Hyvä Lukijani,

istun tässä ihanan kesätuulen (kerrankin) tuulahduksessa Suomen kauniilla itäpuolen pienellä järvialueella ja näitähän sitä riittää, pienempää ja isompaa järvien rykelmää. Parhaassa tapauksessa pääsee järveltä toiselle. Ja fiksuimmat pääsevät jopa sellaisia reittejä, ettei eteen tule yllättäen patoa kuten tietyille toheloille kerran kävi 😀 Ei oltu hoksattu kuin vilaista karttaa summittain.

Tuohon liittyen menisin, jos Lukijalle sopii, edelleenkin tunne- ja käytösasioihin, tarkemmin sanottuna hienotunteiseen luovimiseen, jossa Rautalinnun räpiköönnit kunnostautui mitä oivallisimmalla elämänviisaudella, viittaan kommenttiinsa aiemmassa blogitekstissäni.

Hienotunteinen luoviminen yhdistyy tähän yllätyspato-tapaukseen. Minäpä kerron miten. Siten, että kesän päälle olen lähdössä yhdelle saapastelureissulle viime kesänä retkikärpäsen puraisun saaneen, kypsissä kymmenissä olevan henkilön kanssa. Hän on semmoinen fiksu ja määrätietoinen luonne. Tutkailtiin, mitä reittiä päästäisi joesta yli poronhoitoalueella. Hän ratkaisi asian tyylilleen uskollisena päättäväisen nopeasti: ”No tuossahan on silta, siitä mennään.” Otin semmoisen neutraalin ilmeen, että mikäs siinä. En sanonut, että se on joen poikki vedetty poroaita. Enkö ollut fiksu 🙂 kerrankin. Aattelin, että jos en tohdi aiemmin sitä tunnustaa, niin selvinnee rannassa. Rinkan kanssa kanaverkossa roikkumisessa voi olla haastetta meinaan.

###

Siitä tulikin mieleeni eilisiltainen parikilometrinen juuri ennen kuin oli loppumassa rumihista virta. Laitan häveliäästi vasta tekstin alimpaan loppuun kuvan, jota kadehdin: oispa hiipula vieköön oikeasti tuommoiset sääret 🤓. Kuvan otin polun alkupäässä, tuolloin vielä voimissani.

Kanaverkosta ja rinkasta tuli mieleen kanaverkkomaisesti iltamassa selässäni yhä painavampana roikkunut rinkka, jonka alle olin lopulta nyykähtää talsittuani yksitoista (11) tuntia yhtä soittoa. No kaksi ruokataukoa oli ja pysähtelin kuvaamaan ja juomaan välillä. Laskin voimani väärin seuraavien seikkojen vuoksi:

– olin aatellut leiriytyväni tiettyyn paikkaan, jonne oli hyvästikin matkaa, mutta aattelin sinne asti jaksavani

– maasto oli haastava

– tullessani suunnittelemalleni leiripaikalle oli siellä väkeä, jonka toimia hetken seurailtuani (kattelin muka vaan paikkoja ja kävin huusikassa) päätin, etten jää siihen, aluekin oli pieni

– läksin lompsimaan eteenpäin, maasto edelleen paikotellen hyvinkin haastavaa. Ilta puski päälle vauhdilla.

– oikein sopivaa paikkaa ei siinä vastaan tullut, joten päätin sinnittää yhdelle laavulle, jonne toki oli matkaa. Oletus: siellä väljempää, ehkei ketään

– matka tuntui koko ajan venyvän edessä, vauhti hiipumassa. Silloin takaani tuli ikätoveri, matkalla pois polulta, mutta ehti kulkea parisen kilometriä kanssani mukavia retkimuistoja rupatellen.

Ja voila! Matka meni kuin siivillä, unohdin uupumukseni, eikä laavupaikallakaan ollut ketään. Jotta siihen vaan parkkiin.

###

Ja mikä upea kesäaamu, täysaurinko ja lämmin kesätuuli. Vihdoin! Vedessä soutelee käsitykseni mukaan alli, mutta ornitologian tietämykseni ei ole kaksinen, vahva oletus kyllä. Kävin mulikoimassa vedessäkin turkkia heittämässä. Kylmää oli! Mutta nyt voi kehuskella kylillä. Ihmiset kilpailee tälläkin 🙂 On ne hassuja. Ne? Mikäs itse olen, ihminen kai ainakin toistaiseksi minäkin. (Tästä ”miksi aina ihmiset jättävät…tms”- aiheesta pitäisi tehdä blogiteksti erikseen. Koskaan puhuja ei itse kuulu ihmisiin, vaan on ehkä pyhähenki tai sen sorttinen, ihmisen yläpuolella.)

###

Nyt on kiivaimmat sammakoiden kokoontumisajot, vesi loiskuu ja kuorossa huudetaan ja tönitään toisia. Komeita rupikonnia on sattunut kengän eteen kuolleeksi tekeytymään kuten kuvan pariskunta. Ai, että ne on hienoja! Mökillä kuvaan niitä yöllä kännykkävalossa ja saan melko spuugikuvia, ovat kuin hirviöitä, kun ottaa naamakuvaa 🙂 Nämä on niitä meikäläisen salaisia harrastuksia, joille Talonmies hymyilee vinosti ja lapset katsoo naamat nollilla, että aij-jaaa vai että semmosta. Maailma ei koskaan ole ymmärtänyt nerojaan, nähkääs.

###

Taidan nostaa rinkan reikeliin ja jatkaa matkaa. Edessä on kipuaminen kukkulalle, mutta aprikoitsin juuri, jättäisinkö väliin ja löytyisikö jokin kiertotie. Hyttysetkin ovat heränneet etsimään liikkuvia kohteita.

Onpa tälle viikolle vielä yksi työkeikkakin edessä. Työpaikka löytyy sitten matkan varrelta.

Hyvää tiistaipäivää Lukijalleni!

Klara S.