Hyvä Lukijani,

istahdan hetkeksi seuraasi nauttiakseni mökkireissun läksiäiskahvit palkinnoksi siivotusta mökistä.

Toista kuukautta sitten painettiin kotiovi kiinni takanamme ja luovutettiin huusholli remonttireiskojen käsiin. Yhtä ja toista on nyt irrotettu, tasoitettu, fiilattu, höylätty, liimattu ja laatoitettu, nupitettu, nypytetty ja penslailtu. On aika palata näyttämölle tarkistamaan tuloksia. Työsuunnittelu, työvaiheista informointi ja neuvottelu viisaimmista käytännön ratkaisuista ovat olleet laadukkaita. Johtuneeko siitä, että varoitin etukäteen: meillä, jos kellä, on laaja kokemus taloremonteista ja uudenkin talon rakennusprojekteista. Ollaan sen verta paljon muuteltu työn takia vuosien varrella, että kokemuksia on kertynyt.

Muisteltiin Talonmiehen kanssa sitäkin espoolaisen rakennusliikkeen rakennusmestaria, jolle reklamoitiin makuuhuoneen tapetin ”pissanvärisestä” läiskästä, noin muovikassin kokoisesta. Paikalle asteli rehvakas, pulleaposkinen mies, kun olin vastasyntyneen kanssa kotosalla. ”Tuoko sua nyt tässä sitten vituttaa?” hän kysyi siekailematta ja osoitti pissaläiskää seinässä. Jonkun viikon perästä saapuivat Mät ja Pät, toistaitoiset remppamiehet. Viettivät makuuhuoneen tapiseerauksessa hyvän tovin, päiväkausia siis. Kun häipyivät ja siirreltiin sänkyjä takaisin makuukammariin, havaittiin, että olivat vetäneet tapetit jalkalistojen päälle. Ei jaksettu valittaa enää siitä, kun saunan lauteita oli käytetty työalustana ja niiden kanssa meni loput tappeluenergiat. Säniköitäkin oli kertynyt helmoin voimia verottamaan (nythän samat sänikät on aikuisia ja suureksi avuksi).

Aikataulu remontissa piti kuta kuinkin, sillä ymmärrettiin lomakauden aiheuttamat pulmat muun muassa tavaroiden toimitusajoissa. Lisäkehuna, että ihan kaikkiin lisärisauksiin kysyivät luvan. Jos jälki vastaa työn toteutusprosessia, niin hyvin vetivät. Talonmies ja Hurtta lähtivät edeltä, meikäläinen kaasuttaa kohta perään. Tehtiin työnjako: meikä siivoaa, isäntä hommaa naapurille lepytyslahjan ja käy sen luovuttamassa. Nimittäin vähän remonttirompetta oli lipsahtanut naapurin puolelle, kun remppamiehet eivät tienneet, missä tontin raja kulkee. Toivotaan, ettei naapuri kanna kaunaa, ollaanhan oltu mitä miellyttävin tuttavuus kaikkinensa. ;D Viimeksikin huiskutin hänelle vanhalla perintömiekalla, joka sattui juuri tuolloin olemaan kädessäni – kaikenlaista sattumaa. 😀

***

Mutta kuulepas Lukijani tätä! Sain eilen luontoelämyksestä melkoisen voimain pläjähdyksen pitkäksi aikaa.

Nääs, nappasin retkieväät ja kajakin, meloin hyvän matkaa ja rantauduin kunnon itikkapusikkoon. Siitä jatkoin jalan kilometrikaupalla. Kuvan näkymä tuli eteen pieneltä, nukkavierulta sillalta. Juuri sillalle tullessani olin saanut Virkamieheltä puhelun, jota puhuin jonkun aikaa vielä sillallakin. Sitten watsappasin asiasta työtoverilleni hra O:lle katse puhelimessa. Puhelin soi vielä heti: Hra O. Nostin luurin korvalle nostaen samalla katseeni purolle, jossa havaitsin Itse Majavan soljumassa krokotiilina virrassaan. Puhkuin luuriin, wau, majava ui tuossa! Johon hra O äsähtää: ”Kuunteletko vai keskitytkö luontoelämyksiin?” Pyytelin anteeksi vilkuillen sivusilmällä poispäin uivaa majavaa. (Emmätiedä, onko musta enää työelämään! :D)

Säästääkseni Majavan hermoja jatkoin polkua puhelin korvalla, työasiaa. Koska kuuluvuus alueella tuppaa katkeilemaan, pätki kenttä. Siitä tuli ansaittua huutia: ”Nyt katkeilee, en saanut selvää, voitko toistaa, tosi hankala saada selvää, (murinaa)… Sitäpaitsi nyt ottaa tuulikin puhelimeen”. Kuuluvuuden säilyttämiseksi koitin pysytellä paikallani, mikä oli ankaran itikkakeskityksen vuoksi vaikeaa. Ja tuulen suuntakin piti huomioida. Talonmies ei ikinä uskaltaisi ärhentää meikäläiselle noin… no sanotaanko, ettei AIVAN tuohon tapaan. Ainakin luontoelämyskommentoinnin tietäisi väistämättömästi miinaan astumiseksi. :D.

Lopputulema: Hra O:n nuori vaimo saisi terästäytyä kasvatustyössä. Mulle riittää, kun yhden housuniekan laittaa kuosiin elämänsä aikana.

Puhelun päätyttyä hiippailin takaisin sillalle. Ja kas, sielläpä Majavainen liukuu krokotiilina virrassa – ja vääjäämättä kohti. Tekee juhlallisen ympyrän ja pläiskäyttää sitten häntäänsä niin, että morgoonit soi. Wau, mikä luontoelämys! Asia ei jää siihen: latuskahäntä liukuu uudelleen kohti, tällä kertaa ihan eteeni: PLÄISKIS! MENETKÖS SIITÄ! Juukeli, tuijottaa minua kahden puolen olevilla silmämunillaan kuin ryssänpirulaista (uskalsin sanoa, vaikka olen rajan pinnassa, toim huom.) ja ottaa uuden juhlavan kierroksen. Päättelin suojeluvietin ottaneen ylivallan, lisämunuaisten ryöpsäyttäneen runsaan adrenaliiniryöpyn. Adrenaliini virtaa villinä suonissa ja ajaa sen tuota pikaa tekoihin, joita se myöhemmin katuu hampaat narskuen. Näin ollen pidin viisaimpana saapastella pois ja kadota pöheikköihin. Majavainen varmaankin rauhoittui ja palaili takaisin lastensa luo. Oliko äiree vai isännänmölli? Melkoinen mölli joka tapauksessa!

***

Olin näystä niin kieseissäni, että kun illan päälle laavulla evästellessä kohtasin muutaman muun retkeilijän, jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi ryhtynyt sekunttien tarkkuudella kuvailemaan luontoelämystä. Olinhan jo saanut opetuksen: tulee pysyä asiassa 😉 Yhtä kaikki, retkeilijät olivat mitä miellyttävintä seuraa ja pitkät tovit siinä retkeilykokemuksia vaihdettiin. Sitten läksin palailemaan kajakille. Majavapurolla ei talttahammasta enää näkynyt. Oli varmaan majavalapsiaan laskemassa ja kertomassa niille jännittävää iltasatua pyöreäpäisestä, kaksijalkaisesta, polyuretaanisaappaissa etenevästä torakan tyyppisestä eliöstä, jonka oli nähnyt sillalla.

