Putkiaivoradion joulukimara

Laadukasta ruokakaupan punaviiniä nimeltä Radio Boka – Loud and Clear, lupaa purkki 😀 (En juonut tätä, vaan löysin jämät kaapista ja lisäsin ruokaan. Tiedoksi vain. 😀 )

Hyvä Lukijani,

terveisiä kotiparantolasta. Saatiin reissulta räkätauti (sallittanee), jonka aiheuttajankin mikrobiologinen taikasilmäni keksi: vain rs-virus sörkkii hengitystie-epiteeliä haarukalla.

Kerron tarinan rs-virusveijarista. Nääs, viisikymmenluvulla neljältätoista köhivältä simpanssilta kerättiin limanäyte, josta löytyi virus. Se nimettiin rs-virukseksi, joka tietysti oli jo vuostuhannet kiusannut ihmiskuntaa. Laboratorioon saakka ei aiemmin oltu kuskattu. Saatiin siis sille nimikin.

Rsv tulee sanoista respiratory syncytial virus, joka nimenä kertoo tämän viruksen tavasta infektoida solu fuusioitumalla solukalvoon. Tuo on siis englantia, eikä latinaa ;D. ”Ja sekin lääkäri se vaan puhui jotain latinaa!” sanoo potilas, vaikka puhuisit mandariinikiinaa. No, asiaan.

Sisään livahdettuaan pirulainen tyrkkää solulimaan ”Da Vinci-koodin” (itte keksin DaVincin tähän). Ja ei kun kopiokone käyntiin – on se konna! Eikä tässä vielä kaikki: riiviö paiskaa työkalupakin mukaan, jotta saa nopeasti aikaan soivan rsv-pelin. Riemuvoitto virukselle, tappio ihmiskunnalle! Sitten se viikatoi hengitysteille tärkeän värekarvapinnan nurin, kääntää limaneritys-kaasukahvan kaakkoon ja ihmiskunnan yskänkonsertti voi alkaa. Yskänpauke kaikuu ympäri maailman, kuunnelkaapa vain! Ja varjeltakoon rsv-tartunnalta eritoten kahta ryhmää: pieniä imeväisiä ja elinkaaren loppupäässä kepakoivia. Imeväiselle nenähengitys on syömisen kannalta välttämätön. Keppikiitäjillä puolestaan immuunipuolustus notkuu, eikä elimistön taistelukyky infektioita vastaan ole enää terävimmillään.

Semmoista se on ihmisen ja rs-viruksen yhteiselo, kun sen teille tässä kerron. Mutta kuinka mikrobiologinen diagnoosisilmäni päätyi nimenomaan rs-virukseen? Sanoohan THL:kin sivullaan, ettei sitä voi oirekuvan perusteella erottaa muista hengitystieviruksista, joita riittää. Mutta minäpä olenkin kaikkitietävä fakiiri (Lukijani lie huomannut jo aikapäiviä). Peruste: vietettyäni tuntikausia yskivän ja niistelevän Rakennekynnen lähikontaktissa, niin siinä on perustetta. Ja kuten sanottua Rakennekynsi oli koko ajan puoleeni kääntyneenä syystä, ettei millään saanut kännykkäni näyttökuvasta selkoa.

Tässä iloinen rs-virus joulutunnelmissaan!

###

Tämä terveysasioista. Mutta kaikessa on aina hyviäkin puolia! Voi rauhassa loikoilla Filtti-tuolissa yskimässä ja aprikoimassa. Esimerkiksi eilen netistä näkemääni itänaapurin keisarin eilistä (?) lehdistötilaisuutta. Ei BBC:n toimittaja pelännyt piruakaan esittäessään suorat kysymykset itselleen Itämaan Keisarille, joka sitten antoi niistä julistuksensa kaikelle kansalle. Jäin miettimään, tuleeko BBC-miehelle piankin verollepanon aika ja kolme itämaan tietäjää ohjaa akkunan ääreen. Jää nähtäväksi.

