Tähtiä päiväkirjan reunassa

Jyrkänteen reunalle oli tehty minulle kukka-asetelma 😀

Hyvä Lukijani, tässä pätkä päiväin kirjausta

Alkusanat:

Tapahtumapaikkana on puolenkymmentä vuotta sitten hankkimamme itärajan torppa. Olen kutsunut tätä Autiotuvaksi, koska tämä on kuin metsähallituksen kämppä. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, tulisijalämmitys puulla. Pärjään pikkukamiinalla, pojat savuttavat isompaa uunia. Perille tullaan yhä vaatimattomampaa tietä, loppupätkä pientä metsätietä, jota paikallinen huoltaa. Käy viidellä kympillä talvella tien avaamassa. Mökki ostettiin paikalliselta, eikä sillä rahalla saisi liiteriäkään järvi-Suomesta. Sen verran on tullut hintoja katselluksi.

Illalla klo 23.30

Alkuun oli tälle viikolle kohteena Lappi, mutta Huutosen Masan kartat mietityttivät ja vaihdoin suunnitelman sienenkattelureissuksi mökille itärajalla. Puolukatkin on poimimatta. (Korottaa ääntään) Kukaan itseään kunnioittava perheenemäntä ei jätä puolukoita poimimatta! (Nostaa heristävän sormensa) Äläkäämme unohtako myöskään tyrniä, tuota makuhermojen kutkuttelijaa! Jotkut syövät sitä tynnyrikaupalla, onhan se mitä maittavin eines! Sanalla sanoen: vie kielen mennessään. Sanoisin, että kirjaimellisesti ulos suusta, sen verran kamalaa. Ai terveellistä? No, jos ruokavalio on niin C-vitamiiniköyhä, että keripukki uhkaa, niin ostaa vitamiinipurkin. Keripukki tosin on ääriharvinaisuus, liekö normiruoan syöjällä vuossatoihin nähty, jotta iltalehteen pääsisi. Jos multa kysytään, niin joku raja se pitää olla ”terveystuotteidenkin” kanssa. Meinaan, että samat C-vitamiini-intoilijat saattaa kantaa vatsarasvoissaan merkittävästi suurempaa terveysriskiä. Mutta sen sanoessaan lääkäri vaiennetaan mauserilla. Ei miellytä kuulijaa nääs. Kokeiltu on. (Olen jättänyt lauseen aina kesken ja säästänyt henkeni.)

Otettu kännykkäkameralla 26.9. klo noin 23.

Nyt on upea tähtitaivas. Pohjantähti, olikhan Saturnus tuossa, Seulaset ja ja ja… Ja hemmetinmoinen sateliittiliikenne. Mahdettiinko jossakin maan kolkassa nähdä monitoreista, kun vilkutin? Siellä viirunaamat hekottivat suu väärällään, että mikä noita-akka se tuonkin järven rannalla sohii.

Järvellä on hipihiljaista, pilkkopimeää. Pinta on tähtien peilinä ja kuvastuupa pätkä revontultakin. Kun äsken läksin nousemaan rannasta torpalle tulin vilkaisseeksi taakseni. Metsänreunaan oli ilmestynyt kumma keltainen valo, kuin nuotion loimotus, joka heijasteli järven pintaan. Säikähdin hitokseen: minkä helvetintulen se vanja nyt on sytyttänyt. Tässähän ei käytännössä paljon muuta välissä ole kuin järvi ja ripaus metsää. Mutta istu ja pala! Olikin kuun sirppi (ilman vasaraa). Vahvistuen työnsi piikkiään esiin. Leikkaa nyt taivaankantta koko komeudessaan. Kuvausvehkeet ei harmillisesti riitä tallentamiseen. Sirppi näyttää kellahtavan kumolleen pilvenretaleen taa.

Aamulla klo 11

Huomenta.

Olen aamukahvilla vasta nyt, vaikka heräsin klo 5.20 intiaaniherätykseen (ehkä Lukijani tietää mikä se on 😀 ). Piipahdin rantaan nuuhkimaan raikasta, kosteankylmää aamuilmaa ja kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Palailin sitten vielä pehkuihini muutamaksi tunniksi.

Täällä ollessa käyn aamuisin uimassa satoi tai paistoi, ellei järvi ole jäässä (heh). Tänään on veden lämpötila +10. Mittaustulosta ei tarvi epäillä laskeutuessaan kaulaa myöten vedenpinnan alapuolelle. Ei siinä monta rintauintivetoa kärsi vetää. Avantouinnin ihailijako – päin vastoin. Mutta raitis ja puhdas erämainen järvivesi loiskii soluissani. Ne haluavat hetkeksi hakeutua omaan miljööseensä. Horoskooppimerkkikin jo velvoittaa 🙂

Ammatin puolesta sanon selkokielelle muutettuna, että ääreisverenkierto säikähtää kylmää vettä ja vetää suonet suppuun. Silloin sydämen vasen kammio joutuu pumppaamaan tiukkaa vastusta vasten hetken aikaa ja verenpaine ja syke nousee. Siinä jos on pumpussa vähän klappia tai muuta resuisuutta tai pahempaa läppävikaa, niin se joutuu hetkeksi pinteeseen. Otan riskin ja luotan verenpainelääkkeeseeni 😉 Sillä mitä olisi elämä ilman nautintoja, iloa ja hyvää mieltä tuottavia asioita! Kuolemanriskiä vähentäviä kumpainenkin!

Tietäen, että tänään alkaa sataa kirmasin ennen aamukahvia poimimaan litran puolukkaa torpan rinteestä. Hyisevää meininkiä paljain käsin, mutta rentouttavaa: vain vienoa tuulen suhinaa. Linnuista ei juuri enää ääntä lähde satunnaisia raakkumisia ja pieniä tiaispiippauksia lukuunottamatta. Toissapäivänä kuulin hanhia, mutta lienevät kaikonneet.

