Kolinaa keittiöstä ja loppukaneettina huono vitsi

Edellisessä blogitekstissä mainittu riippumattotilanne.

Hyvä Lukijani,

nyt on helteet lusittu. Yläpuolella olevan kuvan tilanne eteni rauhallisesti yön lepoon, jos kohta aamuyön sudentuntina eli kello neljä heräsin tarpin läpätykseen ja piti nousta kiinnittämään yksi irronnut tarpin kulma (tarppi = erillinen katos riippumaton yläpuolella). Kuikat vaikuttavat kokoontuvan, sama kurkien kanssa. Että juuri kun päästiin kesässä vauhtiin, se onkin ohi. No, ollaan tyytyväisiä ja onnellisia, kun elontie jatkuu – satoi tai paistoi!

###

Nyt on kolopallokärpänen puraissut ja joka päivä helteestä huolimatta on tullut norkoiltua viheriöillä. Pahimpina hellepäivinä hirvitti nähdä kasikymppisten vääntäytyvän golfkärryään vetäen pelikentälle tappokeliin. Niinpä kävi, että jokusen harmaahapsen kenttähenkilökunta kävi väylältä korjaamassakin helleuupumuksen iskettyä (mikä yllätys!). Ihan mahdoton on nykyajan vanhusväestö: niitä ei pitele pirukaan. Itse sen sijaan mitä kimmoisimmin askelin ajelin rapakontakaisen liukuletin tapaan seuralta vuokraamallani golfautolla. Joku järki sentään ikäiselläni nuorisolla on.

Älköön Lukijani huolestuko: metsäreissusuunnitelmat raapivat koko ajan takaraivoa. Olenkin melko varma, että ensi viikolla nukun jossakin käppeikössä ainakin yhden yön. Toinen otsalohko viisaa kohti Lappia, toinen osoittaa järville. Kyttäänkin nyt Ilmatieteen laitoksen nettisivua, sillä en lähde sateeseen (Lappiin), enkä koviin tuuliin (järville kajakilla). Kas, elämisen sietämätön keveys, kun voi valita menonsa ilmojen perusteella.

Siitä tuli mieleen, että joku syyllisyyden kirpaisu käy sieluni vieressä, kun aamukahvia terassilla juodessa näen Teuvon pakkautuvan autoonsa ja kaasuttavan töihin. Joudun muistuttamaan itseäni omalle kohdalle langenneista kuormittavista, lukuisista työvuosista ja yön yli valvomisesta, kun Teuvo kuorsasi persukset* homeessa petissään. Minua nuorempikin on, joten mars töihin vaan, eikä sääliä tunneta!

(*Korjattu tuosta typo. Tuli vahingossa peruukset, piti olla persukset. Mutta tarkemmin aatellen tuohon sopisi myös perukkeet.)

###

Lopuksi pieni ruokapäivitys, kun sekametelisoppaperusteisen blogini reseptiosio huutaa päivitystä. Siis tässä resepti, jonka nappasin Instagramista. Kai sapuskalla joku nimikin oli. Päätetään, että se on Italian Pasta.

Ainesosat: 300 g spagettia, joka ladotaan uunivuokaan, päälle ruikitaan oliiviöljyä ja kaadetaan 500 g tomaattimurskaa, 100 g sieniä, 100 g kirsikkatomaatteja, 5 valkosipulinkynttä, valkosipulijauhetta 1 tl, mustapippuria, 1 tl suolaa, tuoretta basilikaa ja päälle 0,5 l vettä.

Valmistus: em. setti uuniin, johon 175-200 astetta* / n. 30 min (*ohjeessa oli 350 astetta, vaan päättelin Fahreinheitiksi, jolloin olisi n. 175 astetta). Puolen tunnin kuluttua sekoitetaan joukkohon 200 g mozzarellajuustoa ja takaisin uuniin kunnes juusto on sulanut.

Tuosta tuli hyvää ja syötiin sitä parikin päivää. Raejuuston kanssa oli just hyvä.

Toinen resepti on muistinvarainen ja kenties täällä jo esitelty, mutta no worries silti. Tämä oli jollain nettivideolla ja sen teki A.Stubb. Tämä on osoittautunut oikein sopivaksi meikäläiselle. Senpä takia jaankin sen mieluusti Lukijani kokeiltavaksi, etenkin jos pöydällä lojuu vanhoja banaaneja. Kuva tässä ensin, ohje alapuolella, sil vu plee.