###

Talonmiehen kanssa kotikaranteenissa on mietitty kaikenlaista. Esimerkiksi sitä, muuttuuko ihminen ikävuosien myötä ystäväpiirinsä suhteen yhä valikoivammaksi? Mitähän Lukijani arvelee…

Puhuin Talonmiehelle tästä käyttäen vertauksen sanoja. Siis, että kertyneet tuttavuudet ovat kuin pelinappulat shakkilaudalla: elämänkokemuksen myötä peliä katsoo yhä tarkemmin. Näin siis, että ”A-haa! Torni uhkaa sotilasta, kuningattarella ei ole kruunua ja eturivin sotamies tyrkkii! Heti nämä pois pelilaudalta!”. Talonmies innostui analogiasta ja lisäsi: ”Niin, hevosenhan heitit laudalta ensimmäiseksi!”. Viittasi ruunaan, jonka joskus omistin. Ilokseni reipas ja mukava nykyomistaja laittaa siitä edelleen kuvia, hienoa! Eilen se oli punaisine korvasuojineen maastossa. Hauska ruuna ja mukava hevostuttavuus oli, elämälle kiitos (myös hengestä)! Nyt se on maalla sellaisissa oloissa, joissa hevosen tulee olla.

###

Palkitsen Lukijani luku-uurastuksesta laittamalla tämän hetken huonolle kelille kompensaatioksi lohtukuvan. Eikös ole kuva kuin unta vaan – että olisipa lunta vaan! Kuva on Riisitunturista ajalta ennen puuporttia. Upea päivä oli lumikenkäillä ja hahmottaa tykkypuista vaikkapa valssia tanssiva pariskunta. Ja sanokaa mun sanoneen: hienoja päiviä vielä tulee, vaikkei äkkiä uskoisikaan! Lisätodisteeksi allaoleva kuva, jonka tunnelma läikähtää nyt mieleen. Kerron sen, jos vielä Lukijalla kärsivällisyyttä riittää.

Huhtikuu noin 10 v sitten, kuvassa silloinen kahvikuppi.

Olin hommannut risukeittimen ja aion paistaa makkaran talsittuani valtavalla aapasuolla. Tein pienen leirin suon laitaharjanteelle. Mutta oli niin lokoisaa auringonkilossa naamaa lämmitellä, että vain istuin ja istuin huokaillen ihastuksesta. Lopuksi söin kärähtäneen grillimakkaran cum sinapit kauluksella. Muttei haitannut mittään, olihan keli komea kuin kiiltävänappinen sulhanen!

Kiiltävänappinen sulhanen? Status praesens: omassa konttorissaan yskivä kiiltäväpäinen paappa ja nukkamatolla tassu pään alla nappinaamainen koira. Ainakin nämä pidän pelilaudalla.

Jouluiloa! Klara

Hyvää joulua ja kiitos Lukijalle tästä vuodesta 2024!

Hyvä Lukijani,

hautuumaalle on viety kynttilät, toivotettu edesmenneille hyvät joulut ja vilkaistu myös naapurihaudassa nukkuvan nuoren kohtaa samojen toivotusten ajatuksella. Hautuumaalla on paljon hyvin nuorten ihmisten uurnahautoja. Ajatus piipahtaa kohtaloissaan. Mielenterveys- ja päihdepalvelut tulevatuseimmiten vasta seuraavalla junalla, kun asemalla olisi pitänyt olla jo paljon aikaisemmin. Lopputulos näkyy hautakivessä.

###

Kuiske kuuluu: miltä kinkku näyttää?

Talonmiehellä oli tohina päällä kinkun paistatellessa uuninlämmössä aina 78 asteeseen saakka. Sitten huusi paistomittari, että tulos ja ulos ja terassille jäähtymään. Kinkun maatessa jo terassipellillä luirahti koira terassinoven raosta silmän välttäessä, tervehti ilahtuneena sopivalle korkeudelle laskeutunutta kinkkua ja kävi kinkun ympärillä ollutta verkkosukkahousua nuolaisemassa. Onneksi havaittiin ajoissa, eikä päässyt kiinni itse tuotteeseen.

”On se varmaan jo jäähtynyt. Ettei vain jäätyisi! Otan sisään, irrotan verkon ja nahkan” kiirehti Talonmies. Tässä vaiheessa siirryn vanhasta kokemuksesta aina suosiolla loitommas: en kestä katsoa sitä tolkutonta hääräämistä. 😉 Tarina jatkuu hetken perästä köökistä kuuluvalla huudahduksella: ”May day! Apua kaivataan!” Puristavasta tukisukkahoususta päästyään kinkku halkesi kahtia pelkästä mielihyvästä. ”Hitto. Ois sittenkin pitänyt ottaa se luullinen versio!” Koska allekirjoittaneella ei ole tuohon sen enempää poliittista kuin hengellistäkään kantaa, pidättäydyin kommentoimasta. Tai jaa, kanta kyllä on. Se on nykynuorison kielellä sanottuna ”Aivasss-ssama”.