Eilen metsätietä sieneen ajaessa astahti parin metrin päähän etupyörän eteen pusikosta ukkoteeri. Hetken näytti, että paistia tulee, mutta molempien refleksit toimivat. Hieno lintu sekin! Sienipaikkaan sain vinkin metsästäjältä ja osoittautui käynnin väärtiksi. Kantarelleja oli jokunen, suppilovahveroita enemmän. Mutta kaiken kruunasi etukäteen kartasta havaitsemani sienipaikan läheinen kohde, jonne rämmin. Metsät on sitten täynnä hienoja paikkoja!

Kartassa oli jyrkänne, jota jotostelin katsomaan. Hieno, noin 100 metriä pitkä, korkeimmillaan noin kolmen metrin pudotus!

Sienistä täytyy aina ottaa kuva ja laittaa se someen, että muita harmittaisi 😉 Nooh, tosiasiassa sillä tulee hyvin testatuksi se, kuka on kilpailemiselle altis ja kellä puolestaan psyyke riittää iloitsemaan toisen puolesta kokematta sielullista sienivähennystä. 🙂

Torppa alkaa kylmetä, mittarissa +18. Aprikoin hetken sytyttäisinkö enää kaminaa, kun aion tänään kotiutua. Nakkasin kumminkin jonkun klapin käryämään. Klapit ostetaan paikalliselta pojalta samoin kuin kaikki, mitä täältä vain saa. Näillä nurkilla ei työtä tai työpaikkoja ei liiemmälti ole.

Tässä pätkä päiväkirjaa. Sen ydinviesti on tämä: syksy on upeaa aikaa! Myös lokakuulle kääntyvä vaihe, kun luonto kuolee, maa jäätyy, tulee hiljaista, raikkaan viileää ja upeita ulkoilukelejä. Ei ole pistäviä eikä purevia kanssakulkijoita. Eikä tarvi olla sosiaalinen. Saa olla omissa oloissaan vaikka sohvan nurkassa shaaliin kääriytyneenä. Lepäilee ja kotoilee ja liukuu joulukynttilöiden sekaan. 😀

Voimia ja energiaa syyspimeyteen!

Klara

Toissapäivän retkeltä. Retki kesti kahdeksan tuntia, enkä koko aikana nähnyt tai kuullut ketään.

Sähköallergiaa ja retkeilymiettehiä

Eiliseltä hiihtoretkeltä laajalta suoalueelta.

Hyvä Lukijani,

koitan tässä kirjoituksessani olla tiivissanaisempi ja koostuneempi kuin edellisessä. Jossa muuten Ruben Stillerin ohjelmaa käsittelevässä osuudessa ei tarkoitettu Rubenia, vaan erittäin huonokäytöksistä Amnestyn Suomen paikallispomoa, joku Frank. Het’ kertaheitolla ajattelin: tämä oli sitten tässä, tuon järjestön osalta. Porukka ei voi olla eettisesti korkeatasoista, jos johtohahmona on tuon tason tyyppi.

###

Kuten Lukijani huomaa, pysyin ensimmäisessä virkkeessä esittämässäni lupauksessa tasan ensimmäisen virkkeen ajan. Loistosaavutus! Etten jo räpännyt sen perään pilkkua tahi puolipistettä ja ajautunut paasaamaan. Kehitys kehittyy ja onhan tässä aikaa! Ainakin (miettii) joku vuosi ennen kuin dementia tukkii aivosuonia ja ajatus sylttääntyy, lopullisesti.

###

Sain vastikään eräästä kirjoituksestani suitsutusta ja kehoituksen kirjoittaa enemmän (röyhistelee). Tutkiessani asiaa, kallisteltuani päätäni ja tsuumattuani naamani kiinni ruutuu hymähdin hyväksyvästi: njaah, mikäpä ettei. Ja lisäsin itselleni: joskus ehkä. Viisain on pysytellä tällä alustalla ja nauttia siipien vapaasta lekuttelusta ja liitelystä ajatusten tuulten vietävänä. Ei tule kukaan pilikunviilaaja kontrollifriikki urputtamaan joutavia. Meinaan sen verran ruudinkatkuisia narratiiveja täältä päästelen, että ilma on sakeana kysymysmerkeistä. (Lienee syy siihen, ettei Suomen Lääkärilehti ottanut kirjoitustani julkaistavakseen. Kuulemma liian reipasta tekstiä – ha haa, sivistyneistömoukat! Nerojahan ei koskaan ole ymmärretty.)

(Talonmies kuulostaa lähteneen reclaineristaan liikkeelle…(katsoo vaivihkaa olkansa yli kohti eteishallia, jossa hovimestarimme James sukii korviaan ja nuolee karvaisia kenkiään)…Talonmies kuulostaa liikkuvan takavasemmalle kohti laajaa kylpyläosastoamme…ovi käy. Laittoi varmaan saunan lämpiämään. Sähkön vuoksi täyttyy kuitenkin olla tarkkana, koska… minäpä kerron…)

###

Sähköasia.

Valtakunnassa on julistettu laaja sähköasiain huolidoktriini. Se velvoittaa kansalaisia seuraamaan nettilaskureilla onko sähkön hinta 2, 6 vai 18 senttiä /kilowattitunti. Tähän sisältyy kuitenkin pieni sivuseikka. Nimittäin se, ettei kukaan tiedä, mitä se käytännössä merkitsee. Oikeammin sanoen: kenelläkään ei ole harmainta hajuakaan mitä viidellä sentillä sähköä saa tai on saamatta. Vähän kuin avaruus ja välimatka Seulaset-tähdistöön: ”Aika kaukana. Tai siis no…useita valonnopeuksia…vai oliko se, että useita miljoonia valonnopeuksia, no kuitenkin.” Sama kilowattitunnin kanssa.

