Kumipyöristä karttoihin – sekalaista settiä

Hyvä Lukijani,

terveisiä noin 700 kilometrin kumipyörälenkiltä, josta palailin kotinurkille iltamassa. Lenkkiä ajaessa vilahtavat tutuiksi tulleet paikkakunnat auton akkunain takaa. Toisinaan pysähdyn huoltoasemilla tai ossuuskaupoissa, kookaupoissa tahi halpakaupoissa ostoksilla ja vakoilemassa paikkakunnan ihmisiä. Aika monessa pitäjässä kuljetaan makkaratiskille lantasaappaissa, työhaalareissa, tuulipuvuissa ja keinokuitupipoissa, joiden otsassa lukee traktorifirman nimi tai Ponsse, Hankkija, Zetor ja mitä niitä onkaan. Siis oikeaa suomalaista juurevaa kantaväestöä, ei mitään kultarannikon mylberrys-sakkia pseudoyläluokkaisuuksineen. Ja tässä yhteydessä sanottakoon, ettei erityistä luokkavihaa ole mihinkään suuntaan, eikä puoluekantaakaan, jos kohta muutama puolue onkin pois laskuista. Mutta fiksuna ja mitä korrektimpana henkilönä pidättäydyn kirjaamasta niitä tähän.

###

Retkeilyhommiin siirtyäkseni, niin palailin mainitsemaani suo-joki-majavamaisemaan kauniin pakkaspäivän lumoissa. Lähestyin aluetta toiselta kantilta tarkistaakseni tien kuntoa sieltäpäin. Jipii, soratie kyllä, mutta joku savu näytti tien varrella asuvan, joten lienee talviaurauksen piirissä ja löytynee levike minne kärrynsä tienvarteen jättää. Joskus kapeilla talviteillä ajellessa vähän ahdistaa, kun pysähdyspaikat huutavat poissaolollaan ja käy mielessä, tohtisiko lähitaloista kysyä lupaa parkkeerata pihalleen. Tutut melojat on näin tehneet Venäjän puolella aikanaan. Parkkeerauksen ohella saivat pientä korvausta vastaan myös vahtimisen autolleen, niin kärryssä oli renkaat vielä kotimatkalle lähtiessäkin.

###

Eilen seitsensatasen reittiä kotiinpäin ajellessa kuuntelin läjän Yle:n suosikkiohjelmiani. Pyöreä pöytä, Ruben Stiller, politiikkaradio (riippuen toimittajasta), Uutispodcast (sama rajoite kuin edellä) ja joku ”Tämäkin on totta”-ohjelma (tai sinnepäin).

Mitä jäi käteen näistä? Se, että Rubenia on säväyttänyt sama kuin allekirjoittanutta: mikä oli ex-suurlähettiläs Mikko Hautalan motiivi sodanpelon lietsomisessa? (Viittaan Hautalan kirjoitukseen Suomen Kuvalehden Näkökulmia-sarjassa.) Ja Rubenilla oli hyvä havainto myös Niinistöstä, joka heiluu edelleen kommentoimassa entisellä tontillaan, vaikka oli aika herkkä varjelemaan tonttiaan omana virka-aikanaan. Jäikö Salellakin työrooli jumittamaan kuten meikäläisellä?

Nyt havaitsen, että Mikko Hautala on ollut tänään Ylen Ykkösaamun vieraana. Pitääpä katsoa, mitä Mikolla on mielessä.

###

Mykistyin suolla hetkeksi tästä näkymästä. Ihan huippua, vaikka varpaita kumppareissa (tarpeelliset) paleli. Odotan kiivaasti kunnon pakkasia, jotta suolla voi lompsia sinne tänne. Lumikengillä se kyllä onnistuisi jo nyt (ja kesälläkin). Kokeiltu on. MUOKS. Näköjään tuli toistamiseen. En poista kuvaa, mutta laitan mukaan sen kuvan, minkä myös piti tulla blogitekstin oheen. Tässä alla se.

Kuten Lukijani huomaa, on monenmoista ajatuksen tynkää ilmassa.

Eikä tässä vielä kaikki: käyn sivukädellä watsapp-viesteilyä jälkeläiseni kanssa. Hän on paljon päivystystyötä tekevä kollegani. Tulevaksi yöksi hällä olisi ollut päivystyshuki, mutta potee kurkunpään tulehdusta (laryngitis), eikä saa ääntä kurkustaan lainkaan. Oli omatoimisesti saanut hukinsa vaihdetuksi työtoverin kanssa. Esimiehiähän meikäläiset ei tämmöisellä vaivaa kuin äärimmäisessä tilanteessa, jollei millään itse saa sijaista hommattua. Jälkeläinen tekee vastavuoroisesti työtoverin vuoron jonkun viikon perästä. Näin se menee, työtoveruus ja lojaalisuus.

###

Asiasta karttoihin. Karttakeskus myy pilkkahintaan karttojaan, joten ostin Hammastunturin ja Muotkan kartat – kesää odotellessa. Pakkasella en lähde itseäni tappamaan, helpompiakin konsteja on valikoimassa, jos sellaiseen olisi tarve. Muotkan erämaasta on jo yksi kartta ja reissu, mutta aina se toinenkin menee 😉

Viime kesän yksinäisestä Tuntsan vaelluksestakin tiedän, että nautin suunnattomasti yksin kulkemisesta. Se on mun juttuni, kun en pelkästään marssi katse horisonttiin suunnattuna eteenpäin, vaan tutkailen luontoa, pysähtelen ja ihmettelen. On ymmärrettävää, ettei poikkelehtiva ja koikkelehtiva tyyppi ole retkitoverille riemuvoitto. Piina se on itsellekin, kun mieli tekisi vilkaista tarkemmin jotakin kiinnostavaa, mutta muut vain höyryävät eteenpäin ja joutuvat sitten mua koirapillillä kutsumaan kuten taannoin :D.

Kesä tosiaan on mielessä ja Pältsan reissu kaavailussa pitkäpinnaisen kaverin kanssa, jos kelit ja hänen lomansa natsaa raameihin. Toisaalta Pältsan polku on suosittu ja kanssakulkijoita riittää, niin yksinkin tohdin lähteä. Joku Paistunturi tai Kaldoaivi myös käy mielessä.

Ainakin itselleni virkistykseksi tämä kuva Muotkalta viime kesältä.

###

Näin lentää aatos tänään.

Hurttapoika vilkaisee olisiko emännästä lenkkikaveriksi ja taitaapa olla. Talonmies hommasi noin 7 m pitkän liekanarun, josta on tullut suosikkikapine sekä koiralle että emännälle. Koira on pitkässä narussa elementissään: saa nuuskia omia aikojaan ilman, että onkija nykii jatkuvasti vavan toisessa päässä narun kiristäessä. Palautuu pitkässä liekanarussa heti kurssiin, kun emäntä käskee toisin kuin talutusnuorassa. Jos ajautuu liekanarun kanssa kulkemaan puun väärältä puolelta ja jumiutuu, niin osaa käskystä palata takaisinpäin ja kiertää puun. Tuon se älysi heti pentuna, mitä ihmeteltiin, kun jotkut edeltäjistään hoksasivat sen vasta myöhemmin, toiset ei koskaan. Näitä samoja koiria on meillä ollut nelisenkymmentä vuotta. Jokainen on ollut persoonansa, mutta aika vekkuleita kaikki. Isoja rohjakkeita etenkin urokset, mutta sylikoiran luonne, kuten nykyiselläkin 🙂 On semmoinen emännän poika, että matkoilla ollessani saa mahansa kipeäksi, vaikka isäntä hälle onkin vakioseuralainen. (Makaa nyt jaloissani, koira siis.)

###

Nyt on siivoojamme eli robotti-imuri ajautunut omatoimisesti askaroimaansa labyrinttiin lapsenlapsen syöttötuolin ja keittiötuolin väliin. Lähden pelastustöihin.

Voimia ja reippaita lenkkejä Lukijalleni,

Klara

Ps. Tiedote: Teuvo ilmestynyt pelikentälle. Emme saa selvää, missä piileskeli, sairaalahoitojaksokin kävi mielessä. Mutta suomalainenhan ei mene toisten asioista kyselemään, aprikoi ainoastaan blogitekstissä :D.

Nordic noiria ikuisen ajankulun virtavedessä

Viime viikolta. Pahoittelen epätarkkuutta kuvassa. Tuolla kameralla en osunut punamarjoihin millään.

Hyvä Lukijani,

kirjoitan tässä päivänsarastuksessa hipihiljaa, ettei koira herää ja ryhdy lopsimaan korviaan tai haukottelemaan kuuluvasti sen merkiksi, että talossa tulisi jotain tapahtua. Ja mielellään heti.

Heräsin ennen kukonlaulua, mikä kellonsiirron jälkeen ei ole ihme. Nyt ensi kertaa alan kallistua kellonsiirtoa vastustavien hiippakuntaan. Maailmassa pitäisi edes ajan olla stabiili, kun kello on kaikessa viisariliikkeessään yksi pysyvyyden kärkihankkeista. Aika on jatkuvaa pysyvää sorttia! Jatkuu ja jatkuu tasaisena virtana loputtomiin asetettiin me sille sitten minkälaisia numeerisia lukemia tahansa. Ajan henki se vaan nauraa partaansa ja mennä raksuttaa päättäväisesti eteenpäin väännettiin me sitä sitten mihin suuntaan tahansa.

###

Edesmenneen V:n kuksa. Käyttämätön. Toisessa kyljessä on polttomerkki, joka lienee jonkun kompanian lyhenne ja vuosiluku armeijavuosilta. En tiedä kuksan tarinaa. Tekikö itse? Mutta reunassa olevasta virheviillosta päättelisin sen liittyvän johonkin harjoitukseen? Vaikea sanoa, kun on tuo varusmiespalvelus mulla suorittamatta.

