Sähköallergiaa ja retkeilymiettehiä

Eiliseltä hiihtoretkeltä laajalta suoalueelta.

Hyvä Lukijani,

koitan tässä kirjoituksessani olla tiivissanaisempi ja koostuneempi kuin edellisessä. Jossa muuten Ruben Stillerin ohjelmaa käsittelevässä osuudessa ei tarkoitettu Rubenia, vaan erittäin huonokäytöksistä Amnestyn Suomen paikallispomoa, joku Frank. Het’ kertaheitolla ajattelin: tämä oli sitten tässä, tuon järjestön osalta. Porukka ei voi olla eettisesti korkeatasoista, jos johtohahmona on tuon tason tyyppi.

###

Kuten Lukijani huomaa, pysyin ensimmäisessä virkkeessä esittämässäni lupauksessa tasan ensimmäisen virkkeen ajan. Loistosaavutus! Etten jo räpännyt sen perään pilkkua tahi puolipistettä ja ajautunut paasaamaan. Kehitys kehittyy ja onhan tässä aikaa! Ainakin (miettii) joku vuosi ennen kuin dementia tukkii aivosuonia ja ajatus sylttääntyy, lopullisesti.

###

Sain vastikään eräästä kirjoituksestani suitsutusta ja kehoituksen kirjoittaa enemmän (röyhistelee). Tutkiessani asiaa, kallisteltuani päätäni ja tsuumattuani naamani kiinni ruutuu hymähdin hyväksyvästi: njaah, mikäpä ettei. Ja lisäsin itselleni: joskus ehkä. Viisain on pysytellä tällä alustalla ja nauttia siipien vapaasta lekuttelusta ja liitelystä ajatusten tuulten vietävänä. Ei tule kukaan pilikunviilaaja kontrollifriikki urputtamaan joutavia. Meinaan sen verran ruudinkatkuisia narratiiveja täältä päästelen, että ilma on sakeana kysymysmerkeistä. (Lienee syy siihen, ettei Suomen Lääkärilehti ottanut kirjoitustani julkaistavakseen. Kuulemma liian reipasta tekstiä – ha haa, sivistyneistömoukat! Nerojahan ei koskaan ole ymmärretty.)

(Talonmies kuulostaa lähteneen reclaineristaan liikkeelle…(katsoo vaivihkaa olkansa yli kohti eteishallia, jossa hovimestarimme James sukii korviaan ja nuolee karvaisia kenkiään)…Talonmies kuulostaa liikkuvan takavasemmalle kohti laajaa kylpyläosastoamme…ovi käy. Laittoi varmaan saunan lämpiämään. Sähkön vuoksi täyttyy kuitenkin olla tarkkana, koska… minäpä kerron…)

###

Sähköasia.

Valtakunnassa on julistettu laaja sähköasiain huolidoktriini. Se velvoittaa kansalaisia seuraamaan nettilaskureilla onko sähkön hinta 2, 6 vai 18 senttiä /kilowattitunti. Tähän sisältyy kuitenkin pieni sivuseikka. Nimittäin se, ettei kukaan tiedä, mitä se käytännössä merkitsee. Oikeammin sanoen: kenelläkään ei ole harmainta hajuakaan mitä viidellä sentillä sähköä saa tai on saamatta. Vähän kuin avaruus ja välimatka Seulaset-tähdistöön: ”Aika kaukana. Tai siis no…useita valonnopeuksia…vai oliko se, että useita miljoonia valonnopeuksia, no kuitenkin.” Sama kilowattitunnin kanssa.

Kun Olkiluoto III jonkun jekun seurauksena katkoi yhteytensä valtakunnan verkkoon juuri saapuessani erään lappilaispariskunnan taloon, huudahtivat he leivinuuniltaan: ”Molema kohta puila paljaila ko sähkön hinta on korkeela!” Ja ryhtyvät siuhnaahmaan, että onneksi sentään leivinuunilla voi kämppää lämmittää, jos katastrofi pahenee. Mutta mahtoiko vessapaperia olla riittävästi (pirullinen hymy)?

Parahdan heille: ”Voi herran tähden, kotiin jäi yksi sähköasiain jauhattaja ja täällä toiset vastassa! En yhtään kuuntele sähköpuhetta ennen kuin joku kertoo mitä se käytännössä tarkoittaa. Siis, jos pari tuntia sähköä maksaakin vaikka euron enemmän. Montako kännykkää sillä rahalla jää lataamatta? Entä montako perunaa keittämättä?”

Mutta sähköhypettäjät vain katsovat sähkönsinisillä silmillään, nykivät toppahattuja syvemmälle päähänsä ja hiipivät varoiksi sulkemaan ilmastoinnin.

###

Eiliseltä – hieno pakkaspäivä!

Lopuksi retkiuutisia.

