Hyvä Lukijani,
Hossa tuli hosaistua. Eipä ollut vielä paljoakaan kulkijoita ainakaan, kun painelin mutkien kautta perspuolelta Lipposensalmeen ja takaisin kiertämättä Kokalmusta. Jo etukäteen olin suunnitellut skippaavani yleisöä eniten kiinnostavat paikat.
Pitihän se tietää ja aiemmasta muistaa, että kesäkuun alkupäivinä keskellä viikkoa on rauhallisin aika liikkua kansallispuistoissa etenkin, kun lämpömittari pysyttelee alle kymmenessä. Tuulikin oli reipas ja jäätävä. Rivakasti liikkumalla pystyi keskittymään muuhunkin kuin keliolosuhteisiin, kun päällä oli aluspaidan lisäksi ohut villapaita, kaksi takkia ja untuvaliivi ja jalassa kunnon villadamaskit ja paksut maastohousut. Älkäämme myöskään unhoittako paria kerrosta myssyjä ja kintaita.
Kun aamusella kello seitsemän siirtyy metsään, ei siellä ole kuin hööppänöitä eläkeläisiä. Tavan kansa kuoriutuu esiin vasta yhdentoista maissa.
Ihmishavaintoja tuli vain Lipposensalmen laavulla istuskellessa. Saldo: ohiajavia ja moikkailevia maastopyöräilijöitä 4+2 ja lisäksi 3, jotka jäivät laavulle. Yksi oli noussut väärällä jalalla ja olin innocent bystanderina nopeasti kireän ristikuulustelun kohde: missä yövytty, montako kilometriä kuljettu, kuinka paljon vielä ja millä aika-akkunalla jne.
Luirusin paikalta tutkailemaan luontoa. Pusikoissa vaaniessa sain äänihavainnon kahdesta neitosesta. Kahden yksilön rinkkakaravaani kulki ohitseni kuin idän pikajuna. Ääni alkoi kuulua jo hyvissä ajoin vasemmalta, voimistui kohdalla kovaääniseksi ja siirtyi hitaasti vaimentuen oikean kaiuttimen puolelle kunnes metsä nielaisi viimeisetkin tavut vihreään kitaansa. Tuulen suhina oli hetkeksi antanut äänitilaa, mutta otti paikkansa hanakasti takaisin. Muita rinkkailijoita tai ylipäätään ketään ei näkynyt. Luontokeskuksen pihassa ja parkkipaikoilla oli kyllä autoja ilahduttavankin paljon keli ja almanakka huomioiden. Maantiellä kiinnittyi huomio ulkomaalaisten asuntoautoilijoiden määrään.
Hossassa ja Kylmäluomassa olen söhläillyt kajakkini kanssa ja ilman sitä kolmisenkymmentä vuotta, kun matka sinne ei ole ollut este, eikä oikein hidastekaan. Mutta itä-Suomen rajamailla on samankaltaisia hienoja paikkoja muutoinkin. Ne pitää vain itse hoksata kartasta tutkailla.
Hossan hypekohteita ei monikaan kai viittä kertaa enempää ajele ihailemaan, joten muualle kannattaa siirtyä. Toisaalta sinne on helppo tulla ja siellä on hyvät mahdollisuudet päästä nk. kohteisiin heidänkin, joiden vointi tai kunto ei riitä päivämatkojen päähän.
Yhteenvetona sanottakoon, että kyllä sinne porukkaa mahtuu ja uuden yrittäjän otettua luontokeskus haltuunsa oikein toivonkin yleisömenestystä. Saattaahan tuolla silloin tällöin käydä. Polut on leventyneet helposti kuljettaviksi, nuotiopaikkoja ja laavuja edelleen on, vaikka paljon nyt jääkin huollon ulkopuolelle. Että mikäs siinä. Mutta muuta on seuraavaksi kiikarissa.
###
Lopuksi lähetän terveiset täältä rajan vierestä, jonne kurvasin Hossasta Talonmiehen aputytöksi. Tuli nääs kymmenen kuutiota koivuklapia liiterin viereen, että romps vaan. Ne piti kelkkoa suojaan. Jäin sitten vielä tänne vähäksi aikaa itsekseni melomaan. Nähtyjä ihmisiä 1 kpl, kalalla.
Kuten sanottua, kajakilla pääsee minne vain, ks. kuva :D. Kävin tutkailemassa aiemmin havaitsemaani omituista kulkureittiä suomaisen ranta-alueen laitamilla. Lähistöllä on ollut majavan pesä vielä viime kesään saakka. Nyt lätkähäntä näyttäisi kaikonneen. Olen aiemmin tutkinut paikkaa ”reitin” toisesta päästä. Uoma on kaikkinensa satoja metrejä, joten luovutin kuvan kohdilla väylän uhkaavasti kaventuessa. Arvelin, ettei läpi pääsisikään. Tuoltahan ei sitten tulla, eikä tultukaan, muuten kuin peruutusvaihteella. Kajakki on lähemmäs viisi metriä ja jää mukavasti hakauksiin, jos yrittää kääntymistä, nimimerkillä Kokemusta on – uhkarohkea kun on (ollut?).
No, löytyi sitä avoimempaakin vettä. –Hyvää nousuviikkoa! Klara S.
Klara Saken kirjoittaa 