Kevään valoa sielun perukoille

Latu johtaa teekupposelle. Omaa baarinpitoa kuusen alla viimalta suojassa. Mittarissa -16 C.

Hyvä Lukijani,

havahduin aamusella kello viisi käsivarren puutumiseen, hiivin nappaamaan valmiiksi sommitellun ulkokarsinapetini ja luikahdin takakuistille jatkamaan unia. Aamuyöstä pakkasmittari näytti vain -7, mutta aamulla -13. Kahden untuvan alla tarkeni kuitenkin hyvin ja alla kunnon R-kertoimien retkipatja + solumuovialusta. Hyvin nukutti. Mutta iskikö raikas ilma jonkun virtapiikin, kun päivä on mennyt kaikenlaista touhuillessa.

Blogiteksti on kummitellut mielessä jo useamman päivän. Onneksi virtapiikkipäivä on kuin perämoottori: kun sen kerran vetaisee käyntiin sitä ei pysäytä pirukaan. Vielä on tilkka löpöä tankissa blogia varten, vaikka kävin jo hiihtämässä. Sitten luutuilin laattioita robotti-imurin peesissä. En juuri anna sen pestä lattioita, soheltaa vaan pyörivien luutujensa kanssa puolivillaisin tuloksin.

###

Talonmiehen kananmunaostokset. 10 kappaletta etiketin mukaan ”erikokoisia munia”. Joku painovirhepaholainen lie, sillä kaikki munat olivat tismalleen samaa kutistettua mallia. Tekstin oli varmaan tarkoitus olla ”erikoisia munia”.

Hiihtolenkillä olin kieseissäni hyvästä ilmasta, joten tunnelmaa ei haitannut pakkanen, eikä santapaperiluisto. Toiseen korvaan tuli hyvää musiikkia ja ladulla oli tavanomaista vähemmän suksijoita, olivathan olympialaisten viidenkympin naiset vielä telkkarissa pyörimässä. Ihime homma: porukat istuu Olympialaisia (kirjoitetaanko se suorastaan isolla?) töllöstä tuijottamassa kuulemma kolme viikkoa (sic!). Ja sen päälle kaikki haluatkomiljonääriksi-systeemit. Eikä telkkaritöllötyksestä olla vuoskymmeniin enää oltu huolestuneita. Mutta annapa olla, jos lukee saman ajan kännykästä sanomalehtiä, tutkii kirjoja tai kuuntelee radiota ja musiikkia, niin on Kaikkien Kännykkäpahisten Ylipappi. Ihime homma, sanon uudelleen.

Disclaimer: mikäli Lukijani, jonka tiedän varsin maltilliseksi ja harkintakykyiseksi, lukeehan hän blogianikin, niin jos mielii sivusilmällä vilkuilla töllöä rentoutuakseen, suon kyllä. Uutiset tulee katsottua ja lauantaiaamun Seija-haastettelut. Nyt aion kyllä sortua MTV:n Summittiin. Jäin viimeksi siihen koukkuun. Joku siinä tangeeraa omia ”katsotaan pysyykö hengissä”- riskiretkiäni. (Jep, riskiretket.)

###

Kävin tässäkin, mutta tuo polku-ura on jonkun toisen. Mulla oli tässä uudet sukset jalassa ensimmäisellä koereissulla.
(miettii) En kyllä ihan heti olisi tuolle jäälle tosin mennytkään. Asun näillä huudeilla jonkun matkan päässä
ja tiedän, ettei ole viisasta. Joku tai jotkut on aatelleet toisin.

