Hyvä. matkatoveri, täällä minä. Mitäs se minä? Minä ihmettelen, ettei näköjään noin kahteen viikkoon ole löytynyt muutaman tunnin luovaa rupeamaa, jotta olisin kirjoittanut luottoystävälleni, Ainoalle Lukijalleni siis. Tälle aamulle oli tarkoitus rauhassa istua tähän ruskean kirjoituspöytäni ääreen. Ja nauttia ilosta, jonka saan näppäinkirjasinten asettelusta aivokuorisignaalien määräämään järjestykseen. (Olen antanut itseni kertoa itselleni, että jonkun ilonpilkahduksen tuotan Lukijallenikin. Ettei hänkään tuskan vääntelemin kasvoin joudu kirjasinpöheikön läpi kahlaamaan.)

@@@

Että mikä on pitänyt kiireisenä? Helppo sanoa heti: muiden asettamat aikataulut. Näihin luetaan tietysti työaikataulut, joissa on pysyttävä.

Sitten myös omaiset: kaksi muuttajaa, yksi lapsenlapsi, yksi dementti, yksi vähäosainen, yksi vaikeasti metabolisen oireyhtymän kourissa kamppaileva, yksi ripuloiva koira. Sitten on vanhat toverit: yksi vaikeasti selkäkipuinen (ohjattu selkäortopedille), yksi vihamielisen miehen kanssa sinnittelevä (tarjottu olkapäätä), yksi yksinäinen itsetuntovaivainen (annettu kehuja kaikista Lapin hiihtokuvista, muttei poroista kun ne paskoo mun myynnissä olevan pirttini ympäristön ja seisoo kuistilla). Sitten on työtoveriinsa kyllästynyt kaukopaikkakuntalainen (kannustettu vaihtamaan kinkeripiiriä). Sitten on työkuorman alle uupuva lähiesimies (Kieltäydytty lisäduunista, tarpeeksi jo muutenkin). Lisäksi on yksi kuolinpesän jakoa kärttävä sukulainen, jota kiukuttaa: ”Kun kukaan (muu, toim.huom.) ei tee asian eteen mitään!” Näistä viimemainittu kuormittaa ehdottomasti eniten.

Yritän opetella asettamaan rajoja aikatauluihini. Ehkä olisikin toisen osapuolen vuoro asettua joustorooliin: ”Ota tai jätä, mulle käy vain tämä”. Olen nähkääs yleensä se joustavampi kuminauhanainen (lukija havaitsee kirjasinten värisevän itsesäälistä ja omahyväisyydestä). Perusteen esitin joskus eräälle Nelikymmenvuotisen Tulipalokiireen juoksuttamalle*. Peruste oli tämä: työn lisäksi ei ole mitään niin fiksoitua toimitettavaa, etteikö siitä voisi joustaa. Kunhan siis chillailen elämääni. Mutta nyt se on loppu! Sankarimainen oman ajankäytön haltuunotto alkakoon! Ja seuraa teesin naulaus. TEESI: Hei maailma: tulin ulos kaappikellosta!

*Jotta armollinen ja sitämyöden jalo luonteeni esiintyisi edukseen lisään tähän: 40vuotinen Tulipalokiire assosioituu mitä todennäköisimmin seikkaan, jota pimittää. Nimittäin äärimmäisen uuvuttavassa mittakaavassa seuraa kaipaava puoliso. Talonmies on verrokkihenkilö: ei koskaan soita minulle, kun olen retkeilemässä. Puhumattakaan, että soittaisi viimeisenä leiripäivänä tunnin välein kysyäkseen, ”Koska sä tulet kotiin?” Talonmies tietää, että tuon tyyppinen toiminta saisi minut raivoihini ja häipyisin leiriin kuukaudeksi. (Miten tuommoista voi joku sietää, kysyn vaan.)

@@@

Harjoitus on alkanut.

Osa 1. Operaatio ”Radikaalin ratkaisu”, ennenkuulumatonta! Siirsin nimittäin Toveri Oloneuvoksettaren kanssa sovittua tapaamisaikaa tunnilla (sic erat scriptum!) aiheuttaen mitä todennäköisimmin pienen kriisin päivän lukujärjestyksessä. Köksäntunnit vaihtoi paikkaa liikkatuntien kanssa, jumalatonta menoa. Syy siirtoon: saan rauhassa ja ajatuksen kanssa latoa nämä katkerat ja röyhkeät kirjasimet Lukijalleni. Olen kuin Tyyne Kettunen, joka suomii ystäväänsä Aune Natusta. Mutta ei hätiä mitiä, sillä todennäköisesti hakemukseni ei mene läpi, mutta katsotaan.

Aune Natusella on rutiininsa. Siis suoritteet, toimintamallit ja ”olin kyllä aikonut klo X tehdä asian Z”. Mutta ollaanpa nyt kerrankin armollisia: meillä jokaisella on tärkeitä asioita, jotka on pakko (tai sisäinen pakko) toteuttaa. On huollettava lomaosake, on markettipäivä ja tehosiivousiltama. Lisäksi on mankelointimaanantai, saunanpesutiistai, hiihtolenkkikeskiviikko, toimelias torstai, pesutupaperjantai ja lastenlapsilauantai. ”Mutta sunnuntai on vapaa, sovitaanko se?” Ja minä ajattelen: vai sovittaisko Zoom-virtuaalilenkki pesutupaperjantain jälkeen, kun olen junassa tulossa paikasta Q.

@@@

Lopuksi sananen rajoitteista, joihin https://paratiisinvangit.blogspot.com ansiokkaasti puuttui. Suosittelen Lukijalleni hakeutumista tämän blogin ja etenkin tämän tekstin ääreen. Siinä on meille tuttuja mausteita ja ainesosia, jotka on jollain tapaa tarttuneet jokaisen kurkkuun enemmän tahi vähemmän.

Tunnistan blogitekstissä mainitun, peruuntuneen tilaisuuden aiheuttaman vapaudentunteen. Omalla kohdallani se johtaa välittömään ahdistukseen johtuen luonteeseeni tervan lailla tarttuneesta piirteestä hoitaa sellaiset asiat heti pois alta, joissa on itsellä joku rooli. Seurauksena on hyvin usein jonkinlaiset hiertymät toimintaympäristössä. Tuore esimerkki on email-pommitus suuntaan Ö, jossa viranomainen ei saa päätetyksi asiaani. Huom: syy ei ole kiire, vaan osapuolen saamattomuus. Ja uskallan sanoa varmaksi tiedoksi.

Tämä k***na-aika on omalta osaltani ollut hektistä nettikokousten ja mööttejen rallia o.t.o. Kaiken päivätyöhön sisältyvän höösäyksen lisäksi on pitänyt heittämällä hankkia pätevyys sen-tämän-ja-tuon sovelluksen käyttöön. Tähän ei aikatauluissa (sic!) ole huomioitu mitään ylimääräistä varausta: heittämällä kehiin vaan.

Mutta kuten sanassa ehkä sanotaan, ja ellei sanota niin se tulee sinne lisätä, jotta kaikesta aina kumminkin jotenkin selviää! …Paitsi kuolemasta. Tuttavani meni juuri äkillisesti pois: R.I.P.

Itsenäisyyspäivää! Klara