen puolelle. Oma juttu se ei ole, kuten sanottua, mutta ei tuo nyt ihan mahdoton kokemuskaan ollut. Vastasi tismalleen sitä, mitä olen tiennyt sen olevankin. Mitään yllätystä ei myöskään ihmismäärissä tullut, korkeintaan ulkomaalaisten suuri määrä yllätti. Mutta vilkastahan näissä paikoissa on, ei se ole miksikään muuttunut.

Nyt on työpäiviä taas edessä, mutta syyskuulle olen tilannut hyvät kelit ja katse kääntyy Pohjois-Karjalaan. ”Minä menen Pohjois-Karjalaan, vaihdan asuni verkkarihousuun” tai sinne päin.

Näihin puheisiin!

Klara

Nyt rinkka jupiset riimisi rupiset

Saattaapi jo olla käytetty kuva, mutta jospa ei haittaa.

Hyvä Lukijani,

meneillään on rinkan kuskaus autoon ja nilkka suoraksi kohti -hohoo: kansallispuistoa. Ei ole kansallispuistot meikäläisen heiniä, ei sitten kertasen kaikkiaan. Mutta nyt on käytävä katsomassa. Nääs…

…toverini M, töistäkin tuttu, on innostunut retkeilemisestä ja aloittelee uraansa sillä saralla. Teki joku viikko taapäin muutaman päivän jotoksen eräässä kansallispuistossa, jonka reitin tiedän kovin ruuhkaiseksi näin sesonkiaikaan. Saman olen käynyt päiväretkeläisenä toteamassa useammankin kerran. Havaitsin kerran jopa venäläisten kuskaavan muovikassissa tavaraa ja kertakäyttöistä alumiinigrilliä. Olen kuullut telttapaikkojenkin olleen joskus niin tukossa, ettei sekaan ole meinannut mahtua, sama tupien kanssa.

Mutta kas, toveri M sanoi, että hiljaista oli. No, jokunen sama porukka oli samoja päivämatkoja pistellyt ja nuotiotulilla sitten kuultu taustojaan tarkemminkin. Siinä kohtaa mun piti rykäistä yksinäisistä metsäreissuistahenkistä ravintoa saavana. Oma rauha ja pään sisäinen eriö kun on a ja o meikäläisen retkillä.

Mutta nyt aattelin ihan uteliaisuuttani käydä tsekkailemassa, onko paikka tosiaan rauhoittunut ja voisi joskus pitempäänkin siellä sitten aikaa viettää. Siihen on yhdistettävissä pitempääkin polkureitistöä.

Tämä jää nyt koereissuksi aikaikkunan rajallisuuden ja toisaalta pienen epäilyksen takia: en usko, että se yks kaks olisi rauhoittunut. Toivon olevani väärässä. Ruokaa on nyt joka tapauksessa vain 3-4 päivälle, jotta sen pituinen se. Ja jos siellä sattuu korsolaiset kailottamaan illat pitkät nuotiopaikalla, niin meikä viuhtoo sassiin takaisin autolle.

Tämmöinen on suunnitelma. Nousuviikko on vapaata ja etukäteen jo päätin, että ellen mene Pohjois-Karjalaan melomaan, niin käyn tuolla.

Rinkassa oli äsken 12.6 kg, ei paha. Mutta iskin sinne vielä säärystimet* ja ruokatermoksen, ynnä varapuhelimen ja sittenkin-vielä-nuokin-sukat ja ja ja. Niin saattoi tulla ja tulikin kilo lisää. Mutta jospa lastin jaksaa tämä kameli kantaa, puskea nousut ja laskut. Yritän. Mutta meikäläinenhän on semmoinen, että osaan muuttaa (minkä tahansa) kuvion heittämällä plään beeksi, jos tökkii. Tästä syystä liikun yksin. Olen näetsen aikanaan testannut toimintamallini soveltuvuutta muutamaan kaveriin ja sisarukseeni yhteisillä reissuilla. On vain yksi retkitoveri, joka suuttuu mulle korkeintaan vain joka toinen päivä. Hänkin kulkee pääsääntöisesti yksin. Watsappasi männäviikolla, että eiköhän tehtäisi joku yhteinen reissu. Lisäsi, että hänen mielensä tekisi joskus vielä mennä Muotkatunturiin (en usko, että aatteli minun kanssani menevänsä). Hah: kiinni veti: ”Ilimammuuta lähetään Muotkalle”. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut pihaustakaan 🙂

No, laittelen kamppeet pirssiini, vakuuttelen koiralle meneväni kauppaan (valehdellaan sille aina ja se luikahtaa heti petilleen) ja suuntaan keulan kohti kansallispuistoa. Useamman tunnin matka edessä, mutta sillä mennään.

*bai-tö-vei: ei ne nyt mitkään säärystimet ole, hei haloo, käpukaartilainen mummukka. Toi on hei maalaisen amatöörin puhetta. Ne on: gaitterit. Ja mulla on mukana myös tent ja underwear ja hät ja sticks ja kaikkee strabeeta. Niin ja mäp.

Jos ei musta enää kuulu, niin virta vei 🙂

Parhain terveisin Klara

Kun lakkaa satamasta, haetaan lakkaa satamasta

Metsuri, oi marjamestari! (Ostetut lakat, hillat eli muuraimet)

Hei Lukijani,

lymyilen tällä kertaa kotitalon terassilla, jonne Talonmies on ansiokkaasti saanut laadituksi rullaverhot. Enää emme väijy vanhan, riippumaton narusta roikkuvan lakanan varjossa. Onhan nyt niin aurinkoinen kesäkin ollut (vino hymy), että kaikenlaiset kaihtimet ovat kuumaa hottia.