###

Eläköön Ruotsi – marsipaanikuorrutettu länsinaapurimme! Ja GOD JUL till Sverige! (Jouluna on aina hyvä muistaa naapureitaan. :D)

Kuvan julmust on juomaa, jota sukuun kaapattu jälkeläisenpuoliso hankkii kotipaikkakuntansa naapurista, länsirajan toiselta puolen. Mikäli Lukijalleni ei julmust heti avaudu, niin kerron sen olevan alkoholitonta, likipitäen joulukaljan ja kokakolan sekoitukselta maistuvaa juomaa.

Ruotsiin on julmustin lisäksi muitakin siteitä, nimittäin ikivanha nuoruusiän suomenruotsalainen bestikseni. Soittelin joulutoivotukset Svedumaahan hälle samt till familjen. On asunut Svedulassa rapiat neljäkymmentä vuotta ja perhettä on siunaantunut jo toiseenkin polveen. Suomenkielentaito oli hällä jo Suomessa vaatimaton ja se vähäkin on vuosien saatossa hiipunut. Sen takia vaalin ruotsinkieltä ja olin Ruotsissa aikanaan pätkätöissäkin paljolti hänen takiaan. Iloitsen kyetessäni edelleen kommunikoimaan kanssaan ruotsiksi. Hälle soitellessa saa aina tuoreet uutiset paitsi hänen elämästään myös länsinaapurin tunnelmista. Synkeät kuulostavat olevan: katuväkivaltaa, jengiytymistä, epäonnistunutta integroitumista kaikkine sivuvaikutuksineen, sodanpelkoakin. Mutta aina on ilon aiheitakin! Oli tehnyt jouluksi lussebullar. Ohessa linkki sattumanvaraisesti valikoituun videoon ja reseptiin. Emäntä voi siis nousta joulukuusen alta käärimään hihat lussepullataikinaa vasten 😀 https://youtu.be/Y3KoYqR1s-k?t=27

###

Tarjoan Lukijalleni tuoreen lussepullan ja julmustia palan painikkeeksi joulurauhan toivotusten kera. Iloitkaamme: maapallo on jälleen kääntynyt kannaltamme katsoen parempaan asentoon ja päivä lähti pitenemään kohti kevättä!

Oikein hyvää joulua toivottaa Klara, uskollinen kirjeenvaihtajanne

Ps. Kävin kirjastossa ja toivotin siellä tuntemattomalle naiselle hyvää joulua. Mikä hämmästyneen ilon ilme kasvoillaan olikaan ja toi meikäläiselle lämpimän joulumielen hänen huudahtaessaan: ”Voi kiitos paljon ja oikein hyvää joulua sinullekin!”

Laajoja kaaria kuusen alta Tasmaniaan

Komea jää! Ei ehtinyt luistelemaan, kun Äiti Talvi jo peitteli sen valkoisella täkillä.

Hyvä Lukijani,

en ole joulukiireihmisiä lainkaan, mutta jotakin hösellystä tässä on ollut, kun tekstitkin venyneet. Joulu? Rauhan ja rauhoittumisen juhla! Orastavan ilon pysäkki ja lähde: päivä alkaa pidentyä, taas kerran!

Katson sivusta kuinka äitiverrokit stressaavat, joka vuosi. Ja joka vuosi sanon: osta hyvä ihminen rätingit kaupasta, pyydä vaikka pitopalvelulta apua. Sanani kaikuvat tyhjyyteen. Tukehtuvat itse tehdyn lanttulaatikon uumeniin, torttu lentää tukkimaan käkättimen ja lipeäkalasuikale vedetään kärsäni eteen: mene pois paha henki! Haluamme riehua, tohottaa, hösöttää ja riuhtoa selkänahastamme kaiken. Haluamme joulufiiliksen: marttyyrikuoleman kuusen alle! Äitijouluun kuuluu verikäsin kannettu risti ja uhrialttarille heittäytyminen: minä tein tämän kaiken teille kaikille. Ja olkaa nyt hlvetti soikoon edes kiitollisia senkin pissapäät! Katsokaa nyt kuinka äiti on riekaleina ja kaatuu lahjakasan sekaan. Ja joka vuosi aikuiset lapset kaikkine lisukkeineen saapuvat juhlatalon sohville makaamaan, sänikät kirmaavat pitkin huushollia hippaleikeissään. Hännän huippuna räksyttää Turre ja nostaa jalkaa joulukuuseen. Iloista joulua!