Mahtaako Lukijani jo viritellä Muuttolintujen kevät- sovellusta kännykkään (päivitetty, hoksasin)? Innolla täällä odotellaan siivekkäitä tulijoita. Ja kun vessan akkunasta kuulin mielestäni hyvin erikoisen linnun hassua laulua, hälytin oitis Talonmiehenkin kuuntelemaan. Ja kyl-lä, outo on! Talonmies oitis juoksujalkaa kännykkää hakemaan, ettei ehdi erikoinen lintu liidellä tiehensä! Pää kolmantena jalkana kännykkä kourassa takaisin vessan ikkunaan, jonne molemmat kurkottausimme: onnistuuko nauhoitus!? Kyllä! Ääni saatiin lakkariin ja ei kun ”lähetä”-painike pohjaan ja kaksi naamaa kurkottaa katsomaan kännykän näyttöä: mikä erikoisuus onkaan kyseessä!? Vastaus tuli nopeasti: punatulkku. 😀

###

Sitten ruokahommia. Maistuuko? Kyllä kiitos! Vaikkei meillä juurikaan ole mitään perinteitä oikeastaan minkään suhteen, niin jouluna ja helmikuussa syödään mätiä. Helmikuu on ihan must blinikuukausi, tiätsä ;). Aikanaan Talonmies teki blinit itse. Sittemmin on päädytty kaupan valmiisiin blineihin, eikä voi moittia niitäkään. Tasapainon vuoksi laitan kuvan alareunaan toisenkin ruoan, joka jakaa mielipiteitä. Nimittäin kesäkeitto, yksi mieliruoista lapsuudesta saakka, mitä moni on ihmetellyt. Mutta hyvän tähden, onhan se hyvää ja ravitsevaa 😀 Talonmies muistelee usein kauhulla koulun kesäkeittoa ja etenkin tillilihaa. Liekö Lukijanikin istunut kouluruokalassa lasittunein katsein tillilihalautasensa* äärellä, kun potut kylmenivät ja keittolantäti hoputti häipymään?

*Sanopa tuo nopeasti 10 kertaa. 😀

No eniveis, mäti ja siihen sipulia ja smetanaa blinimaton lämmittäessä selustaa, niin avot. Kyllä kelpaa! Kesäkeiton tein muuten ihan itse, kurmettitaiturin käsityönäyte! Mikähän länsirinteen viini sen kanssa sopisi, heh.

###

Palaan vielä ulkokeleihin. Joulu-tammikuu oli niin kamalaa settiä sairasteluineen ja hitonmoisine pakkasineen, että sisätiloissa oli tulla puolipäiseksi. Kun sitten kelit lämpesivät, aurinko alkoi enemmän näyttäytyä ja päiväkin piteni, niin meikäläinen on ollut kuin vasikka kesälaitumella.

Kaiken kruunasivat etelänpostin tuomat tunturisukset ja monot, molemmat istuivat kuin hanska. Laitoin kiitokset Sipooseen, tusen tack o. på återhörande. Helppoa on, kun myyjä osaa kysyä ja asiakas saa rauhassa selittää, mitä on hakemassa ja mitä ei. Metsäsuksetkin olisi kiikarissa, mutta toistaiseksi en ole saanut hommatuksi tähän autoon sopivia taakkatelineitä, sillä sisälle niin pitkät sukset ei mahdu. Mitä taakkatelineisiin tulee, on niissä semmoinen meininki, ettei edellisen samanmerkkisen auton telineet tähän malliin käy. Ne makaavat nyt autotallin hyllyllä. Kierrätyskeskus ei ota, eikä ota autokauppakaan. Ihme kerskakulutusta.

###

Metsässä aina mietin, miten riippuvainen olen metsäretkistä. Kuin kuumetauti: yhtenä päivänä huomaa, että jotain puuttuu. Tylsistyy, nuppipatterin valo kallon sisällä himmenee ja muuttuu lopulta harmaaksi. Kulku käy nuutuneeksi, mieliala apeaksi.

Jotkut kuulemma saavat samoja tuntemuksia, jos eivät pääse reuhtomaan lenkkipolulle, pyöräilemään sataa kilometriä yhdellä juomatauolla tai suksimaan spandexit vinkuen hullunkiilto silmissä. Meikäläiselle hullunkiilto iskee metsässä, käänteisenä. Sieluun tulee rauha ja levollisuus, ympäröivä luonto ui tajuntaan, lipuu kallon sisälle, tyrkkää kaiken kuormituksen tieltään ja kääntää himmenneen valon kirkkaaksi. Siihen vielä pyllynalus, mukillinen höyryävää teetä tai kahvia ja joku pieni syötävä, niin son siinä! Elämä hymyilee jälleen ja olo on voimaantunut.