Suomeksi sanottuna: minne tahansa kotomaassa kuljetkin, on sadekuuro niskassa. Kolopallopelit on jääneet vähiin. Likomärällä kentällä on niin ikävä lyödä palloa, kun vesi lentäää ja niskaan kaatuu lisää taivaan kraanasta. -Tässä kitinäpuoli.

###

Kuvassa olevat lakat on poiminut metsuri paikkakunnalta, jossa raha ei kasva puussa. Aiempien vuosien vakiopoimija sai töitä, mutta oli käynyt soilla meitäkin varten, kun ehdin jo kysellä. Piti näin ollen ostaa toinen pakastin, että saadaan sato talteen kaikilta osin. Tai oikeastaan Pakastin nro 3, sillä on näköjään hamstrattu jo keittiön pakastin täyteen mahdollista hyökkäystä varten. (hieman vinohko, totinen hymy) Nyt me syöjät pudotettiin painoa ja siistittiin makkara-aterioita, niin pakastin ei pysynyt vauhdissa, vaan pitää kiinni kabanosseistaan.

Pakastinturvotusta pahentaa paluu marjanpoiminnan huippuvuosiini, koska rakasta metsässä oleilua.

Nyt on jo lakkarissa sekä entisen että nykyisen poimijan lakkasato ja viime vuoden jämät. Metsurilta tulee kaksi ämpäriä mustikkaa, jota olen omin kätösinkin jo poiminut. Pro-tason marjatietäjät tosin sanovat mustikan olevan ”parraimmillaan” vasta elokuun ”puol’välissä”. Selevä. Lääketieteen nippelitieto on täyttänyt aivokuorelta (cortex) kovalevyn ja mustikkapuolen tietämys kärsinyt.

Ensimmäinen oli niskassa peräti 3 viikkoa sitten ja tämä on toinen. Tipahti toisen siipensä jo pudottaneena hihasta viime viikolla. Aikaisessa ovat, selvästi vielä hitaahkoja kulkemisessaan.

###

Täällä oli välillä aviokriisi, siitä selvittiin. Piti saada tuo ITSE ulko-ovelta sisään (4 rappusta) roudaamani Pakastin nro 3 mahtumaan Pakastin nro 2:n viereen. Ongelmana oli nk. rojuahtauma, johtuen romusta, jota en saa täältä ulos. Syy siinä, että edesmennyt miehenisynnyttäjä (salanimellä tietosuojan vuoksi) oli toivoton tavarankerääjä. Epäonnekseni jälkeläiset on henkisesti takertuneet rojun muistolehtoihin tms. Sen seurauksena vanhaa romua on ajelehtinut huusholliimme ja meinaa ajelehtia edelleen, enne pidä varaani. Saa nukkua toinen silmä raollaan, että pysytään edes tässä. Rojusta luopuminen ei tule kuuloonkaan. Omat jälkeläisetkin sanovat sille tiukan EI:n. Niin, että tässä sitä ollaan. Jossain vaiheessa elettiin venäläistä rojurulettiakin: minä tai anopin vanha viilennyslaite. Sillä kertaa lähti laite.

Koitan tyytyä kohtalooni ja etenen kohti rojuvapautta eli aikaa, kun ympärillä on puinen, rojuton yksiö. (Härski tirskahdus) Take home message: meillä kaikilla on ristimme.

###

Lopuksi esittelen laihduttajan junaevään 😎 Tähän (noin 450 kcal) oli turvauduttava, kun työpäivä meni hatarilla syömisillä ja junaan tuli niin kiire, etten ehtinyt kaupan kautta kyytiin.

Miksen ehtinyt? Siksi, että vaikka edellispäivänä jo havaitsin työlistan liian tiukaksi käytettävissä olevaan aikaan nähden ja kehoitin hoitajaa työmäärää vähentämään ehtiäkseni junaan, niin oli vähentänyt vain puolet siitä mitä pyysin. ”Koska jätin ne asiat, jotka oli liian tärkeitä vähennettäväksi.” Kysyin, mihin kohtaan tärkeysjanaa sijoitti mun ehtimiseni kotimatkalle sinä päivänä? Entä jos en olisi tullut lainkaan, mihin siinä tapauksessa asiat olisi laitettu? (Kiroilin, kun hiki päässä maha kurnien paahdoin junaan. Onneksi junassa on RavintoLa. Ja voileipä oli mitä herkullisin.)

Paluu ylärekisteriin: sain eilen pitää tuoretta lapsenlasta sylissä 2 (kaksi!) tuntia. Eikä tässä kaikki: sain syöttää pullostakin! Voi hyvän tähden, etten kyllästy katsomaan noita pieniä suloisia kasvoja ja mukluttavaa suuta!

Näihin puheisiin jätän Lukijani kiitelleen kovasti seurasta.

Klara

Metsänokiperhonen, Erebia ligea (opin netistä, kuva toki on oma tuotos). Yleinen, elinvoimainen.

Lievän onnellisuusvajeen jälkitilassa kello puol’ kuusi

Panoraamakuvat eivät ole vahvuusaluettani.