No, ei ole kaksisen näköinen, kun en saa lättyä pysymään kasassa (toisin kuin Stubb videolla).
Olisiko sittenkin pitänyt lisätä vielä 1 rkl vehnäjauhoja? Mutta mulle passaa näinkin.

Stubbin aamupala

Ainekset ja valmistus: 1 kananmuna, 1 banaani ja n. 1 dl isoja kaurahiutaleita. Saattapi olla, että tosiaan tuo vehnäjauhokin kuuluisi, ehkä 1 rkl?

Banaani mössöksi, siihen ryynit ja kananmuna, sekoitetaan. Varmaan hyvä, jos ehtii antaa vähän tekkeytyä (yön yli jääkaappiin?). Pannulle öljyä ja sörsseli siihen, paistetaan kypsäksi, kellistetään lautaselle ja päälle jugurttirahkaa ja marjoja ja son siinä.

###

Näihin herkullisiin puheisiin jätän Lukijani ja siirryn vaakatasoon tasoittelemaan pulssiani. Se temppuilee toisinaan jättäen jonkun lyönnin välistä, jolloin tulee tarve yskäistä. Ranteesta tunnustellen tiedän, ettei kyse ole eteisvärinästä eli flimmeristä, vaan sinällään harmittomasta paussista vain. Uskokaa nimittäin huviksenne, ettei kaikkia elimistön vonkumisia tartte ottaa niin tosissaan. Sillä senkin on todettu lisäävän kuolleisuutta, kun murehtii vaivojaan ja tuntemuksiaan. Sanokaa mun sanoneen lausuessanne viimeiset sananne.

Olipa huonoa huumoria, mutta menköhön. Ja korjaan kömpelön vitsini lisäämällä, jotta voikoon Lukijani oikein hyvin ja iloitkoon marjanpoiminnasta, raittiiksi käyvästä loppukesän ilmasta ja kauniista kotimaastamme!

Teidän Klara

Lapin tunturin kupeesta erämaasta*. Eikä ollut ryysistä kuin ajottain poroista. (Ei mikään nyt niin populaarista erämaa-alueesta kuten Kaldoaivi, Vätsäri tai vastaava. Tämä paikka on sellainen, jota ei markkinoida mediassa.)

Harrasteiden äärellä käristymässä

Ei ehkä aivan ammattimainen värimaisema, mutta kaunis kumminkin. Oli juukelin kuumaa ja sellaista helleutua.

Hyvä Lukijani,

ilmoja pitelee, eikö totta!

Niin on kuuma, ettei kuumien hirsien mökkipahaselle ole asiaa – vielä. Mutta kovasti polttelee jo lähteä ja mielikuvissani pulahdan kirkkaaseen järviveteen. No, itseni tuntien tiedän, että lähipäivänä irtoaa sieluni lastu maallisesta majastaan ja kohoaa höyhenen lailla autotallin katonnurkkaan seuraamaan kuinka pussia ja nyssykkää lentää autonperään. Sieluparka ehtii häthätää luikahtaa sulkeutuvan autonoven rakosesta takaisin maalliseen majaansa, kun jo kaasujalka painaa poljinta ja perävalot katoavat nurkan taa. Ajatuksiin hiipii rantaan kumolleen jäänyt kajakki itkemässä yksinäisyyttään. Nyt olenkin jo ryhtynyt vilkuilemaan tuulilukemia, että tohtii vesille.

Omista yo. retkikamppeista sen verran, että Hillebergin Akto-teltta ja sen nykyversio (Enan?) on kallis, mutta omani on palvellut uskollisesti parikymmentä vuotta ja palvelee edelleen. Makuupussi on luksustasoa, johon satsasin lahjakortin, jonka sain tasalukuja täyttäessäni. Makuualusta on muutaman vuoden vanha Therm-a-rest, johon vaihdoin ikivanhan painavan makuualustan, että jaksaa kantaa majansa selässä. Uuden makuualustan hyvä puoli mukavuuden lisäksi on keveys. Kaverit viime vuonna taivastelivat kapeutta, mutta se on torson kohdalta riittävän leveä ja se riittää.

