joutsen – Klara Saken kirjoittaa

Itärajan erikoisen järven rannalta (järvestä kuva edempänä).

Hyvä Lukijani,

menossa on kesäkeittopää-tyyppinen aivokohina. Tilanne avautuu Lukijalleni, kun kuvailen roinaa, jonka ympäröimänä olen in situ, kuten latinaksi tiedetään sanoa. Latina tekee aina päivällispöydissä elähdyttävän vaikutuksen, jos mielii vähän pöyhkeillä korottaakseen statustaan. Lääketieteen arjessa in situ-ilmaus on arkista – käytännöllinen ja havainnollinen ilmaus.

Mutta siis roinaan mennäkseni, niin tässä on reppua, kaapista kovalla penkomisella löytyneet vastamelukuulokkeet, GoPro-kamera, virtapankkeja, muistikirjaa, muistiinpanovihkoa, kyniä, hammastikkuja, käsirasvaa, suolapähkinöitä, purkkaa ja kulunut ikivanha nahkainen lompakko, ainakin nämä. Lompakon sisällä on passi, eteisessä mailat kuljetuspussissa. Matkalaukku on pakattu, mutta varalta vielä auki. Lukijani huomaa: sitä ollaan näemmä matkalle lähdössä. Juurikin näin. Käyn syytämässä ilmakehään tärväysosuuteni kyetäkseni lopun vuotta kieriskelemään tervassa ja höyhenissä suorittamassa ilmastohäpeä-kansalaisvelvollisuutta. No, joudun ehkä ennen Pukin tuloa vielä viimeistelemään synnit.

Kaikkihan ilmastokriisistä toisilleen sormeaan heristävät: olen ainut hyvis, muut pahiksia. Ja sitten hyvis puristaa tyytyväisenä kourassaan tinaa, lyijyä, nikkeliä, neodyymiä, dysprosiumia, terbiumia, alumiinia, muovia, epoksia, Kongon riistokaivoksista tuotettua kobolttia ja pohjavettä haihduttavaa litiumia – siis puristaa rakasta kännykkäänsä. Ettäkö minä viis veisaisin ilmastosta, päinvastoin! Raaka, raitis, puhdas ulkoilma ja kunnon talvi on elinehto. Mutta olen myös inhorealisti. Inhorealismia se, ettei tällä elämäntyylillä meistä kukaan pysty parempaan edes maakuopassa. Yrittää voi, mutten tiedä kannattaako. Kylmäkin tuommoisessa kuopassa on ja kesällä sääskiä.

(Rauhoittava ilmastokuva itärajalta toissa viikolta)

Mihinkäs jäinkään (nousee maakuopasta ylärekisteriin). Juu, sain syttöä Rautalinnun räpiköönti-blogin murtehesta, jota yritän ikuisena murreoppilaana opiskella. Nostan muutaman aiemmasta tutun sanavuolloksen. Kas tässä esimerkkitapauksen valossa pari:

Olin Iso-Syötteellä laskemassa mäkeä keskenäni (!) ja roikaisin rinneravintolaan lounaalle. Tarjoilija, nuorehko mies, kysyi ystävällisesti: ”Oletko ihan keskenäs?” Takeltelin, että tuota…tarkoitatko mitä? Lie ollut nuorimies eteläpohojalaasia, luulen. Vai sanotaanko noin myös muualla? Aika hassu on myös eteläpohojalaasten käyttämä: ”Ketä sullon joukos?” Suomennos: onko sulla muita mukana (siis matkas :D). Henkinen ilmapiiri on siellä se, että isoilla joukoilla liikutahan 😀 Ai, että tämä huvittaa meikäläistä. Alakaappäälle johonaki määrin usiastiki. Eläköön maamme kallisarvoisen, harvinaisen kielen ja murtehien rikkaus!

A captivating view of the northern lights illuminating the night sky with green hues, accompanied by a figure in the foreground.

