Huh huijaa, sanoi jänis hellettä. Uusi yritys: huh hellettä, sanoi jänis pakkasella, onko näin? Näin on.

@@@

Monenlaista haipakkata on viime päivinä ollut. Olin työmatkailemassa omalla autolla tässä loppuviikosta ja niin kävi, ettei kesärenkailla perjantaina päässyt takaisin kotiinsa, vaan oli yövyttävä majatalossa matkan varrella. Siellä oli jokunen muukin yöpyjä mitä ilmeisimmin samasta syystä. Ei mitään jakoa ollut kesärenkailla puskea itseään pitemmälle. Sen verran tiukkaa settiä oli kelin suhteen. Ja kun alunperin oli tarkoitus käyttää lauantaipäivä ensi viikon esitelmän tekoon ja huilata sunnuntai, niin vinksahti sekin aikataulu vähän poskelleen.

@@@

Muttei koskaan niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin! Tapasin nimittäin loppuviikosta Ruskearuunan. Sen naamataulu oli huvittavan ällistynyt, kun se äkkäsi, että sehän on meikäläinen, joka siinä tarhanreunustalla seisoo. Jos se olisi ihminen, se olisi huudahtanut: ”Long time nou sii, sinä täällä!” Se on semmoinen vekkuli-velikulta, ettei toista samanmoista. (Harmitti vähän hetkellisesti, että tuli myytyä koko polle, mutta sillä on aivan loistava uusi nainen, joka on osaava hevosihminen toisin kuin meikäläinen. Ruuna elelee maalaisympäristössä kuin herran kukkarossa ja sen kanssa värkkäillään monenlaista aktiviteettia. Hienosti voi ja nauttii elämästää.) (Kattelin mä kuitenkin eilen Ratsut.fi-myyntisivustoa ja siitä laittoi mulle yksi hevostuttu jo vinkinkin, että ostapa tuo yks polle pois.)(En osta hevosta. Liian sitova homma tähän hötäkkään.)

@@@

Huomenna on tähän tietoon urani viimeinen päivystys! Ehkä lukijani kilistelee maljan kanssani? Meikäläinen nostaa kannat kattohon, jos ei yöllä tarvi herätä puhelimensoittoon ja päästään aamuun. Ja: se siitä! I wash my hands koko hemmetin päivystämisestä, jota on lievästi sanottuna tullut tehdyksi. Mua oikein naurattaa, kun 30 vuotta nuoremmat huokailee. Ohjeistettiin joku vuosi sitten yhtä nuorta ja vinkuvaa naista tulevista vuosistaan. Purskahti itkuun. Semmoista se on nuoriso nykyään. Niitä väsyttää. (Totta puhuen: uupumuksensa pitäisi osata havainnoida ajoissa, itse kunkin.)

Jatkan amokkiani, joka tänään on sisältänyt stressaantuneen työtoverin huolten jakamista, yhdelle email-teitse työavun antamista, puheripulissa olleen kampaajan kuuntelemista (asiassa, josta se ei tosiasiallisesti tiedä mitään, muttei itse sitä tiedä, ettei tiedä), yhden vaikeuksissa olevan sukulaisen rahallista auttamista, yhden riippukeinun ostamista, yksien laitehankintojen selvittämistä, yhden esitelmän tekemistä, pyöräilyä postilaatikolle, kauppareissu (harvinaista: Talonmies ei ole ehtinyt), yhden tentin korjaamista, työpaikan työhuoneen siivoamista, muutosverokirjan lähettämistä, aluevalvontaviraston kanssa asioiden hoitamista, yhden… äsh. Laiska se töitään laskee.

…ja kun tunteja on kulunut noin 1500, on meillä täällä – tädää – pentukoira! (Siitä se hötäkkä helpottaa, eikö totta 😉 )

Terveisin Klara,

joka työsti tähän päiväkirjan sivun vailla mitään mielenkiintoa kenellekään. Mutta sallittanee. Ei kukaan voi aina onnistua 🙂