On se tulossa, uskokaa vain! Tuolla se jo vaanii – kevät!
Hyvä Lukijani,
istun hiljenevässä illassa juotettuani koiralle jokusen milligramman tasipimidiiniä. Kauppanimi on niinkin hauska kuin Tessie – melkein kuin Lassie. Lääkeaine on alfa-2A-adrenoseptoriagonisti. Niin mitä? No tietysti noradrenergistä systeemiä hillitsevää jarrua koiralle. Orion näyttää tutkivan tätä ihmiskäyttöönkin, unettomuuden hoitoon.
Vaikka joku on joskus konitohtoriksikin meikäläistä suutuspäissään (paino yhdyssanan viimeisellä osalla) haukkunut, niin joku muistijälki on vielä takaraivossa. Muistijälki kuiskii, jotta kun alkaa jänskättää, niin sympaattisen hermoston hermopäätteet ruiskivat katekoliamiineja, siis adrenaliinia ja noradrenaliinia verenkiertoon. Ne pirulaiset osaavat hakeutua oikeille postilaatikoille solun pintaan viemään viestiä, että he-rä-tys siellä! Ja niin alkaa pumppu läpättää, kädet hikoilla, naama menee punaiseksi, raajat tutisevat, hengitys kiihtyy ja paniikki iskee.
Tätä systeemiä tällä lääkkeellä hillitään. Tavoitteena on huomenna saada koiranroikale hikisine tassuineen ja punaisine naamoineen taivutetuksi eläinlääkärin pöydälle korvakontrolliin. Tämä oli koeannos. Näyttää nukkuvan sikeästi 😉 Tuo eläin on eläinlääkärin tiloissa pitelemättömissä. Riehuu, hyppää odotushuoneessa nuolemaan naamoja, joiden omistajien elimistö kuohahtaa saman mekanismin kourissa. Naamansa punehtuvat, raivontunteet aktivoituvat ja hiki virtaa katekoliamiinimyrskyssä. Ajautuupa siihen tilaan usein eläinlääkärikin, kun odotussalissa virittynyt koiranroikale pääsee kaikkein pyhimpään luullen tuomionsa jo tulleen.
Piti tässä hieman tutkailla kirjahyllyäkin ja vilkuilla ikivanhoja lähteitä. Vielä on Color Atlas of Patophysiology käden ulottuville unohtuneena. Laitan siitä yhden kolesteroliaineenvaihduntaan liittyvän kuvan ihan vain siksi, että…(ks. seuraava kappale).
Tässä on yksinkertaistettu kaavakuva ihmisen lipoproteiinimetaboliasta eli rasvojen aineenvaihdunnasta ja pilkkoutumisesta (karvahattukäännös, toim.huom.) kaikkine siihen tarvittavine välittäjäaineineen ja elimineen. Näitä piti hallita joskus…. kauan sitten. Etenkin allekirjoittaneelle nämä tuli eteen paitsi lääkärikoulussa, niin joissakin aikaisemmissa työ- ja tutkimustehtävissä. (Leuhkii vai? Ei, vaan ks. edelleen eteenpäin…)
Niin, että mistä on kyse?
Minäpä aloitan eilisestä, kun katsoin erästä somealustaa havaitakseni, että useampi ei-lääketieteilijätuttavani näytti seuraavaa hömppätason ”terveystietäjiä”, siis tee-se-itse-asiantuntijoita. Silmäni pullistuivat, korvat punehtuivat: mitä soopaa! Hermopäätteeni ruutasivat paineella katekoliamiineja, syke nousi ja pään verenkierto huristi satasella (km/h). MITEN sekä hömppäasiantuntijat että horinoitaan seuraavat koulutetut ihmiset eivät itse älyä, miten monimutkaisista asioista on kyse. Puhuvat niistä mutkat suoristaen ja täåydellisen väärinkäsityksen vallassa kuin helppoheikit konsanaan. Ja toiset pöljät uskoo!
Aihepiirit olivat semmoisia, että vaikka elämänsä on lääketieteelle uhrannut ja koittanut repiä aivoistaan sen, mitä suinkin irti lähtee, niin ei ole käsittänyt kuin pienen palasen perusteista. Aika vähän somessa on esim. insinööritieteistä tai juridiikasta itseoppineena viisastelevia muka-asiantuntijoita. Mutta ihan heittämällä voidaan sepostaa niinkin monimutkaisesta koneistosta kuin mikä ihminen kaikkinensa on – jo pelkästään terveenä. Siihen kun viskataan sairaus tai pari samalle ihmiselle, niin jotkut kirjekurssilaiset laukovat ”asiantuntijan sanoja” niistäkin. Vaan lyötäispä heidät bed side eli potilaan ääreen ”neuvomaan”, niin jo menisi luu käkättimeen.
Kuvassa Järjen valo, että sitä olisi edes jossakin.
Take home message: älkää uskoko kaikkea, Te hyvä Lukijani! Olkaa kriittisiä: kuka sanoi ja millä harteilla? Maailma on täynnä soopaa suoltavia….
…siitä tulikin mieleeni, että punaisten lippalakkien maahan saatiin uusi johtaja. Viime kierroksella tuntuivat häntä siellä kovinkin arvostavan ja supervoimiinsa luottavan. Mistäkö tiedän? No, haastateltiin viikon aikana kaikki pelikaverit sikäläisillä kentillä. Maga-tyyppejä kaikki tyynni. Kansa on puhunut ja pulinat pois. 😉
Näin kätevästi etenin noradrenergisestä järjestelmästä rapakon taakse. Nokkelaa? :DAsetun huomenna pyörille seitensataselleni, niin päätin sitä ennen piipahtaa tervehtimässä.
Oikein hyvää viikkoa Lukijalleni! Klara S.
Tässäkin olisi Tessietä tarvittu. (Lähde: Kainuun Sanomat, sattui näppeihin kirjastossa muistaakseni ennen joulua.)
Kuvakollaasi-sarjastani ”Otsalamppu päässäni”. 😉 (vitsi… mulla mitään kollaasisarjoja ole)
Hyvä Lukijani,
työnnän naamani aivan liki ylläolevaa pimeydenkuvaa. Odotan, että sieltä pölähtäisi hienonhieno unipöly, kuin pölysokeri. Luomeni muuttuisivat raskaiksi, pää nyykähtäisi näppäimistölle ja setti olisi valmis: nukkumaan siitä!
Toistaiseksi tulokset ovat vähäiset: ei nukuta pätkääkään. Mistä kyse? Lukijani tietää todennäköisesti vankasta kokemuksestaan: intoxicatio aeris exterioris. (lat.), raittiin ilman myrkytys (suom.).
Resepti. Otetaan Rakki ja autonkuljettajaksi Talonmies. Suunnataan vaikkapa 10 kilometrin päähän. Poistutaan Rakin kanssa kyydistä. Vilkutetaan kaikkoaville takavaloille ja lähdetään lampsimaan takaisin kotiin. Kotona syödään hyvin ja asetutaan sohvalle puolimakaavaan asentoon ”lukemaan”. Noin kahden tunnin kuluttua hätkähdetään täysmakuulta silmälasit päässä siihen, että intialainen dal-kastike palaa keittiössä pohjaan. Pongahdetaan istumaan, tsuumaillaan ympäristöä miettien missä suunnassa keittiö olikaan. Pikkuhiljaa neuroniverkosto virittyy takaisin valvetasoille ja valvetason verkkotulostin sutkuttaa tiedotteen, jonka ampuu putkipostilla cortexille: mitään dal-kastiketta ei ole, unta kaikki. Oukki-doukki. Mutta allaolevassa kuvassa sitä kuitenkin on, ks. yst. eteenpäin.
###
Herkullinen dal-kastike, vaikkei ehkä siltä näytäkään. Rec. alla.
Mennäkseni tähän jumalaiseen ruokaan kerron taustaa. En tiennyt, että tyttären kanssa Intiassa syöty herkullinen kastike on nimeltään dal (dahl, daal eli on useita kirjoitusmuotoja). Huomasin yhtäläisyyden vasta joku viikko taapäin nuoriso-osastolta saamastani reseptivinkistä. Hyvän tähden, TÄTÄHÄN se ihanuus oli!