Yläpuolella olevan revontulikuvan alle sorvasi tekoäly tekstin. Tarkoitus oli kokeilla, löytyykö WordPressista kuvanparannusominaisuutta, mutta tekstiä tuli (caption). No, jotakin on tuokin. Komeita reposia oli toissailtana. Entä a figure in the foreground 😀 eli punaiset läiskät? Koirahan nuo figuurit taikoio pantansa punavalolla. Kamerakuva on kirkkaampi, blogialusta syö enimmät värit. Kokeillaanpa videota…tuohon pitää näemmä klikata useampi kerta, että lähtee.

Tämähän on kuin raina 1800-luvun arkistosta, joskin video oikeasti on lähes mustavalkoinen, samoin joutsenet :D.
Videon otin eilen. Jonkun verran parani WordPressin tarjoilemalla Videopress-toiminnolla. Hiljennä ääni vas.alakulmasta, moottorikulkuneuvot ilmestyvät aina paikalle, kun videointi käynnistyy. Jokin astraaliyhteys täytyy olla moottoreihin.

Tutkailin iltasella blogialustani tilastoja. Sattui silmiin kirjoitus vuodelta 2022. Intoilin aikeista ladata videoita tänne ja sain kannustuksia, kiitos! WordPress osoittautui kumminkin niin kököksi, ettei anna ulos laadukasta tulosta (ks. yllä). Pitäisi ladata videot esim. Youtubeen ja tänne tehdä vain linkki. Enpä itse ainakaan inkkejä blogeista penkoisi, lukijana jatkaisin. Jos Lukijani tietää enemmän kelvollisten videoiden aikaansaamisesta WordPress-alustalle, niin mieluusti otan infoa.

Videoasia ei kuitenkaan jäänyt siihen. Olen vaivihkaa tuosta lähtien opetellut editointiohjelmia. Ensin CapCut:ia ja nyt Davinci Resolvea, johon ilokseni pikkuhiljaa pääsen sisälle, kimurantti kun on. Harjoituksiin sain merkittävän avun hoksattuani käyttää tekoälyä apuna. AI ratkoo välittömästi vaikeatkin pulmat. Youtuben opetusvideoista sain jotakin oppia, mutta toimiin ryhtyessä kuitenkin meni sormi suuhun het`alkuunsa. Ai, että on palkitsevaa oppia uutta! Ja sanottakoon, jotta mikäli joku arvelisi, että tuotoksia jopa julkistuisi jollakin foorumilla, niin sanoisin, ettei ihan mahdoton ajatus olisi sekään. Tämä oli RUS-henkilön käyttämä koodikieli äidille Suomesta soittaessa.

Tekoälyn hiffaus kuvasta, sanoittaa näin: ”Heijastus kuusta rauhallisessa järvimaisemassa yöllä.” Hah!

Sain asiantuntijan neuvot Heikiltä yökuvausvermeisiin, pihiys vain iski, joten ostin sen sijasta auton, kuten sanottu. Sitten älysin omistavani vanhan GoPro Hero 8 action-kameran ja kokeilin, mihin pystyy. Tämmöinen yökuva lähti jalustalta. No, saa tuosta luomuaivokin selvää, mutta tähtiin asti ei kyennyt GoPro kurkottamaan. Motto: mikään oppi ei mene hukkaan, opinhan tässä yhteydessä lisää GoPro-kamerasta… Jonka lopputuloksena osasin säätää toiminnot niin, että sain kuvattua roppakaupalla ylivalottuneita maastokuvia. Kotona selvisi raaka totuus: pi-lal-la, pelkkää soopaa tilalla. Mutta vahingosta viisastuu! Joku siis.

GoPron toimintojen säädöistä, (esim. ISO ja f-arvo) älyän yhä tasan yhtä paljon kuin tavan kansa vaikka munuaisarvojen tulkinnasta. Munuaisarvotulkinnan lyhyt oppimäärä ihan ilimatteeksi ja heittämällä. Yhteys kamerahommiin selviää viimeisessä lauseessa.