***

Majavatiedotuksen lisäksi kerron, että kirjosieppovanhemmat ruokkivat lapsiaan monta viikkoa. Pölinä pöntössä kävi päivä päivältä yhä vaativammaksi, vaikka vanhemmat siivet höyryten lentelivät niille ruokaa kelkkomassa. Ja sitten voilá: eilisaamuna pönttö oli vaiennut, äiti ja isäkin hävinneet. Että semmoista se on, kun lapset lentävät pesästä. Harmi, ettei päästy tapausta näkemään.

***

On aika vaihtaa polyuretaanisaappaat lenkkareihin ja siirtyä ohjauspyörälle. (joku kulkee nyt katolla) Kotipirtillä on ohjelmassa huonekalujen siirtelyä, kuivamuonien ja astioiden etsimistä pahvilaatikoista ja pakastimen käynnistelyä. Mutta onneksi voi vielä ennen sitä torkkua useammat tunnin ratissa. (Ratio soimaan!)

Kiitos, jos pääsit tänne asti luontoelämysten viidakosta 😀 Kukkia siitä hyvästä!

Klara

Huomenta, Hyvä Lukijani!

Toivottavasti olet nukkunut hyvin helteestä huolimatta ja herännyt tähän kauniiseen sunnuntaiaamuun. Meikäläinen palaili eilen tänne Autiomökille ja heräili hyttysverkon alta. Kiittelin itseäni verkottumisesta: olipa lokoisa yöllä herätä ininään ja kääntää vain leuhkasti kylkeä, että sielläpä piruparat inisette.

Kuistilla on keittosyvennys ja siinäpä sitä siivekästä sitten olikin. Pulahdus järveen, kipaisu kuistille virittämään hyttyssavua (sitä myrkkyä), vedet tulille aamukahvia ja puuroa varten. Sen jälkeen onkin tiedossa luksushommia, nimittäin yhteydenpito Lukijaan.

Törsäsin tämmöiseen kuivalihaan, kun piipahdin ohiajomatkalla yhdessä porokunnassa. Tuohan on sikakallista, mutta aattelin sen ansainneeni ja pitkäänhän se sekä kestää että säilyy. Ei tuota nyt ihan ateriakseen tule syötyä. Mieleen tulee tässä yhteydessä myös yksi lihanvastustaja, joka keikaroi aina ruokiensa kanssa, mutta istui sitten Suurena Vaeltajana kuivalihapötköstä siivuja vuollen. Semmoinen filunkipeli ei meikäläiseltä saa arvostusta.

En ylipäätään arvosta tyyppejä, jotka kääntelevät takkiaan tai myyvät heittämällä periaatteensa ajaakseen etuaan tai saadakseen, usein niin hetkellistä ja ohimenevää, suosiota jossakin seurueessa. Sainkohan ripauksen eteläpohjalaista periaatteellisuutta geeneissä isovanhemmiltani? Kenties lapsuudessa saattoi mummolan kesälomakausina tulla kasvatustakin periaatteelliseen suuntaan, toivottavasti! Isovanhemmat olivat periaatteen ihmisiä, arvostin ja arvostan muistoaan edelleen. – Että nostaisiko nokkaansa tästä? Noup. Periaatteellisuudesta on aika ajoin kärsinyt koko ruumis. Olen oikein ihaillut (vinoon hymyillen toki) niitä ihmisiä, jotka ovat nokkelasti ja taitavasti haistaneet etunsa ja osanneet taktikoida itselleen puhtaat purjeet tilanteissa, joissa meikäläinen puolestaan on periaatteensa julki tuoneena ajautunut nahkurin orsille. Nämä tilanteet on tietysti edellä mainitsemiani ja halveksumiani takinkääntöjä, mielistelyitä, mairittelyja ja mustan tunnustaminen valkeaksi, jos oma etu sitä edellyttää. Tätä samaa taidetaan nyt nähdä Venäjällä. Eivätkä sitä arvosta nuokaan tyypit, jotka takkiaan täällä kääntelevät. Wanhan Rouvan (herraparatkoon, viruu yksin palvelukodissa) sanoin:

”Näkee roskan toisen silmässä, muttei malkaa omassaan.” Tämä oli yksi lempilauseistaan. Nyt puhelee lähinnä pehmosia, joten sananlaskut on jääneet, huumori onneksi säilynyt! (Pitää mennä katsomaan heti, kun remonttikoti päästää paikkakunnalle takaisin. Viikko vielä… jonka jälkeen kylläkin työmatkoja, mutta puristettava joku väli häntä varten.)

***

Hammaslääkäritiedotus. Kalusto korjattu, hintakaan ei päätä huimannut, mutta alkoi heti jallittaa mulle tonnin remonttia poskihampaaseen, semmoinen joku posliiniviritys (?tms?). Hitto, että mä kuljen paljon mieluummin kunnallisella hammaslääkärillä, kun se ei ala kerjäämään rahan toivossa. Sitä tekevät kyllä myös jotkut muutkin privaatissa. Pistän samaan sarjaan kuin yllä mainitut takinkääntäjät. Kun ystäväni ilakoitsi hänet niiiiin hyvin hoitaneen ja vielä lisätoimenpidettä esittäneen lääkärin korkeaa ammattiataitoa, hymyilin viekkaasti itsekseni: veteli lisätoimenpiteen, koska laskutti siitä mojovan summan. Maksaja luonnollisestikaan ei ole ystäväni. Hän olisi kyllä nostanut metakan, jos olisi tiennyt mitä tuo lisäsumma oli ja olisi sen omasta pörssistä joutunut maksamaan. Minäkä epäkollegiaalinen? Viittaan yllä juuri itsekehuisesti esittämääni periaatteellisuuteen. Työläinen toki palkkansa ansaitsee, en minä sitä. Mutta – jälleen Wanhan Waimon lempisanonta:

”Joku roti sen on kerjätessäkin.”

…tuliko tuo periaatteellisuus sittenkin äidin puolelta? Sukutausta on savolainen eli tunnetusti jämäkkä ja suoraviivainen geenistö, eikö totta? 😀

Painelen ulapalle ennen kuin ukkonen meidät kajakin kanssa erottaa.

Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

istun sinnikkäästi ininässä mökin terassilla. Hyttyssavu, siis pyrometriinä tms luonnonmurkkyä, pyörii nilkoissani ja tuprahtelee silmille. Hyttysiä se ei tunnu häiritsevän lainkaan.

Talonmies kuskaa loitompana matopurkkia kompostikasalle. Ei meinaan ehditty onkia näiden liki neljän viikon aikana, joka täällä on asuttu paossa keittiöremonttia, joka eteni sitten hieman muuallekin, kuten remonteille on tyypillistä. Tyypillisistä remonteista poiketen näyttää uhkaavasti siltä, että se valmistuu sovitussa aikataulussa. Se ei ole remonteille tavallista lainkaan (useita kokemuksia).

