blinit – Klara Saken kirjoittaa

Latu johtaa teekupposelle. Omaa baarinpitoa kuusen alla viimalta suojassa. Mittarissa -16 C.

Hyvä Lukijani,

havahduin aamusella kello viisi käsivarren puutumiseen, hiivin nappaamaan valmiiksi sommitellun ulkokarsinapetini ja luikahdin takakuistille jatkamaan unia. Aamuyöstä pakkasmittari näytti vain -7, mutta aamulla -13. Kahden untuvan alla tarkeni kuitenkin hyvin ja alla kunnon R-kertoimien retkipatja + solumuovialusta. Hyvin nukutti. Mutta iskikö raikas ilma jonkun virtapiikin, kun päivä on mennyt kaikenlaista touhuillessa.

Blogiteksti on kummitellut mielessä jo useamman päivän. Onneksi virtapiikkipäivä on kuin perämoottori: kun sen kerran vetaisee käyntiin sitä ei pysäytä pirukaan. Vielä on tilkka löpöä tankissa blogia varten, vaikka kävin jo hiihtämässä. Sitten luutuilin laattioita robotti-imurin peesissä. En juuri anna sen pestä lattioita, soheltaa vaan pyörivien luutujensa kanssa puolivillaisin tuloksin.

###

Talonmiehen kananmunaostokset. 10 kappaletta etiketin mukaan ”erikokoisia munia”. Joku painovirhepaholainen lie, sillä kaikki munat olivat tismalleen samaa kutistettua mallia. Tekstin oli varmaan tarkoitus olla ”erikoisia munia”.

Hiihtolenkillä olin kieseissäni hyvästä ilmasta, joten tunnelmaa ei haitannut pakkanen, eikä santapaperiluisto. Toiseen korvaan tuli hyvää musiikkia ja ladulla oli tavanomaista vähemmän suksijoita, olivathan olympialaisten viidenkympin naiset vielä telkkarissa pyörimässä. Ihime homma: porukat istuu Olympialaisia (kirjoitetaanko se suorastaan isolla?) töllöstä tuijottamassa kuulemma kolme viikkoa (sic!). Ja sen päälle kaikki haluatkomiljonääriksi-systeemit. Eikä telkkaritöllötyksestä olla vuoskymmeniin enää oltu huolestuneita. Mutta annapa olla, jos lukee saman ajan kännykästä sanomalehtiä, tutkii kirjoja tai kuuntelee radiota ja musiikkia, niin on Kaikkien Kännykkäpahisten Ylipappi. Ihime homma, sanon uudelleen.

Disclaimer: mikäli Lukijani, jonka tiedän varsin maltilliseksi ja harkintakykyiseksi, lukeehan hän blogianikin, niin jos mielii sivusilmällä vilkuilla töllöä rentoutuakseen, suon kyllä. Uutiset tulee katsottua ja lauantaiaamun Seija-haastettelut. Nyt aion kyllä sortua MTV:n Summittiin. Jäin viimeksi siihen koukkuun. Joku siinä tangeeraa omia ”katsotaan pysyykö hengissä”- riskiretkiäni. (Jep, riskiretket.)

###

Kävin tässäkin, mutta tuo polku-ura on jonkun toisen. Mulla oli tässä uudet sukset jalassa ensimmäisellä koereissulla.
(miettii) En kyllä ihan heti olisi tuolle jäälle tosin mennytkään. Asun näillä huudeilla jonkun matkan päässä
ja tiedän, ettei ole viisasta. Joku tai jotkut on aatelleet toisin.

Mahtaako Lukijani jo viritellä Muuttolintujen kevät- sovellusta kännykkään (päivitetty, hoksasin)? Innolla täällä odotellaan siivekkäitä tulijoita. Ja kun vessan akkunasta kuulin mielestäni hyvin erikoisen linnun hassua laulua, hälytin oitis Talonmiehenkin kuuntelemaan. Ja kyl-lä, outo on! Talonmies oitis juoksujalkaa kännykkää hakemaan, ettei ehdi erikoinen lintu liidellä tiehensä! Pää kolmantena jalkana kännykkä kourassa takaisin vessan ikkunaan, jonne molemmat kurkottausimme: onnistuuko nauhoitus!? Kyllä! Ääni saatiin lakkariin ja ei kun ”lähetä”-painike pohjaan ja kaksi naamaa kurkottaa katsomaan kännykän näyttöä: mikä erikoisuus onkaan kyseessä!? Vastaus tuli nopeasti: punatulkku. 😀

