Hyvä Lukijani,

koska puhelen Sinulle vasemmasta suupielestä koko ajan, niin paras vääntää se kirjasimiksi. Kuvaan ensin näyttämön:

• silmälasit keittiöpuntarin päällä
• keittiöpuntari keskellä ruokapöytää, syy: laboratorioni on viisain pitää mahdollisimman tiiviinä, jotten säntäile kaapeille syömään, vaan pysyn kaukalollani
• pöydällä on muistilappuja, joihin on sutaistu erilaisia grammamääriä, jotta siirrän ne Fineliin kun ehdin
• Talon mies, tässä tarkoituksella yhdyssana halkaistuna, on edelleen etelän lämmössä, mikä käy helposti ilmi huushollin kokonaisilmeestä. Huom. Talon mies on kiltti ihminen, eikä koskaan huomauttele tavaroitteni entropiasta, vaikka syytäkin olisi

###

Aina oppii uutta ja valaistuu! Elintarvikealamaisen elämässäni olen nimittäin, näin väitän, päässyt lähelle anorektikon elämää. Ymmärränkö paremmin sen syntyjä syviä? Kun hoksaan mittalautasen reunaan jääneen juustonpalan, noin 8 mm x 10 mm, hyökkään siihen kuin hukkuva oljenkorteen: kaikki talteen. Voipakettia katson aprikoiden: aamupuuro sittenkin ilman voita? Voi hyppäyttää päivän kalorimäärää heti kerralla.

###

Eilen ruokavenkoiluissa tuli ylilyöntiä, kun päivässä oli monenlaista tohinaa: huoltofirmassa käyntiä, kauppareissua, koiralenkkejä, etätöitä ja keskieurooppalaisten kahden tunnin webinaari. Etätöitäkin tein ja kommunikoin tyttären, Talonmiehen, ystävän X, ex-työtoverin Y ja Pret-a-Porterin kanssa. (Ehkä lukija muistaa Pret-a-Porterin aiemmista blogiteksteistä. Tämä fiini miehiin menevä, varakas neiti-ihminen, joka rakastaa kalliita tavaroita ja vaatteita – sen suomme hänelle.) – Lopputulos: klo 21 koiralenkiltä palattuani olin pyörtymispisteessä. Kädet tärisivät ja pää oli aivosumussa. Tuttu tunne kaukaa menneisyydestä nihkeäkelisen, ylipitkän hiihtolenkin jälkeen. Joten ei kun syömään.

Fineliä tutkaillessa havaitsin siihen mennessä syöneeni rapiat 800 kaloria. Aterian kirkastettua aivosumun ajattelin seuraavaa:

• miten ihmeessä opettajista koostunut jumppakerhon sisäpiiririnki kykeni paastoon (meuhkasivat ja pullistelivat siitä pukuhuoneessa… ja haisivatkin pirun pahalle paastoissaan, ketoosia ketoosia)
• miten anorektikko pystyy olemaan syömättä?

###

Anorektikkotuttu hämmensi kaiken ruokapihtailunsa ja laihuutensa keskellä kakuillaan: monimutkaisten työvaiheiden kautta loihditut upeat kakut! Tarjoili niitä innokkaasti ja katsoi itsekin silmät kiiluen. Otti sitten – lääketieteen sanastoa käyttääkseni – pienen biopsian (koepala) itselleenkin. Sitä mutusti jonkinlaisessa transsissa katse kaukaisuuteen suunnattuna, makusteli ja pyöritteli pitkään suussaan ennen kuin nielaisi. Se oli maagista katsottavaa! Samalla sitä itse lapioi mitä herkullisinta kaakkua suurina kimpaleina suuhunsa ottaakseen tuota pikaa valtaisan palan lisää. Semmoista se on, kun on liikapainoa ympärilleen keräävä kakunsyöjä. (En ole täytekakkujen ystävä ylipäätään, onneksi.)

Ruokahommista palautuu mieleen keväinen karamellilakko. Karkinsyönti tahtoo lähteä laukalle kaamosaikaan, joulu toimii lisäkimmokkeena. Jätin 1.1.21 karamellit ja pidin taukoa toukokuun loppuun, eikä ollut vaikeaakaan. Kun lenkkeilin diabeteslääkärituttuni kanssa, sanoin uhmakkaasti, että eipä karkkilakko vähentänyt painoani yh-täääään! Ja löysin itsestäni potilaan, joka sanoo lääkärin toppuutteluihin (alko, tupakka, ruoka) leuka korkealla kuin lapsi äidilleen: ”Minunkin mummo poltti piippua satavuotiaaksi ja oli terve kuin pukki!”

Mitä vastasi viisas ja aina niin tyynen asiallinen kollega? ”No, se ei sitten ollut se tapa, mikä sinulle tehoaa.” Voi mitä diplomatian taitoa! Hän, jos kuka, on pullukoitten hyperglykeemisten (korkeat sokerit) kakkostyypin diabeetikkojen ja metabolisen oireyhtymän kurimuksessa elävien kanssa joutunut hiomaan sanojaan! Nimittäin: jos lääkärinä alkaa inttää, että varmasti laihdut kunhan vähennät kalorimäärää ihan mistä vain minkä suuhusi pistät, niin vasta-argumentti tulee välittömästi. ”Ei ei minä en syö pullaa! Juustoako? Viimeksi söin juustoa omissa ristiäisissäni! Makkaraa? Oi-joi ei mitenkään: olen allerginen makkaralle. Keksejä? Niitä juurikin en voi syödä lainkaan, tarttuvat kurkkuun. (jne jne jne loputtomiin)” Keskustelu päättyy yleensä siihen, että kaikki 120 kiloa on tullut hitaan aineenvaihdunnan takia. Yleensä koko perheelle – koiraa myöten.

###

Kuten Lukijani huomaa, alan päästä vauhtiin! Siis ylenemään siihen laihuliinien hiippakuntaan, joka ylenkatsoo ylipainoisia luoden heihin omahyväisen, säälivän katseen: ”Hallitsisit sinäkin elämääsi kuten minä!” Näitä ihmisiähän sitä riittää ihmisryhmässä nimeltään bold-and-beautiful. Tässä sakissa on paljon kilpailuhenkistä urheilijajoukkoa, varpaankynsiensä lakkaajia ja naamansa kiristyttäjiä. Mutta me muut suhtaudumme heihin huvittuneen sarkastisesti: nauttisit sinäkin elämästä, etkä niuhottaisi.

…öhh ja heh…tuon viimeisen lauseeni jälkeen katseeni palautuu ruokapöydälle, josta keittiövaaka tuijottaa haastavasti takaisin. Nappaan sen päälaelta silmälasini ja siirryn etätöihin.

Kiitos, jos pääsit tänne asti, hyvä Lukijani! (Anteeksi pitkä teksti.)

Iloista päivää toivottaa Klara

Hyvä Lukijani,

kun nyt olen täällä talossa yksin, tulee rupatelluksi Lukijan kanssa siinä määrin, että kirjaan vähän ylöskin, jollei kaikki kuulu suoraan sinnepäin.

