Tunturinsatulassa ratsastelua ja patsastelua

Paluu erämaihin. Kuva: minun (Kuvaa rajattu ja suurennettu + juukelinmoinen helle kuvanottohetkellä = lopputulos hailakka)

Hyvä Lukijani,

yhtenä aamuna aukaisin silmät ja sanoin Talonmiehelle: ”Tänään palaan erämaihin”. Ropelsin aikani vaatekomerossa tunkien rinkkaan 16 kiloa: teltta 1,6 kg, ruokaa ja keittovehkeitä n. 4 kiloa, makuupussi liki 1 kg ja loput tavanomaista sälää.

Suosikkierämaani ovat kaikki siellä, minne pääsy on mahdollisimman vaikeaa 😉 jotta puskaparkkilaiset eivät ulottuisi. Nyt kohteena olleessa paikassa on lähellä soratien päässä vakituinen majapaikka, jossa ruukaan yöpyä. Siitä sitten yhä kammottavammaksi käyvää tietä upean satuerämaan reunaan, rinkka selkään ja sielunrauhaan mars.

Alkuun yövyin autiotuvassa, mutta kämppä oli kuin pätsi ja imuroi itseensä lentävät kiusaajat, etenkin pienet hyttyset, joiden tappaminen on mahdotonta pimeässä autiotuvassa. Niitä ei kunnolla edes näe. Joku metsähyttyslaji varmaan, hyttysiähän lie noin 40 lajia tässä maassa, muistan lukeneeni. Mukana oli keveä hyttysverkon halpiskampe, joka osoittautui förmitättömäksi. Niinpä katselin seuraavia yöpaikkoja tuulisemmilta alueilta eli tuntureista. Päädyin sitten yhteen tunturisatulaan leiriin. Puro oli vajaan puolen kilometrin päässä, mutta sole ko kipaista.

Nenä tuolla kalliokaverilla osoittaa yläviistoon.

Vaan niin oli komeat maisemat ja jumalainen rauha, että vesi nousi silmiin: luksuselämää! Kuljin päivärepulla sinne tänne huokailemassa ja ihastelemassa maisemia. Taidanpa vielä tälle kesälle palata sinne.

Räkkä posahti täyteen kukkeuteen likipitäen muutamassa tunnissa kelien lämmettyä. Oli siinä siivekästä kerrakseen. Pikkuinisijöiden lisäksi jos minkälaista paarmaa ja mäkäräistä ihmispolon riesana. Kun hyönteismyrkkyjä en käytä ja suojaudun vain vaatteilla, niin hyttysverkossa lierihatun alla tulee hiton kuuma. Sivumennen sanoen: muotia on sonnustautua mustaan Fjällrävenin hyttyshattuun (kiireiselle, sanoja torsoivalle diivalle ”Fjellu”). Vain ruotsalainen voi päättää hyttyshatun väriksi mustan! Tunnetusti kuumentaa paitsi käyttäjän myös lämpimänä alustana houkuttelee paikalle kaikki riiviöt. No, tumma on rinkkanikin, mutta Osprey ei tarjonnut vaihtoehtoa.

Kun oli räkkää, niin eipä ollut muita, vaikkei tuolla yleensä ole muutoinkaan. Seitsemän mönkijöillä liikkunutta poromiestä näin. Olivat porukalla ajamassa valtavaa porotokkaa kasaan saman tunturin kupeella, jonne olin nousemassa. On se poromiestenkin homma omanlaistaan romuamista ja hävikkiäkin tulee. Joku päivä sitten mainittiin karhujen tappamista poroista tulleen tuhat korvaushakemusta. Luken petotutkija Kojola arvioi siitä vielä puuttuvan rekisteröitymättömät vasat. Tässä linkki karhusta enemmänkin kertovaan juttuun: https://yle.fi/a/74-20172005 Tuo karhun lihanvalmistus oli hauska yksityiskohta. En ole tiennyt, että lähdekin voi olla valmistuspaikkana. Yhtään karhua en nähnyt, jälkiä kyllä.

Summaroiden: hyvä reissu, edellistä parempi. Yksin liikkuessa ei tarvi huomioida ketään muuta kuljeskellessaan ja pysähdellessään töllistelemään milloin mitäkin.

###

Loppukaneettina kerrottakoon, että olen yllättäen ryhtynyt huolehtimaan yli kasikymppisestä perhetuttavasta. Tapauksensa osoittaa sen, minkä tiesinkin: Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on rikki. Ei se urani aikana ole junan vessan tavoin koskaan toiminutkaan, kun julkinen terveydenhuolto on aina kantanut niskoillaan myös toimia, jotka eivät sille tosiasiallisesti kuuluisi. Mutta kaiketi kyky yksilöstä huolehtimiseen on aiemmin ollut ainakin perusterveydenhuollossa kuosissaan, ainakin kauan sitten, kun siellä jonkun vuoden toimin. Perhetuttu on toistuvasti hakenut apua sieltä, täältä ja tuolta siinä onnistumatta.

Iltasella laittoi tekstiviestin liittyen lääkitykseen. Makasin sohvalla horkkakuumeessa divertikuliitin iskettyä ja neuvoin (uhriutumista). Mutta mulla on häneen nähden se etu, ettei tarvi lähteä lääkäriin. Diagnoosin pystyy itse tekemään ja aloittamaan lääkityksen. Säästyvät vastaanottoajat enemmän tarvitseville. Useimmat meikäläisistä toimii näin.

Divertikuliitti on suolenseinämässä olevan umpipussin eli venymätaskun, siis divertikkelin, tulehdus, johon usein liittyy ummetustaipumus. Oireena on vasemmanpuoleinen alavatsakipu ja paineluherkkyys, koska divertikkeleiden tyyppipaikka on sigmasuolessa. Useimmilla se sijaitsee vasemmalla puolella alavatsaa. Diagnoosin voin tehdä suoraan, kun suoleni on (heh: joskus…) tähystetty ja divertikkelit todettu silloin. Vaiva on länsimaisessa väestössä tavallista etenkin iäkkäimmillä, köh. Mutta se, että liittyisi vähäkuituiseen ravitsemukseen ei kyllä meikäläisen kohdalla kutiaan pidä. Suolen seinämän rakenne lienee vain toisilla heikompi.

Jos vaiva ei ummetuksen hoitoon tarkoitetuilla valmisteilla mene ohi ja etenkin, jos kuume nousee, aloitetaan kahta antibioottia. Kahta? Siksi, että pöpöjä ylipäätään on monta sorttia ja mikä tainnuttaa yhdenlaisia, ei tehoa toisenlaisiin. Tässä tapauksessa pitää olla kaksi tykkiä ampumassa. Olipa tauti mikä vain, niin on tiedettävä mikä pöpö aiheuttaa mitäkin ja mitä lääkeainetta tottelee. Lääkärikoulutusta ja sairauksien tuntemusta edellyttää. – No, vointi alkaa kohentua. Kuume laski yöllä ja kipu on vaimentumassa. Ehkä huomenna jo uskaltaudun pallopelin ääreen, kun mökille ei vielä ehdi. Näetsen, maanantaina on oltava kampaajan tuolissa, voi mitä naurettavaa menoa!

Näillä puheilla Teitä tervehtii,

Klara… ja siirtyy kuistille lepotuoliin neljän tunnin pätkittäisten ja laskukuumeisten yöunien painolasti silmäluomillaan.

Erämaasta maalikylille ja asiasta toiseen

Lompsittiin joku kilometri metsätietä ennen siirtymistä maastoon. Polkuakin välillä hyödynnettiin.

Hyvä Lukijani,

palailin maalikylille nauttimaan komeasta jääkaappikelistä 😉 Tuntuu kylmemmältä kuin korkealla pohjoisessa, josta alaskäsin laskettelin.

