Erämaasta maalikylille ja asiasta toiseen

Lompsittiin joku kilometri metsätietä ennen siirtymistä maastoon. Polkuakin välillä hyödynnettiin.

Hyvä Lukijani,

palailin maalikylille nauttimaan komeasta jääkaappikelistä 😉 Tuntuu kylmemmältä kuin korkealla pohjoisessa, josta alaskäsin laskettelin.

Reissusta sen verran, että hyötyä oli optimismista, joka tunnetusti auttaa aina – kelissä kuin kelissä! 🙂 Niin nytkin: kelit muuttuivat päinvastaisiksi kuin oli ennustettu. Taitaapa olla tämän kesän trendi, suuntaan ja toiseen. Kerran pidettiin tiheän kuusen oksien alla sadetta, joka tuli ja meni nopeasti. Lämpimänä pysyttiin, kun liikuttiin rapiat 15 km / päivä. Makuuksien suhteen päädyin kuitenkin makuupussiin quiltin sijasta. No, olihan mulla tietysti silti untuvahousut ja untuvatakki mukana, heh. Äiree on sanonut, että pitää olla kunnolla vaatetta päällä ja matkassa. Terveisiä hänelle tuonilmaisiin, joissa toivottavasti ei ole liian lämmintä. Hän ymmärtäisi tätä huumoria, samoin edesmennyt V, joka kerran lausui pistämättömästi tästä aiheesta. Toistan ehkä itseäni, mutta kerron kuinka se meni:

Vanha äiti (…joka ajoittain kietoutui uhriutujan viittaan mielellään): ”Kyllä oli tiukkaa rahasta kotona. Kun pikkuveli pääsi kouluun ja tarvitsi rahaa, annoin palkastani. Olin aatellut ostaa uudet kengät, mutta rahat meni tuohon.

V: ”Älä huoli! Portilla on Pietari vastassa, lyö sulle uudet kengät käteen ja sanoo, että siinon kengät ja painu helvettiin.”

Kyllä meillä oli hetken aikaa hauskaa tämän sanataiteilun äärellä 😀 Toivottavasti Lukijani ei pahastu näin krouvista huumorista, mutta se oli monella tapaa lapsuudenperheeni voimavara, sen verran verbaalikkoja oli samassa huushollissa.

###

Ruokatauolla… jossa mäkäräiset ropisivat lippalakin päällä kuin ryynit.

Tuo rinkka on minun ja siinä on kiinni ikuinen ystäväni eli Garminin sateliittipaikannin (InReach). Se on kerran pelastanut mut tunturista, kun hukkasin toisen suuntimeni rakkaan. Se on viimeinen oljenkorteni, jota rutistan kädessäni kun kaiken muun olen onnistunut hävittämään.

Reissu meni kaikkinensa ja kaikin puolin hyvin! Mutta kuiskaan tässä vain meidän kesken salaisuuden: aion palata tuonne odotellen kuivia kunnollisia kelejä. Siihen saakka vaellan loppumattomia pelikenttäkierroksiani mailapussi selässä (vink: tuntomerkki).

Olen kyllä kiitollinen reissukaverille. Yksinkulkijana joutuu aina toimimaan yhdellä järjellä siinä missä kaverin kanssa niitä on tuplasti. Mutta huomasin loogisen ja rationaalisen etenemisen rinnalle kaipaavani alkukantaista, epärationaalista ”erämaa-hyggeilyä”, johon olen paljolti yksin kuljeskelevana tottunut. Hetkiä, jolloin tuijotan sammalta, lähdettä, kukkaa, hyönteistä… kuuntelen lintua, puron solinaa, tuulen huminaa latvustoissa. Yksin kulkiessa ihailen pilviä, haistelen tuulta ja pysähdyn aistimaan ympäröivää luontoa vailla erityisiä ajatuksia tai huolia jäljellä olevista kilometreistä, karttakuvasta, sykkeestä, korkeuskäyristä, älykellon informaatiosta (tosin en sellaista omista). Ajatus ja pää lepää tunturituulen pyyhkiessä kasvoja ja sielun seilatessa kynttiläkuusten väleissä. Ei huolia puhelinkentän kuuluvuudesta tai perheenjäsenten pärjäämisestä, sen kun kelaa vaan. Kuin kuljeskelisi irti omasta alustastaan metsänhenkien seassa, muutaman maailmankaikkeuden silmänräpäyksellisen kerrallaan. Että jättää maailman hetkeksi kantamaan itse vastuunsa akselin ympäri pyörimisestä. ”Koita Tellus pärjätä hetki ilman minua!” Ja tiedän: se pärjää, vaikka kuinka luulisin panokseni olevan sirkulaation ytimessä.

###

HIeno, matala kuru vasemmalla. Polku oikealla vie poroaidalle, josta ylikulkurappuset olivat romahtaneet, mutta puomitus ehyt.