Ehkä tunne on tuttu Lukijallenikin? Eikä tarvita valloituksia tai huiputuksia, lähimetsät riittävät. Isommat reissut on sitten erikseen ja kenties kesä tuo niitäkin. Lupaavalta näyttää: ensimmäinen palaveri on nousuviikolla tuntemattoman vaellusporukan kanssa. Tuleeko porukka ensi kesän vaelluskavereiksi, jää nähtäväksi. Suuntakin on vielä epäselvä, eikä se kohdallani oikeastaan ole relevanttiakaan. Oikeastaan ainut reunaehto on, etten lähde hikilenkkivaellukselle enkä suorittamaan mitään kilometripylväitä tai kansallispuistomerkkien keräilyä. Jos ajatukset kovin eroavat, teen kuten usein tähänkin saakka: menen ittekseni omine ajatuksineni. Siis miten huvittaa ja minne nokka näyttää. Tai paarustan muoniolaisen kaverin kanssa, ihan parasta seuhraa – heti itteni jälkhen ;D

Kevään valoa sieluun sinnepäin! t. Klara

Jonkun nätti kuisti, joka sattui eteen lapsenlasta kärrytellessä.

Itärajaa vartioimassa, päivä 1.

Hyvä Lukijani,

raapustan muutamia kynänpiirtoja päiväkirjaksi itärajalta, jossa rompostan metsissä x-päivää. Menoistani en tiedä itsekään, mutta noin viikon päästä lie oltava työasussa.

Tulin Koiraherran kanssa valmiiksi lämmitettyyn mökkiin, kiitos Talonmiehen. Oli hommannut kakunkin äitienpäiväksi.

###

Täällä ei kuulu muuta kuin teerien suhinaa ja kuikan kuikuttelua. Lentää kalastamaan vedenpinnan yläpuolella. Pumppu löi pari ekstalyöntiä: onko sittenkin telkkä? Telkkä tuli piipusta joku vuosi taapäin, yrittänyt on useammankin kerran. Kehittelin piippuun virityksen, jonka nuohooja syksyllä käpälöi vituralleen, joten kattohommia tiedossa tällä reissulla. Talonmies ei hirviä, hällä on korkean paikan kammo (tirskahdan). Mutta äitienpäiväsankarit ei pelkää korkeuksia, telkän syöksylentoja kyllä. Sitä kun ei saa pirukaan irti, jos juuttuu hormiin ja läheltä piti-tilannehan meillä on kokemusvarastossa. Tuolloin rämähti onneksi peltiä aukaistessa uuninpesään, josta silloin paikalla ollut Talonmies työsti haavilla vapauteen.

###

Lyhyttä kirjausta piti laatia. Siis jämäkästi kerron uineeni tänään saunasta kahteenkin kertaan. Veden lämpömittari näytti +3.

Nämähän on niitä asioita, joilla diivaillaan ja joita suoritetaan. Totuus on se, että kylmänarkuus lisääntyy ikääntymisen myötä selvästi, mutta olen luonnonvesiaddikti. Heti kun jäät lähtee olen vedessä, mutta avantoon en mene. (Vinkki: kun ei kastele kasvoja eikä päätä, niin pärjää. Katsokaapa vain avantouimareita, lakitettuja ovat. Viime kesänä Kemihaarassa sain tuta, mikä on olotila, kun upottaa päänsä tunturipuroon. En suosittele.)

###

Aurinko on laskenut ja sijaitsee jossain koillisen ja idän paikkeilla. Ehkä Vladikin istuu papereitaan tutkailemassa otsalamppu päässä ja rakkikoira selkänsä takana kankaisessa häkissään onnellisesti huokaillen? (Nasta tuolilleen.) Turvamies ainakin täälläpäin kuorsaa kerrossängyn alaosassa.

###

Huomenna painelen maastoon päiväksi mukana keittovehkeet, kameraa ja villahousua. Nyt puolilta öin näyttää mittari +2 astetta ja päivällä tuuli meni luihin ja ytimiin.

