Aikarauta raksuttaa kohti päivänpituuden kääntökohtaa

Hyvä Lukijani,

eilen tein kuusikossa tilannearvion, jota pidän – saa sanoa, että – lähestulokoon varmana. Tiede on osoittanut, että vuodesta toiseen aika-akseli kääntyilee kyljeltä toiselle, sukupolvesta toiseen. Ja ainakin tähän saakka se on tarkoittanut talvikauden vaihtumista kevätpuolelle. Tähän lienee Lukijallanikin oma empiirinen havaintoaineistonsa, eikö totta? Vuodenkierron kokee omissa nahoissaan. Kesän jälkeen nahka kalpenee, sitten jäätyy, jonka jälkeen kihelmöi kevätauringossa palaakseen karrelle kesän porottaessa korkeimmalta kohdaltaan. Ellei sitten pala pilkkumi, mutta se koskettaa vain noin puolta väestöstä.

###

Siitä tulikin mieleeni, että järjettömän ja luontoa tuhoavan päähänpiston saaneena tuli uusittua istumapaikat ilmastonturmelulaitteeseen. Se tarkoittaa lisääntynyttä terwan ja höyhenten kulutusta post festum. Mailojen kuljetuspussi retkottaa eteisessä, matka-aski vielä suu ammollaan kitisee viimeisiä romppeita. Suunta on etelämerialueelle. Se on ainut mahdollisuus takoa hullunkiilto silmissä rautaa maata vasten roudan ajettua kotiporsaat palloineen päivineen puistomaisilta laitumilta.

Koko reuhtominen on hullun hommaa. Mutta kerrottakoon sekin, että semi-eläkeläinen ei aikaile, kun turhanpäiväisestä hääräämisestä on kyse. Viittaan vaikka Itse Arabialaiseen Maustekakkuun, pallopeleistä puhumattakaan. (Paljonkohan arabiakakun tarveaineiden ja mausteiden tuotanto ynnä kuljetuksesta huolehtiva rahtikone tuuttaa pahuutta ilmakehään? Tätä sanotaan projektioksi, oman huonon omatunnon heijastamiseksi muualle.)

Tässä jykevä kuusi tukikepiksi tiellenne kohti kaamoksen päättymistä.

###

Maailma on nyt täynnä kaikenlaista ahdistavaa. Toivotan Lukijalle sietokykyä ja hepskukkuu tosiaan: resilienssiä! Herraparatkoon, että kaikenlaiset käsitteet sinkoilevat ilmaan, kansa ja media niitä japlattaa, kunnes kaikki kyllästyvät ja heittävät resilienssillä kuikkaa. Tämä toistuu vuodesta toiseen, höpinät vain vaihtuvat. Ai-VAN! Mediassa pyörivästä lääketieteen aiheisiin kajoavista kirjoituksista sen näkee oikeinkin hyvin ja ikäänkuin juurikin näin! En ryhdy nyt kirjaamaan sitä jargonia, mutta otan esimerkkejä muualta, kas näin:

Jos katsotaan rakennemuutosta isossa kuvassa, on digiloikka ikään kuin win-win-tilanne. Asiakasrajapinnoista on synergiaetua. Jos ajatellaan laatikon ulkopuolelta, tarvitaan monikanavaista muutosjohtamista, segmentointia, lisää start-uppeja ja dataohjautuvaa päätöksentekoa! Jumpataan ratkaisuja kohderyhmälähtöisiin sisältöihin, skaalataan faktat ja perustetaan nyrkki, game-changer. Mahdollistetaan dialogi eri toimijoiden välillä, otetaan vahva mandaatti ja produsoidaan holistinen lähestymistapa. Arvopohjainen johtaminen on agendalla! Eikä tässä vielä kaikki! Kolme pointtia: 1) eteenpäin sanoi mummo lumessa! 2) Se on menox sanoi Annie Lennox! 3) Tämä on uusi normaali, jossa otetaan askel taaksepäin.