Selkosilla ja hypepaikkojen ulkopuolella kulkijalle piirtyy vuosi vuodelta realiteetti retkeilyrakenteiden nopeasta rapistumisesta siellä missä suuret massat eivät asu ja/tai lomillaan kulje. Niitä ei enää ylläpidetä. Kaikki metsähallituksen rahat imuroituvat suurille massoille. Koska raha, koska budjetti. Ei se mitään, osaan kulkea ilman retkeilyrakenteitakin, mutta moni ei. Tunnen sellaisia.

###

Asiasta toiseen, saimme äkki-ilmoituksen iltatontun, siis kaksivuotiaan lapsenlapsen saapumisesta yökylään. Vanhempien viimeistellessä uutta kotiaan vaikuttaa kolmas pyörä olevan liikaa omine rakennepiirustuksineen :D. Sama touhulainen vieraili vastikään tätinsä huushollissa ”koodaamassa lukot uudelleen”. 😀

Hurttakoira on lapsesta mielissään, mutta pidämme toistaiseksi koiraportin takana. Laps ulottuu korkeintaan koiran päälaen korkeudelle ja menisi kumoon koiran touhutessa. Koira on portin takaakin Iltatontusta kovin mielissään. Tänään se tosin erehtyi henkilöstä 🙂 Kohdattiin tiellä taapero ja häntä taluttava isä. Koiran katse terästäytyi, korvat nousivat kiinnostuksesta ja alkoi vimmattu hännänheilutus ja kiskominen lapsen luo (pidän sen kuosissa aina). Sitten se sanoi tyypillisen tervehdyksensä (pehmeä ”wuff”). Lapsen isä nauroi yllättyneenä, joten oli pakko selittää: koira luuli taaperoa lapsenlapseksemme! Se on erehtynyt usein aiemminkin, toisen lapsenlapsemme kanssa. Terästäytyy aina nähdessään ykköslapsenlapsen ikäisiä poikia: hei sinä siellä, oletko kaipaamani poikalapsi?

###

Näihin puheisiin päätän kirjasinvyyhtini täältä jostaim, luon katseen synkeään maisemaan ja ryhdyn lettutaikinan tekoon. Jollakin Yötonttu on tainnutettava, kunhan ensin on ehtinyt järjestää keittiön laatikot. Ja ihan varma on, että ainakin päällisin puolin tarkistaa, että robotti-imurin säädöt ovat ajan tasalla.

Kuulumisiin ja ilmojen pitelyä! Klara

Ps. Irmalle vielä kiitos upeasta kuvakavalkadista!

Hanhia lennossa ja junia raiteilla

Hanhia noin 120 yksilöä, ainakin. Pienensin kuvaa, että sain heidät näkyviin. Kova oli kalkatus.

Hyvä Lukijani,

istahdan työpöydän ääreen katkaistaakseni kierteen, johon jouduin heti aamusta. Mutta ennen kuin selvennän asiaintilaa, kerron eilisestä, jolloin haaviin jäi yo. hanhikuva.

Vietin nimittäin seitsemän tuntia laatuaikaa Koiran kanssa metsissä, harjupoluilla ja suon reunamilla. Nähtiin tutkimassa kaatumassa olevien autiotalojen pihapiirejä ja junarataa, jota maastosyistä yliteltiin useammasta kohdasta. Noilla etäisillä pätkillä junat huitelevat sataakuuttakymppiä. Mistäkö tiedän? No Julia-junajärjestelmästä, josta näkee, missä ja millä nopeudella mikin juna nyt kulkee ja miksi ovat myöhässä, jos ovat.

Säännöllisenä VR-kyytiläisenä katson joka reissulla Juliasta missä kohtaa juna on tulossa. Vapaa-ajan ratahyppelijänä tutkailen karttaa toisesta näkökulmasta: tohtiiko rataa ylittää. Havaintojeni mukaan Julian kartta pitää ”kutakuinkin” paikkansa. Sehän elämässä keskimäärin riittää hengissä pysymiseen, eikö totta. Vain jokunen tavarajuna on saattanut yllättää nurkan takaa, muttei koskaan niin, etten olisi ajoissa älynnyt pysyä loitompana. (Lukija nokkelana pystyy sen myös päättelemäänkin. :D)

Paljastan sen verran, että asun aika lähellä rataa, joten lenkit saattavat ehkä tavanomaista kulkijaa useammin johtaa laittomiin ylityksiin. No, puolieläkeläinenhan nopeasti kipaisee kiskojen yli, mutta säästää toki myös kernaasti ruhonsa ratakiskoleikkurilta. Lopputuloksen olen nähnyt, sama soosi ei itseä kyllä, sanonko että tippaakaan, kiinnosta. – Summa summarum: hieno päivä luonnossa Koiran kanssa! Kevätaikakin on niin upeaa!

###

Mutta tähän päivään mennäkseni koira päätti klo 5.15, että on nousun aika. Taipuu kyllä käskystä koriasti takaisin pedilleen, mutta itse aina sen verran virkistyy, ettei auta kuin nousta ja lähteä aamulenkille. Aamun raikkaus aina palkitsee nousemisen vaivan!

