Talonmies tuossa vieressä kuorsaa ja koira omassa häkissään. Kävin hammaspesulla ja silmäilin ulappaa, jotta oispa upeaa lähteä vielä puolenyön melonnoille!
Niin mitä sitten tapahtuu: se sama kuin puolitoista viikkoa taapäin. Mäeltä kaikuu ensin lyhyt kimakka haukku (täällä ei asu koiria) ja siihen vastaa lauma ulvomalla. Tuolloin tuuli, mutta sain ulvonnan huonolaatuisena videolle.
Nyt ulvonta ja ”kitiseminen” oli niin karmaiseva ja kaikui tuosta mäeltä, että hitonmoista noiden takkuhäntien kanssa. Verenkierto melkein pysähtyi ja koira alkoi vastata niille haukkumalla. Sekin vielä. Älyäisi pysyä vaiti, kun metsästyskoiria täällä menee tuon tuosta.
Kipaisin sisälle ja 15 sekuntia sain jotain äänitettyä, mutta ääni loppui kuten edelliskerralla kuin seinään. Haukkuhan on ilmoitus ja ulvonta siihen vastaus: tule tännepäin.
Että semmoista täällä. Mulle nuo sudet ei ole mikään big deal, itse asiassa kävin katsomassa näkyykö niitä. Ei näkynyt. Mutta tuon koiran takia olen tästä herkillä, jos ne tässä pyörii. Tässä on kaksi laumaa ja todennäköisesti lisäksi yksi pari. Epäilen, että niillä on pennut ja ääni on tuolta porukalta.
Että tämmöistä. Yritän nyt ummistaa silmääni. Hyvää yötä!
Post scriptum. Ryntäsin hammaspesupaikalta sisälle mökkiin kännykkää hakemaan ja sain konsertin lopun tallennukseen. Lopussa oman koiran reaktio, kun kuuli mökin sisälle muinaisten sukulaistensa äänen. Tiedän nyt mitä ne täällä kyttäävät. Tuossa lähellä on vanha peltoaukeama, jossa peuraeläimet ruokailevat, nytkin siellä oli yksi. Hyvä saalistuspaikka.
istun tuulettimen äärellä verannalla. Terassilasit on auki ja aurinkoa varjostamassa roikkuu vanha lakana osittain edellisen talonomistajan virittämässä koukussa, osin itse kattolaudotukseen kyhäämässäni naruntekeleessä. On naisia, joilla kauniit kukka-amppelit koristavat takapihaa, vieressä sievät puutarha-asetelmat kukkapenkkeineen, liljojen varret kurottavat kauniisti taivaankaareen.
Sitten on niitä toisenlaisia. Mustikanvarvut ovat jo aikapäiviä muuttaneet kehäkukka-asetelmaan, pihlajan tekeleet sojottavat sinne tänne keskeltä maksaruohojen valtakuntaa, kuivahtanut tuija retkottaa talonkulmalla. Niin se menee, kun ei ole intressiä tuolle saralle. Hyvä puoli tämä: meillä on yhtä lukuunottamatta samanlaiset naapurit. Nurmikkonsa leikkaavat ja muutoin häipyvät viikonlopuiksi teille tietymättömille. Sitten on se yksi rivitalon päätyasuja, jonka piha on tip top. Vaan olinko kuulevinani auton uumenista tavaroita purkaessa, että raivosi pihalla hiljaiselle hissukalle naisystävälleen? Semmoista se on, kun päivät pääksytysten nurkissaan nysvää, kantaa selvästikin koko rivitaloyhtiön pihavastuita ja viilaa laatoituksen saumoja. Hermot siinä kiristyisi itse kullakin. Sanoin Talonmiehelle, että naisystävän roolissa olisin lyönyt luun kurkkuun, että turpa kiinni tai se turpoo kiinni. (Mua niin säälittää seinänvierustoja kulkeva, arka naisystävä, joka suorastaan säikähtää, jos hälle sanoo PÄIVÄÄÄÄÄ! Yksinäiset naiset piru vie ottavat kenet vain näköj… hoh hoijaa meikäläistä.)
###
Istun ja ihmettelen, konsultoin jaloissani helteen raadoittamaa Rakkia, jotta mille aletaan. Lähdetäänkö mökille vai mitä tehdään? Se nostaa laiskasti päätään, katsoo minua tiskiveden värisillä silmillään, laskee päänsä takaisin pielukseen ja huokaa raskaasti. Talonmies reuhtoo palloa ruohikoista (helteessä!), mutta vain koska olen viisaampi, istun tässä saunamaailmassa. Mitä olen saanut aikaan? Minäpä kerron.
###
Luin joku viikko sitten yhdestä aviisista erään kollegan kommentteja. Niistä kuumenin sen verran, että sen jälkeen olen pyörittänyt vastinetta päässäni. Ajoin autolla yli 700 kilometriä pähkäten siihen sanoitusta. Tänään sitten tartuin näppäimistööni ja ryhdyin antipatiaani purkamaan. Uurastin kolmisen tuntia. Viilasin tekstiä, muotoilin uudelleen, tein lisäyksiä, jotka seuraavassa tarkastelussa poistin lisätäkseni ne kohta uudelleen toisen kappaleen loppuun. Ja sitä rataa. Kun juttu oli mielestäni valmis, ajattelin lähettää sen lehden toimitukseen. Sitten liike pysähtyi. Päätin poiketa tyylistäni ja ottaa aikalisä koiralenkillä.
Koiralenkillä puhuttelin itseäni näin sanoen: aattelepa, minkä puhurin keskiöön joudut. Sinunko pitää olla totuudenpuhuja tässä(kin) asiassa? Etkö vihdoin voi oppia toimimaan kuten niin monet toimivat? Siis, että annat olla, annat jonkun muun sotkea sormensa, ottaa kuraa kasvoilleen ja joutua tomaatinheiton kohteeksi. Nääs niinhän ihmiset toimivat: painavat päänsä, ovat kuin eivät olisi kuulleetkaan, katsovat kelloa, tutkivat kännykkäänsä ja huomaavat: hitsit, munhan pitikin lähteä.
###
Sielunmaisemaa
Ai politiikastako? Ai uudesta hallituksestako?
No, katsotaanpa mitä siitä tulee. Kuten Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa toimittajat Haapala ja Junkkari sanoivat, niin yksimielisiä ollaan, että maan talous on saatava kuntoon! Siis naapuria rokottamalla. 😉 Totuuden nimissä on sanottava, että olen huolissani niistä ihmisistä, jotka eivät (enää) ole työkykyisiä esimerkiksi mielenterveyssyistä, mutta jotka vielä kulkevat virallisissa tilastoissa pitkäaikaistyöttömien ryhmässä. Nämä joukot pitäisi läpikäydä, järjestää heille eläke ja sitä kautta terveydentilaansa ja toimintakykyään vastaava asema yhteiskunnassa. Nyt he joutuvat sosiaaliturvansa leikkauksen kohteeksi. Maksan kunnolla veroja ja silti koen, että verorahojani saa käyttää näiden huono-osaisten auttamiseksi, ettei kenenkään kadulle tarvi pakkaseen lähteä. Koiraveronkin voisi laittaa ihan hyvin meille hyväosaisille kaupan päälle. Oli koiraa tai ei. 🙂
###
Koira makaa härskinä sillinä tuossa edelleen, eikä ole veroista tietävinään. Se pitäisi ilmoittaa Ruokavirastoon 10 euron ilmoituskustannuksella, mutta sillä ei ole rahaa. Täytynee auttaa. Koirat nähkääs syödään myöhemmin. Ruokavirasto ilmoittaa koska grillinritilät on kuumennettu ja on aika kattaa pöytä.