Mitä matoihin tulee, niin kuskasin ne maalikyliltä työmatkan ohessa, kun mökiltä niitä ei löytynyt. Maasto on kuivaa kangasmetsää, ei madon matoa. Rannassa sentään tapasin eilen Herra tai Rouva Iilimadon, siis juotikkaan. Järvi on iso, eikä se ole mutapohjainen, mutta Rva/Hra/Transsukupuolinen Juotikas asustaa täällä silti. Mikäs siinä, ollaan luontoihmisiä henkeen ja vereen ja kaik käyp. Sudet,karhut ja ahma menee siinä sivussa. Vielä kun olisi niitä matoja. Mutta koskaanhan ei tiedä, kuinka hyvin viihtyvät kompostissamme.

Lähipuussa on edellisen mökinomistajan (puuhakasta laatua jäljistä päättäen) laittama pönttö, jossa nyt asuu viimekesän tapaan kirjosieppoperhe. Kyllä on äireellä ja paapalla kiirettä kerrassaan, jotta perhe saadaan ruokituksi. Pyöröovi käy, kun tulevat ja menevät ruokakuskeina. Täällä on myös joutsenia, kuikkia, kaiken maailman sorsia, kauriita ja peuroja. Kaikista on näköhavaintoja, telkkä yritti tulla jopa kyläänkin asti. Sudesta näköhavainto, karhusta vain jälkihavaintoja, ahmasta ei sitäkään. Mutta onhan tässä vuosia aikaa, jos Herra suo. Ostettiin kunnon soutuvenekin. Se pääsi eilen neitsytmatkalleen. Talonmies hävisi sillä horisonttiin ja alkoi jo poltella, jotta onko kaikki kohdillaan, kun ei näy soutajaa. Kattelin siinä jo kajakkivehkeitä valmiiksi, josko lähtisi muina naisina muka muuten vaan meloskelemaan, niin jo piirtyi ukon siluetti taivaanrantaan. Oli innoissaan läpsinyt vähän kauemmaskin.

Nyt on se surun päivä, kun on lähdettävä. Painellaan tästä ensin Metsämökille – siis sinne, joka on korkeassa tornissa 😀 – Minä siitä sitten kurvaan erääseen kaupunkiin ensin hammaslääkäriin (*varoitus alla) ja sen perään töihin. Metsämökkiä ei kukaan ole ostanut pois. Oikeastaan hyväkin, koska siinä on vähän maanomistajan suhteen lähinaapurustulla oikeusjupakkaa tulossa tietystä syystä. Ollaan innocent bystandereita koko jutussa eli saa sanoa, että satuttiin tietämättämme ostajiksi kuvioon, josta myyjä ei maininnut sanallakaan. Ei toiminut laittomasti sinällään. Mutta vaikka on talo-, auto- ja muusta kaupanteosta rutkasti kokemusta, ei silti kaikkea osaa näköjään huomioida. No, pidämme nyt tuon itsellämme ja annamme ajan kulua. On toiveissa, että asia ratkeaa lähiaikoina itsekseen.

*Seuraa varoitus. Varoitus koskee jossain päin maata oliivipurkin ostajaa, joka vaaraa muistamatta tulee puraisemaan oliivia, jossa onkin kivensiru sisällä. Toistan: varokaa oliiveja, niillä lohkeilee hampaat. Kyllähän tiesin, mutta kuka sitä jokaista oliivia nyt röntgenkuvaa ennen suuhun laittoa? Suomen hammaslääkäriliitto saisi kieltää muka-kivettömät oliivit kaupoista.

***

Kuulkaas kummaa! Kuulostelin, onko läheisen maatilallisen (ja ympäröivien maiden omistajan) poika menossa verkoille vai kuka se pienellä perämoottorilla hyristää järvellä. Eipä näkynyt ketään! Ihme ja kumma, äkkäsin: lentokone! Ei täällä rajan pinnassa koskaan ole kuultu eikä nähty lentokoneita, ei edes hävittäjiä. Joten piti ihan Flight Radar aukaista ja kappas vain, pieni konehan se tässä pyörii. Näyttäisi olevan Maanmittauslaitoksen hommia tai ainakin MMLn vuokraama kone. Toinen kone pyörii myös rajan pinnassa vähän laajemminkin ja näyttää olevan Ruotsin rekisterissä – kuinka somaa näin yhteisen Nato-hakemuksen aikoina 😉 -Kuka se sanoo, etteikö valtion virkamiehistö ole toimeliasta? Nythän on juhannusviikonloppu ja sunnuntai.

***

Talonmies kaahaa tästä edestakaisin milloin tuhkaämpärin, milloin mattokäärön kanssa. Näyttäisi olevan jonnekin lähdössä 😉 Liikutaan luontoystävällisesti kahdella autolla, joten meikäläinen voi rauhassa käyttää aikansa Lukijan kanssa seurustelemiseen ja antaa hermostuneempien (tirsk) rahnustaa toimissaan.

Jotta Lukijani ei saisi minusta käsitystä köökipiikaisännän hyppyyttäjänä ja passuuttajana, olen pakotettu kertomaan, että lähden hänen jälkeensä liikkeelle ja osuuteni ehdin reuhtoa minäkin. Sitäpaitten palaan tänne viimeistään ensi viikolla, ellei ole ihan tappohelle. Silloin täällä on tuskallista olla, kun mökki lämpiää saunaksi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin teidän Klara

Hyvä Lukijani,

jaan jälleen kanssasi saman hetken kuin näköjään tuossa edelläolevissa postauksissa.

Ajoin liki 500 kilometriä päästäkseni töistä takaisin tänne Autiotuvalle. Kaikki polkeminen palkitaan, kun tänne pääsee. Hyppäsin autosta likipitäen suoraan uimaan, vaikka ulkona on 9 astetta, mökissä 18, vesi arviolta noin 15- asteista tällä hetkellä, ehkä vähemmänkin.

Tänne ajellessa kohtasinyhden hirven, poroja yksittäin ja tokkana ja yhden jäniksenpoikasen. Yhteenkään en onneksi osunut, jos kohta hirven kanssa olisi voinut tulla haverikin, mutta ehdin havaita sen tiellä. Suihkasi siitä metsään, jossa se kääntyi ympäri ja pysähtyi katsomaan. Tuijotteli siinä monta minuuttia, kääntyi sitten kohti metsää ja hävisi tiehensä. Koosta päätellen viime vuoden tulokas, jonka mamma ajanut uuden vasan myötä matkoihinsa. Näiden tötteröitsijöiden kanssa saa ollan vähän varuillaan tähän aikaan vuodesta, kun illan kähmässä ajelee. Kokemusta on pienestä osumastakin parikymmentä vuotta taapäin. Onneks ei tullut kuin auton peltiin vähän osumaa.