Aamusta sitten lähti rullaamaan nk. Pirulle Pikkusormi-gate. Siis se, kun ensin aamuauringossa huomaa koirankarvoja lattialla. Hakee lattiaharjan, harjaa samalla portaat. Etenee lattiatilan raivaamiseen robotti-imuria varten ja avustaa robotti-imuria luutuamalla pari paikka, jonne se ei pääse. Ajautuu luutujen pesuun ja pesukoneen huoltoon. Piipahtaa roskakatoksessa, havaitsee kuivia lehtiä välikössä, tarttuu katuharjaan, mutta tuuli riepottaa lehtiä takaisin sitä mukaa, kun harja heilahtaa. Päätyy sisälle aamukahvin keittoon, havaitsee Teuvon lähtevän töihinsä. Kokee huonoa omatuntoa: Teuvo-rukka joutuu töihin ja minä täällä vain laiskottelen, miksen ole töissä?! Muistaa sitten olevansa periaatteessa ja Kevankin mielestä eläkkeellä.

Aamukahvin, aamun lehtien ja YLE-uutisvirran tutkailua, josta kipaisu autolle ja kaupalle hakemaan upouutta riippumattoa postista. Takaisin kotiin, aiemmin ulosvietyjen mattojen tamppaus, matot sisään. Sitten työhuoneesta viime viikolla tuolille jääneiden makuuksien palautus vaatehuoneeseen (hoidossa olleen lapsenlapsen takia olin yöt evakossa työhuoneen lattialla). Täkit ja tyynyt vaatehuoneen ylähyllylle, jossa on melkoinen sotku, järjestelyä. Talvitakit pistävät silmään alatangosta, niiden nosto talon aiemmin omistaneen säntillisen insinöörin virittämälle ylätangolle, jolloin silmä bongaa hyllyltä puolityhjät Ikean säilytyslaatikot, niiden sisältöjen levitys lattialle ja kasaus kompaktimpaan settiin. (En edes uskalla sanoa, että kuuntelin samalla podcastia.) Sitten koira päivälenkille, jolta palatessa havaitsee vastikään pestyn auton takaikkunan likaantuneen maantiekuraan. Koira sisään, ruokakuppi kuonon eteen, paluu pihalle pesusangon kanssa autoa jynssäämään. Ja sen jälkeen… ja niin edelleen.

Että no huh huh ja kiitos Lukijalleni, että tällä mieluisalla alibilla saatan istahtaa työhuoneen akkunan ääreen paikalleni ja suojautua vaikkapa henkilövahingoilta. Sille on riskinsä, mikä eilen kävi ilmi. Kun takana oli monituntinen lenkki, selässä rinkka ja vyötäröllä kiinni iso, tuon tuosta nykäisevä koira, tuli selkäsärkyä. Kotona asetuin venyttelemään eli selälleni jumppapallon päälle. Se osoittautui paitsi hyödyttömäksi myös ajattelemattomaksi, kun jumppapallon tasapainopiste äkkiarvaamatta kääntyi pääpuolelle, eikä mitään ollut tehtävissä. Pallo nääs kierähti eteenpäin ja rysähdin pää edellä kaapinoveen. No, kovia on koettu ennenkin ja aivokudos vain ehkä hiukan heilahti kuin viili purkissaan. En kuitenkaan voi suositella tätä liikettä kenellekään. (nyt naurattaa)

###

Ruokauutisia. Syystä, jota en keksi, harrastan kasvismakkaroiden maistelua. Makuun alkaa tottua, suorastaa koukuttua! Nyt oli tämmöinen koeponnistettavana (ks. kuva) ja siitä pari havaintoa.

Pannulla paistettuna ei hullumpaa, oikeastaan menee kärkikastiin. Mikrossa lopputulos ei ollut kaksinen, konsistenssi ei pitänyt siinä muodossa. Ja dijon-sinappi kuuluu asiaan tottakai.

Viime kuussa ruotsalaisten kanssa pelireissulla huolestuivat he voileipätilauksestani pelikentän ravintolassa: ”Du har beställt sandwitchen som innehåller dijonsenap. Har du smakat på det?” Katsoin ylimielisesti ja sanoin, jotta hah! Mehän syödään Suomessa dizoonsinappia joka hemmetin päivä! Tiesin, että osaavat tulkita huumoriksi ja räjähtivätkin kyllä nauramaan. Koko reissun ajan leukailtiin kansallisuuksistamme. Taisin jo aiemmin mainita tavanneeni myös kaksi islantilaista, joista etenkin toinen osasi yllättäen ruotsia, mitä ihmettelin. Mutta niin hänkin: suomalainen puhuu ruotsia 😀 Eläköön ruotsinkieli Suomessa, sillä siitä on ollut monesti hyötyä. Joka paikassa aina vaan pitäisi olla englanti ja englanti, on niitä herraparatkoon Gott Sei Dank muitakin kieliä maailmassa. Se korostuu etenkin nyt, kun pohjoismaalaisuus on noussut arvoon arvaamattomaan – sattuneesta syystä. Ja englantia puhuvan erään kansan hallinto on alkanut arveluttaa.