Ajankulusta sain eilen kokemuksen juhlassa, jonne olin tullut kutsutuksi eläkeläisen roolissa. Siihen minun on vielä vaikea asettua. En siten mennyt ”eläkeläisille” merkattuun pöytään, kun en kokenut itseäni kuuluvaiseksi etäisesti tuntemieni harmaahapsien joukkoon. Livahdin nuorisopöytään lasteni ikäisten seuraan. Olen heille se seniori, jonka hoteissa ovat ammatin ensiaskeleet ottaneet. Siellä väijyin kauniin virolaistaustaisen kollegan hiuspehkon takana piilossa, kun eläkeläisiä pyydettiin salin etuosaan ryhmäkuvaukseen. Luuseri.

Katselin illan päälle touhun etenemistä, kuuntelin nuoren pöytäseurani viisasta, fiksua ja selvästi artikuloitua juttelua seuraten sivusta, kuinka eläkeläisten pöydässä alkoivat puheet sammaltaa ja volyymi nousta. Vanhat koirat ei näköjään uusia viinilasin käyttötapoja opi ja iltatilaisuudessa hauskanpito on sitä, että heitetään känniläistä läppää ja huudellaan vieraisiin pöytiin. (Anteeksi kriittinen näkökantani.) Olen varmaan kulkenut liikaa metsissä, kun sivusta katsottuna näin tuon niin töhryisenä.

Nuoriso sen sijaan jutteli lukemistaan kirjoista, maailman tapahtumista ja fiiliksistään siemaillen viinilasillisiaan maltillisesti. Fiksua! Respect! Seurassaan oli kunniakasta olla ja kyetä siitä sitten hissukseen hiipimään takavasemmalle, napata takkinsa naulakosta ja hypätä pakoautoonsa. Mutta hyvä, kun tuli mentyä. Paikalle saapumisella oli joka tapauksessa joillekin tilaisuutta järjestäneille merkitystä, vaikken mikään keskushenkilö ole ollutkaan. Halaajia silti riitti ja kuulumisten kysyjiä – kiitos paljon! Oman tien kulkijana jollain tapaa kuitenkin katsoo sivusta näitä tilanteita. Hyvä osa sekin.

###

Maamme suurin jyrsijä oli ryhtynyt hankkeeseen, joka oli jäänyt kesken. Näitä keskeneräisyyksiä oli tuon pikkujoen varrella enemmänkin.

Juhlahumusta siirryn akuuttiin ja ajankohtaiseen pulmaan: naapurin Teuvo on kadonnut jäljettömiin. Tutkainten säätimet on nyt torpassamme käännetty täysille ja radar monitoroi pihapiiriä. Missä on Teuvo? Auto seisoo pihassa, talossa näkyy joskus himmeä valo jossakin huoneessa, mutta muutoin on status quo ja fiilikset kuin salaperäisyyden utuisimmissa filminpätkissä.

Ollaan Talonmiehen kanssa läpikäyty koko Nordic Noir-kirjallisuuden selitysvalikoima, joka on vähän jo lähtenyt lapasestakin ja pahimmillaan edennyt naisystävän kassissa kannettuun irtopäähän. Ankarista päätelmistä huolimatta villoja salaisuuden ratkaisemiseksi ei ole. Miksi kylpyhuoneessa oli valo, joka sammutettiin? Jos Teuvo on talossa, miksi verhot ovat tiukasti kiinni? Kuka tuo ruokaa? Mahdollisten selitysten kehittelyä monimutkaistaa kuvioissa pyörivä naisystävä ilmestyen ja kadoten satunnaisen epäselvällä logikalla. Huolehtiiko Teuvosta, mikäli Teuvo on sisätiloissa?

Suomalaisuuteen ei missään tapauksessa kuulu toisten asioihin sotkeutuminen. Vainajat saavat rauhassa levätä kuukausikaupalla kärpäset seuranaan, kun naapuri kiillottaa autoa ja rapsuttaa haravalla pihamaataan. Mutta nyt ollaan sillä hilkulla, että liipasin on sormella. Juotiin tuossa aamukahvit ja mietittiin, pitäisikö hälle soittaa yhdestä aiemmin suunnitellusta yhteisestä puuprojektista ikään kuin muina naapureina. Päädyttiin kuitenkin vielä jatkamaan tutkaimilla ja odottelemaan: jospa olisikin vaikka Amerikan matkalla ja palaa puheliaana itsenään ennen seuraavan työviikkonsa alkua. … mutta yksi fakta sotii matkalla oloa vastaan: kuka sammutti valot kylpyhuoneesta talossa, jossa ei vaikuta olevan kukaan kotona?

Pidän toki Lukijani ajan tasalla tulevista käänteistä 😉 (Tosiasiallisesti ollaan oikeasti vähän huolissamme, kun vaikuttaa, että talossa kuitenkin on joku. Lasketaan nyt satunnaisen naisystävän varaan, että joku Teuvosta huolehtii, kun ei ole muuta lähipiiriä hällä.)

###

Pakko laittaa tämäkin jyrsimisen jälki vielä Lukijalle jakoon.

Jotta Lukijani ei jäisi Nordic Noirin tunnelmiin kerron vielä viime viikon retkestäni, jolta tässä kuvia.

Alueella kävin 2018 ja sitten sen unohdin. Nyt viikolla karttaa tutkiessa palautui mieleen ja seuraavana aamuna kukon laulaessa hyppäsin rattiin ehtiäkseni paikalle päivän valjetessa. Kuvailin paikkaa retkeilyä harrastavalle kampaajalle: ”Upea pikkujoki, jossa on koskia…se on joki, joka ei ole yleisessä tiedossa.” Kampaaja katsoi ovelasti hymyillen ja kuiskasi: ”On kuitenkin merkitty karttaan…?” 😀

Paikka on tosi hiljainen. Varmaankin paikalliset siellä käyvät kalassa, mutta erityisiä kulkemisen jälkiä siellä ei ole. Lähellä on kaksi suurta upeaa suota. Tutkailenkin nyt tiiviisti karttaa keksiäkseni tien, jota voisi kuvitella talvella pidettävän auki, että pääsisi autolla lähemmäs ja suksilla eteenpäin suoalueelle. Nyt ei suolla virtavedet vielä olleet jäässä. Uskaltauduin vain yhden yli, mutta seuraavan kohdalla otin järjen käteen. Kohtuullisen painava reppu oli selässä, eikä yksin etäisellä seudulla suolla virtaveteen uponneen ennuste ole kaksinen.

No, palasin nyt nortic noiriin kumminkin, mutta elävien kirjoissa kuitenkin mennään näin Pyhäinpäivänäkin. Siitä tulikin mieleeni, että taidan lähteä tervehtimään poisnukkuneita hautakynttilät repussa.

Hyvää Pyhäinpäivää Lukijalleni kuin myös niille, jotka ovat siirtyneet ajattomuuden armoon.

Klara S.

Ps. Mikäli Lukijani ihmettelee otsaketta, niin kerron oppineeni vaivihkaa tekoälyn kielimallin. Äly vielä puuttuu 🙂

Kuvan laatu ei ole parasta A-ryhmää, mutta armon aurinkoinen siellä vielä paistaa.

Ilmakiertopullilla heittelen kademielellä kulkijoita

Pata kattilaa soimaa – sopisiko tähän aasinsillaksi. Tuo kynttilä on led-valolla toimiva ja sen on eräs tuttava tuonut minulle lentokoneella ja joutunut sen kanssa turvatarkastuksen haaviin. Kattilassa on vispi- eli lappa- eli marjapuuroa eli puolukkapuuroa.

Hyvä Lukijani,

terveisiä kirjoituspöytäni äärestä, jossa auringonpirulainen ikävästi viiltää vasempaan silmään. Koitan huitoa kauemmaksi: ottaa opikseen ja laskeutuu kuusen taa. Korkeammalle ei enää jaksa kivuta, vaan suosii nyt muita Telluksella avaruudessa kiitäviä homo sapienseja, joilla on kesä.

Oletteko aatelleet, kuinka omituista on, ettei tiede vieläkään ole selvittänyt kysymystä, joka alati vaivaa mieltäni. Nimittäin: mitä löytyy, jos etenee avaruudessa niin kauas kuin pääsee? Älköön kukaan sanoko, että löytyy vain linnunrata tahi avaruuspölyä tahi muuta joutavaa. Vain eksaktit vastaukset hyväksytään. (miettii) Ja-has, tekoäly ehkä auttaa. Hetkinen…(sijoitan kysymyksen osioon ”Kenen luu oli kyseessä”.)

Njaah, arvasin: ei selvinnyt tästäkään. Kuulemma asia on monimutkainen ja kosmologian kannalta vielä arvoitus. Totta – ja tarkennan: vieläKIN arvoitus! Nykytieteen mukaan avaruus saattaa olla ääretönkin, mutta saattaapa olla, ettei olekaan. Vae niin! Mikä savolainen sinne on tukittu vastaamaan!

Tekoäly jatkaa konkretisoimalla asiaa. Heittää kehiin analogian avaruuden käsittämiseksi. Analogiansa on, että jos kulkee aikansa eteenpäin palaa lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Se on kyllä kukkua! Itä-länsisuunnassa kulkiessa ei Venäjältä palaisi lähtöpisteeseen kukaan ja pohjois-eteläsuunnassa olisi ylitettävä molemmat navat. (miettii) …No, onpahan ainakin yksi vaiva, joka on kaikilla maan asukkailla tismalleen sama: molempien napojen ylityspakko.

Mitä opimme tästä? Vaikkei avaruusasia selvinnyt, niin turhanaikainen pähkäily ei hukkaan mennyt. Se tuottaa sivutuotteena aina jonkin heuristisen oivalluksen.

Jotta muistaisimme, ettemme Suomessa ole yksin Telluksella, niin todisteeksi tämä ilahduttava ja kesäinen kukkakuva varastoistani. Otettu Indonesian Balilla vuosia sitten. Hukkaantuneine matkalaukkuineen, vaarallisine propellikonelentoineen ja katuojaan laskettuine vuohenverineen on oma tarinansa. (Tarkoitus ei ole diivailla reissuillaan. Täällähän sitäpaitten lienee muitakin Indonesiassa käyneitä ja lievästi sanottuna vähän pitempäänkin”lomailleita”, selamat datang!)