###
Huh, kyllä tämä helle nyt kuumentaa aivosoluja ihan liikaa. Taidanpa siirtyä kuulemaan Talonmiestä, joka juuri astui ovesta sisään monta tuntia kolopallokentän pannulla tiristyttyään.
lopultakin on mahdollisuus järjestellä kirjaimia sattumanvaraisiin kombinaatioihin Autiotupamökin jyhkeän pöydän ääressä. Vieressä aukeaa jumalainen maisema. Mutta sen kerron vain näin luottoseurassa. Sillä kaikenlainen omistaan riemuitseminen masinoi kirveleviä, hapokkaita kateuden paluupalloja. Joillekin sieluille se vain yksinkertaisesti on liikaa. (Minä: ”Teille lämpimiä lomakelejä saaristossa! Niitä minäkin odottelen kajakin kanssa!” Paluupalloilija: ”Joo, mullakin on puhallettava kajakki.” Jep jep, on on. )
###
Kynsitulia pitelen. Ulkona 10.6 C, sisällä 20.4. Autiomökki: tupa, ulkokuistin keittosyvennys, pikkuruinen pukuhuone + sauna. Täyttää kaikki viritetyn autiotuvan kriteerit. 🙂
Tämä on ihan sielun paikka mulle. Meillähän on se toinenkin paikka, josta olen kirjoittanut. Se on nyt nollakäytöllä odottamassa loppunäytöstä taloudellis-rikosoikeudellisessa, täysin kotimaisessa draamassa. Tekisi mieli sylkeä yksi osapuoli kuin suuhun lentänyt kärpänen hampaiden välistä, lainatakseni erästä sotarikollista. Tuon torpan lisäksi tuli yksi osaomistussysteemi ennalta-arvaamattoman äkillisesti haltuumme: oikein mukavat osakkaat porukassa. Muttei torppiaan kannata missään luetella, sillä Jes.666:1 ”Kateuden paluupallo nasahtaa sille, joka omaisuuksiaan luettelee”*. Näin luottoseurassa uskallan kumminkin taustatiedoiksi kertoa, kun tekstini suoltuvat milloin mistäkin.
*Maininta kateudesta omassa sielussani. Esitiedot: vaihdoin taannoin kampaajaa, retki-ihmisiä. Omistaa kämpän Lapissa. Sekunnin murto-osan tunsin kateuden viillon. Kateus on inhimillistä, mutta niin häpeällistä, että siitä puhutaan yleisyyteensä nähden omituisen vähän. Muistaakseni Psykopodiaa- podcastissa oli tästä joskus jakso, jossa haastateltiin kateudesta kirjan kirjoittanutta.
###
Olen kuunnellut Jenni Haukion kirjan. En tiedä tohtiiko mitään arviointia millään foorumilla julkituoda. Tässä yhteydessä kuitenkin uskallan rohkeasti paljastaa (kuiskaa): hoh hoijakkaa. 😉
Ystäväni katsoi jonkun Jukan tv-satiiriohjelman, kehoitti katsomaan. Kun en juurikaan tv:lle aikaani anna, niin kuuntelin sen pyöräillessä. Jukka kiteytti kutakuinkin sen, mitä kirjasta ajattelin lukuunottamatta kohtaa, jossa Jennin egyptologia-innostus yhdistetään muumion löytymiseen 31-vuotiaana… Meni liian pitkälle. Salea ei muumioon rinnasteta. Hän ansaitsee rikkumattoman kunnioituksen.
Noo, jukat on jukkia.
###
Koska kuuntelen radiota intohimoisesti, on mainittava eilinen Politiikkaradion lähetys, jossa esitetty yksityiskohta sätkäytti meikäläisen autonratissa. Pyykkimuijatyyppisesti suutaan pieksänyt suunsoittajadosentti Tapio Bergholm Itä-Suomen yliopistosta totesi muun keuhkoamisen yhteydessä, että maamme on valmistautumassa sotaan (!). ”Niinkö on!” huudahdin itsekseni. Keskustelijoista toinen, Etlan tj Aki Kangasharju sen sijaan hoiti osansa tyylikkäästi. Näkemykseni on objektiivinen, koska ei ole minkäänlaisia intohimoja ay-politiikkaan. – Siskot ja veljet: sota on siis tulossa. Kerta dosentti-Tapio sanoi.
###
Sadealueet pyyhkivät tällä hetkellä torpan ylitse. Kattelin Ilmatieteen laitoksen karttaa, että kohta tulisi ehkä taukoa. Siinä vaiheessa syöksyn purteen ja lähden liipottelemaan.
Suunnitelmissa on meloa vesistöjä pitkin alueelle, josta syksyllä löysin karhunpesäksi olettamani kaivannon. Aion käydä tutkailemassa asustiko siinä joku vai jättikö sikseen, kun käppäilin ihmishajua tartuttamassa (en kuitenkaan ryöminyt kuoppaan). Ehdotin jälkeläiselle vähän niinkö tuosta noin vaan sivuhuomautuksena, ettet viittis käydä tsekkailemassa. Vastasi, ettei aio mihinkään karhupesiin lähteä kurkkailemaan. Höh, metsästäjä ja aseenkäyttökoulutettu. On siis mentävä itse. On mulla ilmakivääri. Ammun sillä ilmaan. 😀
###
Ostin eilettäin mökkieväät matkan varrelta. Kaupan hyllyssä oli tälläistä (kuva alapuolella). Ilahtuneena otin paketillisen, josta eilisen melontareissun jälkeisessä enkrujen romahdustilassa pistelin puolet. Nyt vilkaisin ravintoselostetta havaitakseni siinä olevan lähestulkoon saman verran kcal kuin maitosuklaassa. Rasvaa 36% kuin tuhdissa juustossa, mutta kasvisrasvaa. Joten valtimoverisuoniperäinen dementia ei ehkä niin todennäköinen ole. Painon olen saanut pidetyksi laihdutetuissa lukemissa, ei yllättäen vaikeaa, päin vastoin tuntuu olevan edelleen laskusuunnassa. Tulee ehkä tarkemmin mietityksi syömisiään ja kiinnitettyä etenkin rasvankäyttöön huomiota. Olen armoton voin ja suolan ystävä, mutta voin olen jättänyt käytännössä kokonaan.