###

Men nu är det dags, että nyt on aika päästää Lukijani huilaamaan, kuunnella hetki mustarastaan laulua (kuuluu ikkunasta) ja viedä Koira iltalenkille. Pari punkkia poistin sen silmäkulmasta, muutoin on viihtynyt lähinnä omissa oloissaan lepoasennossa. Mutta singahtaa kyllä oitis eteiseen, jos huomaa minun liikkuvan sinnepäin. Sapuskaahan se tietää, kun lenkki on heitetty!

Hyvää viikonvaihdetta ja varokaa junia! t. Klara von S.

Ps. Jos junan nopeus on 160 km/h ja se on 2 km:n päässä, on 45 sekuntia aikaa ylittää raide. 😀
Sen kertoi kolmessa sekunnissa tekoäly. Itsellä menisi siihen ainakin kahden kilometrin kävelymatkan verran 😉

Noradrenergistä systeemiä ja Tessietä lassielle

On se tulossa, uskokaa vain! Tuolla se jo vaanii – kevät!

Hyvä Lukijani,

istun hiljenevässä illassa juotettuani koiralle jokusen milligramman tasipimidiiniä. Kauppanimi on niinkin hauska kuin Tessie – melkein kuin Lassie. Lääkeaine on alfa-2A-adrenoseptoriagonisti. Niin mitä? No tietysti noradrenergistä systeemiä hillitsevää jarrua koiralle. Orion näyttää tutkivan tätä ihmiskäyttöönkin, unettomuuden hoitoon.

Vaikka joku on joskus konitohtoriksikin meikäläistä suutuspäissään (paino yhdyssanan viimeisellä osalla) haukkunut, niin joku muistijälki on vielä takaraivossa. Muistijälki kuiskii, jotta kun alkaa jänskättää, niin sympaattisen hermoston hermopäätteet ruiskivat katekoliamiineja, siis adrenaliinia ja noradrenaliinia verenkiertoon. Ne pirulaiset osaavat hakeutua oikeille postilaatikoille solun pintaan viemään viestiä, että he-rä-tys siellä! Ja niin alkaa pumppu läpättää, kädet hikoilla, naama menee punaiseksi, raajat tutisevat, hengitys kiihtyy ja paniikki iskee.

Tätä systeemiä tällä lääkkeellä hillitään. Tavoitteena on huomenna saada koiranroikale hikisine tassuineen ja punaisine naamoineen taivutetuksi eläinlääkärin pöydälle korvakontrolliin. Tämä oli koeannos. Näyttää nukkuvan sikeästi 😉 Tuo eläin on eläinlääkärin tiloissa pitelemättömissä. Riehuu, hyppää odotushuoneessa nuolemaan naamoja, joiden omistajien elimistö kuohahtaa saman mekanismin kourissa. Naamansa punehtuvat, raivontunteet aktivoituvat ja hiki virtaa katekoliamiinimyrskyssä. Ajautuupa siihen tilaan usein eläinlääkärikin, kun odotussalissa virittynyt koiranroikale pääsee kaikkein pyhimpään luullen tuomionsa jo tulleen.

Piti tässä hieman tutkailla kirjahyllyäkin ja vilkuilla ikivanhoja lähteitä. Vielä on Color Atlas of Patophysiology käden ulottuville unohtuneena. Laitan siitä yhden kolesteroliaineenvaihduntaan liittyvän kuvan ihan vain siksi, että…(ks. seuraava kappale).

Tässä on yksinkertaistettu kaavakuva ihmisen lipoproteiinimetaboliasta eli rasvojen aineenvaihdunnasta ja pilkkoutumisesta (karvahattukäännös, toim.huom.) kaikkine siihen tarvittavine välittäjäaineineen ja elimineen. Näitä piti hallita joskus…. kauan sitten. Etenkin allekirjoittaneelle nämä tuli eteen paitsi lääkärikoulussa, niin joissakin aikaisemmissa työ- ja tutkimustehtävissä. (Leuhkii vai? Ei, vaan ks. edelleen eteenpäin…)

Niin, että mistä on kyse?

Minäpä aloitan eilisestä, kun katsoin erästä somealustaa havaitakseni, että useampi ei-lääketieteilijätuttavani näytti seuraavaa hömppätason ”terveystietäjiä”, siis tee-se-itse-asiantuntijoita. Silmäni pullistuivat, korvat punehtuivat: mitä soopaa! Hermopäätteeni ruutasivat paineella katekoliamiineja, syke nousi ja pään verenkierto huristi satasella (km/h). MITEN sekä hömppäasiantuntijat että horinoitaan seuraavat koulutetut ihmiset eivät itse älyä, miten monimutkaisista asioista on kyse. Puhuvat niistä mutkat suoristaen ja täåydellisen väärinkäsityksen vallassa kuin helppoheikit konsanaan. Ja toiset pöljät uskoo!