Reissusta sen verran, että hyötyä oli optimismista, joka tunnetusti auttaa aina – kelissä kuin kelissä! 🙂 Niin nytkin: kelit muuttuivat päinvastaisiksi kuin oli ennustettu. Taitaapa olla tämän kesän trendi, suuntaan ja toiseen. Kerran pidettiin tiheän kuusen oksien alla sadetta, joka tuli ja meni nopeasti. Lämpimänä pysyttiin, kun liikuttiin rapiat 15 km / päivä. Makuuksien suhteen päädyin kuitenkin makuupussiin quiltin sijasta. No, olihan mulla tietysti silti untuvahousut ja untuvatakki mukana, heh. Äiree on sanonut, että pitää olla kunnolla vaatetta päällä ja matkassa. Terveisiä hänelle tuonilmaisiin, joissa toivottavasti ei ole liian lämmintä. Hän ymmärtäisi tätä huumoria, samoin edesmennyt V, joka kerran lausui pistämättömästi tästä aiheesta. Toistan ehkä itseäni, mutta kerron kuinka se meni:

Vanha äiti (…joka ajoittain kietoutui uhriutujan viittaan mielellään): ”Kyllä oli tiukkaa rahasta kotona. Kun pikkuveli pääsi kouluun ja tarvitsi rahaa, annoin palkastani. Olin aatellut ostaa uudet kengät, mutta rahat meni tuohon.

V: ”Älä huoli! Portilla on Pietari vastassa, lyö sulle uudet kengät käteen ja sanoo, että siinon kengät ja painu helvettiin.”

Kyllä meillä oli hetken aikaa hauskaa tämän sanataiteilun äärellä 😀 Toivottavasti Lukijani ei pahastu näin krouvista huumorista, mutta se oli monella tapaa lapsuudenperheeni voimavara, sen verran verbaalikkoja oli samassa huushollissa.

###

Ruokatauolla… jossa mäkäräiset ropisivat lippalakin päällä kuin ryynit.

Tuo rinkka on minun ja siinä on kiinni ikuinen ystäväni eli Garminin sateliittipaikannin (InReach). Se on kerran pelastanut mut tunturista, kun hukkasin toisen suuntimeni rakkaan. Se on viimeinen oljenkorteni, jota rutistan kädessäni kun kaiken muun olen onnistunut hävittämään.

Reissu meni kaikkinensa ja kaikin puolin hyvin! Mutta kuiskaan tässä vain meidän kesken salaisuuden: aion palata tuonne odotellen kuivia kunnollisia kelejä. Siihen saakka vaellan loppumattomia pelikenttäkierroksiani mailapussi selässä (vink: tuntomerkki).

Olen kyllä kiitollinen reissukaverille. Yksinkulkijana joutuu aina toimimaan yhdellä järjellä siinä missä kaverin kanssa niitä on tuplasti. Mutta huomasin loogisen ja rationaalisen etenemisen rinnalle kaipaavani alkukantaista, epärationaalista ”erämaa-hyggeilyä”, johon olen paljolti yksin kuljeskelevana tottunut. Hetkiä, jolloin tuijotan sammalta, lähdettä, kukkaa, hyönteistä… kuuntelen lintua, puron solinaa, tuulen huminaa latvustoissa. Yksin kulkiessa ihailen pilviä, haistelen tuulta ja pysähdyn aistimaan ympäröivää luontoa vailla erityisiä ajatuksia tai huolia jäljellä olevista kilometreistä, karttakuvasta, sykkeestä, korkeuskäyristä, älykellon informaatiosta (tosin en sellaista omista). Ajatus ja pää lepää tunturituulen pyyhkiessä kasvoja ja sielun seilatessa kynttiläkuusten väleissä. Ei huolia puhelinkentän kuuluvuudesta tai perheenjäsenten pärjäämisestä, sen kun kelaa vaan. Kuin kuljeskelisi irti omasta alustastaan metsänhenkien seassa, muutaman maailmankaikkeuden silmänräpäyksellisen kerrallaan. Että jättää maailman hetkeksi kantamaan itse vastuunsa akselin ympäri pyörimisestä. ”Koita Tellus pärjätä hetki ilman minua!” Ja tiedän: se pärjää, vaikka kuinka luulisin panokseni olevan sirkulaation ytimessä.

###

HIeno, matala kuru vasemmalla. Polku oikealla vie poroaidalle, josta ylikulkurappuset olivat romahtaneet, mutta puomitus ehyt.

Selkosilla ja hypepaikkojen ulkopuolella kulkijalle piirtyy vuosi vuodelta realiteetti retkeilyrakenteiden nopeasta rapistumisesta siellä missä suuret massat eivät asu ja/tai lomillaan kulje. Niitä ei enää ylläpidetä. Kaikki metsähallituksen rahat imuroituvat suurille massoille. Koska raha, koska budjetti. Ei se mitään, osaan kulkea ilman retkeilyrakenteitakin, mutta moni ei. Tunnen sellaisia.

###

Asiasta toiseen, saimme äkki-ilmoituksen iltatontun, siis kaksivuotiaan lapsenlapsen saapumisesta yökylään. Vanhempien viimeistellessä uutta kotiaan vaikuttaa kolmas pyörä olevan liikaa omine rakennepiirustuksineen :D. Sama touhulainen vieraili vastikään tätinsä huushollissa ”koodaamassa lukot uudelleen”. 😀

Hurttakoira on lapsesta mielissään, mutta pidämme toistaiseksi koiraportin takana. Laps ulottuu korkeintaan koiran päälaen korkeudelle ja menisi kumoon koiran touhutessa. Koira on portin takaakin Iltatontusta kovin mielissään. Tänään se tosin erehtyi henkilöstä 🙂 Kohdattiin tiellä taapero ja häntä taluttava isä. Koiran katse terästäytyi, korvat nousivat kiinnostuksesta ja alkoi vimmattu hännänheilutus ja kiskominen lapsen luo (pidän sen kuosissa aina). Sitten se sanoi tyypillisen tervehdyksensä (pehmeä ”wuff”). Lapsen isä nauroi yllättyneenä, joten oli pakko selittää: koira luuli taaperoa lapsenlapseksemme! Se on erehtynyt usein aiemminkin, toisen lapsenlapsemme kanssa. Terästäytyy aina nähdessään ykköslapsenlapsen ikäisiä poikia: hei sinä siellä, oletko kaipaamani poikalapsi?

###

Näihin puheisiin päätän kirjasinvyyhtini täältä jostaim, luon katseen synkeään maisemaan ja ryhdyn lettutaikinan tekoon. Jollakin Yötonttu on tainnutettava, kunhan ensin on ehtinyt järjestää keittiön laatikot. Ja ihan varma on, että ainakin päällisin puolin tarkistaa, että robotti-imurin säädöt ovat ajan tasalla.

Kuulumisiin ja ilmojen pitelyä! Klara

Ps. Irmalle vielä kiitos upeasta kuvakavalkadista!

Tiiliskiviä rinkassa ja sadeverhoon kääritty punainen boltsi

Hyvä Lukijani,

nyt on se hetki, että täyteen ahdettu 65 litran rinkka on nostettu ulkokuistille, jotta voi ei härskiintyisi. On siellä lievästi sanottuna vähän muutakin.

Suuntana on ensin välimatkan krouviin Pyhätunturille, josta eteneminen ylämäkeen Suomineidon koillisiin osiin. Koska maamme ilmasto vastaa tällä hetkellä kutakuinkin alkusyksyä on monenlaista vermettä tungettu pakaasiin, joka painaa rapiat 16 kiloa ja vyötärölaukku på köpet.