Munuaisten toimintakyvyn verikoemittarina käytetään kreatiniinia. Kreatiniini on harmiton pikkukaveri (heh), lihasaineenvaihdunnan lopputuote, joka poistuu munuaisten kautta. Jos munuaiset alkaa sakata, kreatiniiniarvo nousee. Aiheuttajana voi olla sairaus, mutta sen saa aikaiseksi ihan ittekin vaikka reuhtomalla vuorokausi reiveissä (rave). Semmoisen potilaan olen tavannut. Tai vähin nestein ultramatratoonilla loikkiessa tai tosi häijyssä nororipulissa, joka kuivattaa korpuksi, minkä senkin olen nähnyt tehohoitoisena. Munuaiset ottaa herkästi nokkiinsa ja toiminta hiipuu, kun ”veri sakenee” ja suonissa virtaus vähenee, eikä munuaisten verenkiertoon enää riitä tarpeeksi potkua. Siinä pikkuhiljaa sitten kaliumit pasahtaa korkealle, josta puolestaan suuttuu sydämen sähkösysteemit ja siinä sitä ollaan. Lopputuloksena oma naamakuva ylivalottuu ajasta ikuisuuteen. Niin se menee. Kaikella maailmankaikkeudessa on yhtymäkohtia lääketieteeseen nääs 😀 No, syrjähdin.

Sanottakoon, että koko munuaissysteemi kaikkinensa on monimutkainen, mutta tässä karvalakkimalli yhdestä osiosta. Virtsanerityksen mekanismi on oma lukunsa samoin se, miten eri molekyylit munuaisissa tulee ja menee, Henlen lingot ja muut härvelit, viuh vaan. Mutta mikäli Lukijani seuraa vielä kolmisenkymmentä vuotta blogiani, niin takuulla kerron kaiken tietämäni, loput kumisevalla äänellä jostakin kaukaa, ylhäältä kattohirsien välistä tahi alhaalta kellarilta päin. ;D ”Niin kauan sulle kirjoitan kuin käsi kynää kantaa. Niin kauan sua muistelen kuin Luoja* luvan antaa.” (*Lukijan valinnan mukaan vaihto muuhun toimijaan kaikin mokomin.)

Viimeinen kuva kertoo lähiviikkoin retkestäni erikoiselle järvelle. Ai että mä ajaudun sielun lepotilaan ittekseni metsissä kulkiessa! Kuljen kyllä tuntureissakin, mutten oikein hyvin viihdy kuumaisemissa. Itseni kannalta henkisesti parhaimmat reissut teen yksin. Saa päivästä toiseen vain talsia, levätä kun huvittaa ja leiriytyä minne haluan. Lienen sanonut, etten juurikaan kulje siellä, missä leiriytymispaikat on määrätty, enkä monestikaan kansallispuistoissa tai siellä, missä ei saa olla vapaaaaaaa – ja mielellään yksin, vaikken ihmisiä vihaakaan. Kevolle en lähtenyt porukkaan mukaan, toki hienoa olisi nähdä sekin in situ. Mutta katson mielummin Kevon videoita ja suoritan jalkapatikan muualla. Että uusia retkisuunnitelmia päin vaan. Ai ahaa ja apropos: talvihan tässä onkin tosiaan lusittava ensin!

Mutta nyt on aika koiran lähteä kanssani pitkälle lenkille ja siitä hoitopaikkaan. Harjaan sen tukan kumminkin ensin siistiksi.

Sitten suljen matkalaukun. Jos käsi irtoaa mailasta, voin näppäillä jonkinlaista matkapäivitystä.

Kiitos paljon Lukijalle seurasta! Klara

Tekoälyn väläyksiä numero XLC: ”Värikkäitä kasviksia purkitettuna, valmiina säilytykseen.” On se nekku, niitähän nämä on.

Hyvä Lukijani,

istun nyt oman autiotuvan kuistilla tavanomaisessa luupissani eli hirttoköydessä, jonka säikeitä ovat tuuli, kajakki, mela ja ulappa.

Vanhaan malliin aamusella klo 7 oli tiukka suunnitelma: pikainen puuro ja kahvi ja kimmahdus suoraan cockpittiin eli kajakin ohjaamoon, melakammella koneet käyntiin ja ei kun liips laaps, liips laaps pitkin vedenpintaa.

Mutta lähtö venyi kaikenlaista* tähdellistä touhullessa, vaikka Ilmatieteen laitoksen sääsovellus vinkkasi rauhallisen aamun vaihtuvan tuulenpuuskiksi. Oikeassa olivat, taas. Mutta pääsin toiseen mieluisaan toimeen, blogisivun päivittämiseen. Mitäpä sitä häseltämään, ei ulappa ehdi illaksi kuivua, mutta tuuli voi tyyntyä.

