äiti – Klara Saken kirjoittaa

Hyvä Lukijani,

viikonloppuna on aika siunata äiti viimeiselle matkalleen. Hän oli jo kauan ehtinyt odottaa, että aikansa tulisi, korkea ikä. ”Oi kiitos sa Luojani armollinen, joka päivästä, jonka ma elin”. Meillähän on ollut näiden jäähyväisjuhlien ruuhka tälle keväälle.

Jälkeenjääneitä omaisia ei byrokratia helli. Äidillä oli edunvalvoja, jolta tipahtivat rukkaset käsistä ennen kuin äiti kunnolla kylmeni. Ilmoituksen saatuaan otti hän oitis sisarukseen yhteyttä: ”Kuka jatkaa, kuka on kuolinpesän hoitaja?” Edunvalvoja informoi: velvollisuutensa loppui kuolinhetkeen. Varmasti näin onkin, jonkun paragraafin mukaan. Ei epäilystäkään. Byrokratiallehan on tunnusomaista, että asiat hoidetaan kuin rasvattu salama, eikö totta 😉

Kuolinpäivänä ei vielä ehditty tuota ajatella, eikä edunvalvojalle niin vain soitellakaan. Hän soitti seuraavana päivänä: jatkaja päätettävä pian! Oltiin tuolloin siivoamassa juuri edesmenneen V:n kämppää. V:n perunkirjoituksesta oli juuri tehty verottajalle lisäaikapyyntö perunkirjoituksen siirtämisestä yli verottajan asettaman 3 kuukauden määräajan, kun siihen ei pystytty. Menihän sukuselvityksen saamiseenkin seurakunnalta kolmisen viikkoa. Siinä oli mukana seikkaperäiset, A4-mittaiset ohjeet oikaisupyynnön tekemisestä. Aihe jäi epäselväksi, kun en lukenut. Koskikohan 80 euron todistusmaksua?

Vielä tässä nyt seurakunnan kanssa väittelemään. Arkun ja uurnan ostoissa, kuolinpaidan valinnoissa, seppeleissä, muistotilaisuuksien tarjoiluissa ja osallistujille ilmoittamisessa, kuolinilmoituksissa, pankkiasioissa, asunnontyhjennyksissä, autonmyynneissä, kiinteistönvälittäjäyhteyksissä, lipunnostoissa, avainten teettämisissä, V:n talvirenkaiden etsimisessä, fasetilien lopetuksissa ja sen semmoisissa on ollut ihan riittävästi.

###

Ymmärtäisin edunvalvojaa, jos valvottavalla olisi paljon rahaliikennettä ja sen soljumisesta huoli. Mutta hoivakotilaisella ei ole. Kerran kuussa hoitopaikan lasku ja apteekkilasku ja siinä se. Pankkikin saa kuolemasta ilmoituksen, tilien lopetuksen ehtii myöhemminkin.

Take home message: kun vaari tai muori kuukahtaa käsiisi, niin soita heti edunvalvontaan ja kiitä yhteistyöstä. Kukkalähetys vielä perään, hätätapauksessa muistopöydän kukat käyvät.

Yhteenveto: jos suru kohtaa, niin älä luule systeemin siitä piittaavan. Sääli on sairautta. Se on poltettu motoksi byrokratian rattaistoon. Siinä sitä itkuinen omainen pyörii nenäliinoineen rattaistossa kuin Charles Chaplin elokuvassa Nykyaika.

###

Yhtä kaikki, Wanharouva on nyt kulkenut tähtein taa – ehkä V:n luo? Onko isäkin siellä? Hu-huu: kuuleeko Tuonilmainen, kuuntelen! Kas vain: siinä samassa puhelin kilahtaa. Kuka soittaa?

Se on tytär. Laittaa konsultaatiovastauksen maallisempaan kysymykseeni. Se koski kuluttajansuojaa ja mahdollista valitusta maksamani majoituspaikan tehtyä sikatempun. Avaan asian joskus, nyt verenpaine vain nousi. Mutta enshätiin vinkkaan: ole todella tarkkana, jos valitset huoneistomajoituksen lomakeskuksen tapaiselta alueelta. Siellä on totuttu sekä sikamaisiin asiakkaisiin että sikamaisiin toimintamalleihin. En ole kummankaan ystävä.