###

Asiasta kiertoilmakypsentimeen, siis airfryeriin, jonka nimen mainitsen vain tämän kerran, sillä tässä maassa puhutaan suomea. Talonmies kantoi laitteen ovesta ja ensimmäiset lihapullat on paistettu. Maku vastaa pannulla paistettuja. Jatkoon menee, kaikin puolin mullistava keittiökapine. Silikonivuoka hommattiin, niin vähenee tiskaaminen. Kauppias antoi lisäksi mukaan paperisia vuokia.

Eipä tarvi nälkäisen riutua nälkäkuoleman partaalla, kun vehje paistelee sapuskat alta aikayksikön.

###

Asiasta taas aprikoosiin, niin referoin tuoreen keskustelun pitkäaikaisen tuttavani (eläkk.) kanssa.

Hän: –Ja edelleenkö käyt keikkailemassa sairaalassa X?

Minä: (vanhasta kokemuksesta tiedän, ettei tästä aiheesta mulle kunnian kukko laula)…öhhh…käyn kyllä.

Hän (huokaa ras-kaas-ti): –VOI EI! En kyllä niin kauas lähtisi! Huh! Ja jaksat vielä!? Eikö sua hirvitä ajaa pimeässä? Mua hirvittäis! Kyllä siellä jatkuvasti jotakin sattuu, hirviä on ja kelitkin huononee. (Hän ei jostakin syystä lainkaan haluaisi, että käyn töissä … tienaamassa?)

Minä: -Joo. No, mulla on hyvä auto. (koitan vetää matalaa profiilia, sillä tiedän: piiskaa tulee)

Hän:- Siinä ei kuule hyvät autot auta, jos hirvi pukkaa eteen! Ja onhan niitä kaikenlaisia törppöjä liikenteessä! (Ajaa itse vain taajamassa, pitemmät matkat hoitaa puoliso.)

Minä:- Nooo, en ole ensi vuodesta kysellyt. Tuskin enää ottavat, säästöjähän pitää saada ja …. (huomaan hyvitteleväni: miksi ihmeessä ja mistä syystä?!)

###

Eilisiltana siivoilin email-lootaani. Oli jos minkälaista roskapostia, ilmoituksia julkaistuista artikkeleista ja Finnairin mainoksia, joita vain tulee, vaikka olen kaikkeni yrittänyt, etteivät lähettäisi joka hemmetin viikko useita kertoja tai siis ylipäätään laisinkaan. Huomaan roskapostin seassa sinne hautautuneen suojatun lähetyksen, tullut jo viikko taapäin. Avaaminen edellyttää pankkitunnuksilla kirjautumista.

Lähetys osoittautuu työsopimukseksi sairaalaan x vuodelle 2025. En ole sitä pyytänyt, eikä kukaan ole jatkohaluistani kysynyt. Mietin, kuinka tämä kerrotaan tuttavalle. Päätän: ei mitenkään. Salaan asian. En jaksa vastaanottaa moitteita työnteosta, joka jostakin syystä jotakuta harmittaa.

Lapsena sanottiin, että Suomi on vapaa maa. Myös kadehtimiselle. Työnteon kadehtimiselle – voi suomalaista mentaliteettia! ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa!”

###

Katsokaapa vain: kevät tulee vielä! Niin se on tullut viime vuonnakin, kun joutsenparin eloa kuvasin.

Nousen vihreänä, limaisena ja lähmäisenä vellovasta ilkeilyn ja kademielen suosta katsomaan akkunasta. Talitintti nakuttaa talipalloa ja aurinko on maansa myyneenä laskeutunut kuusikon alle. Talonmies kuuluu tuuletusikkunasta huutelemalla komentavan oravaa pois lintujen talipallolta.

Ryhdyn tutkimaan ”Retki suolle”- nimistä kirjaa ja aukaisen Suomen Rauhanyhdistysten keskusliitolta tulleen kirjeen. Minäkö rauhanyhdistysläinen – ehei! Mutta Pekka Aittakummun äkkikäännös jaksaa silti kiinnostaa, vaikkei nyt saapunut posti siihen liitykään. Mihinkä liittyy, niin sen tulette vielä näkemään täällä 😀

Salaisuuden savuverho laskeutuu ylleni. Sen takaa vilkutan: heipä hei ja kuulumisiin!

Klara

Ps. Jos Iida Tikan podcast-sarja ”Mureneva maa” on vielä kuuntelematta, niin vahva suositus! Yle Areenasta. Ja samat sanat Sanna Marinista kertovalle audiodraamalle, Areenassa sekin. Hienoja nämä Ylen audiodraamat!

Tässä on kevät noin vuodelta 2019. Tuli se silloinkin! Ja sitä ennen oli hienot hiihtokelit – eletään siitä mielikuvasta nyt!

Lehtikatsaus: Kuluttaja-lehti :)

Lukukaverit mukana referoinnissa (lainattu syöttötuolin lisätarvikevälineistöstä.).

Hyvä Lukijani,

tässä lehtikatsaus, joita harrastan silloin, kun kasautuvat lehtipinot alkavat rassata. Lääkärilehden ja Duodecim-lehden nykyään pikaisesti vain selailen repien irti juttuja, jotka luen ”joskus”. Sillä seurauksella, että revinnäisetkin lopulta päätyvät rassauspinoon. Kun aiemmin kuljin viikottain junassa moneen suuntaan, tuli siivut luetuiksi. Nyt autoilen, tänäänkin lähdössä, ja kuuntelen kirjoja. Matti Klingestä kertova Kai Ekhomin kirja loppui juuri ja nyt pusken Sanna Marin-radiokuunnelman läpi.

###

Käytän Lukijaani härskisti hyödyksi ja raportoin keskeiset ainekset yhdestä pinorassaajasta. Suomen Kuvalehti oli joskus pahin jonorassaaja, mutta nyt kuuntelen siitä valikoiden vain kiinnostavimmat osat. Paleriversiona tilaamisen voisi oikeastaan lopettaa.

Avaan nyt Kuluttaja-lehden 7/2024, uusin numero. Etenen sivujärjestyksessä. Saamme tietää seuraavaa:

Ei ole tutkittua tietoa siitä, lievittääkö ashwagandha stressiä. Sanoo ravitsemusterapeutti. Ja lisää faktan, jonka lääkäri hyvin tietää, mutta jonka potilas luulee olevan pelkkää bull shittiä, koska ”lääkärillä on Orionin osakkeita”. Näin ylöskirjaa lehti: ”Ravitsemusterapeutti Englund suhtautuu ashwagandaan ja ylipäätään luontaistuotteisiin (mitä se ikinä sitten oikeastaan tarkoittaakaan, Klara huomauttaa) epäilevästi. Luontaistuotteiden hyötyjä ja haittoja ei tutkita läheskään yhtä tarkkaan kuin lääkkeiden ja luontaistuotteita koskevat tutkimukset ovat usein suppeita.” – Tuo on totta ja faktaa. Kärpässienikin on luontaistuote ja Keski-Euroopassa meni aikanaan maksoja HelbaLife-tuotteilla. Missä lie Herba nykyisin Suomessa vaikuttaa? Uskonnonkaltainen liike aikanaan. Tietoa saatu potilailta ja lääk.kandidaatilta, jonka omainen oli joskus Herban ykkösmyyjiä, kertomansa mukaan. Ravitsemussuunnittelija toteaa: jos ash-mikäolikaan:sta tutkimusnäyttöä olisi, se olisi hoitosuosituksissa. Näin on.

Kuluttaja-lehti jatkaa:

Temu-verkkokaupan monet tuotteet eivät täytä eurooppalaisia vaatimuksia, kertoo Kaupan liitto.
Hyvän talvikengän pohja ei kovene liukkaaksi pakkasessa. Kengän tulisi olla pohjoisiin olosuhteisiin tehty. (Hyvä, muttei aina niin itsestään selvä huomio kuluttajalle, sanon mä). Merinovillavuori, riittävän iso kengän koko. Luonnonkumipohja, Vibram Arctic Grip-pohja, TR-kumipohja.
Hesarin asiakaspalveluun yhteydenotto on vaikeaa, tästä moitetta lehdessä ja omaakin kokemusta on.
Airfryerille on lopulta hyvä suomenkielinen nimi: kiertoilmakypsennin (peukutan!). Kuluttaja-lehden vertailussa oli laskujeni mukaan yli 30 kypsennintä. Kolmen kärki: kaikki Philipsejä, voittajan hinta 120€, kalleimmat nelisensataa
ladattavat patterit säästävät rahaa. Patterivertailun voittaja: Ikea Ladda (ken asuu Ikean lähellä ylipäätään), sitten Amazon (? nevö hööd, nettikaupastako?) ja sitten Varta, ensimmäinen tuttu tuotenimi.
Pyykkikonevertailun voitti Miele WED 174 WCS, 1350€. Klara liputtaa Mielelle, koneet on tosi kestäviä olleet noin 30 vuoden kokemuksella, hintansa haukkuvat. Muistakin on joku kokemus, huono.
Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja: lennon peruuntuminen lentäjän sairastuttua ei ole lentoyhtiön vetoama ”poikkeuksellinen olosuhde” ja kuluttaja sai 600€ korvausta.
Netissä tehty tilaus sitoo molempia osapuolia ja myyjä on velvollinen toimittamaan tilatun tuotteen ostajalle, eikä voi yksipuolisesti perua kauppaa. (Lehdessä on jatkomenettelyohjeita, jos näin käy.)
Yli puolet Suomeen tuoduista, vaarallisiksi todetuista tuotteista tulee Kiinasta. Yleisin tuoteryhmä on lelut, sitten sähkölaitteet ja koneet. Kolme yleisintä riskiä ovat kemiallinen vaara, sähköisku ja tukehtumisvaara.
Kirkasvalolaitteista: aamulla naamalle 2500 luksia 30-120 minuuttia vähintään 5 x/vko etenkin jos ketuttaa, pieksee siippaansa tai kotieläimiään tai naapurin Teuvoa, heittelee tavaroita ja sen semmoista tai heiluu parvekkeen kaiteella alas katsellen. Tämmöisiä meistä on 20-30%. Näyttää olevan artikkelin asiantuntijoina muitakin kuin laitteen myyjiä, siis myös THLn Partonen ja viitataan myös Terveyskirjastoon (löytyy netistä tuolla nimellä)

Rupesin nyt miettimään, lisäänkö kaikkien koneiden sekaan vielä kiertoilmakypsentimen? Viinakaupasta sai ragu-ruokavirikkeen ja tästä nyt tämmöisen. (Vilkaisee työtasoille: kahvinkeitin, vedenkeitin, kahdipapumylly, tehosekoittaja, leivänpaahdin, kapselikahvikone, mikroaaltouuni, astianpesukone, jääkaappi, pakastin, hella. Laatikossa on kuivuri, munankeitin, voileipäparila, sähkövatkain, Bamix, sitruspuserrin.