###

Kuikka huutelee, järvi pläkätyyni. Huomenna on mentävä riippumattoon yöksi, jollei ennusteta pakkasyötä. On niin upea herätä aamuyöstä teerien pulputukseen.

T. Klara

Loppumaton lintukirja ja suolla suksimista

Hyvä Lukijani,

väijyn tietokoneen näytön takana niskat kyyryssä, sillä edessäni ikkunan alla sepelkyyhkypariskunta nauttii lintulaudalta pudonneista antimista. Pienikin liike, niin lehahtavat karkuun. Äkäisesti häätelevät pikkulintuja tiehensä isomman oikeudella.

Yksi lapsistani käy kyyhkymetsällä ja tässä olisi passipaikkaa. Omakohtaisesti en ammu eläimiä, enkä omista kuin ilmakiväärin. Sillä ammun mökilla pilkkaa, huonolla menestyksellä. Suurin osa luodeista osuu taulun kehyksiin ja kaikkinensa mua vähän vistottaa pyssyn mäjähdys. Aikanaan ei otettu armeijaan, niin tämmöiseen se johtaa. (Leikki sikseen: aseen ja armeijan kanssa ei leikitä. Eikä leiki jälkeläinenkään, vastuullinen metsämies.)

Palatakseni kyyhkysiin, niin kyllä on pulskamahainen tuo naisoletettu rva Kyyhkynen. Liekö jo synnyttänyt ja maha sen vuoksi roikkuu? On kyllä muutoin sen vertas hyvävoimaisen näköinen, ettei vaikuta olevan lapsivuoteella. Ja kun isäntänsäkin pääsi atrioimaan, niin siellä on kotosalla joko maksettu babysitter tai rouvan kurttusiipinen äiree hautomassa pienokaisia. Tai sitten on vielä niin sanotusti pullat uunissa ja viimeinen neuvolakäynti synnytystapa-arvioineen vasta tulossa takametsäin kuuseen, jossa… no jaa. Olen ehkä tänään vain touhuillut liikaa kaikenlaista ja ajatus lähtee laukalle. Laittanut vakuutusyhtiölle mummon asioista tietoa ja sen semmoista. Monenlaista lippua ja lappua iskee ristiksi lähiomaiselle, joka nyt vain sattui menettämään sukulaisensa. Eikä tämä ole ainut menetetty tälle vuodelle kuten Lukijani tietää. Paperityötä piisaa. Joten…

Esitys valtioneuvostolle ja käsiteltäväksi kuolinasian ministeriöön: Hyvä perintö- ja kuolemantapausministeri. Voitko ystävällisesti helpottaa lähiomaisille byrokratiasta tulevaa taakkaa, kun kuolemassakin on jo ihan tarpeeksi, ymmärrät mitä tarkoitan. Kiitos paljon.

###

Kurrkkkk, kriiiikkk! Tämä hyväryhtinen maestro huuteli sulavalla pellolla joku päivä taapäin. Kuvan otin: minä. Testatessani Talonmiehen kameraa, jonka luovutti meikäläiselle ”koska se on liian painava”.

Tuosta kuvassa olevasta sulavedestä tuli mieleen suo, jossa käyn keväisin viettämässä luksuspäiviä auringonkilossa. Tänä keväänä en ehtinyt, niin äkkiä kelit lämpenivät.

Mutta olikhaan viime vuonna, kun jätin auton tavanomaiselle paikalleen ja hiihtelin kauas suon äärilaitaan evästelemään ja nautiskelemaan. Siinä istuskellessa havahduin olosuhteisiin: +16 ja suo pikavauhtia muuttumassa järveksi. Ponkaisin vieterinä ylös, heitin termospullon reppuun ja läksin pikapikaa roiskimaan suon poikki takaisin autolle vesisuksityyppisellä menolla. Onneksi tiedän sen ainoan ison hetepaikan, niin selvisin uimatta perille, mitä nyt vesiliukusuksiessa kengänpohjat vähän kastui. Kaikella voi luonto yllättää kulkijan, joka ei nokkaansa pidemmälle pysähdy pohtimaan asiantiloja. Suksii vain kaikin mokomin maan ääreen uhraamatta ajatusta paluumatkalle.

