Kotimaan matkalla. Talviturkin heittoa.

Hyvä Lukijani,

istun tässä ihanan kesätuulen (kerrankin) tuulahduksessa Suomen kauniilla itäpuolen pienellä järvialueella ja näitähän sitä riittää, pienempää ja isompaa järvien rykelmää. Parhaassa tapauksessa pääsee järveltä toiselle. Ja fiksuimmat pääsevät jopa sellaisia reittejä, ettei eteen tule yllättäen patoa kuten tietyille toheloille kerran kävi 😀 Ei oltu hoksattu kuin vilaista karttaa summittain.

Tuohon liittyen menisin, jos Lukijalle sopii, edelleenkin tunne- ja käytösasioihin, tarkemmin sanottuna hienotunteiseen luovimiseen, jossa Rautalinnun räpiköönnit kunnostautui mitä oivallisimmalla elämänviisaudella, viittaan kommenttiinsa aiemmassa blogitekstissäni.

Hienotunteinen luoviminen yhdistyy tähän yllätyspato-tapaukseen. Minäpä kerron miten. Siten, että kesän päälle olen lähdössä yhdelle saapastelureissulle viime kesänä retkikärpäsen puraisun saaneen, kypsissä kymmenissä olevan henkilön kanssa. Hän on semmoinen fiksu ja määrätietoinen luonne. Tutkailtiin, mitä reittiä päästäisi joesta yli poronhoitoalueella. Hän ratkaisi asian tyylilleen uskollisena päättäväisen nopeasti: ”No tuossahan on silta, siitä mennään.” Otin semmoisen neutraalin ilmeen, että mikäs siinä. En sanonut, että se on joen poikki vedetty poroaita. Enkö ollut fiksu 🙂 kerrankin. Aattelin, että jos en tohdi aiemmin sitä tunnustaa, niin selvinnee rannassa. Rinkan kanssa kanaverkossa roikkumisessa voi olla haastetta meinaan.

###

Siitä tulikin mieleeni eilisiltainen parikilometrinen juuri ennen kuin oli loppumassa rumihista virta. Laitan häveliäästi vasta tekstin alimpaan loppuun kuvan, jota kadehdin: oispa hiipula vieköön oikeasti tuommoiset sääret 🤓. Kuvan otin polun alkupäässä, tuolloin vielä voimissani.

Kanaverkosta ja rinkasta tuli mieleen kanaverkkomaisesti iltamassa selässäni yhä painavampana roikkunut rinkka, jonka alle olin lopulta nyykähtää talsittuani yksitoista (11) tuntia yhtä soittoa. No kaksi ruokataukoa oli ja pysähtelin kuvaamaan ja juomaan välillä. Laskin voimani väärin seuraavien seikkojen vuoksi:

– olin aatellut leiriytyväni tiettyyn paikkaan, jonne oli hyvästikin matkaa, mutta aattelin sinne asti jaksavani

– maasto oli haastava

– tullessani suunnittelemalleni leiripaikalle oli siellä väkeä, jonka toimia hetken seurailtuani (kattelin muka vaan paikkoja ja kävin huusikassa) päätin, etten jää siihen, aluekin oli pieni

– läksin lompsimaan eteenpäin, maasto edelleen paikotellen hyvinkin haastavaa. Ilta puski päälle vauhdilla.

– oikein sopivaa paikkaa ei siinä vastaan tullut, joten päätin sinnittää yhdelle laavulle, jonne toki oli matkaa. Oletus: siellä väljempää, ehkei ketään

– matka tuntui koko ajan venyvän edessä, vauhti hiipumassa. Silloin takaani tuli ikätoveri, matkalla pois polulta, mutta ehti kulkea parisen kilometriä kanssani mukavia retkimuistoja rupatellen.

Ja voila! Matka meni kuin siivillä, unohdin uupumukseni, eikä laavupaikallakaan ollut ketään. Jotta siihen vaan parkkiin.

###

Ja mikä upea kesäaamu, täysaurinko ja lämmin kesätuuli. Vihdoin! Vedessä soutelee käsitykseni mukaan alli, mutta ornitologian tietämykseni ei ole kaksinen, vahva oletus kyllä. Kävin mulikoimassa vedessäkin turkkia heittämässä. Kylmää oli! Mutta nyt voi kehuskella kylillä. Ihmiset kilpailee tälläkin 🙂 On ne hassuja. Ne? Mikäs itse olen, ihminen kai ainakin toistaiseksi minäkin. (Tästä ”miksi aina ihmiset jättävät…tms”- aiheesta pitäisi tehdä blogiteksti erikseen. Koskaan puhuja ei itse kuulu ihmisiin, vaan on ehkä pyhähenki tai sen sorttinen, ihmisen yläpuolella.)

###

Nyt on kiivaimmat sammakoiden kokoontumisajot, vesi loiskuu ja kuorossa huudetaan ja tönitään toisia. Komeita rupikonnia on sattunut kengän eteen kuolleeksi tekeytymään kuten kuvan pariskunta. Ai, että ne on hienoja! Mökillä kuvaan niitä yöllä kännykkävalossa ja saan melko spuugikuvia, ovat kuin hirviöitä, kun ottaa naamakuvaa 🙂 Nämä on niitä meikäläisen salaisia harrastuksia, joille Talonmies hymyilee vinosti ja lapset katsoo naamat nollilla, että aij-jaaa vai että semmosta. Maailma ei koskaan ole ymmärtänyt nerojaan, nähkääs.

###

Taidan nostaa rinkan reikeliin ja jatkaa matkaa. Edessä on kipuaminen kukkulalle, mutta aprikoitsin juuri, jättäisinkö väliin ja löytyisikö jokin kiertotie. Hyttysetkin ovat heränneet etsimään liikkuvia kohteita.

Onpa tälle viikolle vielä yksi työkeikkakin edessä. Työpaikka löytyy sitten matkan varrelta.

Hyvää tiistaipäivää Lukijalleni!

Klara S.

Soppakauhalla sohimista ja rinkkapainintaa

All kinds of everything-tyyppinen experimental kitchen

Hyvä Lukijani,

onko vierahia tulossa? Puskeeko viestimiin, että iltasella olisi käyntiä teilläpäin? Syntyykö jostain omituisesta syystä vaikutelma, että ovesta kohta tursuaa pataljoona ruokavieraita? Ei hätää! Kaikkeen on aina ratkaisu, hyvä tahi huono.

Tässä tapauksessa joku aivokurkiaisen (olikohan, että corpus callosum?) takainen vinkaus toi päähäni viestin pikaisesta ruoanlaitosta. Ainakin työmies tulisi syömään jälkeläistään kotiin hakiessa.

Niinpä vedenkeittimeen vesi kiehumaan (nopeuttaa prosessia), siitä vesi kattilaan, jonne hujautetaan paketillinen makaronia, keitetään. Säntäys pakastimelle, ovi repaistaa auki ennen kuin pienokainen, juuri ryömimään oppinut, pujahtaa alimpaan lokeroon. Kauhotaan kananjauhelihapaketti, chiliä, paprikaa, pakastelokeroon hieman alleen pissinyt, pakastettu valkoviininjämä – ainakin nämä. Lapsi pois pakastimesta ja kaahaus hellan ääreen. Kanat pannuun, samoin muu roipe, kasa aurinkotomaattia öljyineen, fetajuusto murustettuna, maustehyllyltä sitä sun tätä ja valkoviini: riitaantuuko yrmeän chilin kanssa.