###
Sataa, sataa ropisee. Vieressä on Haukion äänikirja, jonka aattelin kuunnella toiseen kertaan. Aukenisiko revanssilla muukin kuin äärimmäisen suojattua elämää eläneen, jossain määrin hieman kypsymättömän aikuisen äänenlaatu? Jörn Donnerilta on kirjastosta jo kertaalleen uusittu teos ”Elämänkuvia” ja aivan mainio Piritta Kantojärven ”Viiden tähden vaellus”, jonka ohjeella tein lounaaksi tortilloja.
Näyttää tuuli sen kun kovenevan ja vettä pukkaa, joten karhunpesäin tarkistukset siirtyvät tuonnemmas. Ryhdyn kirjallisuuden ääreen, josta sitten siirtymä saunanlämmitykseen.
Kaikkea hyvää! Klara
Kuva: Otettu viime (vai toissa?) viikolla metsiä päivät pääksytysten kulkeissain.
retkeilyviikko takana ja lisää edessä. Tänään tosin jarruuntuu hetkeksi, kun iskee koiranhoitovuoro Talonmiehen kaasuttaessa koulupoikain tapaamiseen muutamaksi päiväksi.
Koiran kanssa tullaan hyvin juttuun, minun nimissähän onkin ja olen sen kouluttanut (totta, Talonmies sanoo heidän olevan ”kavereita”, heh). Käytän aina kaikki tilanteet minikurssitukseen ja hyvä palkkio aina, toki hellittelyäkin. Se on tosi tottelevainen, ystävällinen, palvoo ihmistä ja haluaa tehdä parhaansa. Toissapäivänä yritin opettaa sitä telttaan 🙂 Suoritti kurssista noin 1/3 arvosanalla lubenter abbprobatur-. 😀 Telttoihin sukeltaminen ei ole monenkaan eläimen mukavuusaluetta, ei tosin kaikkien ihmistenkään.
Vanhan koiran siirryttyä hyvinpalvellena tuonilmaisiin otin uuden koiran pitämään eläköityneen Talonmiehen edelleen liikkeellä. Hyvin toimii ja koirasta on meille muutenkin paljon iloa. Ehkä enemmän kuin aiemmin? Silloin oli ruuhkavuodet, koiria toisinaan kaksikin siinä sirkuksessa rallittamassa. Miten ihmeessä riitti energia?! (Ei se aina riittänytkään.)
###
Retkisuunnitelmani ei aivan toteutunut kaavaillussa muodossa luonnonolosuhteiden vuoksi. Suot ja jokisuistot tulvivat, polkusiltoja oli pois paikoiltaan tulvan takia. Mutta hyvät kierrokset kuljin ja nautin. Luonnossa kulkeminen on verissä, ei pääse siitä mihinkään. Eikä tarvikaan.
Nyt istun mökin kuistilla alaruumis makuupussissa, ympärillä Bird Reality Show. Yleisö (1 kpl) jännittää: Saako kirjosieppo seuraavassa jaksossa lopultakin vaimon? Saiko pääskynen uuden rakennusluvan, kun se täältä evättiin. Varaston puolittain avoimen oven päälle ei voi kotia perustaa. Entä kuikkain tilanne: yökeskustelu oli ainakin puolilta öin vaatimatonta? Täällä ei tarvita televisiota!
###
Jassodaa. Kajakki on edelleen auton katolla, vesi on vieressä (+10, kastaudun joka päivä, mittari on vedessä). Päiväkin on kaunis, tuulta tosin arviolta 5-7 m/s, puuskia. Taidan odotella isäntää, niin saa nostoapua. Lisäksi takana on 5 tunnin yöunet ja siipi vähän retkottaa. Taidan kohta lyödä tähän kuistinpenkille pitkäkseni.
###
Tätä oli kasoina pitkin polkua, mutta WordPress ei täältä 3g-alueelta suostu videota lataamaan. Kuvan suostui imuttamaan.
Vielä viime viikon retkistä.
Näin karhunkakkaa ja sain susien keskustelua videolle. On sitä siitäkin. Kuljin palokärkien rummutuksessa, vesilintujen ilottelussa, majavan nostamien tulvien läpitte ja nautin lounaan rotkon pohjalla. Kiipeilin jyrkkiä polkuja, laskeuduin alas lumisiin notkelmiin, kuulin kurkia, näin joutsenia, makasin laavuissa, palelin, säikähtelin, olin liukastua ja välillä enkrut loppui. Siis kunnon retkielämyksiä! (Välttelen nykyään ”vaellus”- sanaa, on kokenut sekä inflaation että saanut jonkunlaisen hypetys- tai suoritusleiman, mitä se ei ole.)
Aamupuuro. Toisessa minigripissäni ei ollutkaan maitojauhetta vaan perunamuusia 😄 Tuli siis perunapuuroa. Puolukat on itsekerätyt viime vuonna laajojen metsäalueharavointien seurauksena (Lenkkikaverin harmiksi suoriuduin suoritelajistaan vallan 10+, vaikka itse sanonkin.)
Jahas, Kirjosieppo kuuli nimensä mainittavan ja saapui paikalle. Katsotaanpa… joo, poikamies edelleen, ei sormusta. On nyt liittänyt maireiluihinsa loppusirinän lisähoukuttimeksi. Vai onko kyseessä veljensä? Olin tästä jonkun päivän pois kajakkia hakemassa, joten sulhastarjokas on voinut vaihtua ja edellinen tyyppi häipynyt takavasemmalle uuden muijansa perintöyksiöön.
###
Tarjoan lopuksi murukahvit Lukijalle, kun pääsi tänne saakka. Pullaleetaa ei ole, miniän antaman äitienpäiväsuklaankin ehdin jo popsia. Mutta ehkä pari kasvisnakkia menisi? Olen niitä testaillut. Miltäkö maistuu? Vaikea sanoa, kun eivät maistu miltään, mutta jotenkin on ”terveellisempi olo” (tirsk). Jatkan kokeiluja.
Näihin puheisiin, liverryksiin ja tunnelmiin Klara S.
Perintöottimet ja ostokakku. Kiitos jälkeläisille ja Talonmiehelle!
Hyvä Lukijani,
makaan vuokrakämpän sängyllä ja yritän pysyä Esa Saaris-käsitteistön tarkoittamassa ylärekisterisssä, kun vieressäni oleva kännykkä (äänettömällä kuten aina) väläyttelee wu-viestejä.