Rinkan, tai ylipäätään minkä tahansa matka-askin, pakkaaminen on meikäläiselle täyttä myrkkyä. Nyt on otettava untuvakampetta kaiken lisäksi, kun yöt ovat noilla seuduilla lähellä nollaa. Yritin olla ovela ja hommasin quiltin, ts. retkipeiton. Se on hyväksi todettua, mutta painavaa kolmen vuodenajan makuupussia kolmisensataa grammaa kevyempi. Ja seuraus? Nyt on rinkassa pipoa, lapasta, villasukkaa ja untuvahousut untuvaisen taukotakin lisäksi ”jos yöllä palelee”. Joten mitä tästä opimme?

###

Ai Vätsäriinkö? Pulmankiin? Nope. Meikäläinenhän kaikkoaa muotipaikkoja ja hypetysseutuja. Olenkin vähän aatoksissa tulevan toimintalinjan suhteen, kun minua houkutellaan mukaan Kevolle lähiaikoina. En innostu. Tiedän sen suosion ja nyt kun noron ja tulvien takia reitti on suljettu, niin arvaan Sulaojan parkkipaikan pursuavan heti huomisesta, kun reitti avataan. Ja ripuli housussa palaavat piruparat pirssilleen (sarkastinen hymy). Yäk, sanoi lapsenlapsikin kakka housussa tänään.

Ajattelin, etten tarvi Kevo-sulkaa hattuun säilyttääkseni polku-uskottavuuteni. Vaikka eittämättä reitti on hieno, sen verran olen kuullut ja joutunut kännykkäkuva-atakin uhriksi. Mutta on sitä lääniä muuallakin. Lukijani on ehkä joskus harvoin aiemmin 😉 kuullut tämän. No eniveis, pienemmilläkin hienousmaisemilla kyllä ihminen tulee toimeen. Question: pitääkö kai-kes-sa aina vetää maksimit? Mutta älkääs huoliko, jo Kemppis-Kullervo kirjassaan (selkäni takana hyllyssä) manaa meikäläisen syntymän aikoihin ”nykyajan ihmistä, jolle pitää olla kaikki”. No, oli se Sokrateskin sitä mieltä, että nuoriso on pilalle hemmoteltu ja huonokäytöksinen.

Kesä ei ole vielä edes tullut, kun puhalluskukka on jo kypsynyt. On tämä kesää kerrassaan (huokaa).

Työhuoneen ikkunan takana rumannäköinen pilvimassa vyöryy kohti. Ja tavallisesta juhannusseudun valotilanteesta poiketen pitää tänä vuonna polttaa valoa, että näkee.

Tähän liittyen kerron edellisessä tekstissä väläyttämästäni punaisesta boltsista taivaalla. Sen minulle aikanaan tarjoili espoolainen naapurimme, joka oli käynyt Jyväskylässä. Sanotaan häntä vaikka Timpaksi. Timppa oli syntynyt ja kasvanut pääkaupungissa. Vakiintui sitten perhe-elämän myötä kauas stadista eli Espooseen. Mekin oltiin nuori perhe ja työpaikkasyistä heitettynä hetkeksi sinne. Timppa oli vaihtanut työpaikkaa reppurihommiin ja muisteli hiekkalaatikkorupattelussa edelliskesänä Jyväskylään tekemäänsä työkeikkaa, jonka kertoi tehneensä ”pohjoiseen”. Oli tuolloin havainnut keskiyöllä auringoin olevan punaisena boltsina taivaanrannassa. Ei niin kumma ilmiö koko Suomessa, mutta boltsi ei loimottanut töölöläisen kerrostalon akkunaan, mene ja tiedä.

No, nyt kun säätila ja etelän naapurit on moitittu (Trumpin jätän seuraaville kerroille), on hyvä ryhtyä rauhaisasti levolle ja toivoa, ettei kukaan nyysi rinkkaa terassilta yön aikana. Siihen tosin tarvittaisi kaksi raavasta miestä ja kuorma-auto.

Voikaa oikein hyvin sillä välin, kun piipahdan erämaissa. Ja jos käy niin, että palsta vaikenee, niin kuolin onnellisena. Aivan kuten se retkeilijä, joka menehtyi sairauskohtaukseen sadan metrin sisällä paikasta, jossa aiomme leiriytyä. Ai niin, ehdin jo unohtaa. Piti vaipua levolliseen uneen ennen aamua.

Teidän, Klara

Mistä asioista olet onnellinen?

Hyvä Lukijani,

venho on vedetty maihin, ohjaamon päälle pingotettu sokkopeitto, lastiluukut jysäytetty kiinni ja mela sujautettu talteen. Olipa hienoa meloa pitkästä aikaa oikein sydämen kyllyydestä!

Nyt on väliin velvollisuuksien aika eli paluu maalikylille muutamaan tähdelliseen hommaan. Lupasin tehdä etätyöhommankin, toivoton ihmissielu. Eipä harmita hetkeksi häipyä täältä mökiltä, kun kelitkin menivät sateisiksi. Paistelen muutaman räiskäleen Trangialla ja hyppään rattiin. Ensi kerralla kenties muistan sen, minkä unohdin ottaa tänne mukaan.

###

Ehkä Lukijanikin unohtelee asioita? Jos haluaa tunnustaa, voi kommentoida vaikka ytimekkäällä +merkillä.

Tällä kertaa unohdus ensin harmitti, mutta lopputulokseen sopeutuu, kun vaan asemoituu ja hyväksyy. Jäi nimittäin lähtöhötäkässä kattotelineet kotiin, kun oli tarkoitus vain hakea kajakki mökiltä ja liipottaa toisille vesille. Mutta kajakkiahan ei saa taiteltua autoon, joten plan B: aamuisin liikkeelle mökkirannasta.

Tässä ohi kulkee pitempikin melontareitti ja jonkun kerran viiden vuoden aikana on näkynyt muutama sinnikäs melojakin, kun reitillä on haasteita. Nyt oli hienot kelit muutaman päivän ajan, oi mitä luksusta elämä voi ollakaan! Onnea ja iloa, vaikka väliin surua ja ahdistustakin (kuulunee elämään?).

Mutta nyt anon ystävällisesti Lukijaa miettimään, mistä asioista omassa ympyrässään on onnellinen ja iloinen! Päivän lukijahaaste!

###

Jälkeläinen kävi mökillä minua ennen ja laittoi mayday-viestin, että sipi on pesinyt aivan polun viereen, noin 20 m mökistä. Kävin vain nyt tämän kuvan nappaamassa, muutoin olen hissutellut kauempana omissa nurkissa. Ihmeen avonaiselle paikalle lajinsa mukaisesti pesii ja eilen mökkirantaa ulapalta lähestyessä havaitsin minkin hyppelevän rantakivikossa. Piru hänet periköön, jos käy napsimassa pienokaiset. Pitääköhän minkinpirut loukuttaa, taitaa suvun puolustusvoimain tyyppisessä virassa oleva henkilö tietää. Ehkä Lukijani hallitsee minkkisysteemit?

###

Nyt jätän sekä Lukijani että rantasipiset rauhaan, hyppään kärryyn ja sähhäytän äkkiä paanalle. Tältä tönöltä on lähimmälle bensa-asemalle useampikin kymmenkilometrinen, nippa nappa löpöä tankissa. Täytyy ajaa vauhdilla, ennen kuin bensa loppuu 😉

Ellei satu karhu eteen. Se on tänään nähty. Jonkun matkan päässä asuu hevostuttu, joka valvoo öitä miettien, käykö mesikämmen, susi tai ahma apehtimassa pollet tarhasta työpäivänsä aikana. Tämmöiset huolet ei taida elokapinallisten mieltä painaa Mannerheimintien suunnalla istuskellessa. Siis ennen kuin rakas lemmikkisheltti menettää takakankkunsa tai villakoira joutuu suden suuhun. Aamen plottis.