###

Lopuksi muutama sana toisesta harrastuksesta, johon olen nyt ottaantunut näköjään. Nimittäin se iänikuinen kolopallo, jonka parissa tänäänkin meni liki viitisen tuntia tappavassa helteessä, johon en lähettäisi pahinta vihamiestänikään. Yksi peliryhmäläinen tuli kuumuudesta niin huonovointiseksi, että hiipi mailoineen kesken kaiken tiehensä. Me kolme muuta hakattiin pallot katkeraan loppuun, kuten lajissa tehdään. Ja pääsen asiaan: missään muussa lajissa ei kuule niin paljon itsensä sättimistä, valitusta ja lohdutonta parkua kuin golfissa (mutta sitä sanaa kannattaa varoa hiukan). Meikäläiselle laji on nk hyvän mielen laji, enkä piiskaa siellä itseäni, pelailen vain.

Tänään mukana oli vanha pelikaverini, taitava eläkeläisnainen, jonka rinnalla omat kyvyt ovat varjo vain. Hän ei koskaan morkkaa itseään, pelaa vain ja muistaa kehua toisia. Tänään, kun paahteen vuoksi vuokrasin golfauton, nappasin hänet kyytiini ja lopuksi sanoin kahden kesken: ”Olet erinomainen pelikaveri!” En tiedä hänestä paljoakaan, eikä hän minusta, emmekä talvisin koskaan kohtaa. Tälläinen kaukopeliystävyys on lahja elämältä, Talonmiehellä on vastaavanlainen kaveri. Se ei sido, ei ripustaudu. Varaammepa vain silloin kun itseä huvittaa itsellemme saman peliajan – tai sitten ei. Ihan miltä kulloinkin tuntuu. Lajina golf on yleistymässä ja kentillä näkee nykyisin paljon nuorten muodostamia peliystävyyksiä, jesh!

Lukijani on ehkä jo kyllääntynyt aiheeseen, mutta sanonpa vain, että pelattuaan kierroksen golfia kenen kanssa vain niin tietää, minkälainen hän on. Että onko taipuvainen kiilaamaan, kadehtiiko, huijaako, osaako käyttäytyä, huomioiko toiset, onko narsistinen, onko reilu… lukuisia elämässä toteutuvia ihmispiirteitä. Mutta varmaa on, että joka kentällä on reilu ja huomioiva, on sitä muuallakin. Vaikea on keksiä toista liikuntalajia, joka olisi näin paljastava.

Kaikesta paljastavuudestaan huolimatta suosittelen lajia lämpimästi, ellei Lukijani jo ole sen parissa.

###

Kuulostaa, että Talonmies tyhjensi nyt astianpesukoneen, joten reitti on selvä ja voin ilmestyä salin puolelle 😉

Voikoon Lukijani hyvin ja olkoon kuumuudensietokyky alati kanssaan,

toivoo Klara

Kuolinsiivous: pölyn seasta tongittua tarinaa

Irlannin links-kenttä Portmarnokissa. Älkää kysykö, kuinka paikannimi äännetään. Sitä eivät edes Suomussalmen Lehtovaarassa Arolan karhutilalla tapaamani irlantilaiset heti tunnistaneet. https://www.portmarnock.com/golf/

Hyvä Lukijani,

teen kuolinsiivousta ja näppeihin tarttui vanha kovalevy, jonka sisältöä pursottuu nyt tähän – pahoittelen etukäteen!

###

Prologi: kaikki eskaloitui eilen kirjoitusalustaa kaapista etsiessä. Piti vain istahtaa nojatuoliin raapustamaan Lukijani riesaksi muutamaa riviä. Niin kas! Kirjoitusalusta oli hakautunut kahden, Talonmiehen kaappiini hivuttaman kameranjalustan taakse. Juuri sellaista yritin nettikamerakaupasta tilata ja tilasinkin, mutta hajosi jo ensiavauksella ja palautin. Mutta näitähän oli omastakin takaa peräti 2 kpl! Koskaan ei siis ole liian myöhäistä penkoa nurkkiaan. (Säästin 150€).