Viesteissä haukutaan työkaveria, enkä ihan mil-lään jaksaisi nyt toimia Leeliana. Tässä tapauksessa työkaveristaan harmistunut on henkilö, jonka kyky vastavuoroisuuteen ei ole kovin kehittynyt. Jos nurisen jostakin asiasta, tulee 10 tunnin päästä kommentiksi: ”ok” tai ”onpa harmillista”. Ei mitään enthusiasmia, jota naiset toisilleen antavat. Mehän keuhkotaan ja sätitään milloin mitäkin. Ja asiaan kuuluu olla asevelisiskona mukana sauhuamassa jostakin meille täysin tuntemattomasta ulkopuolisesta, joskus jopa kaverin aviopuolisosta tai sukulaisesta, että onpa siinäkin sitten ja olipa törkeää ja tuota mä en sietäis sekuntiakaan ja niin edelleen. Ihan vain siksi, että meille naisille, väitän, verbaalinen höyrynpäästö on tapa käsitellä asia, purkittaa, siivuttaa ja kaulita kiukkuharmi pois ja se on sitten siinä. Elämä jatkuu, työkaveria sitten hyvillä mielin kumminkin muistetaan merkkipäivänä ja aviopuoliso on maailman rakkain ja parhain siippa. Mutta nyt en jaksa innostua höyrystymään. (Vastaan ehkä kommentiksi, jotta ”ok” tai ”harmillista”. Aamulla siis.) Ja loppuun esasaarismainen lopetus asialle, jotta: BOOM!
Xxx
Toivottavasti Lukijani vietti miellyttävä äitienpäivän, jos sellainen kuuluu kuvioon.
En yleensä vietä äitienpäiviä, yksi lapskin on Amerikassa, mutta nyt oli juhlaa. Nimittäin yksi tuli oikein kolmestaan, nimittäin syntymätön pienokainen pullisteli mukana kakunjaossa, voi jeeeeee! 😍🎂 Meille tämä on niin iso juttu nyt, kun jo tiedetään miten rakas lapsenlapsesta tulee (1 kokemus jo). Tämä lapsi on siis vielä äitinsä kohdussa, mutta varsin hyvin jo havaittavissa. ❤
Mulle oli iso asia myös se, että päihdevaivainen oli laittanut sähköpostilla onnittelut, kun kännykkään olen laittanut eston. Jostain muistin syövereistä oli äkännyt email-osoitteeni olemassaolon. Iso lahja, että hän ylipäätään muisti äitienpäivän olevan tähän aikaan vuodesta kalenterissa ja vieläpä sai aikaiseksi näpyttää viestiä. Meillä on hänen kanssaan hyvät välit, vaikka me muu perhe emme elämäntyyliään hyväksykään. Muutoinhan välilöissä voi aina olla ja tukea ihmistä olemalla se harva kontakti tavalliseen sakkiin.
En käynyt WanhaaVaimoa, siis omaa dementoitunutta äitiä katsomassa hoivaosastolla juhlapäivänä. Minä syntinen! Siitä hän ei tosin tajuaisi tuon taivaallistakaan kuten ei minustakaan, koska joka kerta sinne mennessä ällistelee: ”sinäkö oot mun tytär! Aatella!” Toiselta kantilta aatellen: sepä saattaa olla joka kerta iloinenkin yllätys, kun ehta, valmis tytär ilmestyy kehiin tosta noin vaan! 😀
Xxx
Että 16 kiloon on päästy.
Yllä oleva kuva on nyt sitten se lopullinen täyspakkaus, jolla Houston 10-9-8…0 lähettää meikäläisen matkaan, jos koko setti ylipäätään maasta nousee. 65-litraiseen rinkkaan ei enempää mahtunut. Sadesuojan sain vielä tukituksi johonkin loveen.
Hitosti on ruokaa. Sanoinkin Talonmiehelle, että pitää heti ensimmäisen puskan takana alkaa syömään rinkkaa pienemmäksi. Ruokaa on noin viikoksi, mutta katsotaan nyt miten homma etenee. (Pitääkö se ideaaliside kumminkin vielä johonkin koloon saada mukaan.)
Eniten tuossa painaa big tree eli makuukset. Mutta pitää olla kunnon vermeet, etteiyö mene palellessa. Menen semmoisille seuduille, ettei siellä ole mahiksia piipahtaa huoltoaseman baarissa lämmittelemässä. Senpä takia vaatetta onkin niin, että riittää.
Ai lähtökö? No, söhäsen tässä tämänhetkisessä etapissa ensin pari työpäivää ja kaasutan sitten kauemmas. Ts. yhdelle mökille, jossa Talonmies on. Seuraavana aamuna hän vie mut polun päähän ja lähden siitä sitten lompsimaan kohti tuntematonta etappia. On mulla muutamia määränpäitä kiikarissa eri etäisyyksillä. Siirrän sitten ”maalia” fiilisten ja voimien mukaan kauemmas tai lähemmäs. Jos menee hyvin ja jään polkukoukkuun, enkä malta lopettaa, niin hommautan ruokaa lisää ja jatkan. Jos menee huonosti, lopettelen aikaisemmin ja katson senkin oikein hyväksi reissuksi ! Sanon kuten vastikään tapaamani kokenut erämaavaeltaja: en kerää kilometrejä, kerään elämyksiä.
Kuten Lukijani arvaa, pyörivät aatokseni nyt aikalailla hetkessä, jolloin nostan kuorman olkapäilleni ja lähden polulle. Vielä en ole miettinyt, että mitä sitten. Eipä pidäkään! Carpe diem, ja nauti hetkestä.
Mitähän suunnitelmiä Lukijallani mahtaa kesäksi olla? Voisiko niistä saada vaikka vinkkiä? Nyt näetsen on kerrankin kesä, jolloin on kunnolla lomaa!
No, ”Päässä tuulee ja ajatuksia sataa”, joten taidan ryhtyä aatoksiani rauhottelemaan ja näkemään painajaisia kaikesta mitä voi tapahtua. 😉
Ollaan kuulolla ja voidaan hyvin itse kukin – ylärekisterissä!
Moni kakku päältä kaunis 😀 (Tähän tarvitaan taltta tai kirves, sanoi Talonmies. Jäätelöä + mangososetta, tiukasti jäässä :D)
Hyvä Lukijani,
kiitos, jos olet siellä! Kiitos joka tapauksessa, vaikket olisikaan, mutta tappio kyllä olisi.
Touhuilen tässä suuntaan ja toiseen. Tämmäilen retkitavaroitani, varastoin talvikamppeita (pikkuhiljaa, varovasti, ettei takatalvi huomaa), laittelen puutarhakalusteita pihalle, harjaan kuistia, lenkitän koiraa, siivoilen kaappeja, tutkailen lastenleluja ja hymyän ajatusta tulevasta lapsenlapsesta!