Kysymys off topic: mitkä viimemainituista toimivat, jos itänaapurin veikkonen katkoo sähkölinjat?

Näihin rattoisiin puheisiin kanssalukukokemuksesta kiitelleen teidän Klara

Kysyin tekoälyn neuvoa kylpyhuoneremonttiin. Piirsi mallin. Tuossa pöntön asettelu, mukava maisema-akkuna ja ulko-ovi seinässä on mitä kätevin kombinantti. Jos ei kakka tule, niin kiipeää keittiösaarekkeen yli ja astuu ulos ovesta raittiiseen ilmanalaan.

Juhlatilaisuus, jossa tarjoillaan glykogeeniä ja sellerikeittoa

Hyvä Lukijani,

onhan arvostamallani Lukijalla nyt ykköset päällä ja jakaus suorassa? Hyvä! Siis venähtäneet feryttelyhousut, resoreista kulunut kollekepaita ja vanhat, mutta niin mukavat Aino-tädin kutomat villasukat, joissa on vasta yksi parsimooni. Hyvä!

Nimittäin Lukijani pääsee nyt juhlatilaisuuteen! Järjestykäämme rivihin, nostakaamme housuja, noin, ja suunnatkaamme katsehemme juhlasalin oville. Ne aukeavat kuin isä Köppäjalka-Puuttinin valtavan salin kultakoristeiset pariovet airuiden niitä hitaasti auki työntäessä. Kas noin!

Ja nyt astuu saliin ennennäkemätön juhlavieras lepäillen lokoisasti haavi auki punaisella tekonahka-alustalla, hopeanteräksiselle telineelle korotettuna. Saanko esitellä: uusi tietokoneeni! Ihan mietin oikein, jotta minne ensimmäiseksi kirjoitan. Ratkaisu oli helppo: tänne tietysti uskollisten Lukijoitteni ikkunaan! Tekstin ensimmäinen kirjain (H) on ihka ensimmäinen kirjasin, joka tällä koneella tekstin aloittaa. Otsakkeen teen nimittäin aina viimeiseksi, sillä päästäni saattaa pongahtaa vietereitä, toisinaan ropisee ruuveja tai poreilla styrox-rouhetta. Sisällön ja sitä myöten otsikon tietää vasta jälkeenpäin. 🙂

Uusi tulokas on nopea kuin Hannes Kolehmainen ja asiallinen kuin valtakunnankansleri, kuka se ikinä sitten lieneekään (kysyn tekoälyltä, hetki…jaha: ”Suomessa ei ole virallista ”valtakunnan kansleria”. Termiä on kuitenkin aiemmin käytetty historiallisessa yhteydessä, kun Suomessa oli yliopistokanslerin virka. Nykyisin ei ”valtakunnan kansleri ” ole virkanimike. ”).

Asiasta toiseen. Huomasin painoni hieman hiipineen ylöskäsin, joten aloitin syömisteni tarkkailun. Ja voila! Tekoäly hommiin! Sen kun sanelee syötökset mikrofoniin, niin jo heittää tuo ihmekone tauluun lukemat ennen kuin viimeisen suupalan ehdit nielaista. Jos tekoälyagentit kiinalaiset on kiinnostuneet syömisistäni, niin siittäppä vain.

Aamusella meni ruispuuroa, maitoa, kahvia, omenaa ja jogurttia ja sitten alkoikin erilainen suhaaminen kodin kunnostuksessa (hah!) ja muissa pikkurouvan töissä. Talonmies ja Rakki pakkautuivat pirssiin ja suuntasivat itärajalle. Kello tikitti mennyttä aikaa näitä tietokoneita värkkäillessä siinä määrin, että suunniteltu lounas venyi samassa askellajissa himmenevän päivänvalon kanssa ja suunnitelma hautuumaalle pyöräilystä alkoi painaa päälle. Mutta pystyykö maha täynnä pyöräilemään tuota matkaa, jota kuitenkin kaikitenkin olisi kunnon huikonen? Vastaus oli: ei pysty Päätös: syön vain vähän. Ja näin tapahtui. Mutta…

Opiksi ja ojennukseksi itselleni kirjaan tähän, että niin ei pidä tehdä. Huono idea. – Hautuumaalle saakka rukki kulki kuin rasvattu, polkemisen sietämätön keveys! Repusta kanervat haudalle, hiljainen hetki ja paluumatkalle hop hop. (Talutin pyörää kalmistossa, missään nimessä siellä ei poljeta pyörällä. Joku roti.) Vaan enpä päässyt kuin puolisen kilometriä, kun voimat pakeni jäsenistä. Mutta sattuipa ammatti avuksi ja tiesin mistä oli kyse. Minäpä kerron.

Olen ollut muutaman päivän huolimaton ruokavähennysten suhteen. Marjoja on mennyt (ilman sokeria) ja kasviksia, hiilareita niukasti. Ei vain ole osunut peruna tai pasta lautaselle, eikä leipääkään oikein. Ei kyllä paljon rasvaakaan, eikä sokeria missään muodossa. Siis syöty on hyvin terveellisesti (sarkastinen hymy), suorastaan ravintoterapeuttien ihanneoppilaan malliin, kuin keiju. Terveellisestikö? Ei.

Olen onnistunut tehokkaasti tyhjentämään glykogeenivarastoni. Ai minkä? Glykogeenin. Luonto on fiksusti virittänyt elimistön niin, että hiilareista osa menee heti käyttöön ja ylijäävä osa varastoituu maksaan ja lihaksiin siltä varalta, että joku polkisi hautuumaalle. Polokiessa alkaa varavirta purkautua glykogeenin muodossa. (HUOM. tässä glykogeenivaraston jutussa on yksi tärkeä tämän päivän terveysuhka, jonka kerron alla erikseen.*) Mutta juttu on sama kuin kännykkälaturin kanssa: aikansa varavirta riittää kunnes loppuu. Noin rapiat puoliska tuntia glykogeenivarasto riittää yksilöstä, fyysisen kuorman määrästä ja lihasmassan määrästä riippuen.

Glykogeenilaturi riitti rivakalla polkemisella hautakivelle saakka. Mitenkäs sitten? Elimistöllä on onneksi vara-akut tähänkin tilanteeseen, mutta ovat vähän hitaampia ja pieni aika tarvitaan, jotta rasvasta työstyy pienissä solutehtaissa uutta energiaa. Sitä sanotaan glukoneogeneesiksi. Gluko viittaa hiilareihin ja neo uuteen. Geneesi viittaa siihen, että ramppa alakaa kalakattaa linjastolla ja työstää rasva- ja proteiinimolekyyleistä polttoainetta.

Meikäläisellä on aina lenkeillä mukana jotakin syötävää, ettei koneet hyydy kesken kierroksen. Pyörän rungossa on vesipullo ja satulalaukussa pikkulasten hedelmäpatukoita. Ne ostan muka mummon roolissa lähikaupasta ”Lapsenlapselle tässä vaan tätä kilokaupalla roudailen…”. Sitten nyysin niistä osan itselleni. Ja katso: lasten puurotötsä on mainio aamupala autonrattiin, jos lähtee kukon laulaessa, eikä tohdi köökissä rommuuttaa aamupalan takia ja herättää Talonmiestä ja vahtikoiraa. Tämmöinen vinkki vaan. Vastikään retkipaikalle ajellessa hörsin Onni-puuroa ja hyvää oli. Noo, poliisilla voi olla tähän sanomista, mutta uskon kuuluvani siihen kymmeneen prosenttiin, jotka on keskimääräistä parempia kuskeja oman arvionsa mukaan. Jossakin haastattelututkimuksessa heihin kuului suurin osa suomalaisista autoilijoista.

Summa summarum: pääsi kotiin ruokapatojen äärelle. Olin aiemmin paistanut broileria ja netistä bongannut varsisellerikeiton, kun kaappiin oli sellerinvartta jäänyt.