###

Nousukiitoa joku vuosi taapäin Käylässä. Kuva: minun.

Linnuista puheenollen, olen joissakin lintuporukoissa havainnut linnuston tietämisen ja tuntemisen olevan joillekin kansalaisille pätemisen paikka. Että kuka tietää ja kuka bongasi purstohäippähyypykän* jossakin puskassa. Viime vuonna koiralenkillä ihmettelin aikuisten miesten rykmenttiä parveilemassa ojapuskikossa. Oli pakko mennä kysymään, mikä meininki. Sain tietää: strutsiröhmäkuippura* tai vastaava nähty sontikossa aamusella. Tyypit sitä johonkin Sirpukka-tms-tietokantaan kirjaavat havainnoksi. No, kaikenlaisella voi kilpasille heittäytyä, jos sellaiseen veri vetää. Tai toistepäin: mistäpä asiasta ihminen ei olisi keksinyt kilpailua?

*nimi muutettu

Otetaan vaikka raha, niin jopa kilpaillaan siitäkin, hyvä, ettei oteta kännykkäkuvaa ja lähetetä jonnekin tiedostoihin kisanäytteeksi (verottajalle?). Ne, joilla rahaa ei ole yhtään, eivät heittäydy kisailemaan. Heillä on muutakin mietittävää. Joskus olin aika ällistynyt, kun kampaaja alkoi selittää minulle kuinka varakkaassa parisuhteessa se toinen kampaaja on ja pyysi katsomaan ikkunasta miehen autoa, miten kallis peli kyseessä. Mitäs heikkaria se mulle kuuluu ja kiinnostaa kiviveistämöitäkin. Olin hämmentynyt. Ja alennustilan ynnä myötähäpeän tuntemuksia koin ihan innocent bystanderina, sivullisena.

###

Rouvaoletettu Kyyhkynen palasi huudeille. Vai herra? Valkoiset poletit on olkapäissä. Veivasin äkkiä puhelun metsästäjälle, joka kertoo, ettei sukupuolta voi erottaa ulkonäöstä, ikäeron korkeintaan. Nuoremmat laihempia, mikä pätee moneen muuhunkin eläinlajiin 😉 Päättelen, että vanharouva on iskenyt silmänsä nuoreen urokseen, semmoistakin näkee. Mulla on vanha lintukirja ajoilta, jolloin opiskelin vähän biologiaa. Joku maitopullo (siihen aikaan ehkä: kaljapullo?) lie kaatunut, koska hakemiston sivut ovat liimautuneet toisiinsa. Vaan löysin sepelkyyhkyn Columba palumbus (latinalla voi aina vähän ylentää itseään), eikä siinä erotella sukupuolia. Joten jäämme uskomaan metsästäjältä saamaamme tietoa.

Vai haluaako Lukijani bonuksena snobbailla toisella kotimaisella? Det är ringduva, in English: wood pigeon. Saksalaisille Ringeltauben ja ranskalaisille kannattaa mainita pigeon ramier. Näillä lähtee arvovalta lintupiireissä.

Talitintiltä terveisiä, piipahti lintulaudalla sanomassa. Virhe! Ei mikään tintti vaan talitiainen, Parus major. Mutta kuka on Parus minor, sellaista ei näy kirjassa. Käsittämätöntä, mutta Parus lugubris kannattaa mainita nähneensä. Sillä saanee respektiä, sillä se on Balkanintiainen, joita asustanee lähinnä Balkanilla tai sielläpäin, oletan. Potentiaalinen kuulija ei kuitenkaan sitä heti heittämällä tiedä, joten arvovaltatakuu tältä osin ainakin tilapäisesti.

Ei tule mitään: nyt tulivat herra ja rouva Punatulkku, os. pyrrhula pyrrhula paikalle. Nämä kuljeksii käsi kädessä. Isäntä istuu lintulaudan katolla vahdissa, kun rouva nassuttaa apetta. Aivan kuin ihmismaailmassa. Näyttää nyt olevan lintulautaravintolan pöytävaraukset lunastusvaiheessa, sen verran on ilmaliikennettä syöttölaiturilla.