Ajelutan patterilla toimivaa traktoria vierashuoneen lattialla koiran kauhistukseksi ja kiellän sitä ottamasta rugby-palloa lelulaatikosta: ”Se pallo on Natiaisen (nimi muutettu, heh)!” Traktori ostettiin ensimmäiselle lapsenlapselle. Ratin takana istuu bunde ja kun ukkoa painaa hatusta, hän alkaa laulaa ”Dilla-dippi dippidii-dii, hii-aa hii-aa hoo. Dippi dippi dillidiiduu, hii-aa hii-aa hoo”. Perässä on kuljetuslava (?), jossa kököttää kukko, lammas ja lehmä. Hevonen on edesmennyt. Sen hoiteli edellinen hurtta tuonpuoleiseen kymmenkunta vuotta taapäin. Kulkupeli otti hermoon sitäkin. 😀
Nimestä mieleen: Natiainen on tähän tietoon poikalapsi. Ja estä ja varjele: lupasin tehdä kastemekon, koska emme enää muista missä kaikki kastemekot ovat. ”Sillä tyypillä ei kaikki kastemekot ollu hengarissa!” 😀
Kastemekoista nousi pintaan eräs ajatus, kun Wanhaa Rouwaa käytiin katsomassa (avartavaa). On nimittäin niin, että valkoisessa paidassa ihminen otetaan kirkon jäseneksi ja valkoisessa paidassa on hän täältä kerran matkaan lähtevä. Eikö ole liikuttava yhteensattuma! Miniä, alan ihmisiä ja armoton humorisi, lisäsi tuohon: ”Vähän suuremmassa mekossa lähtee!” Rivakka, hyvä tyyppi, anoppiinsa tul… kr-öhh mikämunkurkkuunmeni.
###
Katsotaanpa seuraavaksi pakkauslistan tilannetta.
Jahas, majoitus on turvonnut useammalla kilolla, tekniikassa ja vaatehtimolla hienoista nousua, ei tilastollisesti merkitsevää.
Syy majoituksen hypertrofioitumiseen? Minäpä kerron. Älysin, ettei tavaroita voi kantaa käsissä. Tarvitaan rinkka, heh, ja sekin painaa. Mulla on hyvä rinkka, mutta se painaa parisen kiloa. Selviää maksimissaan 18 kg:n roinamäärästä, joten vessapaprille on vielä tilaa.
Totta puhuen: ruoka ei jää 1.16 kiloon. Lisäksi tulee irtosälää, esim. pyyhe. Knickerseissään tunturissa kesät talvet pikkukengissä lumisohjossa kirmaileva kevytretkeilijänuoriso pyyhkii nahkansa vaatteisiinsa, täti ei. Täti ei myöskään juoksentele lumisohjossa pikkukengissä. Sohjoaika meni jo. Ääreisverenkierto sakkaa kylmässä, eikä sympaattinen hermosto käynnisty räjähdysmäisesti kuten nuoriso-osastolla. Kädet ei enää hikoile, eikä raajat hehku. Jääkalikkana ovat aamua iltaa.
…Että ei kun valkoista paitaa sovittelemaan.
Riippumaton uusi aluspeitto on tsekattu. Malli on Cumulus Selva 600, jos joku kiinnostuu ja lämpimältä vaikuttaa. Pakasta otettuna osa naruista oli asentamatta. Se on päivän trendi, että DIY (do it yourself). Asennustyö edellytti ripustuksen osalta aivotyötä. Aatella: ihminen on käynyt Kuussakin, mutta aluspeitto ei pysy ilmassa pelkän hengen avulla. Tarvitaan älynväläys: narukuminauha pujotetaan maton pitkillä sivuilla olevista lenkeistä! Siten nyörin saa kulkemaan maton päästä päähän. Sitten vain molemmista päistä kiinnitys riippumaton naruihin. Voilá! Mensakerhon jäsenyys odottaa! (Koko Mensa-kerho on silkkaa hölynpölyä. Kannanotto.)
###
Asiasta toiseen. Mainostan Etiketti-lehteä. Lienen jo moneen kertaan mainostanutkin, mutta pakko vielä palata asiaan. Nääs, kun odottelin Talonmiestä alkoholiliikkeen edustalla, päätin piipahtaa hakemassa lehden. Ilimatteeksi saa ja hieno aviisi! En ostanut mitään. Aatella: kauppaliike, joka tekee ilmaiseksi hienoa lehteä ja toivoo, ettei asiakas ostaisi mitään, ei ainakaan kovin paljon, eikä kävisi usein. Yritäpä samaa K-kaupassa! Käsittämätön maaetu tämäkin – ehkä vain Suomessa? Ilmankos ollaan maailman onnellisin kansa!
Etiketinmukaisin kevätterveisin Klara,
…joka lähtee nyt ajamaan vuorokauden aikana 800 kilometriä ja heittää sen keskellä työpäivän. On nääs alueita, joille pääseminen olisi julkisilla kulkuvälineillä sekä liian monipolvinen että käytännössä ajallisesti mahdoton manööveri. No, jokainen onnensa valitsee toki.
glada vappen! (Hela natten bara vatten.) Tässä sitä istutaan köökinpöydän ääressä ja muistellaan lukuisia vappuaattoja, kun promillet oli päässä ja vappuhuiskat heiluivat. Huh huh. Talonmieskin muistaa vuotemme nuorina opiskelijoina. Silloin jo bailattiin yhdessä. Oli semmoinen räväkkä opiskelijaporukka, jonka kanssa keksittiin kaikenlaista hulluttelua. Porukka tapailee edelleen ja kaikki vielä hengissäkin, jesh! Those were the days, onneksi ohimennyttä elämää!
Tässä suvussa ei vappua nykyisin juurikaan juhlita. Useimmiten joku on töissä, nyt peräti kaksi. Molemmat paiskovat töitä yön yli. Sen lisäksi yksi hiihtää Lapissa ja yksi päihdevaivainen soittelee lisärahoitusta vappuelämälleen. Veljensä soittaa, että soittelee nyt hällekin ja älkää hyvän tähden antako sille rahaa. Luvataan. Ja mitäpäs me Talonmiehen kanssa muuta kuin vedetään skänät äänettömälle ja soitonestoa päälle. Loikoillaan sohvilla ja sanotaan toisillemme: se la vii ja bon vojaas. Mulle kyllä näyttää häneltä räpsyvän jotakin settiä. Pääsee jollakin sovelluksella laittamaan viestiä iPadiini, mutta minen piittaa. Veli on oikeassa: ei pennin latia siihen kaivoon. (Kirjoittaisin tapauksestaan kirjan, jollei samanlaisia stooreja olisi jo lukuisia. Asia on julkinen ja avoimesti käsiteltävä nyt, kun on faktat. Ei tarvitse ajatella mainehaittaa hänelle, kun asia on yleisesti tiedossa käyttäytymisensä pohjalta.)
###
Ilon lähteitä on löydettävä ihan arjesta vaan. Joko Lukijani kirjoitti vappupallonsa kylkeen asioita, joista arjessa iloitsee ja riemuitsee? Hyvä! Meikäläisen listaa tässä:
olen noussut koiran kanssa lenkille huumaavaan kevätaamuun kahtena aamuna klo 6. Oi linnut, oi ilman raikkaus! Ai että! Tässä on metsää lähellä, niin rämmin koiran kanssa aamusella pitkin vetistä suonreunaa. Rakki ei tykkää yhtään, kun tassut kastuu. Säntäilee kuljettimen päässä sinne tänne päästäkseen äkkiä pälkähästä. Piruparka 😀
ilonaihe: jokunen kunnon lapsikin on saatu aikaan veroja makselemaan
ilonaihe: loma lähestyy ja sitä myöten retki. Laskeskelin jo rinkan painoakin (kuva yllä). Aika hyvä, jos 12 kilolla selviän! (En usko ittekään, tuostahan puuttuu vessapaperikin ja siitähän jo tulee kolmisen kiloa 😀 Ensiapuvehkeet myös puuttuu, nyt huomaan.).