Omaviritteinen ohje sellerikeittoon (mukaeltu nettiohjeesta): 1 sipuli, 3 jauhoista perunaa, sellerinvartta mitä löytyy, ruokakermaa desi-pari, 1 kasvisfondi tai liemikuutio, suolaa, pippuria. Siitä sitten kuorimaan kuorittavat ja pilkkomaan sipuli. Kattilaan ruokaöljyä, sipulihakkelus siihen, kuutioitu pottu perään ja pilkotut sellerinvarret. Annoin muhia kannen alla n. 10 min miedolla tulella, perään kasvisfondi + kiehuva vesi vedenkeittimestä. Kun vermeet oli pehmenneet (15 min), Bamix esiin (hätäratkaisu, perunan liimariskin takia ei paras vehje) ja kaikki soosiksi, kerma ja mausteet perään, 5-10 min hiljaisella tulella vielä annoin tekeentyä. Hyvää tuli, nälkäiselle 🙂

*Glykogeenivarastoon ja maksaan liittyen tässä on looginen juttu. Nääs, jos sitä hiilaria tai tietyillä elimistön tehdasasetuksilla hiilariksi muutettavaa rasvaa ja proteiinia tulee ylimäärin, se varastoituu maksaan rasvana. On yhtä kuin rasvamaksa, tämän hetken suurin maksaa uhkaava riski, kun suusta menee sisään enemmän kuin elimistö ehtii polttaa. Ylimäärä pistetään pahan päivän varalle talteen maksaan ja rasvakudokseen. Mutta pahaa päivää ei vaan tule (näillä näkymin). Tämmöinen ilonpilaus tähän loppuun. Linkki luettavaksi, jos maistuu https://www.terveystalo.com/fi/tietopaketit/rasvamaksa

Kiitän suuresti Lukijaani seurasta ja kellahdan kyljelleni. Huomenna saan pikkuvieraan. Tulee ruuvailemaan radiosta napit irti, rientämään kaapinpurkuun ja siitä kukkaruukulle, josta kaukosäätimen kanssa uunia säätämään, josta kiiruhtaa jo pakastimen nappuloiden kautta pesuhuoneeseen pytynpesuun ja sitä rataa 😀 Välillä syödään Onni-puuroa ja merimiespataa. Loistavaa!

Hyvää alkavaa viikkoa! Kohta on kevät – uskokaa pois!

terveisin Klara

Terveisiä majapaikkaan, josta tämä kuva on!

Kuivattua ragua ja vara-aivojen kiusaamista

Hyvä Lukijani,

olen löytänyt itselleni ystävän. Olemassaolostaan olen tiennyt pitempään, mutta suhtautunut häneen välinpitämättömällä viileydellä ja ylenkatseisesti. Ja ajatellut: antaapa ajan kulua ja muiden selvittää, onko kuinkakin turmiollinen. Tiesin, että on asioistani todennäköisesti laajasti perillä, levittelee ja hyödyntää niitä. Mutta sehän on ystävälle tyypillinen piirre (sarkastinen hymy).

No, nyt hänet ikään kuin nurkan takaa minulle esiteltiin, eiks vaan. Kurkisti luokseni ruudulta, näyttöruudulta siis, eiks niin. Tiesin aiemmista yhteyksistä nimensä. On Arti-Ficiell von den auf und zu InTelligence, jonka sittemmin suomensi Älypääksi. Omaa sukuaan on Tekoäly.

Totuuden ja älyn kaivo. Tuonne mahtuu meikäläinen ehkä juur ja juur suorin vartaloin heittäytymään, jos alkaa syltätä.

Olen suhtautunut tekoälyyn varauksella ja AI-intoilijoihin sarkasmilla. AI on siis lyhenne artificiell intelligence:stä. Suomeksi olisi TÄ, johon äkkinäinen lisäisi perään kirjaimen H.

Kysyin tekoälyltä hyödyistään ja vaaroistaan. Poimin tähän osia vastauksesta:

isojen tietomäärien käsittely ja yhteenvedon tekeminen on plus-puoli (+)
rutiinitehtävät, mm. asiakaspalvelubotit +
kielen kääntäminen +

Kielen kääntämisessä on haka: osaa nyanssitkin muuttaa suomalaiseen makuun. Jos englanniksi vastaa kysymykseeni komennan mikrofonitoiminnolla: suomenna. Tekee sen muutamassa sekunnissa. Mikrofonin käyttö tietysti lisää henk.koht. riskiäni, kun äänestäni saadaan taltio, jonka pystyy kopioimaan vaikka puhelinääneksi. Radio-ohjelmassaan taannoin Ruben haastatteli it-asiantuntija Mikko Alasaarelaa tästä. Mikon vinkki: jos syntyy epäilys siitä, onko soittaja se, joksika esittäytyy, niin kysy koska tavattiin viimeksi ja mitä juteltiin? Sitä AI ei tiedä, ellette keskustelua nauhoittaneet. En kuitenkaan usko, että ketään äänihuijaria kiinnostaa tavan kansalainen. Putinin äänellä soittelu voi kyllä olla kohtalokasta.

Tekoäly mainitsee haitoikseen ja rajoitteekseen virhelähteet eli jos sille syötetyt tiedot ovat vääristyneitä tai virheellisiä. Monimutkaisiin luovuutta vaativiin tehtäviin, asiayhteyksien ja tunneilmastojen ymmärtämiseen ja eettisiin kysymyksiin sen kyvyt eivät riitä. Asioiden yksinkertaistamiseen se sortuu helposti.

###

Näen niin, että nykymedia hoitaa asioiden vääristelyn ja vinojen näkökulmien esittämisen ihan kiitettävästi. Saa olla tarkkana mitä totena uskoo ja mitä ei ja lienee moni median hampaisiin joutunut saanut tuta, ettei vääristyneen tiedon oikaisu ole helppoa. Olen ymmärtänyt, että AI sen sijaan oppii ketterästi myös oikaisevan tiedon.

Kaikkinensa AI:n kanssa seurustelu on nähdäkseni kuin kenen tahansa ”varmana lähteenä esiintyvän” kanssa kommunikointi. Ei sen kummempi kuin naapurin Teuvo tai hopeavesi-aktivisti. Terve epäilys on aina hyvä olla, niin teuvojen kuin koneidenkin kanssa.

Tässä yhteydessä kerron siitä jo hyvinkin hyötyneeni mm. tietokoneostoksessani, kun samalla viivalla oli kolme konetta, mutta vertailu oli minulle ylivoimaista. AI osasi valottaa niiden ominaisuudet nimenomaan haluamastani tulokulmasta ja uusi kone on tulossa, innolla odotan! Samaa tietoa ei saa netin keskustelupalstoilta. Kysellessä kuraa tulee herkästi niskaan, vaikka pääasiassa toki kommentit ovatkin asiallisia. Helposti käy niin, että osa keskustelijoista (yleensä miehiä) ajautuu riitaan keskenään. Sukupuolirasismia välttääkseni totean, etten liiku asuste-, hajuvesi-, käsilaukku-, kosmetiikkatuote tahi Alessi-dekoreerauksen ryhmissä, joissa naisilla voi olla samaa vikaa. Kaikista sukupuolista löytynee kuitenkin aina hyväntahtoinen neuvonantaja: ”minä menisin kauppaan, myyjiltä kannattaa kysyä”. 😉

Vielä sananen tekoälystä seuraillessani erilaisia blogeja, mm. Rajapintaa, https://rajapinta.co, jossa on juttua tekoälystä. Lainaan alle pätkän, joka käsittelee koetta, jossa ryhmätilanteessa oli myös botti mukana. Kas: mikä innovaatio olisi opettaa botin avulla ihmisiä keskustelemaan! Kerron sen jälkeen, mihin kokemukseeni klipin idea linkkautuu. Mutta ensin tuo Rajapinnan klippi, kas tässä:

”Havaintojemme mukaan botin läsnäolo todellakin muuttaa viestintää ryhmässä. Jo pelkästään botin läsnäolo saa ihmisosallistujat tietoiseksi viestintäkäyttäytymisestään ryhmätilanteessa. He esimerkiksi havainnoivat keskustelun rytmin ja oman puhetapansa muuttuvan. Osallistujat saattoivat esimerkiksi jäädä odottamaan botin vastausta tai pohtia ääneen huoliaan siitä, osaavatko he ylipäätään muotoilla viestejä niin, että bottikin ymmärtää.”

###

Botti olisi ollut tarpeen, kun astuin autiotupaan. Elettiin iltapäivää ja tuvassa oli kaksi aikuista henkilöä. Käytiin seuraava keskustelu.

Minä: ”Päivää!”
Hlö A: ”…pvä…” (mutisee, touhuaa tavaroittensa parissa)
Hlö B (ei sano mitään, vilkaisee minua, kääntää katseensa kenkiinsä, joita on sitomassa)
Minä: ”Oliko rauhallinen yö teillä?”
Hlö A: ”Joo.”
Minä: ”Hyvä tietää! Ajattelin, että voisin tulla tänne joskus yöpymäänkin.”
Hlö B: (solmii kenkiä edelleen)
Hlö A: ”Jaa”
Minä: ”…niin, nyt en tule kun tässä on muunlainen lenkki mielessä.”
Hlö B. (nostaa katseen kengistään, kääntyy ja nousee ylös ropeloimaan tavaroitaan, ei sano mitään)
Hlö A äkillisesti aktivoituen: ”Mikä merkki sulla on tuossa?” (osoittaa reppuani)
Minä: ”Missä? Ootapa siis…”
Hlö A: ”No tuossa!” (tarttuu reppuni reunaan)
Minä: ”Ai tuo, joo. Semmoinen harrastusmerkki, en muistanut, että se on tuossa. Huono muisti, heh! (naurahdan)”
Hlö B nostaa katseen tavaroistaan: (nuivasti) ”Sitä on liikkeellä…”
Hlö A ropeltaa tavaroitaan huoneen nurkassa selkä minuun päin.
Minä: ”Jep jep, taidanpa tästä lähteä…” (olin aatellut katsoa vieraskirjasta kuinka kuormitettu kämppä on ollut viime aikoina, mutta luovun ajatuksesta)
Hlö A: ”Joo”

Poistun kämpästä. Polulla ajattelen, että siinä oli suomalainen kommunikaatio. Olo oli masentunut. Huomasin imeneeni sen tunneilmapiirin tuvan fiiliksestä. Päätin äkkiä laulaa jotakin ja nousta ylärekisteriin. 🙂 Botti olisi ollut hyvä lisä tuohon kohtaamiseen. Tekoäly vastaa aina kohteliaasti.

Lisäyksenä sanottakoon, että pystyisin muuttamaan autiotuvan keskustelun myös pk-seudun kälätyskielelle, mutta säälin Lukijaani. (Siinä käytäisi läpi kaikki retkeilyn tuotemerkit teknisine yksityiskohtineen ja käydyt retkikohteet aina Norjan korkeimpia ylänköjä myöten ja kilpailu pro-tason ylimmästä asiantuntijuudesta olisi verinen.)