Asia koskee elintarvikevirastoa, Fineli-nimistä. Jaa tosiaan FIN+elintarvike, Fineli. Luin päivänä muutamana lihavuuden elintapahoidosta. Jokohan laitoin tänne linkin artikkeliin. Laitan varalta vielä. Se on hyvä.

https://www.duodecimlehti.fi/duo16417

Nappasin tuosta artikkelista nettilinkin Finelin ruoka-aineisiin (fineli.fi) ja ryhdyin pitämään ruokapäiväkirjaa, kun joitakin kiloja on päässyt kertymään ja vatsarasva pullistelemaan. Linkkiruokapäiväkirjaan on tässä, jos Lukijani innostuu. https://fineli.fi/fineli/fi/index

Nyt on 3-4 kg lähtenyt kuukaudessa, mikä on sopiva pudotusnopeus. Kun tänään en uskonut lautasellani köllöttelevälle 2,5 dl:n Nalle-kaurapuuroannokselleni ilmoitettua kalorimäärää (muistinvaraisesti n.380), löysin itseni puntaroimasta lempikauraryynejäni keittiöva’alla naama kiinni mittarissa. Aattelin, että jospa Fineli ei älyä, että nämä ovatkin höyhenenkepeitä pikakaurahiutaleita, eikä mitään ratakiskon painoista eloveenaa hyvän tähden! Ettei niille millään voi laittaa kalorisakkoa noin paljon! 😉

Mutta Fineli oli järkähtämätön! Grammoina ilmoitettunakin Finelin valikon kohdassa ”kaurahiutaleet” tulee sakkoa saman verran kuin annosilmoituksella ”kaurapuuro, vesi, suolaa, 2,5 dl”. Ei siitä mihkään päässyt.

Mutta kiittelen tästä ruokapäiväkirjasta Fineliä kuitenkin: näinhän se käy, painonlasku siis! Annoksistaan myös huomaa, mikä ruoka-aine on energiapaukku ja mikä täyttää mahaa vähemmillä kaloreilla. Bai-tö-vei: lääketieteessä se on ihan rahvaanomaisesti maha. Mahalaukku. Vatsalaukusta joku kissimirrikaula* ja last season-korkkaridosentti* saattaa puhua, mutta oikeasti se on mahalaukku, ventriculus. (*Ihmisiä, jotka ei ulosta, eikä piereskele.) -Anteeksi a)yleistykseni b)karkeuteni c) suorapuheisuuteni ja d)sarkasmini.

###

Ruoka-asioissa tulee mieleen vuoskymmenten ajalta muutama tuttava, joilla on ollut syömishäiriöitä. Nyt, kun Finelin kaloritaulukkoihin tukeutuu, niin alkaa valjeta se, miksei tuttava X koskaan syönyt tiettyjä ruoka-aineita. Soperteli jotatin, että oli lapsena syötetty sitä lajia liikaa tai että maku ei häntä miellytä tai että jonkinlaista ikään kuin allergiaoiretta tuntenut tuosta. Yllättävästi nämä ”maku ei miellytä”-ruoka-aineet on juuri noita energiatiheitä. Kuten vaikka leipä ja kaikki, missä on rasvaa tai piilorasvaa. Terveellistähän se, mutta hän oli tuolloin anorektinen ja mitä viimeksi olen nähnyt, niin edelleenkin on selkeästi alipainoinen. Pakonomainen liikunnantarve hänellä oli myös, mutta kun selkeästi oli ruoka-aineista tarkasti tietoinen, niin tiesi varmasti senkin, ettei raivoisallakaan liikunnalla pysy laihana, jos syö huolettomasti.

###

Loppuun laittaisin kuvan vähäkalorisesta herkusta, jota ostin toissapäivänä. Ilmeisesti ei nyt lataudu äärimmäisen raskaan suolapitoisuutensa takia 🙂 Nimittäin kyseessä ovat valkosipulissa pyöritetyt vihreät oliivit. Eikä ole kuulkaa paljon kaloreita! Mutta vaikka kalorimäärä on kepeä, niin naama on aamusella sitäkin enemmän turvoksissa, kun niitä illan kähmässä vetelee.

###

Nytpä tahdon olla ma, etätöiden tekijä. (Blääh) Sitten on aika lähteä sukulaisen kanssa katsomaan paikallisen harrastajateatterin esitystä. (Hauskaa! )

Kiitos Lukijalle, Klara

Hyvä Lukijani,

täällä sitä istutaan hiljaisessa talossa kynttilälyhtyjen loistaessa valoaan pimeällä terassilla. Takapihan metsästä alkaa musta seinä, joka ympäröi taloa: että osaa olla pimeää! Koira köllöttelee makuuksillaan ja Huutosen Matti läpikäy säätiedotuksia. Hän se sitten on aina niin asiallinen, rauhoittava ja uskottava. Ei tule mielen viereenkään, että Matin ennustamat räntäsateet olisivat pelkkää petosta. Luotettava suomalainen mies!

###

Luotettava suomalainen talonmieheni on lennähtänyt ulkomaille harrastuksensa tiimoilta. Mutta mitäpä se vaimo polonen! Hän se vain kyntää rakin kanssa sateessa ja sytyttelee lyhtyjä pihallaan. Niin se menee, niin se menee. No, reiluuden nimissä ja totta puhuen en lähtisi nyt kilon kappaleinakaan lentokentille römyämään. Haluan olla kotimaan kamaralla, täällä pimeydessä, harmaassa sumussa ja kaamoksen sylissä.

###

Katselen vasemmalla silmällä Yle Areenan dokumenttia politiikan historiasta. Nykyiselläänhän televisiossa on se hyvä puoli, että ohjelmia voi katsoa myös jälkikäteen, eikä elämä rytmity tv-ohjelmien mukaan kuten joskus ennen vanhaan. Väyrynen kertoo juuri Mauno Koiviston vainonneen häntä. Sitä ennen Tarmo Ropponen kysyi Ahti Karjalaiselta mikä tämän suhde on alkoholiin. Ahti sanoi, että on nauttinut vain yksityiskodeissa joitakin viinilasillisia. Luin joskus Kukka-Maaria Karjalaisen kirjan isästään Ahtista. Kaikkinensa tunnen suurta myötätuntoa Ahti Karjalaisen tapauksen suhteen.

