Avainsana: kirjallisuus

Sattumanvaraisia puheita

Kauden alku.

Hyvä Lukijani,

lopultakin on mahdollisuus järjestellä kirjaimia sattumanvaraisiin kombinaatioihin Autiotupamökin jyhkeän pöydän ääressä. Vieressä aukeaa jumalainen maisema. Mutta sen kerron vain näin luottoseurassa. Sillä kaikenlainen omistaan riemuitseminen masinoi kirveleviä, hapokkaita kateuden paluupalloja. Joillekin sieluille se vain yksinkertaisesti on liikaa. (Minä: ”Teille lämpimiä lomakelejä saaristossa! Niitä minäkin odottelen kajakin kanssa!” Paluupalloilija: ”Joo, mullakin on puhallettava kajakki.” Jep jep, on on. )

###

Kynsitulia pitelen. Ulkona 10.6 C, sisällä 20.4. Autiomökki: tupa, ulkokuistin keittosyvennys, pikkuruinen pukuhuone + sauna. Täyttää kaikki viritetyn autiotuvan kriteerit. 🙂 

Tämä on ihan sielun paikka mulle. Meillähän on se toinenkin paikka, josta olen kirjoittanut. Se on nyt nollakäytöllä odottamassa loppunäytöstä taloudellis-rikosoikeudellisessa, täysin kotimaisessa draamassa. Tekisi mieli sylkeä yksi osapuoli kuin suuhun lentänyt kärpänen hampaiden välistä, lainatakseni erästä sotarikollista. Tuon torpan lisäksi tuli yksi osaomistussysteemi ennalta-arvaamattoman äkillisesti haltuumme: oikein mukavat osakkaat porukassa. Muttei torppiaan kannata missään luetella, sillä Jes.666:1 ”Kateuden paluupallo nasahtaa sille, joka omaisuuksiaan luettelee”*. Näin luottoseurassa uskallan kumminkin taustatiedoiksi kertoa, kun tekstini suoltuvat milloin mistäkin.

*Maininta kateudesta omassa sielussani. Esitiedot: vaihdoin taannoin kampaajaa, retki-ihmisiä. Omistaa kämpän Lapissa. Sekunnin murto-osan tunsin kateuden viillon. Kateus on inhimillistä, mutta niin häpeällistä, että siitä puhutaan yleisyyteensä nähden omituisen vähän. Muistaakseni Psykopodiaa- podcastissa oli tästä joskus jakso, jossa haastateltiin kateudesta kirjan kirjoittanutta.

###

Olen kuunnellut Jenni Haukion kirjan. En tiedä tohtiiko mitään arviointia millään foorumilla julkituoda. Tässä yhteydessä kuitenkin uskallan rohkeasti paljastaa (kuiskaa): hoh hoijakkaa. 😉

Ystäväni katsoi jonkun Jukan tv-satiiriohjelman, kehoitti katsomaan. Kun en juurikaan tv:lle aikaani anna, niin kuuntelin sen pyöräillessä. Jukka kiteytti kutakuinkin sen, mitä kirjasta ajattelin lukuunottamatta kohtaa, jossa Jennin egyptologia-innostus yhdistetään muumion löytymiseen 31-vuotiaana… Meni liian pitkälle. Salea ei muumioon rinnasteta. Hän ansaitsee rikkumattoman kunnioituksen. 

Noo, jukat on jukkia.

###

Koska kuuntelen radiota intohimoisesti, on mainittava eilinen Politiikkaradion lähetys, jossa esitetty yksityiskohta sätkäytti meikäläisen autonratissa. Pyykkimuijatyyppisesti suutaan pieksänyt suunsoittajadosentti Tapio Bergholm Itä-Suomen yliopistosta totesi muun keuhkoamisen yhteydessä, että maamme on valmistautumassa sotaan (!). ”Niinkö on!” huudahdin itsekseni. Keskustelijoista toinen, Etlan tj Aki Kangasharju sen sijaan hoiti osansa tyylikkäästi. Näkemykseni on objektiivinen, koska ei ole minkäänlaisia intohimoja ay-politiikkaan. – Siskot ja veljet: sota on siis tulossa. Kerta dosentti-Tapio sanoi.

###

Sadealueet pyyhkivät tällä hetkellä torpan ylitse. Kattelin Ilmatieteen laitoksen karttaa, että kohta tulisi ehkä taukoa. Siinä vaiheessa syöksyn purteen ja lähden liipottelemaan. 

Suunnitelmissa on meloa vesistöjä pitkin alueelle, josta syksyllä löysin karhunpesäksi olettamani kaivannon. Aion käydä tutkailemassa asustiko siinä joku vai jättikö sikseen, kun käppäilin ihmishajua tartuttamassa (en kuitenkaan ryöminyt kuoppaan). Ehdotin jälkeläiselle vähän niinkö tuosta noin vaan sivuhuomautuksena, ettet viittis käydä tsekkailemassa. Vastasi, ettei aio mihinkään karhupesiin lähteä kurkkailemaan. Höh, metsästäjä ja aseenkäyttökoulutettu. On siis mentävä itse. On mulla ilmakivääri. Ammun sillä ilmaan. 😀