Kaapista löytyi massiivinen läjä kansioita ja paperia. Päätin silputa paperiroskan V:n jälkeensä jättämällä silppurilla ja palkinnoksi siirtyä sitten itselleni mieluisaan blogikirjoitteluun. Mitäkö paperia? Vain kaikenlaista lyhyen (heh) työuran aikana kertynyttä roskaa, äkkiäkös sen…

Roskakasan tuhoaminen osoittautui työlääksi (4 h). Sisälsi muun muassa mojovan läjän väitöskirjamateriaalia. Tutkijakaverin sanoin: ”Meni monta vuotta väitöksestä ennen kuin ymmärsin, ettei kirjalle enää tarvi tehdä mitään!” Juuri niin! Kaiken varalta olen säästänyt paperivuoria, eihän koskaan voi tietää käykö vuoskymmenten jälkeen kuten elokuvaohjaajalle. No, kansiin painettua kirjaa lukuunottamatta todistusaineisto on nyt tuhottu niin, että silppuri välillä tukehtui (2 jätesäkillistä).

###

Tuon jälkeen löysin kaapista ulkoisen kovalevyn. Nämähän on vermeitä, joiden uumenista löytyy tärkeitä ja kaivattuja kuvamuistoja kuten horjahtaneita otoksia sorsanpoikasista, outoja mökkirantoja, tuntemattomia ihmisiä ja kuva-arvoituksia.

Nyt osui ruutuun reissukuvia. Yläkuvassa on vanha, kuuluisa Portmarnockin kenttä, jonne jouduttiin paniikin vallassa tehdyn pikaisen matkavarauksen tiimoilta saatuamme kutsun Suureen Tapahtumaan. Sinne emme suurin surminkaan halunneet osallistua ja tulla rinnastetuksi juhlaväkeen. Linnanjuhlatko? Ei, vaan Suuren Narsismin Riemujuhla. Tekosyyn keksimisessä vietettiin pari hikistä iltaa: minne häivytään? Havaittiin Irlanti pallonpelaajalle hyväksi ideaksi, joksi se myös osoittautui. Ja voi sinne mennä muutenkin, hieno ja kotoisa paikka!

###

Sitten seuraava kuva ja sattumuksien tarina.

Amerikasta, jossa jouduin irkkutanssikisoihin.

Tämä oli hauska sattuma (kuva edellä)! Oli näetsen niin, että olin eräällä koulutusmatkalla ja kuten Lukijani on jo saanut tietää, saattaa kongressisalin sisäilmassa happi loppua, persukset puutua, puhujan sanat hiipua horisonttiin ja silmät lupsua. Joku ratkaisee sen ryhtymällä häiriköimään vierustoveria. Meikäläinen taasen luiruaa takavasemmalle kohti seinässä olevaa aukkoa ja siitä näkymättömästi vapauteen niin, ettei kiinnitä kenenkään huomiota.

Näin menettelin nytkin. Kuljeskelin pois kongressialueelta ja törmäsin kongressialueella olevalle markkinatorille täynnä kimallusta, peruukkeja ja hiuskoristeita. Kun viereisestä salista kuului kantrimusiikkia päätin kurkata, josko markkinoiden salaisuus sieltä selviäisi. Selvisi: irkkutanssikisat! Pääni virkosi ja vietin hyvän tovin tanssiesityksiä seuraten! Mitä jalkain synkroniaa, mitä notkeiden kinttujen viuhunaa – ja upeita tyttöjen pukuja. Poikien musta vaatetus kuin raamittamassa ja maadoittamassa kimallusta. https://youtu.be/H838KccF7yY?si=nlCQ1J0_tZgoJoum

Luentoskippauksen rikos on by-the-way jo vanhentunut, joten lääkintöhallitus ei kiinnostu, eikä semmoista kyllä enää olekaan. Pitkäaikaisempi Lukijani jo aiemmin taisi kuulla jutun, pahoittelen toistoa! Mutta cortexille jäi vahva muistijälki ja kokemus oli ihan toppen! Vanhaintalolla todennäköisesti väitän olevani entinen irkkutanssikilvan voittajaneitonen.

###

Esitän vielä venekuvan Konnevedeltä. Siellä on saari nimeltä, ei Höytiäinen vaan, Häntiäinen. Vuosia sitten tein melontareissun, joka tuli nyt Heikki Saaren blogin Höytiäisestä mieleen. Reissukuviakin pulpahti pölyn uumenista.