Hyvä armoitettu Lukijani,

juon autiotupani kuistilla tummaa, alkoholitonta lager-olutta. Edessäni on 40 litran rinkka, jonka olen pakannut kaikkia ossimäättäläisiä kevytretkeilyn taiteensääntöjä noudattaen. Tarkkaan ottaen samat tavarat olivat alkuunsa 55 litran rinkassa, jossa tosin oli riippumatto oheistarvikkeineen (hiton paljon kuormaa lisäävä majoitearsenaali) ja vino pino ruokaa. En mennyt sillä minnekään.

Tänään oli ajatus meloa mökkirannasta muutaman kilometrin päähän, rantautua erittäin haasteelliseen paikkaan, suunnistaa siitä ilman kompassia (missä se on?) metsien läpi yhdelle laavulle yöpymään. Vaihtoehto: tämä hiljainen mökki, hyvä makuupussi, pehmeä sänky, sauna, sääskettömät iltapalamahdollisuudet, uinti hyvässä rannassa, ei paikalle yhtäkkiä ilmestyviä muita henkilöitä (kuten mellakoiva kalastusporukka), ei susia, ei karhuja, eikä rajavartijoita. Kaasulla toimiva hyvä jääkaappi. Ainakin nämä. (Tuttavani asuu tästä n. 45 km:n päässä. Heidän naapurinsa pihalle oli vastikään ilmestynyt karhu.)

Sääkartta saattaa pelastaa tilanteen ja saan itseltäni luvan luopua suunnitelmasta. Meteorologia on tulossa apuun. Näyttää venyttävän saderintamaa tännepäin. Tästä tietoisena saapastelin jo hätäpäissäni keräämään mökin viereltä litran mustikkaa. (Katsoo ulapalle: lähes pläkä) (Katsoo rinkkaa: aukaistu ja lakritsipussin jämät pengottu pakaasista ja syöty). Tuota noin… onneksi 65 litran rinkka ei ole mukana. Siirtäisin tavarat seuraavaksi sinne, kävisin sitten melomassa lähijärvellä ja palaisin saunanlämmitykseen. Annas kun mietin…(miettii). Taidan mennä ilman rinkkasiirtoja pelkästään melomaan. Ja lämmittää sitten saunan.

Kävin eilen täällä. Eväät unohtui autoon ja niskaan kaatui hehtaarin verran vesisadetta.

Nyt on niin, että tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että joku heittelee meikäläistä kävyillä.

Ympärillä on valtavia petäjiä. Kuulosti siltäkin, että ikään kuin ilmakiväärillä(ni) olisi joku ammuskellut. (Lukija huolestuu?) Hieman harkittuani ja kuulosteltuani havaitsin äänen lähtevän oravasta tahi vastaavasta. Lintuja täällä on paljon, etenkin käpylintuja, mutta oravista ei aiempia havaintoja, susista kyllä, mutta niitä nyt näkee nykyään kaupungeissakin ;). Vesilintujakin on paljon. Koskeloperhe ui joku hetki taapäin laiturin ohi, sitä aiemmin lähti hanhipariskunta nousuun vesiämpäreiden kanssa ilmestyessäni.

Onnittelen itseäni siitä, että mitä ilmeisimmin Lukija ymmärtää horinoitani. Talonmies kuunteli viime viikolla kertomustani kansimatkustajan ja vesimittareiden välisestä tappelusta mietteliään näköisenä, purskahti sitten nauramaan ja sanoi: ”Oletkohan liian pitkiä aikoja mökillä itteksesi?” Mutta tietää, että alakaapäälle munsta piti tulla pioloki. En kuitenkaan päässyt piolokiseen tiedekuntaan, kerran yritin. Lääketieteelliseen (en sano: lääkikseen) sen sijaan pääsi kertalinttuulla. Ei nyt niin huono valinta sekään, sen voi uran tässä vaiheessa todeta.

(Ilmakiväärin viuhunaa ja näköhavainto: orava se on. Entisenä piolokian pääsykokeisiin osallistujana voin sanoa, ettei tuo majavakaan ole.)

Kasvien tunnistus on hataraa. Sanon, että kultapiisku. Tai keltavalvatti. Keisarinkruunuja Talonmies osti mulle syntymäpäivän kunniaksi. Keisarinkruunu tuo ei ole.

(Katsoo ulapalle: ihan täys pläkä, semmoinen 10+) Nyt on kyllä niin, että siirrän rinkan sisälle ja hyppään purteen. Komeita kuvia tulisi, mutta ystäväpiirini lienee niihin jo iii-han kyllääntynyt. Osa kruisaa Sveitsissä, jotkut ajaa moottoripyörää, yhdet loikoilee aurinkotuoleissa ja yksi painattaa koiranäyttelykehässä. Niitä kuvia me katsellaan. Yhden lomareissullakin on joka päivä oltu mukana kaikissa ruokapöydissä ja viinitarhoisaa ja yhden drinksulasia ihailtu ja uutta trendikästä Tinderukkoa. Pitää nyt ryhtyä Talonmiestä stailaamaan ja laittaa pullistelemaan takapihalle kuvausasentoon.

Kuten sanottua, ehkä liikaa tulee oltua yksin täällä mökillä 😀 Poks, orava pudottaa kävyn kuistille pisteeksi iin päälle.

Iloisiin kuulumisiin, Klara S (lähtee melomaan ja palaa sitten saunanlämmitykseen, rinkka jää vatsa pullollaan kuistille)

Kajakki rannassa, mummo katolla ja Huutosen Matin ennustukset

Hyvä Lukijani,

odottelen sääennustuksen toteutumista. Matti Huutonen on yksi ehdottomista meteorologisuosikeistani. (miettii) Nykyään kyllä kautta linjan on meteorologikunta kelpo porukkaa. Kuka muistaa Kauko Saarentauksen viittelöimässä piipulla sääkarttaa! Mikä meteli syntyisikään, jos Anne Borgström ilmestyisi tv-ruutuun piippu ojossa.