Hauska utu nousee järven toiselta puolen. Tässä on isompikin selkä, joka näkyy tähän akkunaan, vaikkei tuossa kuvassa näy. Kuvan vastarannalle on noin kilometrin verran. (Jaha: hassun utuisuuden syy selvisi. Sehän tulee savupiipusta 🙂 ja painuu tuohon maiseman eteen. Laittelin kaminaan pienet tulet ja kömmin kohta yläsängylle makuupussiin.)

***

Laihdutuskuurini on ajautunut sellaiseen pisteeseen, että hiilihydraarin saanti on jäänyt ajoittain liian vähälle. Ihmettelin näetsen joku kuukausi sitten outoa oloa, joka oli sama kuin kerran kovan hiihtolenkin jälkeen vuosia sitten. Että mitä tämä on? Tuolloin en sitä keksinyt. Viime päivinä olen liikkunut paljon, melonutkin kymmeniä kilometrejä liki yhteen soittoon liian vähillä eväillä. Nyt sitten töihin toissa päivänä sen viitisensataa kilometriä ajettuani oli taas sama outo, tärisevä ja tutiseva olo. Piti oikein pulssia tunnustella, että eteisvärinänkö iski vai mikä on. Tuli kova hinku syödä sämpylää ja söinkin kolme (3) vehnäsämpylää perä perää, jonka päälle vielä neljä ruokalusikallista mysliä. Siitä tokenin ennalleni. Take home message: enkeut loppuu, jos ihan jättää viljan, riisin ja sokerin pois. Painosta ei ole tietoa, mutta piipahdan kotivaa’alla lähiaikoina, kun täältä mökiltä taas hiissaudutaan ihmisten ilmoille.

***

Perun puheeni: kyllä tuolla utua on. Näen tältä paikalta myös yhdelle suolle, jonka rannassa on vähän maaperää siinä määrin, että toissa viikolla havaitsin siinä tuoreet karhun jäljet. Tuo suo on paikallisen asukin mukaan karhujen toiminta-aluetta, jos kohta en ole heitä siellä nähnyt, vaikka usein olen siellä käynyt. Täytyy sanoa, että onneksi ei ole tullut vastaan. Mulle riittää ihan jäljetkin vain. 🙂

***

Taidan piipahtaa vielä rannassa tiirailemassa ja kuuntelemassa yön ääniä. Aurinkohan se ei laskekaan, joten näkyvyyttä riittää vaikka kuvaamiseen. Nautin tässä Lukijani seurassa herkullisen lautasellisen Blå Bandin kuppikuumaa Tandori kana-annoksellisen, johon kippasin pikkupurkin tonnikalaa vedessä. Siihen kolme näkkäriä ilman voita (!heh) ja kaksi Talonmiehen varastoista varastettua lasillista chileläistä valkoviiniä. Nyt kelpaa lompsia rantaan kiikaroimaan, näkyykö karhuja ja pesemään hampaita. Nousta sitten kerrossängyn yläosiin ja kääriytyä muhkeaan untuvapussiinsa toivomaan, että ryssät pysyvät tuossa rajan takana ainakin huomiseen.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

sitten viime kerran on auton kita niellyt runsaat 2000 kilometriä heitellen meikäläistä Suomen kartalla sinne tänne murrealueiden välillä. Nyt istun jälleen autiotuvan komean maiseman äärellä, Rakki nuolee lattialla tassujaan ja Talonmies kurvasi vuorokaudeksi kauppareissulle. Söin juuri titaanikattilasta vesiylimäärällä jatkettua jauhelihaperunasoselaatikkoa, josta Rakki imuroi osan omalta lautaseltaan. Titaanikattila polttaa ruoat pohjaan, ellei pidä varaansa, joten vesilisäys on välttämätön… tai ”välttis”, kuten etelän kiireinen nuoriso näyttää sanovan nykyisin. Välttämätön? Aiiivan liian pitkä sana sanottavaksi.

***

Hitonmoinen tuuli ja Venäjän puolelta pahannäköistä pilveäkin pukkaa, joka tokikaan ei ole meille suomalaisille yllätys. Jos se ei ole mustanpuhuva pilvi, niin se on kasakka, palvelunestohyökkäys, hirvikärpänen, hyökkäyssota, supikoira, ylenkatseinen ökyily tai öykkäröinti, joka sieltä tulee. Kerrankin tämän saa sanoa ääneen ja sanonkin. Jos olisin nyt 10 kilometrin päässä tästä, olisin jo miliisin kiikarissa ja tuotapikaa putkassa. Niin on, että on yhteiskuntia ja yhteiskuntia.

Ollaan kiitollisia tästä mitä meillä täällä on – ja niinhän me ollaankin! Kun murheet alkaa taas olla luokkaa ”pääministerin takapuoli”-gate” niin ei hätiä mitiä. Vielä kun saataisi herra Sulttaani uskomaan, ettei olla pahoja, eikä terroristin suosijoita, niin avot. (Toki arvaamme, ettei sulttaanin käppyräkärkinen kenkä ole meihin suunnattuna, kunhan horisee viekkaasti silmiään pyöritellen ja kippurakärkitohveliaan läpsyttäen.

***

Sulttaanista ja käppyräkengistä mieleen: katsotaanpa mitä ruotsalaiset tänään sanovat.

Kas, DN (Dagens Nyheter) tarjoilee heti kärkeen kuvan Piitenistä ja The Sultaanista. Kuva on maaliskuulta. Herra ja Narri hymyilee siinä leppoisasti. DN vakuttaa: jenkeillä voi olla käänteentekevä rooli. No siihenpä me finnjäävelit pärkkele uskotaan tälläkin puolen Itämerta. DN on saanut luurin päähän Usa-Turkki-asiantuntija Kemal Atatyrk… ei vaan Kemal K:n. Hän arvioi jenkkien olevan avainroolissa mitä tulee meikäläisten raapimiseen erään puolustusliiton ovella. No, oikeita avaimia oveen ei varsinaisesta ole Kemalillakaan.

Kyllä kai tässä ollaan melko hyvin turvassa kumminkin, vaikka Sulttaani pelaakin pelejään, Kasakka toisella puolella rajaa sohlaa omiaan ja tapattaa nuorisoaan maailman viljavarastossa. Odotellaan rauhassa, että Sulttaani saa kippurakengästään kiven pois ja tulee järkiinsä. Ei kai meissä mitään vikaa ole, rehellistä kunnollista kansaa! Ainakin kansansa veroista, koulutetumpaa ja tasa-arvoisempaa. …Ja fiksumpaa, katsokaapa vaikka tätäkin kirjoitusta! 😉

***

Täällä hyttyssavu haisee pirtissä ja tuuli ulvoo nurkissa, pilveä pukkaa. Katselen ulapalle. Tuulenpuuskat riepottavat vedenpintaa ja kajakki pitää rannassa silmäänsä kiinni aukon suojapeittonsa (vermeen nimi katosi päästä – sokkopeitto!) alla, että tuonne en mene. Minäpä voisin mennäkin, mutta jos kallistuisin kyljelleni ja kellahtaisin Ahdin valtakunnan ikuisjäseneksi, jäisi rakki rannalle vuorokaudeksi ruikuttamaan. Semmoista ei kestä susikaan eikä karhu, jonka tuoreet jäljet bongasin viime viikolla yhden lahdenpohjukan sannasta.