Mitäs me Kunnon Ihmiset? Istumme Talonmiehen kanssa aaton kotitorpassa. Ruokimme taivahan lintuja, laitamme matkalle lähteneen naapurin iloksi lyhtyjä pihalle, teemme lumitöitä, käymme viemässä kynttilät Vanhan Emon ja Veen haudoille ja kuuntelemme Hoosiannan. Sitten torttu per nuppi, kuuden kilon kinkku puoliksi ja vadillinen kaupan perunalooraa. Soitan ehkä vähän haitaria ja lepäillään sohvilla – itse! 🙂

Semmoinen on isovanhempien joulu. Jälkeläiset ovat osan joulunpyhistä kiinni ammatissaan. Jonkun on huolehdittava siitäkin, että yhteiskunta pyörii 24/7. Loppukaartinsa siirtävät toisten mummoloitten sohville siksi aikaa.

Joulupäivänä kokoonnutaan valmiiseen pöytään jälkeläisen kutsumana. Kätevää! Talonmiehen kanssa aatellaan jo kantaneemme kortemme kekoon joulujensa eteen. Nyt on heidän vuoronsa. Sopii heille. Punkt o. slut.

###

Tein taannoin pienen metsälenkin tälle lammelle. Kuva siis ottamani ja omistamani kuten kuvat täällä ovat, ellen toisin ilmoita. Nykyään ollaan näistä copywright-oikeuksista niin sätkyinä joka puolella.

###

Taas on viereen kertynyt pino lehtiä. Kaksi Suomen Kuivalehteä, pari Feminaa (sic! :D), yksi Kuluttaja-lehti ja Latu&Polku. Viimemainitun luinkin jo työreissulla. Oli kattava asiantuntijoiden kirjoitus vuoden takaisesta onnettomasta hiihtovaelluksesta, jossa äiti ja poika menehtyivät. Voi itku, miten väärä arvio johtaa kammotukseen. Kuru, minne vyöryivät, on havaintojeni perusteella vuoskymmenet ollut off piste-laskijoiden erittäin hyvin tiedostama vaaranpaikka. Eikö äiti ollut siitä kuullut? Tai ehkä vain eksyivät. Lehti kertoo pakkasta olleen -35 astetta ja säätiedot tiesivät tunturinlaen myrskytuulesta.

Hevosmiesten tietotoimisto kertoo kämpällä olleiden toisten vaeltajien jääneen kelin vuoksi kämpälle. Ja että äiti ja poika lähtivät Pallasta kohti, koska tarkoitus oli ehtiä Rovaniemen asemalle vievään linja-autoon. On inhimillistä kiinnittää vaellusaikataulu ennakkosuunnitelmaan. Mutta sisältää riskin: luonto elää omilla aikatauluillaan.

Latu&Polku-jutussa mainittiin seikka, josta olen viime vuosina huolestunut. Vanhemmat kuskaavat hyvinkin pieniä lapsia erämaihin. Viime kesänä törmäsin pariskuntaan, jolla oli mukanaan konttausikäinen. Lapsi on täysin vanhempiensa armoilla keskellä metsää, kaikkea voi sattua itse kullekin ja apu kaukana. Ajattelen näin: mitä poromies ei tee, sitä ei kannata taajama-asukkaan tehdä. Koskee kaikkea toimintaa Lapin maastoissa. Saa sanoa, että hyvin ehtii retkeillä lasten vartuttuakin! En toki tiedä kauanko kunto riittää, muttei sitä vielä älyä lasten ollessa pieniä. Joten vaietkaamme tästä kirvelevästä faktasta. Vanha ilonpilaaja-harppu on aina niin kuvottava tyyppi.