Matkatoverilla on huivi, koska lämmitystä näissä paikoissa ei ollut, vaikka iltasella lämpötila huiteli lähellä nollaa. Kuten kuvasta näkyy, ei ruoan määrässä ollut moittimista. Kastikkeet olivat todella tulisia ja nan-leivässä valkosipulivoita oli vähintäänkin riittävästi. (Uskallan laittaa kuvan matkalaisesta, häntä ei enää tuosta tunnistaisi. Nätti tyttö kyllä vieläkin. ❤ )Tuo makkaran näköinen on rasvassa paistettu munkki kellumassa sokeriliemessä. Kananlihaa, lammasta. Valkoinen kuppi on raitaa, jota edelleen teen, herkullinen ja kevyt kastike vaikka lihalle tai riisille. Oikealla ylhäällä on curryriisiä, vierellään taitaa juuri olla dal-kastiketta. Nämä ruoat syötiin Jaipur-nimisessä kaupungissa.
Olen ehkä aiemmin maininnut matkustelleeni paljon maailmalla (ei diivailua, vaan fakta). Intia on kokemuksista järisyttävimpiä. Ripuli? Tuli vasta kotona. Näistä ruoista se ei tullut, sillä matka jatkui tuosta vielä monta päivää. Laitan linkit dahl-reseptiin ja raita-kastikkeeseen, jos ei vielä jo olekin Lukijan lakkarissa. Olen tehnyt daalia punaisista kartonkipakkauksen linsseistä, niin ei tarvitse linssejä liotella.
Tässä helppo raita-kastikkeen resetti, jota käytän. Löytyy Santa Maria-maustepussista Raita-pussin kyljestä. Pussissa on raidan perusmausteet eli kurkuma, korianteri, chili, valkosipuli, juustokumina, suola, sokeri, sitkuunamehujauhe, minttu. Maustamatonta jogurttia 2 dl, 1 dl raastettua ja talouspaperin välissä ”niistettyä” kurkkua, minttua vielä lisää maustepussista (oma versio) tai tuoretta minttua hienonnettuna. Jogurtin laitan suodatinpussiin ensin, niin saa siitä nestettä pois. Tutkailin nettiä, mutta nuoriso-osasto näyttää tehneen raidasta monimutkaisempia versioita.
Ja bai tö vei, ihan ranskalaisetkin dal-kastiketta kehuvat! Siis nuo hyväkkäät, omaa kurmettiaan maailmanvoittajina pitävät pöyhkeilijät (excuse-moi). Tässä vielä pieni ranskankielen dahl-harjoitustehtävä, jos rakas Lukijani on lukiossaan kieltä opiskellut ja kaipaa harjaannusta. Moi? Tres annees :D. (tuo kesköse on kyllä legendaarista raskas-ranskaa). Ja: pour la sante, terveydeksi!
”Qu’est-ce qu’un Dahl ? La “Dahl de lentilles corail” est un plat savoureux et nourrissant, originaire du sous-continent indien. Préparé traditionnellement avec des lentilles rouges ou corail, ce plat gagne en popularité en France et dans le monde entier en raison de ses qualités gustatives et de ses bienfaits pour la santé. Les lentilles sont réputées pour être une source de protéines et comment oublier leur teneur impressionnante en fibres. Ce plat est de plus simple à préparer et utilise des ingrédients facilement accessibles.
###
Lopuksi kerrottakoon, että:
jos blogitekstissä on outoa hyppelyä, kirjasinten vaihtelua tms. kummallisuutta, niin etsin WordPress-blogisysteemistä fontin koon säätöä. Lopputulos: sääteli itte mun tekstiin toimintoja, joita en enää osannut perua. Tämä vain tiedoksi.
pääsin nukkumaan ja olen jo herännytkin (logiikan riemuvoitto!) mitä virkeimmässä tilassa lähdössä kävellen kauppaan. Rakkia en uskalla mukaan ottaa, harmi! Mutta se on rotukoira ja pelkään, että joku vie sen sillä välin kaupan edestä, nykyaikaa! (grrrr) Se on kaikkien iloinen, iso kaveri, joka lähtee riemuiten kenen tahansa mukaan. Nukkuu tuossa nyt sikeästi ja hauskan näköisesti pää siiven alla.
toivon, että (kirjoitan oikein Isolla) Uusi Vuotesi tulee olemaan täynnä mielenvirkistystä, onnellisia sattumia ja hyvää mieltä.
Lisäksi toivon Lukijalle ja itselleni hyvintoimivia raajoja (ja rajoja, ks. eteenpäin 😀 ), vähemmän työpäiviä, loppuunsaatettuja perinnönjakoja, ajallaan maksettuja perintöveroja, ei enää kolmatta peltipoliisitervehdystä (ja kortin hyllytystä) ja kykyä sietää ikääntymisen myötä kulmikkaaksi käyviä käytösmalleja.
Käsittelen tässä ensin tuota respektin käsitettä ja siirryn sitten hetkeksi tänne, missä nyt olen. Aloitan respektistä.
###
Kulmikkaita käytösmalleja? Juu. Olen ollut havaitsevinani muissa, en itsessäni (vino hymy), luonteenpiirteiden karkeutumista iän myötä. Tässä joku esimerkki, yksityiskohdat sotkettu tunnistamisvaaran vuoksi ;D.
Esimerkki 1. Kerron olleeni perinnöksi (ja riesaksi?) tulleella Lapin lomaosakasviikollani. Kaveri X: ”Mehän varmaan saadaan käyttää sitä joskus?”
Esimerkki 2. Yritän saada autoni parkkiin ulkoilualueen P-paikalle. Se on usein läheisen kuntosalin käyttäjien autoja pullollaan salin P-paikan täyttyessä. P-paikka on kuitenkin tarkoitettu koira-alueen käyttäjille. Sadattelen tätä kaverille. Kaveri Y: ”Ha ha ha! Olen luullut, ettet mene sille kuntosalille mistään hinnasta! Menit silti, ha ha!” Väärinkäsitys kyllä, mutta liian riemukas reaktio, minusta.
Esimerkki 3. Luin kirjan, innostuin. Kerron kaverille. Kaveri Y: ”Eieiei!!! Ei! Ei vois vähempää kiinnostaa tuo kirja!”
Väliin rauhoittava kuva eiliseltä. Saukko oli kruisaillut tuossa jäällä useassa kohdassa. Katsoin ensin, että joku hullu hiihtänyt jäätä pitkin, kun väliin oli näitä uhvepaikkoja tai ihan sulaakin. Mutta sitten lähempää katsoen huomaisin, ettei ole hiihtojälki vaan saukon jäljet ja häntä siinä vetänyt perää.
Näkemykseni sinällään viattomista lausahduksista on tämä: ikääntyessä kontrolli alkaa pettää ja respekti horjahdella. Katsotaanpa, miten respekti selitetään.
Respectus (lat.) tarkoittaa kunnioitusta, arvostusta tai huomaavaisuutta jotakin henkilöä, asiaa tai ideaa kohtaan. Se ilmaisee myönteistä suhtautumista, arvostusta ja hyväksyntää. Vuorovaikutuksessa respekti lisää ja ylläpitää lähimmäisen omanarvontunnetta ja edistää rakentavaa yhteistyötä.
Hyväksyntä ja huomaavaisuus on mielestäni asian ytimessä. Ehdottomasti. Piilotettu ilkeys on yksi epäkunnioituksen ilmenemismuoto, minusta.
