Kuka ampui omenan päälaeltani?

Nyt on omenat laitettu koriin ja laskettu. Tuli kolme kasaa ja joitakin pikkukasoja. Nyt ei muuta kuin piirakkaa laatimaan. Juuri tulleen tiedon mukaan Talonmies oli nähnyt, että minunkin nimelläni olisi yksi omena laitettu koriin (lähde: watsapp-viesti). Epäilen vahvasti, mutta on maltettava odottaa, että kiskoja haukkova humma jarruttaa määräasemalle. Lukijan on siis helppo arvata, että allani viuhuu valtion teräslatu. Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on (laulelua).

Kyttään naapuripenkistöissä istuvaa ikäistäni naiskaksikkoa. Toinen on sellainen, josta jälkeläisenä käyttäisi sanontaa ”kaatuu herkästi ja kellahtaa mätipuoli ylöspäin”. Kookas, honkarakenne-tyyppisillä vetelän näköisillä jaloilla kömpelösti liikkuva. Toinen on hänen vastakohtansa: pieni, sitkeä ja jäntevä kuin pinseri. Törmäsin häneen jo lähtöaseman laiturilla yrittäessäni nousta junaan. Hän singahti neulepuserossaan asemalaiturille, jossa näytti aloittavan taukovoimistelun. Riehtoi käsiään rytmikkäästi vasemmalle, sitten oikealle, sitten kurotus kaks-kol ja alas noin kaks-kol ja hyppy hyppy hyppy hyppy, syrjähyppy yykaakoo ja syrjähyppy yykaakoo. Nyt on tehty töitä tietokoneilla, väliin noustiin oikomaan jäseniä, honkatolppajalkain nilkanpyöritystä pinserijohtoisesti ja läsähtäminen pikaisesti takaisin ahterille. Kumpikaan ei huomaa, että lähiympäristössä tilannetta seuraa puolisuljettujen luomien takaa salainen tarkkailija, tuo herttaisen näköinen rouva violetissa hupparissa. Niin pahaa-aavistamaton on Suomen kansa.

###

Suomen kansasta puheen ollen, jotta saatiiko sitä mitä tilattiin? Meinaan omenakoriin kertyneitä sinisiä, persunvärisiä ja demarinpunaisia omenoita. Kansa on puhunut ja pulinat pois. Nyt vaan sitten taistelemaan hallistumuodostusten kurimuksessa (haukottelee), juuri kun on lähestulkoon kokonaan saatu ruhomme revittyä Nato-oviaukosta sisään. Nyt on ohjelmassa seuraava kestoaihe: mitä Orpo sanoo nyt, mitä Marin sitten, oliko Purralla joku kannanottoa ja sitä rataa. Mutta antakaapa kun sanon: joku lopputulos tuosta joka tapauksessa leipoutuu – ja elämä jatkuu aivan kuten ennenkin. Sanokaa mun sanoneen.

###

Kerron hieman omasta terveystilanteestani. Nääs meinasivat omenat mädäntä koriin viime viikolla, kun perskules sain lopultakin taudin, jota olen onnistunut välttelemään tähän asti. Siis sen hiton koronan. Jokohan kerroin (tässä junassa ei uskalla kurkata aiempaa kirjoitusta, pätkäisee herkästi linjan poikki). Lyhyesti sanottuna: olin juukelin kipeä. Tauti tuli Talonmiehen mukana etelä-Euroopasta. Hän itse selvisi siitä todella kevyin oirein, vaan minä hyväkuntoisempi sitten kannoin perheemme kortta kekoon senkin edestä. No, tässä ollaan taas työkykyisenä, mutta sinuiitti vielä riivaa, poskiontelotulehdus siis.

###

Juna pysähtyi. Vanha mies astui asemalaiturille vanhan naisen kanssa. Miehellä oli selässään reppu. Repussa oli kilpa-auton ja pallon kuva. Naisella oli vanha piisamiturkki.

###

Näihin käänteentekeviin, mutta erittäin mielenkiintoisiin ja yhteiskunnallisesti ratkaiseviin merkintöihin jätän Lukijani. Ja totean (kurkistaa junan ikkunasta), että tämä meidän ikioma Suomen maa on maailman kaunein, ihanin ja onnellisin paikka ihmisen olla ja eleä. Olkaamme siitä niiiiin niin niin kiitollisia!

Teidän Klara

”Huomenia”, sanoi mummot sohvassa

Taannoisella laavukäynnillä oli tämä hieno kuppi hirsivälissä.

Mistä on aamun mummo tehty?

-Kostoisesta covidista, korppiyskäin korinoista, räkärännin räpläkästä, jalkavoiman voipumasta.

-Varhaisesta kanasesta, aamuvalon vaikermasta, pilviverhon pimennosta, sairaspedin saranoista.

-Nälkäkurjen kurinasta, niskajumin juilomasta, kupinreunan kuumuudesta, appelsiinin aromista.

-Alpo Rusin rustaumasta, Kremli-jälkein jäämistöistä, kirjankannen kirkaisusta, suomettuman suolloksesta.*

Niistä on mummon murot tehty.

###

Ilosanoman vastaanotto otti niin koville, että laskin luurin korvalta ja asetuin yöpuulle. Havahduin aamuyöstä kovaan paleluun. Päättelin Suomen sähkönsiirtojärjestelmän joutuneen laajan kyberiskun kohteeksi. Tosiasiallisesti arvasin, ettei muutaman päivän kestänyt lievä kurkkutuntemus ollutkaan ”joku vaan”. Aamuun mennessä oli selvää: mullahan on korkea kuume. Siis tikku nokkaan, nokasta reagenssipurkkiin, litkutipat laudalle ja tuijottamaan testiluukkua. Piirtyi kaksi viivaa: kontrolliviiva (=testi toimintakykyinen) ja varsinainen covid-testiviiva (=näytteessä on covid19-antigeeniä eli sitä fidun firusta).

Eipä muuta kuin pillit pussiin ja ilmoitus työpaikalle, että perukaa viikon työt, lähden autoilemaan kotipaikkakunnalle. Autopelillä olin liikkeellä lakon ollessa käynnissä. Junat alkoivat sittemmin kulkeakin, mutta en millään ois saanut autokalustoani mahtumaan paluumatkaksi hattuhyllylle.

Kuski on toki junassakin palkkansa ansainnut. Osallistuinpa työtaisteluunsa minäkin merkittävällä ansionmenetyksellä vaiheessa, jolloin lakon mahdollinen alkaminen oli päiviä juu/ei-tilanteessa. Potilaita ei voi ajattaa pitkiä matkoja vastaanottopaikkakunnalle sillä puheella, että tulette vaan, niin katsotaan onko tohtori paikalla. Varahenkilöä ei ole, joten peruttiin läjä vastaanottoja. Sitten ministeri siirsikin lakkoa. Listojen uudelleenluonti olisi kuitenkin kohtuuttomasti työllistänyt toimistohenkilökuntaa. Potilaiden uudelleen kutsuminen olisi ollut nopealla aikataululla toteutettava homma ja haasteellista jo ihan potilaiden tavoittamisenkin kannalta. Terveydenhuolto on korttitalo. Kun se jostakin kohtaa lähtee kaatumaan, on pystyynnosto töisevää.

###

Covid 19.

