Päivä on mennyt ihan muissa hommissa kuin mistä oli itseni kanssa alunperin puhe.

Ensin aamusta löytyi puhelimesta koulukaverin lähettämä watsapp. Oli nähnyt kouluaikojen harrastekerhon somepalstalla parin naispuolisen kaverin profiilikuvat ja järkyttynyt. Toinen heistä, muutaman vuoden meitä vanhempi, oli laittanut profiilikuvaksi tuoreen, lähinnä bikinikuvaa vastaavan paljastelun. Toinen hyväkäs pyllyili ruudulla jumppatrikoissa jossain hemmetin asanassa.

Tätä hälyttävää tietoa piti pureskella kaksissa naisin. Ollaan jo hyvinkin kuuskymppisiä, vähän yli, vähän alle, nämä mainitut nimenomaan yli. Mietittiin:

a) tarviiko vanhemman naisen hävetä keikistelyä vähäpukeisissa vartalokuvissa?

b) tarviiko semmoiset kuvat itsestään laittaa ylipäätään mihinkään ja last but not least

c) mikä tarve ajaa naisen tähän? Että lapsenlapset näkevät kireäpyllyisen mummonsa paljastelukuvat somekaverilistallaan?

Ei keksitty syytä. Myötähävettiin, lujasti. (Ei mutta hei: kummallakaan ei taida olla lapsenlapsia. -> Lapsenlapsi pitää olla joka naisella, jotta oma narsismi pysyisi edes jossain rajoissa julkisilla foorumeilla.)

@@@

Tänään kävi niin, että istahdin kirjoituspöytäni ääreen havaitakseni sen jääneen valtavien paperi- ja kirjaröykkiöiden alle. Tuumailin, mahtuisiko pöydän viereen apupöytä, jonne röykkiötä voisi kaataa. Ja sitten… josta seurasi, että… kunnes seuraavaksi… ja niin eteenpäin ja poispäin.

Lopputulos: kirjahylly oli vaihtanut paikkaa, kirjat seulottu, samoin paperipinot. Eskaloituipa touhuilu karttavarastollekin. Lehtilaatikkoon lähti Ålands karta, kun ei sinne ole 20 vuodessa tullut lähdettyä. Samoin kävi Lissabonille (en mene toiste) ja Alppireitistöille vuodelta anno Dazumal ja läjälle kotomaan lehtisille ja pinkalle aikanaan kopioituja karttalehtiä.

Pinoista löytyi Talonmiehen ja meikäläisen hoitotestamentit allekirjoitettuna ynnä nippu työtodistuksia eri aikakausilta. Havaitsin, että yksi toimistani on määräaikainen ja sessio päättyy tulevana vuonna, heh! Tuli itsellenikin yllätyksenä, vaikka omia kasojahan nuo on, eikä niitä kukaan työnantaja ole tullut tänne kotosalle kasailemaan. Paperikin on useamman vuoden takaa, siksi lie unohtunutkin koko juttu. No, asia olisi kyllä aikanaan realisoitunut, kun ei sähköinen avain olisi enää reagoinut 😀 Tämmöistä meikäläisen hevosenoksennusmainen elämä on, renkutusta sinne tänne.

Mitä jäi jäljelle? Aivan oikein: kuvassa oleva kasa karttoja. Siinä on kaikki ne kartat, joilla olevia polkuja ja reittejä olen ainakin haaveissani kulkenut, joissakin sentään oikeastikin ja eniten koirankorville väännellyillä useampaan kertaan.

Nyt on suunnitteilla kesän retki, mutta kulkupeli vielä arvonnassa: Apostolin kyyti, pyörä, venho? Ilmansuuntakaan ei ole hahmottunut puhumattakaan ajankohdasta, kun ei lomaansa tiedä. Nykyään ei voi olla varma mistään paitsi yksistä sukujuhlista, jotka pitänee jollain excusella skipata. Oliskos hyviä tekosyitä tarjolla? Saattaa olla huono vitsi kehittää häivetoiminta teeskennellystä karanteenista. Entäpä työvelvoite pakkomääräyksellä? Pikapäivystysvelvoite pre-eläkeläisille, terveisin Sanna Marin? Täytyy miettiä. Töitä kesällä tulee joka tapauksessa olemaan paljon, sen tiedän jo nyt.