###

Tulisipa ukkonen ja kunnon vesisade. Jos Huutosen Matti säikkyy kansan reaktioita sadekuuroennusteisiin, niin täällä sadekuurojen odottelija. Selitän tarkemmin.

On sillä viisiin, että olen ulkoilmatouhuilija, joka ei pysy aloillaan kuin vesisateella. Tällä hetkellä kirjoitan ulkona ja pälyilen polkupyörää oikealla silmällä, kompostiastiaa vasemmalla. Komposti odottaa tyhjentäjää.

Olen jo käsitellyt terassiöljyllä osan kuistista, raahannut A-tikkaat varastosta ja kiivennyt rappaamaan kattorakenteista sammaleet. Kantanut saunavedet ja puut, pilkkonut syttypuita. Rientänyt rantaan kajakkia puleeraamaan, kuskannut vettä kaivolta, kerännyt puoliraakaa mustikkaa ja ja ja.

Välillä polskahdin järveen. Tarkoittaa kohdallani sekä uimista että kellumista mökkirannan tuntumassa kuin isossa ammeessa. Synnyin järven rantamaisemaan, elin lapsuuskesät mummoloissa ja enoloissa vesien äärellä ja kasvatin piiloevät. Ehkä päähänkin jäi aikanaan lapsveden loiskintaa, mene ja tiedä, mutta luonnonvedet on syvällä sielussa. Olen kuin lintukoira, joka syöksyy veteen heti sen nähdessään (poislukien kloorivesi). Luiriessa ja auringon paistaessa aattelin, että tämä on arvokkaampaa kuin mikään ulkomaanreissu. Talonmies ei tykkää kastella päätään (tirsk), vesi on nou-nou. Väitin, ettei kakarana ole riittävästi viety uimaan. Väitti, että oli. Mutta me evälliset lapsivesipäät ei tuota uskota. Voi tosin olla niinkin, ettei meikäläisen perään niin tarkkaan katsottu, nk. vapaan lapsuuden kasvatti. Sopii luonteelleni, ehkä vanhempani näkivät sen.

Tämä tyyppi matkusti eilen jäniksenä kajakin kansipaikalla. Ilman lippua. Nakkasin ulos aluksen rantautuessa, jolloin joutui kahakkaan kahden vesimittarin kanssa.
(Kuvassa lekottelee vielä aurinkokannella muovisen tavarataskun päällä.)

###

Tässä on eletty jänniäkin päiviä lapsenlapsen ulosauttoa odotellessa. Ihan Strömsön förlossningsavdelningenin hommia ei ollut. Semmoinen verilöylyn tyyppinen kähäkkä, lapsparka sai rytäkässä takkiinsa ja joutui teholle, mutta on tänään päässyt tarkkailupuolelle ja voi hyvin, elämälle kiitos! Kuva on tullut päivittäin. Tänään oli niin suloiset makkaralahkeet liian pitkissä potkuhousuissa <3. Normaalipainoisena ja fyysisesti hyvärakenteisena syntyi, hyvät eväät elämää aloittelemaan rytäkästä huolimatta.

Samaan aikaan toisaalla: Talonmies piipahtaa hoivaosastolla viemässä anopilleen karamelliä. Laittaa videonpätkän, jossa äiti mutustaa karkkia tyytyväisenä. Lapsiaan ei muista, mutta autettuna muisti etunimeni. Sen sijaan nappasi minulle heittämällä uuden sukunimen sota-arkistosta. Oli siitä niin varma, että risti sillä Talonmiehenkin. Nimi on isoäitini toisen aviomiehen sukunimi. Ensimmäinen puoliso, äidinisä siis, kuoli talvisodassa ja sotaleski avioitui uudelleen. Liitto jäi kuitenkin lyhyeksi, kun kakkosaviomiehen kanssa samassa porukassa ollut lotta oli napsahtanut köökihommissa (rykäisy) raskaaksi ja synnyttänyt miehelle lapsen. Lapsen kasvaessa lotta kirjoitti kirjeen, jossa toivoi miehen tulevan lapselleen isäksi. Tähän oli isoäiti sanonut, että mene vain, siellä sua tarvitaan enemmän. Näin hän minulle kertoi. Ja siihen on uskottava paremman tiedon puutteessa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka miehen kävi. Minullahan on jo sukunimensäkin. 🙂 Ja yksi ikivanha isoäidin keittokirja, jossa omistajana on isoäiti, tuolloisella sukunimellään.

Ei näy sadetta vieläkään, Matti Matti minkä teit. Nyt on mentävä ennen saunanlämmitystä joko pyöräilemään tai kompostille. Jätän Lukijani arvioitavaksi kumpiko toteutuu.

Teidän Klara

Paistinpottuja, suolaa ja punasipulia. Lisäksi purkki sardiineja tomaattikastikkeessa. Taisi olla toissapäivän menyy alakarte-listaltani 😉

Polulla ja paatissa hämärän rengin kanssa

Näitkö tätä rouvaa? Liikkuu jossain päin maata valkoisella autolla. Ilmoitukset suoraan Joulupukin kansliaan tel. 331-113.