Lapsi lonkalle roikkumaan, makaroni (nyk. pasta) lävikköön. Lapsi syöttötuoliin, Piltit perään kahdesta purkista, maitoakin. Laps lattialle, paluu hellalle, uunipannun öljytys, koko läjä uunipannuun, kananmunaa, kahvimaitoa ja uuniin. Laps lattialle, raahautuu uunille ihmettelemään, tarkistetaan, ettei pikkukäsi pala. (Hyvä, kun uunin lasi on suojattu nykyään.)

Lopputulos: hyvää tuli, vaan ei syöjiä. Työmies meni töistä kuntoilemaan, laps läksi äitinsä mukaan ja ruoka jäi käsiin. Siis kuivuri esiin, kippaus sinne ja loput Talonmiehen ja omalle lautaselle. Sen pituinen se. Kuivatun ruoan ennallistan ja syön retkellä. – Ohje: kaivele kaapeista mitä sattuu, lyö pannuun ja siitä uuniin ja son siinä. Anoppi ällistyy: mitä taituruutta, mitä gurmettia! (Oma anoppini tosin ehti kuolla liki sata vuotta gurmettia odotellessaan.)

###

Valikoin tähän tämmöisen polkukuvan viime kesältä, kun aihe on nyt ajankohtainen. Polun paikkaa en muista. Suomesta kumminkin 🙂

Polkuhommia. Olen koko päivän ollut taas dissaamani harrasteen äärellä eli säätänyt tavaraa rinkkaan sommitellen sen kaikilla eri variaatioilla ja päätyen aina samaan. Se on: hienosti mahtuu, kertakaikkiaan! Rinkka on täynnä, ei hikikään! Enää puuttuvat vain pikkuseikat kuten teltta, ruoat ja kumisaappaat. Ehkä laitan saappaat jalkaan satoi tai paistoi. Ruokakaan ei paina paljon mitään (vino hymy), eikä litistettynä vie tilaakaan (edelleen vino hymy).

Tausta: ostettiin tulevan kesän erämaavaelluskaverin kanssa kevytrinkat. ULA ja Gossamer Gear. Ne ei paina paljon pskaakaan, eikä niihin mahdu paljon pskaakaan. Eikä voi ottaakaan, kun painoraja (18 kg) tulee vastaan. Me melojina ei olla pienissä syväyksissä totuttu kulkemaan, mutta yritetään nyt harjoitella. Siis jättämään pois teltan ja ruoat. 😉

No, teen nyt koeponnistuksen jonnekin kansallispuistoon, jonne kaasutan huomenna. Äitienpäiväkö? Kyllä vaan, huomenna on tottakai. Ja äidit saavat silloin kahvit sänkyyn, vai? Sitäkö Lukijani oli juuri sanomassa? Eipä sentään, Lukijaiseni! Äitienpäivänä mennään maastoon rinnat pullistellen ja täyteen pakatut, ruoattomat ja majoituksettomat rinkat selässä. 😉

Oikein ällistyin, kun suffrageteista suffragetein (onko siinä kaksi äffää kuten Suffelissa?), siis naisasianainen, lähetti viestimellä asiapitoista asiaa lisäten loppuun ”hyvää äitienpäivää!” – ja oikein huutomerkin kanssa. Ei toudellakaan kuulu huutomerkit tyyliinsä, eikä oikein äidin roolissa patsastelukaan, sanoisin. Ehkä huomaamattani pehmenee iän myötä? Hänkö se ylimpänä mammana äitienpäivää viettää! Eikö äitienpäivä juuri ole ylistämällä alistamisen vuosipäivä, kysyn minä, juuri äitinsä menettänyt orpopiru. Tuo oli sarkasmia tietysti. Mutta wanha äitini ei ollut äitienpäivän kanssa flirttailija, eikä omena ole kauas pudonnut. (Äidin tuhkauslasku tuli juuri. Äiti on nyt lopullisesti maaksi tullut. Siunattu maa ottaa syliinsä äidit, nuo jo matkasta uupuneet.)

Älköön Lukijani provokaatioistani olko millänsäkään! Kyllä olen ottanut pikkukätösin tehdyt kortit aikanaan vastaan ja koittanut käyttäytyä. Mutta nyt on ne vuoskymmenet kyseessä, jolloin äitikulta vetää mutkat suoriksi, kaasuttaa suoralla ja huudattaa miseliinejä. Omat pienokaiset ovat jo äitienpäiväkorttinsa aikanaan askarrelleet ja suukkonsa antaneet. Ja antavat vieläkin, kunhan taas kokoonnutaan. Yhtenä vuonna jälkeläinen laittoi puolustusvoimain alaisesta toimestaan kaukaa ulkomailta itsestään kuvan. Hällä oli käsissään kyltti, jossa luki: ”Hyvää äitienpäivää, äiti!” Se kuva on mulla tallessa. Sydämessä.

Olkoon onni kanssasi, olitpa äiti tai äidin lapsi!

Laitan jonkun rivin luontoretkeltäni, jos luontoäiti suo energiaa telttaan asti. Kuvia varmaan ainakin otan.

Lukijaa tervehtien Klara, siunatusta kotimaasta

Ps. Talonmies sai kunnon hengitystieviruksen matkalta. Ja jos oikein arvaan, niin tulovaiheen koneista tai kentillä ihmismassoissa pyöriessä. Havainto: kaikkien maiden kansalaisia ei ole opetettu aivastamaan lähimmäiset huomioiden. Että hät-siiiih vaan. Valehtelematta olen vähintään joka toisella lentoreissukerralla sairastunut. Tätä reissua edeltänyt reissu kaatoi petiin jo lomakohteessa maskista huolimatta. Tuolloin osa lentoyhtiöistä edellytti maskin käyttöä. Tässäkin syy, etten kovana matkustelijana enää mielelläni liiku ilmateitse. Ilmastojuttuhan on aina hyvä mainita, jotta saa hyvän ihmisen leiman, mutta muitakin syitä on.

Yön yli haudutettu ruishiutalepuuro + puolukoita + sähkövispilätuunaus. Suositukset. Kukat on ulkomailta.

Matkapäiväkirja. Tunne-elämästä mietteitä.

Mangojäätelö, sorbettityyppinen. Hyvää oli, kuten jäätelöt ja sorbetit aina.