@@@

Mulla on tässä vieressä selekoituneena Tuntsan kartta (aiemmasta tuttu, henkisesti haastava polvivaivaiselle yksinkulkijalle), Itä-Suomen retkeilykartta 1:250 000 (valinnanvaraa piisaa), Peuran polku (aiemmasta tuttu, henkisesti helppo kelle vain) ja Pohjois-Suomen retkeilykartta peräti 1:400 000, että valinnanvara sen kun paranee 😀

Pohjois-Suomessa karsiutuvat heti pois populaarireitit, joten pitäisi keksiä joku oma viritys. Marivaarasta UKK:hon voisi olla vähemmän ruuhkaista, Pöyrisjärvelle taitaa tänä päivänä suunnata ihmislaumoittain sakkia, mutta läskipyörällä voisi yrittää. Inarinjärvelle on jo speksit, kun yksi potilas piti pitkät puheet veneilystä siellä – heleppoa ku heinän teko kuulemma ;), siis moottoriveneellä liikkuu mökkeilemässä. Sole ko lähteä yksin kajakilla. Sen kun liipottaa menemään oikein tai nurinpäin ja viime mainitussa tilassa huutaa keskiselällä selekiästi artikuloiden, jotta aaaaa-pu-va apuva apuva aaaa-puu-va, niin ei se ole sen kummempaa. Tosin olen kuullut siellä olevan kalastajia roppakaupalla kruisailemassa ongenkoukut vedessä, mutta kaipa sitä jonkun naaraan sitten tarttuu.

Sittenhän on tuota itärajan pintaa Vätsäristä heti Vironlahdelle asti, että senkus lähtee talsimaan. Kolille en enää mene, enkä kylmävetiselle Pieliselle. Koettu on, en tykännyt Simpauttajan seutukunnista. Puula, Päijänne, Keitele, Kyyvesi, Suvasvesi, Konnevesi, Oulujärvi, Simojärvi… onhan näitä. Helvetinjärvi, Tiilikkajärvi, Merenkurkun saaristo, Turun saaristo ja mitä vielä. Oulankajoki on melottu kolmesti ja siellä on sakkia kuin pipoa nykyisellään, jotta nou-nou.

Pidän siis Lukijaa vielä jännityksessä jonkin aikaa ja tilaan sitten kaikessa hiljaisuudessa paljulla varustetun luxusmökin. Sen lasiverannan vieressä olevalle mättähälle asetan rinkkani, täytetyn karhun häämöttämään takavasemmalla ja huokailen, että tulipa taas polkujuoksukengissä kannettua 25 kilon rinkkaa lähemmäs neljäkymmentä kilometriä tälle päivälle. Tässä kohtaa muistuu mieleen vuosien takainen palkittu luontokuvaaja, jota joku jossain retkiryhmässä muisteli. Ihailtu ihmemies käytti ainakin osassa palkituista kuvistaan täytettyjä eläimiä. Ahneudella ei ole rajaa, eikä persoudella kerätä itselleen kunniaa. Vai liekö pelkkiä kateellisten puheita, mene ja tiedä.

Jos lukijani pääsi ansiokkaasti tänne saakka, saa hän bonuksena päivän reseptin: maailman helpoin jauhelihakastike. Löytyi jostain lehdestä. Resepti alla.

Teidän Klara S

MAAILMAN HELPOIN JAUHELIHAKASTIKE

Ainekset: 500 g jauhelihaa, 1 purkki pippurikermaa ja 1/2 dl sinappikurkkusalaattia, Valmistus: jauheliha paistetaan, kaadetaan sekaan loput aineet, lisätään suolaa ja se on siinä. Lidlin pottumuusia lisäksi, niin varttitunnissa on herkku pöydässä. Bon appetit!