###

Sitten ruokahommia. Maistuuko? Kyllä kiitos! Vaikkei meillä juurikaan ole mitään perinteitä oikeastaan minkään suhteen, niin jouluna ja helmikuussa syödään mätiä. Helmikuu on ihan must blinikuukausi, tiätsä ;). Aikanaan Talonmies teki blinit itse. Sittemmin on päädytty kaupan valmiisiin blineihin, eikä voi moittia niitäkään. Tasapainon vuoksi laitan kuvan alareunaan toisenkin ruoan, joka jakaa mielipiteitä. Nimittäin kesäkeitto, yksi mieliruoista lapsuudesta saakka, mitä moni on ihmetellyt. Mutta hyvän tähden, onhan se hyvää ja ravitsevaa 😀 Talonmies muistelee usein kauhulla koulun kesäkeittoa ja etenkin tillilihaa. Liekö Lukijanikin istunut kouluruokalassa lasittunein katsein tillilihalautasensa* äärellä, kun potut kylmenivät ja keittolantäti hoputti häipymään?

*Sanopa tuo nopeasti 10 kertaa. 😀

No eniveis, mäti ja siihen sipulia ja smetanaa blinimaton lämmittäessä selustaa, niin avot. Kyllä kelpaa! Kesäkeiton tein muuten ihan itse, kurmettitaiturin käsityönäyte! Mikähän länsirinteen viini sen kanssa sopisi, heh.

###

Palaan vielä ulkokeleihin. Joulu-tammikuu oli niin kamalaa settiä sairasteluineen ja hitonmoisine pakkasineen, että sisätiloissa oli tulla puolipäiseksi. Kun sitten kelit lämpesivät, aurinko alkoi enemmän näyttäytyä ja päiväkin piteni, niin meikäläinen on ollut kuin vasikka kesälaitumella.

Kaiken kruunasivat etelänpostin tuomat tunturisukset ja monot, molemmat istuivat kuin hanska. Laitoin kiitokset Sipooseen, tusen tack o. på återhörande. Helppoa on, kun myyjä osaa kysyä ja asiakas saa rauhassa selittää, mitä on hakemassa ja mitä ei. Metsäsuksetkin olisi kiikarissa, mutta toistaiseksi en ole saanut hommatuksi tähän autoon sopivia taakkatelineitä, sillä sisälle niin pitkät sukset ei mahdu. Mitä taakkatelineisiin tulee, on niissä semmoinen meininki, ettei edellisen samanmerkkisen auton telineet tähän malliin käy. Ne makaavat nyt autotallin hyllyllä. Kierrätyskeskus ei ota, eikä ota autokauppakaan. Ihme kerskakulutusta.

###

Metsässä aina mietin, miten riippuvainen olen metsäretkistä. Kuin kuumetauti: yhtenä päivänä huomaa, että jotain puuttuu. Tylsistyy, nuppipatterin valo kallon sisällä himmenee ja muuttuu lopulta harmaaksi. Kulku käy nuutuneeksi, mieliala apeaksi.

Jotkut kuulemma saavat samoja tuntemuksia, jos eivät pääse reuhtomaan lenkkipolulle, pyöräilemään sataa kilometriä yhdellä juomatauolla tai suksimaan spandexit vinkuen hullunkiilto silmissä. Meikäläiselle hullunkiilto iskee metsässä, käänteisenä. Sieluun tulee rauha ja levollisuus, ympäröivä luonto ui tajuntaan, lipuu kallon sisälle, tyrkkää kaiken kuormituksen tieltään ja kääntää himmenneen valon kirkkaaksi. Siihen vielä pyllynalus, mukillinen höyryävää teetä tai kahvia ja joku pieni syötävä, niin son siinä! Elämä hymyilee jälleen ja olo on voimaantunut.