Tuostakin reissusta jäi cortexille pysyvä muistijälki. Hyvä, ettei jäänyt isompaakin mäjäystä. Liukastuin nimittäin lennokkaasti kalliolla ja lensin selälleni alas Häntiäisen kivikkoon. Tuli mojovankokoinen mustelma persukkeeseen. Onneksi mitään ei mennyt rikki. Vieläkin hirvittää, yksin kun silloinkin olin retkelläni.

Vuokraveneen palautukseen liittyy hauska sattuma. Päälläni oli harmaat housut ja harmaa ratsastuspaita, rintamuksessa joku merkki. Tulin rannalle venevuokraa maksamaan kuljeskellen ja katsellen näkyykö kajakinvuokraajaa. Rannalla oli kaksi miestä, jotka tutkailivat outoa kuljeskelijaa ja veneiden seassa pälyilijää. Ohi mennessäni toinen kysyi: ”…tuota…oletko viranomainen?” Totesin, etten ole, vaikka ulkonäköni siihen kyllä kovasti viittaa. Johon mies hämmentyneenä: ”Niin kun sulla on tuommoinen merkki, niin aateltiin…” Kerroin, että ratsastuspusero vain ja jonkun alan instanssin merkki.

Terveisiä Konneveden herroille, jos satutte sankeaan Lukijajoukkooni 😀 ja olette vielä elävien kirjoissa – toivon niin.

Mulla oli vuokravene Häyrylänrannasta. Tämä kohta ei ole Häntiäinen, kuva Konnevedeltä kylläkin – ajalta ennen kansallispuistoksi vihkimistä.

Kiitän seurasta ja jatkan nojatuolissa lojumista, olenhan eläkeläinen… ja pelannut jo päivän annoksen reikäpalloa ihanan tyhjällä ja hyytävän kylmällä kentällä, mutta raitiissa ilmassa.

Hyviä iloisia kevätpäiviä Lukijalleni!

Kyllä me vielä helteessä hikoillaan, sanokaa mun sanoneen!

terveisin Klara

Tämäkin löytyi kuvakokoelmista. Se on ICD10-diagnoosiluokituksesta, virallinen asiakirja. Valitsen itselleni tuon R46.7. Mikä Lukijastani vaikuttaa läheisimmältä itselleen? Entä puolisolleen, kaverilleen tai naapurilleen?

Lunta sataa hiljalleen maahan valkoiseen

Olokaapatten hyvät! Ottakkee pitkällä käellä. Suut makiaksi. Jos maistuu.

Hyvä Lukijani,

talo vaikeni kerralla, kun ainut lapsosemme, se nelijalkainen, lähti juuri Talonmiehen kyydityksellä lusimaan vankilaansa, nimittäin koirahoitolaan. ”Kas ylhäällä orressa vielä on vain se häkki mi sulkee mun sirkuttajain!” Onkin kova poika sirkuttamaan. Ällistytti jo pentuna taloon tullessaan. Oli maitopurkin kokoinen ja sanoi: ”Mor-jens!” Saman rotuisia, hiljaisia hissukoita on talossa ollut vuoskymmenet. Oltiin Talonmiehen kanssa ihan, että HÄH?! Nyt sen sirkutukset on meille avautuneet. Älytään, mitä milloinkin tarkoittaa. Joku kertoi koiransa osaavan sanoa ”Hel-lou!” heidän tullessaan töistä. Tuo osaa saman 😀

###

Tässä on nyt pakaasit pussitettu, mailat ladottu nyytteihin ja sitä rataa. Katson ikkunasta: lumi roikottaa pihapuun oksia – kaunista! Aattelen tätä länsimaisen ihmisen ahdistusta! Ei halua kauniista lumisesta kotimaasta Juuttaan maan suuntaan. Vaikka sypressit kukkii ja palmuista banaanit roikkuu, kaktukset vihannoi ja sitruunapuun neulaset sojottavat tähtitaivaalle. Meri ropisee ja laiturit kuohuvat.