###

Lukija varmaan jo huokailee, että hoh hoijaa, eikö tälle lintukirjalle tule loppua millään. Lupaan: nyt tulee, sillä laudalta roikkuu nyt orava. 😀

Taidankos siirtyä kahdelle kumirattaalle kokeilemaan onneani. Kaatuisiko yhtä lahjakkaasti kuin viime viikolla.

Näin sanoen kiitän Lukijaani kärsivällisyydestä, teidän Klara S

Itku pitkästä ilosta. Tähän päättyi myyrän taival pääsiäisenä. Nk. äkkikuolema, morbus subitum (arvaan). En osallistunut kuolemantuottamukseen, vaan menehtynyt omatoimisesti. Hellyttävä vainaja.

Neidonkengällä talvea takamukseen ja tajunnanvirtaa

Neidonkenkä Kuusamon neidonkenkäpaikalla (se paikka siellä leirintäalueen lähistöllä Oulangalla, Rytisuo). Kuva: minun ottama. Ja en tallonut mitään enkä ketään, en ta-kuul-la. Tuo harmaa on pitkospuu.

Hyvä Lukijani,

kaikki retkikirjat (melkein) on luettu ja tutkittu, netin materiaalia pengottu, karttoja levitelty ja laskostettu ja tänään kuljettu viitisentoista kilometriä taajamateitä kuvitellen niiitä metsäpoluiksi (ja selkään 15 kiloa tavaraa…). Enää puuttuu vain kesä.

Melko hyvin onnistui irrottautua todellisuudesta, kun samalla kuunteli podcastia välittämättä jyräjävästä liikenteestä. Ilmassakin oli metakkaa, mistä lie terässiivet ilmestyivät ja minne katosivat. Toivottavasti eivät idästä. Pari joutsenta lekutteli jakamassa taivaankantta terässiipien kanssa.

###

Kesän muistoja pulpahti kuva-arkistostakin. Merimelontaa ja Kuusamon Niitselysjoen ylitystä vaijeriveneellä. Vietin siellä Kerojärven kämpällä yhden yön ja Kerojärven reittiä kyllä markkinoisin Kuusamon kansoitettujen polkujen vaihtoehdoksi. Liikasenvaarantieltä pääsee reitille tai toisesta päästä Hautajärveltä, siis Sallan puolelta.

Kerojärven kämpältä. Siinä on myös sauna samassa rakennuksessa (ainakin aiemmin). Kuva: itte otin.

Kerojärvi kesäkuun yönä. Hitosti oli sääskiä. Kuva: oma

Kuusamo on mulle tuttu paikka ja siellä on tullut kuljetuksi kesää talvea. Karttelen Kuusamon ruuhkapaikkoja kesällä, mutta on siellä paljon muitakin hienoja kohteita, samoin Posiolla. Kyllä piipahtelen Karhunkierroksellakin ihmisiä jututtamassa, muttei ne ole mun sielunmaisemaa, liikaa sakkia. Maisemathan siellä on upeat ja suon mielihyvin ihmisille sen, että jakavat ne …keskenään 🙂 Olen niistä osani saanut niin moneen kertaan, että hyvin voin antaa ne toisillekin.

###

Tulevana kesänä käyn pyörimässä Urho Kekkosen puiston itäreunalla. Paljon on vettä virrannut Suomujoessa sitten viime kerran – kaksikymmentä vuotta? Lähden kaveriksi toiselle, jota retkikärpänen puraisi, kun myin hälle toisen makuualustani. Sai syttöä.