Lisäys edelliseen ilonpitoon: yhden disklousuren otan. Näetsen räntäsateeseen en lähde. Sitä kannattaa hyvissä ajoin murehtia, eikö totta 😀 Talonmies muistutti lomaviikkoja olevan niin, että siihen yksi kuiva jakso ajoittuu. Elän uskossa. (Miettii…) Vaikka onpa mennyt joskus retki pipariksi kesäkuun räntäsateiden takia. Jotta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Raotan salaisuuden verhoa: ruhoani ja kahtatoista rinkkakiloani (lue: lopulta kahdeksaatoista) ei näy kansallispuistoissa. Valmiin polun olen CalTopo-sovellukseen lataillut ja kartat tulostellut, jotta pääsen ihmisten ilmoille takaisinkin. Vaikka enpä tiedä haittaisiko eksyäkään. Muutun nimittäin vuosi vuodelta yhä epäsosiaalisemmaksi. Ehkä on lopulta hakeuduttava autiolle saarelle vaeltelemaan?
ilonaiheita lisää: jokunen lomapäivä. Taidan kaasuttaa päiväretkeilemään yhteen kansallispuistoon ja vihaamaan viattomia kanssakulkijoita. 😉 – Viime vuonna istuin siellä pikkulammen äärellä pusikoissa juomassa tsajua ja aattelin: aah, ihana rauha! Perhosiakin lenteli ja ilma oli kaunis. Niin eikö alkanut akkain kälätys kaikua ja kaksi pulleaa naisenpuolta pullahti polkua pitkin esiin. Pälättivät kuin megafoni olisi tungettu kurkkutorveen. (Metsissä kuiskaillaan, juntit!) Huokasin: voi minua ihmisvihaaja-erakkoa. – Yökuntiin en nyt mene, vaikka uusi underquilt* kaipaisi testaamista. Ehkä roikun takapihalla testaamassa. (Hahaa! Tarkkasilmäinen Lukijani huomasi ”riipparidiivailun”? Hyvä! Siis *= aluspeitto, laitetaan riippumaton alle estämään kylmyyttä. Mulla on ennestään yksi pirun painava, joten hommasin kevyemmän. Se on nähkäätten oikein untuvaakin (pullistelee ylpeänä).
Ainakin nämä on ilonaiheita. Mitä vielä?
Tänään wokkipannun äärellä kuuntelemani Psykopodiaa-podcast toi iloa. Jaoin sen kaverilleni ja jaan Lukijallenikin. Siinä puhutaan narratiiveista eli tarinoista, joilla itseä kuvataan toisille. Jotkut luonnehtivat itseään ”mitäpä sitä meikäläinen”-narratiivilla, vähättelevät. Toisessa laidassa ovat ne, joilla kaikki menee hienosti ja kulissit on kunnossa! Kaveri tykkäsi podcastista, joten suosittelen kuuntelemaan, jos maistuu. Laitan blogitekstin alaosaan linkin. (Ai mikä narraaminen otsikossa? Noo, narratiivilla vähän narrattiin, kun ei jaksettu yksiin vappubileisiin lähteä. Keksittiin excuse, pieni totuudenväistävä narraus-narratiivi. Anteeksi maailma!)
###
Omista kulisseista maalit vaan rapisee, kun Wanhaa Rouvaa en ole ehtinyt katsomaan aikoihin. Huomenna on mentävä.Hän on siirtynyt hoivaosaston puolelle palvelutalosta, hyvä niin. Ei enää tunne minua, mutta ilahtunee ylioppilaslakista ja karkkipussista, perso makealle edelleen. Pitäisikö ostaa munkit ja tarjota termarikahvit.
Laitan loppuun linkin lisäksi kuvan sukkakuivaamosta. Sen äärelle suuntaan loppuviikosta. Jospa sukat on jo kuivat. ;D
Tässä vaiheessa ei kun hölökyn kölökyn ja oikein hyvää vapunpäivää huomiselle! Talonmies on ostanut kaksi tippaleipää ja pullon simaa. Nostan siitä lasillisen Lukijani kunniaksi!
Pikapuuroa, pakastemustikoita (autiomökin rinteeltä itse poimittuja, wauuu hyväminä!), Hermesetas-liuosta tulee päälle ja Kahvimaito-maitoa.
Hyvä Lukijani,
olen lyönyt sinua ja itseäni laimin kiireen tuiverruksessa. Sanalla sanoen: kärsinyt merkittäviä henkisiä hiertymiä, kun aikaa kirjoittamiseen ei ole ollut. Hätäisimmät kirjeenvaihdot on pitänyt hoitaa watsappilla tökkimällä, mitä alennuksen tilaa!
Nyt on tunnin verran aikaa ennen kuin täyttyy kaahata kohti parturikampaamoa. Autoilin illalla työreissulta, jonne läksin sunnuntai-iltana. Kilometrejä tuli mittariin rapiat 400. Tänään hyppään iltajunaan, joka palauttaa meikäläisen ylihuomenna kotiasemalle. Talonmies kutsuu itseään nykyisin Aaltoseksi, kun kuskaa meikäläistä päntiönään asemalle tai sieltä pois. Koppalakki ja tumma puku vielä, niin autonkuljettaja Aaltonen on täydessä formaatissa. Mielellään se kuskailee, ei siinä mitään.
***
Tästä tuli mieleen tehokkuus. Jokohan tehokkuus-jorinani olen täällä pitänyt? Nähkääs, kun neiti-ihmisen elämää yli 50 vuotta elänyt kaveri moitti minua tehokkaaksi, sai se pohtimaan asiaa. Ilkeitä sivalluksia ja arvostelemistahan aina kannattaa hautoa mielessään :D. Oikein kultakirjaimin painaa sieluunsa, jotta voi kärvistellä niillä koko elämänsä… ja voida hyvin, oikein ERsa Saarisen ylärekisterissä siis 😉
No, häneltä sivalluksia on tottunut vastaanottamaan, sehän parkkiinnuttaa nahkaa. (On itse aivan patologinen touhuaja.) Mutta on pitänyt miettiä, että oliko totuuden siementä. Olen päätynyt seuraaviin klausuuleihin, joita Lukijanikin voi, niin halutessaan, kohdallaan miettiä:
Elämä on lyhyt. Se kannattaa käyttää hyväkseen. Totta vai tarua? Vastaus: pitää paikkansa. Siis: totta.
Jollei tee mielekkäitä touhuja, niin mitä sillä aikaa tekee? Istuu sohvassa? Lopputulema: viisain tehdä itselle tärkeitä toimia, itse kunkin. Neiti voi istua sohvassa, en puutu siihen.