Olen saanut kaikki ikäryhmälleni kuuluvat rokotuskerrat. Viimeisimmästä on 7 kk. Rokotehan estää vakavan tautimuodon, muttei tautia ja 7 kk kulttua rokotteesta on enää himmeä muistijälki immuunipuolustusjärjestelmän päiväkirjassa, joten taudilla on pelikenttää.

Viheliäinen firus tämä pirulainen oli, sekasikiövirus tosiaan! Neljä päivää kunnon kuume, voimia vain makaamiseen, syöminen jäi, pahoinvointia, paksua räkää pää täynnä, korvakipua, pistävää kurkkukipua, voimakas päänsärky, ripuli. Kerta kaikkiaan sekasikiötauti. Ei tiennyt onko muuttumassa sivettikissaksi, lepakoksi vai porsaaksi vaiko näiden yhdistelmäksi.

Yhtä kaikki, henki ei mennyt ahtaalle. Haju- ja makuaisti on vielä pois, räkäinen olo ja voimavarat vähissä, mutta elämä voittaa! Tilastotietoja ei ole, mutta lähipiirissä on moni sairastanut jo kahdesti. Kokemus se, että toinen kerta oli kevytversio. Siis pirullinen tauti, muttei -kiitos rokotteiden- tappava!

Rokoteasia on tietysti jo pitkälle mediassa pureskeltu, mutta kirjaan jotakin.

Rokote annetaan (useimmiten) pistoksena. Nieltynä joko tuhoutuisi heti ruoansulatuskanavassa tai ”eksyisi matkalla”. Entäs poliorokote sokeripalassa, kuinkas se sitten onnistui tehtävässään 80-luvulla? Jep jep, joitakin ”pöpöjä” vastaan voidaan rokote antaa ruoansulatuskanavan kautta. Vähän kuin sukellusveneellä mennään merenpohjassa asuvien pahisten luo, mutta puussa asuvia on ammuttava nuolella.

Melko monella on jokin immuunipuolustusjärjestelmän ”ärhäkkyyttä” heikentävä lääke hoidon vuoksi. Hyvä esimerkki on kortisoni, vaikkapa reumasairauteen. Reumassa (ja muissa autoimmuunisairauksissa) oma puolustusjärjestelmä on epäselvästä syystä aktivoitunut, käynnistänyt sotakaluston ja suunnannut sen omaa elimistöä vastaan, reuman tapauksessa tulehduttamaan nivelkalvoja. Kortisoni hillitsee ”sotakalustoa”, mutta se hillitsee myös rokotevastetta.

Rokotteen tarkoitushan on käydä vähän kuin paikan päällä härppimässä, että kukkuu, tämmöistäkin häirikköä on liikenteessä! Silloin puolustusjärjestelmä herää: mikäs piru tuo on!? Ja aktivoituu: tässähän täytyy ryhtyä varmistelemaan, josko tuo vaikka hyökkää! Immunologinen järjestelmä saa hälytteen: teepäs nyt vähän taistelukalustoa, jotta on vehkeet, jos tuo pirulainen käy kimppuun. Ja sitten ollaan Natossa. 😀

Ja niin elelevät kaikki eliön organellit, solut ja elinjärjestelmien jumalainen koneisto sulassa sovussa keskenään. Keuhkot hengittävät, sydän hakkaa, otsasuonet pullistelevat, suoli puskee metaania ilmakehään, varvasvälit hikoavat ja kaikki ovat tyytyväisiä! Korvat kuiskaavat toisilleen: ”Näetkös! Niin selvittiin tästäkin!” Vain aivosto on ylenkatseinen, rypistelee poimujaan ja vaikenee arrogantisti. Se tietää enemmän: ”Uutta pandemiaa on tulossa, odottakaahan vain.”

Sen pituinen se. (Taisin herätä liian aikaisin.)

###

Nyt näyttää mummolan liikenne lisääntyvän. Roikale on jo kirmannut keittiöön katsomaan pettyneenä tyhjää teräskuppiaan. Talonmies kuulostaa hinaavan pimennysverhoja ylös.

Taidan niistää määrätietoisesti ja ryhtyä kahvinkeittoon.

Oikein hyvää keskiviikkoa, oi vaalialamaiset! Etusormiheristelyihin!

Klara, mummo v.1.6 (versio)

*Lukukirjana nyt: Jarmo Korhonen, Alpo Rusi: Kremlin jalanjäljet. Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta.

❤️Yhtenä Herran päivänä, kun…

…harpoin ulkovaatteissa sairaalan sivuportaita kaivellen avaimia takin taskusta…

… yhtenä päivänä, kun kiiruhdin junaan ja levitin takkini ja tavarani naulakkoihin ja tuoleille…

….yhtenä päivänä, kun tartuin työhuoneessani puhelimeen ja hermoilin puuttuvaa potilaan numeroa…

…vai oliko se sinä päivänä, jolloin kokosin kiireellä retkeilykamani ja huikkasin ovelta Talonmiehelle heipat…

??? Joku näistä sen täytyi olla se päivä, kun tulevan lapsenlapsemme pienenpieni sydän, sydänmurunen suorastaan…

…löi ensimmäisen lyöntinsä äitinsä kohdussa.

Enkä minä tiennyt siitä mitään.

.❤️Voi armas pienokainen, voi pieni menninkäinen❤️ Sydämeni särkyy pelkästä ilosta, tulevien yhteisten vuosien odotuksesta.

(Kaivan pikkutäkin taas esiin, pienen muumityynyn. Unilelun, unikirjan. Ja hän voi tulla heti, kun on rakentunut valmiiksi. Jaksan odottaa.)

Jälkikirjoitus: Saamme kesällä lapsenlapsen. Olemme mykistyneitä. Onnesta. ❤️🇫🇮❤️

❤️Ei mulla muuta tänään. ❤️

Klara

Hiljainen tienoo, latuinen maa

Trala-laa! Hienot hiihtokelit, ainakin pätkittäin.

Lauantaista huomenta Lukijalle!

Täällä hiljaisessa talossa on tähän mennessä tälle aamulle tapahtunut seuraavaa:

-herätty (siis minä) klo 6, koitettu väkisinmaata vielä vartti, mutta

siirrytty sitten aamun uutissivustoille, joista havaittu, että Hesari suoltaa samaa iltapäivälehtiskeidaa, mille linjalle se tätä nykyä on ajautumassa. Ylen uutisvahdilla ei uutta kerrottavaa sitten eilisillan.
siirrytty siitä Hesarin vaalikoneeseen pähkäämään ehdokkaita ja sen myötä…
vastattu Helsingin yliopiston (HY) kyselyyn koskien vaalikonetta, josta…
luisuttu HY:n kansalaisbarometrin osalliseksi.

Nyt tulee sitten 3-5 kertaa vuodessa kansalaisbarometriin kuuluville kysely. Ettei vain Lukijanikin olisi siitä kiinnostunut, ellei jo ole ollutkin? Linkki: https://www.helsinki.fi/fi/projektit/kansalaisbarometri/valitse-oikea-linkki

Aika hyvä mahdollisuus antaa materiaalia tieteelliseen tutkimukseen. Barometrein osallistujalistalle pääsee Yle:n tai Hesarin vaalikoneen kautta. Siihen on ohjeita tuossa linkissä.