*sekavaa, nopeaa, päämäärätöntä liikehdintää liiterin halkopinoilta mökin seinustan haravalle, jonka kanssa rappaamaan hyysikän katolta sammalta. Sitten hyysikältä mukaan käsienpesuveden kanisteri, jonne ohimenomatkalla pottujen keittovesi. Pottuvesikäsienpesukanisterin kanssa rantaan, kanisterin pesu, sisään uusi vesi, paluu hyysikälle. Siitä kierros mökkitiellä: näkyykö sieniä (ei). Paluu mustikoita syöden tuvalle. Riepu käteen, parin ikkunan pesu, josta riento avaamaan maakellarin ovi kuivatusajatuksella, nopein harppauksin takaisin pirtille. Siitä puolijuoksua takaisin liiterille kottikärryn kanssa (hyvä kuskata puita!), tuohen kiskomista koivuklapeista talteen (Talonmiehen päiväkäsky) syttötarpeiksi. Klapien heitto kottikärryyn ja takaisin tuvalle. Klapit unohtuvat pihalle, kun mäljähtää päähän joku toinen homma jne jne loputtomiin. S

Summa summarum: ollaan kotiporukalla naurettu, että pitkin pihapiiriä riennellessä kellon tuntiviisari pyörähtää huomaamatta taulun ympäri ja pimeys laskeutuu kesken kaiken juuri, kun vielä olisi kaikenlaista toimitettavaa.

###

Mikä kumma ääni nyt kuuluu? Kuin hiljainen koiran haukahtelu, vaikkei lähimaillakaan ole ketään. Katse laajalle ja tyhjälle ulapalle. Kas: kuikkaporukka haukahtelee kalastellessaan. Kuusi kuikkaa, joten lienee se kuikkaperhe, joka tässä on silmän alla kasvanut kesän mittaan. Lapset ovat näköjään jo teinejä, etelän lentoliput takataskussa heilläkin. ”Saa siivettömät tyytyä maan kylmän kahleisiin.” (Höpö höpö, täällä puhtaiden lumien keskellä ollaan kuin Ellun kanat sillä välin, kun kuikat makaavat hikisinä aurinkotuolissa etelässä.) Ei meitä säät voi säikyttää, ei kuihtumaan saa talvetkaan! Eikä kurja kylmyys korpimaan! Niin vielä! (Kävin lisäämässä untuvatakin. Korpimaa viilenee.)

###

Hossasta sananen.

Hossassa retkeilin ennen kansallispuiston perustamista (2017), mutta sitten jäänyt vähemmälle. Maininnut lienen, että olen siinä pysähtynyt lounaalle ja kuulostelemaan meininkiä. Taisin joskus piipahtaessa käydä lyhyen maastopyörälenkinkin. Nyt Lapin selkosia kierreltyäni oli sopiva sauma käydä ottamassa yhden yön makupala Hossasta. Pakkasin rinkkani, huiskutin Talonmiehelle ja The Hurtalle heiheit ja kaasutin Hossaan.

Olin katsellut kartasta autolle jättöpaikan alueen keskiosista. Hossahan on kansallispuisto, jonka halkoo tie monesta suunnasta. Lounastin luontokeskuksella (16€) ja siirsin auton puiston keskiosaan… Tai oikeastaan espanjalaisen poromiehen tiesululle, sillä ankaran pysähtymismerkkinsä komentamana jouduin pysähtymään. Espanjalaiset turistit olivat pysäköineet asuntoautonsa ja ryhtyneet kuvaamaan vasaa ja poroäitiä, jotka söivät tien ravissa heinää. Espanjalaisen miehen mielestä liikenteen tuli seisahtua, vaikka tie oli vapaa. Ruuvasin akkunan auki ja kerroin englanniksi, että tuttuja eläimiä ja hitaasti voi kyllä tästä ajaa. Isäntä tuijotti vihaisesti takaisin emännän hymyillessä aurinkoisesti päätään veikeästi kallistellen. Huomasin, etteivät ymmärrä sanaakaan englantia, joten annoin pirssini juhlallisesti lipua tapahtumapaikan ohitse tilaisuutta kunnioittaen. Kaikenlaisia poromiehiä tielle sattuu! 😀