***

Kollega kirjoittaa nyt watsappiin sapekkaita huomioita päivystyksensä keskeltä eräästä sairaalasta. Kuulen rivien välistä minullekin niin tutun ketutuksen, kun työviikko jatkuu lauantaille ja yhdellä lepopäivällä olisi jaksettava seuraavaan työviikkoon odottaen perjantaita ja vapaata viikonloppua. Kuunnellessani mediasta (nykyään käännän jo kanavaa) Tehyn nokkanaisen suunsoittoa, ajattelen: hoitajatko vain kovilla? Semmoinen merkityksetön ammattikunta kuin lääkärit, nekö vetää lonkkaa ja isoa liksaa loikoillakseen sannikolla, kun muut uurastavat? On se niin väärin – ja niin väärä käsitys. (Lisäys: mulla on kymmenittäin hoitajakavereita eri työpisteissä. He eivät puhu lakosta mitään, eivät yhtään mitään. Esimiesvasyuiset saattavat huokailla jonoja, joita on ollut jo ennen lakkoiluja.

Lähetän siunaavat kädet ja jaxuhalin kollegalle tänään, että jaksaa huomiseen ja vielä viisi työpäivää päälle. Meikäläinen hyppäsi tuosta oravanpyörästä, riskilläkin. Päivä kerrallaan mennään vapailla markkinoilla. Mutta ihan hevillä en takaisin julkisen systeemin orjatyöhön enää lähde, sen verran ylenkatseinen oli esimiestahokin siinä hommassa, eikä ammattinaisen arvostus ollut sitä, mitä sen tulisi olla (en ole yksin tämän mielipiteen kanssa). Mutta tämän Lukijani on jo moneen kertaan kuullutkin.

Joten lähetän virkistävää kesätuulta, hyttyssavua ja kuorsaavan koiran tervehdyksiä Lukijalleni täältä jostain! Vietän jonkun päivän täällä kaasuttaakseni taas työhommiin joksikin päiväksi, tällä kertaa noin 450 kilometrin päähän. Junasta ei ole näillä huudeilla nimittäin mitään apua, kun lähimmät kiskot ovat 150 kilometrin päässä ja nekin vievät vain vääriin suuntiin.

Kuulumisiin! Ja juhannusta, jollei aiemmin olla kuulolla! 7 kukkaa ja niin edelleen 🙂 Klara, intiaaninimeltään Kaktusten Äiti

Hyvä Lukijani,

missä lienetkään, niin minä ainakin makaan härskinä sillinä autiotuvan kuistin penkillä laajan, mäkkiä ympäröivän mäntydivisioonan käpytulituksessa. Viime tuntien mittaan on kaakkoistuuli äitynyt kiukkuiseksi ja männyt protestoivat heilumalla holtittomasti ja tulittamalla meikäläistä. Semmoista se on, kun joutuu sijaiskärsijäksi kaikkeen. (Käpyjä tänne vaan, kyllä kestetään kunhan pysytte juurillanne, senkin tolppa-apinat. Hah, heti heitettiin käpykranaatti tännepäin tuostakin hyvästä. Näyttää olevan käpysodan erikoisoperaation sensuuri voimassa, ei saisi vastustaa sanallakaan. Lieneekö tartunta tullut tuosta rajan takaa kävynheit…saateri että ne jaksaa pommittaa, en sano enää tästä aiheesta mitään.)

Totta puhuen aattelin ripustaa noihin mäntyihin riippumaton ja mennä makaamaan, kun yöunta tuli 4,5 h joka on aivan liian vähän. Mutta saapuessani autiomökille oli niin komea lintuin kuoro ja niiiin komea keli, etten millään tohtinut mennä maate. Juukeli vie! Kuikka huuteli ja mankui, että se osaa olla komeaääninen! Vastarannan lahukassa pesii joutsenpari ja huiluttelivat siellä hekin, teeret pulputtivat, laulurastas parodioi. Eikä tässä vielä kaikki (nyt käpydivisioonan operaatioon on valjastunut jo naamarasvapurkkikin)… tai taisi olla, sillä loppu katosi päästä naamarasvan uhkailun vuoksi.

Iltahan mulla meni ajellessa. Aloitin kohteesta A klo 17.15 ja päädyin kohteeseen B eli mökille klo 23.45. Tuo sisälsi pari pysähdystä, mutta oli siinä kilometrejäkin hyvä määrä. Että siinä se ilmasto lämpenee, kun meikämanne nilkka suorana vetää armaan kotomaan kamaralla. Matka-aikaan vaikuttaa osin sekin, että ajelen aika paljon pikkuteillä katselemassa potentiaalisia melontapaikkojan ja ihailemassa maisemia. Eilen tuli piipahdettua yhdellä muistomerkilläkin. Sotahommia 😦 Voi, että on moni äiti synnyttänyt lapsensa menehtyväksi sodan suureen kitaan. Mitä tämä kaikki on, että ihmisiä pitää vuosisadasta toiseen lajitovereiden tappaa?

Äsh. Mun on viisain pysytellä tässä käpykaartissa (heti lensi ohjus tähän suuntaan!) ja taistella mäntydivisioonaa vastaan mielikuvia myöten. Muutoin tulee liian raskaaksi ajatus ja elämä. Kas, nyt saivat tuulen avittamana vahvistusta makuualustastani, jonka kanssa jouduin lähitaisteluun, kun ei meinaa pysyä painiotteessani. Oletkos siinä!

Näiden 4,5 h-unien masinoimien (kas, yrittivät lähestyä kaksoisvarmistavalla tuplaohjuksella!) mielikuvitteellisten horinoiden keskeltä lienee kaiken viisain siirtyä sisätiloihin, josko luvattu saderintama sittenkin lepattaisi tästä yli, vaikka toiveita oli, että liukuisi kauempaa. Pitää käydä vielä puskapissalla, ennen kuin rankkasade ehkä yllättää. Puskapissailun taustoituksena se, että kämpän huusimaisteri esitti neuvotteluja siitä, että prosessin lopputuotteen työstöosuus olisi asiakasrajapinnassa helpompaa, jos linjastolla mullantuotto perustuisi pelkästään kuorikkeeseen ryyditettynä jollain tuhdimmalla, mutta toki multautuvalla ainesosalla, jos sitä nyt on ihan pakko sotkea pelkkään kuorikkeeseen 😀 (Ilmoitin ryhtyväni kaivamaan omia kuoppia pitkin pihaa.:D Ja kerroin osaavani kyllä huusin tyhjentää, ei temppu eikä mikään.

No nyt menee liian pitkälle, käpykranaatti viisti kallon vasemmalta. Tukkakin kohta lähtee päästä ja katto pään päältä, joten son moro ja seuraavaan kertaan!Klara

Hyvä Lukijani,

taas on joku päivä mennyt, etten ole ehtinyt kurkistaa tästä ikkunasta kirjoituspöytäsi, keittiönpöytäsi tai kahvipöytäsi ääreen. Vai onko pitti-ikkunanasi kenties tabletti? Ehkä makaat sohvalla, yöpetillä, istut wc-pytyllä, junassa, asemalla, kahvilassa, mökkilaiturilla tai pihakiikussa kanssani seurustelemassa? Yhtä kaikki, jokainen blogissa viettämäni hetki on minulle arvokas, olitpa missä vain. Toivon, etten hukkaa sinunkaan aikaasi jaarituksillani.