###

Tähän väliin nuori ystäväni, nelikymppinen perheenisä, kysyi watsappilla mielipidettäni Hesarin tämän aamun kirjoituksesta. Siinä kerrottiin suomalaisista, Romaniaan lääkikseen menneistä opiskelijoista. Suomessa eivät päässeet tai edes yrittäneet (!) lääkikseen, kun on niin vaikea päästä. Höpö höpö, sanon minä, kyllä sinne pääsee. Muttei kuka tahansa, eikä heittämällä. Pääsy edellyttää jonkunlaista älyä, mutta etenkin sinniä. Tunnen kahdeksannella (8.) yrityksellä lääkikseen päässeen henkilön (ei ole sukulainen ;D). Valmistumisestaan on joku vuosi ja pärjää erinomaisesti työssään.

###

Hiihtohullun hiihtohommia. Hiihdin työpäivän jälkeen eräällä paikkakunnalla noin kjlo 22.

Hiihtämiseen.

Tuo suomalainen, isänmaallinen laji on uinut nahkani alle. Hiihdän missä tahansa, milloin tahansa, jos vain on latua. Sen seurauksena lienen ajautunut Lenkkikaverin kaltaiseen ylikunnon tilaan ;D

Tarkoittaa: levon paikka. Samassa ylikuntotilassa on Rakkikin 😀 Kun eilen hain sitä hoitolasta, oltiin siellä päiväunilla. Häkit olivat lähes täynnä. Hyvä homma liiketaloudellisesti, kun korona-aika oli hoitolan pitäjälle taloudellisesti tiukkaa.

No, sisään mennessä hoitolaisten karvaiset naamat nousivat petistä katsomaan kuka tulee. Kun marssin karvanaamani häkin luo, niin jo alkoi vastapäinen naapuri aukomaan päätään. Siinä siunaamassa oli koko porukka vironnut esittämään tiukkoja mielipiteitä kukin omasta yksiöstään. Oma roikale pisti hänkin parastaan: ”Mun emäntäni ja TURVAT KIINNI, meikä lähtee tästä nyt kotiin!” Aamusta koira olisi nukkunut pitempään, mutta eipä auttanut: ylös, ulos ja lenkille!

Nyt on siis koira muistettu hakea hoitolasta. Vielä pitää muistaa hakea isäntä lentokentältä jonkun matkan päästä. Sitten pitää huomenna muistaa lähteä autolla kohdepaikkakunnalle ja muistaa sitä ennen varata yöpymispaikkakin, jos veturinkuljettajien lakko tulee. Se tarkoittaa meikäläiselle noin tuhat kilometriä autoilua ensi viikolla työpäivien lisäksi. Alan kaipailla maata, jossa ei jatkuvasti olisi joku lakonuhka päällä. Viime vuonna peruuntui jokunen työpäivä tietyn ryhmän lakkouhkan vuoksi. Näistä tuli minulle, ei virkapalkkaiselle, ansionmenetys.

Äkkiä paluu ylärekisteriin – ja sohvalle. Peruutin lenkin jälkeläiseni kanssa, koska nyt on fyysisen levon paikka, että jaksaa ensi viikon viedä läpi.

No, basaarilla oltiin meille suosiollisia, että ylärekisterissä liidetään. Tosin paprikamaassa vielä paksukaula nykii oranssia kravattiaan, että mitähän tekisi sitten kuitenkin ehkä jos koska kenties vaikka kuinka jotta… Tietääkö Lukijani mitä! Minäpä sanon: nämä on täysiä pellejä koko porukka! Mutta me suomalaiset ei olla!

Näihin isänmaallisiin kuviin ja tunnelmiin, Klara

Ps. (piilotan tänne, ettei huomattaisi)…taidan sittenkin tänään käydä ladulla.

Pääesikunta: Tant Blomster-Gredelinin vastaus saatu. Mitä tässä vaiheessa tiedetään?

Kuva varastettu satukirjasta. Taiteilija Feodor Rojankovski. Kirjassa Hanhiemon iloinen lipas.

Hyvä Lukijani,

hyödynnän nykylehdistön otsikointitekniikkaa ja vapaapäivääni parhaimmalla tavalla eli kirjoittamalla. Sille on luxus-olosuhteet, kun huusholli on Talonmiehen poissaollessa hiljainen. Muutenhan täällä käy kova mekkala, kun kahdelleen asustellaan ;D Koirakin joskus haukahtelee.

Tällä hetkellä hän, siis koira, kuorsaa petillään. Iltamassa ajelen sen koirahoitolaan loppuviikoksi ja suuntaan huomenissa baanalle, tällä kertaa kumipyörillä. Edessä rapiat 500 km ajoa. Saa suksetkin autoon mukaan, jos kohta yksi hevoshommissa saaduista vammakohdista protestoi liiasta liikkeestä ja signaloi taukoa. Muutenkin on pidettävä varansa, ettei ajaudu Lenkkikaverin tapaan ”ylikuntoon”. (Sarkastinen hymy)

###

Kiitän Tantenia kommenteista! Olivat mitä oivallisimmat, paikotellen kuin alter egoni olisi raportoinut.

YYÄäää-kilpakirjoitus kilahti muistipajatsosta kuppiin: tälläinenkin vaihe tosiaan! En muista olivatko otsikot valmiina vai itsekö sai muotoilla. ”Kansakuntamme ystävyys suuren Neuvostoliiton kanssa”, heh. Kysytäänpä, mitä #tekoäly muistaa…tjaah. Väittää kirjoituksia tehdyn 1948-1992 tarkoituksena opettaa meikäläisiä ymmärtämään neukkuideologiaa. (miettii) No, ei me kyllä ymmärretty, silloinkaan.

Tanten kaihtaa ”palavasilmäisiä ihmisiä” viitaten ilmeisesti ohenevaan, parrasvaloissa heiluvaan poliittiseen johtajaan. Taannoinen kamala muotokuvansa tosiaan sopii Kremliin. Palaviin silmiin kiinnittyi taannoin laajemminkin huomio episodissa, jollaisia sattuu, kun elämänkokemattomuus lyö laineet laidan yli paattiin. Hetken saa äyskäröidä ja entäs nyt: tuli osuma Horneteista. Jääpaloja niskaan ja sen semmoista. Hitonmoista.

BTW: Nuoruus, poliittinen kokemattomuus ynnä lisääntyvä rohkeus johtajan elkeisiin ja perään voi sanoa: sitä saa mitä tilaa. -Lisähuomautus: olen liikkuva äänestäjä. Äänestetty on liki jokaista puoluetta lukuunottamatta Valta Kuuluu Kremlille-tyyppisiä sikaniskoja. Ei demarivihaa. Tarkkailenkin ihmisiä (myös politiikan ulkopuolella) aina an Sich. Poikani sanonta osuu ytimeen: ”Mies menee, mies tekee, mies vastaa”. Pätee myös naisiin. Puolue ei pelasta eikä tuhoa silmissäni ketään. Ei myöskään linnatuomio, ökyrikkaus, julkkispositio, sosiaalinen huono-osaisuus, komea kamelinkarvaulsteri, rotu, irokeesi, ikä, kauneus… you name it. Vain valehtelu on se, jota en sulata tippaakaan, en herrassa enkä narrissa.