Tytär vastaa: ”Erinäisiä virastoja ja instansseja vastaan taistelleena totean, että jos saat edes rahasi takaisin, niin hyvä. Pistät sitten vain kostoksi laajalla jakelulla levitykseen palautteet / negatiiviset kommentit nettiin.” 😀 Äitinsä tytär 🙂 Äiti puolestaan on tytär edesmenneelle äidilleen, joka oli tärpäkkä ihminen. Erotti kristallinkirkkaasti oikean väärästä ja osasi toimia, jos oikeus ei toteutunut. Tärpäkkyyden lisäksi näki punaista havaitessaan ”äitimadonna”-asenteita (sama täällä). Koki, että äiti on ”vain ihminen”. Siis itsenäinen nainen, joka ei äitiyden ylistyksen maireiluja kaipaa. Tietää arvonsa muutoinkin.

Näitä voi itse kukin äitienpäivänä miettiä, lapsena tai äitinä. Mullahan ei näytelmässä enää ole kuin äidin rooli. Tyttären rooli on menetetty. Hyvä niin. Olen näetsen jo niin iso tyttö, että pärjään ilman äitiä maailmassa 😉 Mutta äiti ei enää viime vuosina pärjännyt ilman minua. Niin se menee, ja niin se tulee menemään – jos elinpäiviä riittää.

###

Oikein hyvää viikonloppua Lukijalleni!

Karistan lähipäivinä kotimaan mullat kengistä Talonmiehen vanavedessä (tasa-arvoa nääs), kun siirrytään hetkeksi pallopelipaikoille. Luulen postaavani sieltä, jollei joku kierrepallo osu operaattoreiden verkkoihin.

Tarjoan vielä Lukijalle kiitokseksi ruishiutalepuolukkapuuroa omassa kodissaan 😀 Pikaohje kuvan alla.

Kiitos paljon! Klara

Pirkan Luomu-ruishiutaleita 1 dl, kiehuvaa vettä 2 dl, ripaus suolaa (jos lääkärisi antaa luvan, soita hälle kotiin illalla) > puuroaihio ruokatermokseen yöksi. Aamulla pari rkl pakastepuolukkaa sulamaan puuroon, voi lisätä teepannusta pari rkl kiehuvaa vettä. Sähkövatkain esiin + 1 vispilä paikoilleen > surauta joku minuutti termoksessa. Lisää keinotekoista makeutustippaa (teen niin sokeria välttääkseni) tai sokeria ja se on siinä: ruispuolukkapuuro! Kätevää.

Neidonkenkä Kuusamon neidonkenkäpaikalla (se paikka siellä leirintäalueen lähistöllä Oulangalla, Rytisuo). Kuva: minun ottama. Ja en tallonut mitään enkä ketään, en ta-kuul-la. Tuo harmaa on pitkospuu.

Hyvä Lukijani,

kaikki retkikirjat (melkein) on luettu ja tutkittu, netin materiaalia pengottu, karttoja levitelty ja laskostettu ja tänään kuljettu viitisentoista kilometriä taajamateitä kuvitellen niiitä metsäpoluiksi (ja selkään 15 kiloa tavaraa…). Enää puuttuu vain kesä.

Melko hyvin onnistui irrottautua todellisuudesta, kun samalla kuunteli podcastia välittämättä jyräjävästä liikenteestä. Ilmassakin oli metakkaa, mistä lie terässiivet ilmestyivät ja minne katosivat. Toivottavasti eivät idästä. Pari joutsenta lekutteli jakamassa taivaankantta terässiipien kanssa.

###

Kesän muistoja pulpahti kuva-arkistostakin. Merimelontaa ja Kuusamon Niitselysjoen ylitystä vaijeriveneellä. Vietin siellä Kerojärven kämpällä yhden yön ja Kerojärven reittiä kyllä markkinoisin Kuusamon kansoitettujen polkujen vaihtoehdoksi. Liikasenvaarantieltä pääsee reitille tai toisesta päästä Hautajärveltä, siis Sallan puolelta.

Kerojärven kämpältä. Siinä on myös sauna samassa rakennuksessa (ainakin aiemmin). Kuva: itte otin.