Mutta minäpä sanon, miten asiat ovat ja minkälaisia nuo ruudussa vilahtelevat poliitikot oikeasti ovat:

• Lipponen, Paavo – jäykkis, joka luuli olevansa helvetinmoinen stara
• Väyrynen, Paavo – Paavo on paavo, toinen hyväkäs, keminmaan jalasmökkiläinen. Ei kai häntä voi ottaa tosissaan
• Jäätteenmäki, Anneli – poliitikkona hänellä olisi ollut maalle paljon annettavaa, harmi
• Halonen, Tarja – jäänyt arvoitukseksi mikä on naisiaan: aina kun olen ehtinyt pitää häntä realistina, on hän möläyttänyt jotakin sinisilmäistä, hyväuskoista, cityvihreää löpinää
• Aho, Esko – enpä tiedä mikä mies, mitä vehkeilee iivanan kanssa vielä nykyisellään? Herättää vainoharhani.
• Virolainen, Johannes – Kyllikin mies, Kaarinan exä 😀 Jotenkin hassu hahmo
• Ahtisaari, Martti – mie en sano mittään
• Rehn, Elisabeth – rakt från ankkalampi
• Katainen, Jyrki – viisas mies, joka yritti parhaansa, mutta osasi (onneksi) ajatella myös omaa jaksamistaan
• Stubb, Alexander – itsevarma nuoriso-osastolainen, elämä olisi ehkä saanut kasvattaa enemmän ennen parrasvaloja, tekohymyilijä
• Rinne, Antti – setämies, äijäkerhon viimeisiä perävaloja
• Berner, Anne – taksiuudistusta en anna ikinä anteeksi, Sipilän poliittisen sinisilmäisyyden kulminoituma
• Lindström, Jari – arvostan! työmies, joka tuli syvistä riveistä ja antoi kaikkensa, onneksi ymmärsi asettaa terveytensä etusijalle
• Soini, Timo – luin juuri elämänkertansa: minäminä,minäminäminä,minäminä, me, myself and I
• Kankaanniemi., Toimi – eksyi hotellissa väärien huoneiden ovelle, tulee mieleen vanha sanonta hiiristä ja himosta

Tämän raportin voi liittää valtioneuvoston pöytäkirjoihin liitteeksi.

”Älä lannistu! Es-em-pee taistelee puolestasi, es-em-pee ei petä!” sanoi Veikko Vennamo. ”Rötösherrat kuriin!”

###

Ensi viikolla on lomaviikko, mutta siihen on tuupattuna kyllä etätöitä, ettei ihan vain pitkäveteiseksi mene elämä. Odottelen semmoisia kelejä, että pääsisi kaamospimeyden turvin koiran kanssa metsään hiipimään. Vai olisiko se hetki jo tänään – eikös nyt ole joku halloweenkin!

Toivotan Lukijalleni mitä parhainta pyhäinpäivää. Ja lupaan jorista ja horista tällä omiani.

terveisin Klara… ja rakki ilmestyi juuri paikalle makuuksiltaan sanomaan terveisensä hänkin

Hyvä Lukijani,

mitä kohteliaimmin saanen esittää, etten tohdi Lukijani kauralastureseptiä kiilata tällä varsin perinteisellä ohjeella. Mutta mikäli sattuisi, että ohjeensa päälle olisi sulatetun voin armoitettu liemi roiskahtanut tahi kanamunanvalkuainen liimannut sukukartanon keittiöväeltä saadun mustan, vahakantisen vihon seitinohuet sivut toisiinsa, niin pelastan tilanteen allaolevalla ohjeella. Ohje vastaa parasta A-ryhmää ainakin helppoudellaan.

KLARAN VAKIOKAURALASTUT

• 100 g rasvaa (tahtoo sanoa: voita, 727 kcal/100 g, nälkä lähtee :D)
• 3 dl kauraryynejä (käytän niitä isoja, ne on parhaita tähän minusta)
• 1 muna
• 1,5 dl sokkeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 reipas rkl vehnäjauhoja

1. Sulatettu rasva ryyneille
2. Munat ja sokeri vaahdoksi (höpö höpö, sole ko sekoittaa ja lykätä pyttyyn, minen ala mitään vaahdottelemaan ja sotkemaan tähän vispilöitä, puuhaarukalla tämä hoidellaan koko setti)
3. …kohdan 2 lisähuomautuksen vuoksi tämän kohdan voi hypätä yli…
4. jauhoihin leivinjauhe, kaikki aineet lyödään yhteen ja koko sotku sekoitetaan
5. ruokalusikkaparilla kippaan kökköset pellille muistaen turvavälit! Ne rakastuvat helposti toisiinsa. Siinä sitä sitten ollaan sahailemassa pyörösahalla toisiinsa kiintyneet kökköset erilleen
6. Uuniin 200 astetta. Ja kärtsis, palavat sekunneissa, jollei pidä varaansa. Semmoiset 8 min annan olla rauhassa, jonka jälkeen menen tuijottamaan näyteikkunasta: joko sitä ollaan valmiita.

Lukijani ehkä huomasi, etten käyttänyt otsakkeessa sanaa ”Vakkarikauralastut”, enkä myöskään missään Herran nimessä sanoisi: ”Munaa ja sokeria ei välttis tarvi vatkaa”. Voi stn prk, että mua nämä ihan aikuiset välttis-vakkari-vatkaa- ihmiset jaksaa ottaa koteloon. Ettäs kehtaavat!

…mutta palatakseni kuosiini ja edetäkseni valkosipulipuolelle, niin esitän seuraavaa:

VALKOSIPULILEIVÄT

Tämän leipäsysteemin tausta on se, että ranskanleipää tai muuta valkoista leipää saattaa kapinperälle jäädä odottamaan vuoroaan. Eipä hätiä mitiä! Olen keksinyt tämän itse:

• ranskanleipä viipaloidaan
• otetaan voita sopiva määrä muistaen, että 727 kcal/100 g ;D ja että valtimosair… jne jne jne
• otetaan valkosipulinkynsiä semmoiset 4 kpl / ranskanleipä tai miten huvittaa

1. viipaloidaan leipä
2. puristetaan valkosipulit ja sotketaan mössö voihin (jota notkistan öljyllä*)
3. voidellaan voi-valkosipulimössöllä leivät
4. 225 astetta ja niin kauan pidetään, että vähän saavat pintaa

*Keksin tuon öljyllä jatkamisen vastikään. Saattaa säästää valtimoittensa endoteeliä joltakin kolesteroliplakilta 😉 Tosin tiede ei ole vielä selvittänyt, montako ranskanleipää on syötävä säästääkseen pätkän endoteeliä. Endoteeli on siis valtimon sisäseinämän tärkeä solukko, jolla on monta tehtävää. Yksi tärkeä homma on valtimoiden joustaminen sen mukaan, mitä ympärille kertynyt, elämäntaivaltaan taapertava Maan Matonen (kuten meikä) touhuilee. Endoteeli itkee sydäntäsärkevää, hiljaista itkuaan, kun Maan Matonen ahtaa ruoka-aukostaan sisään makkaraa, rasvajuustoa, ranskanpottuja ja rilliruokaa. Se nyyhkii: ”Kohta me luisutaan maan poveen, jos tuo tollero ei tajua siistiä lautasmalliaan!”

No, tässä tuli samalla vähän (vino hymy) ihmiselimistön fysiologiaa ja kielioppia. Mutta kuten haukansilmäinen huomaa, puhuin tässäkin reseptissä ranskanleivästä, enkä mistään fakin ranskiksesta. #koskakiepipoliisi #koskaäidinkieli.

Kielemme on niin harvinainen ja hieno ja liimaa meidät yhteen, jotta sitä vaalikaamme paistosten ohessa.