Mistäkö oli lainaus? Ei mistään. Produsoin sen asiakasrajapintani agendalle vahvalla mandaatilla itse. Tekoälyltä kysyin vinkkiä, mutta alkoi tuottaa potaskaa omasta päästään. On rekisteröinyt ammattini ja väitti muun muassa tätä käytetyksi anekdootiksi: ”Kyllä me saamme tämän kuntoon, sanoi lääkäri kuolinpesälle.” (Paljon luvattu! Been there, done that! Kas, tuossahan oli kulunut sanonta ihan spontaanisti. ;D)

Ja tulipa vain nyt mieleen vielä yksi sanonta, jota Talonmies on vuoskymmenet käyttänyt sen keksittyään oletettavasti itse. ”Ken lääkäriin lähtee, ei tervettä päivää näe!”

###

Mikä harsotukka! Ja kuun kännykkäkamera väritti tuohon malliin, valkoisena kyllä näyttäytyi.

Lopuksi kerron tarinan. Täällä, missä asun, oli hetken aikaa jopa laduksi asti lunta. Sain haasteellisista työasennoista vähän kiputilaa lihaksistoon, niin päätin roikaista ladulle jäseniä vetristämään. P-paikan toiseen reunaan tuli auto, josta nousi äkkivilkaisulla ajatellen ”joku mummo”. Ajattelin, jotta hitto vie, muorihan lähtee joko tulpaksi eteen tai hiissaa takiaisena selän takana. Hyppäsin suksille ja rivakkaan alkukiihdytykseen, kelikin hyvä. Suksiessa ihastelin upeaa metsämaisemaa, jolloin vauhti hiipui. Takavasemmalta alkoi silmännurkkaan vilkkua muorin hahmo. Pienen kinkaman kohdalla pysähdyin lopullisesti ihaillakseni metsää ja päästääkseni muorin ohi. Kun oli kohdalla, meinasin huikata hyvät päivät, mutta kas: vanha opiskelupiireistä aikanaan kovinkin tuttu ihminenhän siinä! Meillä oli tiivis opiskelijaporukka, jossa hänkin oli mukana. Ilahduttiin yllätystapaamisesta ja pudoteltiin seitsemän kilometriä suut vaahdossa kuulumisia vaihtaen. Sovittiin, että hiihdetäänpä jatkossakin. No, en tullut kysyneeksi millä hän meikäläisen hahmon mielessään nimesi ennen tunnistusta. 🙂

Oikein hyvää viikkoa Lukijalleni, Klara

(Tämä kuva vain piristeeksi ja muistutukseksi vapaista vesistä, ehkä jo olen laittanut sen.)

Resilienssiä ja latinaa pimeyteen

Hyvä Lukijani,

kuva tuo terveiset suoreissulta, jolla kompensoin peruuntunutta mökkireissua. Viittaan edelliseen kirjoitukseen. Vaikka it-teknologian aikataulu nostatti vastataisteluhenkeä, niin lannistuin ja järki voitti. Sen verran on resilienssiä. Nykyäänhän resilienssi on suurta hottia. Katsotaanpa tuntevatko kirjahyllyni hakuteokset sanaa.

Aloitan Uudesta Sivistyssanakirjasta…res….resi… kas tuossa se olisi. Mutta kirja tyytyy esittelemään sinänsä kelpo laitteen eli resinan. Kertoo näin: ”ransk. dresine, keksijänsä Draisin mukaan”. Drais! Äkkinäinen ei olisi arvannut resinan taustaa! Perään heittää ”resiinit”, latinan sanasta resina, hartsi. Mainitseepa seuraavaksi vielä res immobiliksen eli kiinteän aineen. Muistakaa se ja huudahtakaa yllättäen illallispöydissänne ”res immobilis!”. Tämän tervehdyksen takuulla lisäisi Gustave Flaubert.

Tarkka silmäni navigoi hyllystä lisää aputeoksia. ”Maaginen aarrekartta, eräretki 200 kainuulaiseen tarinapaikkaan”, ei auta. Epidemiologia ja statistiikka… regressiokertoimesta ei mitään hyötyä. Poliisialan sanastokin löytyy (heh, mitäpä ei löytyisi!), katsotaanpa. Sanaluettelo osoittautuu ruotsin ja englannin kielen sanakirjaksi lainvalvojalle tarpeellisista termeistä kuten ruumishuone, sekkipetos ja öljysoratie. Tarkennan katseen r-kirjaimen kohtaan. Reunaviivan ja revolverin välissä ei ole resilienssiä, vaikka sinivalkoisen pakettiauton kuskille resilienssi on mitä tärkein työväline.