Kerojärvi kesäkuun yönä. Hitosti oli sääskiä. Kuva: oma

Kuusamo on mulle tuttu paikka ja siellä on tullut kuljetuksi kesää talvea. Karttelen Kuusamon ruuhkapaikkoja kesällä, mutta on siellä paljon muitakin hienoja kohteita, samoin Posiolla. Kyllä piipahtelen Karhunkierroksellakin ihmisiä jututtamassa, muttei ne ole mun sielunmaisemaa, liikaa sakkia. Maisemathan siellä on upeat ja suon mielihyvin ihmisille sen, että jakavat ne …keskenään 🙂 Olen niistä osani saanut niin moneen kertaan, että hyvin voin antaa ne toisillekin.

###

Tulevana kesänä käyn pyörimässä Urho Kekkosen puiston itäreunalla. Paljon on vettä virrannut Suomujoessa sitten viime kerran – kaksikymmentä vuotta? Lähden kaveriksi toiselle, jota retkikärpänen puraisi, kun myin hälle toisen makuualustani. Sai syttöä.

Toinen reissu on suunnitteilla Käsivarren tienoille loppukesästä, jos Luoja suo ja säät sallii. Kaveri pahaa aavistamatta heitti siitä idean syyspimeillä. Arvasi, että nyt tuli sanottua sellaista, mistä joutuu vastuuseen. No, kartat on tulostettu ja reitti suunniteltu. Vanha retkikaveri on kyseessä ja meitä yhdistää se, että ollaan molemmat outoja tyyppejä. Hyvä yhdistelmä, jolla pärjää! 😀

###

Neidonkenkään palaan vielä. Tuo suojeltu kasvi on semmoinen, ettei sen näkemistä ja kuvaamista parane mennä leuhkimaan muualla kuin näin luottoseurassa. Osa ei sitä tunne ja huokaisivat ihastuneina: ”Voi miten kaunis – mikä kukka tuo on, mistä löysit?” Ne, jotka tietävät, tulevat kasvoiltaan vihreiksi ja sanovat: ”Tiesitkö, että kuvaajat tallaavat nämä harvinaiset kukat alleen. Tulee lajille suurta haittaa ja …nauku nauku…” Olen oppinut tämän läksyn ja pidän visusti asioita tietonani sen vuoksi ja heivaan närästelijät pois lähipiireistäni. Suosittelen sitä Lukijallenikin (ja tässä toistan taas itseäni, mutta tosissani tarkoitan). Meillä on vain yksi elämä. Ei sitä kannata tärvätä mielensä pahoittajien ja näräilijöiden seurassa.

Mun merireissua joku vuosi sitten Pohjanlahdella. Tuolla on kansallispuistokin ihan Perämeren pohjukassa, jos joku innostuu paatteineen sinne pärskyttelemään. Kuva: oma

###

Kiitos Lukijalle, kun sain näitä kesän muistoja verestää tässä! Osa kuvista voi olla jo aiemmin postattuja, vaan haitanneeko tuo. Uuttakin pukkaa koko ajan 🙂

Ja mitä tulee ainoan elämän käyttämiseen ilon lähteenä, niin tulin sitä tosissani aatelleeksi tänään ulkona kulkiessa ja arkussa nyt lepäävää äitiä ajatellessa. Käytti jokaisen päivänsä tarkkaan niin kauan kuin vielä muisti kuka on ja missä on.

Muutenkin tuli äiti mieleen tämän päivän keleissä, kun alkoi hiostaa ja riipaisin takin alta yhden puseron vähemmäksi. Äidit muistuttelivat keväisin lapsiaan kevätkeleistä. Lukijallenikin varmaan tuiki tuttua! Äideillä oli niihin aikoihin keväisin kaksi pointtia:

”Äläkä istu kylmälle kivelle!”
”Ei sitä missään kesäkamppeissa vielä kuljeta, kun routa on maassa. Petollista se lämmin keli keväällä on!”

Erityinen älämölö siitä syntyikin, kun kevättalvella ennen luokkakuvan kuvausta hilipasin kotiin vaihtamaan kesämekon päälle ja juoksujalkaa takaisin koululle. Niinpä luokkakuvassa retalehtaa yksi tyttö lyhythihaisessa kesämekossa, kun muilla on korkeakauluksiset puserot, villatakit ja hiihtohousut. Saattaa olla, että sama tyttö on sittemmin sortunut muihinkin hullutuksiin, hetken mielijohteesta.

Näihin puheisiin, Klara

Avainsana: äiti

Muistojuhlaa ja ruispuolukkapuuroa byrokratian rattaisiin

Neidonkengällä talvea takamukseen ja tajunnanvirtaa