Hyvä Lukijani,

tässä sitä katsellaan sadepilvien ohikiitoa, tutkaillaan sääkarttaa ja mietitään mille alkaisimme. Sadevaatteet on, mutta käännytäänkö enemmän biljardin puolelle (onko täällä edes sellaista). Ehkä kuuntelen Osmo Soininvaaran viisastelut ja itsekehuskelut loppuun. Suunnittelen kuuntelevani sen vielä toiseenkin kertaan tehdäkseni tilaston kaikista itsekehuistaan. Nimittäin pelkkä toteamus ei riitä edes mielipiteen tasolla kaikille lajitovereille. Sain siitä jo esimakua: toveri näpäytti Osmon olevan”taitava keskustelija” ja punnittujen puheiden esittäjä. Kerroin seuranneeni kyllä vuosia hänen somekommenttejaan, enkä olisi punnituista puheista lainkaan vakuuttunut. Lukijalle haluan korostaa, ettei Osmon poliittinen kanta vaikuta arviooni. Ja päästäkseni otsikonmukaiseen aiheeseen, esitän rakastamallani Katekismus-tyylillä seuraavaa:

Ihminen, joka toistuvasti tuo esiin erinomaisuuttaan, onnistumisiaan ja saavutuksiaan: mitä se on? Se on (minusta) joko elämänkasvattamattomuudesta johtuvaa narsismia tahi syvälle juurtunutta rakoilua itsetunnossa, omanarvontunnossa. – Konkluusio elikkä yhteenveto: Useimmat kasvavat elämänkokemusten myötä sietämään huonommuuttaan suhteessa meitä parempiin osaajiin, tietäjiin jne. Sen lisäksi useimmat havaitsevat elämänkokemusten myötä paikkansa universumissa. Olkoonkin, että tekee kipeää ymmärtää, ettei olekaan sen keskipiste.
Ihminen, jolta puuttuu sisäinen ”ääni” ymmärtääkseen, mikä käytöksensä tai puheensa on epäempaattista. Niin mitä se on? Ajattelen niin, että tälläinen ihminen on lapsena jäänyt tunne-elämältään jollain tapaa osattomaksi. Tarkoitan läheisten antamaa myötätuntoa, lohdutusta ja lempeyttä, rakkautta, hyväksyntää. Lähelläni on sellainen tuttava. Hän saattaa kovin kömpelösti töräyttää jotakin havaitsematta itse lainkaan kuinka epähienotunteinen oli. Ei ole ilkeä ihminen, eikä tarkoita pahaa. Ei vain havaitse tiettyjä dimensioita toisten ihmisten tunteiden huomioimisessa. Möläytyksiään voisi luonnehtia ajattelemattomuudeksi, mutta eivät ole sitäkään. Hän vain ei havaitse sitä, mikä saattaa loukata toisen ihmisen tunteita. -Koulussa aikanaan fiksuista fiksuin englanninopettaja opetti meille näin: ”She is such a nice person: she never hurts my feelings.” En muista mihin tuo liittyi, oliko tuossa joku kielioppirakenne opittavaksi, mutta ajatuksena se mieleen jäi.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kastuttiin ja kunnolla. Hotellihuoneen vessa oli ainut paikka, jonne romppeen saattoi tuoda edes jollain tasolla kuivamaan. Eläköön Suomen kuivauskaapit! Muttei sattunut yhtään mukaan.

###

Taidanpa ryhtyä kaavailemaan, menisikö sittenkin sateeseen vai vetelehtisikö hotellin käytävillä. Kuntosalille rähmäisissä golfkengissä vai rapaisissa vaelluskengissä? Ehkä sittenkin venyn katselemaan maisemia talon isosta ikkunasta ja juomaan päiväkahvia, kera mangojäätelön?

Oikein hyvää pyhäpäivää ja tasaista tunne-elämää Lukijalleni! Klara

Tämmöinen mehikasvi kaupan päälle aina piristää 🙂

Matkapäiväkirja. Rotkoissa roikkujalla savea anturoissa.

Hyvä Lukijani,

skippasin tänäänkin pelit viettääkseni aikaa omissa oloissani ja antaakseni Osmo Soininvaaran kirjalle aikaa rantoja kuljeskellessa. Olen vuoskausia seuraillut Osmon kommentointia mediassa ja Tuiterissa eli tvitterissä siis. Vältän käyttämästä tuon äksäksi muuttuneen someroska-alustan oikeaa nimeä tekstissäni. Pysyn siten hakukoneilta suojassa siltä osin.

###

Kuljeskelin rantajyrkänteillä miettien, kuinka päästä alas rantakaistaleelle. Löysin myrskyveden kaluaman rotkon ja matelin sitä pitkin alas soimaten luontoani. Että eikö tähän temppuiluun hyvän tähden koskaan tule perälautaa! Muistin wanhaa emäntää: äiree oli kova tyttö kulkemaan omia polkujaan. Manaili viimeiset vuotensa huonoa muistiaan ja toisteli: ”toivottavasti tämä ei ole geeneissä”. Jotakin tuntuisi geeneissä olevan, meinaan kun tulee roikutuksi kaiken maailman kummissa paikoissa seikkailemassa.

R.I.P. wanha emäntä, pidämme tyttären kansaa pioneerihenkeä yllä. Epäilen, että henkensä saapui nyt juuri paikalle varpusen hahmossa tuohon viereen. Havaitsi tekstini ja lupauksen pitää geenistöä yllä. Tytärkin istuu juuri Madridin koneessa, eikä ole kauas pudonnut geenistö hänenkään kohdalla.

###

Tein ihan itte, Lukijalleni. Lopulta aallot voimistuivat niin, että kengät kastui materiaalihankinnoissa, kun toinen toistaan hienompia kiviä osui näkökenttään. Mutta kengät kyllä kuivuu auringossa.

Rotkoroikunnasta ja takaisin ylös möyrimisestä oli aika siirtyä lounastamaan. Kattelin listaa, että mitähän tästä… ja päädyin Tuna Mortali (nimi muutettu) tms. ateriaan. Sisällöstä ei täyttä varmuutta ollut, mutta aattelin, ettei liene myrkkyä kummempaa. Tunahan on tuttu sana, sitä on säilykepurkissakin. 😉

Lautasen nähtyäni piti pari kertaa nielaista. Ihan ei kutsuvalta näyttänyt tuo puoliraaka kala, mutta rohkea rotan syö. Ja syödäänhän me graavilohtakin, tarjoilijatyttökin niin ystävällinen (jätin tippiä). Silmät kiinni piti kuitenkin kalaosuus niellä, jonkinlainen navetantakusen maku kulki mukana. 🤢 Rucola vähän korjasi yleisvaikutelmaa ja olihan siinä mikrotomilla leikattua retiisiäkin. Mangojäätelöä ja cofi amerikaano sitten vaan päättämään ateriaa.

###

Ruokatilauksista tulee toisinaan väistämättä mieleen yksi Amerikan työmatka. Siinä asetelma oli sellainen, että skippasin illallisen saadakseni hetken olla aatoksissani. Nälkä tuli ja oli aika tilata huonepalvelusta ruokaa. Kattelin listaa, että pizzaa jos ottaisi. Ei kun luuri käteen ja tilaamaan. Huonepalvelu suolsi erilaisia mittayksiköitä tulemaan, että näinkö monta unssia vai näinkö paljon. Arvelin ottaa varalta sen suurimman unssimäärän, kun nälkä kurni ja halusin poissulkea jonkun minipizzapalan.

Hetken perästä oveen koputettiin. Jose Felizianon näköinen poika kantoi uunipellin kokoista laatikkoa olkapäällään, laski sen pöydälle, availi laatikon ja kysyi, mistä maasta olen kotoisin. Kiittelin rieskan kuskaamisesta, painoin oven takanaan kiinni ja käännyin katsomaan pöydällä olevaa pizzaa. Hemmetti: amerikkalainen malli perhepizzasta neljälle satakiloiselle lapselle. Söin siitä noin kahdeskymmenesosan ja sujautin sen alustoineen oven ulkopuolelle käytävään. Take home message: tarkista aina etukäteen mittayksiköt. -Kyllä mä nauroinmakeasti ittekseni omaa pöljyyttäni ja nauran vieläkin. 🙂 Elämä on sitten hassua!