###

Back to basics! Huokaiskaamme jo helpotuksesta ilosanoman edessä: enää joku päivä, niin jo lähtee kevät tulemaan kukon askelin, harps-harps vaan! Valo lisääntyy, toki vain joitakin sekunteja, mutta liian vaativainen ei pidä olla! 21.12.24 klo 11.20 Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella. Hetkinen, Kauriin? Jep, se on eteläisellä pallonpuoliskolla, lapsikin sen muistaa. Olen näissä kääntöpiiriasioissa joskus saanut Superior-luokan Kaikkitietäjän hajalle kysymällä nousiko aurinko lännestä, kun Australian Tasmaniassa oltiin. Näin silmissäni Vineglass Bayn, viininlasin muotoisen lahden, ja mielestäni aurinko kyllä nousi siinä lännestä, oltiinhan kaikkinensa pää alaspäin Suomeen nähden 😀 Kaikkitietäjän pää kallisteli puolelta toiselle ja olinko havaitsevinani pienen savujuovan nousevan molemmista korvista? No, idästähän se nousi silloinkin. Nuo Tasmanian ajat oli sitä aikaa, kun ilmaston lämpeneminen ei ollut otsikoissa ja persus kesti puolentoista vuorokauden matkustamisen. Alla oleva kuva ilmoittaa tiedoissaan sen olleen vuonna 2003.

Näin päästiin heittämällä kaatuneiden joulukuusien seasta talvipäivän seisaukseen ja siitä Tasmaniaan. Jotta ei voi väittää, etteikö laajoilla kaarilla edettäisi 😀

Jatkan haitarin soittoa. Uralin Pihlaja jo melkein tunnistettavasti irtoaa rutusta.

Kuulumisiin, Klara

Lunta sataa hiljalleen maahan valkoiseen

Olokaapatten hyvät! Ottakkee pitkällä käellä. Suut makiaksi. Jos maistuu.

Hyvä Lukijani,

talo vaikeni kerralla, kun ainut lapsosemme, se nelijalkainen, lähti juuri Talonmiehen kyydityksellä lusimaan vankilaansa, nimittäin koirahoitolaan. ”Kas ylhäällä orressa vielä on vain se häkki mi sulkee mun sirkuttajain!” Onkin kova poika sirkuttamaan. Ällistytti jo pentuna taloon tullessaan. Oli maitopurkin kokoinen ja sanoi: ”Mor-jens!” Saman rotuisia, hiljaisia hissukoita on talossa ollut vuoskymmenet. Oltiin Talonmiehen kanssa ihan, että HÄH?! Nyt sen sirkutukset on meille avautuneet. Älytään, mitä milloinkin tarkoittaa. Joku kertoi koiransa osaavan sanoa ”Hel-lou!” heidän tullessaan töistä. Tuo osaa saman 😀

###

Tässä on nyt pakaasit pussitettu, mailat ladottu nyytteihin ja sitä rataa. Katson ikkunasta: lumi roikottaa pihapuun oksia – kaunista! Aattelen tätä länsimaisen ihmisen ahdistusta! Ei halua kauniista lumisesta kotimaasta Juuttaan maan suuntaan. Vaikka sypressit kukkii ja palmuista banaanit roikkuu, kaktukset vihannoi ja sitruunapuun neulaset sojottavat tähtitaivaalle. Meri ropisee ja laiturit kuohuvat.

…Ja aurinko lettuja paistaa, laittaa suuhun ja…(huiskauttaa kädellään) …heittää ukolle KUUHUN! Viimeisin on lapsenlapsen suloinen, tarhassa oppima esitys noin 2-vuotiaana. Sekin mokoma on jo venynyt roikaleeksi ja viettää joulun toisessa mummulassa. Siis sellaisessa oikeassa, jossa mummu ja pappa touhuilee pienen kaupungin laitamilla puutalossa. Pihalla on lyhtyjä, sisällä tuoksuu mummun joululeipomukset ja papan kanssa lämmitetään illalla puusauna. Onni lapselle, että on kunnon isovanhemmat! Ei tämmöisten skippailijoiden varassa lapsuuttaan kannata viettää.