Kun Olkiluoto III jonkun jekun seurauksena katkoi yhteytensä valtakunnan verkkoon juuri saapuessani erään lappilaispariskunnan taloon, huudahtivat he leivinuuniltaan: ”Molema kohta puila paljaila ko sähkön hinta on korkeela!” Ja ryhtyvät siuhnaahmaan, että onneksi sentään leivinuunilla voi kämppää lämmittää, jos katastrofi pahenee. Mutta mahtoiko vessapaperia olla riittävästi (pirullinen hymy)?

Parahdan heille: ”Voi herran tähden, kotiin jäi yksi sähköasiain jauhattaja ja täällä toiset vastassa! En yhtään kuuntele sähköpuhetta ennen kuin joku kertoo mitä se käytännössä tarkoittaa. Siis, jos pari tuntia sähköä maksaakin vaikka euron enemmän. Montako kännykkää sillä rahalla jää lataamatta? Entä montako perunaa keittämättä?”

Mutta sähköhypettäjät vain katsovat sähkönsinisillä silmillään, nykivät toppahattuja syvemmälle päähänsä ja hiipivät varoiksi sulkemaan ilmastoinnin.

###

Lopuksi retkiuutisia.

Vietin eilispäivän hiihdellen pitkin ja poikin tutuilla soisilla metsäalueilla. Kyllä tässä maassa sitten upeita metsiä riittää! Ja vielä on jokunen luonnontilainen suokin säästynyt ojitukselta, kiitos siitä! Haaveilen yöretkestä talviseen metsään, mutta piru vie, olen niin kylmänherkkä! Lienee näillä kymmenillä luonnollista, etteivät lämpöpatterit enää toimi kuten nuorempana, jolloin oli aina kuuma.

Jospa kevätauringon lämpö antaisi rohkeutta yöpyä ulkona, kun aamusella voi nousta auringonkiloon luitaan sulattelemaan. Vai täytyykö taas tyytyä kesäretkeilyyn. Lukija muistaa hartaat suunnitelmani ja grammanviilaukset viime keväänä. Juttuhan pätkittyi lyhyiksi jotoksiksi, kun suunniteltu lomajakso meni vaelluskohteen tulviessa vieden osan polkusilloista paikoiltaan ja vesi lainehti leiripaikoilla. Vaan sain jotain tehdyksikin, jopa Karhunkierrosta. Siellä tosin keli sattui semmoiseksi, etten edes melontareissuilla ole niin perusteellisesti päässyt kastumaan, enpä likikään. Karhunkierros oli sitä mitä olen tottunut siltä odottamaan. (miettii) Tai ei – sakkia oli vieläkin enemmän, ulkomaalaisia varsinkin. Ja irtokynsillä sonnustautuneita naisporukoita.

Ai oikea retkeilijä vai? No, oikea retkeilijä on kuin minä. Tekoripsetön, hajustamaton, suoranuottinen totuuden torvi, joka mulkoilee lähimmäisiä vihamielisesti. Semmoinen on oikea retkeilijä. Todisteeksi hahmostani kerron saaneeni väitöslahjaksi riivinraudan. Käy todisteeksi. 😀

Hyviä jännitteitä sähköverkkoihinne ja ohuita piparkakkuja pelleillenne!

Klara

Klara på Vappen narrasi narratiivilla

Hyvä Lukijani,

glada vappen! (Hela natten bara vatten.) Tässä sitä istutaan köökinpöydän ääressä ja muistellaan lukuisia vappuaattoja, kun promillet oli päässä ja vappuhuiskat heiluivat. Huh huh. Talonmieskin muistaa vuotemme nuorina opiskelijoina. Silloin jo bailattiin yhdessä. Oli semmoinen räväkkä opiskelijaporukka, jonka kanssa keksittiin kaikenlaista hulluttelua. Porukka tapailee edelleen ja kaikki vielä hengissäkin, jesh! Those were the days, onneksi ohimennyttä elämää!

Tässä suvussa ei vappua nykyisin juurikaan juhlita. Useimmiten joku on töissä, nyt peräti kaksi. Molemmat paiskovat töitä yön yli. Sen lisäksi yksi hiihtää Lapissa ja yksi päihdevaivainen soittelee lisärahoitusta vappuelämälleen. Veljensä soittaa, että soittelee nyt hällekin ja älkää hyvän tähden antako sille rahaa. Luvataan. Ja mitäpäs me Talonmiehen kanssa muuta kuin vedetään skänät äänettömälle ja soitonestoa päälle. Loikoillaan sohvilla ja sanotaan toisillemme: se la vii ja bon vojaas. Mulle kyllä näyttää häneltä räpsyvän jotakin settiä. Pääsee jollakin sovelluksella laittamaan viestiä iPadiini, mutta minen piittaa. Veli on oikeassa: ei pennin latia siihen kaivoon. (Kirjoittaisin tapauksestaan kirjan, jollei samanlaisia stooreja olisi jo lukuisia. Asia on julkinen ja avoimesti käsiteltävä nyt, kun on faktat. Ei tarvitse ajatella mainehaittaa hänelle, kun asia on yleisesti tiedossa käyttäytymisensä pohjalta.)