Voi veikkoset, että mua aina lapsettaa 🙋🏼‍♀️ Meinaan, jotta tuota kuvatekstiä tarkoitan vaan. Muutoinhan olen asiallinen, sivistynyt, arrogantin pidättyväinen ja kaikin puolin kansalaiskuntoinen aikuinen naisoletettu, jonka toisessa nilkassa on yli 50 märäkäisen puremaa.

Istun nyt mökin pihassa autossa. Katse suuntautuu edessä olevalle autiolle järvelle, jonka ainut ääni on tänään ollut se, että paiskasin kaasupullon säilytyslokeron oven kiinni. Kaiku huusi vastarannalta: PAMMMMMMM! Piti hetki katsoa, ampuiko joku. Mutta minähän se vain ammuin itseäni. (Mulla on täällä ilmakivääri venäläisten varalta, mutten uskalla ampua sillä pilkkaa ittekseni, kun en oo varma kumminka päin se panos laitettiinkaan, heh.) Tarkennus: on tuossa 4 kuikkaa aika ajoin kommentoimassa touhujani.

Kaikella on selityksensä, myös autossa istumisella. Olen lähdössä välillä morjenstamaan Talonmiestä ja Rakkia palatakseni tänne tai jollekin polulle hortoilemaan heti nousuviikolla vaikka satais pieniä ukkoja. Pakkasin juuri, siivosin ja nautin etukäteen ajatuksesta suoltaa kirjasinvirtaa kuistilla. Hämärän rengit olivat kuitenkin päättäneet toisin. Niinpä koeponnistin tilanteen käsivarret propelleinna näpyttäen kommentin ystävän kettuuntuneeseen viestiin (oli ärsyyntynyt kotiseutunaistensa brassailuista) ja tein jämäkän ratkaisun: hyttysten takia ei pysty olemaan paikallaan, vaan siirryn autoon istumaan. Kykenen suuriin päätöksiin nähkääs.

###

Iltana muutamana istuin yhdellä laavulla kirjoittamassa Metsähallituksen laavukirjaan nimmarit, että käyty on. Havahduin tasaiseen tapsutukseen: tsip-tsap-tsip-tsap. Kynä pysähtyi: joku eläin tulossa polkua pitkin? Ketään ei näkynyt. Huomasin äänen tulevan omasta rannekellostani (Swatch, halvin mahdollinen). Liikun tälläisissä hupatossuympäristöissä, koska pääni sisällä on niin kovaa meteliä. (Korj. hupatossu = huopatossu, hauska typo, joten saa olla tuossa)

###

Ikivanha ystäväni, nyttemmin hiipunut toveriasteelle, kysyi watsappilla: ”Kuinka monta vaellusta oikein teet tänä kesänä!” Sen jälkeen hän (eläkk.) kertoi laajoin sanakääntein, kuinka monta tutkimusta hänellä on aluillaan, kuinka monta väitöskirjan esitarkastusta tulossa ja ja ja ja… Hieman liioittelen. Mutta ehdottomasti loogisin vastakysymys olisi ollut: kuinka monta tutkimusprojektia sulla on tänä(kin) kesänä (vaikka oot eläkkeellä)? Joopasen joo: työtä pitää sinun tekemän, sillä henki ei hyvällä katso sitä, joka työtä tekemättömänä taivaan lituskaisena lintusena kuljeskelee. Jos tekisin tutkimustyötä vapaa-ajallani ja eläkeläisenä, niin se olisi sosiaalisesti hyväksyttyä. Mutta että ehoin tahoin talsii rinkka selässä tai huitelee melanlapaa jossain fakin vesistössä, mitä se semmoinen on! Selityksiä, selityksiä!

En kehtaa lopettaa ritirimpsuani vegenakkikuvaan, kun niin hienoja -vaikka itte sanonkin ja saa ittekin sanoa*- luontokuvia on yläpuolella

Ne on kertyneet melonta ja rinkkareissulta. Olen nukkunut laavussa narkoosissa kellon ympäri, porhaltanut mäkäräispiirityksessä kilometrikaupalla. Sitten tulin mökille, mutta nyt on leikit leikitty ja lähdettävä on kuten lauloivat lapset aikanaan. Siihen liittyen eletäänkin jännän äärellä: viimeisillään olevan miniän päivittäiset viestit hiljenivät eilen. Pojalle en uskalla soittaa, vaikka joku tätä hyvänä ideana (!) esittikin. O tempora o mores: ”Äiti täällä hei. Kuule, vieläkö on -heh- pullat uunissa? Vai paloiko peltiin kiinni? Tralaa, huumoriahan minä vaan!”

###

Ei kai se auta kuin painaa moottorinapista ja lähteä viilettämään. Ajomatkaa kotiin on jokunen tunti. Käytän sen kuuntelemalla jemmaan jääneet radion ajankohtaisohjelmat ja Spotifystä vaikka Tapani Kansaa, lal-lal laala lala lal-la /lallal laa-la lala lal-la / lallal laala lala lallal/ lallal lallal la la la. Lukija tunnistanee laulun.

Minun * tähteni (ks yläpuolella) näköjään täällä vielä kuikkii jennihaukiona ilman selvennystä: Tuo tähti, johon yllä viittaan liittyy ystäväni loistavaan havaintoon siitä, että ihmisen EI, sanon painokkaasti: EI tarvitse pienentää itseään vain siksi, ettei joku toinen harmistuisi. Voin siis sanoa vaikka, että minulla on kaunis profiili (keksitty esimerkki) tai että pidän itsestäni tälläisenä kuin olen.