Kysyin tekoälyltä, mitkä seikat voivat johtaa epäkunnioitukseen. Edellytin tiedot lähteistä, joihin perustaa 😀 Näyttää osaavan haarukoida psykologian ja sosiaalipsykologian tutkimuskirjallisuutta. Näyttää tosiaan osaavan ainakin tässä asiassa hakeutua oikeille lähteille, mm. humanistisen psykologian ja sosiaalipsykologian äärelle. Tunnen vähän tuota aluetta. (Ja nyt Lukijani parahtaa: mitä huttua!? Miten se tohtori nyt tämmöisille aloille lipsahtelee. Mutta en ole kertonut koulutustaustastani ihan kaikkea 🙂 Olen suorittanut opintoja myös lääketieteen ulkopuolelta, minkä katson suureksi lahjaksi elämältä. Olenkin moniaasti sortunut epäkunniottavaan tirskuntaan pääni sisällä havaitessani kuinka lumoutuneita lääkärit ovat, kun joku jollain minikurssilla on raottanut heille humanistisen tieteiden akkunaa. Ovat saaneet maistiaiset toisenlaisesta tieteen paradigmasta, ja wau! Mutta tämä epäkunnioittava naureskelu edellyttäisi syventämistä – toiseen kertaan.
Päätin nyt tukkia kaikki komeimmat eiliset kuvat tähän juttuun. Vaikka olisin voinut 5 tunnin retkestä kirjoittaa ihan omankin stoorin. Mutta lyhyesti: nähtyjä ihmisiä 0, teeri 1, tikka 3, saukko 0.
Mutta palataanpa epäkunnioittavan käytöksen taustasyihin, joita tekoäly kirjaa tutkimuskirjallisuuteen perustaen. Natsaavat arkijärkeen. Mainitsee nämä: henkilö tuntee itsensä riittämättömäksi ja saattaa pönkittää arvoaan vähättelemällä (alhainen itsetunto). Voi olla kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan (empatiakyky). Voi purkaa negatiivisia tunteitaan tai turhautuneisuuttaan (aggressio). Saattaa arvostaa vain omia näkemyksiään (narsistiset piirteet). Tässä yhteydessä kilisytän hälytyskelloa: narsisteja ollaan enemmän tai vähemmän kaikki. Narsisti-käsite on levinnyt helppoheikki-diagnostiikaksi markkinatoreille ja turuille. Terveeseen minäkuvaan ja terveeseen narsismiin kuuluu kyky rakastaa myös itseään – huomaa sana ”myös”.
Vielä mainitaan taipumus ylenkatsomiseen, minkä henkilö kokee oikeuttavan epäkunnioittavaan käytökseen. Vielä se, ettei kotona ole oppinut arvostavaa vuorovaikutusta. Väärinymmärryksiä voi tulla erilaisen kulttuuritaustan vuoksi. Vuorovaikutuskyvyt voivat olla kömpelöt. Kuormittuneena ja uupuneena voi käyttäytyä epäkunnioittavasti.
No, mitä esitetään ratkaisuksi respektin puuttumiseen? Tulisi keskustella avoimesti: mitä syitä on taustalla? Tulee asettaa omat rajansa (tämä on mielestäni tärkeää!): en hyväksy tätä. Voi yrittää ymmärtää tökeröä lähimmäistä: mikä hiertää häntä? Voi pohtia omaa roolia tilanteessa. (Voin laittaa loppuun kirjallisuusluettelon.)
Tämä tästä. 🙂 Kiitos, kun luit. Lopuksi asiaa täältä, missä nyt sijaitsen.
Olen Kuusamossa. Kävin eilen pohjoispuolen maastoissa tutkimassa jokiuomaa, josko näkisin eläimiä. Hiljaista on metsässä! Yksi teeri lähti kiepistä ja tikat koputteli. Jäivät koputtelemaan vielä, kun ilta kietoutui mustaan verhoon. Otsalampun valossa oli helppo palailla omia jälkiä pitkin autolle.
Mitä Kuusamoon ja sen alueisiin tulee, niin tunnen ne hyvin tietyistä syistä ihan nuoruudesta saakka. Minäkö? Ei, en ole kuusamolainen, en sukuanikaan. Mutta isäni tiettyjen linkkien vuoksi olen ensin joutunut, sittemmin saanut roikkua mukana täällä. Nuorempana olin kova laskettelija ja pysyn suksilla edelleen, mutta aiemman hevosvamman vuoksi on jossain määrin alkanut pelottaa kaikki, missä voi sattua ”jotain”. Mitä jotain? Ajatus on epämääräinen. No vaikka, että menee kinttu, olkapää, ranne tai pahimmassa tapauksessa pää. Tai joku laskee päälle. Onhan noita tappomalleja rinteissä ollut moneen jakoon.
Kuusamosta vinkkaan, että kun nk. must see-nähtävyydet on useampaan kertaan läpikäyty, niin siirry Jouni Laaksosen kirjaan ”Karhunkierros. Oulangan retkeilyopas ja kartta”. Ostaa kannattaa suoraan Jounilta, linkki tässä https://jouninkirjamyymala.wordpress.com. Jouni saa tuosta enemmän itselleen, välittäjäkauppahan aina ottaa omansa. Kirjassa on paljon vinkkejä Kuusamoon ja Oulangan alueelle (Tulivuori, Putaanköngäs, Runsulampi…). Jos harrastat geokätköilyä, niin geokätkökartasta löytää hienoja paikkoja.
Kun Karhunkierros on talsittu, niin heitäpä Keroharjun lenkki 17 km. Et kadu ja saat enemmän olla omissa oloissasi. Niitselysjoki pitää ylittää ylitysveneellä ja toisessa päässä olla kuski. Toinen pää tulee Liikasenvaarantielle, jolta pääsee myös hienolle paikalle Nurmisaarenniemeen, auton saa Liikasenvaarantien varteen. Muun muassa.
Lisäksi vinkkaan, että Jounilla on lukuisia oppaita pitkin Suomea. Uusin opas on Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas. Minerva 2024. Jos Lappi on kaluttu, etkä halua norovirusta autiotuvilta, niin kirjassa on oivia vaihtoehtoja. Antaa kiinalaisten jäädä Lapin revontulia turistioppaansa kanssa kuvaamaan. Paikallisasukkaat ovat (useasta suusta kuultu) ajoittain väsyneitä pihalle tupsahtaviin turistibusseihin.
Kuusamoon, Taivalkoskelle, Pudasjärvelle, Suomussalmelle, Kuhmoon, Puolangalle jne. mahtuu vielä hyvin! Ja se, että Rukahelvettiin kannattaa pökkäytyä majoittumaan vain, ellei muualta löydä (yleensä edullisempaa) majoitusta. Himohiihtäjälle on Kuusamossa oivallinen määrä latuja – vaikka Oivangin seuduilla 🙂 Laskettelija toki menee sitten Rukalle, joka muuten ei ole tunturi, vaikka niin joskus aiemmin päättikin olla. Alunperin se on Rukavaara. Mutta yksi ryhmä unohtui! Siis se porukka, joka mielii päästä baariin bongailemaan uutta puolisoa. Yökerhossa istuu samalla tavalla siipaltaan karanneita kiiluvakatseisia. Voihan tosiaan olla, että vanha kumppani on kulunut käsissä ja levinnyt lituskaiseksi tai rypistynyt. Kuten allekirjoittaneelle on voinut käydä, jos peiliin katsoo ja uskoo remontoidun kylpyhuoneen uusittuun valaistukseen. Ei ois uskonu, että valaistus tekee ihmeitä – väärään suuntaan! Tuli heittämällä ainakin kymmenen vuotta lisää.
…no, puheet purkkiin ja liikenteeseen. Retkeilyt on retkeilty ja pakkanen kiristää täällä otettaan, joten feegikset pakenee paikalta.
Voimia, iloa ja suurta respektiä Lukijalleni, kun seuraa soopablogiani!Ja kiitos saaduista uudenvuoden toivotuksista ja tervehdyksistä! Klara
Tekoälyn antamat taustalähteet tässä, joka kiinnostuisi:
Carl Rogersin teoriat itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä. Tämän Rogersin tiedän, humanistisen psykologianhaaran edustaja.
Narsismi ja vuorovaikutus-aihepiiristä Jane Twenge & W. Keith Campbell: ”The Narcissism Epidemic” (En tunne tätä, onko populaarikirjallisuutta, nimi vähän siihen viittaisi tai amerikkalaiseen kevyeen tulokulmaan, en tiedä.)
Banduran sosiaalisen oppimisen teoria.