Tantenia lohduttaakseni kerron, että omakohtaisesti tunnistin Blomster-Gredelinin kuvaaman tilanteen boomerang-bileissä. Suorien mielipiteiden esittäminen ja kaikenlaisen sekaannuksen aikaansaaminen- thät´s me! Kaltaiseni henkilöt ovat vaaraksi minkä tahansa organisaation valtaeliitille, se tiedetään varmaksi 😉 Kun valtaeliitti ei koskaan tiedä, älyääkö henkilö sitä, mikä on nk. oikea mielipide edes oman nahkan suhteen. Läväyttelevät näkemyksensä tostanoinvaan heittämällä. Huom: pääministerinä kyllä hillitsisin itseni.

Käärijä-juttu meni multa ohi. Twitteristä (>Karen Kalsa) näin jonkun omituisen ”Käärijän bolero löytyi”-päivityksen. Piti tutkia uusiko tv-ohjelma tuo Käärijä vai mikä. Juutuupi tiesi ja sieltä koko kammotus selvisi. Mulla meni poikasen sikermä ihan ohi, en jaksanut kuunnella kokonaan, liian hapokasta.

###

Mitäs tässä meikäläinen muuta? Välillä kirjoitus taukosi, kun ikivanha rouva, tuttava työajoilta 20 vuoden takaa, soitteli terveyshuolistaan. Oli konsultoinut ystäväänsä (kummallakaan ei terveydenhuollon koulutusta), joka oli antanut diagnostisia vinkkejä, toimintaohjeita ja varmoja näkemyksiä. Perusteena se, ettei hoitava lääkäri takuulla ollut ymmärtänyt yhtä paljon kuin hän. Hän sentään on netistä lukenut asioista. Semmosta, semmosta.

No, tulokulman vastausmoodiini voi lukea yläpuolelta kohdasta ”Suorien mielipiteitten esittäminen”. Lisäksi kerroin ammattini edustajana, että ko. vaiva on ainakin lääkärille haasteellinen, jollei ole osa omaa erikoisalaa. Ystävän osan kerroin sen sijaan olevan merkittävästi helpompi. Sen kun opiskelee netistä, yhdistelee asiat omassa päässään (päin pyllyä) ja ilmoittaa vääjäämättömät tutkimus- ja hoitosuosituksensa huolestuneelle toverilleen. Tulee niinku asiantuntijamainen olo ja tyydytys, hetkeksi. Siihen ei lääkäri pääse koskaan, kun on jatkuva tietoisuus oman tietovaraston ja ymmärryksen rajallisuudesta, ihmisiä kun ollaan.

Amen plots, nyt lähdetään kuudella jalalla ulos.

Voimia kaikille! Klara

Terassilasista uunituore kuva. Luonto on taiteilija!

Elämää ja politiikkaa

Oispa jo loppukevät…tämä on mökkitieltä. Kaipaan sinne.

Hyvä Lukijani,

puristan kahvikuppia molemmin käsin näpit jääkalikkana ja hoksaan: kirjoittamallahan ne lämpiää! The Rakki makaa selän takana keittiönmatolla urahdellen harvakseltaan. Se tarkoittaa: mikä mättää, kun ruokakuppi ammottaa tyhjyyttään. Aion lenkittää sen ennen ruokaa, joten saa vielä tovin urahdella. Aamusta käytiin potkurireissu. Sai orpo piruparka rallittaa sielunsa pohjasta. Talonmies on nähkäätten reissussa mailapelin tiimoilta ja koira stressaa, kun ukkoa ei näy ei kuulu. Aamulenkillä jalannoston jälkeen pysähteli katsomaan kaukaisuuteen tiellepäin, josko isäntä kehittyisi näkyviin. Vaan ukko se loistaa poissaolollaan.

Puhelin bingahtelee selän takana. Se on jälkeläinen, joka on ollut yön töissä. Ehkä jotakin mielen päällä? Katsotaanpa…A-haa: teatterireissua lähiajoille kaavailemassa. Hän toimii päivystysalalla. Sanoo sen sopivan itselleen, kun sitten on arkivapaita. Tunnistan tilanteen. Yö- ja etenkin viikonlopputöissä on hyviäkin puolia. Arkivapailla voi tehdä ruuhkattomuudessa kauppaostokset ja mennä luontopoluille yksinäisyyteen ilman, että tusina lähimmäistä kälättää keskenään ja metsä raikaa.

###

Asiasta podcasteihin. Kuuntelen toisinaan Psykopodiaa-podcastia, jossa psykologi Nina Lyytinen haastattelee asiantuntijoita. Aiheet ovat hyviä, keskeisiä elämän kysymyksiä, psykologiaan liittyvää aihepiiriä. Suosittelen sydämestäni. Kuuntelin juuri tämän (yritän laittaa linkin tähän): https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/suunnassa

Jakso on tämä:

95. Miten voit selkiyttää elämäsi suuntaa? Vieraana Liisa Uusitalo-Arola.

Erittäin hyviä vinkkejä elämänsä selkiyttämiseen. Aion kokeilla ainakin seuraavia Liisan ehdotuksia:

Piirrä 100 kohdan lista asioista, jotka alkavat näin ”En halua enää…”
Piirrä kartta asioista, jotka tänään kiinnittivät huomiotasi, mietityttivät positiivisesti tai negatiivisesti esim. somessa (miksei myös lehdistössä, ihmisten puheissa, telkkarissa, radiossa, kirjallisuudessa,… nämä lisään itse, sillä kaikki eivät käytä some-alustoja)
Kuka on esikuvasi ja miksi? Käsittääkseni Liisa tarkoittaa myös ominaisuuksia,joita ihailee jossakin ihmisessä. (Tämä on hyvä kysymys ja voi miettiä ihan kavereistaan tai omaisistaan, naapureistaan, julkkiksista: minkä ominaisuuden heiltä haluaisin itselleni?)

###

Politiikkaan. Onpa nyt ollut yhtä ja toista.

Otetaanpa nyt vaikka tuo pääministeri. Että Marinin Sanna on mennyt mediatiedoista päätellen ihan omasta päästä lupailemaan Hornetteja jakoon 😀 Voi hyvät pyssyt tuota tyttöä! Nyt tuli kyllä mokattua. Tämmöinen torpan tätikin ymmärtää, ettei pääministerikään nyt ihan villi ja vapaa voi olla. (miettii… ja lisää…) No, ehkä vapaa-ajallaan, boom boom boomerit, ottakaa jo coolimmin! Emminätiiä. Onhan hän ollut maallemme hyvää meriittiä ja jämäkkä puhuja, mutta hieman on semmoista nuoren tytön juttua vielä noissa touhuissaan puskenut pintaan. (Mitä sanoo Tanten Blomster-Gredelin om saken? Appropos, jag kom på att… nåå, se vidare…)