Voikaa hyvin ja onnellisia hetkiä Teille toivoo,

Klara

Ripulitauti rusikoi karttalehtiä uuteen uskoon

Mesimarjani, pääskyni, pulmuni mun…
Juhannustaikojen ensimmäinen tyynynalusehdokas. Vain kuvan muodossa, kasvamaan jätin, kun sulhanenkin on jo aikapäiviä ollut tiedossa (ja tyynyn alla pikkuhiljaa litistynyt kuten morsiankin 😀 ).

Hyvä Lukijani,

tässä sitä nyt karttojen kanssa ihmetellään muuttunutta vaellussuunnitelmaa. UK-puiston tupavaraukset peruttiin, eikä tohdita edes telttailuosiota lähteä puiston laitaosiin toteuttamaan.

Telkkarihaastattelussa Kiilopäältä UK-puistoon lähtijät vakuuttivat, ettei oksennustaudin riski peloita. Olihan heillä iso käsidesipullokin mukana. Toisessa jutussa Karhunkierroksella bisnestä pyörittävä kertoi, ettei siellä oireiden aiheuttajana ole norovirus – hänen mielestään. Samassa jutussa infektiotautien osastonylilääkäri arvioi noroksi, mutta mitäpä ne lääkärit tietää ;).

Nyt on Ivalon tk:ssa saatu ensimmäinen näytevastaus. Ainakin UK-puistossa on noro ja sama se kyllä on Karhunkierroksellakin, sanokaa mun sanoneen. Rotavirus olisi toinen mahdollisuus, mutta infektoi lähinnä pikkulapsia ja immunopuutteisia (ts. esim. hyljinnänestolääkittyjä). Pienokaisetkin nykyään saavat rotavirusrokotteen. Harmillisesti norolle ei rokotetta vielä ole, kehitteillä kyllä. Turhaan vaeltajat käsidesipullon kanssa kulkevat, kun noro ei tottele käsidesiä, saippuapesua kyllä. Mutta jotta koko ympäristön saisi saneeratuksi, pitäisi olla tonkalliset kloriittia tai vetyperoksidia pintojen jynssäämiseen. Ja silloinkin voi olla, että joku oksentelija uittaa persuuksiaan samassa purosessa, jossa virus säilyy elinkelpoisena parisen viikkoa etenkin viileässä vedessä. Se elelee useamman päivän myös laavujen ja penkkien pinnoilla. Harva viitsii jynssätä laavuja kloriitilla ennen kuin istahtaa tauolleen tai pestä kloriitilla käsiään. Helpompi on viettää lomansa muualla luonnossa, jota Suomessa kyllä riittää.

Meitä oli nyt kaksi lääkäriä lähtökuopissa, mutta tieto lisää tuskaa. Molemmat ollaan hyvinkin läheltä nähty mitä munuaisille tapahtuu kunnon kuivumatilassa. Ehtii olla korppukuivalla vaeltajalla monta mutkaa matkassa ennen kuin on kiinni dialyysikoneessa, vaikkei sinne nyt moni joudukaan, vaan kukapa menee vannomaankaan. Aika hassulta logiikalta kuulostikin telkkarissa haastatellun retkeilyautomiehen toteamus pitkällisestä kokemuksestaan UK-puiston kävijänä: ”Koskaan ei ole sattunut mitään”. Lähti sitten asuntoautollaan liikenteeseen, vaan eipä sanonut, että pitkällinen on ajokokemus, eikä koskaan ole sattunut mitään.

Konkluusio: ihminen on sitten omassa logiikassaan erikoinen eläin.

Mitä noroon tulee, niin on tuosta omakohtainenkin kokemus. Olin päivystäjä, kun hoitaja soitti katsomaan huonokuntoista, pahoinvoivaa henkilöä, kanttuvei-tilassa. Menin. Kotiuduttuani läksin koiraa ulkoiluttamaan, kun kesken lenkin iski kuoleman esikartanon olotila, venttiilikumiksi veti ja hädin tuskin sain raahauduttua kotiin. Sisään päästyäni pääsin nippa nappa pesuhuoneeseen, kun lensi molemmista päistä. Pesuhuoneessa menikin sitten pari päivää Talonmiehen kantaessa ripulijuomaa ovenraosta. Ihan kammottava tauti.

Ja lopuksi kerrottakoon: noro ei iske kaikkiin a) samalla tavalla b) ollenkaan. Syykin tiedetään, mutten lähde tarkemmin avaamaan, siinä määrin monimutkainen tarina.

Noro iskee ohutsuolen limakalvon nukkapintaan. Nukkapinta tarvitaan, jotta ravintoaineet ja neste imeytyy. Tulehdustilan vuoksi ohutsuoli sekä lakkaa imeyttämästä nautittua nestettä että ”vuotaa nestettä” eli ongelma kaksinkertaistuu. Juoma kiitää imeytymättömänä suoliston läpi ja toisaalta ohutsuolen pinta erittää nestettä, jonka se imuroi ihmisestä. Seuraus: nestemäärä verisuonistossa romahtaa, verenpaine romahtaa, munuaisvirtaus vähenee ja munuaiset kuivuu. Jonka seurauksen elimistö ajautuu nk. asidoosiin eli happamaksi. Jonka seurauksena… jne jne jne.
Sukulaistyttö taannoin naureskeli kahvipöydässä, että ”Mä ihmettelen niit tyyppei, jotka soittaa hätäkeskukseen, et miks ne muka ei pääsis itse kävelemään takas autolle vaik onkin joku fakin ripuli, haha!” En ryhtynyt opettamaan. Tähän alustaan kuitenkin kirjaan, niin Lukijani pysyy turvassa, kun tietää potentiaalisen mahdollisuuden, että hlvetin esikartanoon voi heittämällä joutua, jos ei järki riitä. Mitä tokikaan en Lukijani kohdalla hetkeäkään epäile. Lukeehan hän blogianikin! 😀

###

Itse kuivaamaani kananmunaa, josta tulee …

…ihan maukasta munakasta. Tosin tässä on mukana rkl vehnäjauhoa ja 1/2 tl leivinjauhetta ja 1 tl sokeria = lettu.

Vaelluskohde on nyt siis hakusalla. Nuorttijoen vedenpinta ja virtaus hieman askarruttaa näin alkukesästä. Yksi kahluupaikka siinä on. Kävi mielessä Pyhä-Luostokin (heh), mutta siellä vedenkanto on vähän tappista, kun vesipaikkojen määrä on niukka, eikä tiedä vedenlaadustakaan. Taidan enshätiin heittäytyä laihehille eli siirtyä purteen liipottamaan. Ei ihan lähituntumaan sarjakakkaajat pääse vesiä pilaamaan. Vaelluspolku odottakoon, että pöly ehtii laskeutua. Mutta UK-puiston jätän etelänvaresten leikkipuistoksi suosiolla.

###

Ihmissuhdeasiaa. Olen tänään tehnyt liikun, jota olen suunnitellut noin kaksi vuotta. Kyse on kontaktinpidosta, yhteydenottoon reagoimisesta ja viestiin vastaamattomuudesta. Tänään päätin: nyt on aika kysyä, onko kaikki hyvin ja mitä on sattunut, kun ei edes peukunkuvaa tule responssiksi. Näen, että nyt yhteydenottooni reagoidaan heti. Ajattelin kuitenkin ennen lukemista kirjoittaa tämän rauhassa ja hyvillä mielin. Sillä jos vastassa on tyly viesti, niin en heijasta sitä tälle alustalle ja projisoi Lukijaani. Sellaiseen menettelymalliinhan me ihmiset ollaan niin juukelin alttiita. Tähän liittyen nostan esiin aikanaan kuulemani suuren viisauden:

”Kiukkuenergia tulee purkaa sinne, missä se on syntynytkin.”