Kotitehtävä Lukijalle: sano kuvitteelliselle kuulijakunnallesi (pahimmalle mahdolliselle!) joku itseesi liittyvä asia niin, ettet pienennä itseäsi. Kokkeilepa. Vaikka peilin edessä.

Lähden hienolla henkilöautollani taitavana kuljettajana etenemään kauniiseen kotiini upean mieheni ja trendikkään koirani mielenkiintoiseen seuraan. 🙂

Teidän Klara

Loiri linjoilla ja panimo-olutta pullossa

Hyvä Lukijani,

terveisiä iltapalalta.

Koska olen säilyttänyt linjani, mitä syömiseen tulee, koostuu iltapala yhdestä (1) kalkkunanakista (suolainen osuus), mukillisesta Valion mustaherukkasoppaa, kolopallopelin eväistä jäljelle jääneistä muutamasta omenaviipaleesta ja 60 grammasta (punnittu!) Alku Kaurasydän-merkkisiä muroja. Voin suositella! Maitotuotteet näköjään huutavat poissaolollaan, mutta söin tänään juustoa (10 % rasvaa) ja jogurttia, rasvatonta siis. Alan tottua siihen, ettei ruisleivän päällä, tai ylipäätään missään, ole voita. Sepelsuonet on armaankin tyytyväiset tätänykyä. – Tarkkaan ottaen on niin, etten juuri enää kaloreita laske, nuo murot olivat pitkästä aikaa puntarissa. Kumma kyllä, alan tottua myös niihin ei-lihaperäisiin makkaroihin, vaikka kalorimäärät niissä on kyllä ihan samat kuin oikeassa makkarassa. Olen myös huomannut, että aika moni vegaanituttuni on aika pulska ruokavaliostaan huolimatta. Jotakin kautta sitä energiaa vain kertyy heille.

###

Itse vietän mitä terveellisintä ja esimerkillisintä elämää nauttien hyvistä oluista. Allaolevaa suositeltiin taannoin erään suomalaishotellin lobbybaarista, eikä turhaan. Tumma lager maistui päivän päätteeksi.

###

Kuuntelin juuri loppuun Yle Areenan kuunnelmasarjan Vesa-Matti Loirista. Kova oli laulajan elämä, murheelliseksi kyllä veti. Täytyy sanoa, että aika ajoin vähän pitkästyttäväkin oli minun makuuni. Jos Armi Aavikosta kertovaa kuunnelmasarjaa imin korvat soikeana, niiin tämän kanssa oli kiusausta vähän hyppiä yli. Näyttelijätyö tässä oli aivan loistava muillakin kuin pääosan esittäjällä. Sen vuoksi suosittelen kyllä kuuntelemaan, jos vielä on kuuntelematta. Työtoverin suosituksesta kuuntelin taannoin Katri Helenasta kertovan kirjan, jonka hän itse lukee. Kyllä on ollut raskaita kokemuksia hänenkin elämässään, huh huh.

###

Tänään on ollut sekä kaunis sää että tarmokas pelipäivä. Seuranani oli kaksi tuntematonta pelaajaa, nainen ja mies. Epäilen, että kyseessä oli salasuhde päätellen tietyistä ”turvajärjestelyistä”, heh. Nainen oli noin kakskymppinen, mies noin viiskymppinen. Semmoinen insinööristyyppinen henkilö, joka voisi olla kirjassa nimeltä ”Miehet selittävät minulle asioita”. Pelaajana paljon meikäläistä kokemattomampi (ja huonompi, huom itsekehua!), mutta melko aulis isäntämiehen elkeisiin. Noooo, minähän osaan isäntänä esiintyä itsekin, jos tarve vaatii. 😀 Talonmies oli toisessa porukassa hieman eriseuraisena mitä aikatauluun tulee.

Olen ehkä vuosien varrella mainostanut ko. peliä erinomaisen paljastavana psykologisena testinä. Vanha amerikkalainen sananlasku sanoo: ”Ennen kuin palkkaat firmaasi henkilön, pelaa hänen kanssaan kierros golfia.” Tuota paremmin ei voi sanoa. (Meikä on jo vanha hai pelikentillä ja osaa varoa karikoita, joilla itsensä paljastaa … ja munaa. Tarkoitan käyttäytymistä, en itsessään varsinaista pelaamista.)

###

Jörn Donner odottaa edelleen pöydänkulmalla, joten taidan siirtyä vaaka-asentoon kellon raksuttaessa kohti yömyöhää. Kirjan olen kirjastosta nyt uusinut laskujen mukaan noin neljästi. Tähän väliin on ollut niin paljon autolla ajamista ja työtä, että lukeminen on siirtynyt. Nyt on kolmisen lomaviikkoa ja suorasuuntaus Autiotuvalle ylihuomenna ittekseni, kun Talonmies jauhaa noita ruohokenttiä mielummin.

Mökillä on vähän jännät ja mielenkiintoiset paikat noiden susien kanssa. Tulevat itänaapurista rajan yli (hyvä jos jää jatkossakin vain susiin ja karhuihin). Hienoa seutua paatilla liipottelijalle. Suunnitelmassa on taas viettää joku yö jossakin laavussa, teltassa tai riippumatossa. Kaipaan taas yksinkävelyä ja touhuilua kaasukeittimen kanssa nailonista tehdyn teltan äärellä 😀 Totta puhuen yksin kulkeminen on sieluni siivoustalkoo ja psyyken perusta, ei voi mitään. Sen vuoksi on hyvä, että tuo elämänkumppani ei kulje perässäni, vaan viihtyy oikein hyvin omissa harrastuksissaan. Semmoista ei ole kaikissa avioliitoissa, olen havainnut.