Paul Watzlawick et al. Pragmatics of Human Communication
kurkistapa tämän autiotuvan kuistin ikkunasta tännepäin. Hyvä! Näethän, että ollaan keskellä ei mitään, vaikken Sallassa olekaan (Salla muka otti mainosvaltikseen imuroidakseen osan Rovaniemen markkinoista itselleen).
Huomaathan voimakkaan puuskatuulen, joka riuhtoo Eifel-tornin kokoisia mäntyjä ympärilläsi. Pyryttää tiukkaa, pienirakeista lunta, joka raapii sarveiskalvojasi, ellet pidä varaasi. Repii takkisi helmasta, tunkeutuu kauluksesta ja tyrkkii syrjään. Että pois tieltä, täältä pesee ja tuulee! Puristat ikkunanpieltä rystyset kivistäen pysyäksesi kuistilla ja teroitat katseesi pikkumökin sisään (hyvä:et kompastunut kuistille talviunille taipuneeseen kajakkiin). Näetkö mökin sisällä Amorost-tontun näköisen käppänän istumassa kerrossängyn yläpritsillä jalat rappusen puolelta roikkuen? Otsalamppu on pimeänä, mutta ipadin valo heijastuu torttutaikinan näköisestä Amorostin naamanahkasta. Se olen minä.
Istuin tovin tässä rihkamavalosarjan pikkuruisessa hohteessa ja annoin katseeni kiertää mökissä. Olen juuri sulkenut pellin, kun sisällä on 19.3 astetta, eikä kamiinalla ole yöpäivystäjää. Huomaan vilkuilevani tuon tuostakin kaasujääkaapin päällä tiukasti tuijottavaa häkävaroitinta.
Ystävä aamulla morsetti kauhunsekaisen tietotteensa: a) vaikka on kasvanut maalla niin b) ei uskaltaisi yksin olla tälläisessä erämaassa, kun vuorokaudestakin suurin osa on säkkipimeää. Tiedotteen logiikka ei täyttäisi formaalilogiikan alkeellisintakaan prinsiippiä. Siis, että koska A niin B, muka.
Mutta minäpä en pelkää pimeää, ehei. Olen tottunut siihen ja täällä varsinkin se on ainainen ystäväni: saan olla rauhassa ja vaipua introverttiseen retriittiin. Mutta jotakin pelkään minäkin. Pelkään tuota kirottua häkävaroitinta, joka saattaa ennalta-aavistamatta ja äkillisesti jääkaapin päältä rääkäistä kuin supikoira kammottavan rääkäisynsä. Jospa patteri on menettänyt tehonsa pakkasissa jääkaapin päällä alkutalven eletyään ja ääni mennyt käheäksi.
Nämä valot on uudet, eikä ne samat virttyneet, jotka Lukijani jo viime vuonna on nähnyt 🙂
###
Talonmies olisi ollut täällä hyvänä apuna kantamassa puita, lämmittämässä kamiinaa, reuhtomassa saunavesiä kaivolta (järvessä on 30 cm jäätä, eikä innosta kairan kanssa hosua) ja laittamassa maukasta mökkipussipastaa. Olisin heilunut vielä tätkin enemmän metsissä. No, ei innostunut. Mutta ei hätiä mitä, pärjään täällä hyvin itseksenikin. Nyt oli paikallisasukki käynyt pyynnöstä tienkin tekemässä, joten oli lähdettävä torpalle hiihtelemään ja nauttimaan siitä, ettei näe eikä kuule yhtään ketään missään. Yhdet moottorikelkan jäljet oli järvellä. Ne on tien auraajan. Hällä on verkot järven toisessa päässä.
Jäällä ei ole vettä ja se kestää selkävesiä myöten. Olen hiihdellyt sinne tänne pitkin järvenselkää ja metsämantuja. Kävin yhdellä suollakin vakoilemassa onko suden jälkiä. Ei ollut. Liekö laumaa nyt näillä nurkilla laisinkaan vai muuttivatko Espooseen koko perhekunta.
###
Tulopäivän akkuna. Mökissä oli tullessani lämpötila -2. Aamulla on siinä +10.
Juukelinmoinen tuuli. Kun käy puskassa niin en sano mi… enkä sanokaan, vaan sanon, että jotenkin kotoisaa on palata pirttihin ja nykäistä tuulen edestä ovi kiinni, että sinnepä jäät. Sisällä hirsikämpässä on hiljaista, lämmintä, pimeää ja kotoisaa.
Kun illan kähmässä pimeyden laskeutuessa puskin järvenselkää ja tiukka pienirakeinen lumimyrsky otti välillä kierroksia, mun sydämeni oli pakahtua ajatellessani sitä lapsenlapseni ikäistä poikaa, joka vuosi sitten taisteli lumimyrskyssä äitinsä kadottaneena. Voi, että se riipoo mun sieluani.
Mutta näissä on aina yksi lohtu. Se lohdutti vuosi sitten läheisen äkkikuoleman yhteydessä. Kohdehenkilö kamppailee vain hetken ja sitten kuolema armahtaa. Ei ihmisen elimistö kauaa kestä tuollaisessa onnettomuudessakaan, eikä äkkikuolemassakaan, kun sähköt katkeaa ja se on siinä. Tällä tiedolla lohduttaudun ja mieluusti lohdutan sillä muitakin. Jäljelle jäävillä on ehkä vaikeampaa. Suru kirvelee pitkään.
###
Siinä se kelkanjälki eilen.
Iloisempiin asioihin, nimittäin pojan oluttuoppiin.
Se sattui näppeihini tiskien kuivausalustalta. Siinä oli outoja hieroglyyfejä, jotka oitis syötin tekoälylle aprikoituani, onko jopa Davinci-koodi 🙂 Tekoälyllä oli välitön selitys: skandinaavista riimukirjoitusta. Tulkitsi merkitkin: Algiz (symboloi turvaa ja yhteyttä henkisiin voimiin), Ehwaz ja Tiwaz, ensin mainittu edustaa kumppanuutta, toinen rohkeutta ja voittoa. Selevä tämä. Sen jälkeen otin kuvan kurkkupurkista ja pyysin tulkintaa siihen mahdollisesti piilotetuista viesteistä. Ilmoitti sen olevan ”lasipurkki, jossa näkyvät kurkut ja niiden kirkas liemi. Tulkintana tämä voisi olla merkki hyvästä makuaistista ja säilöntätaidoista. Liemessä näkyy myös mausteseoksia”. On se nokkela. 🙂 Kysyi lopuksi haluaisinko reseptivinkkejä tai tietoa kurkkujen säilöntämenetelmistä. En sanonut siihen mitään. Ottakoon yhteyttä Saarioiseen.
Tein tuosta sen konkluusion, että on ehkä kaiken viisain kurvata täältä huomenna kotiin. Toivottavasti ei kovin monta petäjää ole aamuun mennessä kaatunut ajolinjoille.
Hyvää vuoden viimeistä päivää Lukijalleni! Klara
Hiihtoreissulla suomaisen metsäalueen ja järven välisellä kynnyksellä on tämä pieni marja puristanut itsestään kaiken Kuningas Talven eteen. Ihan säälitti.
hautuumaalle on viety kynttilät, toivotettu edesmenneille hyvät joulut ja vilkaistu myös naapurihaudassa nukkuvan nuoren kohtaa samojen toivotusten ajatuksella. Hautuumaalla on paljon hyvin nuorten ihmisten uurnahautoja. Ajatus piipahtaa kohtaloissaan. Mielenterveys- ja päihdepalvelut tulevatuseimmiten vasta seuraavalla junalla, kun asemalla olisi pitänyt olla jo paljon aikaisemmin. Lopputulos näkyy hautakivessä.
###
Kinkkua on siinä monenlaista.
Kuiske kuuluu: miltä kinkku näyttää?
Talonmiehellä oli tohina päällä kinkun paistatellessa uuninlämmössä aina 78 asteeseen saakka. Sitten huusi paistomittari, että tulos ja ulos ja terassille jäähtymään. Kinkun maatessa jo terassipellillä luirahti koira terassinoven raosta silmän välttäessä, tervehti ilahtuneena sopivalle korkeudelle laskeutunutta kinkkua ja kävi kinkun ympärillä ollutta verkkosukkahousua nuolaisemassa. Onneksi havaittiin ajoissa, eikä päässyt kiinni itse tuotteeseen.