Kokoava selitys: Talonmiehen takiahan minä. Hän nauttii sypressien katveessa pelaamisesta. Tai kuten kerran hauska ruotsalainen tuumi kaverin lyötyä pallonsa kentän reunalle palmujen alle: ”Den är där under björkarna.” (tirskuttiin tuota under björkarnaa svedujen kanssa). Svedujen on leppoisaa peliseuraa, lienen sanonut. Ihan samat fiilarit ei norskeista ole, mutta heidän kanssaan on toki vähemmän tullut pelatuksi. Vaikka osaan ruotsia hyvin, en helekutti vie saa selvää puheestaan, ellei tulostu suusta nopeudella 0,25/1.0.

###

Huh, tässä se joulufiilis sen kun kohoaa. ”It´s begininng to look like Christmas” laulaa Michael Buble Spotifystä. It´s the most wonderful time of the year, väittää puolestaan Andy Williams. Ja konekin lähtee vielä tälle illalle, ensin lepatamme ilmastoystävällisesti johonkin loskan keskelle, lienee Helsinki. Huomenna matka jatkuu. Että ei täältä niin vain lähdetäkään, kuluja tulee tonni lisää siihen nähden, mitä maksoi ajella Espoosta kentälle ja huiskis eteenpäin. Nyt tulee meno-paluu ja hotelliyöt kaupan päälle. (Hiihtelisin mielummin komeilla hangilla, joita meillä riittää.)

Kokoava selitys: eheytän itseni ylärekisteriin esasaarismaisen maireasti naurahdellen. ”Aivan…siis niin.. upeaa…siis ndiin…fantastista siis tämä!” (Häpeällisen kiittämätön ihminen on meikäläinen. Piiskaa sietäisi.)

###

Ylärekisterissä muistelen eilistä erittäin taitavaa ja erittäin toimeliasta pikavauhditettua lahjapakettien laittoa. Kävi nimittäin niin, että Lenkkikaveri oli ladannut kuistille tontunpussin. Siinä oli jotakin Balmuirin paketissa (avaamatta). Voi höpsöä, enhän mä ole mikään fakin Balmuiri-ämmä. No, tietää sen – mutta hän on.

Yhtä kaikki, olin jo aatellut ampua takaisin sillä karpalohillolla. Kun pakkausnauha oli rupusta, niin aattelin, että kyllä mä vielä osaan yhden pirtanauhapätkän loukuttaa. Niinpä aloin puuhaan. Heittämällähän se tulee kuten 50 vuotta sitten. Mutta mitvit? Ei tullutkaan. Se ohuen ohut virkkiikoukkukin oli kadoksissa. Ilman sitä ei noita villalankoja niin vain pirtaan pujotella. Sössin tuota aikani ja siirryin sitten pirtailusta villalankoja palmikoimaan 😀 Ihan liian lyhyt tuli, joten hittoon koko sotku. Sai tyytyä kapiseen pakkausnauhaan. Talonmies toimi hillonheittäjänä.

###

Velimies toi kuvan suklaarasian. Sitä ei nyt täällä kukaan muu ole syömässä kuin me kaksi. Talonmies ottaa yhden mukluttaakseen sitä suussaan tuntikausia: aloittelija! Kun jonkun on täällä oltava asiantuntija, niin päästin remmin löysälle ja söin puoli lootaa. Kun rasiassa on 510 kcal / 100 g ja sisältöä 550 g, niin siitä voi laskea, ettei tuo nyt niin kaloripitoinen ateria ole, vaikka vetelisi koko lootankin. Semmoinen raskasta metsätyötä tekevän miehen annos vaan. Kyllä mä sellaisesta käyn. Osa jää työstettäväksi paluun jälkeiseen aikaan – jos sellainen tulee (huokaa).

Ammattilaisvinkki: napsi ensin lootan ylätasolta parhaat osat, toimi samoin alatasolla. Sovittele sitten jälkeenjääneet B-luokan edustajat alakerran muotteihin siten, että kutakuinkin istuvat reikäänsä. Jätä muutama näön vuoksi myös ylätasolle, jotta syntyy vaikutelma täydestä alatasosta. Muotoile neliskanttisia konvehteja hedelmäveitsellä, niin uppoavat paremmin kuppiinsa. Kätevä tapa, oppinut lapsena jo tuonkin.

Lisätieto: ystäväni, tohtori X, kertoi syöneensä rasiallisen Giulianeja. Siis niitä simpukan mallisia valkosuklaa-maitosuklaa-hybridejä. Muitakin ammattilaisia siis.