###

Jaba-jaa. Puhelimeen on tullut samalta yksinelävältä useampi viesti. Saan niitä silloin, kun jokin harmitus on vallannut mielenmaisemansa tai läheinen ottaa pattiin. Ajattelen viestejä lukiessani: ”Voi toveri, voi toveri. Purat harmisi minulle odottaen empatiaa, jakamista, analysointia, kanssaelämistä ja tukemista. Kun kirjaan sinulle harmini, vastaat seuraavana päivänä: no onpa.” Yleensä mukana on pahoittelu kiireen vuoksi. Kiire loppuu, kun oma harmi yllättää. Mutta hei, nyt huomasin: elämähän ei ole tasapuolista! 😀

…ryhdyn lukemaan mikä harmittaa. Ja toivotan Lukijalleni rapeita kauralastuja lainehille!

Klara S, lomalla

Hyvä Lukijani,

koska olen lomalaisena, mutta myös Pikku Prinssi-syyslomalaisen mummona pakotettu tiukkaan päivärytmiin, niin huitaisen muutaman sanan eetteriin samalla, kun makarooniloota (Prinssin toive) palaa uunissa. Valkosipulileivät on jo poltettu ja eilinen päivä meni kaurakeksejä tehdessä. Ne ovat Prinssin herkkuja. Joku viikko taapäin sain kuljetusketjutuksella toimitetuksi hänelle lootallisen kärventyneitä kaurakeksejä. ”Mää söin ne kerralla kaikki!” hän sanoi. Tämä on nk. helppo lapsi, aivan kuten vanhempansakin.

###

Tässä on ollut melkoista liikekannallepanoa viimeiset kuukaudet työnkuvani muututtua. Ei haittaa: nyt pystyn päättämään elämästäni ITSE (huudahdan vakuudeksi itsellenikin).

Päivänä muutamana törmäsin ex-työnantajani esimiestason henkilöön, joskaan ei suoranaisesti ole esimieheni. Näin, kuinka tunnetilat vaihtuivat kasvoillaan: ensin tyrmistys / tuo täällä… sitten harmitus / sika,kun läksi…sitten viekkaus / ai-niin ai-niin … sitten maireus / voi kun hauska nähdä sinua … ja sitten tietysti varsinainen asia: ”Kaikki odottaa, että palaisit. NN:kin sanoi, että ehdottomasti saatava takaisin!” Hän kysyi lupaa olla myöhemmin yhteydessä. No luvanhan voi aina antaa ja annoinkin.

Mikä mätti? Hallintohimmelissä oli salakavalasti todelliseksi vallankäyttäjäksi siirtynyt henkilö, jonka tosiasiallinen asema oli avustajapuolella. Lienee unohtanut sen sivuseikan, kun toimi omasta mielestään johtajapuolella, josta oli tuleva komentelemaan alamaisiksi kokemiaan ammattilaisia. Käskytteli lääkäreitä ja näytti nauttivan siitä. Lopputulos: niin kauan kuin tyyppi siellä tepastelee, en sinne palaa. Ja tepasteleehan hän, vakivirkainen. Antaapa tepastella. Mulla töitä riittää sielläkin, missä lääkäriä vielä arvostetaan ydintoimijana.

Edellä mainittuun liittyen tulee mieleen taannoinen tapaus Siun sote:sta (Joensuun seutua), jossa lääkärit vastustivat uuden tietojärjestelmän hankintaa peläten potilastyön hidastuvan. Tästä uudesta, amerikkalaisten siihen maahan suunnittelemasta tietojärjestelmästä oli maailmalta rutkasti huonoja kokemuksia. ”Ilman muuta muokataan Suomen oloihin”. Näitä muokkaustoimia vaan on jo nähty. Meikäläinenkin on toiminut jonkun it-firman laboratoriona, kun ovat raakileohjelman saaneet myytyä terveydenhuoltoon. Ei niiden käyttökelpoisuudesta tiedä muut kuin sorvin äärellä toimijat. Eikä riitä, että sihteereiden käyttämä osa toimii (esim. kuntalaskutus). Vaikka laskutuskin on tärkeää, niin sairauskertomuksen toimintakyky on kuitenkin ihan ytimessä jo potilasturvallisuudenkin takia. Ei ole kenenkään etu, että lääkäri käyttää suuren osan työajastaan tutkimalla ja hoitamalla potilaan sijasta tietojärjestelmää (huom. lukuisia kokemuksia lähiviikoiltakin).

Näissä kuvioissa tuli salatkin julki Joensuun seudulla, kun kuntayhtymän johtajan kirjaus hallituksen esityslistassa nousi julkisuuteen. Kas näin:

”Tilaisuuden jälkeen kuntayhtymän johtaja Ilkka Pirskanen kirjasi hallituksen esityslistaan seuraavasti:

”Lääkäreiden pelko työn hidastumisesta ja hankaloitumisesta on oikeutettua. Tämä työnantajan pitää ratkaista esimerkiksi panostamalla sihteerityövoimaan, puheentunnistukseen ym. tarvittaviin tukitoimiin. Lääkärit ovat erittäin tärkeä henkilöstöryhmä, mutta he ovat kokonaisuuden näkökulmasta käyttäjäryhmänä vähemmistöä (noin 7,2 prosenttia Siun soten henkilöstöstä on lääkäreitä), joten järjestelmävalintaa ei pitäisi tehdä pelkästään heidän työtään arvioimalla.”

Että mitäpä semmoisella vähemmistöllä tekee missään firmassa. Kyllä ne puuttuvat seitsemän ukkoa tai akkaa aina joku paikkaa, jos läsnä on 93. (vino hymy). Että samapa tuo. Kun Pirskanen joskus hakeutuu sairaana hoitoon (mitä en toki toivo) niin riittää, että sihteerin laskutusohjelma toimii ja paikalla on lisäksi laitoshuoltaja, teknisen puolen työntekijä, ruumiskuski, sairaanhoitaja, keittolan täti, röntgenhoitaja, infotiskin rouva, lääkintävaksi, fysioterapeutti, jalkahoitaja, potilaskuljettaja, vartija, kanttiininmyyjä ja sanelunpurkuohjelma. Kyllä niistä joku aina yhden kuntayhtymän johtajan hoitaa.

###

MITÄ! Minähän olen lomalla! Makaroonilootan hoksasin onneksi äsken vetää pois uunista kesken keuhkoamiseni. Pinta nyt oli vähän rusketusta saanut, mutta Prinssi ei ole turhan tarkka.

Voimia syyskaamokseen ja räppään perään reseptini noihin tuotteisiin, jahka saan systeemin hallintaan ja koiran lenkitetyksi.

Kiitos, jos pääsit tänne asti! Yritän nyt unohtaa työhommat lopuksi viikkoa.

Klara S

Hyvä Uskollinen Lukijani,

jos olet vielä siellä, niin olen kovin tyytyväinen. Tuuli kuljettaa meikäläistä sinne tänne ja aikajana kiitää kipittävien virsujen alla. Mutta niinpä vain sitä pysytään liukuhihnalla kuitenkin.