…katotaanpa, mitä tuli vastaukseksi tiedusteluuni. Jahas. Kiireitä pidellyt. Enkä kuulemma vielä saa kiitellä menneestä ystävyydestä, vaan antaa armoa. No, katsotaanpa miten tulen toimimaan. Aika näyttää. Mutta ehkä ystävyys kuitenkin on myös vastavuoroisuutta? Vaikka ymmärrän, että itse kullakin on siteensä ja on sellaisiakin asioita, joiden vuoksi on vain luovuttava omista aikeistaan. Hänellä taitaa niitä olla kasautuneena.

Näihin puheisiin, siirryn pelikentälle… ja lämmintä juhannusta, jos linja ei siihen mennessä pirauta uutta postia!

Klara fon den Köhler-Verzeichnis

Pienokaisia, oravia ja maastokarttoja

Tuijotuskilpailu henkien taistelussa. Orava voitti.

Hyvä Lukijani,

sadepäivän pitimiksi näppäinvirkistystä Lukijani riesaksi. Työhuoneen ikkunasta näkyy tauoton sade ja harmaus. Suuri sadevesisivellin maalaa lähikuuset tummanvihreäksi. Orava on siirtynyt kotipesään neulasista laaditun sadekatoksensa alle. Oravanpoikahellyttävä lapsenlapsemme nukkuu päiväunia viereisessä huoneessa serkulta perimänsä pupu kainalossa.

###

Nyt puhelimeen kilahti viesti vaellustoverilta kannanottona reittisuunnitelmaan, sillä siirrytään jonkun viikon kuluttua ”etelänvaresten huvipuistoon” (aidon lappilaisen ilmaus). Hiivitään työlästä reittiä perspuolelta poluttomille seuduille ruuhkaseutuja väistääksemme. Muitakin retkisuunnitelmia piisaa niin, että huh huh ja sommaren är kort, trala-laa.

###

Ylläolevasta kuvasta Lukijani varmaan osaa päätellä, mitä kuvaaja ajatteli tsuumatessaan suolammella putkikameran kohti vastarantaa. Aivan oikein: aprikoi, onko karhu vai mikä tuo ruskea möntti on. No, eipä ”karhu” tuosta liikahtanut senttiäkään, vaikka pitkän tovin sitä kyttäilinkin lounastauoltani. Jotenkin hieno kuva tuli kumminkin ja tohdin sen tässä Lukijalleni tarjoilla, kas näin.

(Terveisiä punatulkulta. Lensi juuri ikkunaan, mutta onneksi jatkoi samoilla siivillä. Joku höyhen jäi tapahtumakirjaukseksi.)

###

Ilmoja pitelee ja heittää Atlantilta matalapaineen perkeitä virkistykseksi meille. Säätiedotusta tulee aika tiukkaan tuijoteltua Ilmatieteen laitoksen ja Yr.no:n sivuilta (Yr.no = norjalainen). Toivoa saattaa, ettei Lapinreissulle kovin paha keli iske. Joskus on niillä nurkilla satanut juhannuksena luntakin, kun olen sitä henk.koht. saanut todistaa.

Mökkireissut ja melontaretket jumittaa lastenhoidollisista syistä. Tarkoitus oli ylihuomenna ajaa posottaa rajanpintaan, mutta eilen soi puhelin pelikentälle. Soittaja oli jälkeläinen. On itse halunnut vain viikon kesälomaa (sic!) syystä, että metsästäjänä haluaa pitää lomansa syksyllä. ”Sulla on jotakin asiaa?” kysyin nappi korvassa ja löin pallon ilmaan. ”Semmoista vaan, että oletteko ensi viikolla mökillä, kun…” Löin taas palloa, vedin henkeä ja sanoin: ”….tuota… joo eiiii ajateltu ensi viikolla mennä (täysi vale)… että menkää vain!” Hmph. Oli tarkoitus mennä.

Vaihdettiin tästä aiheesta ajatuksia ennalta tuntemattomien naispelikavereiden kanssa joku aika sitten. Siis, että tulee valehdeltua omille lapsilleen. Hekin tunnustivat olevansa valehtelijoita, samasta syystä. Oma tarinani koski tuolloin melontareissua, joka oli suunnitelmissa kunnes tuli puhelu: sopisiko lapsen tulla hoitoon. Valehtelin: no tottakai! Ja peruin reissun. Aikavälys oli sellainen, että mikäli olisin lähtenyt, olisin ajanut kolmatta sataa kilometriä, ollut vuorokauden perillä ja ajanut takaisin. (Talonmies ei pärjää kaksivuotiaan hoitohommista.).

Mutta tämmöiset parivuotiaat ilopillerihoitolaiset korvaa reissut! Tänään on täällä pyynnöstämme, sillä aina kun kotiutuu, aletaan oitis kaipailla! 😀 Kaikkinensa osaan olla näistä pienokaisista niin kiitollinen! Sillä lähipiirissäni on naisia, jotka syystä tai toisesta ovat perheettömiä. Heillä on vain omat menonsa, Retrettinsä, Taidetapahtumansa, kesäteatterinsa, joidenkan suunnitelmia mikään lapsenlapsi ei muuta, koska niitä ei ole heille suotu. Vaihtaisivat puistokonsertit koska tahansa muutamaan suunnitelmanmuuttajaan.

###

Nyt suunnitelmanmuuttaja söi nakkikastiketta, omasta toivomuksestaan lusikalla itse 😉 Siis sotki naamansa ja koko ympäristönsä (”Ei haittaa!”). Löysi sitten jonkun korkin, jonka tunki suuhunsa ja oksensi sen lattialle (onneksi!). Sitten kakkasi housuunsa, ei halunnut vaippaa, vaipotettiin toivomuksensa vastaisesti, johon osaan kuitenkin tyytyi ja kallistui pupuineen makuuksilleen. Kohta heräilee.

###

Ajatus palaa karttalehdille, joita on sikin sokin pitkin työhuonetta. Mielikuvissa kuljen Muotkatunturin rinnettä, aurinko paistaa ja taivas on päivästä toiseen pilvetön. Tunturijänkää on helppo kulkea, eikä sielläpäin Muotkaa näe ihmisiä juurikaan, kun en kuljeskele Peltojärven puolella. Sitten mielikuvaan tulee tummia pilviä: entäpä, jos sataakin? Ukkostaa? Päivästä toiseen puskee pilvilauttaa, joka ropsauttaa? Tuuli vie teltan? Kuinkas sitten suu pannaan? Mutta etenen huojentavaan havaintoon: eläkeläinen reissaa kelien mukaan. Mitä luksusta! Taidan toistaa itseäni.

Lapsi vetää hirsiä edelleen, joten ryhdyn päiväkahvin keittoon ja toivotan Lukijalleni ilmojen sietokyvyn lisäksi leppoisia kesäkuun aikoja!

Klara

Salakatselija: ”Joko tuo muori älyää häipyä terassilta, että pääsee porkkaamaan lintulaudalta pähkinät.”

Kammiovärinän uhkaa ja homo sapiens masculinus relictus

Siinä se nyt on, kevään ensimmäinen pahis.
Ruokaviranomainen tms. on näyttänyt tälle soo-soo-merkkiä. Myrkyllinen, eipä tullut uutisena kellekään.
No mutta, milläs kuvilla nyt somessa leuhkitaan, kun nämäkin on laitettu pannaan?
Kuten katsoja huomaa, on mittakaavana koivunlehti. Jätin tuohon, edelliset vieläkin pakastimessa.