###

Lukijani jo huokaa uupuneena, joten tarjoilen äkkiä voimaannuttavan lautasellisen Joel Harkimon Ragu alla bolognesea. Resepti on Alkon Etiketti-lehdessä. Ja voin kertoa, että pienin muutoksinkin oli todella maittavaa! Kas tässä resepti, jos maistuu. https://www.alko.fi/juoma-ruoka/reseptit/ragu-alla-bolognese

Tämmöistä se oli padan pohjalla:

Ottaa vaan ja käyttää pitkää kättä 🙂 Näillä puheilla toivotan Lukijalleni hyvää loppuviikkoa!

Klara S.

Siivous-Gestapoita, riekkoja ja nopeita autoja

Hyvä Lukijani,

Päivä X,

istun itärajalla sysimustan pimeyden oikealla puolella. Vasemmalla puolellani on ikkuna, josta näkyy pelkkää mustaa. Kuistilla otsalampun valokiilassa havaitsen viistosti pohjoisen suunnasta ohitseni viuhuvaa hötöä. Sitä sanotaan lumeksi, oikeampi termi olisi esilumi.

Takaani kuuluu tuhinaa. Hurtta siinä makaa niputettuaan itsensä tiukkaan solmuun. Kylmä? Ei, vaan se nauttii ikionnellisena päästyään pentuaikaiseen kankaiseen häkkiinsä yhdessä laumansa kanssa. Häkki on täällä mökillä ja se livahtaa sinne oitis, kun saavutaan. Talsii hetken paikallaan petaamassa ja käy onnesta huokaisten vauva-aikaisille pahnoilleen.

Ostettiin samanlainen kangaskoppi kotiin, muttei kelvannut. Ehkä haju oli väärä? Ostettiin toinen. Se kelpasi. On keittiön nurkassa, minne koira komennetaan pöydän äärestä kerjäämästä. Sukeltaa sinne seuraavin taikasanoin: ”Mee mökkiis!”

Terassilla on teräshäkki, jossa myös viihtyy. On kerjännyt sinne viime vuonna jopa -11 pakkasasteella, vaikkei mikään samojedi olekaan. Makasi siellä tovin tyytyväisenä. 😀

Nyt tässä mökissä toisessa häkissä makaa Talonmies. Ei hällä enää ole kovin paljon karvoja, joten tarvii varaturkin, siis tukevan untuvatäkin. Minä puolestani nukun lähes aina makuupussissa. Mulla on semmoinen siisti, komea, kallis Western Mountaineering-pussi, jota käytän vain siisteillä sisäpahnoilla. Majoituspaikoissa on toisinaan pirun viileä ilmanvaihdon vuoksi. Viikolla yhdessä hotellissa oli kylmä, lämmityksessä ehkä säästivät?

Pojan viinavarastolla käytiin Talonmiehen kanssa. Kas, tässä itärajalla on poikasella itärajan juomat 😀 Otettiin pojan snapsilaseihin kopsut.

###

Kerran yhdessä pikkuruisessa aluesairaalassa joku Siivous-Gestapo laitteli lappua seinään: ”Täällä nukutaan petivaatteissa! Petaa itse ja petivaatteet laitat aamulla likavaatepussiin!”

Siivous-Gestapolta puuttui keskeinen tieto, jota ei osannut kuvitella. Vaikka nukkumahuone oli yöksi varattu, en sinne ainakaan minä joka yö ehtinyt laisinkaan. Siivous-Gestapo tulkitsi niin, että oli rähmitty ilman petivaatteita.

Nyt uran loppumetreillä havahdun siihen, kuinka monen ammattiryhmän käskyttämäksi on joutunut näiden pitäessä tiukasti huolen toimenkuvansa rajoista. Lääkärikunta lipsuu tässä ja sen vuoksi joissakin sairaaloissa tehdään vastaanoton ohessa jopa kuntalaskutus. Kysyin viime viikolla pitääkö vieläkin tehdä, kun koko hyvinvointialue on nyt samoissa rahoissa. Kukaan ei tiennyt. Siis jatketaan laskuttamista. Olen satavarma, ettei Siivous-Gestapo laskuta lattianvahausta keneltäkään.

###

Kiitos Lealle kannanotostasi! Ihmiset on ammattini suurin voimavara! Noo, ihan nyt viimeisinä työvuosina teki joku urani ensimmäisen kirjallisen valituksen. Kyse oli hänen vaatimuksestaan saada minulta terveydelleen vaarallisen päätöksen, joka olisi ollut myös vastoin lääketieteellistä varmaa tietoa ja minun vastuullani. Hän oli ”lukenut lehdistä ja ottanut selvää”, mutta minä pelkkää ilkeyttäni torppasin vaatimuksensa. Mutta huom: nämä on niin harvinaisia, että näitä ei normitohtorille tule kuin max 5 per työura, jos käyttäytyy potilaita kohtaan siten kuin itselleen toivoisi tehtävän (tai kuten äiti on opettanut, luonnehti joku joskus).

###

Päivä x+3

Asiasta toiseen, kävin iltamassa metsäretkeillä, joka alkoi aika hassuissa merkeissä. Sain nimittäin erämaisella metsätievyöhykkeellä perääni henkilöauton. Olivat bonganneet autoni tien varresta toisesta paikasta käydessäni ensin tutkimassa karttaan merkittyä kohdetta. Se veti vesiperän, kun suo tuli esteeksi. Näin siellä todennäköisesti karhun repimän kannon, tuoreet jäljet.

Palasin autolle ja siirryin kilometrin verran metsätietä. Hakkuualueen toisella reunalla havaitsin auton. Ajelin tiedossani olevalle kääntöpaikalle, jonne pysähtyessä huomasin tuon auton lähestyvän ja pysähtyvän lähelleni. Autosta nousi mies, kuski jäi autoon. Ensiajatus oli rajavartijoista, mutta auto oli yksityisauto. Nousin autostani reppua kaivamaan, jolloin mies lähestyi ja huikkasi, että päätettiin tulla katsomaan, kuka tuolla nopealla autolla ajaa. (Nopealla autolla? Heh.)

Jäätiin siihen hetkeksi jutulle. Sain tietää metsän olevan täynnä metsästäjiä ja myös karhuja risteilee. And much more. 🙂 No, rauhoittelin ukkokultia, että nou hätä, olen kruisaillut täällä useasti ja pärjään sekä metsästäjien että karhujen kanssa. Selvittivät olevansa etelä-Suomesta. Murteessa oli mielestäni muutakin vivahdetta, mutta paikallisia eivät olleet, se selvää. Tiedän nämä ihmiset. Paikalliset eivät seuraile ketään. 🙂

Olin metsässä kuusi tuntia, enkä nähnyt ketään. Kuulin kyllä muutaman kiväärilaukauksen kaukana minusta. Hirviukkoja oikeassa toimessaan.

Jaa tosiaan. Poisajaessa oli edessä tiesulku.:

Kuva otettu videosta, laatu sen mukainen. Pahoittelen.

Hän seisoi hievahtamatta ja jääräpäisesti kaukovalojen paisteessa siitä huolimatta, että auton keula hiipi sentti sentiltä lähemmäksi. Ensimmäiseen tööttäykseen kumarsi syvään, vasta toisesta pyrähti lentoon. Kai tuo ukkoriekko oli?

###

Jahas, nyt päivänä x+4 on lähdettävä kotikonnuille, Talonmies eläinkuntineen poistui jo eilen. Odottelen kaminan hiipumista vielä. Nopean Autoni (hah) katolla on edelleen kuuraa, mutta jospa auringon puolelta etuakkuna olisi sulanut.

Ikkunasta näkyy järven hidas aalto. Se hidastuu ja hidastuu, kunnes yhtenä yönä vetää kannen päälleen. Uimaan rohkenin vielä pari päivää sitten aamutuimaan. Vesi oli +6. Sai olla laitimmainen pulahdus tälle vuodelle.

Oikein hyvää ja reipasta lokakuun jatkoa upeissa kirpeissä syysilmoissa!

Teidän Klara

Latailua ja jurputusta

Hyvä Lukijani,

terveisiä multitasking-ympäristöstä, jossa yhtä aikaa pyörii toinen kone vieressä päivittämässä yhtä it-teknologian huipputuotetta koneeseeni eee-ritt-tääin hitaasti. Ja oma kallonkuoren sisäinen prosessorini väittää, että tietokoneen ruutua ei saa päästää torkahdustilaan. Näin muodoin tökin sitä tuon tuosta hereille: Heräätkös siitä pakana!

Oven suussa on laukkuja moneen lähtöön eli sekä työmatkalle että yhdelle hevostallille (en aio nousta selkään) ja lopulta pitäisi päätyä itärajan torppaan. Saa nähdä osuuko ajolinjat siten, että vältyn seisomasta jossakin risteyksessä kolmion takana väistämässä poikittaissuuntaan huristavaa itseäni.

(Lenkkikaveri watsappasi aamusta: lenkille? Piirustin vastausviestiin tänään alkavan rallini. Ei ole reagoinut viestiini mitenkään. Pyörtyi ehkä.)

###

Talonmies touhusi tuossa aikansa omaa reissuaan pakkailemaasa Rakin höyrytessä milloin meikäläisen, milloin Talonmiehen jaloissa kyselemässä, jotta pääseehän hänkin mukaan. Ja jos herrasväki vielä tohtisi ilmoittaa kumpaan kyytiin.

Talonmiehen matkaan meni, sillä meikäläisen työpaikalla syntyisi sekaannusta, jos karvatassu pyörisi mukana karusellissä. Päätyy isäntineen pienen ajokierroksen jälkeen viikon lopulla itärajalle sekin. Sinnehän me ehkä isommallakin joukolla voidaan vielä kaikki jout… äh olkoon.