…Ja aurinko lettuja paistaa, laittaa suuhun ja…(huiskauttaa kädellään) …heittää ukolle KUUHUN! Viimeisin on lapsenlapsen suloinen, tarhassa oppima esitys noin 2-vuotiaana. Sekin mokoma on jo venynyt roikaleeksi ja viettää joulun toisessa mummulassa. Siis sellaisessa oikeassa, jossa mummu ja pappa touhuilee pienen kaupungin laitamilla puutalossa. Pihalla on lyhtyjä, sisällä tuoksuu mummun joululeipomukset ja papan kanssa lämmitetään illalla puusauna. Onni lapselle, että on kunnon isovanhemmat! Ei tämmöisten skippailijoiden varassa lapsuuttaan kannata viettää.

Kokoava selitys: Talonmiehen takiahan minä. Hän nauttii sypressien katveessa pelaamisesta. Tai kuten kerran hauska ruotsalainen tuumi kaverin lyötyä pallonsa kentän reunalle palmujen alle: ”Den är där under björkarna.” (tirskuttiin tuota under björkarnaa svedujen kanssa). Svedujen on leppoisaa peliseuraa, lienen sanonut. Ihan samat fiilarit ei norskeista ole, mutta heidän kanssaan on toki vähemmän tullut pelatuksi. Vaikka osaan ruotsia hyvin, en helekutti vie saa selvää puheestaan, ellei tulostu suusta nopeudella 0,25/1.0.

###

Huh, tässä se joulufiilis sen kun kohoaa. ”It´s begininng to look like Christmas” laulaa Michael Buble Spotifystä. It´s the most wonderful time of the year, väittää puolestaan Andy Williams. Ja konekin lähtee vielä tälle illalle, ensin lepatamme ilmastoystävällisesti johonkin loskan keskelle, lienee Helsinki. Huomenna matka jatkuu. Että ei täältä niin vain lähdetäkään, kuluja tulee tonni lisää siihen nähden, mitä maksoi ajella Espoosta kentälle ja huiskis eteenpäin. Nyt tulee meno-paluu ja hotelliyöt kaupan päälle. (Hiihtelisin mielummin komeilla hangilla, joita meillä riittää.)

Kokoava selitys: eheytän itseni ylärekisteriin esasaarismaisen maireasti naurahdellen. ”Aivan…siis niin.. upeaa…siis ndiin…fantastista siis tämä!” (Häpeällisen kiittämätön ihminen on meikäläinen. Piiskaa sietäisi.)

###

Ylärekisterissä muistelen eilistä erittäin taitavaa ja erittäin toimeliasta pikavauhditettua lahjapakettien laittoa. Kävi nimittäin niin, että Lenkkikaveri oli ladannut kuistille tontunpussin. Siinä oli jotakin Balmuirin paketissa (avaamatta). Voi höpsöä, enhän mä ole mikään fakin Balmuiri-ämmä. No, tietää sen – mutta hän on.

Yhtä kaikki, olin jo aatellut ampua takaisin sillä karpalohillolla. Kun pakkausnauha oli rupusta, niin aattelin, että kyllä mä vielä osaan yhden pirtanauhapätkän loukuttaa. Niinpä aloin puuhaan. Heittämällähän se tulee kuten 50 vuotta sitten. Mutta mitvit? Ei tullutkaan. Se ohuen ohut virkkiikoukkukin oli kadoksissa. Ilman sitä ei noita villalankoja niin vain pirtaan pujotella. Sössin tuota aikani ja siirryin sitten pirtailusta villalankoja palmikoimaan 😀 Ihan liian lyhyt tuli, joten hittoon koko sotku. Sai tyytyä kapiseen pakkausnauhaan. Talonmies toimi hillonheittäjänä.

###

Velimies toi kuvan suklaarasian. Sitä ei nyt täällä kukaan muu ole syömässä kuin me kaksi. Talonmies ottaa yhden mukluttaakseen sitä suussaan tuntikausia: aloittelija! Kun jonkun on täällä oltava asiantuntija, niin päästin remmin löysälle ja söin puoli lootaa. Kun rasiassa on 510 kcal / 100 g ja sisältöä 550 g, niin siitä voi laskea, ettei tuo nyt niin kaloripitoinen ateria ole, vaikka vetelisi koko lootankin. Semmoinen raskasta metsätyötä tekevän miehen annos vaan. Kyllä mä sellaisesta käyn. Osa jää työstettäväksi paluun jälkeiseen aikaan – jos sellainen tulee (huokaa).