###

Ilon lähteitä on löydettävä ihan arjesta vaan. Joko Lukijani kirjoitti vappupallonsa kylkeen asioita, joista arjessa iloitsee ja riemuitsee? Hyvä! Meikäläisen listaa tässä:

olen noussut koiran kanssa lenkille huumaavaan kevätaamuun kahtena aamuna klo 6. Oi linnut, oi ilman raikkaus! Ai että! Tässä on metsää lähellä, niin rämmin koiran kanssa aamusella pitkin vetistä suonreunaa. Rakki ei tykkää yhtään, kun tassut kastuu. Säntäilee kuljettimen päässä sinne tänne päästäkseen äkkiä pälkähästä. Piruparka 😀

ilonaihe: jokunen kunnon lapsikin on saatu aikaan veroja makselemaan

ilonaihe: loma lähestyy ja sitä myöten retki. Laskeskelin jo rinkan painoakin (kuva yllä). Aika hyvä, jos 12 kilolla selviän! (En usko ittekään, tuostahan puuttuu vessapaperikin ja siitähän jo tulee kolmisen kiloa 😀 Ensiapuvehkeet myös puuttuu, nyt huomaan.).
Lisäys edelliseen ilonpitoon: yhden disklousuren otan. Näetsen räntäsateeseen en lähde. Sitä kannattaa hyvissä ajoin murehtia, eikö totta 😀 Talonmies muistutti lomaviikkoja olevan niin, että siihen yksi kuiva jakso ajoittuu. Elän uskossa. (Miettii…) Vaikka onpa mennyt joskus retki pipariksi kesäkuun räntäsateiden takia. Jotta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Raotan salaisuuden verhoa: ruhoani ja kahtatoista rinkkakiloani (lue: lopulta kahdeksaatoista) ei näy kansallispuistoissa. Valmiin polun olen CalTopo-sovellukseen lataillut ja kartat tulostellut, jotta pääsen ihmisten ilmoille takaisinkin. Vaikka enpä tiedä haittaisiko eksyäkään. Muutun nimittäin vuosi vuodelta yhä epäsosiaalisemmaksi. Ehkä on lopulta hakeuduttava autiolle saarelle vaeltelemaan?

ilonaiheita lisää: jokunen lomapäivä. Taidan kaasuttaa päiväretkeilemään yhteen kansallispuistoon ja vihaamaan viattomia kanssakulkijoita. 😉 – Viime vuonna istuin siellä pikkulammen äärellä pusikoissa juomassa tsajua ja aattelin: aah, ihana rauha! Perhosiakin lenteli ja ilma oli kaunis. Niin eikö alkanut akkain kälätys kaikua ja kaksi pulleaa naisenpuolta pullahti polkua pitkin esiin. Pälättivät kuin megafoni olisi tungettu kurkkutorveen. (Metsissä kuiskaillaan, juntit!) Huokasin: voi minua ihmisvihaaja-erakkoa. – Yökuntiin en nyt mene, vaikka uusi underquilt* kaipaisi testaamista. Ehkä roikun takapihalla testaamassa. (Hahaa! Tarkkasilmäinen Lukijani huomasi ”riipparidiivailun”? Hyvä! Siis *= aluspeitto, laitetaan riippumaton alle estämään kylmyyttä. Mulla on ennestään yksi pirun painava, joten hommasin kevyemmän. Se on nähkäätten oikein untuvaakin (pullistelee ylpeänä).

Ainakin nämä on ilonaiheita. Mitä vielä?

Tänään wokkipannun äärellä kuuntelemani Psykopodiaa-podcast toi iloa. Jaoin sen kaverilleni ja jaan Lukijallenikin. Siinä puhutaan narratiiveista eli tarinoista, joilla itseä kuvataan toisille. Jotkut luonnehtivat itseään ”mitäpä sitä meikäläinen”-narratiivilla, vähättelevät. Toisessa laidassa ovat ne, joilla kaikki menee hienosti ja kulissit on kunnossa! Kaveri tykkäsi podcastista, joten suosittelen kuuntelemaan, jos maistuu. Laitan blogitekstin alaosaan linkin. (Ai mikä narraaminen otsikossa? Noo, narratiivilla vähän narrattiin, kun ei jaksettu yksiin vappubileisiin lähteä. Keksittiin excuse, pieni totuudenväistävä narraus-narratiivi. Anteeksi maailma!)

###

Omista kulisseista maalit vaan rapisee, kun Wanhaa Rouvaa en ole ehtinyt katsomaan aikoihin. Huomenna on mentävä. Hän on siirtynyt hoivaosaston puolelle palvelutalosta, hyvä niin. Ei enää tunne minua, mutta ilahtunee ylioppilaslakista ja karkkipussista, perso makealle edelleen. Pitäisikö ostaa munkit ja tarjota termarikahvit.

Laitan loppuun linkin lisäksi kuvan sukkakuivaamosta. Sen äärelle suuntaan loppuviikosta. Jospa sukat on jo kuivat. ;D

Tässä vaiheessa ei kun hölökyn kölökyn ja oikein hyvää vapunpäivää huomiselle! Talonmies on ostanut kaksi tippaleipää ja pullon simaa. Nostan siitä lasillisen Lukijani kunniaksi!

Kuulumisiin, Klara

https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/narratiivinen-identiteetti

Sukkakuivaamolta päivää! Kengät laitoin pukukaapin seinää vasten, jotta sain kuivausritilää muistuttavan kroks-korvikkeen. 😀

Lapin terveisiä ja lammasjuustoa

Hyvä Lukijani,

terveisiä Lapista, jossa kelit on suosineet ja monenlaista suksea on viritetty jalkaan. Kävin jopa laskettelurinteessä verestämässä muistia vanhan harrastuksen parissa nyt, kun luotto omiin kinttuihin alkaa olla kohdillaan. Mähän jouduin vähän ”tiloihin” kun tuli sitä vammautumista Ruskearuunan kanssa. Alkoi niin juukelisti pelottaa kaikenlainen mahdollinen vammautumisriski.

