Mietin tuossa, että huh: nyt olen rasittunut ja fyysisesti niin väsynyt, ettei voimat riitä lähteä mitään liikuntalajia harrastamaan, vaikka liikkuminen on se, joka meikäläisen pitää sekä henkisesti että fyysisesti vireessä. Mutta jos ei voimat riitä, niin mitäs sitten tehdään? Ja keksin mikä virkistää: blogin kirjoittaminen! Kiitos, että te, ainut lukijani ja hänen toverinsa, olette siellä!

@@@

Olen viettänyt hektisen session tien päällä työhommissa kaukana kotoani. Ajelin tällä viikolla liki 700 km autolla ja edellisviikollakin lähes saman verran. Nostan kyllä hattua edustajille ja ammattikuskeille!

Tien päällä näkee kyllä niin kamalia tilanteita, liikenneraivoa ja kilpaa ajamista, ettei mitään äärtä eikä laitaa. Sitten on niitä, jotka savuttavalla mersulla jäävät roikkumaan erikoispitkän rekan takapuskuriin huomioimatta muita, jotka kenties haluaisivat mennä ohitse. Olipa nyt sellainenkin tilanne, että polttoainerekka näytti ohitusmerkkiä ihan hasardipaikassa. Outoa. Rekan nupeissa on pääsääntöisesti järkevää ja kaikkeen perässään tapahtuvaan hääräämiseen rauhallisesti suhtautuvaa porukkaa. (En mä tietenkään häntä uskonut. Tarkistan aina itse tilanteen niin kuin varmaan muutkin tekevät.)

Siunaan hyvää autoani, eikä tämä ole diivailua. Ajan niin pitkiä matkoja ja kolaristakin (vastaantulijan syy) on kokemusta, että lähikauppamatkailuun riittävä pirssi ei sovi meikäläisen kilometreille. Mielessä myös käy kuinka kauan niska kääntyy ja on hoksottimet siinä kunnossa, että turvallisuus riittää omasta ja muiden puolesta. – Paha vanhenemiskriisi menossa. Onkohan lukijallani ikääntymisen tuomaa luopumisen tuskaa?

@@@

Asiasta omelettiin, kerron, että Hossassa on hienoja maisemia. Kävin siellä taannoin ja hieman hämmästelin kuinka se on muuttunut sitten viime käynnin. Siitähän tuli Kansallispuisto 2017 muistaakseni, enkä ole sen kansallispuistoaikoina paikalla käynyt aiemmin, sitä ennen kylläkin useamman kerran. Hienosti on satsattu palveluihin, siis siinä määrin kuin nk. raukoilla rajoilla on järkevää. Tuonnehan ei mitään Levi-Saariselkä-HettaPallas- kansainvaellusta ole kai odotettavissa. Tai kukapa tietää! Karhunkierros on kovin kansoitettu nykyään, muttei sekään ole huono juttu niiden kannalta, jotka eivät ole kokeneita yöretkeilijöitä ja sitäpaitsi kaikkea voi sattua. Muistan takavuosilta nimittäin tapauksen, jossa nainen läksi yksin Käsivarteen retkeilemään, putosi polulta johonkin kivikkoon saaden säärimurtuman. Sinne jäi. Löytyi sitten useamman kuukauden kuluttua. Olisipa ollut hyvä, kun joku olisi sattunut paikalle ajoissa. Tämä taisi olla jo kännykkäaikoina, mutta jostain syystä ei ollut kyennyt hälyttämään apua. Liekö kolauttanut päätäänkin. (No, kyllä mäkin viime kesänä pienessä affektissa tein yhden riskialttiin reissun melkoiselle rakka-alueelle yksikseni. Mun piti näyttää itselleni, että vielä se täti roikaisee…Ihmisiä sitä vain ollaan, pienisieluisia meikäläisen tapauksessa.)

No, on kyllä Hossassakin ollut yksi hasardireissu…tai jos oikein tarkkaan aattelen niin oli kyllä toinenkin, joskus parikymmentä vuotta sitten tuo viimemainittu. Siinä oli tietyt riskielementit, jotka koostuivat yhdistelmästä kajakki, yksin liikkeellä, syyskuu ja vesi +11 asteista. Räntää satoi. Enää en lähtisi tuommoisiin olosuhteisiin.

Yhteenveto: kokemuksesta se paha pappi puhuu. (Äitini mielilause.)

@@@

Nyt on niin, että kun mulla kesällä on yksi juhlapäivä, niin olen ajatellut silloin lähteä metsiin pakoon. Sen vuoksi mulla se hammokkikin on, että olen aatellut nukkua siinä. Vähän mua aina hirvittää yksin yöpyä, enkä ole siinä mikään professionaali ylipäätään. Kylmää ja kosteaa en siedä.

Eikä se yöpyminenkään oikeastaan mahdoton asia ole vaan se, että viime vuosina on alkanut enemmänkin pelottaa riittääkö voimat. Liittyy tuohon mainitsemaani ikäkriisiin. Ennen jaksoi vaikka kajakkia reuhtoa auton katolle ja vaikka sun mitä. Nykyään lurahtaa voimat ihan työtehtävissä. Hitonmoista on vanhentua ja menettää kuosiaan! Ja sanon tähän perään kuin Jari Sarasvuo, jonka vaahtoamista taas autonratin takan vähän aikaa viikolla kuuntelin, että ”eiks niin” ja sitten vielä, että on se yhtä helvettiä , että tulee vanhaksi – ”eiks niin”.

Toivon lukijalleni hyvää kuosia ja virtaa kintaaseen!

Klara von agleH

Ps. Luonani yöpyi kollega, joka on aina sanonut ”pyh” kaikelle turhuudelle, ei koskaan meikkaa ja maanläheisyys on mottonsa, jota korostaa. Mutta kas vain, mitä hän unohtikaan kylpyhuoneeseen! Purkin käsittääkseni kallista hyvinkin kallista turhuutta (naamarasva). Näin me ollaan kuolevaisia kaikki, ”kun oikein silmiin katsotaan”!