Ammattilaisvinkki: napsi ensin lootan ylätasolta parhaat osat, toimi samoin alatasolla. Sovittele sitten jälkeenjääneet B-luokan edustajat alakerran muotteihin siten, että kutakuinkin istuvat reikäänsä. Jätä muutama näön vuoksi myös ylätasolle, jotta syntyy vaikutelma täydestä alatasosta. Muotoile neliskanttisia konvehteja hedelmäveitsellä, niin uppoavat paremmin kuppiinsa. Kätevä tapa, oppinut lapsena jo tuonkin.

Lisätieto: ystäväni, tohtori X, kertoi syöneensä rasiallisen Giulianeja. Siis niitä simpukan mallisia valkosuklaa-maitosuklaa-hybridejä. Muitakin ammattilaisia siis.

###

Talonmiestä ei näy ei kuulu. Jäikö koirahäkkiin? Yksinkö tässä nyt joutuu sypressien alle heilumaan? (huokaa) Taidan pikku hiljaa nyppiä johdot seinästä, sulkea vesihanat, katkoa wifi-yhteyden ja roudata pakaasit autotallin eteen.

Lopuksi kerrottakoon lohdutukseksi itselle ja minua seuraavalle suurelle yleisölle (heh), että joulu ei ole meikäläiselle mikään suuri eventti. Se mitä kaipaan, on rauha, ulkoilma ja kirjat – sekä mahdollisuus raapustaa jonku sana tähän blogialustaan. Jos saisin valita mieluisimman joulumeiningin, lähtisin jäiseen mökkiin lämmittämään sitä kaminalla. Sitten tappelisin puoli vuorokautta savuttavan kiviuunin kanssa, pilkkoisin puita liiterissä, keittelisin tsajua tulilla ja lämmittäisin saunan, josta olisin ensin viskonut pihalle liskuihin litistyneet metsämyyrät. Joulun suurin kohokohta olisi mennä yöllä laiturille makaamaan naama kohti taivasta. Näky on lamaannuttavan upea: taivas täynnä tähtiä, toinen toistaan kirkkaampina loistamassa.

…no, minä lähden sinne sypressien katveeseen nyt tällä kertaa kumminkin. Ehkä sieltä joku sana irtoaa, jos netti pelittää. Jää nähtäväksi.

Oikein hyviä vointeja, kinkkuja ja laatikoita, konvehtirasioita ja torttusia!

Klara

Proseccoa, kesäkelejä ja rusikoituja nilkkoja

Joko se kesä nyt hiipii nurkan takaa?

Uskaltaako tässä edes hengittää, ettei katoa tiehensä ja puhalla Jäämereltä uusia lumisateita. Tuli tässä yhteydessä mieleen kesä vuosikymmenet taapäin, kun odotin esikoistamme. Asuttiin pohjois-Suomessa ja juhannuksena satoi lunta. Tässä mielessä ilmaston lämpenemistä voi tervehtiä tyytyväisenä, vaikka se muutoin on tietysti huonompi juttu koko Tellukselle.

@@@

Mulla oli täällä omassa kotitorpassa nyt yövieras, vanha hyvä työkaveri pääkaupungin lähistön sairaalasta. Hällä on tännepäin joku työsessio ja tuli tähän välillä yöpymään. Kun terassille paistoi aurinko niin makeasti ja jääkaapissa oli pari pulloa Proseccoa, niin pitihän mennä istumaan aurinkoon, tapastelemaan ja kittaamaan Italian turmiota. Sen sitten tunsi aamulla olossaan. Ihme juttu, ettei dagen efter-vaivaan ole lääketiede vieläkään keksinyt mitään järkevää ratkaisua. Kyllä ihmisen pitäisi saada kerran viikossa vetää lärvit ja ottaa sitten joku troppi välttääkseen seuraavan päivän vaivautuneen olotilan.