###

Yläpritsillä siian tyyppinen suomuliitäjä. Jäiden päällä sitruunapeitteeseen pukeutuneena kengänpohja eli sole eli meriantura. Hyvää oli.

Harrastuslajista vielä sananen, jos Lukijalleni sopii. Sanassa mainitaan moniosaajat, kaikentietäjät ja synnynnäiset lahjakkuudet ja se sanoo näin: porukassa on aina besserwissereitä, lajissa kuin lajissa. Se eläintyyppi on homo sapiens, nimenomaan sapiens, joka on tuleva kertomaan oikeat säädöt, olipa kyseessä perämoottori, shakkipelinappulat, pesäpallosäännöt, kalaruokalajit – kaikki käy. Näissä merkeissä olin pakotettu konsultoimaan eilisestä tapahtumasarjasta vanhaa ystävää nettiteitse. Hän on kokenut harrastuslajinsa edustaja noin seiskytluvulta saakka, edelleen innokas. Hän vastasi tähän tapaan:

”Moniosaajat ja besserwisserit ovat pelitilanteissa toisesta universumista. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole keinoja, joilla heihin saisimme yhteyttä. Ainut suojautumiskeino on käyttää korvatulppia.”

No, olen ylpeä itsestäni. Kykenin päälle kaatuneessa tilanteessa pysyttelemään kuosissani. Nämä on myös hetkiä, jolloinka voi kasvaa ihmisenä. Sivistyshän on sietokykyä, lempisanontojen kärkikastia meikäläisellä. Siihen kun vielä pystyisi kaikissa tilanteissa. Nyt pystyin. Lukijani varmaan miettii omalla kohdallaan, mikä oli viimeisin tilanne, josta palkitsee itsensä sivistyneen käyttäytymisen ruusukkeella.

Ruusuke Lukijalleni täältä etelämpää, Klaralta

Matkapäiväkirja. Tiedotuksia ruohikolta.

Hyvä Lukijani,

koska olen yksinvaeltelija, jättäydyin tänään pois peliseurueesta viettääkseni päivää ilman sosiaalisia kontakteja. Ihminen kaipaa väliin myös hengähdystaukoja – poislukien ne yltiösosiaaliset, joita lajin piirissä aina riittää. Toisaalta ovat merkittävästi viehättävämpiä kuin se sonnin kokoinen körmy, joka joskus eräällä suomalaisella pelikentällä osasi koko kierroksen aikana röyhtäistä vain yhden lauseen: ”Missä mun pallo!” Aattelin, jotta joku äiti se on kotonakin sukkia etsimässä tai vähintään hiljaiseksi piiskattu vaimorukka. Jotta opettakoon tavoille joku muu, en satsaa energiaa tuohon eläimeen. Pääsääntöisesti lajin piirissä on (nykyään) hyväkäytöksistä, ystävällistä porukkaa.

###

Istun nurmikolla ylläni taivahan linnut ja maapallon elämälle välttämätön iso ja kuuma lamppu, Auringoksi kutsuttu. Viileä merituuli muotoilee päähäni kampauksiaan, selän takana poksahtelevat kypsät siemenkodat, etäämmällä laulelee mustarastas. Pääskysiäkin leijailee. Että mikäs tässä on hyväosaisen länsimaalaisen olla.

###

Aamusella kävelin merenrannan polkua havaiten, että vastaan tulee nuorimies jotakin kainalossaan. Kohdatessamme huomasin hänen kulkevan paljasjaloin, kainalossa makuukset, päällä paksu toppatakki. Katse maahan luotuna hän ohitti hyväosaisen pohjoismaalaisen. Jäin miettimään minne oli menossa päiväänsä viettämään ja kuinka kylmä on mahtanut yöllä olla.

###

Näissä pelihommissa tapaa paljon ulkomaalaisia, jos kohta maanhenkilöitäänkin (ent. maanmiehiä). Paljon on ruotsalaisia, joiden kanssa on tullut diskuteerattua. Eilen sanoi ruotsalainen: ”Vi firar Valborgsdag i morgon!” Sanoin, että nå men det gör vi också! Oli hyvin förvånad hämmästynyt, jotta riktigt sant ihanko totta, Suomesakin Valborgs dag! Kyllä kyllä, vappu se on finnjävelilläkin. Johon Talonmies totesi jälkikäteen, että mikset sanonut, että meillä se kestää viikon, jos opiskeluaikoja muistelee. Ei yhteen Valborgin päivään kilpistynytkään! 😀 Sanoin, että eiiii, ei ei, nyt kyllä muistat ihan väärin (ja laitoin sormet selän takana ristiin). Että huh huh, sanon minä näin meidän kesken. Parempi kun ei kovin muistele menneitä.

###

Nyt Talonmies vaelsi takaisin mailoineen ja siirryn sosiaaliseksi. Kiitos Lukijalle!

Klara

Ps. Tuula, löysitkö takaisin linjoille?

Matkapäiväkirja. Nappulana lentoaseman prosessissa.

Hyvä Lukijani,

ajankuluksi ja omaksi virkistyksekseni kirjaan tähän sen, mitä näkyy ja kuuluu.

Vastapäätä istuu jo hieman ikääntynyt herrasmies tutkimassa puhelintaan. Vaikuttaisi olevan Talonmies. Vieressä lentoaseman käytävällä kaksi nuorta naista vedättää puherallia, jolle metronomi olisi kateellinen. Olenhan rauhaisten metsien nainen, tottumaton hälinään.

Taakseni tuli nuori perhe. Lapsi, äänen perusteella tuore tulija, parkui henkensä edestä, mutta sai sitten sapuskaa luontaisesta automaatista. Automaattia kantaa, huoltaa ja täydentää kahdella jalalla kulkeva toimintayksikkö, jota äidiksi kutsutaan (ei ehdi hautaan ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen näillä näkymin).

Isä (voi miten nuori) touhuili isäntämiehenä laumaansa ohjailemassa ja nouti toiminta-automaattiin syöttöä palvelutiskiltä. Erittäin dynaaminen prosessiympäristö, jossa asiakaspinnat saatiin tyylikkäästi vaiennetuksi, lapsi hiljeni nääs.

”Niin kauan kun se on hiljaa, on kaikki ookoo”, sanoo isä nyt. (Kauhistunut ilme mummolla selkänsä takana, olen selin häneen.) Siinä romuttui ideaali-isän maine kuin kansanedustajuus Ihqubaarin edessä, yhteen lauseeseen siis.

###

Viereisessä pöydässä norjalaisnaisten lomaporukka pitää iloista naurunremakkaa. Koska olen mitä fiksuin ja sitäkin hyväkäytöksisempi suomalainen, vältän luomasta pitkiä katseita. En myöskään käy muistuttamassa heitä maanmiestensä kännipäisestä pöljäilystä Suomen Lapissa. 😉 Eipä tässä ole natsojakaan, kun oman maan kansanedustaja ammuskelee kaduilla. On sitä siinäkin.