Hyvä Lukijani,

olin juuri saamaisillani kammiovärinäkohtauksen. Luulin näetsen tappaneeni sivustoni, kun söhläsin sienikuvan kanssa. Jostain syystä wordpressin JetPack-sovellus itsepintaisesti ilmoitti olevansa offline. Btw: mikäli sivustoni joskus katoaisi näkyvistä, voi mailata viestiä tänne: helgavkv ät gmail.com. Kurkkaan sinne aika harvoin. Mutta jollei mitään kuulu vuosiin, olen menehtynyt. Sellaistakin voi nykyään sattua ihmisille. Vaikutelmana on, että lähipiireissä kiihtyvällä tahdilla lähipiireissä. Kummallista.

Helgan emailissa oli nyt roskapostia ja vino pino Quora-kysymyksiä vastauksineen. Ehkä Lukijani tietää, mikä on Quora? Ellei, niin tässä selvennys: ”Quora on nettisivusto ja yhteisö, jossa voi esittää kysymyksiä ja vastata muiden kysymyksiin lähes mistä aiheesta tahansa.” Ainakin siltä osin kuin olen siellä vieraillut, on meininki ollut asiallista. Nyt on Ruotsista kyselty näitä: Kamalin puhelinsoitto, jonka olet saanut? Mikseivät ihmiset kerro palkkaansa? Mikä ilmentymä (aspekt) eniten pelottaa yhteiskunnassa? Ja englanniksi kysytään: onko Putin kuolemassa syöpään? (pakko tunnustaa: hymyilin vinoon)

###

Kuuntelin eilen suosikkiani, siis Ruben Stillerin radio-ohjelmaa, jossa haastatteli keminmaalaista konkaripoliitikkoa… olikhaan, että joku Paavo tai sen sorttinen 😉 Kuten Ruben jälkipuheessaan aprikoi, oli ainakin mulla pelihousut revetä konkaripoliitikon puheita koiralenkillä kuunnellessa. Ja katso: yhtäkkiä koko helkkarin haastattelu pätkähti poikki, vaikka muut kanavat Spotifytä myöten toimivat moitteetta. Päättelin, että toosa sai tarpeekseen. Kuuntelin lopun sitten myöhemmin iltamassa. On se eto venkula tuo kaveri.

Mutta totta puhuen: konkaripoliitikko osasi perustella ajatusrakennelmansa perin juurin – etenkin juuri niin. Piti Talonmiehen kanssa pohtia asiaa: mikä tässä tyypissä hermostuttaa? Osaan muotoilla heti ja suoralla nuotilla (kolmiviivainen a). Se on ylenkatseisuus ja narsistinen omahyväisyys. Luovutankin siis hänelle virtuaalisen KOP:in salkkumiesten ritarikunnan ylimmän käätypunoksen kultaisin ansiomerkein.

Ai mikäkö on KOP:in salkkumies? Se on miespuolinen, reliktinomainen laji, siis vähenemässä, mutta vielä elinvoimainen. Tapaan niitä aika ajoin, viime viikollakin kolopallokentällä, jossa piti puhetta lajityypillisessä käsityksessään: a) kaikkia jaksaa kiinnostaa b) kellään muulla ei ole mitään tähdellistä sanottavaa, koska c) kukaan muu ei tiedä/ymmärrä mistään mitään. Tämän homo sapiens masculinus relictus et arrogans– lajin tyypillisiä esiintymisalueita ovat juuri golfkentät ja vastaavat rottinkirintaruokintapaikat. Samassa motoroidussa kombinaatiossa kulkee mukana hiljaiseksi oppinut rouva pikkuhamosessa ja kashmir-villaneuleessa, jossa on skottiruutuinen etumus. Mitäpä hänellä olisikaan sanottavaa, viisashan vaikenee. Minulle (homo sapiens feministicus cum lingua arguta et mente vivax) nahoissa pysyminen tuottaa aina vaikeuksia, joka ei aina ole parasta yleisen tunnelman kannalta. 😀

Ja tiedoksi: mikäli toosani äkillisesti vaikenee, on joku pelikenttien rottinkirinta lopuksi kaivanut bägistään esiin mauserin ja asettanut sillä viimeisen sinetin rääväsuisen ämmän käkättimeen.

Ja nyt rauhoittavaa veden lirinää:

Ainakin meikäläisen ruudussa ei kuvan laatu päätä huimaa, mutta ääni ainakin kuuluu.

###

Ilmoja pitelee, eikö totta! Reissusuunnitelmat vähän hermostuttaa ja jumittaa, kun kelien etenemisistä ei tiedä.

Lattiat on täynnä karttoja ja kirjoja, joista tempaudun milloin mihinkin suunnitelmaan. Lautasella pyörii melontareissua yksin, Suomineidon ylimpään kvartaaliin kipuamista kaverin kanssa ja kolmeen naiseen tehtävää reissua, jonne sain kutsun, mutta mietin vielä vastausta.

Kaikki edellä manitut kanssakulkijat ovat vielä työelämässä, eikä niitä pidetä säätiedotuksen perusteella. Joten mietityttää, ehtiikö lumi Suomineidon yläosista sulaa, maa kuivahtaa ja jokivirtaukset rauhoittua, kun loma on käsillä. Olen vähän skeptinen kyllä. Minä toki pystyn kulkemaan vain silloin, kun vettä ei pudottele taivaan täydeltä ja kesä on kunnolla pohjoisessakin. Pähkätessä päädyn aina samaan: antaapa asioiden mennä niin kuin niiden pitää!

Lisää rauhoittavaa veden ääntä.

###

Katson ulos akkunasta: linnut ja oravat ovat jälleen tyhjentäneet pajatsonsa. Tuossa piipahtelee tikkakin ja hänen laskeutuessaan katoaa pikkukansa lautaselta. Oravien tappeluita on myös mielenkiintoista seurata. Viuhuvat hännällään ja roikkuvat takajalasta lautasen reunassa mutustaen pähkinää pää alaspäin käpäliensä välissä. Oravan käpälät? 🙂

Näihin viuhuviin puheisiin! Kiitos Lukijalle! Klara

Ps. Tuo tikka kyllä kantaa nuo viimeiset rippeet jollekin muulle. Kruisaa nyt tuossa eestakaisin. Huudan ikkunasta, että näitä ei myytäväksi ole tarkoitettu (taas tuli sieppaamaan muutaman täkypalan nokkansa). Iso perhe hällä kotosalla ehkä?

Videoklipistäni nappasin tämän. Retki oli hyinen ja idästä nousi semmoinen myrsky, että hiukset oli lentää päästä.

Merkintöjä muistikirjastani

Hyvä Lukijani,

oheinen siipiveikko kruisailee ikkunani alla päätään kallistelemassa. Päivänä muutamana koiran kanssa havahduttiin terävään kopautukseen, joka tuntui kuuluvan olohuoneen ikkunasta. Kumpikin jäi ihmettelemään äänilähdettä, jonka alkuperä sitten selvisi tänään. Kyyhkyskukkohan se siinä ulkoterassilla kukkoili olohuoneen akkunasta näkemälleen toiselle kyyhkyurokselle – itselleen siis. Ja hyökkäsi vastustajansa päälle kohti ruutua. No sattuhan sitä paremmissakin piireissä.

Juuri nyt näen noin kahden metrin päässä lintulaudalla sinitiaisen sadetta pitelemässä. Söi ehkä liikaa, eikä viitsi lähteä, kun alkoi ripehtiä. Jahas, aloittikin ruokailun uudelleen. Natustaa auringonkukansiementä palan kerrallaan pidellen saalista jalkojensa välissä.