”On se varmaan jo jäähtynyt. Ettei vain jäätyisi! Otan sisään, irrotan verkon ja nahkan” kiirehti Talonmies. Tässä vaiheessa siirryn vanhasta kokemuksesta aina suosiolla loitommas: en kestä katsoa sitä tolkutonta hääräämistä. 😉 Tarina jatkuu hetken perästä köökistä kuuluvalla huudahduksella: ”May day! Apua kaivataan!” Puristavasta tukisukkahoususta päästyään kinkku halkesi kahtia pelkästä mielihyvästä. ”Hitto. Ois sittenkin pitänyt ottaa se luullinen versio!” Koska allekirjoittaneella ei ole tuohon sen enempää poliittista kuin hengellistäkään kantaa, pidättäydyin kommentoimasta. Tai jaa, kanta kyllä on. Se on nykynuorison kielellä sanottuna ”Aivasss-ssama”.
###
Julmust.
Eläköön Ruotsi – marsipaanikuorrutettu länsinaapurimme! Ja GOD JUL till Sverige! (Jouluna on aina hyvä muistaa naapureitaan. :D)
Kuvan julmust on juomaa, jota sukuun kaapattu jälkeläisenpuoliso hankkii kotipaikkakuntansa naapurista, länsirajan toiselta puolen. Mikäli Lukijalleni ei julmust heti avaudu, niin kerron sen olevan alkoholitonta, likipitäen joulukaljan ja kokakolan sekoitukselta maistuvaa juomaa.
Ruotsiin on julmustin lisäksi muitakin siteitä, nimittäin ikivanha nuoruusiän suomenruotsalainen bestikseni. Soittelin joulutoivotukset Svedumaahan hälle samt till familjen. On asunut Svedulassa rapiat neljäkymmentä vuotta ja perhettä on siunaantunut jo toiseenkin polveen. Suomenkielentaito oli hällä jo Suomessa vaatimaton ja se vähäkin on vuosien saatossa hiipunut. Sen takia vaalin ruotsinkieltä ja olin Ruotsissa aikanaan pätkätöissäkin paljolti hänen takiaan. Iloitsen kyetessäni edelleen kommunikoimaan kanssaan ruotsiksi. Hälle soitellessa saa aina tuoreet uutiset paitsi hänen elämästään myös länsinaapurin tunnelmista. Synkeät kuulostavat olevan: katuväkivaltaa, jengiytymistä, epäonnistunutta integroitumista kaikkine sivuvaikutuksineen, sodanpelkoakin. Mutta aina on ilon aiheitakin! Oli tehnyt jouluksi lussebullar. Ohessa linkki sattumanvaraisesti valikoituun videoon ja reseptiin. Emäntä voi siis nousta joulukuusen alta käärimään hihat lussepullataikinaa vasten 😀 https://youtu.be/Y3KoYqR1s-k?t=27
###
Hautuumaan kynttelikkö.
Tarjoan Lukijalleni tuoreen lussepullan ja julmustia palan painikkeeksi joulurauhan toivotusten kera. Iloitkaamme: maapallo on jälleen kääntynyt kannaltamme katsoen parempaan asentoon ja päivä lähti pitenemään kohti kevättä!
Oikein hyvää joulua toivottaa Klara, uskollinen kirjeenvaihtajanne
Ps. Kävin kirjastossa ja toivotin siellä tuntemattomalle naiselle hyvää joulua. Mikä hämmästyneen ilon ilme kasvoillaan olikaan ja toi meikäläiselle lämpimän joulumielen hänen huudahtaessaan: ”Voi kiitos paljon ja oikein hyvää joulua sinullekin!”
Komea jää! Ei ehtinyt luistelemaan, kun Äiti Talvi jo peitteli sen valkoisella täkillä.
Hyvä Lukijani,
en ole joulukiireihmisiä lainkaan, mutta jotakin hösellystä tässä on ollut, kun tekstitkin venyneet. Joulu? Rauhan ja rauhoittumisen juhla! Orastavan ilon pysäkki ja lähde: päivä alkaa pidentyä, taas kerran!
Katson sivusta kuinka äitiverrokit stressaavat, joka vuosi. Ja joka vuosi sanon: osta hyvä ihminen rätingit kaupasta, pyydä vaikka pitopalvelulta apua. Sanani kaikuvat tyhjyyteen. Tukehtuvat itse tehdyn lanttulaatikon uumeniin, torttu lentää tukkimaan käkättimen ja lipeäkalasuikale vedetään kärsäni eteen: mene pois paha henki! Haluamme riehua, tohottaa, hösöttää ja riuhtoa selkänahastamme kaiken. Haluamme joulufiiliksen: marttyyrikuoleman kuusen alle! Äitijouluun kuuluu verikäsin kannettu risti ja uhrialttarille heittäytyminen: minä tein tämän kaiken teille kaikille. Ja olkaa nyt hlvetti soikoon edes kiitollisia senkin pissapäät! Katsokaa nyt kuinka äiti on riekaleina ja kaatuu lahjakasan sekaan. Ja joka vuosi aikuiset lapset kaikkine lisukkeineen saapuvat juhlatalon sohville makaamaan, sänikät kirmaavat pitkin huushollia hippaleikeissään. Hännän huippuna räksyttää Turre ja nostaa jalkaa joulukuuseen. Iloista joulua!
Mitäs me Kunnon Ihmiset? Istumme Talonmiehen kanssa aaton kotitorpassa. Ruokimme taivahan lintuja, laitamme matkalle lähteneen naapurin iloksi lyhtyjä pihalle, teemme lumitöitä, käymme viemässä kynttilät Vanhan Emon ja Veen haudoille ja kuuntelemme Hoosiannan. Sitten torttu per nuppi, kuuden kilon kinkku puoliksi ja vadillinen kaupan perunalooraa. Soitan ehkä vähän haitaria ja lepäillään sohvilla – itse! 🙂
Semmoinen on isovanhempien joulu. Jälkeläiset ovat osan joulunpyhistä kiinni ammatissaan. Jonkun on huolehdittava siitäkin, että yhteiskunta pyörii 24/7. Loppukaartinsa siirtävät toisten mummoloitten sohville siksi aikaa.
Joulupäivänä kokoonnutaan valmiiseen pöytään jälkeläisen kutsumana. Kätevää! Talonmiehen kanssa aatellaan jo kantaneemme kortemme kekoon joulujensa eteen. Nyt on heidän vuoronsa. Sopii heille. Punkt o. slut.
###
Tein taannoin pienen metsälenkin tälle lammelle. Kuva siis ottamani ja omistamani kuten kuvat täällä ovat, ellen toisin ilmoita. Nykyään ollaan näistä copywright-oikeuksista niin sätkyinä joka puolella.
###
Taas on viereen kertynyt pino lehtiä. Kaksi Suomen Kuivalehteä, pari Feminaa (sic! :D), yksi Kuluttaja-lehti ja Latu&Polku. Viimemainitun luinkin jo työreissulla. Oli kattava asiantuntijoiden kirjoitus vuoden takaisesta onnettomasta hiihtovaelluksesta, jossa äiti ja poika menehtyivät. Voi itku, miten väärä arvio johtaa kammotukseen. Kuru, minne vyöryivät, on havaintojeni perusteella vuoskymmenet ollut off piste-laskijoiden erittäin hyvin tiedostama vaaranpaikka. Eikö äiti ollut siitä kuullut? Tai ehkä vain eksyivät. Lehti kertoo pakkasta olleen -35 astetta ja säätiedot tiesivät tunturinlaen myrskytuulesta.
Hevosmiesten tietotoimisto kertoo kämpällä olleiden toisten vaeltajien jääneen kelin vuoksi kämpälle. Ja että äiti ja poika lähtivät Pallasta kohti, koska tarkoitus oli ehtiä Rovaniemen asemalle vievään linja-autoon. On inhimillistä kiinnittää vaellusaikataulu ennakkosuunnitelmaan. Mutta sisältää riskin: luonto elää omilla aikatauluillaan.