Näihin puheisiin, Klara S

(Haluaisin aina laittaa tähän loppuun jonkun kuvan, mutta nyt en ole ehtinyt purkaa muistikorttia, eikä puhelimessakaan ole hyviä otoksia jemmassa.)

Vehkaa ja oletettua metsätähteä

Hyvä Lukijani,

ilmoja pitelee. Koska olen mitä oivallisin ja kaukaa viisas ihminen, osasin allokoida ensimmäisen kesälomapätkän toukokuun lopusta kesäkuun alkuviikoille, jolloin kelit oli hyvät Hip hei… nooh, ei ollut kuin hitonmoinen tulva ja polkusillat irti kiinnityksistään mutkistamassa koko kevään tekemiäni retkeilysuunnitelmia. Tai kuten nykyään on tapana sanoa: vaellusta. (Mikä ero on luonnossa rompostelulla ja vaelluksella, se ei ole selvinnyt minulle.)

Nyt on näillä keleillä ollut hyvä heittää jokunen työpäivä sinne tänne ja hieman sivusta ahdistua ammattikuntani ohuutta, kun aika monessa paikassa tarvittaisi kokenutta, tiettyyn tautikirjoon erikoistunutta senioria. Voi jukran pujut mikä lähetteiden kaaos oli yhdessäkin paikassa odottamassa. Sitä ei yhtään helpota se, että opiskelijat miehittävät osan joukkosidontapaikoista. Ensimmäistä kertaa sanoin ittelleni erään sairaalan hississä, että voi helevetin kuustoista, että mä olen jo kypsä vanhuuseläkkeelle. (Jotta Lukijani ei aivan kauhistuisi ja menettäisi toivoaan sanottakoon: aina se on ollut samaa kaaosta ja ”jaa taas se on eri lääkäri, mulla on joka kerta ollut eri lääkäri”. Meikäläinen kiristelee suupieliään, ettei letkauttaisi: ole nyt hemmetti vie kiitollinen, että on ees joku!)

Vanha työtoverini ja kaverini toisella puolella Suomea sanoi vastikään: ”Sä olet kyllä jo kantanut kekoon kahdenkin ihmisen korret työurasi aikana!” Se oli nätisti sanottu! Mutta toiseksi jään, jos häneen verrataan. Hän eteni sittemmin johtopaikoille, mutta on säilyttänyt rennon ja omimman itsensä respect, sillä aika monella heilahtaa statuksen nousu herkästi hattuun.

###

Nousuviikolla urakoin pari päivää yhdessä suolakaivoksessa ja siirryn sitten taas joksikin viikoksi lomalle. Heinäkuu ei kylläkään ole suosikkilomakuukauteni, mutta kesähän on lyhyt jos sen etenemistä jää odottelemaan.

###

Kävin iltamassa yhden luontokierroksen täkäläisellä polulla, jolta kuljeskelulta nämä kuvat on otettu. Hyttyshattu jäi autoon, mikä oli emämunaus, niin sankealla joukolla pikkuinisijät iskivät kimppuun. Lähtipä itsellä vauhti kiihtymään niin, että lopuksi havaitsin jo osan matkaa juoksevani 😀 Kuuma oli kuin ryxxän helvetissä (vanha sanonta, opittu sodankäyneeltä edesmenneeltä) ja mikä hyttysiä villitsi entisestään. Viheliäinen laji, mutta linnut kiittää.

###

Olen seurannut politiikkaa silmä kovana ja ensi kertaa havahtunut ajatukseen, että vaalien äänestystulos antaa yhteiskunnan railojen repijöille erinomaiset toimintamahdollisuudet. Toisena ajatuksena se, että saapa nähdä, löytääkö per-su-ryhmä keskuudestaan ministerin virkoihin henkilöitä, joilla osaaminen riittää vastuulliseen tehtävään. Vai joudutaanko turvautumaan sahuriin? Aika haastavalta näyttävät alkumetrit. Tässä maailmantilanteessa ei olisi hyvä sauma sisäpoliittiseen kahtiajakautumiseen ja/tai rettelöintiin. Tuo saattaa sataa jonkun muun laariin. Eikä tässä vielä kaikki: mua vähän askarruttaa, miksi se Baideni nyt yllättäen tuleekin tänne. Että mikä sen takana on kupletin juoni. Jotta onko jotakin, jonka Sauli vain tietää.

Oliko se niin, että ”Älä murehdi! Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää”?

Ystävällisin terveisin teidän Klara

Juhannushommia majavan ja susien kanssa

Hyvä Lukijani,

odottelen terassilla mitä tuleman pitää. Että mitäkö pitää? Pitää siirtyä ensin kapealle mökkitielle, siitä hieman leveämmälle sepelipäällysteiselle rompoolille ja siitä tasoitetulle soratielle. Sitä edetään lähemmäs 20 km. Jos kumit alla on edelleen ehjät, ei aina ole toteutunut, voi siirtyä asfaltille.

###

Pää on vielä tokkurainen, kun palailin vasta puolenyön jälkeen melomasta. Tyyntä, ei ristinsielua, ei moottorin ulinaa: upea juhannusyö. Mulla on täällä tutut reitit ja sain idean lähteä katsomaan onko tänä(kin) vuonna latuskahäntä sulkenut yhden melontapätkän. Havaitsin loppukeväästä, että sillä oli remontti aluillaan.