Ajankäyttöä voi oppia tehostamaan. Välikysymys: totta/tarua? Totta. Useamman lapsen äitinä oppi jotakin tehokkuudesta, kun Talonmies oli paljon reissussa ja lasten huolehtiminen pyöri paljon meikäläisen harteilla. Siis aamusta puurot kitiseviin naamoihin, huutavat kersat ulkovaatteisiin ja autoon. Moottori ulvoen ja nilkka suorana päiväkodille. Siitä sähäytys työpaikalle, työpäivä läpi juoksemalla, että ehtii kauppaan ennen päiväkodin sulkeutumista. Poikkeus: jos oli yöpäivystys työpäivän perään, niin lapset aamusta mummolaan, jos mummolla oli vapaata. Muutoin piti koko ajan kytätä päivystysehdotuslistaa, ettei satu yöhuki Talonmiehen työreissun päälle, jos mummo oli töissä. (Koska hemmetissä saan sen äitienpäiväprenikan!?)
Onko sinulla, hyvä Lukijani, useita mieliharrastuksia tai sinulle tärkeitä asioita? Kykenetkö ajankäytöllisesti niitä toteuttamaan? Ellet, niin mitkä touhut puskevat esteeksi? Millä päivä täyttyy niin, että joudut tinkimään siitä, mitä tosiasiallisesti haluaisit tehdä? Nämä tämmöisinä heittolassoina vaan mietittäväksi. (Häh: Olenko alkanut pitää Psykopodia-palstaa?)
Kun minua nuoremmat ihmiset ovat hämmästelleet ja kummastelleet useita harrasteitani, niin olen kertonut, että kun ihminen on elänyt esim. 20-30 vuotta pitempään kuin he, niin kaikenlaisia harrasteita on ehtinyt kertyä. Että niitä tässä vain ylläpidetään, ei sen kummempaa. Voipa olla tämmöinen edessä heilläkin.
***
Uusin touhu on uusi kamera. Koska olen nyt taas kerran muka-lähdössä vaellusretkelle, niin ostin kevyemmän ja muutoinkin näppärämmän kameran. Se on Sony VZ-1. Olen perehtymässä sen asetuksiin. Siinä onkin perehtymistä kerrakseen, mutta onnistuu junassakin. (Otanko mukaan kampaajalle? Mutta siellä kuuluu naisten lukea Eeva-lehteä.)
…että ei kai se auta muuta kuin lähteä liukumaan kampaajaa kohti. Onneksi ei tarvi enää mennä siihen vuosikausien kidutuspenkkiin, lienekö siitä kertonut. Nyt on uusi paikka, jossa kulkevat Hienot Rouvat. Kuten minä. Ja entinen naapurini, jonka tapaa vain High Class-paikoissa. Totta puhuen: hän on silti oikein mukava JA olen iloinen, että sain repäistyä itseni pois sieltä kidutuskampaamosta. Voin palata aiheeseen joskus.
Kiitos, jos pääsit tänne asti! Oikein hyvää päivää, iloa ja valoa!
Klara
Sukkapyykkiä sairaalassa. Kun itse pesee, on sukat seuraavallakin keikalla. (Kuivatuspaikasta kuva seuraavassa postauksessa, jos muistan :D)
Kuva on imuroitu SKS:n ilmoituksesta. Todennäköisimmin on Marjut Hjeltin kirjasta ”Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa” (skskirjat.fi)
Hyvä Lukijani,
toivottavasti pääsiäisen kelit ja olot hellivät myös siellä päin! On niin komeita päiviä, että valo tulvii sieluun saakka. Talvi on taitettu taas kerran, juh-huu!
Vietämme lomapäiviä Lapissa. Menossa on puolipimeä iltahetki. Talonmies istuu 10 metrin päässä tutkaillen omaa ruuttuaan. Meikäläinen istuu hämäyksen vuoksi kuulokkeet päässä kyetäkseen keskittymään kirjoitushommaan. Jatkoin youtube-videon seurattuani tälle sivustolle kuulokkeet päässä, vaikkei tästä mitään kuulukaan. ;D Ovelaa, eikö totta! Häiskä ei näetsen kommentoi mitään luulessaan minun edelleen kuuntelevan. Rakki makaa jaloissa ja on singahtava liikenteeseen heti, jos jalkani vähänkään heilahtaa ja se tulkitaan liikkeelle lähdön merkiksi.
###
Onhan täällä hiihdetty, saa sanoa että kaikilla vermeillä. No, laskettelusukset on vielä pussissa, kun kypärä jäi kotiin ja laskuhomma edellyttäisi kypärän vuokraamista (jonkun hikisessä päässä ollut ehkä, yaks). Tänään piti jo hillitä suksimisia ja romposteluja, kun syke edelleen pyrkii herkästi karkaamaan ja uupumus iskee käpälään sen pirun taudin jälkitilassa. Sitkeässä on ja ihan meinaa istualleen torkahdella. Mutta en hellitetä niin kauan kuin henki pihisee.
Tämmöistä tarjottiin tänään. Lapsoset ketterät on vinkanneet tortilloista, joten otettiin kokeiluun. Talonmies on uudelle aina vähän ennakkoluuloinen, mutta ”sinne meni” tortillalastit hänenkin kitaansa. Hyvää oli ja helppo tehdä.
Lapsoset (aikuisia siis) on kotonaan, mutta mielessä ovat tunturissa yksin liikkuessa. On ollut niin raskasta luopua toivosta tuon yhden lapsen kanssa. Sitä on tullut tunturissa itkeskeltyä, kuunneltua lauantain toivottuja levyjä ja mietittyä käykö niistä kappaleista joku hautajaismusiikiksi, kun luopumisen aika tulee. Sellainen tuntuu nyt väistämättömältä lopputulokselta, kun tuntuu ajautuvan yhä syvemmälle ojan pohjalle. Viimeksi kun soitin oli aivan sekaisin.
Nämä elämän vastukset pitää kai vaan ottaa realistisesti, rohkeasti ja urheasti vastaan, kun mitään muutakaan ei voi. Siitä on jo kokemusta omasta perheestäni, jossa oli alkoholisti. Jossakin vaiheessa herättiin siinäkin realismiin sen suhteen, oliko odotettavissa ihmeparantumista. Ei ollut silloin, eikä vaikuta olevan nytkään. Niin se vain on. Totuuden tunnustaminen on viisauden alku. Oliko tuo joku Paasikiven lausahdus? Eespäin eespäin tiellä taistojen joka tapauksessa.
###
Edellä esitettyyn liittyen totean, että pitää muistaa, että uutta elämää ja toivoakin aina on. Iloitaan niin kovasti tulollaan olevasta uudesta perheenjäsenestä! Hänen äitinsä laittoi iltasella viestin, jossa pahoitteli etuajassa touhuamista, mutta kysyi jo nyt varoiksi, onko meillä vanhaa kastemekkoa, jota voisi käyttää. Voi juukeli ja jih-huu: ilmoille kajahtavat fanfaarit kaikille kastemekon käyttäjille! Pitääpä tutkailla yksi laatikko, jossa voisi vanha mekko ollakin. Mekolle ei toki ole ollut käyttöä vähään aikaan.