Latu&Polku-jutussa mainittiin seikka, josta olen viime vuosina huolestunut. Vanhemmat kuskaavat hyvinkin pieniä lapsia erämaihin. Viime kesänä törmäsin pariskuntaan, jolla oli mukanaan konttausikäinen. Lapsi on täysin vanhempiensa armoilla keskellä metsää, kaikkea voi sattua itse kullekin ja apu kaukana. Ajattelen näin: mitä poromies ei tee, sitä ei kannata taajama-asukkaan tehdä. Koskee kaikkea toimintaa Lapin maastoissa. Saa sanoa, että hyvin ehtii retkeillä lasten vartuttuakin! En toki tiedä kauanko kunto riittää, muttei sitä vielä älyä lasten ollessa pieniä. Joten vaietkaamme tästä kirvelevästä faktasta. Vanha ilonpilaaja-harppu on aina niin kuvottava tyyppi.
###
Back to basics! Huokaiskaamme jo helpotuksesta ilosanoman edessä: enää joku päivä, niin jo lähtee kevät tulemaan kukon askelin, harps-harps vaan! Valo lisääntyy, toki vain joitakin sekunteja, mutta liian vaativainen ei pidä olla! 21.12.24 klo 11.20 Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella. Hetkinen, Kauriin? Jep, se on eteläisellä pallonpuoliskolla, lapsikin sen muistaa. Olen näissä kääntöpiiriasioissa joskus saanut Superior-luokan Kaikkitietäjän hajalle kysymällä nousiko aurinko lännestä, kun Australian Tasmaniassa oltiin. Näin silmissäni Vineglass Bayn, viininlasin muotoisen lahden, ja mielestäni aurinko kyllä nousi siinä lännestä, oltiinhan kaikkinensa pää alaspäin Suomeen nähden 😀 Kaikkitietäjän pää kallisteli puolelta toiselle ja olinko havaitsevinani pienen savujuovan nousevan molemmista korvista? No, idästähän se nousi silloinkin. Nuo Tasmanian ajat oli sitä aikaa, kun ilmaston lämpeneminen ei ollut otsikoissa ja persus kesti puolentoista vuorokauden matkustamisen. Alla oleva kuva ilmoittaa tiedoissaan sen olleen vuonna 2003.
Jostakin luonnonpuistosta Tasmaniassa.
Näin päästiin heittämällä kaatuneiden joulukuusien seasta talvipäivän seisaukseen ja siitä Tasmaniaan. Jotta ei voi väittää, etteikö laajoilla kaarilla edettäisi 😀
Jatkan haitarin soittoa. Uralin Pihlaja jo melkein tunnistettavasti irtoaa rutusta.
kuva tuo terveiset suoreissulta, jolla kompensoin peruuntunutta mökkireissua. Viittaan edelliseen kirjoitukseen. Vaikka it-teknologian aikataulu nostatti vastataisteluhenkeä, niin lannistuin ja järki voitti. Sen verran on resilienssiä. Nykyäänhän resilienssi on suurta hottia. Katsotaanpa tuntevatko kirjahyllyni hakuteokset sanaa.
Aloitan Uudesta Sivistyssanakirjasta…res….resi… kas tuossa se olisi. Mutta kirja tyytyy esittelemään sinänsä kelpo laitteen eli resinan. Kertoo näin: ”ransk. dresine, keksijänsä Draisin mukaan”. Drais! Äkkinäinen ei olisi arvannut resinan taustaa! Perään heittää ”resiinit”, latinan sanasta resina, hartsi. Mainitseepa seuraavaksi vielä res immobiliksen eli kiinteän aineen. Muistakaa se ja huudahtakaa yllättäen illallispöydissänne ”res immobilis!”. Tämän tervehdyksen takuulla lisäisi Gustave Flaubert.
Tarkka silmäni navigoi hyllystä lisää aputeoksia. ”Maaginen aarrekartta, eräretki 200 kainuulaiseen tarinapaikkaan”, ei auta. Epidemiologia ja statistiikka… regressiokertoimesta ei mitään hyötyä. Poliisialan sanastokin löytyy (heh, mitäpä ei löytyisi!), katsotaanpa. Sanaluettelo osoittautuu ruotsin ja englannin kielen sanakirjaksi lainvalvojalle tarpeellisista termeistä kuten ruumishuone, sekkipetos ja öljysoratie. Tarkennan katseen r-kirjaimen kohtaan. Reunaviivan ja revolverin välissä ei ole resilienssiä, vaikka sinivalkoisen pakettiauton kuskille resilienssi on mitä tärkein työväline.
Jatkan ”Siivekkäitä sanoja ja sivistyssanoja”-teokseen. Kansilehdelle on äitini kirjoittanut tyttönimensä lisäksi vuosiluvun -49 ja kotipaikkakuntansa. Pelkäsikö kirjan katoavan? Teos on painettu vuonna 1938, jolloin on tarvittu roppakaupalla resilienssiä. Mutta tunteeko sen ajan sanasto resilienssiä? Ei. Sisällysluettelossa on ”Repiä vaatteensa” ja ”Riippua hiuskarvan varassa”, mutta resilienssistä ei riekalettakaan.
Kaivan hyllystä ”Lääketieteen termit”. Ja bingo! Täällä on, tottakai! Resilienssiä on kärynnyt roppakaupalla joskus sekä lainvalvojalla että meikäläisellä, kun jotakin kulkijaa on porukalla yritetty auttaa, lämpimänä tai kylmänä. Resilienssi, latinan sanasta resilientia. Re = uudelleen ja salire = hypätä. Boing-boing-boing vaan. Suomennettu kimmoisuudeksi ja palautumiskyvyksi.
Seuraavaksi olisin siirtynyt lukupinossani olevaan teokseen ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä – pieni kaanaan kielen sanakirja”. Mutta tässäkin asiassa, kröhöm, oli turvauduttava ars mediciinaan, kun ei sen enempää poliisi kuin sivistyskään kyennyt auttamaan.
(Pakko mainita tässä yhteydessä lukuvinkiksi Pirkko Saisio: Suliko. Koen vieroitusoireita kirjan päättymisestä.)
###
Tässä pitäisi olla video. Toivottavasti pysyy alustalla. Otin eilen metsässä otsalampun valossa.
Laitan kokeeksi tähän videon, joita en juuri ole tänne laittanut. Olen perehtymässä editointiin ja tämä sellaisena pienenä harjoitustyönä vain.
Nyt kun päivänvalo on kortilla, on pimeys tuntunut erityisen raskaalta, vaikka vastikään saatiin roppakaupalla aurinkoa pelireissulla. Mitähän kaiken maailman cashewpähkinätumakkeiden käynnistämille toiminnoille tapahtuu, kun pimeys äkillisesti vaihtuu pitkäkestoiseksi valoaltistukseksi? Mutta voi olla niinkin, että ylemmän keskiluokan simpukkaripuli (övre medelklassens mussladiarré, lat. diarrhoea conchyliorum classis mediae superioris) vain veti energiat hetkellisesti alakanttiin. Lukija huomannee, että erityisesti tekoäly, intelligentia artificialis, hallitsee latinankielen.
Palatakseni äidinkieleen totean, että ratkaisu pimeäuupumukseen on vanha kunnon ”ylös, ulos ja lenkille!” Siirrynkin kohtsiltään pyörän päälle.
###
Kuva herätti kaukaisen takauma kansakouluajan lukukirjaan. Polku kulkee kahden laajan suoalueen välissä. Maastossa oli suuria, mehukkaita ja makeita puolukoita. Kuvan otti: minä itse.
Lukijaltani on vaadittu resilienssiä, mikäli tänne saakka päätyi! 😀 Urhoollisuusmitalien jako tapahtuu Uuden Kuun Nousun kolmantena pyhäpäivänä.
Resilienssiä ja voimia kaamokseen! Klara
Pimeässä metsässä pidän useimmiten mukanani pientä kynttilää. Sitä on kiva katsella tovi jatkaakseen sitten valaistuneena eteenpäin.
päädyin näppäimille, koska pääni nuokahtelee torkahtamispisteessä. Varma konsti pysyä hereillä vielä joku tovi ennen vanhusten maatemenoaikaa. Ruutuun kosahtava otsa kyllä säpsähdyttää hereille, mikäli sattuisi lipumaan stand by-tilaan.