Jep, oli ahertanut melkoisen kynnyksen. Yllättäen oli tehnyt pesän padon alapuolelle. Pääsin kynnyksen toiselle puolelle kikkailemalla, kun padon alapuolella oli jalan alle vähän tukea, jonne nousta kajakkia kiskomaan. Padon yläpuolella oli syvempää, joten palatessa oli harkittava: mulahtaako suosiolla reisiä myöten hötöiselle alustalle kiskomaan paattia vai ottaako jumitusriskin ja nylkyttää ittensä kajakkeineen kynnyksestä. Pidin tuumaustauon ja päädyin pysymään kajakissa tuli mitä tuli. Ja kappas, sain nytkytettyä itseni padon alapuolelle kaatumatta. Pieni tasaustauko siinä ja sieltäpä Itse Majavakin oli uimassa vastaan. Kun tiedän sen olevan melko veijari läiskyvine lätkähäntineen jo pelkästään sillalta tervehtiessä, en oikein innostunut kajakista tapaamaan. Eikä sekään halunnut tavata minua, vaan katosi johonkin salakäytävään.

Pesä vasemmalla, vesiliukumäki oikealla.

Mökkijärvellä ennen rantautumista oli vastassa sellainen konsertti, että oksat pois ja pala latvaa. Wou-wou, wou-wou, wouuu-uuuuu. Valtion koirat olivat keskiyöllä tsekkailemassa, onko kesantopellolla sapuskaa. Kävin toissailtana tutkimassa jälkiä haaskasta. Ei näkynyt kuin hitosti sääskiä.

###

Kyllä mökiltä lähtö on aina söhellystä. Tässä välissä laitoin kajakin säilytyskuntoon kirjosiepon huutaessa yläpuolella kurkku suorana lapsilleen, että PETO NÄKYVISSÄ! Siepolla on yksiö lähistöllä. Sai näetsen lopultakin birdtinderistä jonkun naisen ittelleen ja niillä on nyt vähintään vitoset. Kuskaavat niska vääränä marketista ruokaa. Sama urakka tuntuu äänistä päätellen olevan hukkapariskunnalla, kun pentumaista ääntä on joukossa. Opin joltain riistasivuilta, että niillä on pennut huhtikuun tienoossa. Ruokaa on lapsille alkuunsa saatava joka päivä.

Siitä tulikin mieleeni, että näin ultraäänikuvan tulevasta lapsenlapsesta. On nykyteknologia melekoosta! Muistan kun esikoista odottaessa erehdyin kysymään ultraääntä tehneeltä kätilöltä sattuisko olemaan vihiä sukupuolesta. Pyhäinhävästys! Eikö riitä, että lapsi vaikuttaa terveeltä! Meikäläinen on suorine kysymyksineen eräänkin kerran joutunut uloskatsotuksi. Nyt sentään sain olla tilaisuuden loppuun asti paikalla, jopa synnytyksessäkin.

###

Kyllä tuli navakka tuuli. Lohdullista: tällä tuulella ei ole melomista, ainakaan meikäläisellä. Kun melon yksin, niin vältän riskejä. Vaikka kokemusta on paljon ja tunnen kajakkini, en lähde kokeilemaan. Puuskissa tuuli on nyt ainakin 10-12 m/s. Nykäisee kivasti melan lapaa ja heittää sivulle.

###

Talonmies ja Rakki lähtivät jo eilen. Koira on täällä elementissään, mutta munasi itsensä karattuaan ohjuksena pihalta tiellä kulkeneen satunnaisen kalamiehen perään. Täällä ihmiset on kilttiä, nöyrää sakkia, mutta rajansa heilläkin, vaikkei mitään suurta draamaa tullutkaan. Hurtta on pomminvarma muutoin, mutta täysraakile, jos sattuu olemaan irrallaan (äärimmäisen harvoin) ja vaikkapa auto ajaa ohi. Ryntää perään ja hyppii ilosta, että leikitään!

Kaikki ihmiset ei pidä isoista leikkivistä ja hyppivistä rakeista, en minäkään. Ei pidetä enää irrallaan edes kuistilla. Juoskoon vapaana vain aidatussa paikassa. Tuo ohjustelu olisi varmaan poisopetettavissakin, mutta 100% varmaksi ei tätä rotua saa millään. Pitkä kokemus.

###

Olen tänään yrittänyt ajatella kaikkea muuta kuin Wagneria ja aamun uutistutkailun jälkeen lähes onnistunut.

Läksin eilisiltana osittain sen vuoksi vasta iltauutisilta melomaan, kun oli kuultava mitä Sauli sanoo. No, Sauli ei viisaana miehenä ryhtynyt spekuloimaan. Meikäläinen ois sanonut, että herra Priko on toiminnan luotettavuudessa maansa edustaja kuten Vladikin. En antaisi käsilaukkuani kummallekaan. En varsinkaan siinä tapauksessa, että varta vasten vakuuttelisivat, että ta-kuul-la on tallessa ja turvassa. – Tuo Prikon episodi oli aika kummallinen, mutta kertonee jotakin itänaapurin poliittisesta tilanteesta.

Näihin rauhoittaviin sisällisodan tunnelmiin jätän Lukijani ja ryhdyn paistelemaan koekäyttöön ostamaani Muu Ryynimakkaraa. Paketin päällä lukee lisätieto: ”Ensiluokkainen kansallismakkara”. 😉 Katsotaanpa…

Teidän Klara