###

Tehtyäni kunnon työrupeaman ja kotiuduttuani joku päivä taapäin päätin heti seuraavana päivänä painella luonnon helmaan lähiretkeilyn merkeissä. Suuntasin polkureitille, jossa meni koko päivä pysähdellen ja ihmetellen kaikkea sitä, mitä luonnossa voi nähdä, kuulla ja aistia! Pitkästi seitsemättä tuntia tuli kuleksittua evästaukoineen ja poluilta poikkeamisineen.

Tuossa kuvassa on tulipaikka, jonne tormasin typötyhjän metsän keskeltä. Joku oli siitä juuri lähtenyt ladattuaan ensin tulipaikan täyteen klapeja. Täydet tulet siinä roihusivat. Aattelin nuotiopaikkoihin liittyviä tulisia nettikeskusteluita ja tuumailin ittekseni, että jos oltaisi Nuuksiossa tai Sipoonkorvessa keskellä puolikasta Suomen väestöä, niin paikalla olisi sekä tappelu että poliisipartio. Sen verran kovaa kaplakkaan näistä yksinään roihuamaan jätetyistä tulipaikoista on julkisessa keskustelussa ollut. Enkä kyllä ihmettele. Nytkin oli voimakas puuskatuuli, joka pyöritti liekkejä ja tyrkki hiillosta. Onneksi paikalle tuli sentään Kunnon Kansalainen eli meikäläinen ottamaan ohjat käsiinsä. Levittelin klapeja ja seurailin, ettei kipinöitä lennellyt ympäristöön. Odottelen itsenäisyyspäiväksi Metsähallitukselta prenikkaa.

Paikalle pyörähti parikymppinen tyttönen reppu selässä. Manailin, että hitonmoista: ilman vahtia jätetty roihu. Tyttö hymyili, naurahtikin, nosti leukaa ja sanoi: ”Noo, jospa joku ajatteli, että tähän kuitenkin kohta tulee joku.” Mutisin, että niinpä sattumalta tapahtuikin, mutta muutoinhan täällä ei ole näkynyt ristinsieluakaan. ”No, kyllähän se nuotio siinä yksinkin palaa”, sanoi tyttö ja nauroi ärsyttävää, itsetietoista naurua.

Siinä alkoi täti klapiensa kanssa vähän nuuksiotyylillä kuumenemaan. Kohta jo kuulinkin opettavani tyttöä, miten meikäläinen on kova retkeilijä ollut kuule -saa sanoa, että- viitisenkymmentä vuotta, partiolainenkin ja on kuule käyty metsät ja mannut, suot ja hetteiköt, noustu tunturiin ja tultu sieltä alaskin, laskettu suksilla, veätetty hevosella (onnettomuudesta en maininnut sanallakaan), puskettu melomalla vastavirtaan ja kaaduttu koskiin ja jumiuduttu kiville ja ja ja …. minä minä minä minä… *ja ettäs nuori tyttö kehtaat siinä viisastella, ootapa vain mikä kohtalo sullekin tulee, kakara vielä olet senkin hyväkäs ja kyllä se maailma vielä opettaa, saatpa nähdä pienokainen*….(tähtien välistä tekstiä en sanonut, kunhan nyt herkuttelen tässä. Ehkä Lukijani sallii pienen terapian?)

###

Sanoin tytölle, että jään vielä evästelemään, jotta jollet paistele makkaraa, niin mene sinä vain. Kyllä täti huolehtii tulesta. Tyttö meni menojaan reppu keinahdellen.

###

Että niinhän se juuri elämässä nykyisellään on, jotta me vanhat saadaan kaikki asiat hoitaa ja huolehtia. Nuoriso-osasto sen kun kruisaa, hypettää ja bilettää. Hörsii kauralattea paksu tukka nutturalla pään päällä. Vanha harvatukkainen täti saa jäädä rakkovaivaisena kylmään, kovaan tuuleen nuotionsa kanssa. Aukoo siinä reumatismin runtelemin sormin voipaperiin käärityt makkaravoileivät ja nakertaa ruisleivän kulmaa amalgaamipaikatuilla hampaillaan. Nuor tyttö se vaan huikkaa, että ”Moikku!” ja heittää perään häikäisevän, virheettömän, yhteiskunnan (verorahoilla!) huolehtiman Pepsodent-hymyn. Nakkaa päätä taaksepäin ja lähtee kimmoisin reisin pompahtelemaan polulle. Tämmöistä on nykyään.

Piti ihan miettiä paria asiaa, kun siitä sitten kankeasti vääntäysi ylös ja lähti rahnustamaan polkua pitkin. Että…

• voiko nuoruutta kadehtia? kannattaako? olisiko halua elää se vaihe uudelleen? Vastaus: EI helvetissä!
• (riviväli, vanha ei osaa muutoin tätä tehdä)
• voiko milleniaalitason nuorena aikuisena olla vielä niin kokematon, että tämmöiset merkittävät ja yhteiskuntaa uhkaavat suuret vaarat eivät millään muotoa piirry nuoriso-osastolla mielenvirtaan samalla uhkakuvalla kuin Kokeneilla Sotaratsuilla (jotka sentään ymmärtävät elämästä jotain)? Vastaus: KYLLÄ voi.
• …Ja onnittelen samassa yhteydessä kokeneita sotaratsuja siitä suuresta viisaudesta, jolla pitävät -jaa-a…- käytännössä koko, sanonpa suoraan että: koko yhteiskuntaa pystyssä! Muistakaa Tali-Ihantala, muistakaa noottikriisi, muistakaa pulavuodet! Nykyään sitä ollaan, että ei kun heipat vaan ja haitsulivei! Mussutetaan kroisanttia ja Tik-Tokit tojottaa taulussa.
• Toista oli ennen. Hiihdettiin kovissa pakkasissa kymmeniä kilometrejä kouluun ja sitä rataa. Koulussa oli sitä kammottavaa poskihammaspuuroa ja kilpikonnan näköinen terveydenhoitaja, joka otti verikokeen sormenpäästä terävällä pellinpalasella. Noh, suksien kanssa oli ehkä toisenlaista, kaupunkilaislapsi kun olin. …Mutta hei: ei ollut helppoa kaupungissakaan, eipä ollutkaan! Jäiset kadut, naapurin samojedi vei lapaset, eikä ollut liikennevalojakaan. Itte sitä piti tietkin ylittää henkensä kaupalla.

Vanhaa ei arvosteta! Ei arvosteta! Menen eduskuntatalon eteen protestoimaan heti, kun löydän lähilukulasini ja saan banderollit ja Kela-taksin tilatuksi. Eloonjäämiskapina isolla ännällä, saateri soikoon!

###

Parempi keskittyä kakkuresetteihin, joista yllä maistiaiset Lukijallenikin! Olepa hyvä ja saapi ottaa kaksikin palaa, jos maistuu!