***

Istun nyt kotitalon terassilla, Rakki rauhoittui lopulta jalkoihini makaamaan ja kirjosieppo lurittelee lähituntumassa. Taivas on pilvessä ja vielä on kalsea henkäys eilisen muistona. Toivottavasti jo lämpenisi. Huomenna kaasutan työmatkalle siitä huolimatta, että auto ilmoitti tarvitsevansa lähiaikoina öljynvaihdon. Voi ei, sekin tähän saumaan, sillä…

***

… vasemmalta puoleltani näen keittiön kaaokseen: pahvilaatikoita, muovilaatikoita, makaronipusseja, säilykepurkkeja, munankeitin, maustekaapin sisältö… ainakin nämä näkyvillä. Mistä kyse? Muutammeko taas? Ei onneksi. Nyt on kyse remontista, joka alkaa näillä näppäimillä. Joudutaan (päästään?) remontin alta noin kuukaudeksi evakkoon. Kirjaan lopputuloksen tähän:

• yksi laukku vietävä työpaikkakunnille mukana eli vaihtovaatteet, pesuvehkeet, kunkin firman etätyökone + puhelin + laturit. Yksi yksiö yhdessä kaupungissa on vuokralla, joten pitää muistaa avaimet 🙂 + useamman työpaikan avaimet ja kulkulätkät ynnä ammattikortti. Se on onneksi aina lompakossa, jota en enää vaihtele kuten joskus sillä lopputuloksella, että kortti jäi väärään lompakkoon. Siitä kärsii sitten koko ruumis, varsinkaan kun salasanat eivät enää ole muistissa, eikä niitä ole uskaltanut lapulle laittaa.
• yksi laukku autiomökille, jotta on kesäisiä vaihtovaatteita (hah! tuleeko kesä?). Talven jäljiltä siellä ei ole ruokaa. En viimeksi jättänyt mitään säilöön sinne. Pesuvehkeet siellä on.
• yksi laukku retkeilykamppeille. Ne kulkevat mukanani (ruokatermos, vesileili eli -rakko, muki, lusikka, puukko)
• yksi laukku gps:lle ja kameravehkeille. Teen huvikseni usein pieniä videoita retkeilystä. Kaverit niistä kiittelee ja kannustaa, ne siis, jotka ei kadehdi tämmöistä toimintaa ja toisten iloa siitä. Totta: olen kriittinen, mutta suorasanainen tässäkin. Näinhän se on, asiassa kuin asiassa, jos jotakuta alkaa toisen toimen hiertää. – Bai tö wei, retkivideoita on kasapäin juutuupissa, joten jos aikoisi isompia YT-julkisuuksia saada (hui olkoon!), niin joku oma idea ja markkinarako pitäisi olla. Onko Lukijalla ehdottaa? Ali Leiniön tyyppinen verkkainen jutustelu on mieluisaa, mutten halua lahjoittaa pärstääni mediapersoonagalleriaan ja maailman katseltavaksi.
• pyörät myös mukaan: ikivanha mummonpyörä ja oma maasturi. Talonmiehen autoon ei voi pyöränkuljetinta laittaa. Rakki ei suostu hyppäämään sen yli takakonttiin, eikä pois ja homma menee vaikeaksi. Lisäksi oltava lukkoja, kypärää, pumppua, pyöriälyhousua pehmusteella, juomapulloa…
• RUOKAA joka kohteeseen
• Lisäksi olen miettinyt: teenkö kuukauden aikana itselleni lopulta ne villasukat, joita tarvitsen? Teenkö pitempiä melontaretkiä, jonne oltava enemmän varusteita? Luenko kirjoja? Pitääkö ammattikirjallisuutta kuljettaa? Minkä tietokoneen + vermeet otan? Huh huijaa, kiitos kun sain luetella tähän.

Lisäksi on mietittävä, mitä jättää kotona semmoiseen paikkaan, jonne pääsee kuukauden aikana. Osa tavarastahan jää remontin takia loukkuun, joten … no jaa.

Lopputulos: elämässä täytyy tyytyä epävarmuustekijöihin. (Niihinhän toki on etenkin viime kuukausina totuttu.)

***

Siitä tulikin mieleeni, että oikeastaan on aika huojentunutkin mieli siitä, että nyt voi sanoa, mitä ajattelee itänaapurista. Tällä hetkellä ajatteluni on kaksinaista. Toisaalta on semmoinen ”siitäs saitte”-meininki, sillä nythän naapuri ajautuu vuosikausiksi, ettei kymmeniksikin, semmoiseen kurakkoon, että eipä naurattaisi heidän housuissaan. Toisaalta tunnen sympatiaa ja harmitusta tavallisen kansan puolesta. Ovatko syyttömiä? Kyllä ja ei. Päästivät maansa vallan ajautumaan tälläisiin käsiin, ei siis pelkästään Putlerin vaan koko valtaapitävän koneiston käsiin. Mitä siitä opimme: poliittinen laiskuus voi kalahtaa omaan nilkaan. Toki ymmärrän, että yhden pienen kansalaisen ja kahdenkaan on vaikea asettua tutkainta vastaan. Olen kuullut itsensä venäläisen kertovan – oikeastaan kahdenkin, ensimmäinen kertoja jo 90-luvulla – mihin vaikeuksiin joutuu, jos rupeaa liikaa kyselemään.

Lopputulos: jos maassa ei ole demokratiaa, ei sitä yhdessä eikä kahdessakaan sukupolvessa nykäistä esiin.

Tähän aihepiiriin liittyen sanon, että olkaamme rauhallisin mielin. Meillä on hyvä kotimaa ja erittäin hyvin hereillä oleva poliittinen koneisto ja valtion johto.

***

Kas, Talonmies tuli kaksi pizzalaatikkoa mukanaan. Joten: ei kun syööööömään (sanoi entinen työtoverini)!

Lukijani, ole iloisella mielellä ainakin tänään – murehtia ehtii huomennakin.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

ei tullut karhua vastaan, mutta aika mökillä juoksee. Päivät kuljeskelen metsissä. Mökille palatessa kiiruhdan sankoineni rannan ja saunan väliä, sitten sama kaivolle ja takaisin, jonka jälkeen tulet saunan piisiin ja kaminaan, kiiruhtaminen puuvarastolle. Äkkiä saunaan, sitten padat porisemaan, sitten tiskaaminen, joka on sekin moninainen operaatio näissä oloissa. Toisaalta olen satsannut kertakäyttövermeisiin ja mullahan on tietysti tarkkaan pohdittu, niukka ja kevyt retkeilykeittiövälineistökin. Siis titaanikattila, lusikka ja kuppi, minikokoinen kaasukeitin.