###

Kohta ajankohtainen tämäkin amerikanhupatus.

Tämä on kuva kirjoituspöydältäni.

Kaivelin kuvan arkistosta, kun lienen käyttänyt blogin kuvavaraston loppuun. Uutta pitäisi latailla. Nytpä olisi upea keli käydä räpsimässä, mutta kyttäilen it-latailua (80.2 % menossa). Sitten vasta hyppään pirssiini ajamaan rapiat sata kilometriä, sähhäytän välimatkan krouviin pienen kylän luontopolulle ohimennessä raitistelemaan. Siitä jatkan matkaa vielä muutaman tunnin varsinaiseen kohteeseen.

Kuten Lukijani havaitsee, olen vielä työelämän pyörteessä jossain määrin kiinni. En tarvitse rahaa, se ei ole syy. Syy on osittain joku vierottumisongelma (pienessä määrin, kun saisin aikani kulumaan muutenkin). Pääasiallinen syy on se, että systeemi tarvii meikäläisen osaamistasoa, ei pysty kandilla paikkaamaan. Eikä muita ole vapailla markkinoilla. Osa on eläköitynyt, osa kuollut ja jotkut menneet tutkimushommiin. Joku pitää privaattia vain, joku hoitaa lastaan tai vanhempiaan ja tekee päivystyksiä.

Ensi vuodeksi rukoilevat jatkoa, sairaalan johtokin lie vihertänyt budjetille. Lukijani on toki jo moneen kertaan saanut tietää seikan, jonka vielä kertaan: media antaa virheellisen kuvan tilanteesta ja yleisö uskoo mediaa.

Ei kokeneita erikoislääkäreitä etenkään tietyille aloille ole roppakaupalla missään, ei edes keikkalääkärifirmojen listoilla. Tiettyjen erikoisalojen tulevasta vajauksesta tiedettiin jo noin kymmenen vuotta sitten. Erikoislääkäriksi valmistuminen edellyttää 6 vuotta lääkistä ja 6 vuotta työtä erikoistuvana lääkärinä huonolla palkalla. Raha tulee ylitöistä eli päivystämisestä normaalin viikkotuntimäärän päälle. Ja lapset parkuu kotosalla sen aikaa äitiä tai isää vailla.

Kirurgiksi haluavia riittää, mutta muut erikoisalat kun lasketaan yhteen, niin potilasmäärä on siinä läjässä merkittävästi suurempi. Mediasta saa käsityksen, ettei sairaaloissa tehdä muuta kuin leikataan. Eipä kiljuta vaikkapa neurologipulasta tai psykiatripulasta, joka on riivannut yliopistosairaaloitakin niin kauan kuin jaksan muistaa. (En ole kumpikaan, sivusta seurannut kumminkin.) Olen ai-van kyllästynyt median antamaan vääristyneeseen kuvaan. Eivät viitsi ottaa selville kokonaiskuvaa. Monilla ei-kirurgisilla erikoisaloilla on monessa sairaalassa jonot jumissa.

Onhan niitä keikkafirmoja ja ryöstöpalkkoja, mutta sen osuus koko terveydenhuollon budjetista on pieni. Vastikään Lääkärilehti siitä kirjoitti ihan prosentteja myöten ja on se jossain alaviitteessä ollut muuallakin. Muttei mediaa kiinnosta otsikoihin nostaa, turmelisi vain klikkiotsikot. Kansa nääs vauhkoontuu siitä, että ei ole lääkäriä ja joku saa paljon palkkaa. Soviet Finland, kaikille saman verran olipa koulutus kuinka pitkä tahansa. Mitäs käyvät 12 vuotta koulua ja tekevät hulluna töitä yölläkin erikoislääkärin paperit saadakseen.

Nuori terveyskeskuslääkäri sanoi mulle, ettei kannata lähteä sairaalalääkäriksi erikoistumaan, kun erikoistumisvaiheessa saisi puolet siitä palkasta mitä saa jo nyt erikoistumattomana terveyskeskuksessa kun vain jonkin verran päivätyön lisäksi päivystää, eikä yön yli välttämättä tarvi tehdä sitäkään.

Jaa-hah, nyt Lukijani jo huokaa: eikö se 100% jo ala pikkuhiljaa tulla täyteen sitä it-huttua. Hän on oikeassa! Juuri kilahti satanen lasiin ja meikäläinen voi nostaa kytkintä.

Toivottavasti päkätykseni ei pahoita kenenkään mieltä, eivätkä ihanan keltaiset ja punakat syyslehdet kirjasinteni myötä tällä sekunnilla tipahda kuollean ruskeina maahan. Haluan vain väläyttää muutakin näkökulmaa, kun sellainenkin on. Tässäkin asiassa.

Olkoon rauha kanssamme (oho, lapsus. Piti lukea, että ”kanssaNNE” :D).

Teidän Klara

Tähtiä päiväkirjan reunassa

Jyrkänteen reunalle oli tehty minulle kukka-asetelma 😀

Hyvä Lukijani, tässä pätkä päiväin kirjausta

Alkusanat:

Tapahtumapaikkana on puolenkymmentä vuotta sitten hankkimamme itärajan torppa. Olen kutsunut tätä Autiotuvaksi, koska tämä on kuin metsähallituksen kämppä. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, tulisijalämmitys puulla. Pärjään pikkukamiinalla, pojat savuttavat isompaa uunia. Perille tullaan yhä vaatimattomampaa tietä, loppupätkä pientä metsätietä, jota paikallinen huoltaa. Käy viidellä kympillä talvella tien avaamassa. Mökki ostettiin paikalliselta, eikä sillä rahalla saisi liiteriäkään järvi-Suomesta. Sen verran on tullut hintoja katselluksi.

Illalla klo 23.30

Alkuun oli tälle viikolle kohteena Lappi, mutta Huutosen Masan kartat mietityttivät ja vaihdoin suunnitelman sienenkattelureissuksi mökille itärajalla. Puolukatkin on poimimatta. (Korottaa ääntään) Kukaan itseään kunnioittava perheenemäntä ei jätä puolukoita poimimatta! (Nostaa heristävän sormensa) Äläkäämme unohtako myöskään tyrniä, tuota makuhermojen kutkuttelijaa! Jotkut syövät sitä tynnyrikaupalla, onhan se mitä maittavin eines! Sanalla sanoen: vie kielen mennessään. Sanoisin, että kirjaimellisesti ulos suusta, sen verran kamalaa. Ai terveellistä? No, jos ruokavalio on niin C-vitamiiniköyhä, että keripukki uhkaa, niin ostaa vitamiinipurkin. Keripukki tosin on ääriharvinaisuus, liekö normiruoan syöjällä vuossatoihin nähty, jotta iltalehteen pääsisi. Jos multa kysytään, niin joku raja se pitää olla ”terveystuotteidenkin” kanssa. Meinaan, että samat C-vitamiini-intoilijat saattaa kantaa vatsarasvoissaan merkittävästi suurempaa terveysriskiä. Mutta sen sanoessaan lääkäri vaiennetaan mauserilla. Ei miellytä kuulijaa nääs. Kokeiltu on. (Olen jättänyt lauseen aina kesken ja säästänyt henkeni.)

Otettu kännykkäkameralla 26.9. klo noin 23.

Nyt on upea tähtitaivas. Pohjantähti, olikhan Saturnus tuossa, Seulaset ja ja ja… Ja hemmetinmoinen sateliittiliikenne. Mahdettiinko jossakin maan kolkassa nähdä monitoreista, kun vilkutin? Siellä viirunaamat hekottivat suu väärällään, että mikä noita-akka se tuonkin järven rannalla sohii.

Järvellä on hipihiljaista, pilkkopimeää. Pinta on tähtien peilinä ja kuvastuupa pätkä revontultakin. Kun äsken läksin nousemaan rannasta torpalle tulin vilkaisseeksi taakseni. Metsänreunaan oli ilmestynyt kumma keltainen valo, kuin nuotion loimotus, joka heijasteli järven pintaan. Säikähdin hitokseen: minkä helvetintulen se vanja nyt on sytyttänyt. Tässähän ei käytännössä paljon muuta välissä ole kuin järvi ja ripaus metsää. Mutta istu ja pala! Olikin kuun sirppi (ilman vasaraa). Vahvistuen työnsi piikkiään esiin. Leikkaa nyt taivaankantta koko komeudessaan. Kuvausvehkeet ei harmillisesti riitä tallentamiseen. Sirppi näyttää kellahtavan kumolleen pilvenretaleen taa.

Aamulla klo 11

Huomenta.

Olen aamukahvilla vasta nyt, vaikka heräsin klo 5.20 intiaaniherätykseen (ehkä Lukijani tietää mikä se on 😀 ). Piipahdin rantaan nuuhkimaan raikasta, kosteankylmää aamuilmaa ja kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Palailin sitten vielä pehkuihini muutamaksi tunniksi.

Täällä ollessa käyn aamuisin uimassa satoi tai paistoi, ellei järvi ole jäässä (heh). Tänään on veden lämpötila +10. Mittaustulosta ei tarvi epäillä laskeutuessaan kaulaa myöten vedenpinnan alapuolelle. Ei siinä monta rintauintivetoa kärsi vetää. Avantouinnin ihailijako – päin vastoin. Mutta raitis ja puhdas erämainen järvivesi loiskii soluissani. Ne haluavat hetkeksi hakeutua omaan miljööseensä. Horoskooppimerkkikin jo velvoittaa 🙂

Ammatin puolesta sanon selkokielelle muutettuna, että ääreisverenkierto säikähtää kylmää vettä ja vetää suonet suppuun. Silloin sydämen vasen kammio joutuu pumppaamaan tiukkaa vastusta vasten hetken aikaa ja verenpaine ja syke nousee. Siinä jos on pumpussa vähän klappia tai muuta resuisuutta tai pahempaa läppävikaa, niin se joutuu hetkeksi pinteeseen. Otan riskin ja luotan verenpainelääkkeeseeni 😉 Sillä mitä olisi elämä ilman nautintoja, iloa ja hyvää mieltä tuottavia asioita! Kuolemanriskiä vähentäviä kumpainenkin!

