Hyvä Lukijani,

istun lounaan jälkeen kahvilla ravintolan terassilla. Takavasemmalla on ranskalaisseurue syömässä. Pöytä notkuu viinipulloja, kukaan ei ole juovuksissa, mutta puheenparsi innostunutta. Puhuvat toistensa päälle, ääniala soljuu parin oktaavin alueella ja juttua piisaa. Olen lukenut lyhyen ranskan ja aina ilahdun, kun joku sana sieltä täältä aukeaa. Kuuntelen nytkin toisella korvalla sanojaan bongaillen. Maintenant = nyt, alors = noniin ja toujours = tänään. Näitä sieltä sinkoilee. Mutta huomioidaanpa ”No niin”! Kesällä tapaamani hollantilaiset kertoivat opiskelevansa suomea. Kertoivat, että pitkälle pääsee jo osaamalla sanoa ”no niin”. 😄

Istutan mielikuvissani pöydän ääreen eilisiltaisen suomalaisseuran, jota yhteistä ruokaluhetkeä ei samana päivänäkään voi ranskalaisten sosiaaliseen tilanteeseen rinnastaa. Eilisiltana porukassa oli pari pk-seutulaista, jotka lähinnä pitivät puhetta. Eli keskustelivat pk-seudun kentistä, välinemyymälöistä ja parhaista kulkureiteistä kentille. Toinen oli hyvässä hutikassa ja juoma maistui. Meitä böndelän pallinaamoja oli enemmistö, muttei kovaääniseen japatukseen ollut meillä mitään sanottavaa. Paitsi jaa – kysyin, mikä se ”Struippa” on (nimi muutettu), josta kovin pitkään keskustelivat. Selvisi: paikallisen pelikentän puhekielinen nimitys. Hyvä tarkennus. Ei sekoitettu valintamyymälään tai yökerhoon. Mutta faktisen nimen tietäminenkään ei antanut eväitä enempään osallistumiseen.

Me böndeläiset muodostettiin lopulta oma juttukunta kysellen kuulumisia kunkin kotipaikkakunnalta. Yksi oli kotoisin läheltä meikäläisten entistä asuinpaikkaa, yhdet pelasivat sukulaiseni kesämökkipaikkakunnalla ja siitä muodostui erillinen pienseurue. En osaa sanoa mistä syystä pk-seudun ihmisten… jaa osaanpa! Pk-seudun ihmisten kanssa on vaikea keskustella siksi, että maantieteellinen kokemuspiiri on niin erilainen. Toki aina voi keskustella tavarasta: mitä ostit, mitä ostat, millaiset mailat, missä kävit viimeksi pelireissulla, minne seuraavaksi, mitä suosittelet ja sitä rataa. Aika vaaratonta (hyvä juttu), aika pinnallista (väsyttävää).

###

Tänään jäin pois peleistä kuten useimmiten teenkin siinä vaiheessa, kun lyönti menee halkojen hakkaamiseksi ja ruho muuttuu rautakangeksi.

En senkään vuoksi näe järkeväksi hakata palloa helteessä päivästä toiseen, kun muutakin tarjottavaa on aina. Kuten esimerkiksi kuljeskella aatoksissaaan ympärille katselemassa, tervehtiä satunnaisia vastaantulijoita, ajautua sattumalta pienelle yhteiselle kävelypätkälle paikallisen koiranulkoiluttajan ja suloisen villakoiran kanssa, auttaa saksalaispariskuntaa saamaan yhteiskuva, seurata tennisharkkoja ja etsiä geokätköjä oliivitarhojen lähistöltä. Ja nyt sitten kirsikkana kakussa kirjoitella Lukijalleni tuulahdus Välimeren tunnelmaa.

Vaihdoin paikkaa auringon alettua terassilla polttaa naamaa. Istun varjossa lepotuolin syrjällä ympärilläni noin sata tyhjää aurinkotuolia. Ihmiset on paenneet auringon puolelle tiristämään lihojaan. Mikäs tässä on yksin kuunnellessa läheisen taatelipalmun taiturilaulajaa. Tumma pienehkö lintu, kurkussa ja vatsassa valkeaa. Sopii satakieleksi äänen ja puvustuksen perusteella.

Joka ilta jutellaan Talonmiehen kanssa lapsenlapsesta, hänen oivalluksistaan ja vinkeistään. Ikävöidään! (Lapsenlaps kuulemma odottaa myös meidän näkemistä. Tarkennuksena oli, että uuden auton näkemistä siis. 😁)

Nähtyäni hlläolevan lapsen merenrannalla olin pakotettu kuvanottoon. Laps on lapsenlapsemme ikäinen ja ajattelin hänen, missä maassa sitten ikinä eleleekään, elävän maailman kronologiakellosta saman jakson kuin lapsenlapsi. Siis sen, jota me emme koskaan tule näkemään. Liitän kuvan kautta Suojelusenkelin tämän tuntemattomaksi jääneen lapsen perään.

###

Ja juuri Suojelusenkelitoimistolta saamani viestin mukaan suojelukortistossa on vielä tyhjiä kortteja jaossa, joten tässä maailmantilanteessa varaan niistä erilliskappaleen Lukijallenikin.

Siunattua* pyhäpäivää Lukijalleni (kai nyt on sunnuntai?)!

Toivoo Klara