Hyvä Lukijani,

onko vierahia tulossa? Puskeeko viestimiin, että iltasella olisi käyntiä teilläpäin? Syntyykö jostain omituisesta syystä vaikutelma, että ovesta kohta tursuaa pataljoona ruokavieraita? Ei hätää! Kaikkeen on aina ratkaisu, hyvä tahi huono.

Tässä tapauksessa joku aivokurkiaisen (olikohan, että corpus callosum?) takainen vinkaus toi päähäni viestin pikaisesta ruoanlaitosta. Ainakin työmies tulisi syömään jälkeläistään kotiin hakiessa.

Niinpä vedenkeittimeen vesi kiehumaan (nopeuttaa prosessia), siitä vesi kattilaan, jonne hujautetaan paketillinen makaronia, keitetään. Säntäys pakastimelle, ovi repaistaa auki ennen kuin pienokainen, juuri ryömimään oppinut, pujahtaa alimpaan lokeroon. Kauhotaan kananjauhelihapaketti, chiliä, paprikaa, pakastelokeroon hieman alleen pissinyt, pakastettu valkoviininjämä – ainakin nämä. Lapsi pois pakastimesta ja kaahaus hellan ääreen. Kanat pannuun, samoin muu roipe, kasa aurinkotomaattia öljyineen, fetajuusto murustettuna, maustehyllyltä sitä sun tätä ja valkoviini: riitaantuuko yrmeän chilin kanssa.

Lapsi lonkalle roikkumaan, makaroni (nyk. pasta) lävikköön. Lapsi syöttötuoliin, Piltit perään kahdesta purkista, maitoakin. Laps lattialle, paluu hellalle, uunipannun öljytys, koko läjä uunipannuun, kananmunaa, kahvimaitoa ja uuniin. Laps lattialle, raahautuu uunille ihmettelemään, tarkistetaan, ettei pikkukäsi pala. (Hyvä, kun uunin lasi on suojattu nykyään.)

Lopputulos: hyvää tuli, vaan ei syöjiä. Työmies meni töistä kuntoilemaan, laps läksi äitinsä mukaan ja ruoka jäi käsiin. Siis kuivuri esiin, kippaus sinne ja loput Talonmiehen ja omalle lautaselle. Sen pituinen se. Kuivatun ruoan ennallistan ja syön retkellä. – Ohje: kaivele kaapeista mitä sattuu, lyö pannuun ja siitä uuniin ja son siinä. Anoppi ällistyy: mitä taituruutta, mitä gurmettia! (Oma anoppini tosin ehti kuolla liki sata vuotta gurmettia odotellessaan.)

###

Polkuhommia. Olen koko päivän ollut taas dissaamani harrasteen äärellä eli säätänyt tavaraa rinkkaan sommitellen sen kaikilla eri variaatioilla ja päätyen aina samaan. Se on: hienosti mahtuu, kertakaikkiaan! Rinkka on täynnä, ei hikikään! Enää puuttuvat vain pikkuseikat kuten teltta, ruoat ja kumisaappaat. Ehkä laitan saappaat jalkaan satoi tai paistoi. Ruokakaan ei paina paljon mitään (vino hymy), eikä litistettynä vie tilaakaan (edelleen vino hymy).

Tausta: ostettiin tulevan kesän erämaavaelluskaverin kanssa kevytrinkat. ULA ja Gossamer Gear. Ne ei paina paljon pskaakaan, eikä niihin mahdu paljon pskaakaan. Eikä voi ottaakaan, kun painoraja (18 kg) tulee vastaan. Me melojina ei olla pienissä syväyksissä totuttu kulkemaan, mutta yritetään nyt harjoitella. Siis jättämään pois teltan ja ruoat. 😉

No, teen nyt koeponnistuksen jonnekin kansallispuistoon, jonne kaasutan huomenna. Äitienpäiväkö? Kyllä vaan, huomenna on tottakai. Ja äidit saavat silloin kahvit sänkyyn, vai? Sitäkö Lukijani oli juuri sanomassa? Eipä sentään, Lukijaiseni! Äitienpäivänä mennään maastoon rinnat pullistellen ja täyteen pakatut, ruoattomat ja majoituksettomat rinkat selässä. 😉

Oikein ällistyin, kun suffrageteista suffragetein (onko siinä kaksi äffää kuten Suffelissa?), siis naisasianainen, lähetti viestimellä asiapitoista asiaa lisäten loppuun ”hyvää äitienpäivää!” – ja oikein huutomerkin kanssa. Ei toudellakaan kuulu huutomerkit tyyliinsä, eikä oikein äidin roolissa patsastelukaan, sanoisin. Ehkä huomaamattani pehmenee iän myötä? Hänkö se ylimpänä mammana äitienpäivää viettää! Eikö äitienpäivä juuri ole ylistämällä alistamisen vuosipäivä, kysyn minä, juuri äitinsä menettänyt orpopiru. Tuo oli sarkasmia tietysti. Mutta wanha äitini ei ollut äitienpäivän kanssa flirttailija, eikä omena ole kauas pudonnut. (Äidin tuhkauslasku tuli juuri. Äiti on nyt lopullisesti maaksi tullut. Siunattu maa ottaa syliinsä äidit, nuo jo matkasta uupuneet.)

Älköön Lukijani provokaatioistani olko millänsäkään! Kyllä olen ottanut pikkukätösin tehdyt kortit aikanaan vastaan ja koittanut käyttäytyä. Mutta nyt on ne vuoskymmenet kyseessä, jolloin äitikulta vetää mutkat suoriksi, kaasuttaa suoralla ja huudattaa miseliinejä. Omat pienokaiset ovat jo äitienpäiväkorttinsa aikanaan askarrelleet ja suukkonsa antaneet. Ja antavat vieläkin, kunhan taas kokoonnutaan. Yhtenä vuonna jälkeläinen laittoi puolustusvoimain alaisesta toimestaan kaukaa ulkomailta itsestään kuvan. Hällä oli käsissään kyltti, jossa luki: ”Hyvää äitienpäivää, äiti!” Se kuva on mulla tallessa. Sydämessä.

Olkoon onni kanssasi, olitpa äiti tai äidin lapsi!

Laitan jonkun rivin luontoretkeltäni, jos luontoäiti suo energiaa telttaan asti. Kuvia varmaan ainakin otan.

Lukijaa tervehtien Klara, siunatusta kotimaasta

Ps. Talonmies sai kunnon hengitystieviruksen matkalta. Ja jos oikein arvaan, niin tulovaiheen koneista tai kentillä ihmismassoissa pyöriessä. Havainto: kaikkien maiden kansalaisia ei ole opetettu aivastamaan lähimmäiset huomioiden. Että hät-siiiih vaan. Valehtelematta olen vähintään joka toisella lentoreissukerralla sairastunut. Tätä reissua edeltänyt reissu kaatoi petiin jo lomakohteessa maskista huolimatta. Tuolloin osa lentoyhtiöistä edellytti maskin käyttöä. Tässäkin syy, etten kovana matkustelijana enää mielelläni liiku ilmateitse. Ilmastojuttuhan on aina hyvä mainita, jotta saa hyvän ihmisen leiman, mutta muitakin syitä on.