Aihepiirit olivat semmoisia, että vaikka elämänsä on lääketieteelle uhrannut ja koittanut repiä aivoistaan sen, mitä suinkin irti lähtee, niin ei ole käsittänyt kuin pienen palasen perusteista. Aika vähän somessa on esim. insinööritieteistä tai juridiikasta itseoppineena viisastelevia muka-asiantuntijoita. Mutta ihan heittämällä voidaan sepostaa niinkin monimutkaisesta koneistosta kuin mikä ihminen kaikkinensa on – jo pelkästään terveenä. Siihen kun viskataan sairaus tai pari samalle ihmiselle, niin jotkut kirjekurssilaiset laukovat ”asiantuntijan sanoja” niistäkin. Vaan lyötäispä heidät bed side eli potilaan ääreen ”neuvomaan”, niin jo menisi luu käkättimeen.

Kuvassa Järjen valo, että sitä olisi edes jossakin.

Take home message: älkää uskoko kaikkea, Te hyvä Lukijani! Olkaa kriittisiä: kuka sanoi ja millä harteilla? Maailma on täynnä soopaa suoltavia….

…siitä tulikin mieleeni, että punaisten lippalakkien maahan saatiin uusi johtaja. Viime kierroksella tuntuivat häntä siellä kovinkin arvostavan ja supervoimiinsa luottavan. Mistäkö tiedän? No, haastateltiin viikon aikana kaikki pelikaverit sikäläisillä kentillä. Maga-tyyppejä kaikki tyynni. Kansa on puhunut ja pulinat pois. 😉

Näin kätevästi etenin noradrenergisestä järjestelmästä rapakon taakse. Nokkelaa? :DAsetun huomenna pyörille seitensataselleni, niin päätin sitä ennen piipahtaa tervehtimässä.

Oikein hyvää viikkoa Lukijalleni! Klara S.

Tässäkin olisi Tessietä tarvittu. (Lähde: Kainuun Sanomat, sattui näppeihin kirjastossa muistaakseni ennen joulua.)

Kumipyöristä karttoihin – sekalaista settiä

Hyvä Lukijani,

terveisiä noin 700 kilometrin kumipyörälenkiltä, josta palailin kotinurkille iltamassa. Lenkkiä ajaessa vilahtavat tutuiksi tulleet paikkakunnat auton akkunain takaa. Toisinaan pysähdyn huoltoasemilla tai ossuuskaupoissa, kookaupoissa tahi halpakaupoissa ostoksilla ja vakoilemassa paikkakunnan ihmisiä. Aika monessa pitäjässä kuljetaan makkaratiskille lantasaappaissa, työhaalareissa, tuulipuvuissa ja keinokuitupipoissa, joiden otsassa lukee traktorifirman nimi tai Ponsse, Hankkija, Zetor ja mitä niitä onkaan. Siis oikeaa suomalaista juurevaa kantaväestöä, ei mitään kultarannikon mylberrys-sakkia pseudoyläluokkaisuuksineen. Ja tässä yhteydessä sanottakoon, ettei erityistä luokkavihaa ole mihinkään suuntaan, eikä puoluekantaakaan, jos kohta muutama puolue onkin pois laskuista. Mutta fiksuna ja mitä korrektimpana henkilönä pidättäydyn kirjaamasta niitä tähän.

###

Retkeilyhommiin siirtyäkseni, niin palailin mainitsemaani suo-joki-majavamaisemaan kauniin pakkaspäivän lumoissa. Lähestyin aluetta toiselta kantilta tarkistaakseni tien kuntoa sieltäpäin. Jipii, soratie kyllä, mutta joku savu näytti tien varrella asuvan, joten lienee talviaurauksen piirissä ja löytynee levike minne kärrynsä tienvarteen jättää. Joskus kapeilla talviteillä ajellessa vähän ahdistaa, kun pysähdyspaikat huutavat poissaolollaan ja käy mielessä, tohtisiko lähitaloista kysyä lupaa parkkeerata pihalleen. Tutut melojat on näin tehneet Venäjän puolella aikanaan. Parkkeerauksen ohella saivat pientä korvausta vastaan myös vahtimisen autolleen, niin kärryssä oli renkaat vielä kotimatkalle lähtiessäkin.

###

Eilen seitsensatasen reittiä kotiinpäin ajellessa kuuntelin läjän Yle:n suosikkiohjelmiani. Pyöreä pöytä, Ruben Stiller, politiikkaradio (riippuen toimittajasta), Uutispodcast (sama rajoite kuin edellä) ja joku ”Tämäkin on totta”-ohjelma (tai sinnepäin).

Mitä jäi käteen näistä? Se, että Rubenia on säväyttänyt sama kuin allekirjoittanutta: mikä oli ex-suurlähettiläs Mikko Hautalan motiivi sodanpelon lietsomisessa? (Viittaan Hautalan kirjoitukseen Suomen Kuvalehden Näkökulmia-sarjassa.) Ja Rubenilla oli hyvä havainto myös Niinistöstä, joka heiluu edelleen kommentoimassa entisellä tontillaan, vaikka oli aika herkkä varjelemaan tonttiaan omana virka-aikanaan. Jäikö Salellakin työrooli jumittamaan kuten meikäläisellä?