Otetaanpa nyt sitten nämä afrikkalaisten hakkeroimat watsapp-viestit ja kummallinen pikkuserkkutytttö, joka piti kolmen vartin kierroksella tavata hotellilla ennen Ruotsin kuningasparin illallista. Hah! Eikä pikkuserkun yhteystietoja nyt meinaa edes iltasanomat saada kaivetuksi esiin sukukirjoista. (Hekottelee!) Ihan pikkuisen enemmän kekseliäisyyttä olisi luullu keskipohjanmaalaiselta ravimieheltä löytyvät. Mutta no can do, näillä mennään. Että mä hykertelin toissa aamuna (suurinpiirtein?), kun aamutv:n toimittaja kysyi asiasta haastattelussa olleelta Antti Kurviselta. Että miten hauskasti Antin suupielissä kareili hymyn piilotusyritys. Että pojat joi lonkerot mieheen puolustusvoimain lentokoneessa iliman luppaa! 😀 Ei kai tuolle nyt muuta voi kuin nauraa. Jotta kaikenlaista sanoi kätilö 😀

Otetaanpa nyt sitten vaikka nuo paprikamaan pellet, jotka paksukaulainen heimopäällikkö laittoi tännepäin jonkinlaiselle pellesafarille. Voe yhyren kerran. Miten kellään pokka piti, sitä ihmettelen. Vai pitikökään? Ihan typerä juttu. Mutta joku se heimopäällikköä pitelee ja ettei vaan olisi köysi vähän oman paksukaulan ympärillä jostain suunnasta, jotta tietää, kuka sanoo miten toimitaan. Basaari roikkuu samassa kiristyslangassa. Ja sätkii.

Tässä kuumimmat poliittiset uutiset.

###

Lopuksi YouTube-helmi, joka vahingossa sattui silmiin. Olen nauranut sille nyt parisen päivää. Tanten Blomster-Gredelin ehkä kruisaili Vasaloppetissa ja veätti Risbergetin yhdellä suksella sauvat takavasemmalla, eikö totta? Katsokaapa tuo video, niin päivänne on pelastettu! Etenkin siinä kohtaa, kun kolme ruotsalaista ajautuu nippuun, eikä meinaa saada itseään irrotetuksi Kalmarin unionista 😀 Ai, että mulle maistuu tämmöinen huumori! Kun kolmatta kertaa räkätin sille kurkku suorana, niin piti jo ittekin pysähtyä miettimään, että mikä tässä mua niin naurattaa.

Siirryn sitä miettimään von den Rakkineen kanssa raittiiseen ulkoilmaan. (Lompsi olohuoneen karvalankamatolle huokailemaan kurjaa kohtaloa orpopiruna.)

Kuulumisiin! Iloa elämään! Klara

Ota lasillinen veriappelsiinimehua, on hyvää ja piristävää!

Ulvova hevonen ja dementian piirteitä

Aamupala – oliko riittävä? 😝 Tuo oranssi-retuliini on veriappelsiinia.

Hyvä Lukijani,

Arvelin ottaa kuvan aamiaisestani, kun näytti niin hyvältä etenkin auringonvalossa. Talonmies oli jo loikkinut nettilehtien pariin, joten omassa ylhäisyydessä sai tuumailla elämäänsä. Kylläpä tämä elämän renkutus käy laatuun, käyhän se. (Aleksi Kiveä mukaellen)

Elämän renkutuksesta sen verran, että jo jonniin aikaa olen pohtinut pitkäaikaisen tuttavani, voipa suorastaan sanoa ystäväni, outoa luonteen- ja käytöksen muutosta. Se on tullut pikkuhiljaa, muutamassa vuodessa. Alkuun ihmettelin, kun melko paksuakin kommenttia heitteli harrastuspiirimme watsapp-rinkiin, että mistä nyt tuulee. Lopullinen hämmennys heräsi email-viestistään. Se oli jäänyt kesken. Ikään kuin sormi olisi vahingossa liipaissut ”lähetä”-nappia. Perään ei kuitenkaan tullut selitystä, asiakin jäi puolitiehen. -Hän on aina ollut topakka, mutta viime vuosina muuttunut kärkeväksi, suorastaan riitaisaksi. Sukulainen raportoi oudosta kohtaamisesta. Oli jäänyt siihen vaikutelmaan, ettei olisi selkeästi tunnistanut, vaikka vuoskymmeniä hyvin toisensa tunteneet. Konsultoin jälkeläistäni, sama ammatti kuin mulla ja vanhustyössä. Oli sitä mieltä, että sopisi dementian alkuoireisiin. Hyvän tähden, parahdin: alkavatko ystäväni dementioitua! Ei multa kohta enää mitään puutu! Kaveritkin pörrää muistihäiriöissään! (Kyllä: oireet sopisivat. En ollut tullut ajatelleeksi, kun ei jotenkin ole käynyt mielessä, missä ikäryhmässä aletaan liikkua. Ko. henkilö on minua vanhempi.)

###

Mainiot hiihtokelit, kiitos ja ylistys! Tänäänkin vetäisin jälkeläisen kanssa viitisentoista kilometriä. Huom: EN ole sitä porukkaa, jotka laskevat hiihtonsa metrin tarkuudella huokaillen sitten viimeisellä lumirippeellä suksiaan hinkattuaan, että ”Aatella! Tänä vuonna tuli kakstuhattakolmesataaviiskytseitsemän kilometriä kuussataa metriä täyteen!” Ihan hlvetin vistoa hommaa tuommoinen. Miks ei vaan eletä ja nautita? Miks pitää laskea ja mittoa kaikkea ja mennä sitten toreille ja turuille lyömään ittiä rintahan, että olenkos hyvä häh!? Ollaanko shoppailemassa sillä tiedolla menetettyä itsetuntoa vai mitä? Arvostusta? Kunnioitusta?

No, tästä aiheesta Lukijani on kuullut liikaakin. Jotta antaapa kaikkien latusieppojen kukkua, kukkua vaan!

###

Juna toi eilen kotiin sunnasta A ja tänään kuljettaa suuntaan B. Ei tässä mitään, vaikka tähän kulkemiseen tuleekin joskus vedottua, kun tarvitaan himarseja tähdellisen asian läpiviemiseksi. Esimerkki:

Talonmiehen kanssa kärhämää siivoojan käyntipäivästä. Heitin silmään Naisen Parhaan Aseen eli ulvomisvaihteen (suosituksia!). Alkaa tapahtua, kaikki järjestyy 😉 Kumma, ettei miehet tätä vielä osaa, vaikka kaikki kepulikostit heiltä kyllä onnistuu mitä suurimmassa määrin. Nähty on! Toimin miesvaltaisella erikoisalalla (naisistumassa lujaa vauhtia onneksi). Mies ei ala ulvomaan, kun pitää saada asia läpi. Hän alkaa joko ärhentelemään ja isottelemaan tai kettuilemaan. Kuin hevonen: pullistelee ja kuopii etukaviolla tai vikuroi ja kääntää takalistonsa kohti. Mutta ulvovia hevosia ja miehiä nähty harvemmin. No, jos tamma numero kuuskytseittemän on hänkin lopulta päätynyt aiempien tammojen tapaan vaihtamaan laumaa tai työuupumus ottanut työhevosesta otteen, niin saattaa ulvoa. Muttei muulloin. (Älkää jakako neuvoa kotosalla tai missä ikinä laukkailettekaan.)

###

Lainasin kirjastosta Gogolin novellit ”Riita” ja ”Viitta” sekä Gorgin ”Orlovin pariskunta”. Tuo ensinmainittu on luettu ja sille sai kyllä nauraa mahansa pohjasta, niin nokkelaa sanailua 😀 Ai, että mä tykkään näistä vanhoista ryssäläisistä. Olen nyt -kah: jostain syystä- sivistänyt itseäni venäläisyydestä, joka ei ole voinut vähempää kiinnostaa aiemmin. Kuuntelin vastikään sen Mihail Siskinin teoksen ”Sota vai rauha”, joka kyllä oli silmiä avaava. Ehkä aiemmin mainitsinkin.