Päivänä muutamana sanoin Talonmiehelle, että paistetaanpas piimäkaakku! Ja Talonmies sanoi: paistetaan vaan. Ja niin me paistettiin. Laittelin siihen, vanhaa sanontaa lainatakseni, kustakin pullosta. Tutkailin vanhan keittokirjan reseptiä ja lisäilin vielä jossain määrin päiväyksensä menettänyttä jugurttia. Otin kaakun uunista, löin käsiäni yhteen ja huudahdin Talonmiehelle, että tulepas katsomaan leivonnaista. Hyvä, että vuokaan mahtui!

Näihin säkeisiin ja säikeisiin jätän Lukijani katsomaan mietteissään tietokoneruutuaan siirtääkseen katseensa sitten mietteliäin ilmein takapihansa pimeyteen laaksoissa olevia muumeja mietiskellen.

Hyviä vointeja ja heijastimet heilumaan! (Tottahan ne Lukijallani onkin, mutta mikä mahtaa olla nuorison tilanne – arvaahan sen. Ei edes rokotuksia.)

Teidän Klara

Hyvä Lukijani,

vietän päivystyksen jälkeistä päivää toimittuani viime yön eläinlääkäripäivystäjänä. Potilaita oli tasan yksi ja hän – onnekseni – nukkui (eli vingahteli) yön yli valvonnassani vuoteeni vieressä. Potilas on tuo meillä asustava nelijalkainen.

Hän on ollut kolmisen päivää huonosyömäinen, vatsa kuriseva ja löysällä. Muutoin kyllä ihan reippaana vielä illalla, vaan annas olla, kun sudentunnit koittivat. Ne ovat kellonaikoja, jolloin sekä eläimet että ihmiset heittäytyvät kunnolla sairaiksi, osa viimeistäkin kertaa. Nyt mentiin niin, että vuorovetona Talonmiehen kanssa kuljetettiin kaveria takapihalla, josko kakkahätä vaivaa vai mikä on vikana. Aamuyöstä sitten oli akajalat ihan jäykkänä ja sen verran olen medisiinasta perillä, että tiesin, ettei kyse ainakaan neurologisesta viasta ole. Mutta mikä hemmetti voi olla! Eläin on sitten hankalasti tulkittava potilas, seisoo vaan pökkelöjalkaisena nollat taulussa ja on vaisu ja noivea, muttei osaa vointiaan sen kummemmin kuvailla.

Annoin edesmenneen koiran kipulääkettä, josta saatiin pariksi tunniksi jonkunmoinen rauha maahan aamua odotellessa. Sitten heti klo 8 tartuin luuriin ja varasin meidän aivan kerrassaan loistavalle eläinlääkäriasemalle ajan. Kyse on kunnallisesta eläinlääkäristä, joka hakkaa mennen tullen ja palatessa kaikki yksityiset eläinlääkäriasemat, joista yli 40 vuoden koiranomistaja-aikana on tullut kokemuksia, monenlaisia. Niinpä sitten mars matkaan ja asia selvitykseen. Helpotuksen huokaus: olikin ”vain” anaalirauhaset tukkeutuneet ja kipu selittyi sillä. Apu taas saatiin ja oltiin onnellisia! Viime kerralla tätä samaa koiraa hoiteli sama lääkäri kuin nyt ja hän pelasti käytännössä koiran kyllä kuolemalta. Oli kova veriripuli, jonka syyn lääkäri heti hiffasi: clostridioides-ripuli. Karvakaverin kaulanahkoihin pumpattiin puoli litraa Ringer-liuosta, saatiin tarkat hoito-ohjeet ja kehoitus palata heti takaisin, jos taju alkaa himmetä. Hiton kipeä koira oli yön yli, makasi vain ja läähätti. Ruiskulla juotin sille nestettä saamani ohjeen mukaan ja voila! Kun aamu valkeni, hän nousi omille jaloilleen, heilutti häntää ja katsoi silmiin: lähdettäiskös aamulenkille? Kyllä oltiin onnellisia – ja kiitollisia lääkärille! Niin kiitollisia, että Talonmies vei asemalle vadelmakakun.

###

Kyllä lääkäristä on paljon hyötyä, sen uskallan sanoa omakohtaisesti muutaman leikkauksenkin läpikäyneenä ja on mua hoitaneet sisätautilääkäritkin ansiokkaasti, samoin hammaslääkärit ja korvalääkäri. Silmälääkäri on kurssikaveri, joka ei ottanut palkkaa käynnistä, mutta sen vielä korvaan hälle!

Lääkärin työ on myös raskasta ja vastuullista. Sain juuri viestin tyttäreltäni, joka oli elvyttänyt potilaan onnistuneesti tällä viikolla – ja saanut muistutuksen toisen potilaan hoidosta, kun ei ollut havainnut lopullista diagnoosia ensiavussa.

Tiedän, mitkä ovat fiiliksensä. Olen nimittäin ollut muutamassa poliisikuulustelussa ja saanut pari muistutusta – vai oliko ne ennen vanhaan Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen (TEO) huomautuksia nimeltään. Nämä kaikki huomautukset ja poliisikuulustelut ovat kertyneet päivystysajan työstä tilanteissa, jossa minua oli vain yksi kappale, mutta tapahtumia, joissa minua olisi tarvittu heti-tänne-nyt oli useita yhtä aikaa. Taisipa yksi tapaus olla sellainen, jossa (ei vaan kaksikin) todellinen sylttytehdas oli itse asiassa kuitenkin muualla kuin meikäläisen toiminnassa, mutta lääkäri on lain mukaan ainut, joka on vastuussa potilaan hoidosta. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, ellei lakia terveydenhuollon ammattihenkilöiden vastuista muuteta. Eikä sitä hevillä kukaan halua muuttaa. Valtaa ja asemaa (ja palkkaa) haluavat kaikki ynnä natsoja kaulukseen ja sankariviittaa ylle. Mutta kun kysymys tulee vastuista (mukaanlukien ikävimmät tilanteet), vähenee halukkaiden joukko kuin tunnettu pyy maailmanlopun edellä. Niin se on. Tästä ei pääse mihinkään.

…paitsi nyt pienelle happihypylle ennen maatemenoa. Käyn kuulostelemassa, kuinka kollega voi saatuaan kolmannen rokotteensa. Niistä on joillekin tullut ärhäkkä vaste. En uskalla ääneen tässä sanoa miten omalla kohdallani ajattelin tehdä (koska en tiedä sitä vielä itsekään), mutta onneni on se, että sain rokotteet ihan muun väestön frekvenssillä enkä toista rokotetta kolme viikkoa ensimmöisen jälkeen kuten edellä mainittu tytär, joka tuli siitä kunnolla kipeäksi. Lääkärikö kipeäksi? Kyllä vaan – tämä potilailta joskus unohtuu, että ihan samaa potilassakkia ollaan itsekin. Jotkut meistä jopa kuolevatkin.

Herraparatkoon mitä Halloween-puheita! Nyt äkkiä ulos ennen kuin kaikki madonluvut on luettu!