Mun harrastustouhuni on aika ajoin ihmetyttänyt ympäristöä. Joku vuosi sitten oli harrastetilaisuus, jossa piti raportoida kaikki harrastuksensa, joita vuosien varrella on harrastanut. Sivusilmällä vilkuillessa huomasin puheenvuoroni nostattavan kulmakarvoja. Mutta pätkääkään en valehdellut. Minkäs sille tekee, kun on ollut koko ikänsä touhukas ja koko ikääkin alkaa olla lakkarissa enemmän kuin nelikymppisillä.

###

Asiasta lammasjuustoon

Ostin tämmöistä lammasjuustoa eli manchegoa. Lomallahan kuuluu olla vähän niin kuin pois aitauksestaan. Olen vuoskymmenten aikana tekemieni havaintojen perusteella pistänyt merkille, että Lapin lomalla tavan kansalainen alkaa juoda viiniä, nauttia laatujuustoja ja siemailla hienoista konjakkilaseista wsop-tason liemiä. En älyä mistä siinä on kyse. Näissä maisemissahan konjakkilasit on kuin hajuvesi lihapullataikinassa. Ihime hommaa. Voihan sitä ostaa kotiinsa ne pikarit ja kristalliset konjakkilasit ja siemailla siellä. Mutta lammasjuusto nyt kumminkin pitää olla 🙂

###

Täällä mökissä kännykällä otetun verkkoyhteyden kurimuksessa kävi niin, että osa tekstistä meni harakoille. Ne nauravat nyt savupiipun juuressa siipisulka suunsa edessä, että mitä huttua tämäkin nyt on! Suokaamme se heille ja painelkaamme itse yöpuulle, sillä huomenna on ohjelmassa aamutuimaan siivousta, sen jälkeen pirssi täyteen suksia, nyssäköitä, roinaa, kamppeita, monoja, kenkiä ja perätulpaksi Rakki takakonttiin. Tuossa se selän takana onnellista untaan vetelee etutassut nätisti viikattuina rinnan alle. Talonmies puolestaan on dekkarinsa lyönyt kiinni, sammuttanut valon ja kääriytynyt vällyihinsä. Nukkuu enemmän kuin minä ja lisäksi huomenna on alamäkkeen ajoa melkoinen huikonen. Minuahan hän ei päästä rattiin, pelkää kuulemma piruparka 😀 Oukki doukki, sopiihan se. Saan nauttia elämästä ratin takana ihan tarpeeksi muutenkin, vaikka juna onkin favoriittini.

Oikein paljon hyviä päiviä Lukijalleni! Olkoon maamme päättäjät viisaita ratkaisuissaan tulevaisuutemme suhteen. Olen luottavainen. Ainakin Matti Vanhanen ja presidenttimme handlaavat hommat, jos muut lakoaa. Olen varma.

yst terv Klara (Laitan tähän pari kuvaa, niiden piti tulla juttuun mukaan.)

Rusakot raiteilla

Hyvä Lukijani,

pakaasit on taas ovensuussa, koira juoksennellut perässäni apulaispakkaajana, Talonmiehen kanssa syöty myöhäislounas ja juotu kääreetorttukahvit (Pirkka Kuningatar). Nyt ei muuta kuin junaan. Vielä on hetki vietettäväksi Lukijani seurassa. Sitten Talonmies käynnistää auton ja huristellaan asemalle. Talomies jää vilkuttamaan, kun veturin höyry piirtyy taivaanrantaan.

VR:stä ei ole kuin hyvää sanottavaa! Harvoin on juna kunnolla myöhässä kansan räksytyksestä huolimatta. Konnarit on ystävällisiä, kahvilan korvapuustit hyviä. Matkustelen pääsääntöisesti omassa hytissä voidakseni lukea rauhassa ja välttyä pakkokuulemasta puheluita ja selostuksia. Samalla säästyn flunssataudeilta. Sairastumisesta muodostuisi ansionmenetyksen lisäksi merkittävää harmia niille, joiden asioiden eteneminen riippuu meikäläisestä.

Työnantajat velvoittavat maskinkäyttöön, käsiä pestään ja desinfioidaan. Kun en ole innokas massatapahtumaihminen, niin covid-tartunnoilta olen säästynyt. Pari teatterireissua olen tehnyt ongelmitta. Moni vaikuttaa saaneen tartunnan nimenomaan massatapahtumissa. Sellaiseksi voinee katsoa lentomatka, josta sain flunssan (covid neg x 2). Taisinko sanoa tienneeni etukäteen sairastuvani reissussa. Sen verran umpiossa on eletty, ettei pienikään virusaltistus ole minua saavuttanut.

Koronaa en pelkää. Neljä ruiskullista viruspartikkelin murusia on saatu iän perusteella immuunipuolustusta buustaamaan. Mullahan ei vapaana taiteilijana ole työterveyshuoltoa rokotuksista huolehtimassa, mutta ikä riittää kansan riveissä rokotettavaksi. Talonmiehen kanssa on menty piikille kuin isänmaallisiin tapahtumiin konsanaan. 😀

Covidista sen verran, että hämmentävä älämölö siitä syntyi. Kansa ahdistui ja meni jotenkin pois tolaltaan. Moni löysi itsestään pienen asiantuntijan tosta-noin-vaan. Varmoja mielipiteitä ja näkökantoja paiskotaan maallikkopohjalta, täyttä soopaa. Virologia ja immunologia on haasteellista lääkärillekin. Ehkä sanonnat ”tieto lisää tuskaa” ja ”mitä enemmän tietää, sitä vähemmän huomaa tietävänsä” pitävät paikkansa.