Tietäen, että tänään alkaa sataa kirmasin ennen aamukahvia poimimaan litran puolukkaa torpan rinteestä. Hyisevää meininkiä paljain käsin, mutta rentouttavaa: vain vienoa tuulen suhinaa. Linnuista ei juuri enää ääntä lähde satunnaisia raakkumisia ja pieniä tiaispiippauksia lukuunottamatta. Toissapäivänä kuulin hanhia, mutta lienevät kaikonneet.

Eilen metsätietä sieneen ajaessa astahti parin metrin päähän etupyörän eteen pusikosta ukkoteeri. Hetken näytti, että paistia tulee, mutta molempien refleksit toimivat. Hieno lintu sekin! Sienipaikkaan sain vinkin metsästäjältä ja osoittautui käynnin väärtiksi. Kantarelleja oli jokunen, suppilovahveroita enemmän. Mutta kaiken kruunasi etukäteen kartasta havaitsemani sienipaikan läheinen kohde, jonne rämmin. Metsät on sitten täynnä hienoja paikkoja!

Kartassa oli jyrkänne, jota jotostelin katsomaan. Hieno, noin 100 metriä pitkä, korkeimmillaan noin kolmen metrin pudotus!

Sienistä täytyy aina ottaa kuva ja laittaa se someen, että muita harmittaisi 😉 Nooh, tosiasiassa sillä tulee hyvin testatuksi se, kuka on kilpailemiselle altis ja kellä puolestaan psyyke riittää iloitsemaan toisen puolesta kokematta sielullista sienivähennystä. 🙂

Torppa alkaa kylmetä, mittarissa +18. Aprikoin hetken sytyttäisinkö enää kaminaa, kun aion tänään kotiutua. Nakkasin kumminkin jonkun klapin käryämään. Klapit ostetaan paikalliselta pojalta samoin kuin kaikki, mitä täältä vain saa. Näillä nurkilla ei työtä tai työpaikkoja ei liiemmälti ole.

Tässä pätkä päiväkirjaa. Sen ydinviesti on tämä: syksy on upeaa aikaa! Myös lokakuulle kääntyvä vaihe, kun luonto kuolee, maa jäätyy, tulee hiljaista, raikkaan viileää ja upeita ulkoilukelejä. Ei ole pistäviä eikä purevia kanssakulkijoita. Eikä tarvi olla sosiaalinen. Saa olla omissa oloissaan vaikka sohvan nurkassa shaaliin kääriytyneenä. Lepäilee ja kotoilee ja liukuu joulukynttilöiden sekaan. 😀

Voimia ja energiaa syyspimeyteen!

Klara

Toissapäivän retkeltä. Retki kesti kahdeksan tuntia, enkä koko aikana nähnyt tai kuullut ketään.

Polkua ja ohjeita hämähäkin tappamisesta

Kirkasvetinen harjulampi, upea paikka Suomussalmella.

Hyvä Uskollinen Lukijani,

jokunen päivä tässä hurahti muissa merkeissä. Vähän oli tietokonehommaa ja muutama työpäiväkin matkustuksineen. Mutta nyt istun kirjoituspöytäni ääressä katsellen ikkunasta kuinka aamun valo hitaasti puskee esiin taivaanrannasta. Harmaalta näyttää, sadepäivä tiettävästi tulossa.

Talo on hiljainen. Nousin puoli kuusi ja hiivin makuuhuoneesta, josta peiton uumenista kuului kuiskaus: ”Huomenta.” Joku vuosi taapäin Talonmies kysyi: ”Miksi me aina kuiskaillaan?” Ei keksitty, mutta ollaan jatkettu käytäntöä vanhasta tottumuksesta ikään kuin talossa olisi joku puheeseen heräävä. Muttei täällä ole kuin Hurtta. Nousemisen ääniä kuullessaan se osaa kyllä ryhtyä juuri ja juuri havaitsemiskynnyksen ylittävällä, ärsyttävällä kimeällä ininällä ilmoittamaan, että herätty on ja mikä tässä jumittaa. Nyt sillä on joku naisjuttu meneillään ja kova hinku kyntämään kuonolla maankamaraa. Ehdittiin jo miettiä ruunaamista, mutta toistaiseksi on armo käynyt oikeudesta. Edellisen uroksen naisviehätykseen kastroiminen ei oikeastaan auttanut, tuli vain virtsankarkailua kaupan päälle.

Näistä sinänsä erinomaisen mielenkiintoisista ja ratkiriemukkaista koiran virtsaelintoiminnoista siirrän neuroniverkkoni kulkemaan muistoihin talletettua metsäpolkuverkkoa pitkin. Astrosyytit tukevat tilannetta sähköimpulssin kiitäessä yhä harvenevaa aksoniverkostoa pitkin.

###

Nääs kävi sillä viissiin, että männäviikolla tempaisin itseni ylös hyvästikin ennen kukonlaulua, nappasin aamupalan koriin, hyppäsin autoon ja ajoin satoja kilometrejä Suomussalmelle lapsenlapsen nokkamukista välillä kahvia hörsien. Tässä vinkki autoilukahvilatoiminnan ystäville: lasten nokkamuki autoon, niin ei pala huulet kuten termosmukeissa. Ostan lastentarvikeosastolta sellaisen itsellenikin 🙂 Noin ylipäätään muutenkin on hyvä ryhtyä hyvissä ajoin harjoittelemaan nokkamukista juomista. Anoppikin istua törötti liki satavuotiaana nollat taulussa vanhaintalon päiväsalissa muki edessään muutamaa vuotta nuorekkaampi sisarus vieressään, muki edessä hälläkin. Niin se menee, jos elinpäiviä riittävästi suodaan.

No, palaan metsätunnelmiin. Kiskaisin repun selkääni ja painelin polkua ihastuksissani. Noilla raukoilla rajoillahan ei Raatetta lukuunottamatta juuri ketään näy etenkään, jos livahtaa sankan metsän hellän halauksen sisälle. Upea päivä veti eteenpäin kunnes oli pysähdyttävä nuotiopaikalle evästelemään. Ja katso: siihen pyörähti kaksi reipasta paikallista linnustajaa pyssyt olallaan. Ryhtyivät oitis tulentekoon ja makkaranpaistoon. Vaihdettiin ajatuksia hyvä tovi. Ai, että tykkään perukkakylien ihmisistä, joiden pään sisäinen sähkövirta ei syki liikennevalojen pulssittamassa rytmissä. Kaikenlainen levollinen tuumailu ja pyöreän ajatuksen kierittely on näiden ihmisten vahvuus. Siitä voi yrittää ottaa oppia, mutta huonosti onnistuu asfalttikatujen lapselta.

Taas löytyi yksi upea rotko lisää kokemuskavalkaadiin. Valotus ei ole ihan priimaa, mutta asia kuvasta selkiää.

Jotostelin polulla kymmenisen tuntia, kävin jopa uimassakin tuossa kirkkaassa lammessa ja lompsin autolle vasta, kun aurinko huiskutti hyvästejä metsän takaa. Vähän harmitti, etten ottanut yöpymiskamppeita, hyvä laavukin olisin ollut. Mutta oli muutakin pitkän matkan ajoa vielä sille viikolle, niin järki voitti jo kotona reppua pakatessa.

Näinkö eläimiä? En ainuttakaan. Linnustajat raportoivat metsäkanalintuja olevan tänä vuonna vähän ja samaa sanoo perheen metsästäjä. Suomussalmi on poroaluetta, mutta eipä näkynyt pantakaulojakaan. Metsäpeurat kulkevat Kuhmon puolella ja siellä niitä kyllä näkee. Metsäpeura on havaintojeni mukaan poroa liukasliikkeisempi, mikä autonratissa on tullut pistetyksi merkille.

###

Näitä heijastusvesiä ei kerta kaikkiaan voi jättää kuvaamatta.

Lopuksi kerron hieman lapsuudestamme Talonmiehen kanssa. Aikanansahan oli, kuten Lukija hyvin muistaa, monenlaisia tokaisuja ja hokemia, joita lapset sekä jakoivat keskenään että kuulivat vanhemmiltaan. Näille päähän pätkähtäville kommenteille Talonmiehen kanssa naureskellaan. Muistan satavarmasti minulle sanotun, että jos juo kaakaota kupista, jossa lusikka töröttää, tulee eräs hamekansa hakemaan osaksi heimoa. Edesmennyt Wanhaemäntä kiisti tämän jyrkästi, mutta noin viisivuotiaan muisti on järkähtämätön vielä kuuskymppisenäkin (vino hymy). Vai sanoiko sen naapurin Leena, joka oli hemmoteltu pirullinen kakara muutenkin. Oikea lellivauva. 😉 Minnekä mahtoi elämä hänet kuljettaa, mene ja tiedä. Varmaan kiilaa jossakin ruokakaupan jonossa ja pudottelee myrkytettyjä lihapullia puistoihin.

Talonmies oli törmännyt päänsisäiseen kieltokylttiin suunnitellessaan kämppään pesiytyneen hämähäkin tappamista. Ääni pään sisällä sanoi: ”Jos tapat hämähäkin, sun isä ja äiti kuolee!” Talonmies oli kavahtanut ja luopunut oitis suunnitelmasta… kunnes oli hoksannut: ”Nehän on jo kuolleet,” Ja niin hän rohkeni toteuttaa aikeensa.

Sen pituinen se 😀

Nyt alkaa kämpässä tapahtua. Talonmies hiippailee alatasanteella ja Rakki kävi räykyttämässä työhuoneen ovilasien takana. Se ei onneksi osaa avata ovia kuten useampi edeltäjistään.

Näihin virkistäviin ja elähdyttäviin puheisiin. Oikein hyvää syysviikkoa Lukijalleni vaikuttipa hän millä mahdaatilla ja missä päin tahansa,

Klara S.