Huonosti nukutun yön jälkeen oli suoritettava joitakin kauppaostoksia – voi estä ja varjele! Muovikuuset jo kaupan eteisessä säkenöitsee ja eläkeläisparit kyntävät joulusarkaansa kauppakärryt oikosenaan. Koitin väistellä kaikkiin ilmansuuntiin. Sitkeimmät pysähtyvät keskelle käytävää vaihtamaan kuulumisia. Niiltä ei voi välttyä viidenkään hyllyrivin takana, sillä Martilla on HUONO KUULO. Eikö nyt herraparatkoon ihminen saa ittelleen kuulolaitetta, että viattomat ja osattomuutta toivovat kansalaiset voisivat rauhassa tutkia Muurikka-pannujen rivistöjä. Ostin nääs teräksisen pannun nuotiokeitoksiin. Alumiinia ei tohdi käryyttää, sulaakin helpommin, enkä kaunokaista titaanikattilaani tohdi savustaa.
Tämmöinen mitä ajankohtaisin rantakuva tähän löytyi koneessa kiinni olevalta ulkoiselta tallennuspaikalta. Taitaa olla Indonesiasta, niin luulen. Mutta kuka näitä muistaa. Olisiko Lombokin saarelta. Kuuletko meren äänen!
###
Mökille lähtö on aamutuimaan kiikarissa. Tuli puskista, kun olisi ollut sopiva mökkirupeaman paikka vasta ylihuomisen teatterireissun jälkeen. Vaan eipä nuolaistu, kun jo tipahti! Tänään tuli viesti eräältä kustannuspaikalta, että hallussani olevaan etäkoneeseen tulee päivitys ja kone on sillä kellonlyömällä pidettävä auki. No himskatti! Kellonlyömä iskee juuri keskelle suunniteltua mökkireissua. Siinä Ryslandian autiolla rajalla ei parin tunnin tietokonepäivitykset heittämällä pyörikään. Juuri operaattori lopetti sieltä 3G:n ja tilalla on ailahtelevainen puhelinverkko. En uskalla sen verkon varassa mihinkään päivitykseen osallistua. On oltava kotona laajakaistan äärellä.
Siispä unohdan teatterireissun ja ajelen nilkka suorana huomenna torpalle, minä siis, jotta ehdin siellä lähiviikkoina yhtään olemaan. Meikäläinen siis paiskoo puuta kamiinaan ja kantelee saunavesiä, kun Talonmies suoristaa kravatin ja väyläytyy teatterinpenkkiin. Ei innostunut lähtemään saunamajuriksi.
Nou hätä, pärjään itteksenikin. Ihan on kansalaisvelvollisuus käydä rajamerkillä Maamme-laulu hoilaamassa pientä Suomenlippua heilutellen. Pimeää siellä on kuin en-sano-missä, mutta silloin on niin mykistävä tähtitaivas, eikä mitään taustavaloa tai ääntä. Susistakaan ei ole kuulunut viime aikoina inahdustakaan.
Pieni ajatus olisi piipahtaa yhdellä laavulla yöpymässä, mutta jää nähtäväksi, kun kylmenevää on luvassa. Olen niin pirun kylmänherkkä nykyisin, että jo mökin plusasteille saaminenkin hytisyttää ja sormet ja varpaat jäsähtää puikoiksi. Pitää huomenna lähteä het´aamusta matkaan, ettei mene pimeydessä söhläämiseksi. Tie on onneksi perille asti nyt ajettavissa, kun kinoksista ei vielä ole haittaa.
###
Verottajako? Lähetti uuden laskelman perintöverosta. Tavasin lappua. Perusidean kyllä ymmärsin, mutta sanamuodot valtion konttoreissa pakkaa olemaan sellaiset, että lääkäri jää armotta toiseksi. Verovelvolliselle osoitettu jäämistön osuus perinnönjättäjän saamistosta, huomioiden sovelletun lainsäädännön aineisto, jonka perusteella veroa on maksettava sen sukulaisuussuhteen mukaan mikä näissä tapauksissa on kaukaisin. (No myönnetään, sorvasin tuosta joitakin kohtia omasta päästä. Mutta ei kai näitä voi helpomminkaan sanoa. Piti miettiä mikä on ”jäämistön osuus”, minkä ihmeen jäämistön? Perinnönjättäjä, mikä ihmeen perinnönjättäjä – ai niin siis vanha emäntä. )
###
Keräilen tässä vielä kamppeitani ja toivottelen Lukijalleni ehtoon jatkoa!
Klara
Tämä on HongKongista. Joskus vuodelta…oisko… 2010?
niinhän se oli kuten Rautalintu erellä kommenttiosiossa sanoi, notta ei siinä kuvas mitään syötävää ollukaan. Mää erehryin pahemman kerran, notta siinä ois jotaki syötävääkin. Alkuunsahan siltä näyttikin, että hyvin menee. Tilanne kuitenkin lähti eskaloitumaan, kun kotiin päästiin ja tuli tutkailtua vähän kirjallisuuttakin, kun on nuo suolistobakteerit menneet vähän ajan myötä mielestä, kun en ole vuoskausiin enää sellaisia sairaita eteheni saanut. Vaan nyt ei tarttenut kuin peiliin vilkaista, niin potilas oli lähempänä kuin lähin puhelin. Take home message: elä hyvä ihminen syö simpukoita, vaikka satakuuskymmentäyhdeksän itsensä ylempään keskiluokkaan katsovaa tahi sellaiseksi simpukoilla pyrkivää sulle niitä suosittelisi. Ravintola oli ihan hyvätasoinen, mutta jossain kohtaa oli kylmä- tai kuumaketju katkennut.
Turistiripuliin ei pidä alkumetreillä antibioottia tyrkyttää, tämä tiedetään. Mutta kuumeen puolelle nousi, ripuli sen kun yltyi ja voimat notkahti, niin perustelin ittelleni, että saan turvautua lääkkeeseen.
Siinä on semmoinenkin taustasyy, että lähden tästä kohtsiltään ajoon eli maantielle kohti työpistettä A. Sieltä siirryn työpisyteeseen B toisena päivänä. Jos pitäisi peruuttaa työt, niin siinä siirtyisi ainakin luokallinen potilaita toiseen ajankohtaan. Sihteerit saisivat soitella jokaiselle ja sompailla uutta aikaa ties mihin kohtaan kalenteria, kun aikoja ei niin vain ole. Lisäksi jotkut siirtävät menojaan, työvuorojaan tai vapaapäiviään vastaanoton vuoksi, niin montakaan kertaa en ole urani aikana töistä pois ollut.
No, silloin kun tuli sen Ruskearuunan kanssa itsellä siompikin lääkärireissu, niin en töihin mennyt pariin kuukauteen. Pyörätuolilla puoliksi paketoituna olisi voinut herättää liikaa myötätuntoa ja joku olisi nurkunut siitäkin: sairas lääkäri laitettu mulle, missä se Mikael on, oon tottunut siihen ja nyt joku tämmöinen vanha rämä akka laitettu pyörätuolissa Mikaelin tilalle!
En tuolloin osannut edes tehdä Kelalle sairauslomailmoitusta tms. byrokratiaa, eikä sitä osannut tai älynnyt esimiehenikään huolehtia tai ohjata tekemään. Kelan virkailija sitten joskus soitteli, että mikä homma tämä on, kun et ole tehnyt oikeita lappuja ja on ilmoitettu, että olet sairaslomalla. Pyytelin kovasti anteeksi, kun ei ole siitä mitään kokemusta ja aika sairaana olin ne alkuajat ja ja ja öhh. Kun koskaan en ole Kelalta sairaslomaa hakenut. Mutta olihan senkin oppimiseen vielä aikaa ja työuraa jäljellä, taisin olla vasta kuusissakymmenissä. Pisin poissaolo sairauden vuoksi on tainnut olla alle viikko. Mikä Työn Sankari Suomen Valkoisen Tiikerin Kaulanauhoin!