***

Tänään palaan kotitorppaan Talonmiehen ja Rakin luo. Talonmies kaupunkilaispoikana ei ole mökki-ihmisiä, joten ero ihmisten välillä suotanee: one size does not fit all. Ihan noviisi ei mettäilyissä hänkään ole, mutta mettäilyajoistaan on jo aikaa. Rakin kanssa on niin, että vaikka se pysyy kohtuullisen hyvin pihapiirissä, en ole satavarma sen suhteen, jos tulee jotakin mielenkiintoisempaa. Lisäksi alueella on susia ja koiria mennyt omistajan nokan altakin hukan suuhun. Aina on sydän vähän syrjällään sen kanssa, eikä koiria irti saa pitääkään, jolleivät ole ”välittömästi kytkettävissä”. Siihen ei Rakki-veijarin kanssa voi luottaa.

Minun puolestani susi saa rauhassa asua susien alueella, kunhan ei silmille hypi, eikä tunge pihapiireihin. Jossain päin Suomea ovat tulleet röyhkeiksikin ja onpa tuttuja, joilla on tullut susivahinkoja lähellä taajamia – kaksikin. Mutten ole susivihaaja, eikä kysymykseen ylipäätään pidä mennä tunne edellä, vaan järki. Sama koskee esim. karhunkatselupaikkoja ja haaskalta kuvaamista, jollainen paikka mökkiseudullakin on. Pitäisi antaa villieläinten elää ravinnonhankinnassaankin villieläimen elämää kuten sille kuuluu. Se on villin luontoeläimen elämänmenon kunnioittamista, johon ei mielestäni kuulu sille vieraat menetelmät kuten ruoalla houkuttelu ja johtaa sille epätyypilliseen kuvioon monella tapaa. Aikuiset uroskarhut eivät luonnossa kokoonnu samalle haaskalle, eikä naaraskarhu pentujen kanssa aterioi ukkoköörissä. Ja tuommoiset vanhat ihmisukot, jotka höpäjää karhujen kanssa kuonot vastakkain on minusta kyllä ihan heissulivei, kaikkien kannalta. Ei karhut(kaan) ole häkkieläimiksi syntyneet, eikä ihmisen kanssa pelailuun.

***

Tämä oli epävirallispoliittinen näkemykseni sarjassa ”Eläinväärinkäsityksiä ja hömppäilyjä”. Väärinkäsittäjä en luonnollisestikaan ole itse kannanotossani kuten ei kukaan kannanottaja koe olevansa 🙂

***

Mennäkseni luontoelämyksiini, niin vietin kaksi intensiivistä päivää metsässä, siis aamusta iltaan. Keräsin pussillisen korvasieniä siinä sivussa (keitetty eli ryöpätty virallisen ohjeen mukaisesti) jälkeläiselle, joka ei työnsä vuoksi metsiin nyt ehdi. Käy kyllä täällä mökillä ja on nähdäkseni ainut, joka on siihen motivoitunut talvisaikaankin. Näytti tehneen emolleen hienot saunapuut ja kaminanlämmityspuut pienine tikkupuineen. On sienensä ansainnut. Perheestämme ainut, joka on innostunut metsissä liikkumiseen ja metsästää.

Mitä näin, mitä kuulin? Näin majavan, jonka näin viime vuonnakin samalla alueella. Liekö sama talttahammas? Olen meloessa raivaillut patokeppejä tuosta kohtaa kulkutieltäni joka vuosi. Tämä aluehan on mun vuosien takainen melontaretkeilyalue jo ennen mökinosotoa. Nyt oli saanut vähän isompaakin tulvaa aikaiseksi 🙂 joskin tulvaa on nyt ilman majaviakin. Kuulin järripeipon, peipon, kirjosiepon, korpin, lokkeja, tiiroja… ainakin nämä. Joku kulki samoja reittejä, koskapa mennessä polulla havaitsemani iso korvasieni, jonka aioin palatessa poimia kyytiin, oli poljettu littanaksi. Varmaa on, ettei siellä minun lisäkseni kulkenut kukaan ihminen. Jos olisi kulkenut polulla, olisi joko ohittanut minut tai tullut vastaan. Harva tuossa maastossa roikottelee polun ulkopuolella, sen tiedän.

***

Istun kuistilla ja käypä Hyvä Lukijani tähän niin kylmä viima itärajan takaa (ei haise savu eikä ruuti), että taidan ryhtyä kokoamaan kamppeitani ja ajella lähimmälle tankille, joka on n. 50 km päässä. Siitä sitten puottelen kotiin.

Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

tulin autiotuvallemme, siis mökille, jonka ostimme muutama vuosi sitten pilkkahintaan. Eipä ostaessa arvattu, että maailman kiinnostus on viime viikkoina suuntautunut tälle alueelle. Tämä on niin takkusten takana ainakin tästä kohtaa, ettei mökki ollut käynyt kaupaksi, kun lähikyläm ihmisetkin olivat tätä paikkaa vieroksuneet sanomalla sen olevan ”liian kaukana”. Kaikki on suhteellista.

###

Vieressä kamina humisee omia huminoitaan ja pelti naksuu. Tuo häkävaroitin viereisellä hyllyllä mua pelottaa enemmän kuin häkä. Yhtenä yönä se alkoi rääkyä niin, että unenpöppörössä säntäilin pirtissä sinne tänne tajuamatta missä ollaan, mikä maa. Mutta olen nähnyt vaaleanpunaisen naisen, joka oli kuollut häkämyrkytykseen. Ei kun kaksikin. Toinen oli saanut tarpeekseen elämästä ja lopetellut polkunsa tässä elämässä häkähommien avulla. Surullista.

###

Minätyttö se en turhia murehdi, mitä nyt vähän sukulaisten sairastamisia, maailmanpoliittista tilannetta, Turkin känäilyä, ensi viikon töitä, illalla transsissa mässytettyjä juustonaksuja, hiirigiljotiinista tursottavaa myyränraatoa, huomisaamun heräämistä (voi kunpa se olisi varhain), yöksi ennustettua pakkasta (jäätyykö naamanpesuvesi), heräänkö yölllä paleluun ja pitää jaksaa nousta laittamaan kaminaan puuta, pääsenkö aamusella ajoissa liikkeelle vai jäänkö nysväämään voileipiä ja pyörimään edes takaisin etsiskelemässä tavaroita. Ja riittääkö autossa löpö, kun lähimmälle tankille on puolensataa kilometriä ja ja ja…. Lisäksi murehdin sitä, että läheisellä alueella olevassa tönössä näytti olevan elämää. Se on joku perintötönö, jossa nyt on joku työmies. Että mitä tuokin tarkoittaa, meneekö rauha? Pitääkö taas ryhtyä hakemaan etäisempää torppaa? Tätä etäisempää kohtaa ei kyllä kartalta löydy.

Lisäksi nyt on akuutti murhe, kun olen takertunut kolmen vuodenajan makuupussiini, enkä löydö vetoketjun päätä ja olen tukehtumaisillani kaminan porottaessa vieressäni. Joskin tiedän herääväni noin 3 tunnin päästä hampaiden kalinaan.