###

Yhteenvetona kerrottakoon, että lentoasemat, ruuhkaiset ostoskeskukset ja tungeksiminen kaikenkarvaisilla liukuhihnoilla tahi automaateilla on se, mitä en enää näillä kymmenillä jaksa. Onneksi tässä maassa porukka on pääsääntöisesti jonoissakin asiallisesti käyttäytyvää, rauhallista kansaa. Vain hieman ilolientä saatuamme saatamme kaivella pienikaliberillisen esiin ja omaksi iloksemme ammuskella. Kyllä ne kansalaiset ymmärtää. Ei kannata turhasta nillittää 😉

(Varoiksi: viimeinen asiankäsittely on esitetty sarkasmin armollisessa valossa.)

Näihin puheisiin,

Klara H-V:n kansainväliseltä aeroportolta

Muistojuhlaa ja ruispuolukkapuuroa byrokratian rattaisiin

Hyvä Lukijani,

viikonloppuna on aika siunata äiti viimeiselle matkalleen. Hän oli jo kauan ehtinyt odottaa, että aikansa tulisi, korkea ikä. ”Oi kiitos sa Luojani armollinen, joka päivästä, jonka ma elin”. Meillähän on ollut näiden jäähyväisjuhlien ruuhka tälle keväälle.

Jälkeenjääneitä omaisia ei byrokratia helli. Äidillä oli edunvalvoja, jolta tipahtivat rukkaset käsistä ennen kuin äiti kunnolla kylmeni. Ilmoituksen saatuaan otti hän oitis sisarukseen yhteyttä: ”Kuka jatkaa, kuka on kuolinpesän hoitaja?” Edunvalvoja informoi: velvollisuutensa loppui kuolinhetkeen. Varmasti näin onkin, jonkun paragraafin mukaan. Ei epäilystäkään. Byrokratiallehan on tunnusomaista, että asiat hoidetaan kuin rasvattu salama, eikö totta 😉

Kuolinpäivänä ei vielä ehditty tuota ajatella, eikä edunvalvojalle niin vain soitellakaan. Hän soitti seuraavana päivänä: jatkaja päätettävä pian! Oltiin tuolloin siivoamassa juuri edesmenneen V:n kämppää. V:n perunkirjoituksesta oli juuri tehty verottajalle lisäaikapyyntö perunkirjoituksen siirtämisestä yli verottajan asettaman 3 kuukauden määräajan, kun siihen ei pystytty. Menihän sukuselvityksen saamiseenkin seurakunnalta kolmisen viikkoa. Siinä oli mukana seikkaperäiset, A4-mittaiset ohjeet oikaisupyynnön tekemisestä. Aihe jäi epäselväksi, kun en lukenut. Koskikohan 80 euron todistusmaksua?

Vielä tässä nyt seurakunnan kanssa väittelemään. Arkun ja uurnan ostoissa, kuolinpaidan valinnoissa, seppeleissä, muistotilaisuuksien tarjoiluissa ja osallistujille ilmoittamisessa, kuolinilmoituksissa, pankkiasioissa, asunnontyhjennyksissä, autonmyynneissä, kiinteistönvälittäjäyhteyksissä, lipunnostoissa, avainten teettämisissä, V:n talvirenkaiden etsimisessä, fasetilien lopetuksissa ja sen semmoisissa on ollut ihan riittävästi.

###

Ymmärtäisin edunvalvojaa, jos valvottavalla olisi paljon rahaliikennettä ja sen soljumisesta huoli. Mutta hoivakotilaisella ei ole. Kerran kuussa hoitopaikan lasku ja apteekkilasku ja siinä se. Pankkikin saa kuolemasta ilmoituksen, tilien lopetuksen ehtii myöhemminkin.

Take home message: kun vaari tai muori kuukahtaa käsiisi, niin soita heti edunvalvontaan ja kiitä yhteistyöstä. Kukkalähetys vielä perään, hätätapauksessa muistopöydän kukat käyvät.

Yhteenveto: jos suru kohtaa, niin älä luule systeemin siitä piittaavan. Sääli on sairautta. Se on poltettu motoksi byrokratian rattaistoon. Siinä sitä itkuinen omainen pyörii nenäliinoineen rattaistossa kuin Charles Chaplin elokuvassa Nykyaika.

###

Yhtä kaikki, Wanharouva on nyt kulkenut tähtein taa – ehkä V:n luo? Onko isäkin siellä? Hu-huu: kuuleeko Tuonilmainen, kuuntelen! Kas vain: siinä samassa puhelin kilahtaa. Kuka soittaa?

Se on tytär. Laittaa konsultaatiovastauksen maallisempaan kysymykseeni. Se koski kuluttajansuojaa ja mahdollista valitusta maksamani majoituspaikan tehtyä sikatempun. Avaan asian joskus, nyt verenpaine vain nousi. Mutta enshätiin vinkkaan: ole todella tarkkana, jos valitset huoneistomajoituksen lomakeskuksen tapaiselta alueelta. Siellä on totuttu sekä sikamaisiin asiakkaisiin että sikamaisiin toimintamalleihin. En ole kummankaan ystävä.

Tytär vastaa: ”Erinäisiä virastoja ja instansseja vastaan taistelleena totean, että jos saat edes rahasi takaisin, niin hyvä. Pistät sitten vain kostoksi laajalla jakelulla levitykseen palautteet / negatiiviset kommentit nettiin.” 😀 Äitinsä tytär 🙂 Äiti puolestaan on tytär edesmenneelle äidilleen, joka oli tärpäkkä ihminen. Erotti kristallinkirkkaasti oikean väärästä ja osasi toimia, jos oikeus ei toteutunut. Tärpäkkyyden lisäksi näki punaista havaitessaan ”äitimadonna”-asenteita (sama täällä). Koki, että äiti on ”vain ihminen”. Siis itsenäinen nainen, joka ei äitiyden ylistyksen maireiluja kaipaa. Tietää arvonsa muutoinkin.

Näitä voi itse kukin äitienpäivänä miettiä, lapsena tai äitinä. Mullahan ei näytelmässä enää ole kuin äidin rooli. Tyttären rooli on menetetty. Hyvä niin. Olen näetsen jo niin iso tyttö, että pärjään ilman äitiä maailmassa 😉 Mutta äiti ei enää viime vuosina pärjännyt ilman minua. Niin se menee, ja niin se tulee menemään – jos elinpäiviä riittää.

###

Oikein hyvää viikonloppua Lukijalleni!

Karistan lähipäivinä kotimaan mullat kengistä Talonmiehen vanavedessä (tasa-arvoa nääs), kun siirrytään hetkeksi pallopelipaikoille. Luulen postaavani sieltä, jollei joku kierrepallo osu operaattoreiden verkkoihin.

Tarjoan vielä Lukijalle kiitokseksi ruishiutalepuolukkapuuroa omassa kodissaan 😀 Pikaohje kuvan alla.

Kiitos paljon! Klara

Pirkan Luomu-ruishiutaleita 1 dl, kiehuvaa vettä 2 dl, ripaus suolaa (jos lääkärisi antaa luvan, soita hälle kotiin illalla) > puuroaihio ruokatermokseen yöksi. Aamulla pari rkl pakastepuolukkaa sulamaan puuroon, voi lisätä teepannusta pari rkl kiehuvaa vettä. Sähkövatkain esiin + 1 vispilä paikoilleen > surauta joku minuutti termoksessa. Lisää keinotekoista makeutustippaa (teen niin sokeria välttääkseni) tai sokeria ja se on siinä: ruispuolukkapuuro! Kätevää.