Höps, lukija älköön uskoko puheitani, pelkkää tsoukkiahan tuo oli. Näen ihan riittävästi alkoholivaurioisia työssäni. Mutta jokainen nokkela lukija kyllä ymmärtää, mikä silloin puristaa, kun ryhtyy vakavasta asiasta pelleilemään. Oma syyllisyyshän se. Sitä ikään kuin yrittää filunkia: keventelenpä tässä vähän asiaa, niin itseänikin helpottaa. Totta puhuen ryhdyin laskemaan omia alkoholiannoksiani viime viikkoina. Se on siinä ja siinä jääkö alle naiselle asetetun suurkulutuksen rajan, joka muistini mukaan on 12 alkoholiannosta per viikko. Yksi annos on lasi viiniä tai pullo olutta noin heittämällä arvioiden.

@@@

Tuo mustassa aukossa näkyvä harmaa väpästys oli joku navakassa tuulessa heilunut puusta peräisin oleva lerpake.

Mummo kun niitylle vei kanasensa eli läksi rollaattorin kanssa ostamaan Marianne-pussia, niin kompastuikin katukiveykseen ja mursi kunnolla nilkkansa. Eipä tullut yllätyksenä, että jotain tapahtuu. Oikeastaan vain odotin koska tapahtuu ja mitä. Olisin voinut sijoittaa panoksen lonkkamurtumankin suuntaan.

Kyseessä siis vanha äitini, joka makaa nyt paikallisen hospitaalin osastolla leikattuna ja yöaikaan sekoilevana. Oli toissa yönä järjestänyt kunnon hulabaloon niin, että oli pitänyt tuikata lääkettä lihakseen, jotta pysyi kuosissaan. Kotiin oli ollut nilkkoineen päivineen lähdössä ja huitonut hoitajia, jotka olivat yrittäneet häntä pitää aisoissa. Tuttua juttua meikäläiselle työn puolesta.

Seuraavana aamuna oli kertonut yön menneen hyvin ja kaikkinensa ollut asiallinen. Minulta tosin kysyi vaivihkaa, jotta missä sitä ollaan ja hämmästyi suunnattomasti kuullessaan, että on paikallisessa sairaalassa, siinä samassa jossa työskentelen. Enpä viitsi sanoa kuka mummosta nyt huolehtii ja käy katsomassa. Mutta jos joku vihjaisisi, että sisarukseni voisivat myös vallan hyvin osallistua tilanteeseen, niin saattaisin sanoa, että ajatuksessa voi olla perääkin. First things first, näin ehkä ajattelevat omine päiväohjelmineen. Eipä auta kuin sietää. Ja voihan aina ajatella, että tämä olisi tilanne, jos olisin ainut jälkeläisensä. Kyllä lääkäri ammattinsa takia joutaa äidistä huolehtimaan, alan ihminenkin kun on. Ja vinot hymyt päälle. (Pakko ajatella näin, ettei karsi niiden kurkkuun.)

Onni onnettomuudessa on erinomainen hoito ja äidin hoidosta vastaavat tutut ortopedit. Kuka helvettiläinen kehtaa Suomen sairaalahoitoa moittia!? Vaikkei aina menisi kuin Strömsössä, niin onhan tämä nyt kuitenkin aika hieno systeemi. Herrat ja narrit saa saman hoidon, joka suurimmalta osalta katetaan valtion verovaroista. Kyllä tälle voi hattua nostaa näin potilaan omaisena ja itsekin potilaana oltuaan.

@@@

Kolopallovermeetkin on tullut kaivettua esiin. Vaikka mielessä nyt pyörii enemmän tuo retkeilypuoli, niin koitan tänä vuonna panostaa pelaamiseen. Siinä saa liikuntaa puistomaisissa olosuhteissa 🙂 ja hermo lepää (kellä lepää, minulla kyllä). Kentällä tuli vastaan työtoverikin. On aloittelemassa, HCP eli tasoitus on 54 eli korkein mahdollinen, mutta siitä se lähtee. Häpeillen kysyi, kehtaisinko minä hänen kanssaan pelata joskus kierroksen. Totta Mooses kehtaan!

Toivotan lukijalleni mitä parhainta pyhäpäivää,

Klara

Ps. Muutin sivun asetuksia siten, että kommentteja pitäisi nyt voida laittaa ilman oman email-osoitteen tai omien tietojen antamista. Kommentoi kirjoitukseni alalaidassa olevan ”Comments”-osion kautta innostuksen mukaan.