###

Siinäpä oli kuumimmat kirjaukset akuuteista huolista. Ja jos oikein mietin, niin ehkä kumminkin on kiva, kun lähistöllä on ainakin yksi muu ihminen. Oikeastaan oikein odotan, että hän vetäisee moottorisahan käyntiin siinä puolkuuden aikaan. Silloin nimittäin toivoisin jaksavani ousta ja painella polulle. Huomenna on näetsen retkeilypäivä. Jota olen odottanut kuukausi kaupalla.

Kirjaan siitä jonkun raportin huomenna, jos rääpyä riittää. Ja jollei karhu ole popsinut suuhunsa. Klara

Hyvä Lukijani,

nauttikaamme keväästä, joka on täällä tänään ja nyt!

Nuorempana, innokkaana sienenpoimijana vannoin joka solullani syksyn nimiin. Vanhemmiten on puntari kallistunut kevään puolelle ja syksy alkanut tuntua yhä raskaammalta kestää.

Viime syksynä tuli ensikertaa mieleen se kammottava vaihtoehto, että kyyristelisimme Talonmiehen kanssa syksyn Välimerenmaan apartamentoksessa yhdessä naapuruston suonikohjuvaivaisten eläkemuorien ja vaarien kanssa. Piipahdettaisi Svenska Kanelbullar-kahvilaan päiväkaffelle ja illaksi SuomiPoika-pubiin vetämään Karjala-olutta. Sitten iskisi aivoinfarkti, espanjanpoika roudaisi lanssilla paikalliseen lasarettiin, jossa kysyttäisi ensimmäiseksi vakuutuksista. Sen jälkeen pyöritettäisi kaikissa tutkimuslaitteissa, pumpattaisi suoniin kalliit lääkeaineet, laitettaisi osastolle vip-huoneeseen (sis. iltakonjakit, pöytäliinat ja oma palvelija) ja samalla reissulla leikattaisi liikavarpaat, jonka jälkeen menisi lasku vakuutusyhtiöön. Ja huom: ohjelmaan kuuluisi kolmetoista kontrollikäyntiä post festum ynnä kortisoni-injetiot kaikkiin niveliin ja kipulääkepiikki molempiin pakaroihin. Ehkä potilaalla havaitaan myös migreeniä? Että kyl-lä siellä sentään terveydenhuolto toimisi toisin kuin kotimaassa…;) (pirullinen hymy)… vai olisiko sittenkin takana jotakin muuta. Vaikkapa -surprisa!- raha!

Puhun kokemuksesta: espanjalainen lääkäriasema nyrpisteli ehdotukselleni kollegan määräämän kipupiikin pistämisestä siipalleni. Nope: pitää tulla vastaanotolle pistättämään. En heti keksinyt miksi a) kipulääke pitäisi antaa injektiona b) miksei voisi itse pistää. Kunnes alkoi raksuttaa… No, lienen tämän tarinan kertonutkin. Lopputulos: emme palanneet sinne. Pistin pari injektiota, jonka jälkeen noidannuolen hoitoa jatkettiin kotimaan malliin eli tablettimuotoisella kipulääkkeellä ja liikkumalla. Miksi espanjalaiskollega suosi pistoshoitoa? No, injektiosta voi tehdä toimenpidelaskutuksen, tabletista ei. Oikaisutoimista huolimatta oli vakuutusyhtiöön mennyt mellevä lasku, noin 10 x sen, mitä suomalaislääkäri olisi yksityisvastaanotolta laskuttanut.

Lopputulos: pysytään syksyt kotimaassa 😀

°°°

Kotimaassa pysyminen on nykyään helppoa kuin heinänteko, sillä näyttää, että sellainen meillä on jatkossakin.

Kun valtion palveluksessa oleva jälkeläinen vastasi helmikuussa Nato-tiedusteluuni kannattavansa liittymistä, nousivat hiukseni pystyyn ja silmät levisivät lautasiksi: KÄÄK, ei herraparatkoon uskalleta! Nuoriso-osaston edustaja pysyi kannassaan, vaikka muistelin Karjalan kannakselle jäänyttä isoisää, jäätymistään vanjan tappamana istuma-asentoon, jossa tuotiin kotipaikkakunnalle sankarihautaan oiottavaksi (hyi mua). Muistelin toisen isoisän kranaatinarpia. Ja kuinka pieninä koululaisina kuultiin YYA:sta ja juhlittiin pakkasilmassa vakavina ja pelokkaina Suomen 60-vuotispäivää varpaat kipristellen.

Näillä kauhuskenaarioilla ei ollut mitään tehoa. Jälkeläinen loi flegmaattisen, vähän väsähtäneen katseen, että vae niin. Jotta Natoon vaan! Nieleskelin kauhuissani ja ryhdyin työstämään asiaa.

Työstinkin uutteerasti, saa sanoa että nelisen viikkoa. Työryhmä pääni sisällä selvitti kyberuhkat, kävi läpi suomalaisen sähkötuotannonrannot, öljyva ja hultovarmuusasioita. Perehtyi Turkin sisäpolitiikkaan, piipahtipa Unkarinkin puolella tarkistamassa selustaa. Nämä kaikki radio- ja it-teknologisin menetelmin. Aikaresurssi, ilmastoasiat ja työtehtävät eivät olisi sallineet matkustamista erdogääniä tai paprikamaan pönäkkää äijää tapaamaan. Oli tyydyttävä sähköisiin järjestelmiin ja ula-taajuuksille.

Tässä vaiheessa kerron Lukijalleni, ettei selvitystyöhön kotioloissa saatu juurikaan taustatulitukea. Sen sijaan väsyneitä katseita tuli paljon ja hajamieliseen mutinaan sai tottua. Olinko näkevinäni jälkeläisten pärstöillä huvittunutta virnuiluakin? (Hemmetti, kohta alkaa etäkokous, juuri kun pääsen prosessikaavion keskivaiheille. Aukaisen kokouslinkin toiseen koneeseen.)

Yhtä kaikki, neuvottelut saatiin päätökseen lukuisten autopalaverien jälkeen. Niissä puolustusvoimain upseeristo radio-toimittajan avustuksella läpikävi sotakalustoa ja taktisia menettelyjä. Kaiken selvitystyö seurauksena sitten päädyin yhdentahtiseen ja ripeään päätökseen itseni kanssa: Natoon vaan, tuli mitä tuli.

Nyt jäädään odottelemaan, tuleeko niskaan vesihöyryä, tulisia hiiliä vai sataako pieniä akkoja.

+++

Tässä välissä on kamppailtu toisen tietokoneen kanssa ja vastattu kaksi kertaa Talonmiehen puheluun ynnä soitettu kertaalleen takaisinpäin. Oli tuheroinut kauppalapun jonnekin kaupan käytäville ja kruisaili sokkopaarmana myymälässä muistelemassa, mitä lapussa mahdollisesti luki. Saldon suhteen ei hullumpaakaan: ainakin puolet oli jo kärryssä. 🙂

Hyppään etäkokoukseen.

Kuulumisiin ja voimia ynnä vointeja Lukijalleni! Klara