Nyt havaitsen, että Mikko Hautala on ollut tänään Ylen Ykkösaamun vieraana. Pitääpä katsoa, mitä Mikolla on mielessä.

###

Mykistyin suolla hetkeksi tästä näkymästä. Ihan huippua, vaikka varpaita kumppareissa (tarpeelliset) paleli. Odotan kiivaasti kunnon pakkasia, jotta suolla voi lompsia sinne tänne. Lumikengillä se kyllä onnistuisi jo nyt (ja kesälläkin). Kokeiltu on. MUOKS. Näköjään tuli toistamiseen. En poista kuvaa, mutta laitan mukaan sen kuvan, minkä myös piti tulla blogitekstin oheen. Tässä alla se.

Kuten Lukijani huomaa, on monenmoista ajatuksen tynkää ilmassa.

Eikä tässä vielä kaikki: käyn sivukädellä watsapp-viesteilyä jälkeläiseni kanssa. Hän on paljon päivystystyötä tekevä kollegani. Tulevaksi yöksi hällä olisi ollut päivystyshuki, mutta potee kurkunpään tulehdusta (laryngitis), eikä saa ääntä kurkustaan lainkaan. Oli omatoimisesti saanut hukinsa vaihdetuksi työtoverin kanssa. Esimiehiähän meikäläiset ei tämmöisellä vaivaa kuin äärimmäisessä tilanteessa, jollei millään itse saa sijaista hommattua. Jälkeläinen tekee vastavuoroisesti työtoverin vuoron jonkun viikon perästä. Näin se menee, työtoveruus ja lojaalisuus.

###

Asiasta karttoihin. Karttakeskus myy pilkkahintaan karttojaan, joten ostin Hammastunturin ja Muotkan kartat – kesää odotellessa. Pakkasella en lähde itseäni tappamaan, helpompiakin konsteja on valikoimassa, jos sellaiseen olisi tarve. Muotkan erämaasta on jo yksi kartta ja reissu, mutta aina se toinenkin menee 😉

Viime kesän yksinäisestä Tuntsan vaelluksestakin tiedän, että nautin suunnattomasti yksin kulkemisesta. Se on mun juttuni, kun en pelkästään marssi katse horisonttiin suunnattuna eteenpäin, vaan tutkailen luontoa, pysähtelen ja ihmettelen. On ymmärrettävää, ettei poikkelehtiva ja koikkelehtiva tyyppi ole retkitoverille riemuvoitto. Piina se on itsellekin, kun mieli tekisi vilkaista tarkemmin jotakin kiinnostavaa, mutta muut vain höyryävät eteenpäin ja joutuvat sitten mua koirapillillä kutsumaan kuten taannoin :D.

Kesä tosiaan on mielessä ja Pältsan reissu kaavailussa pitkäpinnaisen kaverin kanssa, jos kelit ja hänen lomansa natsaa raameihin. Toisaalta Pältsan polku on suosittu ja kanssakulkijoita riittää, niin yksinkin tohdin lähteä. Joku Paistunturi tai Kaldoaivi myös käy mielessä.

Ainakin itselleni virkistykseksi tämä kuva Muotkalta viime kesältä.

###

Näin lentää aatos tänään.

Hurttapoika vilkaisee olisiko emännästä lenkkikaveriksi ja taitaapa olla. Talonmies hommasi noin 7 m pitkän liekanarun, josta on tullut suosikkikapine sekä koiralle että emännälle. Koira on pitkässä narussa elementissään: saa nuuskia omia aikojaan ilman, että onkija nykii jatkuvasti vavan toisessa päässä narun kiristäessä. Palautuu pitkässä liekanarussa heti kurssiin, kun emäntä käskee toisin kuin talutusnuorassa. Jos ajautuu liekanarun kanssa kulkemaan puun väärältä puolelta ja jumiutuu, niin osaa käskystä palata takaisinpäin ja kiertää puun. Tuon se älysi heti pentuna, mitä ihmeteltiin, kun jotkut edeltäjistään hoksasivat sen vasta myöhemmin, toiset ei koskaan. Näitä samoja koiria on meillä ollut nelisenkymmentä vuotta. Jokainen on ollut persoonansa, mutta aika vekkuleita kaikki. Isoja rohjakkeita etenkin urokset, mutta sylikoiran luonne, kuten nykyiselläkin 🙂 On semmoinen emännän poika, että matkoilla ollessani saa mahansa kipeäksi, vaikka isäntä hälle onkin vakioseuralainen. (Makaa nyt jaloissani, koira siis.)

###

Nyt on siivoojamme eli robotti-imuri ajautunut omatoimisesti askaroimaansa labyrinttiin lapsenlapsen syöttötuolin ja keittiötuolin väliin. Lähden pelastustöihin.

Voimia ja reippaita lenkkejä Lukijalleni,

Klara

Ps. Tiedote: Teuvo ilmestynyt pelikentälle. Emme saa selvää, missä piileskeli, sairaalahoitojaksokin kävi mielessä. Mutta suomalainenhan ei mene toisten asioista kyselemään, aprikoi ainoastaan blogitekstissä :D.