Jatkan ”Siivekkäitä sanoja ja sivistyssanoja”-teokseen. Kansilehdelle on äitini kirjoittanut tyttönimensä lisäksi vuosiluvun -49 ja kotipaikkakuntansa. Pelkäsikö kirjan katoavan? Teos on painettu vuonna 1938, jolloin on tarvittu roppakaupalla resilienssiä. Mutta tunteeko sen ajan sanasto resilienssiä? Ei. Sisällysluettelossa on ”Repiä vaatteensa” ja ”Riippua hiuskarvan varassa”, mutta resilienssistä ei riekalettakaan.

Kaivan hyllystä ”Lääketieteen termit”. Ja bingo! Täällä on, tottakai! Resilienssiä on kärynnyt roppakaupalla joskus sekä lainvalvojalla että meikäläisellä, kun jotakin kulkijaa on porukalla yritetty auttaa, lämpimänä tai kylmänä. Resilienssi, latinan sanasta resilientia. Re = uudelleen ja salire = hypätä. Boing-boing-boing vaan. Suomennettu kimmoisuudeksi ja palautumiskyvyksi.

Seuraavaksi olisin siirtynyt lukupinossani olevaan teokseen ”Sanan rieskaa vaihetuspöydällä – pieni kaanaan kielen sanakirja”. Mutta tässäkin asiassa, kröhöm, oli turvauduttava ars mediciinaan, kun ei sen enempää poliisi kuin sivistyskään kyennyt auttamaan.

(Pakko mainita tässä yhteydessä lukuvinkiksi Pirkko Saisio: Suliko. Koen vieroitusoireita kirjan päättymisestä.)

###

Tässä pitäisi olla video. Toivottavasti pysyy alustalla. Otin eilen metsässä otsalampun valossa.

Laitan kokeeksi tähän videon, joita en juuri ole tänne laittanut. Olen perehtymässä editointiin ja tämä sellaisena pienenä harjoitustyönä vain.

Nyt kun päivänvalo on kortilla, on pimeys tuntunut erityisen raskaalta, vaikka vastikään saatiin roppakaupalla aurinkoa pelireissulla. Mitähän kaiken maailman cashewpähkinätumakkeiden käynnistämille toiminnoille tapahtuu, kun pimeys äkillisesti vaihtuu pitkäkestoiseksi valoaltistukseksi? Mutta voi olla niinkin, että ylemmän keskiluokan simpukkaripuli (övre medelklassens mussladiarré, lat. diarrhoea conchyliorum classis mediae superioris) vain veti energiat hetkellisesti alakanttiin. Lukija huomannee, että erityisesti tekoäly, intelligentia artificialis, hallitsee latinankielen.

Palatakseni äidinkieleen totean, että ratkaisu pimeäuupumukseen on vanha kunnon ”ylös, ulos ja lenkille!” Siirrynkin kohtsiltään pyörän päälle.

###

Kuva herätti kaukaisen takauma kansakouluajan lukukirjaan. Polku kulkee kahden laajan suoalueen välissä. Maastossa oli suuria, mehukkaita ja makeita puolukoita. Kuvan otti: minä itse.

Lukijaltani on vaadittu resilienssiä, mikäli tänne saakka päätyi! 😀 Urhoollisuusmitalien jako tapahtuu Uuden Kuun Nousun kolmantena pyhäpäivänä.

Resilienssiä ja voimia kaamokseen! Klara

Pimeässä metsässä pidän useimmiten mukanani pientä kynttilää.
Sitä on kiva katsella tovi jatkaakseen sitten valaistuneena eteenpäin.

Pimeyden voimia ja vanhuksia

Jonkun portinpielestä varastettu näkymä kotipaikkakunnalla käydessä.

Pimeys tulee yhä aikaisemmin, eivätkä ulkokuistin kynttiläröykkiöt sille enää pärjää kuin alkuillan erissä. Joulun valoja tässä jo pikkuhiljaa kaipailee itse kukin.