###
Näin ne meikäläisen jutut polveilevat hautajaismusiikista kastemekkoihin – elämän koko kirjo edessä ja … takana!
Taannoin hevoskaverin virkeä ja erittäin hyväkuntoinen, iäkäs äiti sanoi surevansa sitä, että takana päin on jo niin paljon elämää, ettei kovin paljon ole enää edessäpäin. Sanoin siihen, että heps kukkuu, äläpä hupata. Nyt kuitenkin on Talonmiehenkin kanssa tuumailtu ja laskeskeltu jäljellä olevaa elinaikaa ristiinnaulitsemisten jälkimainingeissa. Eipä sitä meilläkään mahdottomia vuosikymmeniä edessä ole, kun tarkemmin aatellaan!
Eipä aatellakaan. Vaan annetaan kaikkien koloistaan nousevien vihreiden versojen pursuta, pursuta vaan! Tänään ensimmäinen joutsenkin lensi pään yli toitotellen mennessään. Elämän iloja: kevät – ja lähestyvä kesä!
Makaan tässä vuokrakämpän sängyllä ja mietin, miten paljon vääryyksiä meikäläinen on joutunut kokemaan. Nämä kaikki on tämän päivän aikana muistuneet mieleen. Antakaas, oi valtava lukijakunta, kun kerron:
– ei sukkia! Kun menin joku aika sitten ensikertaa yhteen uuteen työpisteeseeni jossain päin eteläisempää osaa, niin kas: ei ollut sukkia lääkäreille! Housut ja paita sentään löytyi, lääkärintakkikin. Vaan ei sukkia. Siellä lääkärit kuulemma käyttävät OMIA sukkia (sic!). Ja kaikki sotku tulee omille sukille, niinkö! Tähänkö on tultu! (Viittaan aiempiin sukkapostituksiini. M.O.T.) -Tämän muistin tänään. Eikätässä vielä kaikki…
– Se yksi hoitaja isossa sairaalassa noin 8 vuotta sitten: mitä se tarkoitti sanoillaan? Kyllä mä nyt tänä iltana suihkussa niin mieleni pahoitin. Kun mä menin yhden sairaalaan tutustujaporukan kanssa näyttämään niille teho-osastoa, niin se yksi työvuorossaan aina niin hissukka tyttöhoitaja sanoi niiden vieraiden kuulleen äkäinen ilme kasvoillaan:”Niin, olithan sä vähän…(mietti vino hymy naamalla)… omanlaisesi!” Ja vino hymy päälle. Omanlaiseni! Minäkö? Mikä mun sitten ois pitänyt olla, jonkun toisenlainen vai? En yhtään ymmärtänyt mistä tämä kommentti voimansa ammensi. En muista meillä sen enempää hänen kuin kenenkään muunkaan kanssa olleen siellä mitään eripuraa. Hyvin hoideltiin hommamme kukin omalla tontillaan. Että mitä se tämmöinen on! (Voisiko hälle vielä soittaa, että alapa selittää sanasi 8 vuotta sitten.)
-Otetaanpa tuo mun vuokraemäntä, joka lainaa tätä mun vuokra-asuntoa sukulaisilleen ja kenties jollekin kaverilleenkin mun poissaollessa. Kerran se sanoi, että kun ei sulla ollut siellä VESSAPAPERIA! Vai etten vieraitaan varten ollut tarkistanut, että heillä on kaikki hyvin! (Maksan kämpästä joka kuukausi vuokraa ja meillä on vuokrasopimus.) Vessapaperia kyllä oli, mutten ole ajatellut tarjoilla vuokrakämpässäni yöpyville ohikulkijoille. Joistakin tilapäisistä ”joskus nyt jos mun veli käy, eikä välttämättä koskaan käykään”- tyyppisestä oli puhetta. Mutta nytkin täällä oli joulunpyhinä ollut minun tietämättäni joku tyyppi. Hän oli unohtanut pikkuhousunsuojapakettinsa vessaan tavaroitteni viereen. Huomautin siitä. – Että tämäkin on yks vääryys mua kohtaan.
– Aamulla kun menin töihin, oli mun käytössäni oleva firman puhelin hävinnyt käyttämästäni työhuoneesta. Sitä ei löytynyt mistään. Menin sitten sorvilleni, jonne kiikutettiin sihteerin puhelinta kesken toisen homman tekemisen: voitko ottaa puhelun vastaan? Pitkin hampain: noooo joooo. Niin mitä! Sieltä kakaran äänellä joku liemissään kiehuva jenna tai jesse alkaa väykyttää: ”MINÄ olen yrittänyt koko päivän soittaa sinun puhelimeen, mutta sinä et vaan vastaa!” (Ja hiton loukkaantunut ääni, raivoa pihisevä). Niin minä karjahdan luuriin: ”Jjaaa, vai niinkö! Ensinnäkin: mun tänne sovitussa työnkuvassa ei ole velvoitetta vastailla neuvontapuheluihin JA viikon saikulla ollessani puhelin on kadonnut jonkun kuljetettua sen ties minne. Porukalla on etsitty. NIIN ETTÄ MITÄ ASIAA SULLA NYT SITTEN ON!? Nykyään nämä kakaralääkärit on tosi röyhkeitä (osa) ja asenne on ”kaikkimulleheti- tänne ja nyt!”. -Niin eikö tässäkin ole mua riistetty sietämättömässä määrin, kysyn!
###
Käyn nyt kyljelleni katsomaan rauhoittavia vaellus- ja retkivideoita, josko kokemani vääryydet edes osittain unohtuisivat.
Tahtoo sanoa: voimaantuisin viime viikon taudin jälkiväsymyksestä, joka painaa harteita ja kaikki hommat tuntuu tosi raskailta. Huomenna vielä listallinen potilaita ja junaan. Jotenkin musta tuntuu, että mä taidan jäädä syksyllä eläkkeelle. Nyt mua on alkanut leipiinnyttää tämä old shit. Etenkin mun toimialalla, jossa erikoisosaajat (kuten mä) huutavat poissaolollaan vähän joka toimipisteessä. Tämän alan oppimiseen meni 9 vuotta, lääkärikoulun (6 v) jälkeen. Ettei ihan tosta noin vaan ole meikäläiset korvattavissa uudella kappaleella.
###(miettii)###
Voihan se olla, että viikon loman jälkeen kaikki näyttää taas valoisammalta. Pitäis saada vielä vähän parannella ittiään. Tuo poskiontelokaan ei ole kunnossa.
Ois ees pääsiäismunia Talonmies älynny ostaa! Jumankekka, jos ei oo, niin saa ruvetan niitä munimaan! Ja ihan peräti kirjavassa tinapaperissa kiitos!
Teidän Klara, jolla elämä ehkä voittaa Lapissa ensi viikolla
Pääsiäismunien sormuksia. /KUKA hullu ostaa tämmöisiä tämmöisillä rahoilla, hah! En minä ainakaan!
Klara Saken kirjoittaa 