###

Olen ollut työmatkalla kuten kunnon eläkeläisen kuuluukin. (huokaisee) Aion ensi viikon jälkeen pitää kunnon eläkeläispätkän ja palata kustannuspaikoille vasta syyskuun lopussa. Pehmeä lasku siis jatkuu siten, että pikkuhiljaa venytän poissaoloja yhä pidemmäksi kunnes lopulta huomaan, että olen kokonaan eläkkeellä. Ammattini varjopuoli on venytetty työelämäjakso. Kysyn: miksi? Oliko työ liian helppoa ja kepeää? Vissiin. Tai sitten on kyseessä kutsumusammatti kaikista parjaavista ja lääkäreitä moittivista ahneuspuheista huolimatta (kateellisia). Kohdallani kutsumustyön käsite pitää paikkansa ja tunnen kyllä useamman muunkin.

Meissä eläkeläisissä on monta sinnikästä työssäkulkijaa. Lienee sallittua. Yhtä vaaria yritin juuri eilen puhelimitse houkutella paikkaan X, jossa nuoriso-osasto lakoaa työkuorman alle (julkinen puoli kyseessä) ja karkaavat varmaan kohta jonnekin Pörriäisen työterveyshuollon palkkalistoille. Se on nuorisomuotia nykyään. Nuoriso haluaa näetsen jaksaa illalla myös omia lapsiaan sen sijaan, että asettaisi kansanterveyden perheensä edelle. Eikö olekin syntiä tuommoinen! Kalliisti koulutettua porukkaa ja noin itsekeskeisiä (sarkasmia). Ne pitäis vaan pakottaa sinne, missä kansa niitä tarvitsee. Ei tässä muutkaan ole ehtineet lapsiaan kasvattaa ja hyviä on tulokset. (edelleen sarkasmia).

###

Tämä tyyppi varasi itselleen ravintolapaikan pitkäksi aikaa.

Mutta palatkaamme eläintarhalle! Tuossa kuvassa on nyt tuo paksumahainen sinitiainen. Härski veikko, joka istui pitkän tovin ruokalautasella yksin. Katsokaas, kun muut linnustossa tietävät, että tuo sika puhkoo niiltä silmät, jos menee sivusta sorkkimaan. Niin! Olen varma, että näin se todennäköisesti menetteli. Sen häivyttyä palautui laudalle tavanomainen kuhina. On keltasirkkua, talitinttiä, pikkuvarpusta ja on tuossa käynyt tikkakin, mutta sillä on nyt sahalla joku iltakeikka. (Olisin kypsä eläkkeelle lintuja laskemaan.)

###

Muistikirjan viisauksia (heh):

”Asiat menee niin kuin niiden pitää mennä, huonossakin tilanteessa.” Äitivainaalta opittu viisaus, joka sisältää valon tunnelissa. Useinhan on niin, että loppuviimetteeksi asiat loksahtavat aina jotenkin hyväksyttävään asentoon, tavalla tai toisella. Ja sitten voi todeta toisen viisauden. Että Elämä opettaa.

Olen näköjään taltioinut muistikirjaan suuren määrän Ruben Stillerinkin viisauksia. Mutta niiden raportointi näännyttäisi Lukijani. Yksi hauska, provokatorinen sutkautus kumminkin: ”kromosomisto XX kauttaaltaan hyvä, XY toksinen, mutta voidaan kasvattaa uudelleen”. 😉

Heitän nyt vihkon roskiin, ettei jää kuolinpesän ihmeteltäväksi. Mutta yhden vihkon väliin tungetun paperin nappaan talteen. Se on imuroitu netistä ja otsikoitu näin: ”50 ways to spend time alone” Latelen tästä joitakin ihquja kohokohtia, jos Lukijallani olisi niille tarvetta:

Kirjoita kirje rakastetullesi! (Tämä on ihana ja maailmanpelastava idea <3)
Venyttele! (Aina terveellistä!)
Leivo jotakin naapurillesi. (Teuvo ilahtuisi.)
Pese auto. (Tein sen juuri muuten.)
Kirjoita paperille kaikki se, mistä olet kiitollinen. (Hieno idea!)
Aseta tavoitteita! (Loistavaa!)
Tee lista asioista, jotka elämässäsi ovat hyvin. (Erinomainen idea tämäkin.)
Kuuntele podcastia. (Suosikkini.)
Aloita kirjoittamaan kirjaa. (Huikeaa!)
Tee hengitysharjoituksia. (Pitää tekoälyltä kysyä mitä se tarkoittaa.)

Minä en tehnyt hengitysharjoituksia, vaan kävin lyömässä kierroksen kolopalloa kahden tuntemattoman henkilön hyvässä seurassa. Toinen oli sellaisessa fyysisessä formaatissa, että yllätin itseni miettimästä menettelytapaa, jos tulee elvytystilanne. Että komennan sen toisen soittamaan hätäkeskukseen ja aloitan paineluelvytyksen. Semmoinen rentouttava pelikierros se oli 😀 Vaan oikeasti oli!

Mutta kentällä tulen usein ihmetelleeksi vanhaksi, kurttuiseksi ja köyryiseksi menneitä entisiä poikaystäviä. Kumma juttu! Mielikuvissani näen kiharatukkaisen, harteikkaan ja salskean nuorukaisen. Niin tuohon tilaan on päätynyt! Kyl-lä on järkkyä kehitystä, sanon (lempeää sarkasmia vain). Itse sen sijaan olen mitä suurimmassa määrin entiselläni. Nimittäin.

Näihin yleviin puheisiin jätän Lukijani ja sulkeudun suosioonne (punatulkku on nyt laudalla, muuten).

teidän Klara

Itärajaa vartioimassa, päivä 4.

Hyvä Lukijani,

tänään heitin semmoisen lenkin, että oksat pois ja pala latvaa.

Talonmies tuuskasi lähtöä kotimatkalle ja siinä karusellissa tärvääntyi aamun tärkeitä tunteja. Olin metsässä vasta klo 11. Suunnitelmissa oli 15 kilometrin lenkki, joka toteutuikin, vaikka sää muutti totaalisesti kasvojaan puolivälissä. Kova koillistuuli, vettä vihmoi ja puuskat oli melkoisia. Pääsin onneksi siinä vaiheessa laavulle hetkeksi turvaan, syömään ja kahvittelemaan. Sitten ei kun takkia takin päälle ja uloimmaksi coretex. Taistelin kuin taistelinkin tieni takaisin autolle, vaatteet likomärkinä toki, mutta kaikella on hintansa. Vaan pitkiltä tuntuivat paluukilometrit.

Olipa reissulla kuitenkin bonuksiakin! Kirkaisin kahdelle teerirouvalle, kun rätvelsivät lentoon ihan jaloista. Kolmas lähti säntillisemmin kauempaa. Sitten oli joko teeri- tai metsoherra, joka lähti noin 10 metrin päästä kovalla rytinällä. Taisinko vähän huudahtaa siinäkin. Paikoitellen sai tarpoa lumessakin.

Konnia oli polkukävelyllä kolme, joista tässä yksi, suolapatsasmeiningillä kuten kuvaan kuuluukin. Sammakkoja oli kaksi, polulla nekin.

Tuo naama on kyllä niin veikeä! 😂 Ilahdun siitä aina! Ja nuo komeat kyhmyrät!