Ehkä tunne on tuttu Lukijallenikin? Eikä tarvita valloituksia tai huiputuksia, lähimetsät riittävät. Isommat reissut on sitten erikseen ja kenties kesä tuo niitäkin. Lupaavalta näyttää: ensimmäinen palaveri on nousuviikolla tuntemattoman vaellusporukan kanssa. Tuleeko porukka ensi kesän vaelluskavereiksi, jää nähtäväksi. Suuntakin on vielä epäselvä, eikä se kohdallani oikeastaan ole relevanttiakaan. Oikeastaan ainut reunaehto on, etten lähde hikilenkkivaellukselle enkä suorittamaan mitään kilometripylväitä tai kansallispuistomerkkien keräilyä. Jos ajatukset kovin eroavat, teen kuten usein tähänkin saakka: menen ittekseni omine ajatuksineni. Siis miten huvittaa ja minne nokka näyttää. Tai paarustan muoniolaisen kaverin kanssa, ihan parasta seuhraa – heti itteni jälkhen ;D

Kevään valoa sieluun sinnepäin! t. Klara

Jonkun nätti kuisti, joka sattui eteen lapsenlasta kärrytellessä.

Hyvä Lukijani,

miesoletettuni (siis Talonhenkilö) kanssa meillä ei liittomme aikana ole muodostunut juurikaan perinteitä. En ole perinneihmisiä ja Talonmies, siis miesoletettuni, lie saanut niistä kotopuolessa tarpeekseen. Tai sitten manipuloitunut seurassani irti kotigenreestään. (Ei muuten ollut helppoa, nk Sagrada Famiglia.)

Mutta yksi asia näyttää muodostuvan perinteeksi, nimittäin blinit helmikuulla. Aiemmin Talonhenkilö teki ne itse. Viimeisinä parina vuonna on nautittu Pirkka-blineistä, erinomaisia nekin! Niitä hän on vähän rapsauttanut pienessä voimäärässä pannulla. Siihen päälle mätiä, creme fraichea, sipulia ja mustapippuria, slirps. Lautasella on myös lohimajoneesisörsseliä tms, yksi jotakin valkosipulimajoneesiherkkua (?) ja kolmaskin ”herkkua”, siis valmiita kaupan majoneesipohjaisia … mitä voisivat olla? Sörsseleitä. Hyviä nekin.

###

Sörsselistä puhujanpönttöön. Minut on näetsen pyydetty pitämään juhlapuhe minua nuoremmille kollegoilleni. Olen penkonut muistikirjoja, runokirjoja, mietelausekirjoja. Olen kirjannut äänikirjoista ja paperikirjoista eteen tulleita hyviä ajatuksia. Niitä on nyt noin (lasken…) viitisen A5-sivua muistilehtiössä. Jospa noista jo löytyy viisautta jaettavaksi. Tänään nappasin vielä Erling Kaggen ”Hiljaisuus”-kirjasta tämä:

”Laulu on hyvä esimerkki siitä, että mitä vähemmän elementtejä käytetään, sitä kirkkaampina alkuperäiset ideat pysyvät.”

Tästä tulee väistämättä mieleen kollegat, jotka ajautuvat kaikkien ideoiden meteliin viattomistakin sivulöydöksistä. Seuraa miljoonia laboratoriokokeita, laitetutkimuksia, kuvantamisia jne. Sitten on edessä sekalainen tulospajatsojen tuottama soosi, jossa kirkkaimmatkin ideat kelluvat iloisessa sekamelskassa, josta ei ota pirukaan selvää.

Juttu on sovellettavissa arkielämään. Ehkä Lukijanikin tuntee ihmisiä, joilla on niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin? Ne räiskyvät pitkin seiniä, kuohuvat yli, yksi kattila palaa pohjaan ja toinen kupsahtaa hellalta, noin kuvaannollisesti siis. Heillä on päänsä sisällä joku heikkarinmoinen älämölö, joka pistää hosottamaan eeskahtaalle. Siinä nousee lähimmäistenkin pulssi.