###

Tässä on ollut muutama päivä vapaata ja päässyt raittiiseen ulkoilmaan tuntikausiksi. Toivottavasti sama onni on kohdannut Lukijaa! Hiton hienoa on hiihdellä, liukua liukulumikengillä (oudoksun tätä sanaa) ja rompostella lumikengillä nyt, kun taas on lunta. Tuleva viikko vielä töitä. Sitten suunnataan Talonmiehen kanssa Lappiin. Suksia olen pakkaillut valmiiksi ja miettinyt, tarviiko niitä kaikkia ylipäätään. Pieni ahdistus on siitä, etten viime vuonna laskenut mutkamäkeä lainkaan. Mikä ahdistaa? No se, ettei kohta enää uskallakaan! Mutta hissijonossa seisoskelu ja ankkurihississä roikkuminen on tylsänpuoleista hommaa. Ja sitten tulee se 92-kiloinen äitin pikku mussukka lumilaudalla ja räsäyttää niskaan. Ja son siinä, kuolinkellott kumajaa ja floristi vääntää seppelettä pajassaan. Sitäkö tässä ihminen kerjää, häh!

Tytär on alkanut naureskella vinoon: ”Tulet vanhaksi: nykyään pelkäät kaikkea!” Mutta minä syytän Venäjää! Venäjä, Venäjä ja Venäjä! 24.2.22 sain hermostollisen hypersätkyn, eikä sen jälkeen mikään ole enää ollut turvallista. Kun suihkukone suhajaa pään yläpuolella, niin se on varma ohjus tai ryssänpommi. Vihreä maastopuku miehellä, niin selevä ryssän piilovihreilijä. Muutan Sauli Niinistön yläkertaan turvaan. (Talonmies ja Rakki tulevat mukaan, sopiiko Jennille ja Aarolle?)

Vanhoista mieleen: eilen käytiin pitkästä aikaa katsomassa Wanhaa Emäntää. Täytti juuri vuosia ja satanen lähestyy. Mummo on jo ihan hakoteillä, mutta ilahtuu käynnistä. Vien aina karamelliä, koska on perso makealle. Kiittelee kovasti ja toivottaa hyvää päivänjatkoa ja kotimatkaa, koska ei muista, että tulin noin kaksi minuuttia aiemmin. Semmoista se on. Eilen ilahtui, kun esittelin itseni: ”Ai Helgako se siinä! Siis Helga Lenita Mirjami, sanotaan Tintiksi!” Kyllä kyllä, minähän se, myöntelin ja kysyin ollaanko sukua peräti. Mummo arveli, että serkuksia ollaan. Kysyin, jotta onkos rouvalla lapsia. Mummo myönsi, että kyllä on. ”Minun lapset on Helga Lenita Mirjami, sanotaan Tintiksi ja sitten on Torsti-Tellervo ja sitten on Tapio. ” Selevä homma. Tuo porukka tosiaan on, mutta hieman eri nimiyhdistelmillä. Kuulosti serkku osuvan samaan kaartiin. (Äiti-raasu, niin aktiivinen ihminen oli vanhoille päivilleen. Nyt lintunen vain, odottamassa lentoa kauas korkealle. Onko hakija unohtanut hänet?)

###

Kas, enpä ole tässä yksin kirjailemassa hieroglyyfejäni. Nenän edessä noin 2 metrin päässä ikkunan toisella puolella on lintulauta tolpan päässä. Sieltä tirpuset tiputtelevat siemeniä alapuolelle, josta rusakko tulee niitä siivoilemaan. On nyt kirjoittelun aikana piipahtanut kahdesti tuomassa metsäneläimen terveiset Lukijalleni. Paksu hän on kuin kaskelotti ja iso kuin mikä. Taitaa olla pieniin päin, veikkaan. Hauska!

Nyt tämä rusakko lähtee pomppimaan korvat oikosenaan kohti kiskoja.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa, olkoon suojelusenkeli kanssanne missä ikinä sitten korvat lepattaen pompittekaan!

Kuulumisiin! Klara

Syystunnelmissa

Hyvä Lukijani,

syksy saa ja illat pimenevät. Kun yhtenä iltana pyöräilin pilkkopimeässä vain pyöränlamppu valonani, niin aattelin: syksykin se vaan on aika huippujuttu ja jotenkin tunnelmallista aikaa. Akkunoiden valot leikkaavat palan pimeyden kakusta, kostean syysilman seassa tuoksuvat saunanikkunoista hiustenpesuaineiden tuoksut ja valkosipulisten paistosten houkuttelevat kiehkurat uivat sieraimiin. Fiilis on kuin Välimeren maassa. Core: ei vaivuta synkkyyteen! Kyllä tämä tästä! Hissutellaan vain päivä kerrallaan kohti vuodenvaihdetta ja sieltä se taas tulee: kevät!

Tässä on länsimaisella ihmisellä taas ahdistus päällänsä, kun ei tiedä lähtisikö itään vai länteen. Kenties sittenkin määrätietoisesti kohti pohjoista? Vai… pysyisikö täällä?

Juttu on niin, että tarkoitus oli olla syyskuu lomalla. Ehkä mainitsinkin? Eipä ihan onnistunut ja syyskuustakin tuli rei´ille ammuttu pätkälomakuukausi. – Nyt on sen verran välystä, että olisi mahdollisuus lähteä joko Hankoon tai Nuorgamiin, viimemainittu suunta toki mieluisampi. Mutta siima ei riitä kovin kauaksi ilman kiirettä. Lisäksi olisi mentävä hikiseen tunturihotelliin. Lomamökithän vuokrataan pääsääntöisesti viikoksi kerrallaan, jos niitä ylipäätään on nyt vapaanakaan. Joku rys-korjaan-naapurimaan kansalaisilta yli jäänyt, kruusattu parin tonnin kämppä voisi olla, 12 hengelle ;D. (Talonmies ja Rakki ei innostu näistä reissuista, vaikka Karamellin Murskauspeliä voisi pelata missä vaan.)