…Ja kaikki valittavat pimeyttä, talven perin hidasta takinkääntöä kohti keväthankien loistetta. Meikäläinen koittaa piipittää kuin hiirulainen sitä iloista sanomaa, että kevät vielä tulee, aurinko vielä paistaa, vettäkin sataa ja jollakin hiirellä on taas häät. Tulee juhannusta ja ritvakoivua, tulee itikoita ja paarmoja, veneretkiä ja ongensiimojen viuhunaa. Mutteivät ne vaikertajat mitään usko! Jatkavat vaan valittamistaan.

Ei tämä valittamalla parane! Sillä armahtavan kevätvalon ja kesän lämpimien päivien jälkeen tulee taas pimeys, ei siitä mihinkään pääse. Joten mitäs tehdään? No, vedetään päälle talvikamppeet, laitetaan lamput otsaan, heijastimet heilumaan ja marssitaan lenkille. Leivotaan pullia, kääretorttuja, piparkakkuja ja piirakkaa. Jynssätään ikkunoita sisäpuolelta, askarrellaan joulukortteja, kudotaan sukkaa ja uppoudutaan hyvää kirjaan nojatuolin uumenissa. Ja lopetetaan ruikuttaminen! Sillä tänne sitä ollaan synnytty ja täällä sitä elellään olosuhteissa, jotka meille annettiin – rauhassa kuitenkin. Raukat vain menköhön merten taa!

Kokeilin vähän kuvasäätöjä, että miten onnistuvat ja miltä näyttävät lopputuloksessa. Että jos on jotakin sotkua, niin pistää vaan kommenttia kehiin.

@@@

Talonmiesraukan piti perua aurinkoreissunsa, kun tuli vähän tautia. Oli jo kaikki nyssäkät pakattuna ja lähtöpäivä käsillä, niin ei kuin peru koko homma ja hakeudu Oikeaan Lääkäriin hakemaan todistusta matkan perumisesta ja siinä sivussa diagnoosia ja hoitoa. Olen sen matkan varrella oppinut, että tuttuja ja omaisia ei parane ryhtyä hoitelemaan. Siitä ei tule kuin huonoja tuloksia.

Huonoista tuloksista on esimerkkinä Vanha Emäntä, jota nyt koitetaan sisarusparven kanssa kyörätä eteenpäin päivä kerrallaan. Iltasella oltiin eilen velimiehen kanssa kämppää siivoamassa, kun mummo on vuorohoitojaksolla, jonka kunta ystävällisesti on saanut lopulta järjestetyksi. Kaikki siirtymäajat kun on venytetty maksimiinsa, mikä koskee niin kotisairaanhoidon panosta kuin vuorohoitojaksojen järjestymistä. Olen ollut vannoutunut vanhustyön puolestapuhuja ja rauhoittelija, vaan enpä totisesti ole enää. Koko homma on niin ruokottoman huonolla tolalla, että eläinsuojelukin pelaa paremmin. Mutta tämän olen tainnut täällä jo sanoakin. Kuntaan pitää kuulemma mennä huutamaan naama punaisena ja lyömään nyrkkiä pöytään ennen kuin alkaa tapahtua jotakin. Mutta en osaa sellaista, kun näen sitä omassa työssäni kuinka typerää ja itsekunnioitusta romuttavaa sellainen käytös on. – Lopputulos onkin sitten tässä ja kaatuu mummon niskoille. Sillä sitä saa mitä ei nyrkki pöydässä ole tilannut.

Mummon kämppä oli ihan karmeassa siivossa. Ei anna kenenkään siellä siivota, eikä auttaa. Ei myöskään siivoojan. Lopputulos on sitten sen näköinen. Velimies kantoi kaksi muovikassillista homehtuneita, kunnan toimittamia ruoka-annoksia roskiin. Ei anna kenenkään mennä jääkaapilleen, muista kaapeista nyt puhumattakaan. Silmille tulee. Eikä vanhaa ihmistä viitsi ruveta tyrkkimään.

@@@

Kas, näinpä pääsin kaamoksen valittelusta omakohtaisiin ilonaiheisiin heittämällä 😀 Heitän nyt itseni ulos pimeyteen, jotta kaksi aivosoluani saa kirkastavaa, hapekasta marraskuun ilmaa. Toivotan lukijalleni, mikäli ruudun toisessa päässä vielä tonttuna kurkkii, mitä parhainta tulevaa viikkoa ja joulukatujen avajaisaikoja.

Klara von den Wanhushuoltaja