Taidanpa taas kasata vermeet reppuun ja häipyä ratakiskoille.

Iloisiin kuulemisiin,Klara

Mittarin tuijotusta

Tasapainoharjoituksia. Mun huippuhyvät, aikanaan alennusmyynnistä ostetut luistimet.

Hyvä Lukijani,

talvilomailen tämän viikon, jonka vuoksi olen erittäin kiireinen – omissa mielipuuhissani siis. Yksi ehdottomista kärkihankkeista on kirjoittaminen. Suollan tekstiä joka puolelle virstanpylväikkö paukkuen ja varmaan moni on laittanut minut estoon jo silloin, kun kirjeitä kuljetettiin postilaatikoihin. Jokin salainen roskapostisopimus varmaan ollut jo silloin mahdollista asettaa kirjeilleni. Ne olivat paksuja ja täynnä potaskaa, jolleivät olleet soopaa tai silikkaa huttua. Jokin näistä joka tapauksessa.

###

Kiiiiitos Tantenille kommentista! Oikeaan osui Tantenin perhepotrettihavainto! 😀 Ilahduttaa myös, että on muitakin …heh… sanoisinko vaikka damernasvärldin huljahuttamia, jotka näkevbät hassuja ilahtumisia joka puolella. Ei tässä muuten seleviä hengissä.

Ihan mahottoman hauska on kuulla myös taas Ranska-Belgia-seudulta reaktio, etten nyt pelekkä tekoäly ole toisessa päässä! Sinne myös terveisiä T….lle, joka pitää minua hyvässä vireessä ja tiedän hänen reaktiostaan, että kirjoitukseni on mennyt eetteriin. Näistähän ei koskaan voi tietää, kun ry.sät voi aina olla linjoilla söhöläämässä 😉

Totta puhuen olkaatten rauhassa. Olen ihan hirveä tarkka kyberturvallisuudesta, ollut oikeastaan nettikäyttöni alkuajoista. Niin hemmetin fiksuko? Nope, vaan niin kyylä, kyttä, paranoidinen ja epäuskoinen, etten usko mihinkään enkä juuri keneenkään. Talonhenkilökin todennäköisesti on vieraan vallan agentti. Tahtoo sanoa, että kaikenlaiset suojaukset on viritetty maksimiinsa, enkä ainakaan omatoimisesti jaa mitään koukkuja näissä viesteissäni. Luotan myös aiempaan blogialustaa enemmän tähän blogialustaan. Tämä on maksullinen ja ostin tästä vähän kallimman version siksi, ettei tässä

mainosmaailma roiku imemässä verta sivusta ts. kenenkään tietoja omiin käyttöihinsä.

Oliko uskottavaa puhetta? Hyvä.

Minä sitä, että miksei näitäkin pieniä energiapussukoita hyvän tähden voi ihminen tehdä tusinaa jonakin ehtoona valmiiksi retkeä odottelemaan. Jotta sole sitten ko napata mukkaan, kun lähtee, eikä tarvi siellä sitten ihmetellä. Kumma juttu kerrassaan.

###

Tanten oli oikeassa nähdessään Riisitunturin tykkypuissa perhepotretin 😀 Olen nähnyt Riisitunturissa kerran pariskunnan ihanassa syleilyssä. Hattupäinen herra oli taivuttanut pitkähiuksisen, kauniiseen laskostuvaan vitivalkoiseen iltapukuun pukeutuneen naisen kaarelle niin sydäntä sykähdyttävästi! Siihen olivat moneksi kuukaudeksi pysähtyneet suuteloitsemaan ja odottelemaan kevätkeijun taikakepin kosketusta. Keiju saapui auringon myötä. Plim-(säkenöintiä)-plom, lumous haihtui paahtavaan kevätaurinkoon. Hattu suli miehen päähän, naisen iltapuku rojahti lattialle, vartalot irtosivat toisistaan, selkä suoristui. He katsoivat toisiinsa: ei hitto, ei hele!, menetkös siitä! Mutteivät päässeet kauemmas toisistaan, joten päättivät mennä naimisiin.

Ja niin he siinä seistä tököttivät vuodesta toiseen, kunnes havut alkoivat harventua ja tipahdella syystuulessa, ranka vääntyä käppyrälle, oksisto rapistua. Lopulta latvakin lahosi. Niinpä sitten marraskuun myrsky-yönä räntäsade piiskasi heiveröisempää, joka irtosi juuriltaan ja kellahti maahan. Toinen seisoskeli vieressä vielä tovin, katseli uuden lumen tuloa. Vääntyi sitten tykkylumen painosta yksinäisyydessään ja hiipui maatuvan rangan viereen.

Sen pituinen se.

###

Jos Lukijani on vielä hyvällä hapella, eikä hauko henkeä pelkästä järkytyksestä, niin tohdin jatkaa. Virkistän Lukijaa tarjoilemalla pienet maistiaiset eilisistä kaurakakkusista. Kas tässä, ottaa molemmille jaloille vaan!

Näihin lipsahti tavanomaista enemmän rasvaa ja sokkeriakin taisi lurahtaa, joten hampaisiin tarttuu, mutta hyviä on, ai että! Varmaan ainakin 100 kcal/laaki, niin isojakin tuli vielä. (Talonmies on laihtunut 3-4 kiloa kuukaudessa. Kuulemma vielä pari kiloa, niin saa riittää.)

###

Odottelen pakkasen lauhtumista ja lähden sitten hiihtämään. Mittari näyttää nyt (hetkinen) -17.5. Kun vielä joku aste tipahtaa, niin ajelen ladun varteen. Eväät on jo pakattuna, vielä keittelen teetä fölijyyn. Aamusella laittelin vähän snäksiäkin pakaasiin, kun viimeksi latureissulla oli hintsusti energiaa mukana ja alkoi homma hyytymään. Iltakin pimeni, eikä otsalamppua mukana. Loppuosa ladusta oli vähän roskainen, kun niukoilla lumilla oli yritetty latukoneella ajaa (hatunnosto kaikille latukonekuskeille kyllä!) ja maa oli päässyt osallistumaan laduntekoon.

Vaan niin mä vain sinnittelin vähillä nesteillä ja vähillä enkruilla autolle asti ja ihan hyvä mieli reissusta jäi silti. Joku tyyppi hiihteli vastaankin. Jälkikäteen äkkäsin, että sehän oli Ruskearuunan entinen omistaja. Ei ollut ihan sanojensa mittainen siinä kaupassa. Taisi aatella, että hevoskauppa on hevoskauppaa… Opin siitäkin jotakin. Vaan kuten sanottua, niin nyt on humma hyvissä käsissä hyvässä paikassa. Ihan silimä kostuu pelkästä ajatuksista, miten sillä on hyvä nyt. Näen siitä jatkuvasti päivityksiä Instagrammissa ja fasessa, uusi omistaja on upea tyyppi ja ollaan hyvissä väleissä.