Toinen reissu on suunnitteilla Käsivarren tienoille loppukesästä, jos Luoja suo ja säät sallii. Kaveri pahaa aavistamatta heitti siitä idean syyspimeillä. Arvasi, että nyt tuli sanottua sellaista, mistä joutuu vastuuseen. No, kartat on tulostettu ja reitti suunniteltu. Vanha retkikaveri on kyseessä ja meitä yhdistää se, että ollaan molemmat outoja tyyppejä. Hyvä yhdistelmä, jolla pärjää! 😀

###

Neidonkenkään palaan vielä. Tuo suojeltu kasvi on semmoinen, ettei sen näkemistä ja kuvaamista parane mennä leuhkimaan muualla kuin näin luottoseurassa. Osa ei sitä tunne ja huokaisivat ihastuneina: ”Voi miten kaunis – mikä kukka tuo on, mistä löysit?” Ne, jotka tietävät, tulevat kasvoiltaan vihreiksi ja sanovat: ”Tiesitkö, että kuvaajat tallaavat nämä harvinaiset kukat alleen. Tulee lajille suurta haittaa ja …nauku nauku…” Olen oppinut tämän läksyn ja pidän visusti asioita tietonani sen vuoksi ja heivaan närästelijät pois lähipiireistäni. Suosittelen sitä Lukijallenikin (ja tässä toistan taas itseäni, mutta tosissani tarkoitan). Meillä on vain yksi elämä. Ei sitä kannata tärvätä mielensä pahoittajien ja näräilijöiden seurassa.

Mun merireissua joku vuosi sitten Pohjanlahdella. Tuolla on kansallispuistokin ihan Perämeren pohjukassa, jos joku innostuu paatteineen sinne pärskyttelemään. Kuva: oma

###

Kiitos Lukijalle, kun sain näitä kesän muistoja verestää tässä! Osa kuvista voi olla jo aiemmin postattuja, vaan haitanneeko tuo. Uuttakin pukkaa koko ajan 🙂

Ja mitä tulee ainoan elämän käyttämiseen ilon lähteenä, niin tulin sitä tosissani aatelleeksi tänään ulkona kulkiessa ja arkussa nyt lepäävää äitiä ajatellessa. Käytti jokaisen päivänsä tarkkaan niin kauan kuin vielä muisti kuka on ja missä on.

Muutenkin tuli äiti mieleen tämän päivän keleissä, kun alkoi hiostaa ja riipaisin takin alta yhden puseron vähemmäksi. Äidit muistuttelivat keväisin lapsiaan kevätkeleistä. Lukijallenikin varmaan tuiki tuttua! Äideillä oli niihin aikoihin keväisin kaksi pointtia:

”Äläkä istu kylmälle kivelle!”
”Ei sitä missään kesäkamppeissa vielä kuljeta, kun routa on maassa. Petollista se lämmin keli keväällä on!”

Erityinen älämölö siitä syntyikin, kun kevättalvella ennen luokkakuvan kuvausta hilipasin kotiin vaihtamaan kesämekon päälle ja juoksujalkaa takaisin koululle. Niinpä luokkakuvassa retalehtaa yksi tyttö lyhythihaisessa kesämekossa, kun muilla on korkeakauluksiset puserot, villatakit ja hiihtohousut. Saattaa olla, että sama tyttö on sittemmin sortunut muihinkin hullutuksiin, hetken mielijohteesta.

Näihin puheisiin, Klara

Hiihtohommia pääsiäisen katveessa

Kuva on imuroitu SKS:n ilmoituksesta. Todennäköisimmin on Marjut Hjeltin kirjasta ”Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa” (skskirjat.fi)

Hyvä Lukijani,

toivottavasti pääsiäisen kelit ja olot hellivät myös siellä päin! On niin komeita päiviä, että valo tulvii sieluun saakka. Talvi on taitettu taas kerran, juh-huu!

Vietämme lomapäiviä Lapissa. Menossa on puolipimeä iltahetki. Talonmies istuu 10 metrin päässä tutkaillen omaa ruuttuaan. Meikäläinen istuu hämäyksen vuoksi kuulokkeet päässä kyetäkseen keskittymään kirjoitushommaan. Jatkoin youtube-videon seurattuani tälle sivustolle kuulokkeet päässä, vaikkei tästä mitään kuulukaan. ;D Ovelaa, eikö totta! Häiskä ei näetsen kommentoi mitään luulessaan minun edelleen kuuntelevan. Rakki makaa jaloissa ja on singahtava liikenteeseen heti, jos jalkani vähänkään heilahtaa ja se tulkitaan liikkeelle lähdön merkiksi.