Yhtä kaikki, seuraan säätiedotuksia ja katson kärpäsenä katosta itseäni lusimassa sohvalla lomasen loppuun. Menen sitten koreasti takaisin töihin netistä selattujen vuokrakämppien kuvat takaraivossa. Onhan sekin jotain – melkein kuin olisi käynyt.

****

Mökki? Miksen mene autiomökille?

Analysoin aihetta tänään Talonmiehelle. Ynähteli sanomalehden takaa tälle kuluneelle aiheelle, sillä nämä yksinpuhelut on läpikäyty lukuisia kertoja.

Kun menen mökille, olen ihan, että hoh hoijaa: kanna puut, kanna vedet, lämmitä kämppää, laita saunanpiisiin tulet, kanna liskuihin rynnänneet myyränraadot huusin taa ja ja… Ja sitten tuo ihana atmosfääri imaisee sisäänsä. Katson lumoutuneena järvelle, huokailen sen kauneutta. Iltamyöhään makaan pilkkopimeyässä laiturilla selälläni ihailemassa tähdistöä ja huokailemassa: ensi syksynä kyllä tulen tänne kuukaudeksi! (Mutten sitten tulekaan, kun syyskuu taas rei´ittyy ja sama meno jatkuu. Olisinpa jo eläkkeellä ja aikaa olisi rajattomasti!)

Tulee lähtöpäivä. Silmät rävähtävät makuupussin uumenista aamusella auki: voi hiton hiton hitto! Keitän puuron, juon kahvit ja alan säntäillä pitkin kartanoa. Juoksutan kompostia, ryntään liiteriin paiskomaan puita koppaan, juoksen kopan kanssa saunalle, tyhjennän tuhkat, juoksen tuhkaämpärin kanssa ympyrää, kerään tavaraa kasaan jne jne. Lopuksi kaikki on paketissa, auto pakattuna ja aika sulkea ovet. Katson ympärilleni, sielua raapii: tämä jää taas tänne! Laahustan hitaasti kuin hautajaissaattueessa laiturille. Katson järveä. Sydäntä puristaa: tämäkin jää tänne!

…että kyllä tässä nyt ollaan maailmaa järisyttävän ratkaisun äärellä. Olisihan mulla monenlaisia liikuntamahdollisuuksia ja ulkoilureittejä kotinurkillakin. Ja lipsahtiko Talonmieheltä tänään kaappia kaivellessaan ja koiralle puhuessaan, että ”Kun mummo on lähtenyt, niin sitten me aukaistaan tämä.” Mitä! Tässäkö on jo päätöksiä tehty pääni menoksi?

En lähde kyllä minnekään, uhastakaan 😉

***

Asiasta ananakseen eli kirjallisuudesta sananen. Kuuntelin radio-ohjelman (Ruben Stillerin?), jossa Kari Hotakaista haastateltiin uusimmasta kirjastaan, siis kirjasta ”Opetuslapsi”. Sen verran mielenkiintoisia olivat Hotakaisen ajatukset, että kirja oli pakko ostaa. En ole tuotoksistaan jaksanut aiemmin kiinnostua ja täytyypä sanoa, ettei tämäkään vakuuttanut. Joitakin helmiä se kyllä sisältää, joten kahlailen helmiä metsästellen sivut loppuun.

Näihin puheisiin jätän Lukijani ja toivotan oikein kirkkaita syyspäiviä!

Klara

Paistettu hanhi ja muita arkiruokia

Siivoilen kaappeja ja löydän vuosikymmeniä sitten talteen laittamiani ruokaohjeita. Ne on julkaistu erään lehden oheismateriaalina. Näköjään olen repäissyt ne kokonaisina liitteinä ja kerryttänyt niistä isohkon, mutta niin unohdetun pinkan.

Selailen materiaalia: reseptiaarteita? Jokunen merkkilipuke näyttäisi sivujen välistä tököttävän. Katsotaanpa…

Jahas. Materiaali vie meidät vieraisille suomalaisten, lähinnä yläluokkaan kuuluvien henkilöiden koteihin. Tutkailen tekstejä. Rivien välistä tuulahtaa menneen aikakauden ummehtunut eetos, menestystä ihaileva ilmapiiri. Elettiin aikaa, jolloin kookkaat olkatoppaukset, kultaisilla vaakunamerkeillä kirjotut neuleet, silkkihuivit ja englantilaista aatelistoa plagioiva out fit oli signaali statuksesta. Piilotettu, kuten yläluokkaiseen hienostuneisuuteen kuuluu, mutta selkeä silti.

Ja kylläpä statusta kokkaajiltamme löytyykin: palkintoja, nimekkyyttä, suurpääomaa, yritysmaailman katolla patsastelua, yhteiskunnallista vip-leveliä ja perityn omaisuuden tuomaa koketeerausta. Kas tuossapa on tiedemaailmassakin ansioitunut tyyppi hymyilee maireasti kameraan. Kertoo kotinsa keittiössä loihditun huippuatrioita, menestyneitä makukomboja ja arvovieraille on riistasta taiottu laadukkaita illallisia. Juttuun voisi tänä päivänä lisätä vaikkapa jälkikirjoituksena senkin, jotta bai-tö-vei, joko tuolloin oli kähveltänyt tutkimusrahoitusta vähän kuin puolivahingossa omiinkin kattiloihinsa?