Vietin eilispäivän hiihdellen pitkin ja poikin tutuilla soisilla metsäalueilla. Kyllä tässä maassa sitten upeita metsiä riittää! Ja vielä on jokunen luonnontilainen suokin säästynyt ojitukselta, kiitos siitä! Haaveilen yöretkestä talviseen metsään, mutta piru vie, olen niin kylmänherkkä! Lienee näillä kymmenillä luonnollista, etteivät lämpöpatterit enää toimi kuten nuorempana, jolloin oli aina kuuma.

Jospa kevätauringon lämpö antaisi rohkeutta yöpyä ulkona, kun aamusella voi nousta auringonkiloon luitaan sulattelemaan. Vai täytyykö taas tyytyä kesäretkeilyyn. Lukija muistaa hartaat suunnitelmani ja grammanviilaukset viime keväänä. Juttuhan pätkittyi lyhyiksi jotoksiksi, kun suunniteltu lomajakso meni vaelluskohteen tulviessa vieden osan polkusilloista paikoiltaan ja vesi lainehti leiripaikoilla. Vaan sain jotain tehdyksikin, jopa Karhunkierrosta. Siellä tosin keli sattui semmoiseksi, etten edes melontareissuilla ole niin perusteellisesti päässyt kastumaan, enpä likikään. Karhunkierros oli sitä mitä olen tottunut siltä odottamaan. (miettii) Tai ei – sakkia oli vieläkin enemmän, ulkomaalaisia varsinkin. Ja irtokynsillä sonnustautuneita naisporukoita.

Ai oikea retkeilijä vai? No, oikea retkeilijä on kuin minä. Tekoripsetön, hajustamaton, suoranuottinen totuuden torvi, joka mulkoilee lähimmäisiä vihamielisesti. Semmoinen on oikea retkeilijä. Todisteeksi hahmostani kerron saaneeni väitöslahjaksi riivinraudan. Käy todisteeksi. 😀

Hyviä jännitteitä sähköverkkoihinne ja ohuita piparkakkuja pelleillenne!

Klara

Singahduksia ja törhöstelyä Suomen kartalla

Hyvä Lukijani,

singahdin lapsenhoitohommista Suomen Lappiin. Kun täällä on majoituspaikka, niin sanoin Talonmiehelle, että minäpä lähden Lappiin. Talonmies katsoi silmälasiensa yli ja sanoi:”Lähde vaan.” Ja niin minä läksin.

Ajoin suoraan, ajoin oikealle, sitten vasemmalle, siitä suoraan, ylös ja oikealle. Jarrutin välillä Rovaniemellä, syöksähdin ruokakauppaan ja takaisin autoon ja painoin kaasua kiitäen hurjaa 57 kilometrin tuntivauhtia aina Napapiirille saakka, josta edessä ajanut pieni, epävarma henkilöauto kääntyi Joulupukinmaahan. Ehkä Pukki itse, monisatavuotisten kaihisilmien näkö niin huono, että Petteri oli edellisillan punaamine nokkineen ratissa koittaen pysyä viivojen välissä (kortti kuivumassa).

Varhaisaamu ehti painua tummaan yöhön, kun painoin avaimen lukkoon ja tungeksin nyssäköitten kanssa sisään tehtyäni ensin kotvasen lumitöitä.

###

Täällä tulee kaikki valoisa aika liikuttua ulkona, siis siinä viitisen kuutisen tuntia. Pusken pitkin metsiä, soita ja tuntureita eväät repussa. Ketään ei näy, joku paikallinen koira korkeintaan haukkuu lähistöllä.

Tämä on paras aika olla Lapissa, tiedoksi Lukijalleni, jos on epäsosiaalisia taipumuksia kuten meikäläisellä. Ruskaviikot on ihan nou-nou, samoin hiihtolomat ja pääsiäinen – pitkällinen kokemus. Mua on raastettu Lappiin ihan taatiaisesta ja oliko niin, että olen täällä lapsuuttani asunutkin, mene ja tiedä. Aikanaan tuli skimbailtua ja kuljeksittua Lapin hiihtokeskuksissa. Muistin pari päivää sitten olleeni kerran hiihtovaelluksellakin, hitto vie. Oli mennyt mielestä. Ei onnistuisi enää, paleltaa ajatuskin.

Humu Lapin hyperpaikoilla on vain villiintynyt (mun makuuni siis). Mutta saattaahan täällä muuten olla. Kun katsoo vähän, ettei ihan Levin keskustaan majoitu, eikä minkään kylpylän lähistölle. Jos multa kysytään. Ja vaikkei kysyttäisikään.

Eilen. Tein videota kavereille, tässä klippi. Kamera on puussa tripodilla (kolmijalka, jota voi väännellä eri asentoihin).

###

Nyt aamusella kun silmät aukesi, sanoin itselleni:”Määpä lähden kotiin.” Ja vastasin: ”Lähdenpä vaan.”

Ryhdyin oitis latomaan kamppehia pusseihin, likapyykkiä pinohon ja viruttamaan riepuja. Siivoilun lomassa voi kuitenkin aina istahtaa hetkeksi näin tähän ja nauttia ikkunasta näkyvästä metsästä, pitkistä kuusenhuituloista, oravasta pompahtelemassa hangella.