###

Talonmiestä ei näy ei kuulu. Jäikö koirahäkkiin? Yksinkö tässä nyt joutuu sypressien alle heilumaan? (huokaa) Taidan pikku hiljaa nyppiä johdot seinästä, sulkea vesihanat, katkoa wifi-yhteyden ja roudata pakaasit autotallin eteen.

Lopuksi kerrottakoon lohdutukseksi itselle ja minua seuraavalle suurelle yleisölle (heh), että joulu ei ole meikäläiselle mikään suuri eventti. Se mitä kaipaan, on rauha, ulkoilma ja kirjat – sekä mahdollisuus raapustaa jonku sana tähän blogialustaan. Jos saisin valita mieluisimman joulumeiningin, lähtisin jäiseen mökkiin lämmittämään sitä kaminalla. Sitten tappelisin puoli vuorokautta savuttavan kiviuunin kanssa, pilkkoisin puita liiterissä, keittelisin tsajua tulilla ja lämmittäisin saunan, josta olisin ensin viskonut pihalle liskuihin litistyneet metsämyyrät. Joulun suurin kohokohta olisi mennä yöllä laiturille makaamaan naama kohti taivasta. Näky on lamaannuttavan upea: taivas täynnä tähtiä, toinen toistaan kirkkaampina loistamassa.

…no, minä lähden sinne sypressien katveeseen nyt tällä kertaa kumminkin. Ehkä sieltä joku sana irtoaa, jos netti pelittää. Jää nähtäväksi.

Oikein hyviä vointeja, kinkkuja ja laatikoita, konvehtirasioita ja torttusia!

Klara

Leimahtavia liekkejä ja avaruusromua

Nyt syy-tyy-tämme kynt-ti-län, se liekkiin leimahtaa 🎶

Hyvä Lukijani,

raivaan juuri tietäni it-laiteviidakossa päästäkseni blogisivulla alkuun. Minua kohti kurottelevat siriseviä bittikäsiään ainakin seuraavat pirunkoneet:

1 kpl omia puhelimia (Omena)
1 kpl omia varapuhelimia (kirjoituspöydän laatikossa Nokian ikivanha karvahattumalli, hyvä!)
1 kpl työnantajan puhelimia (Samsung, Android, liukas käsissä)
1 kpl omia tieskoja eli tämä (Omena)
1 kpl työnantajan nro 1 leasing-koneita (Lenovo, Windows-käyttöjärjestelmä, peitenimi Yrjö*)
1 kpl työnantajan nro 2 omistamia koneita (HP, niin ikään Windows, jossa tosin eri Windows-versio kuin työnantajan nro 1 koneessa, peitenimi Asko)
1 kpl sanelukoneita, johdollinen, yhdistyy toosaan toki
1 kpl omia iPadeja
1 kpl lapsenlapselle siirtynyttä Lenovo-tablettia (Android)

Viisaampi kysyy: mitäs vielä puuttuu? Viidakko vastaa: tuuletin, imuri, munankeitin, papiljottien lämmityslaite, aggregaatti, maidonvaahdotin, robottileikkuri ja separaattori. Ainakin nämä.

@@@

Heti aamusta päätin ottaa virkistävän blogikirjoitushetken. Mutta kokemus on osoittanut, ettei meikäläisen hommat koskaan ole kovin suoraviivaisia mieluisassakaan toimessa.

Ensin tuli käteen puhelin. Sormi osui myöhäisyön watsapp-keskusteluun Bret-a-Porterin kanssa. Samalla nakkisormi kuitenkin sipaisi jotain videopuhelun aloituskohtaa. Siitä seurasi Pret-a-Porterin vastausyrityksiä ja minun väärä hälytys-viestejä. Rintaman rauhoituttua yritin poistaa ”vastaamaton soitto”-luurinkuvaa, josta laukesi uusi soitto P-a-P:lle, joka yritti vastata, johon vastasin, että väärä… jne jne.