Ruokaa, ruokaa, enemmän ruokaa, lisää ruokaa vaan!

Kuva ei ole esteettisin, mutta ruoka herkullista – kiitos ruotsalaisille!

Hyvä Lukijani,

esittelen tässä muutaman keitokseni.

Aloitan ruotsalaislehden vinkistä, jota olen modifioinut sitä mukaa, mitä kaapista löytyy. Ruoan ytimessä on fetajuusto ja punajuuri ja sitten sekaan sitä mitä mielii. Vaikkapa päiväystään päättäviä ruokakermoja, smetanoita, kermaviiliä, juustoja. Oliivit on myös kivijalkana tässä.

Kirjaan alle ruotsalaisten reseptin an Sich, mutta kuten sanottua, taiteellinen vaikutelma syntyy aina omasta päästä (ks. esim. kuva yllä). Suomennos on meikäläisen, voit siihen luottaa. 🙂 Säkert. Eikä Lukijalle tule käymään kuten aikanaan kaverille resepteineen 🙂 (kerrotaan alla*).

###

Resetit:

Uunifetaa juurespedillä ja valkosipulijogurttia

300 g fetaa

10-12 kiinteää, keitettyä perunaa

4 esikeitettyä punajuurta

1 dl mustia oliiveja, kivettömiä (men akta dina tänder, sanon minä kun kävin tämän takia hammaslääkärissä)

10-12 coctail-tomaattia (ruotsalaisten hommia, meillä kai nuo on mitä tahansa pieniä tomaatei)

1/2 dl oliiviöljyä

1-2 teelusikallista oreganoa

1/2-1 teelusikkaa timjamia (ruotsalaiset venkoilee selevistä asioista > heille timjami on timjaN, kummia tyyppejä)

sormisuolaa (pöh: tavallista suolaa)

mustapippuria (nymalen hyö sannoo, mutta ei sitä myllyltä tarvi ratsastaa hakemaan, jos ei myllytä itse)

timjankvistar (no hyän tähen: jos takapihallasi kasvaa timjamirisukkoa, niin riipaise pataan. Kai noita kaupastakin saa.)

2 ruokalusikallista juoksevaa hunajaa (valmiin paistoksen päälle)

Uuni: 220 ast., paistoaika 20-25 min, kunnes päällys on saanut väriä.

fetajuusto keskelle uunivuokaa, ympärille halkaistut perunat, punajuuret sinne tänne (här och var :D), oliivit sikinsokin ja tomaatit. Päälle oliiviöljy, oregano, timjaNi, suola, mustapippuri ja timjaNin risut päälle (suomeksi: näyttäisivät kuvassa olevan vain koriste).
Ota uunista (ruotsalainen neuvoo) ja ringlaa eli rinkuloitse päälle juokseva hunaja.

Valkosipulijogurtin valmistus: kuori valkosipulinkynnet (2 kpl) ja purista ne turkkilaiseen 10%:n jogurttiin (3 dl) ja lisää suolaa.

*Hekotellaan usein kaverin leipomuksesta. Kaveripiirin miesjäsen päätti tehdä sanomalehden ohjeella kakun. Paisteli sitä innokkaasti, mutta lopputulos jäi kummalliseksi. Sanomalehti pahoitteli asiaa myöhemmin. Ohjeesta oli unohtunut jauhot. 😀

###

Mikäli Lukijani ei ole punajuurivuokaihmisiä, voi hän aina loihtia itselleen kuivattua muonaa. Totta puhuen hyvä painonhallintakonsti: kuivaa ruoka vaikkapa työpäivää varten ja laita kuuman veden kanssa ennallistumaan heti aamusta, niin lounaalla annoskoko, ruoka-aineiden määrät ja suhteet pysyvät hallinnassa. Muutenhan nälissään kauhoo sankokaupalla apetta ruokalan laareista ja tursottaa litrasen salaattikastiketta pienen kurkkukasan päälle. Jotkut siis 😉

Kuivaan ruokia nyt ahkerasti ennen tosiasiallista retkien kavalkadia, jotta sole ko paiskoa pussiin ja painella metsiin, kunhan nk. kevätkiireet helpottaa. (Kevätkiireet, tirskahdan.)

Kuivattu tomaattikastike, DIY

Näitä resettejä on netti pullollansa, mutta kirjaan sen, mitä nyt on kuivuri tuottanut, omasta päästä.

500 g jauhelihaa, mahdollisimman vähärasvaista

2 tomaattia

tomaattimurskaa pari purkkia

valkosipulia 4 kynttä murskattuna

pippuria, suolaa, oreganoa tai basilikaa

fetan loppu murennettuna tais olla myös, suppilovahveroita lisään pakkausvaiheessa

chilin jämät

Valmistus: tavoitteena on kypsennyksen lisäksi tietysti saada mössö niin kuivaksi kuin mahdollista.

Paistan jauhelihan ensimmäätteeksi, kippaan sihvilään eli pienisilmäiseen lävikköön ja huuhtelen kiehuvalla vedellä rasvan mahdollisimman tarkkaan pois. Jotkut kai kaataa paistetun jauhelihan lautaselle ja painelee talouspaperilla. Mulle vesikonsti on jotenkin ruokahaluystävällisemmän tuntuinen. – Jauheliha takaisin pannuun elikkä kasariin ja muut aineet sekaan ja kuivaksi keittely. Samalla kypsyvät nuo muut aineet.

Kuivuriin sitten leivinpaperille, johon kannattaa leikellä pikkureikiä, että kosteus pääsee alapritseiltä taivahan tuuliin. Kuivuria pidän liesituulettimen lähellä, niin mökkissä ei leiju sakea tomaattikastikearomi. Kuivatelman tulee olla kuin näkkileipää, ettei homehdu säilytyspussissa. Lisään näihin yleensä murustettua, kuivattua suppilovahveroa, usein myös BlåBandin kuppikeittopussin ja/tai pienet muruset liemikuutiosta. Rasva härskiintyy nopeasti, jotta jos sitä lisää, niin kannattaa säilyttää kuivaruoka pakastimessa ja ottaa vasta retkelle lähtiessä.

Kuivailin samalla herne-maissi-paprikaa, jotta voi nakella tuomaan suolistoystävällisyyttä lopputuotteeseen. Kuivasin myös sinappiruohoa, jonka nimeä Talonmieskään ei nyt saa päähänsä, vaikka siitä eilen keskusteltiin – jota keskustelua ei muistanut 😀 ! (Ollaan kohta höperöluokka A1:ssä.)

HOO, muistettiinpa! Talonmies sanoo: ”Mitä perkolaa se nyt onkaan?” Ja voilá: rucola!

###

Toivon Lukijalleni oikein hyviä paistikkaita, muhennoksia ja särvintä tälle viikolle!

t. Klara S.

Ps. Kuka muistaa, mistä postauksen otsikko on muunnelma 😉 Tämä on ikäluokkatesti Lukijalle. Mutta kaikki ikäluokat toki saavat palkinnoksi kiitoksen lukemisesta!