###

Ostin eilettäin mökkieväät matkan varrelta. Kaupan hyllyssä oli tälläistä (kuva alapuolella). Ilahtuneena otin paketillisen, josta eilisen melontareissun jälkeisessä enkrujen romahdustilassa pistelin puolet. Nyt vilkaisin ravintoselostetta havaitakseni siinä olevan lähestulkoon saman verran kcal kuin maitosuklaassa. Rasvaa 36% kuin tuhdissa juustossa, mutta kasvisrasvaa. Joten valtimoverisuoniperäinen dementia ei ehkä niin todennäköinen ole. Painon olen saanut pidetyksi laihdutetuissa lukemissa, ei yllättäen vaikeaa, päin vastoin tuntuu olevan edelleen laskusuunnassa. Tulee ehkä tarkemmin mietityksi syömisiään ja kiinnitettyä etenkin rasvankäyttöön huomiota. Olen armoton voin ja suolan ystävä, mutta voin olen jättänyt käytännössä kokonaan.

###

Sataa, sataa ropisee. Vieressä on Haukion äänikirja, jonka aattelin kuunnella toiseen kertaan. Aukenisiko revanssilla muukin kuin äärimmäisen suojattua elämää eläneen, jossain määrin hieman kypsymättömän aikuisen äänenlaatu? Jörn Donnerilta on kirjastosta jo kertaalleen uusittu teos ”Elämänkuvia” ja aivan mainio Piritta Kantojärven ”Viiden tähden vaellus”, jonka ohjeella tein lounaaksi tortilloja.

Näyttää tuuli sen kun kovenevan ja vettä pukkaa, joten karhunpesäin tarkistukset siirtyvät tuonnemmas. Ryhdyn kirjallisuuden ääreen, josta sitten siirtymä saunanlämmitykseen. 

Kaikkea hyvää! Klara

Kuva: Otettu viime (vai toissa?) viikolla metsiä päivät pääksytysten kulkeissain.

Mereten ja Jarin kanssa liikenteessä

Kaverin lakeuksilta laittama kuva (julkaisulupa kysytty).

Jos lukijalleni sopii, vietän pienen hetken hänen seurassaan? Hänellä ehkä on hetki aikaa.

Nyt on ollut taas jossain määrin tavanomaista aktiivisempi kausi kirjallisuusrintamalla. Eikä vähiten siksi, että ostin uudet nappikuulokkeet, langattomat sellaiset ja kirjojen kuuntelu helpottui merkittävästi. Niinpä olenkin pyöräillyt, kulkenut koiran kanssa ja ajellut autolla kuunnellen mielenkiintoisia kirjallisia dokumentteja. Kun en ole lainkaan ihastunut niihin Jessika Freinetten tai-mitä-niitä venetsiasarjoja, roomaromansseja tahi vastaavia onkaan, niin olen sitäkin hanakampi hakeutumaan elämänkertojen ja ihmisistä kertovien stoorien äärelle.

Vaikka olen raudanlujasti päättänyt olla ostelematta kirjoja nurkkiin venymään ja muuttolaatikoita täyttämään, niin sorruin Merete Mazzarellan uusimpaan kirjaan kauppareissulla. Se on ”Varovainen matkailija”. Nautiskelen sitä pala kerrallaan kuin konsanaan parasta laatusuklaatia. Korvakuulokkeista tulee Minna Passin ja Susanna Reinbothin Keisari Aarnio. Ja täytyy kyllä sanoa, että kun tuota kuuntelee, niin alkaa ihan käytännössä hahmottua se, kuinka vaikeaa lähiympäristölle ja työkavereille on ollut hoksata ja hyväksyä, millä tolalla Aarnion asiat oikeasti ovat.

Jo se, että alkaa työtoveriaan epäillä jostakin, on korkean kynnyksen takana. Puhumattakaan siitä, että keitoksessa häärii epäilty itse kulisseissa söhläämässä ja johtamassa tilannetta harhaan. Ihan mahdoton tilanne! Vaikka tuon tason tapauksia ei ole eteen sattunut, niin joskus kauan sitten on ollut tilanne, jossa kollegan elämän suhteen on alkanut sivusta huolestuttaa. Ja kun meitä suomalaisia on aina opetettu, ettei toisten asioihin pidä mennä sotkeutumaan, niin on joutunut harkitsemaan useampaankin kertaan, jättääkö sikseen vai ryhtyäkö kaverin solmuja selvittelemään. Merkittävästi hankalammaksi asetelma muuttuu, jos pomo osoittautuu rikolliseksi. Ei tarvi ihmetellä, jos lähityötovereita hävettää sen jälkeen, kun on hyväuskoisuuttaan noussut barrikaadeille ja syvän luottamuksen vuoksi puolustanut esimiestään – joka sitten osoittautuu petturiksi. Ymmärrettävästi ei niissä tilanteissa mielellään astu esiin ja sano: ”Sori, olinkin väärässä, sillä puolustin raivokkaasti petturia!” Se on vähintään yhtä hävettävää kuin epäillä lähimmäistään väärin perustein.

…koska kello käy ja työtoverini, kohta eläkeiässä oleva miehenpuoli, pommittaa minua työasialla vielä näinkin myöhään ehtoolla (sähköposti kilahtelee), niin… a) en avaa emailia enää tänään, mutta….b) päätän kirjallisen raporttini täältä tähän.

Kiitos lukijalle, Klara vdKvz