Kierteen katkettua siirryin Yrjön* ääreen tarkistaakseni sähköpostit. Päätin samalla siivota OneNote-arkistoa: mission impossible. Olenkin pitemmän aikaa osoittanut it-osastolle OneNoten käyttöongelmista siinä määrin sofistikoituja kysymyksiä ;D ettei niitä ymmärrä pitkälle koulutettu asiantuntijakaan. Kierteisten kysymysten asettelu on vahvimpia lajejani, kaikilla sektoreilla. It-pelikentälläni on tilaa ja mahdollisuus useisiin banaanipotkuihin, onhan ympärille siunaantunut peräti neljä (4) it-osastoa. Voi rauhassa kehitellä monen tason kysymyssettiä vaikkapa tähän tapaan:

Onko tähdissä elämää ja jos on, millä sovelluksella saisin yhteyden toisiin sivilisaatioihin, meneekö Zoomilla vai otetaanko Tiimssi kehiin? Jos ottaa break-out-roomsit käyttöön pysyykö Saturnus linjoilla, kuullaanko Plutossa? Pääseekö International Space Station hakkeroitumaan linjoille?

@@@

Usein on kuitenkin niin, että uutterasta selittämisestä huolimatta pulma jää tukihenkilölle avautumatta. Ymmärrän siis vallan mainiosti potilasta, joka toistuvasti koittaa selittää vaivaansa eri lääkäreille kunnon vastausta saamatta. Että jos laitan jalkani näin kallelleen ja niskan kenolleen, niin vasemmalle puolelle kylkeen sattuu, miksi? Tuskaa ei vähennä se, että nykyään on niin vaikea löytää asiantuntevia kokemusasiantuntijoita. Jos alan selittää tuota OneNote-juttua tai pähkäillä jotakin vastaavaa, minua katsotaan hitaasti ja sitten joku sanoo: ei mutta hei, pitikö meidän lähteä? Joten ei auta kuin jatkaa kapisen päänsä varassa. (…josta kärsii koko ruumis.) Konkluusio: yksin oot sä ihminen, sotkun keskellä yksin.

Mutta voi elämää: nytpä olenkin jo omalla koneellani ja blogin äärellä! Aspergerin riemuvoitto! Saan huokaista syvään, rentoutua ja kurkistella toivorikkaana blogipihalle kesätuulessa suhajavien koivujen välistä: näkyykö pihalla ketään? Onko joku uimassa ihanan lämpimässä kesävedessä? Liplattaako laine laituria vasten?

Jotta puuttuvat kesälaineet eivät harmittaisi, liitän tähän kuvan kesän melontaretkeltä, kun äkkiä alkoi nousta puuskittainen navakka sivutuuli. Olin menossa edessä näkyvän niemennokan taakse kartasta havaitsemalleni erämaan hiekkarannalle. Kuviahan otan solkenaan, oli keli mikä hyvänsä.

@@@

Ja palatakseni maan tasalle aprikoin: onko Indonesiasta kotiuduttu? Onko Lukija saattanut jouluvalmistelunsa hyvään malliin? Kivipiparkakkuset, pienten kätösten koristelut, repeytyneet paketoinnit, mustanpuhuvat maustekakut, laimeat glögit, itse pantu hiivainen jouluolut, litistyneet jouluhedelmäiset, silliräämi, bataattirusinat, perunaruiskaus, neilikkatulpitettu kinkkunen, kompotti, äidin luumuinen vaahtosotku, käsinvaletut kynttiläräpellykset ja vesisateen kestävät muovijäälyhdyt, maustemäti, piparkakkulohi, livekalatorttuset ja luumutursoke, itse sävelletty joulumusiikki, kauneimmat kor..nalaulut, kaatuneet hyasinttiasetelmat. Ja sen semmoiset.

Minen ole tehnyt mitään. Talonmiehelle on yksi joulukuvitettu paperipussi. Sen sisällä on nassunkestävää partapalsamia tms. Tilasin nettikaupasta, pussi löytyi vanhasta kenkälaatikosta. Mielikuvituksellani ei näetsen ole rajoja. Talonmies onneksi näyttää huolehtivan jälkeläisten huomioimisesta. Mutta koskahan kerkeäisin katsomaan Wanhaa Äitiä? Juna taas mua iltasella kuljettaa työreissuun. Uskaltaako palvelutaloon joulunpyhinä mennäkään, koska nyt on…jätän sanomatta.

Voimia Arvokkaalle Lukijalleni ja hyvää joulun odotusta sinnepäin! Jouluna huilaillaan!

Klara