Laitan loppuun aiheeseen liittymättömän, mutta viehättävän, esteettisen ja järjestäytyneen kesäkuvan. Vaikka muistutuksena kesän paluusta. Ja että kajakki vetää helposti kuorma-autollisen romua, jos lastaaja on samaa kaliberia. Ja että kesävedet lämpiävät vauhdilla.

Ikäänkuin Lapissa, ikäänkuin liikkeessä

Eilinen kuva. Kohta päästään puolukkaan.

Hyvä Lukijani,

lähetän noin sata senttaalia auringonkiloa Lapin hangilta. Sitä riittää jaettavaksikin.

Lähdettiin Talonmiehen ja Rakin kanssa jutaamaan ja päädyttiin jänkhäläisten maile. Pyöritään täällä sattuneesta syystä tiheästi, jonka Lukijani varmaan havainnutkin. Ihan vain ikäänkuin ulkoilumielessä täällä pörhäillään kuten muutamat muutkin. Tässä on vähän kortteerin paikkaa, alue tuttua ja paikat ikäänkuin tiedossa.

Tykkään kulkea lumella itsekseni muilla kuin latusuksilla, nekin kyllä ahkerassa käytössä meditoidessa 🙂 ja kirjoja kuunnellessa. Nyt on pitänyt vähän kohteliaisuuttani eskortteerata Talonmiestä, kun jostain syystä eritoten tänä talvena on ikäänkuin intoutunut latuhiihdosta. Näihin aikoihin ladut on rauhallisia ja hiihtäjät hyväntuulisia, kun eivät joudu tungeksimaan missään.

###

Kahtena päivänä olen rompostellut lumikengillä tunturissa nauttien kantohangesta. Lintuja bongailen ikäänkuin äänen perusteella, kun olen huono niitä näkemään. Olen liikkeessä enimmän aikaa ja lintuja pitäisi kai ennemminkin ikäänkuin väijyä. Mutta onneksi osaavat ikäänkuin laulaa, joten vinkkaan linnunlaulun tunnistussovelluksesta, jos ei vielä ole tuttu. Se on nimeltään Muuttolintujen kevät. Linnunlauluja nauhoittamalla saa tiedon todennäköisestä lajista ja osallistuu Jyväskylän ikäänkuin yliopiston tutkimusaineiston keruuseen. Vahvat suositukset.

Tänään hiihdellessä kuulin erikoista laulua. Sovellus käyntiin ja yllätys: metsähanhi 94% todennäköisyydellä. Olen pitänyt erittäin arkana lajina, mutta siinä oli ikäänkuin puropahanen. Lienevätkö olleet juomassa, eivätkä huomanneet hiljaa yksin hiihtelevää. ”Haaviin” on tarttunut myös tunturikiuru. Enpä ole lajin olemastaolosta aiemmin tiennytkään.

Kapusin ylämäkeen syömään ruispuolukkapuuroa.

###

Nyt Lukijani on ikäänkuin saanut tarpeekseen ja voin ikäänkuin tunnustaa, että niin minäkin. Siis tuon sanan, lyhennetään se vaikka kirjasimilla i.k., yltiöpäinen viljely otti mua pattiin jo vuosia sitten Kalle Haatasen radio-ohjelmassa. Laskin Kallen ikäänkuikuttelut yhden ohjelman aikana. Niitä oli muistaakseni kuutisenkymmentä. Laitoin Kallelle reklamaation, johon Kalle hyvin kohteliaasti ja huumorintajuisena ihmisenä vastasi. Vahvat suositukset tästäkin eli Kallen radio-ohjelmasta. Aiheet voivat kuulostaa tylsiltä, mutta sisältö palkitsee. Kuulee ja oppii kaikenlaista, mistä ei muutoin tietäisi.

Mitä ikäänkuikutteluun tulee, niin kuuntelepa Lukijani vain tv-haastatteluja ja radiota ikäänkuin-korvalla. Kuinka moni selkeä asia on muuttunut ikäänkuin voiksi ikäänkuin leivän päällä. Mikä hemmetin ikäänkuin selekiä asia on?

Tjaah, pakko mainita yksi asia, joka täyttää ikäänkuisen tunnusmerkit. Se oli erään pressakandidaatin eilinen ikäänkuin tiedotustilaisuus. Sellaiseksi sen media mainitsi, siis tiedotustilaisuudeksi. Kiiruhdan heti pitämään tiedotustilaisuuden kotinurkille päästyäni. Ainakin Teuvo ilmestyy paikalle kuulijaksi kuin Hyde Parkkiin konsanaan. Tiedotustilaisuuteen on mullakin oikeus, olenhan kansalainen siinä missä pressaehdokaskin. Suomi on ikäänkuin vapaa maa. Asia vilipitön ja jätän tähän. 😉

Tulipa tässä mieleen, että ennen sanottiin aina, että ai-VAN. Nykyään ei kukaan enää aivanittele. Tilalla on: ”juurikin niin”. Että hojo-hojo vaan.

###

Tiedotustilaisuus kirja-asiasta: kuuntelen suosittua ”Elolliset”-kirjaa. Vaikuttaa hyvältä. Siinä on samoja aineksia ja tyyliä kuin Julian Sanctonin kirjassa ”Pimeän ja jään vangit”, yksi suosikeistani ever.

Kuuntelin juuri kirjan Intiasta, sitten yritin (mutten pystynyt) Eeva Kilven ”Ihmisen ääneen”. Silmän alla on isän jäämistöstä tullut Kullervo Kemppisen kirja. Isä harrasti erämaissa kulkemista ja täällä Lapissa minuakin lapsena pyöritettiin.

###

Ryhdyn nyt meditoimaan eli miettimään, kuinka kuvailen äitiäni papille, joka sanoi soittelevansa huomenna. Mitä sitä nyt ihminen äireestään osaa sanoa? Että ihminen on aikuinen vasta sitten kun on antanut äidilleen anteeksi, vai?

Jätän Lukijani ja itseni pohtimaan tätä filosofista dilemmaa.

Parhain terveisin Klara ❤

Loppumaton lintukirja ja suolla suksimista

Hyvä Lukijani,

väijyn tietokoneen näytön takana niskat kyyryssä, sillä edessäni ikkunan alla sepelkyyhkypariskunta nauttii lintulaudalta pudonneista antimista. Pienikin liike, niin lehahtavat karkuun. Äkäisesti häätelevät pikkulintuja tiehensä isomman oikeudella.

Yksi lapsistani käy kyyhkymetsällä ja tässä olisi passipaikkaa. Omakohtaisesti en ammu eläimiä, enkä omista kuin ilmakiväärin. Sillä ammun mökilla pilkkaa, huonolla menestyksellä. Suurin osa luodeista osuu taulun kehyksiin ja kaikkinensa mua vähän vistottaa pyssyn mäjähdys. Aikanaan ei otettu armeijaan, niin tämmöiseen se johtaa. (Leikki sikseen: aseen ja armeijan kanssa ei leikitä. Eikä leiki jälkeläinenkään, vastuullinen metsämies.)