Siitä mieleen, että opiskelen nyt ihan piruuttain Instagrammin ominaisuuksia, pysyypähän aivosolut vireessä. Ja pysyyhän ne pakkasmittaria vilkuillessakin, ihan kaksissa henkilöin treenataan aivostoamme tähän tapaan:

Talonmies (palaan käsitteistöissä vanhoihin hyviin aikoihin) huutaa talon alaosasta: ”Täällä on nyt 15!”

Katson keittiön mittaria ja huudan ”Täällä 15.7”.

Talonmies: ”Saattaa olla täälläki…en näe desimaaleja!”

Jotta näin älyllistä keskustelua täälläpäin.

###

Alan keitellä teetä ja pakata reppua. Iloa Lukijalle lisääntyvästä auringosta, päivä päivältä enemmän!

yt Klara

Luistelu on hauskaa ja hapekasta hommaa. Kypärä unohtui eilen kotiin, tsot tsot. Se pitää olla.

Jahvat tuloo!

Hyvä Lukijani,

helmikuu on tullut, tulleet valkohanget, Pakkasherra nurkissa jo paukuttaa! Kaikki jotka elää unestansa herää! Ja niin eteenpäin ja poispäin. Näitä vanhoja koululauluja putkahtelee mieleen toisinaan.

Henkilökohtaisesti olen putkahdellut ladulle heti kun sellainen on ollut saatavilla. Työperäistä liikehdintää olen suorittanut nyt myös autopelillä ja silloinhan sukset kulkevat muassani kuin vettä vaan. Saisi ne toki junaankin, mutta jossain määrin haastavaa komuamista sellainen on. Omat touhuilut kun tietää, niin hatut lähtisi päästä ainakin muutamalla kanssakulkijalla ennen kuin pääsisin loppupisteeseen.

###

Painonvartijoinnin puolelle torpassamme on nyt siis ajautunut Talonhenkilö puolestaan. Kohta ollaan sutjakkaa porukkaa koko sakki, Rakki on jo entuudestaan. Sen kanssa onkin tullut viime päivinä taiteiltua niin suksi- kuin kelkkapelillä. Iso roikale kun on ja energinen, niin vauhtia ja vaaratilanteita ei ole päässyt puuttumaan. Mulla on teräskanttiset back country-sukset, joita käytän sen kanssa taiteillessa. Kantit alkavat olla vähän huonolla terällä. Jospa joku vaarin aikainen suksihuoltohenkilö vielä löytyisi, joka ei itteään kuoliaaksi nauraisi, kun noita huoltoon tarjottelisi.

Nyt on taas saatu koko maahan lunta, nauttikaamme! Meikäläinen kyllä asustaa seudulla, jossa lunta yleensä on käytettävissä jossakin muodossa. Olen aika kova likka lumilla liikkumaan eri vempeleillä, kun ihan hulluna siitä nautin.

Riisitunturista taitaa tämä olla. Olen perkaillut vähän kuvatiedostojani ja sattui tämä eteen. Kuvausvuosi ehkä 2019 (?).

###

Kirja-asiaa. Ankeuttajakuvausta.

Ostin taannoin Annie Ernaux´n palkitun kirjan: ”Vuodet”. Siitä tulee heti mieleen ankeuttajakommentti erehdyttyäni väärässä seurassa kirjasta riemuitsemaan. (Jatkan kohta ylärekisterissä, pieni musta narratiivi tähän väliin…nimittäin…)

Bai tö wei: eikö ole kumma, kuinka jotkut elävät negatiivisesta kommentoinnista, kampittamisesta, tylyttämisestä! Mikä näitä ihmisiä riivaa? Otan esimerkin some-ryhmästä, siis riittävän kaukaa lähipiiristäni osoittaakseni objektiivisen luonteeni 😉 Tarkoitan: tuttaviin ja sukulaisiin saattaa joskus suhtautua muita kriittisemmin. Nyt kyseessä on henkilö, joka ei kuulu lähipiiriin. Olen pakosta joutunut eräässä yhteydessä häneen tutustumaan ja havaitsemaan tyylinsä. Se on toisten masentaminen. Seuraamme samaa harrastusryhmää, sanotaanko vaikka Typpykylän Torttuleipurit (keksitty kertakäyttönimi tähän vain). Siellä innokas leipuri ilakoi ja somettaa:

”Sain hyvän reseptin. Haen huomenna torttujauhoketta kaupasta ja leivon!” Niin mitä rientää Ankeuttaja kiireellä kommentoimaan? ”Torttujauhokkeet on kaikista kaupoista loppu!” Voi itku, että nämä sosiaalisesti lahjattomat saisi niputtaa ja laittaa samaan tynnyriin killumaan katkerissa liemissään. Tai joku mind washing- aikuiskurssi pitäisi olla lakisääteisenä heille. Kurssilla opetettaisi empatiaa, ymmärtävää suhtautumista lähimmäiseen, kannustavaa kommentointia, toisten tukemista ja ilahduttamista, sosiaalista älyä ja tunneälyä.

Mutta hypätkäämme takaisin ylärekisteriin ja mainitsemaani kirjaan. Se oli niin täynnä hyviä huomioita, että piti ostaa itselle. Suosittelen, ellei Lukijani jo ole siihen perehtynyt. Lisähuomautuksena pyydän saada esittää, etten juuri koskaan innostu jossakin kisassa palkinnon saaneista kirjoista. On usein keino popularisoida vaatimattomiakin teoksia, jos parempitasoiset sinä vuonna puuttuvat. Kun Pirkko Saision Passio jäi Finlandia-palkintoa vaille oli selvää, ettei palkituiksi aina tulekaan se korkeatasoisin kirjallisuus. (Liekö tuossa arvioijaa vei oletettu Pseudo-Daideellisuus, joka palkinnon saaneessa teoksessa kyllä meni kirjallisuuspiirini kirjallisesti lahjakkailta jäseniltä yli hilseen. Yritin sitä tavata minäkin, kesken jäi, pälli oli levetä moisesta. Ehkä historia vielä osoittaa, että siinä oli sittenkin ainesta.)

Palkintokirjallisuuden näen näin, siksi skippailen. Lundbergin Jäätä olen useamman kerran yrittänyt, mutta ei, ei maistu Myrskyluodon Anni-meininki. Mutta tämä kirja tarttui kuunteluun ja olin heti niin myyty, että päätin ostaa sen itselleni makustellakseni sitä vielä paperilla.

Nyt on menossa Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit. Sitä kollega suositteli. Olen huono lukemaan suoranaista proosaa, mutta tämä nyt tuntuu maistuvan.

###

Teen huomenna etäpäivän, mutta muutoin on koko viikko vapaaaaaaa. Ehkä ryhdynkin nyt iltamassa purkamaan etäpäivän materiaalia, niin huomenna on siitäkin vapautettuna.

Toivon oikein hyviä ulkoilukeleja ja vointeja! Suomi Natoon ja Ruotsi perässä!

Klara

Tässä mainitsemani teräskanttisukset. Kuva otettu noin 2018, taustalla meren jää, kuten arvata saattaa.

Blinejä ja suksikauppaa

Hyvä Lukijani,

miesoletettuni (siis Talonhenkilö) kanssa meillä ei liittomme aikana ole muodostunut juurikaan perinteitä. En ole perinneihmisiä ja Talonmies, siis miesoletettuni, lie saanut niistä kotopuolessa tarpeekseen. Tai sitten manipuloitunut seurassani irti kotigenreestään. (Ei muuten ollut helppoa, nk Sagrada Famiglia.)