Voimia ja Gesundheit! Klara

Istun bussissa ja katselen maisemaa ikkunasta. Näiden alueiden ilmanalaan on synnyttävä wanhaemo joskus kauan päästänyt pitkiä huokauksia, ähellyksiä ja inissyt ponnistaessaan meikäläisen maailmaan. Kiitos ja ylistys! Näissä maisemissa on leuhka isäni pelannut paikallisessa urheilujoukkueessa raidallisissa polvisukissa otteluita ja nauttinut pienen kauppalan suurta ihailua siirtyessään Helsinkiin korkeakouluun opiskelijaksi. Mitä suuruutta, mitä kunniaa!

Mutta kuten tiedämme, on kaikki maallinen katoavaista. Niin makaa isäni via Dolorosansa päätepisteessä näissä mullissa. Tytär tässä katsoo bussin ikkunasta ruskamaisemaa ja tarkistaa sähköpostinsa. Aivan oikein, paikallisen seurakunnan ystävällinen puhelinääni on laittanut emailin perään: liitteet olivat oikein täytettyjä ja niitä oli riittävästi.

Näin minusta tuli juuri tänään tämän alueen maanomistaja. (Pitää tarkistaa nimike sähköpostista, hetkinen…) Olen hautaoikeuden haltija ja minulla on kohtsiltään siitä hallussani Hautakirja. Sen turvin pääsee synnyttäjänikin aikanaan appivanhempiensa syliin, miehensä viereen.

Laitan hautakirjan tarkasti talteen, sillä se on minun, ihan rahaa vastaan. Sisaruksillani ei ollut asiaan erityisempää kiinnostusta, kun heitä ei ole esitelty viikatteen kanssa kulkijalle. Minut on ja olen siitä ylpeä. Äidin pelastaja maailman tuulilta ja kärsimyksiltä.

Klara S

Hyvä Lukijani,

kylläpä aika rientääkin! Sen verran vilkaisin edellistä postaustani, että ihan piti mikroskoopilla katsoa rivinvälitkin: minäkö se leuhkin voivani nyt säädellä omaa elonrytmiäni työmuutosten vuoksi? Sen täytyi olla haamukirjoittaja. Tai no jaa, tottahan joka sana on: pystyn tosiaan itse ohjelmoimaan tekemiseni. Niinpä kalenterini turpoilee. Konkluusio: jonkun muun pitäisi hallita kalenteriani. Rakastan liikaa työtäni. Ja touhukas kun muutoinkin olen, niin ohessa tulee kovasti hääräiltyä muutenkin. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka tämä päivä…

…tulin iltasella työreissulta aika väsyneenä, mutta toki hyvillä mielin. Olinhan saanut taas kuulla ihmisten kertomuksia, eikä huumorilta ja tilannekomiikaltakaan vältytty. Vaitiolovelvollisuuden nimissä en voi tarkemmin kertoa, mutta totean, että hekoteltiin tapahtuneelle makeasti potilaan kanssa yhdessä, mikäs sen hienompaa!

Kotona sitten illan päätteeksi juuri ennen nukahtamista piirtyi mielen valkokankaalle selkeä visuaalinen näkymä tähtien valaisemasta upeasta taivaasta. Visiossa makasin Autiotuvan laiturilla seljälläni katsellen välkkyvää tähtitaivasta yläpuolellani. Ympärillä täysi pimeys ja veden musta pinta, josta tähdet peilasivat itseään. Visio oli takauma vuoden takaisesta upeasta yöstä yksin laiturilla makaamassa keskellä ei-mitään. Ainut valo säkkipimeässä yössä oli öljylamppu rinteessä mökin kuistilla. Kuulinko susien ulvovan? (Mökki on susilauman reviirillä.)

Visio rävähdytti silmät selälleen ja johti oitis sääkarttojen tutkintaan. Toki huomasin tutkineeni niitä jo edellisenä iltana salaa itseltäni. Lopputulos: päätin kurvata Autiotuvalle pienessä rakosessa ennen seuraavaa työreissua.

###

Sen verran on kokemus opettanut, että tavarat ja systeemit kannattaa laittaa kuntoon jo edellisenä päivänä, jotta pääsee heti aamusta baanalle. Touhutessa menikin sitten tämä päivä melko tarkkaan. Helpommallakin olisi päässyt, jollei vaatekomerossa makuupussin etsintä olisi hieman päässyt karkaamaan käsistä.

Tilanteeseen lähdettiin tästä: ”Missäs mun untuvapussini on…jäiköhän se mökille?” Tilanne päättyi tähän: ”Non niin, nyt on hyllyt pyyhitty, tavarat löytäneet paikkansa, kertynyt puolikas jätesäkillinen poisheitettävää roinaa, Talonmies vienyt untuvatakkinsa parempaan talteen, villasukat laitettu likoon (ei niitä saa liottaa, toim. huom.), viimeiset hevosen vehkeet heitetty menemään, kerätty laatikollinen kirpputorikampetta, läpikäyty vaatekomeron korkeimman ylähyllyn petivehkeet karsimalla niistä osa poisheitettäväksi ja sovitettu kaikkia kolmea, öhhh oikeastaan neljää :0, rinkkaa…Mutta missäs mun untuvapussini on… jäiköhän se mökille?”

Untuvapussia ei löytynyt. Sen on täytynyt jäädä mökille.

###

Näihin sanan säikeisiin päätän raporttini täältä tähän. Huomenna auton nokka kohti itää, pikitietä pari sataa kilometriä suuntaan a ja b ja c, josta käännös vasemmalle huonokuntoiselle soratielle, jota hyvinkin parisenkymmentä kilometriä, josta käännös vasemmalle ja parin kilometrin päästä taas vasemmalle, josta kapealle metsätielle, jota kilometrin verran ensin mäkeä ylös ja sitten osan matkaa alas, jarrutus mökin viereen, syöksähdys ulos autosta ja harppominen mökin alapuolelle katsomaan alas laiturille sanomaan ääneen: aaaaaaaaaaahhh! On otettava kaikki irti ennen kuin lumi peittää maan ja järvi punoo kannen itsensä päälle.

Voimaintoivotuksia, Teidän Klara S

Sunnuntaina aamusella tervehdin Lukijaani aamupuuron ääreltä.

Tänään ajelen kaksilla rattahilla: tietokoneen näytössä on kaksi ikkunaa auki. Toinen on varattu tulevan viikon esitelmälle ja toinen tänne virkistyspuolelle. Eilen en saanut juurikaan puserretuksi esitelmädioja, mutta tänään ajattelin huijata itseäni käyttämällä porkkanaa eli tätä virkistyspalstaa, josta siirtyisin aina väliin esitelmäpuolelle tekemään yhden sliden kerrallaan. Jos sattuisi piuhat epähuomiossa vaihtumaan ja outoa juttua alkaisi virrata tälle alustalle, niin älä ole milläsikään: esitelmäyleisö tulee ilahtumaan yllättävästä juonenkäänteestä.