Yhdessä köökissä huushollaa vanhempiensa kanssa pienokainen, jonka kerrotaan olevan lähes keittiömestari itsekin. Sepä toki selvää, kolisteleehan jokainen viisivuotias mamin ja papin keittiösaarekkeissa kuparikattiloita suvereenisti ja vieläpä ympäri maata. Vanhemmat kertovat omista paistoksistaan ja keitoksistaan, lapsi hymyilee. Mielessä käy, mitä lapselle nyt kuuluu. Liekö jo perheellinenkin ja kuparikattiloita lyövät nyt yhteen lapsenlapset silkohapset. Vai muuttiko vanhempiensa opiskelumaahan, jonka parhaasta kulmakafeesta edelleen saa erinomaista brie-juustolla kuorrutettua chocolade fondye con creme brutallique (ei löydy ruokakuvastoista, itse keksin, mutta voi kokeilla keittiössään ;D).

Dieetti on näköjään koostunut piparjuuresta, jäniksestä, kanasta, parmesaanista, endiiveistä, sinisimpukoista, portobellosta, Roquefortista, katajanmarjahirvestä, ostereista, kateenkorvasta, ravunpyrstöistä, broilerinmaksasta, anjoviksista ja villiriisistä. Ravitsevaa perusruokaa 😉 Sashimi on näköjään tuolloin luikerrellut kehiin (se on kamalaa) ja ollut paitsi uutta hottia myös merkki suosittelijansa matkailuista. Maailmaa on nähty – yläluokkaisuusvihje symboli sekin.

Sisältövaroitus ja oikeusturvatakuu: tämän tekstiä ei sisällä yksityiskohtia, joita voisi liittää mihinkään tiettyyn kohteeseen tai yhdistää luonnollisiin henkilöihin. Teksti on käytetty Bamix-tehosekoittimessa, jossa yksityiskohdat on sekoitettu. Niillä ei viitata paikkakuntaan, kartanoon, sukutilaan, ammattiasemaan tai muuhun tunnettuun positioon. Henkilökuvauksista on vatkattu mikstuura, sulatettu fondyy, keitetty kattila kuplien hilloke, söhelletty insalata mixta, puserrettu patee ja leivottu pikkuruiset quicheet.

Hei hall-loo! Nythän mua aivan alkoi jo harmittaa, että olen heittämässä näinkin arvokkaan henkilögallerian tuosta noin vain lehtikeräykseen. (Hiipii hakemaan dokumentit talteen Talonmiehen lehtikeräyslaatikosta. Seuraavassa elämässä kirjoitettavaksi tulevan pirullisen kirjan materiaaliako tässä? :D)

+++

Mistä tietää tulevansa vanhaksi?

Siitä, että:

satunnaisesti kadulla tapaamansa naisen kohdalla miettii, joko miehensä on kuollut. Ja koska tämä tieto puuttuu, ei tohdi asettaa mitään monikkomuotoista kysymystä, kuten: ”Oletteko tänä kesänä olleet paljon mökillä?” Toisaalta voisi kuulostaa tökeröltä kysyä samaa yksikössäkään. Jos mies elää, tulkinta on, että luulen heidän eronneen – ja tiedän kenties jotakin sellaista, jota vaimo ei tiedä! Jos taasen mies on kuollut, joutuu sureva leski (jolta ei näytä) parahtamaan: ”Mekö! Torstihan on kuollut! Vai luuletko, että olen jo ehtinyt nappaamaan uuden?!”

siitä, kun ikätoveri lainaa kirjoituksessaan Violeta Parran Gracias a la vida-kappaleen suomennettuja sanoja, nousee kyynel silmäkulmaan. Siitä syystä, että muistaa, kuinka paljon onnea mutta myös suuria kyyneliä on liittynyt nuoruudesta tähän päivään. (Niin kai elämän kuuluukin mennä?)

Ja miettii, onko kärsimyksen summa vakio? Kun toisten elämä alkaa huolehtivassa, siistissä, kunnollisessa ja tunnollisessa perusperheessä kaikin puolin moninaisia iloja sisältäen. Sitten alkaa varhaisaikuisuus, tulee rakkaussuhteita, suuria pettymyksiä, elämän aallokkoa, lapsia, avioeroja, huolia, uutta onnea, rakkautta, iloa, ja taas isoja murheita, surua… Ja sitä rataa elämä heittelehtii eteenpäin, välillä pläkätyyntä, sitten hyvää myötäistä, sitten sivuaallokkoa, joka vaihtuu vastaiseen. Kunnes taas aamusta aurinko kimmaltaa pläkätyynessä pinnassa.

Semmoista se on, elämä. Tasapainoilua vaihtelevissa säissä.

++++

Mutta bäk tu bisnes: lapsenlaps makaa sohvalla sanojensa mukaan ”e-urheilemassa”. Tahtoo sanoa: tuijottaa YouTubea. Koiran aamulenkki heitettiin juoksemalla kaikilla 2+2+4 jalalla. Lapsenlapsella oli juostessa Pokemon-peli nokan alla kännykässä, mutta urheilumiehenä selvisi kompuroimatta :D. Eilinen päivä meni pelikentällä mummokuskina. Saatiin leuhkasti palata kotimatkalle pronssipokaali kainalossa.

Talonmiehellä on lakisääteinen vapaa, pekkaspäivät tai vastaavat. Ne hän viettää vanhojen koulukavereiden kanssa saappaanheiton ja pussihyppelyn merkeissä 😀 Siinäpä pojat kaljuveikkoset ovat kilpasilla ikäryhmälleen sopivissa lajeissa. Vaikuttavat eilen menneen iltauutisten jälkeen maate. (Tämä kuuluisi myös yläpuolelle kohtaan ”Mistä tietää…jne”.)

+++++

Nyt kerätään lapsenlapsen ja koiran kanssa luumme ja suunnataan metsäpolulle raittiiseen syysilmaan talsimaan.

Oikein hyvää pyhäpäivää Lukijalle!

t. Klara