Mutta yksi asia näyttää muodostuvan perinteeksi, nimittäin blinit helmikuulla. Aiemmin Talonhenkilö teki ne itse. Viimeisinä parina vuonna on nautittu Pirkka-blineistä, erinomaisia nekin! Niitä hän on vähän rapsauttanut pienessä voimäärässä pannulla. Siihen päälle mätiä, creme fraichea, sipulia ja mustapippuria, slirps. Lautasella on myös lohimajoneesisörsseliä tms, yksi jotakin valkosipulimajoneesiherkkua (?) ja kolmaskin ”herkkua”, siis valmiita kaupan majoneesipohjaisia … mitä voisivat olla? Sörsseleitä. Hyviä nekin.

###

Sörsselistä puhujanpönttöön. Minut on näetsen pyydetty pitämään juhlapuhe minua nuoremmille kollegoilleni. Olen penkonut muistikirjoja, runokirjoja, mietelausekirjoja. Olen kirjannut äänikirjoista ja paperikirjoista eteen tulleita hyviä ajatuksia. Niitä on nyt noin (lasken…) viitisen A5-sivua muistilehtiössä. Jospa noista jo löytyy viisautta jaettavaksi. Tänään nappasin vielä Erling Kaggen ”Hiljaisuus”-kirjasta tämä:

”Laulu on hyvä esimerkki siitä, että mitä vähemmän elementtejä käytetään, sitä kirkkaampina alkuperäiset ideat pysyvät.”

Tästä tulee väistämättä mieleen kollegat, jotka ajautuvat kaikkien ideoiden meteliin viattomistakin sivulöydöksistä. Seuraa miljoonia laboratoriokokeita, laitetutkimuksia, kuvantamisia jne. Sitten on edessä sekalainen tulospajatsojen tuottama soosi, jossa kirkkaimmatkin ideat kelluvat iloisessa sekamelskassa, josta ei ota pirukaan selvää.

Juttu on sovellettavissa arkielämään. Ehkä Lukijanikin tuntee ihmisiä, joilla on niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin? Ne räiskyvät pitkin seiniä, kuohuvat yli, yksi kattila palaa pohjaan ja toinen kupsahtaa hellalta, noin kuvaannollisesti siis. Heillä on päänsä sisällä joku heikkarinmoinen älämölö, joka pistää hosottamaan eeskahtaalle. Siinä nousee lähimmäistenkin pulssi.

Note-to-self: pidä stoalainen tyyneys, vaikka vieressä höyrymoottori jyskyttää. (Auttaa potilastyössä, kun potilas hermostuksissaan suoltaa jutunpätkää sieltä täältä, hyppää raidalta toiseen kuin vanhalla vinyylilevyllä. Sellaisia ihmisiä tapaa tuon tuosta. Yleensä mukana on myös lapulla kaikenlaista kirjausta kuin kauppalapussa ja lopussa lukee pölkkykirjaimilla: KUKA OTTAA KOKONAISUUDEN HOITAAKSEEN! Siinäpä se, kun korissa oli mandariineja, kananmunia, pingispalloja, perunoita, hyasintin mukuloita, luumuja ja vihreitä kuulia – noin niin kuin kuvaannollisesti tämäkin. Hän on tykönään ajatellut, että näistä kaikista voisi muodostaa järkevän kokonaisuuden. Siinä ei auta kuin lähteä yksilöimään, että nämä on kanalasta, nämä Fazerilta, nämä Teuvan perunaviljelijältä, nämä kukkakaupasta, nämä…)

###

Kas, tuosta tuli mieleeni taannoinen puhelimen viestinkilahdus kesken vastaanoton. Viesti tuli perheemme päihdevaivaiselta, sanotaan häntä nyt vaikka Piripääksi. Potilaan poistuttua luin tekstariviestin (haa, siis saldoa onkin saanut ladatuksi!). Ensin mairitteleva tervehdys ja perässä nettikaupan ostoslista. Vaatteita tilaisi, maksaja puuttuu. Vaatetilauksien kanssa on pelaillut aiemminkin. Sisarustensa mielestä myy tilaamansa vaatteet tai vaihtaa ne johonkin. Arvata saattaa, ettei Runebergin torttuihin. – No, mitä tein? Minäpä laitoin kätevästi numeronsa uudelleen estoon. Että Herran huomaan.

Potilaat eivät aina tule ajatelleeksi, että lääkäreilläkin on ristinsä. Joku viikko taapäin yksi rouva oikein riemumiellä kiljahti: ”Niin, mutta sinulla ei olekaan verenpainetautia!” Katsoin häntä hetken ja päätin reagoida provokaatioon, koska minulla on nuoresta saakka ollut verenpainelääkitys. Sanoin sen. Kerroin myös tuntevani muitakin verenpainetautisia lääkäreitä ja myös sellaisia, joilla on vaikea sairaus. Ei ole kauaa, kun lähikollega toisella paikkakunnalla kuoli syöpään lähestulkoon työpöytänsä ääreen. Kuka luulee lääkäriä kuolemattomaksi!? Potilaitahan mekin ollaan herraparatkoon! Kyllähän me nyt tiedetään mitä on olla potilas. Mutta kaikki potilaat ei tiedä, mitä on olla lääkäri. Siinä vissi ero.

Äkkiä ylärekisteriin, mars mars! (Sanon itselleni Esa Saarisen äänellä).

###

Ylärekisterissä mun ajatukseni pyörii pitkälti luonnossa liikkumisen ympärillä. Kun on tämä free lancer-elämä, niin pääsen hyvin metsiin ja soille. Olen kova tyttö hiihtämään (huom: ei mitään mittareita ranteissa, enkä laske kilometrejä). Jos Lukijani lupaa, ettei kerro kenellekään, niin tänään ajelin kylille ostamaan isommat monot, kun vanhat monot on pienet. Ostin monot. Poika kysyi, tarvinko muuta. Katsoin häntä kuin aaveen nähneenä, irtauduin sitten ruumiistani ja kuulin ääneni sanovan: ”Tuota…kyllä. Tarvitsen uudet sukset.” Haa, yllätys! Poistuin kaupasta uusien monojen ja suksien omistajana. Totta puhuen: laihduttuani toistakymmentä kiloa ei vanhoissa suksissa jalkavuus (tms, siis se jalan alla oleva kaari) ole enää oikea ja sukset lipsuvat. Ehkä sen olisi voinut korjata sidettä siirtämällä (?), mutta mulla on täällä tuo blininpaistaja, joka osaa kyllä monenlaista, mutta tuon tyyppiset säädöt ei ole vahvuuksiaan. Kukaan ei ole täydellinen!

Mutta nyt on sukset laihalle minälleni ja toiset siltä varalta, että kilot lipsahtaisivat takaisin. Btw: Talonhenkilö on ryhtynyt pitämään ruokapäiväkirjaa. Se tarttuu näköjään 🙂 Vyötärölleen on kertynyt lisätaakkaa, joten ei hullumpi harrastus hänellekään.

Näihin puheisiin jätän Lukijani ja toivotan oikein hyvää alkavaa viikkoa!

Klara