###
Air Fryer-torttusia kokeiltiin.
Kuten Lukijani huomaa, kieriskelen ripulinjälkitilan tyypillisessä oirekimarassa eli itsesäälissä. Mutta singahdan tuota pikaa ylärekisteriin ja siitä suihkuun, sillä remonttimies (vessaremontti) poistui juuri ja pääsen lopulta suihkun kautta baanalle mustaan iltaan.
Päivä on ollut vähän kaoottinen, ei vähiten sukulaisen, verottajan, remonttimiehen ja etätöiden takia. Viimemainitut venyivät pitkiin sessioihin, koska avustavaa henkilökuntaa on vähennetty ja mitä ilmeisimmin sitten erittäin pahoihin ruuhkautumisiin jouduttu nykäisemään jostakin erikoistoimialaa hallitsematon ruuhkanpurkaja, pystymetsän tyyppi. Mitäkö siitä seuraa? No, tämä kaatuu lääkärin niskaan, kun puikoissa avustajapuolella ei ole kokenutta työntekijää, joka tuntee erityisalan toimintamallit ja pystyy itse ratkaisemaan ja ymmärtämään mistä on kyse ja miten tulee asian kanssa tavataan edetä esim. jatkosuunnitelmissa. Tietää, mitä asioita kelkotaan lääkärin nähtäväksi ja mitkä pitää itse selvittää ja mistä kysyä. Täysin toisentyyppiseen materiaaliin tottunut henkilö liimaa kinkkusuikaleet ristiin ja kirjoittaa päälle lapun:
”Keittiömestari (lue: lääkäri) hoitaa lopun, en tiedä mihin pakettiin porsas paketoidaan, omena suuhun, tässä ei oteta siihen kantaa ollenkaan? En tunne toimialaa, olen sinappilinjaston työntekijä ja tilapäisapulainen. Siirretään asia keittiömestarin (tässä: lääkäri) hoidettavaksi eteenpäin, älkääkä lähettäkö enää sikaa linjastolleni, en hallitse tätä aluetta.”
No, samapa se on mitä sitä päivinään tekee, kun henki pihisee kumminkin. Onneksi verottajan kanssa oli helpompaa. Oli laskenut perintöverot väärin ja vastasi ystävällisesti toissapäiväiseen viestiini, että oikeassapa olet, väärin me laskettiin ja korjaamme asian pikimmiten, kiitos paljon.
###
Jos ei kaalisoppa auta, niin se on kuolemaksi!
Nyt remonttimies lopulta irroitti itsensä vessakaakeleista ja pääsen suihkuun ja autonrattiin.
Toivotan vointeja ja rauhallisia aikoja Lukijalleni!
Yök. Mutta diivailu aina kannattaa, kun vierestä yllytettiin. Eikä mennyt edes suoli sekaisin. Ei nuo sotkut kyllä mitään erityistä säväystä tehneet.
Hyvä Lukijani,
odottelemme lähtöä majapaikasta seuraavaan kohteeseen.
Olen eräässä turistiryhmässä ja liirauduin nyt muusta ryhmästä kauemmaksi kirjoittaakseni Lukijalleni tervehdyksen ilmastonpilaajan arjesta leppeiden etelätuulten, käryävän grilliruoan, auringossa makuulavitsoilla kylkeään kääntelevien grilliporsaiden ja vieressään makaavien kananluuripsien ääreltä.
Sanoin Talonmiehelle, että suorittaa häivetoimintaa, pitää juttua yllä ja osoittelee kukkatarhan loiston suuntaan, jotta kykenen väijymään salakirjoituspuuhissani ja suuntaamaan tuotoksen katkenneiden kaapeleiden ylitse Lukijalleni. Missähän mahtavat nämäkin kirjasimet pyörähtää ennen kuin mäsähtävät Lukijan ruutuun?
###
Nämä oli hyviä, rasvattuja ja rapeita.
Roolini täällä on olla pelimiehen seuralaisena, enhän tohdi häntä joka reissulle yksinkään lähettää. Mailapelistä on kyse ja omalla kohdallani lähinnä menetetyn pelitaidon toteamisesta. Muisti onneksi pätkittäin palautuuki ja lyönti pitenee niin, että kauan sitten menetetty peli-into ehkä hiljakseen alkaa palautua. Ajattelin jopa ottaa jonkun opetustunnin kotiin palattuamme, mikäli into sinne saakka riittää.
(Koko ajan pelkään jonkun ilmestyvän viereen tai taakse: ”Ei mutta hei, mitäs se sinä täällä kirjoittelet!” Seuralaisemme ovat hyvin sosiaalista porukkaa.)
Jotta Lukijani saisi lajista oikean käsityksen kerron, että tätä kepillä ja pallolla toteutettavaa peliä sanotaan vaativaksi. Allekirjoitan tuon. Tässä pelissä joutuu toistuvasti kokemaan huonouden, kelpaamattomuuden, taitamattomuuden ja häpeän tunteita. Sanalla sanoen nöyrtymään sen edessä, ettei vai pysty kykenemään.
Nähdäkseni tuo on syy siihen, että kolopallolajia halveksutaan ja parjataan kultakelloporukan roskalajiksi ja sosiaalisen arvoaseman osoittajaksi. Näin ei ole, ehdottomasti ei ole. Pitkällä kokemuksella sanon, että laji on nykyään kansanlaji ja kentällä tapaa ihmisiä joka sosiaaliluokasta. (Huom. Suomessa on sosiaaliluokat edelleen, jos sosiologien puheita on uskominen.) Ilahduttavasti nuoret ovat lajin löytäneet ja etenkin nuorten naisten lisääntynyt määrä tekee mieleni onnelliseksi!
Sitten on meitä vanhoja käpyjä, joiden iäkkäimmässä kärjessä vielä näkee virheellisesti lajin tyyppiedustajaksi miellettyä sakkia eli kultakellomies-pikkurouva-ilmiön. Kiristettyjä, mutta siitä huolimatta lauenneita naamoja, lakattuja kirkuvanpunaisia (ei koskaan mustia tai vihreitä) kynsiä. Hillittyjä meikkejä, ei koskaan tekoripsiä. Pieniä helminappikorvakoruja, ei koskaan roikkuvia verenpisaroita tai aarikkatyyppisiä hörsylöitä. Sävy sävyyn jakutettuja vartaloita, kultavyötettyjä hoikkia uumia ja kalliita kenkiä. Mutta älkäämme antako ulkonäön hämätä itseämme: näissä tyypeissä on ihan fiksuakin porukkaa etenkin, jos Börjen optiomiljoonat ovat kilahtaneet maksuun jo vuosia taapäin, eikä huolta statuksen ylläpidosta enää ole.
(No niin, nyt tuli vaarallista väkeä lähipiiriin. Pakko lopettaa ja tiedustella heiltä tiettyä asiaan.)
###
Vaarallinen väki jututettu ja siirrytty sisätiloihin nurkan taakse piiloon.
Mihinkäs jäinkään.
Näissä sakeissa kuulee kaikenlaista. On suuri ilo ja kunnia saada haastatella eri puolella Suomea asuvia ihmisiä. Erityisen hyvä puoli on se, että yleensä näissä kuvioissa liikkuu ihmisiä, joille ei tarvitse selittää, kuka on Tauno Palo. Jotenkin esihistoriallisen reliktin olo tulee, kun vaikkapa jonkun hauskan sanaleikin lomassa heittää kehiin vaikka Severi Suhosen. Ja seuraa ällistynyt hiljaisuus kunnes joku kysyy:” Niin kuka se semmoinen sitten on?”
###
Lihankäristyspaikka.
Olen kattellut kelikarttaa kotinurkilta ja siunaillut, jotta puuta kaatuu, rekan kallistuvat kyljelleen ja juna ajaa pölliä päin, vaan niin jatkaa sitkeä pohjoinen kansa eloaa kaukana auringonpaahteisista rannoista. Hyvä me, hyvä me sitkeä Suomen kansa!
Näihin isänmaallisiin puheisiin jätän Lukijani alkavan viikonlopun tunnelmiin ja toivotan hyviä pulkkamäkiä!
Klara Saken kirjoittaa 