Note-to-self: pidä stoalainen tyyneys, vaikka vieressä höyrymoottori jyskyttää. (Auttaa potilastyössä, kun potilas hermostuksissaan suoltaa jutunpätkää sieltä täältä, hyppää raidalta toiseen kuin vanhalla vinyylilevyllä. Sellaisia ihmisiä tapaa tuon tuosta. Yleensä mukana on myös lapulla kaikenlaista kirjausta kuin kauppalapussa ja lopussa lukee pölkkykirjaimilla: KUKA OTTAA KOKONAISUUDEN HOITAAKSEEN! Siinäpä se, kun korissa oli mandariineja, kananmunia, pingispalloja, perunoita, hyasintin mukuloita, luumuja ja vihreitä kuulia – noin niin kuin kuvaannollisesti tämäkin. Hän on tykönään ajatellut, että näistä kaikista voisi muodostaa järkevän kokonaisuuden. Siinä ei auta kuin lähteä yksilöimään, että nämä on kanalasta, nämä Fazerilta, nämä Teuvan perunaviljelijältä, nämä kukkakaupasta, nämä…)

###

Kas, tuosta tuli mieleeni taannoinen puhelimen viestinkilahdus kesken vastaanoton. Viesti tuli perheemme päihdevaivaiselta, sanotaan häntä nyt vaikka Piripääksi. Potilaan poistuttua luin tekstariviestin (haa, siis saldoa onkin saanut ladatuksi!). Ensin mairitteleva tervehdys ja perässä nettikaupan ostoslista. Vaatteita tilaisi, maksaja puuttuu. Vaatetilauksien kanssa on pelaillut aiemminkin. Sisarustensa mielestä myy tilaamansa vaatteet tai vaihtaa ne johonkin. Arvata saattaa, ettei Runebergin torttuihin. – No, mitä tein? Minäpä laitoin kätevästi numeronsa uudelleen estoon. Että Herran huomaan.

Potilaat eivät aina tule ajatelleeksi, että lääkäreilläkin on ristinsä. Joku viikko taapäin yksi rouva oikein riemumiellä kiljahti: ”Niin, mutta sinulla ei olekaan verenpainetautia!” Katsoin häntä hetken ja päätin reagoida provokaatioon, koska minulla on nuoresta saakka ollut verenpainelääkitys. Sanoin sen. Kerroin myös tuntevani muitakin verenpainetautisia lääkäreitä ja myös sellaisia, joilla on vaikea sairaus. Ei ole kauaa, kun lähikollega toisella paikkakunnalla kuoli syöpään lähestulkoon työpöytänsä ääreen. Kuka luulee lääkäriä kuolemattomaksi!? Potilaitahan mekin ollaan herraparatkoon! Kyllähän me nyt tiedetään mitä on olla potilas. Mutta kaikki potilaat ei tiedä, mitä on olla lääkäri. Siinä vissi ero.

Äkkiä ylärekisteriin, mars mars! (Sanon itselleni Esa Saarisen äänellä).

###

Ylärekisterissä mun ajatukseni pyörii pitkälti luonnossa liikkumisen ympärillä. Kun on tämä free lancer-elämä, niin pääsen hyvin metsiin ja soille. Olen kova tyttö hiihtämään (huom: ei mitään mittareita ranteissa, enkä laske kilometrejä). Jos Lukijani lupaa, ettei kerro kenellekään, niin tänään ajelin kylille ostamaan isommat monot, kun vanhat monot on pienet. Ostin monot. Poika kysyi, tarvinko muuta. Katsoin häntä kuin aaveen nähneenä, irtauduin sitten ruumiistani ja kuulin ääneni sanovan: ”Tuota…kyllä. Tarvitsen uudet sukset.” Haa, yllätys! Poistuin kaupasta uusien monojen ja suksien omistajana. Totta puhuen: laihduttuani toistakymmentä kiloa ei vanhoissa suksissa jalkavuus (tms, siis se jalan alla oleva kaari) ole enää oikea ja sukset lipsuvat. Ehkä sen olisi voinut korjata sidettä siirtämällä (?), mutta mulla on täällä tuo blininpaistaja, joka osaa kyllä monenlaista, mutta tuon tyyppiset säädöt ei ole vahvuuksiaan. Kukaan ei ole täydellinen!

Mutta nyt on sukset laihalle minälleni ja toiset siltä varalta, että kilot lipsahtaisivat takaisin. Btw: Talonhenkilö on ryhtynyt pitämään ruokapäiväkirjaa. Se tarttuu näköjään 🙂 Vyötärölleen on kertynyt lisätaakkaa, joten ei hullumpi harrastus hänellekään.

Näihin puheisiin jätän Lukijani ja toivotan oikein hyvää alkavaa viikkoa!

Klara

Avainsana: blinit

Kevään valoa sielun perukoille

Blinejä ja suksikauppaa