Unohtuneita vainajia ja karanneita koiria

Hyvä Lukijani,

istun kotona kirjoituspöydän ääressä uutteran huoltotöitä sisältäneen lauantaipäivän päätteeksi.

Otettiin ja laitettiin talvivehkeet vintille potkureineen päivineen. Sitten olikin aika väijyä, että naapurin Teuvo kurvaa tiehensä ja pääsen haravoimaan (tuulen suuntakin oli taloaan kohti ;D ). On nähkäätten niin, että haravointi keskeytyy, jos Teuvo on juttutuulella. Se on kuin naisten huonot päivät: koskaan ei etukäteen tiedä mikä periodi pyörähtelee. Joinakin päivinä hän hiipii loukkoihinsa, etenkin meikäläisen nähdessään. Rohkeimpina kausinaan taasen patsastelee tykö kehuskelemaan lääkärituttavillaan aivan kuin olisin lääkärimatrikkelin ylläpitotiimin vastaava tai jakelisin bonuksia lääkäreiden tuntemisesta.

Ehkä Lukijallanikin on arvovaltaista lääkärituttavajoukkoa, joiden Vuittonit nököttävät ripirinnan eteisen marmoripöydällä, kun kokoonnutaan iltakalaaseihin syömään limaisia simpukoita ja naukkailemaan pikkusormi pystyssä kalliita juomia? – No, kylläpäs minulle tekikin minivaellus hengellisesti hyvää ja teksti sitä myöden. ;D

###

Koska olen, saa sanoa että, universumin herkeämättömän mielenkiinnon kohteena, niin raportoin Päivän Yllätyksen.

Ottaessani villavaatteita kuistilta tuulettumasta livahti hurttapirulainen ovenraosta pihamaalle nostamaan kinttua lähimpään kuuseen ampaisten sitten rakettina tiehensä. Ei pantaa, ei mitään. Olen jo niin monessa koiranpskassa vuoskymmenten saatossa ryvetetty, että aattelin: jos jää auton alle, niin minkäs sille voi.

Siirryin etupihalle huutelemaan: ei näköhavaintoja. Arvelin, että on haettava talutin ja lähdettävä etsimään. Niin eikös piruparka ilmestynyt takapihametsiköstä kymmenen metrin päähän virnistelemään, jotta olisiko hauska hippaleikki mitään. Ha haa, vanha Koiranomistaja ei lankaan mene, vaan siirtyy muina naisina hitaasti kynnykselle. Että minäpä menenkin tästä sisätiloihin, tee sinä mitä huvittaa. Mutta viilipytyssä sykki sydän kylmänä: mihin ratkaisuun päätynee.

Miraakkeli! Tuli muina koirina sisälle ja kas: korvat mielistelyasennossa! Uskokoon ken tahtoo, mutta oli häpeissään ja mielisteli, kuten tekee mm. silloin, kun haen sen koirahoitolasta 😀 Namipalan sai ja sitten hieman käskytysleikkiä, josta se pitää ja uudet namupalat siitä. Tavoite: ei yhdistä karkaamista namupala-automaatiksi. Namustelu liittyy vain käskytysleikkiin. (Ovela hymy…) Ymmärsin sitä: isäntä häipyi kauppareissulle ja lähti etsimään. -Huh huh, nuo on kauhun hetkiä, kun nykyään kaikilla vempeleillä ajetaan kuin viimeistä päivää. Toikkaroiva koira on siinä ruletissa äkkiä mankeloitu litteäksi.

Puita rotkon reunalla ja hieman sen alapuolellakin.

Mennäkseni vielä kuolinpesien, perunkirjoitusten ja pankkitilien maailmaan, niin kerron, että olin menettää järkeni puhelinkeskustelussa V:n pankin kanssa.

Skannailin sinne virkatodistuksia ristiin rastiin todistaakseni kuka kukin on, kuka ei ole kukaan ja ketkä kuitenkin ovat joitakin ja kuka on jossain suhteessa keneenkin. Ymmärrän: tekevät työtään. Mutta on vaikeaa, kun virkailija puhuu päälle, ei kuuntele kysymystäni loppuun, vaan vastaa johonkin, mitä en ollut edes aikonut kysyä ja jonka jo tiesin. Lopputulos: en osannut, enkä pystynyt tuomaan esille juuri oikeita yksityiskohtia, joita olisi edellytetty, jotta olisimme päässeet asiassa eteenpäin. Jäätiin jonkinlaiseen luuppiin ja alkoi savu nousta korvista. Jos potilasta jututtaisin tuohon tyyliin keskeyttämällä ja päälle puhumalla, niin eipä hyvä heiluisi. Eikä kyllä saataisi selville sitäkään, mikä hänen asiansa on.

Olin tuosta monen tunnin soittelusta niin uupunut, että selasin asiaan liittyviä paperikasoja päämäärättömässä sekavuustilassa ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Sitten päähän pamahti hätäinen ajatus: olenko muistanut haudata kaikki ne, jotka piti haudata vai unohtuiko joku?