###

Joskus käy mielessä tulla tänne kirjoittamaan sitä vieläkin kirjoittamatonta, neuroniverkkojen kätköissä lymyävää kirjaa. Hooo, näen jo kuinka jakaisi jyvät akanoista.

Lukijani kiittelisi mielissään, ymmärtäisi huumoriani, eikä kokisi kirjaa itseltään riistetyksi meriitiksi tai muuksikaan itseään uhkaavaksi kulmanvaltaukseksi.

Sitten olisi läjä hyviä ystäviä, tovereitakin, työtovereita, jotka sanoisivat: hieno sinä! Ja tarkoittaisivat sitä sydämestään. Osaan jo sanoa keitä he olisivat.

Sitten se väkinäisesti tekohymyilevä porukka, joka kiittelisi, ”hieno työ, hyvin uurastettu”, mutta harmitus paistaisi heidän kasvoiltaan. ”Niin… sinähän olet sellainen…heh…sähköjänis…heh.” Kokisivat kirjanteon olevan pois itseltään jollain käsittämättömällä tavalla. Joku sanoisi kuin lohdutukseksi: ”Hyvä, että ajatuksesi ovat olleet pois päihdevaivaisesta lähimmäisestäsi kirjankirjoituksen avulla, ikään kuin terapiaksi hetkisen kerrallaan!” Mutta tuon sanoisi lohduksi itselleen.

Noup, en kuvittele: koettu on. Ja tiedän jo tyypitkin, joilla tuo rele laukeaa. Heiltä pimitän hommani, koska haluan välttää luunapin. Tiedän: universaalia ilkeilyä, johon syyllistyy itse kukin, ainakin ajatuksissaan. Joku teki hienon villapaidan, jonkun verotulot on lehdessä, joku nai komean miehen, joku eteni Oxfordiin… ja salaa aatoksissaan toinen aattelee hänestä jotakin negatiivista, jotta ego kestää. Somemaailma on hyvä peili tälläiselle kuonalle. Joillakin kuona purskahtaa pienenä lapsuksena kommenttiosioonkin.

###

Ei, mutta hei: ylärekisteriin mars mars! Ja siitä tulee mieleen Esa Saarisparka ja ajaudun takaisin alareksiteriin, nimittäin Törhösväitökseen. Esa joutui takuulla tosi hankalan piinapenkkiin astuttuaan miinaan ja lupauduttuaan törhöstelijän vastaväittäjäksi. Voi herranpieksut, että kaikkea sitä näkee. (Katsoin videon ja silmäilin Törhösen opusta.)

Lukijani ehkä muistaa, että olen väitöskirjan tehnyt ja jopa sitä julkisesti väitöstilaisuudessa puolustanutkin 😀 Ja olen siitä ylpeä, mielestäni ansaitusti, vaikka väitöksessä olin niin finaalissa, etten pystynyt edes jännittämään enää. Ajatus oli tukkoinen ja olisin vain halunnut mennä kotiin nukkumaan.

Edellä mainitusta syystä törhöstelyn katsominen juutuupista oli kuvottavaa. Miksi? Siksi, että näin sieluni silmin Törhösen paikalla nuoren, epävarman, hiljaisen, aran, ja vuosia kirjansa eteen tosissaan uurastaneen väittelijän. Hän on ehtinyt istua seuraamassa läjäpäin toisten ihmisten väitöksiä kädet hikisinä oppiakseen kuinka selvitä omasta väitöksestään. Että osaako käyttäytyä, osaako teititellä vastaväittäjää ja sen semmoista ehdotonta kuviota. Ja sitten tulee tämmöisiä törhöttelijöitä, jotka aloittaa tilaisuuden, että hei joo… ja kaivaa salkustaan pahvisen, litistetyssä muodossa olevan tohtorinhatun, kehii sen auki, asettaa pöydälle ja aloittaa sitten ikään kuin jonkinlaisena starana ja puheenjohtajana tilaisuuden.

No, olkoon vielä tuokin, mutta kun opiskelunsa alussa olevilta jo edellytetään pikkututkielmissa tarkkaa muotoa, niin joku törhöstää ajatussuollosta itsevaltiaana omilla säännöillään omasta päästään ja julkeaa odottaa sen olevan väitöskirja. Jos kohta väittelijä on ollut kuutamolla, niin sitä ovat olleet esitarkastajatkin, kun tuon päästäneet väitösvaiheeseen. Toiminta pyllistää meidän kaikkien, menneiden ja tulevien, väitöskirjantekijöiden ponnisteluille julkeasti ja häpeilemättä.

Sanoinko jotakin? 😀

###

Nyt kun kaikki maailman vääryydet on tähän kirjatut, tartun harjanvarteen ja alan sitten lappaa roinaa autoon. Siihen uuteen. Onneksi ollaan jo pitkällä yön puolella, kun kurvaan kotipihaan ja pääsen pimeän turvin sujahtamaan autotalliin. (Viittaan vastikään kirjoittamaani.)

Oikein hyvää ja ilon täyttämää viikonloppua Lukijalleni!

Klara