Hossasta ajatuksia? Helppokulkuinen, helposti lähestyttävä paikka, jossa on melko tuoreet retkeilyrakenteet. Ainakin Lihapyörteessä on huomioitu myös liikuntaesteiset, hyvä juttu! Maastopyöräilijän paratiisihan tuo on syvemmälläkin puistossa mikä näkyy eroosiona polkureiteillä, mutta maastopyöräily on polkua kuluttavaa, tiedän kokemuksesta. Kalastajiakin näkyi samoin muitakin kuin espanjalaisia ulkomaalaisia asuntoautoja ja ihmisiä.

Yövyin uudessa teltassa. Se täytti odotukset, vaikka vähän alamäkeen viritin ja yö meni alareunaan liiraillessa. 🙂 Vieressä harjoitteli Joutsenlammen Torvisoittokunta ja aamuyöstä torvi soi jo korvan juuressakin. Oli noustava soittokuntaa katsomaan: herrasväki Swan rouvineen ja torvineen siinä. Oliko peräti tullut yöpymispaikasta kalabaliikkia, kun niin hartaasti tunti tolkulla torveilivat. Hienoja lintuja kyllä ja mieleen jää tämäkin!

Yhteenvetona ajattelen Hossaa hyvänä päiväretkikohteena. Pääseehän tosiaan puiston sisään autolla, eikä tarvi kahta yötä kulkea ennen kuin on varsinaisilla pelipaikoilla. Tässä on myös sen heikkous: turistibussitkin liikkuvat. Julma Ölkylle tuli lastillinen ranskalaisia turisteja pikakäynnille ja enemmän Hossasta tietävät kertovat yleisöpaineen olevan sen verran suurta, että luonnon kuluminen huolestuttaa.

Oli miten oli, niin mielestäni on hyvä, että huonojalkaisemmatkin kansalaiset pääsevät luontoon retkeilyrakenteista nauttimaan. Helpoi lähestyminen on Hossan erityisvahvuus. Me umpimetsien (toistaiseksi) hyväkinttuiset kyllä joudetaan hakeutumaan etäisemmille seuduille, jonne mieli kumminkin enemmän halajaa, ainakin allekirjoittaneella.

Karigasjoen aamupuuro taannoiselta viikolta.

###

Olin aatellut tähän jonkun mietelauseen, mutta ajatelmapaperi jäi kotiin. Nappaan päivän mietelauseen jonkun päivän vanhasta Ylen Päivän mietelauseesta. Sen kertoi espanjalainen Gracia 1600-luvulla.

”Rakastava mieli on kuin timantti: luja ja kestävä.”

”Sietäkää pilailua, mutta älkää pilailko muiden kustannuksella.”

”Hyvät pilat ovat hauskoja ja niiden sietäminen on lahjakkuuden merkki. Jos osoitatte ärtyneenne, innostatte muita näykkimään lisää. Paras olla huomaamatta ja varminta olla vastaamatta.”

Baltasar Gracia: Maallisen viisauden käsikirja. Kirjoitettu 1600-luvun puolivälissä.

Tuo pitää yrittää hommata itselle, jotta edes jotakin viisautta olisi lopun elämää ja ehtisi omat tökeryydet lopulta edes auttavasti korjata ennen kuin hiekkaristiä rintamukselle piirretään.

###

Tuuli näyttää nyt sekä kylmenneen että tyyntyneen. Vetäisen neopreenipaidan päälleni (tosi lämmin) ja siirryn lainehille hetkeksi. Sitten onkin aika palata saunan lämmitykseen ja yrittää siirtyä yöpuulle ennen puolta yötä. Se yleensä jää puheen tasolle etenkin, kun ei ole aamulla noustava mihinkään merkittävään. Pihapiirin päätöntä ryntäilyä lukuunottamatta 😀

Kiitos Lukijalle,

Klara S

Avainsana: joutsen

Kamerahommia ja kreatiniinia kesäkeittopäästä

Joutsenlammen torvisoittokunnan konsertissa