###

Onhan täällä hiihdetty, saa sanoa että kaikilla vermeillä. No, laskettelusukset on vielä pussissa, kun kypärä jäi kotiin ja laskuhomma edellyttäisi kypärän vuokraamista (jonkun hikisessä päässä ollut ehkä, yaks). Tänään piti jo hillitä suksimisia ja romposteluja, kun syke edelleen pyrkii herkästi karkaamaan ja uupumus iskee käpälään sen pirun taudin jälkitilassa. Sitkeässä on ja ihan meinaa istualleen torkahdella. Mutta en hellitetä niin kauan kuin henki pihisee.

Tämmöistä tarjottiin tänään. Lapsoset ketterät on vinkanneet tortilloista, joten otettiin kokeiluun. Talonmies on uudelle aina vähän ennakkoluuloinen, mutta ”sinne meni” tortillalastit hänenkin kitaansa. Hyvää oli ja helppo tehdä.

Lapsoset (aikuisia siis) on kotonaan, mutta mielessä ovat tunturissa yksin liikkuessa. On ollut niin raskasta luopua toivosta tuon yhden lapsen kanssa. Sitä on tullut tunturissa itkeskeltyä, kuunneltua lauantain toivottuja levyjä ja mietittyä käykö niistä kappaleista joku hautajaismusiikiksi, kun luopumisen aika tulee. Sellainen tuntuu nyt väistämättömältä lopputulokselta, kun tuntuu ajautuvan yhä syvemmälle ojan pohjalle. Viimeksi kun soitin oli aivan sekaisin.

Nämä elämän vastukset pitää kai vaan ottaa realistisesti, rohkeasti ja urheasti vastaan, kun mitään muutakaan ei voi. Siitä on jo kokemusta omasta perheestäni, jossa oli alkoholisti. Jossakin vaiheessa herättiin siinäkin realismiin sen suhteen, oliko odotettavissa ihmeparantumista. Ei ollut silloin, eikä vaikuta olevan nytkään. Niin se vain on. Totuuden tunnustaminen on viisauden alku. Oliko tuo joku Paasikiven lausahdus? Eespäin eespäin tiellä taistojen joka tapauksessa.

###

Edellä esitettyyn liittyen totean, että pitää muistaa, että uutta elämää ja toivoakin aina on. Iloitaan niin kovasti tulollaan olevasta uudesta perheenjäsenestä! Hänen äitinsä laittoi iltasella viestin, jossa pahoitteli etuajassa touhuamista, mutta kysyi jo nyt varoiksi, onko meillä vanhaa kastemekkoa, jota voisi käyttää. Voi juukeli ja jih-huu: ilmoille kajahtavat fanfaarit kaikille kastemekon käyttäjille! Pitääpä tutkailla yksi laatikko, jossa voisi vanha mekko ollakin. Mekolle ei toki ole ollut käyttöä vähään aikaan.

###

Näin ne meikäläisen jutut polveilevat hautajaismusiikista kastemekkoihin – elämän koko kirjo edessä ja … takana!

Taannoin hevoskaverin virkeä ja erittäin hyväkuntoinen, iäkäs äiti sanoi surevansa sitä, että takana päin on jo niin paljon elämää, ettei kovin paljon ole enää edessäpäin. Sanoin siihen, että heps kukkuu, äläpä hupata. Nyt kuitenkin on Talonmiehenkin kanssa tuumailtu ja laskeskeltu jäljellä olevaa elinaikaa ristiinnaulitsemisten jälkimainingeissa. Eipä sitä meilläkään mahdottomia vuosikymmeniä edessä ole, kun tarkemmin aatellaan!

Eipä aatellakaan. Vaan annetaan kaikkien koloistaan nousevien vihreiden versojen pursuta, pursuta vaan! Tänään ensimmäinen joutsenkin lensi pään yli toitotellen mennessään. Elämän iloja: kevät – ja lähestyvä kesä!

Voimaannuttavin tervehdyksin Klara