Vielä kerron senkin, että läpimärkänä ja aika raatona sain bonuksen juuri ennen autolle saapumista. Suolla oli hanhipariskunta. En ole niin lähelle hanhea koskaan päässyt. Tulinko kuolleesta kulmasta hiipimällä vai mikä selittää sen, että niin arka lintu tökötti paikallaan pitkään, vaikka sitten selvästi havaitsi minut. Lähti hitaasti kävelemään ja nousi lentoon, kun lajitoverinsa nousi vähän kauempana. Siinä kohtaa ei ollut mulla aseena enää kuin märkä puhelinluuri. Sain pienen videonpätkän kumminkin, muttei tullut häävi.

Uhkaavasti alkoi tässä kohtaa kerätä pilviä ja tuulla.

Lopuksi kerron, että liikuin aivan liki rajaa keskellä aluetta, jossa lähimmät asuintalot ovat 10 kilometrin päässä. Sateessa ja myrskytuulessa kuulin selkeästi puolenkymmentä terävää haukahdusta, kuin pystykorva, mutta terävämpi ja nasakampi haukahdus. Olin satavarma, että kohta tapaan salametsästäjän (alueella on metsästys kielletty) tai koiran kanssa kulkijan. Odottelin koiran omistajineen putkahtavan polun mutkasta. Mutta koko paluumatkalla(kaan) en nähnyt ketään. Outo juttu. Kävi jopa mielessä onko koira karannut rajan takaa. Tai sitten se ei ollut koira. Mahtaako supikoira haukahdella, voipa ollakin. Tuolla alueella on susia, ahmoja ja karhuja. Joista siis olen nähnyt vain suden, yhden kerran.

Ahma nähtiin jälkeläisen kanssa kerran hiihtolenkillä muuallapäin maata. Se oli outo yksilö, joka oli hakeutunut aivan asutusten lähelle (sairas?). En tiedä, minne päätyi.

###

Kämpälle palatessa oli tavarat lennelleet sinne tänne ja järvi raivosi yhdessä tuulen kanssa. Mökin aamuinen +20 oli vaihtunut 8 tunnissa +15:een. Lämmittelin uunia, mutta on hidas ja massiivinen, joten ei taida ehtiä paljoa inahtaa tuosta ennen aamua. Nyt on 16,5 sisälämpö. Vettä vihmoo edelleen ja tuulee. Ihmettelen, ettei Anne Borgström sanallakaan maininnut tämmöisestä kelistä täälläpäin. Mutta lienee kovin paikallista myrskyä, joka tuli naapurimaasta, jonka nimeä en mainitse 😉

Vaan mahtoiko Vladi saada paitansa silitetyksi Turkinmatkaa varten?

Huomenna taidan minäkin kaasuttaa kotiin.

T. Klara

Itärajaa vartiomassa, päivä 3.

Vastaantulija nro 2. Noin 50 m aiemmin tuli nro 1.

Hyvä Lukijani,

enpä ole tohtinut yöpyä riippumatossa. Sen verran lämmin kämppä vetää puoleensa. Iltauinnilla, siis muutamilla uintiliikkeillä, toki kävin ja aamusta uudelleen ja nyt illalla. 🙂 Lienee jokin geenipoikkeama. Vesi oli tänään merkittävästi eilistä (+3) lämpimämpää, nimittäin +4 (nuorisokielellä lol). Hyytävää on. Vedestä noustessa ihoa pistelee ja jalkoja kivistää. Miksi hitossa ihminen menee tuommoiseen paikkaan, en ymmärrä. Ja silti menen. On asioita, joita tiede ei pysty selittämään.

Tuon sammakon suhteen sen sijaan tiedekin pystyy. Olen suuri sammakkojen ja konnien ystävä ja mielellään pähkään niiden asioita netin dokumenteistä. Omistankin todennäköisesti valtakunnan suurimman eläkemuorin sammakkovalokuvakokoelman, yksityisen siis :). On myös sammakkopornoa, jota ei voinut olla havaitsematta mm. vuosi sitten Vuori-Kalajalla Rautalammilla. Yritin jopa pelastaa yhtä useamman sulhasen pihteihin joutunutta sammakkoprinsessaa. Kova oli myös lemmenveisuu yhdessä lampareessa. Siitä on ihan videota lähetettäväksi johonkin playboyhin julkaisusarjassa ”Maailman onnellisimman kansan lammikkoeläimiä”.

Loppukesästä, kun yöt pimenevät, hyydytän rupikonnia mökkipolulla otsalampun avulla ja vien kameran ihan liki konnanpärstää. Että niillä osaa olla hyvät ilmeet 🙂 Olen nähnyt samanlaisia joillakuilla ihmisilläkin. Ehkä heillä on rupinen, kuiva ja konnamainen nahka vaatetuksen alla, ken tietää.

Tutkimusteni perusteella tämä sievä, kuolleeksi tekeytynyt vastaantulija oli sammakko, ei konna. Ruskosammakko vai viitasammakko, ehkä Lukijani osaa sammakkoläksynsä paremmin? Hauska ja herttainen vastaantulija joka tapauksessa.

###

Tästä seuraavasta ei voi sanoa samaa. Oli hakeutunut hiekkatien lämpimään santaan nauttimaan auringonkilosta pyöräillessäni paikalle ja viittä vaille ylitseen. Tunnen kyllä tätäkin eläintä kohtaan sympatiaa vanhana pesiensä tarkkailijana, kun sellainen paikka oli aikanaan kotimme lähellä. Mutten silti menisi naamakuvaa ottamaan.

Olen kandiaikana hoitanut kaukana keskussairaaloista eräässä pienessä suomalaisessa terveyskeskuksessa ikäihmistä, joka oli astunut tälläisen päälle. Siinä oli jonkin aikaa kokemattomana lääkärinalkuna vitsit vähissä.

Sahatakki oli siis vastaantulija nro 2. Kuvakaappaus videosta, olen ”cropannut” kuvaa, siis keskittänyt kuvaa kohteeseen, siksi on vähän hämyinen. Hyvin ketterästi ja toisaalta majestettisen tyylikkäästi lipui tiehensä.

Komea on takki päällään.
Moni kadehtisi itselleen samanlaista.

Tässä yhteydessä haluan sanoa, että semmoista ei ole kuin kyypakkaus, eikä kortisoni ole drug-of-choise kyynpuremapotilaan hoidossa. Vieläkin joillakin keskustelupalstoilla Self Made-asiantuntijat sen nimiin neuvovat toisiaan. Suurin ongelma kyyn puremassa ei ole allerginen reaktio, vaan romahtava verenkierto. Lienee nykyisin jotakin vastamyrkkyä olemassa, mutta olen tippunut kärryiltä lopetettuani päivystämisen 15 vuotta sitten.

Se kauhutarinoista.

###

Täällä vedenpinta on nyt kuin peiliä. Ryslandian puolella näkyy punertavaa taivasta. En ymmärrä, eikö aurinko laskekaan enää länteen? Vai onko oma päänsisäinen kompassi vinossa (todennäköisesti, eikä pelkästään kompassi). Näyttäisi olevan jonkinlainen sadepilven näköinen rietalekin tulossa.

Entä telkkäkuulumiset? Telkkäherra väijyi päivällä tavanomaisella, jokakeväisellä paikallaan. Eli meidän rantavedessä, josta kuhahti läpsyttävään lentoo saapuessani nurkan takaa tämmäämään pyörää rannanpuoleiselle seinustalle. Kaarsi juhlavasti järven yllä ja hävisi puunlatvojen taa.

Mutta minäpä olen jo ehtinyt kiikkua katolle miinoittamaan piiput. Samalla nakkasin alas Talonmiehen sinne ampuman pullonkorkin. Oli näetsen ostanut lähikaupasta, 60 km päästä siis, jotakin samppakaljan tyyppistä juomaa (8% alkoholia) ja kilisteltiin syntymäpäivänsä kunniaksi siitä muovipikarilliset.

Yöterveisin, Klara