Palatakseni kyyhkysiin, niin kyllä on pulskamahainen tuo naisoletettu rva Kyyhkynen. Liekö jo synnyttänyt ja maha sen vuoksi roikkuu? On kyllä muutoin sen vertas hyvävoimaisen näköinen, ettei vaikuta olevan lapsivuoteella. Ja kun isäntänsäkin pääsi atrioimaan, niin siellä on kotosalla joko maksettu babysitter tai rouvan kurttusiipinen äiree hautomassa pienokaisia. Tai sitten on vielä niin sanotusti pullat uunissa ja viimeinen neuvolakäynti synnytystapa-arvioineen vasta tulossa takametsäin kuuseen, jossa… no jaa. Olen ehkä tänään vain touhuillut liikaa kaikenlaista ja ajatus lähtee laukalle. Laittanut vakuutusyhtiölle mummon asioista tietoa ja sen semmoista. Monenlaista lippua ja lappua iskee ristiksi lähiomaiselle, joka nyt vain sattui menettämään sukulaisensa. Eikä tämä ole ainut menetetty tälle vuodelle kuten Lukijani tietää. Paperityötä piisaa. Joten…

Esitys valtioneuvostolle ja käsiteltäväksi kuolinasian ministeriöön: Hyvä perintö- ja kuolemantapausministeri. Voitko ystävällisesti helpottaa lähiomaisille byrokratiasta tulevaa taakkaa, kun kuolemassakin on jo ihan tarpeeksi, ymmärrät mitä tarkoitan. Kiitos paljon.

###

Kurrkkkk, kriiiikkk! Tämä hyväryhtinen maestro huuteli sulavalla pellolla joku päivä taapäin. Kuvan otin: minä. Testatessani Talonmiehen kameraa, jonka luovutti meikäläiselle ”koska se on liian painava”.

Tuosta kuvassa olevasta sulavedestä tuli mieleen suo, jossa käyn keväisin viettämässä luksuspäiviä auringonkilossa. Tänä keväänä en ehtinyt, niin äkkiä kelit lämpenivät.

Mutta olikhaan viime vuonna, kun jätin auton tavanomaiselle paikalleen ja hiihtelin kauas suon äärilaitaan evästelemään ja nautiskelemaan. Siinä istuskellessa havahduin olosuhteisiin: +16 ja suo pikavauhtia muuttumassa järveksi. Ponkaisin vieterinä ylös, heitin termospullon reppuun ja läksin pikapikaa roiskimaan suon poikki takaisin autolle vesisuksityyppisellä menolla. Onneksi tiedän sen ainoan ison hetepaikan, niin selvisin uimatta perille, mitä nyt vesiliukusuksiessa kengänpohjat vähän kastui. Kaikella voi luonto yllättää kulkijan, joka ei nokkaansa pidemmälle pysähdy pohtimaan asiantiloja. Suksii vain kaikin mokomin maan ääreen uhraamatta ajatusta paluumatkalle.

###

Nousukiitoa joku vuosi taapäin Käylässä. Kuva: minun.

Linnuista puheenollen, olen joissakin lintuporukoissa havainnut linnuston tietämisen ja tuntemisen olevan joillekin kansalaisille pätemisen paikka. Että kuka tietää ja kuka bongasi purstohäippähyypykän* jossakin puskassa. Viime vuonna koiralenkillä ihmettelin aikuisten miesten rykmenttiä parveilemassa ojapuskikossa. Oli pakko mennä kysymään, mikä meininki. Sain tietää: strutsiröhmäkuippura* tai vastaava nähty sontikossa aamusella. Tyypit sitä johonkin Sirpukka-tms-tietokantaan kirjaavat havainnoksi. No, kaikenlaisella voi kilpasille heittäytyä, jos sellaiseen veri vetää. Tai toistepäin: mistäpä asiasta ihminen ei olisi keksinyt kilpailua?

*nimi muutettu

Otetaan vaikka raha, niin jopa kilpaillaan siitäkin, hyvä, ettei oteta kännykkäkuvaa ja lähetetä jonnekin tiedostoihin kisanäytteeksi (verottajalle?). Ne, joilla rahaa ei ole yhtään, eivät heittäydy kisailemaan. Heillä on muutakin mietittävää. Joskus olin aika ällistynyt, kun kampaaja alkoi selittää minulle kuinka varakkaassa parisuhteessa se toinen kampaaja on ja pyysi katsomaan ikkunasta miehen autoa, miten kallis peli kyseessä. Mitäs heikkaria se mulle kuuluu ja kiinnostaa kiviveistämöitäkin. Olin hämmentynyt. Ja alennustilan ynnä myötähäpeän tuntemuksia koin ihan innocent bystanderina, sivullisena.

###

Rouvaoletettu Kyyhkynen palasi huudeille. Vai herra? Valkoiset poletit on olkapäissä. Veivasin äkkiä puhelun metsästäjälle, joka kertoo, ettei sukupuolta voi erottaa ulkonäöstä, ikäeron korkeintaan. Nuoremmat laihempia, mikä pätee moneen muuhunkin eläinlajiin 😉 Päättelen, että vanharouva on iskenyt silmänsä nuoreen urokseen, semmoistakin näkee. Mulla on vanha lintukirja ajoilta, jolloin opiskelin vähän biologiaa. Joku maitopullo (siihen aikaan ehkä: kaljapullo?) lie kaatunut, koska hakemiston sivut ovat liimautuneet toisiinsa. Vaan löysin sepelkyyhkyn Columba palumbus (latinalla voi aina vähän ylentää itseään), eikä siinä erotella sukupuolia. Joten jäämme uskomaan metsästäjältä saamaamme tietoa.

Vai haluaako Lukijani bonuksena snobbailla toisella kotimaisella? Det är ringduva, in English: wood pigeon. Saksalaisille Ringeltauben ja ranskalaisille kannattaa mainita pigeon ramier. Näillä lähtee arvovalta lintupiireissä.

Talitintiltä terveisiä, piipahti lintulaudalla sanomassa. Virhe! Ei mikään tintti vaan talitiainen, Parus major. Mutta kuka on Parus minor, sellaista ei näy kirjassa. Käsittämätöntä, mutta Parus lugubris kannattaa mainita nähneensä. Sillä saanee respektiä, sillä se on Balkanintiainen, joita asustanee lähinnä Balkanilla tai sielläpäin, oletan. Potentiaalinen kuulija ei kuitenkaan sitä heti heittämällä tiedä, joten arvovaltatakuu tältä osin ainakin tilapäisesti.

Ei tule mitään: nyt tulivat herra ja rouva Punatulkku, os. pyrrhula pyrrhula paikalle. Nämä kuljeksii käsi kädessä. Isäntä istuu lintulaudan katolla vahdissa, kun rouva nassuttaa apetta. Aivan kuin ihmismaailmassa. Näyttää nyt olevan lintulautaravintolan pöytävaraukset lunastusvaiheessa, sen verran on ilmaliikennettä syöttölaiturilla.

###

Lukija varmaan jo huokailee, että hoh hoijaa, eikö tälle lintukirjalle tule loppua millään. Lupaan: nyt tulee, sillä laudalta roikkuu nyt orava. 😀

Taidankos siirtyä kahdelle kumirattaalle kokeilemaan onneani. Kaatuisiko yhtä lahjakkaasti kuin viime viikolla.

Näin sanoen kiitän Lukijaani kärsivällisyydestä, teidän Klara S