###

Kun nykyisellään saa, kiitos työmuutosten, olla oman elämänsä herra, niin ajelin Lapista toissapäivänä – ehkä edellinen postaukseni antaa osviittaa. Sieltä ei tuntunut palaavan juuri muita kuin minä, mutta vastaan tuli lähes tauoton autokolonna. Koko Suomi näytti olevan liikkeellä – ehkä Lukijanikin? Ruska vetää kansaa puoleensa, ymmärrettävästi! Mutta kuten Lukijani jo aiemmasta tietää, olen niitä ihmisiä, jotka kaikkoaa ihmisvirtauksia kuin väärinpäin asettunut magneetti. Sainpa silti palan ruskaa minäkin. Lähiviikkoina suuntaan Autiomökille katsomaan onko ruska tullut sinne. Ja hakemaan ne kantarellit, joiden paikan perheen mettämies eilen merkkasi kartalle. Sitä ennen tosin tapahtuu yhtä ja toista liikehdintää.

###

Rakki uikuttaa tuossa lähistöllä ja vaihtelee makuuksiaan. Ruoka ei kelvannut, ei edes tonnikalaliemen kera. Maha kurahtelee, kun illallisenkin (;D) jätti hyväkäs väliin. Yöllä oli oksentanut Talonmiehen työhuoneen matolle karvakasan, lienee nyppinyt partakarvojaan sonnustautuessaan aamuun. Kun yritti äsken syödä kukkia (!) päätin käyttää takapihalla heinää apehtimassa. Tunnettu koirien tapa, jonka tausta on jäänyt mulle epäselväksi. Jotkut höppänät sanovat koiran ”puhdistavan mahansa”. En kyllä medisiinarina oikein ymmärrä mitä se sieltä pH 1:n happamuudesta oikein puhdistaa, kun siinä happamuudessa kiillottuisi hopealusikatkin. Siis jos hopealusikoita ylipäätään hapolla puhdistetaan, hittoko tässä kaiken tietää – Martat apuun!

Olin jo antamassa rakille kipulääkettä, kun se tuossa käivertää, uikuttaa ja ryntäilee eteiseen mua tuijottamaan. On kuitenkin käynyt pitkällä aamulenkillä ja juuri myös takapihalla.

Mutta joo: sitten mulla leikkasi! Mehän ollaan menty sen kanssa tienpiennasta kuin viitapirut. Se on vetänyt nokka maassa kiinni hitonmoinen palo rinnassaan. Väliin äkkipysähdyksiä, jolloin se nuohoaa ruohikkoa kärsä liimautuneena maanpintaan. Nainen! Sillähän on kiikarissa joku ihana neito, joka nyt on otilla ja joka tulisi pelastaa jäämästä vanhaksipiiaksi. Se on rakastunut! Ruoka ei maistu, vaikka maha kurnii ja ulos pitäisi päästä tsekkaamaan huudeilta, onko sussu ilmestynyt lyhtypylvään juurelle nojailemaan. Selvät merkit.

###

Heräsin tuon pirulaisen kitinään kello 5.23. Yritin kärvistellä tyyny korvalla. Tunnin verran kärvisteltyäni nousin ylös ja vein höyryveturin nuuskimisreissulleen. Palatessa huomasin, että a) auton on siirrettävä talliin, jotta reissusta palaava Talonmies mahtuu kärryineen pihaan b) ennen siirtoa on irrotettava peräkoukkuteline ja siinä oleva polkupyörä c) rapainen pyörä on pestävä ja huollettava d) autosta on tyhjennettävä loput retkikamat e) autotalliin on laitettava lämmitys päälle f) sitten on siirryttävä sisälle, purettava retkikamat lojumasta eteisestä, että Talonmies mahtuu sisään g) siivottava Talonmiehen työhuoneen matto e) …josta kuivanut oksennus pitikin ensin harjata takakuistilla ja f) matto pestä pesuhuoneen lattialla lopulta kokonaan g) mutta matto oli ollut osittain Talonmiehen recleinerin alla n. 2 vuotta, joten -> siirtyminen huoneen imurointiin g) ->merkittävät pölymäärät mm. tv-johtojen seassa vaikeissa paikoissa hyllyköiden yms. takana, ne siivottava h) luututtava lattiat i)asennettava siivousvälineet takaisin paikoilleen ja tyhjennettävä ”pikaimurin” pölysäiliö i) siivottava pesutupasysteemit pesuhuoneesta j) samalla vietävä kuivat pyykit pois saunan eteisen penkiltä lojumasta k)…huoh huoh. (Perässä apumiehenä kulki vonkuva koira.)

###

…jonka jälkeen pääsin aamukahvin keittoon. Silloin tuli mieleen neitinä elämäänsä liki 6-kymppiseksi eläneen kollegan sanat: ”Mutta kyllähän sinä olet niin kovin tehokas!” Havahduin: se oli kuin syytös! Pitäisikö olla tehottomampi, olisiko parempi niin?

Ryhdyin äkeentyneenä vertaamaan meidän kahden elämää. Hänellä: oma tuulen huuhtoma takalisto, omat harrastukset, oma elämä. Ei vaivaa, ei huolta sukulaisista, ei lapsia jaloissa pyörimässä kuumimpina päivystysvuosina, ei isoja ruokaostoksia, ei puolisoa söhläämässä, ei lapsenlapsia. Omat harrastukset, omat kiinnostuksen kohteet, omalla aikataululla. Siivooja siivonnut aina kotinsa, neliöitäkin vähemmän kunnossa pidettäväksi yhden ihmisen taloudessa…

Jollen olisi ollut niin ”tehokas” olisin suosiolla jättänyt kolme veronmaksajaa synnyttämättä. Olisin lykännyt mallinsa mukaisesti vanhukseni sisarusten harteille (joskaan omista sisaruksistani ei siihen ole ollut, toim.huom.). Olisin kulkenut kulttuurimatkoilla, puhjehtimassa vaihtuvien poikaystävien seurassa, lennähtänyt ex-tempore sukulaisiin Sveitsiin ja harrastanut laadukkaasti koneistetussa köökissäni fine dining-aterioiden suunnittelua ja laatimista feng shui-tyyppisesti.

Hänen harrastellessaan meikäläinen paahtoi työpäivää kilpaa päiväkodin seinällä raksuttavan kellon kanssa. Syöksyi tukka suorana tarhaan hakemaan lapsia, joille kaivoi autosta aamulla tekemänsä pikaeväät, jotta nassikat jaksoivat odottaa K-kaupan pihalla autossa ampaistessani kauppaan, josta kiireen kaupalla takaisin autolle neljän muovikassillisen kanssa. Samaan aikaan hän mietti, mitä tuotteita hakisi paikalliselta luomutilalta (itselleen).

Lopputulos: olen hyvä ihminen. Olen tuottanut yhteiskunnalle jälkipolven. Olen vanhainkotipaikkani ansainnut. Viis tehokkuussyytöksistä.

###

No, jottei totuus unohtuisi, niin ainuttakaan esitelmädiaa en kylläkään vielä ole saanut aikaiseksi 😀

Vien tuon vinkumooseksen ulos ja tartun sitten toimehen. Ellen sitten mene sohvalle jatkamaan keskeytyneitä yöuniani…

Hyvää pyhäpäivää! toivoo Klara