Yhteenveto, jota toistan: hemmetin hankalaksi viidakoksi on omaisille tehty kuolintapauksen hoitaminen finaaliin, puhumattakaan kahdesta toisiinsa linkkautuvasta poisnukkuneesta. Ei äkkinäinen arvaisi, kuka ylimpänä primus motorina tässä sottiisissa rumpua lyö. Se on verottaja, joka kiirehtii perunkirjoitusta. Lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin, kun saadaan perintöveroja myöten homma pakettiin. Ei me tähän itse haluttu. Tuli ennalta arvaamatta ja yllättäen, kuten kuolemat hyvin usein tulevat. Verottaja ei ehkä sitä vielä tiedä.

###

No, Herra antoi meille kauniita kevätpäiviä, joten kiittämätön olkoon se, joka muutamasta kuolinpesästä tulee sähköiselle alustalle suutaan pieksämään. Väännänkin tässä ajatusmoodin positiiviselle. Onhan mulla ohraryyneillä ryyditetty linssi-paprika-tomaatti-kanakeittokin kuivurissa ja toinen silmä retkikartassa. Tämän kesän aion viettää hypetettyihin retkeilyalueisiin kurkkimalla. Ehkä suuntaan loppuviikosta jälleen blokkaamaan yhden sulan kansallispuistosuorittajan hattuuni? Jää nähtäväksi.

Voimia Lukijalleni ja iloa elohon! Klara

Ps. lisää positiivista energiaa saan katsomalla nyt juuri hienoa Kuuta! Kirkas puolikas ihan pilvettömällä taivaalla, wau!

Pääsiäispuheita: selkosia, karhuja, rakkeja ja myyriä

Eilen oli upea päivä selkosilla. Kuva: oma

Hyvä Lukijani,

koitan keskittyä vaatimattomassa torpassa jossain päin itärajaa älykkääseen tekstintuottoon, kun edessäni istuva Talonmies poksauttelee juuri paistamansa rapeakuorisen herkullista makkaraa ja tursuttaa sinappia kylkeen. Alunperin jämäkästi kielsin paistamasta minulle, mutta saalista tiukasti tuijottamalla sain makupalan. Semmoisia me hyvesignaloijat ollaan. Itseemme ja päätöksiimme omahyväisen tyytyväisiä, kunnes vesi valuu suupielestä.

Omat jäljet. Täällä ei ole risteäviä latuja.

###

Ulkona on kova tuuli, joka jotenkin söhlää hormia ja kamina savuttaa. Tai sitten puut on kosteita, kun ei hoksittu eilen iltamassa ottaa kuivumaan. Ollaan nyt savuttavan kaminan takia tuuletettu ahkerasti ja kämpässä on kodikkaat +17.

Laitoimma isompaankin tulipesään tulet, mutta sen lämpiäminen vie aikansa. Kun kylmä kaivautui sisuskaluihin, keittelen Trangialla teetä. Istun pöydän ääressä lämpösaappaissa, toppahameessa ja kaksi villapuseroa päällekkäin, aluspaidan lisäksi. Äsken oli lisäksi kevyttoppatakki.

###

Tästä on kesällä vaikea rantautua kajakilla, nk. lääseikköä, mutta käy juomapaikaksi talvisaikaankin metsien eläville.

Vietin eilen pitkän päivän upeassa säässä selkosia kierrellen. Ajatus oli tutkailla sitäkin, olisiko jo karhujen jälkiä. Näihin aikoihin kai heräilevät ja yhdestä pesäoletetusta on havainto toissa vuodelta. Mahtavatko käyttää samaa pesää toistamiseen, en tiedä. Ihan likelle en tohtinut mennä, vaan katselin suon takaa näkyykö liikettä. Ei näkynyt, ei jälkiäkään missään. Lienevät talviunilla rajavyöhykkeellä vai itänaapurissa. Jälkiä täällä usein näkee. Kulkevat näillä salomailla siksikin, kun täällä on pari kuvaushaaskaa (murrrrr, sanon minä niistä).

Elävän karhun olen nähnyt vain eläintarhassa ja yhdellä karhunkatselukojulla, jonne niitä tuli aterioimaan isompikin lössi, mikä on täysin luonnonvastaista käyttäytymistä karhuilta sanokoon karhukojuyrittäjät mitä haluavat. Menin kojulle kaveriksi, kun henkilö x kovasti sitä toivoi. Onneksi en ole ajautunut vahingossa haaskalle täälläpäin. Haaskojen tarkkoja paikkoja en tiedä ja osa haaskoista on kuulemma nk. pimeitä haaskoja eli etelänvaresten kamerakerhojen salavirityksiä. Mikseivät perusta niitä omille nurkilleen.

Kerran oli tuoreet karhun jäljet mettätiellä, mutta minätyttö se vaan iloisena marssin rinkka selässä eteenpäin ja aattelin, että haitsuli vei. Vastaan tuli karhukoiran kanssa huolestuneen ja hämmästyneen näköinen mettämies. Kasvoiltaan paistoi, että mitä tuo täällä hortoilee keskellä ei-mitään. Silloin ei pelottanut.

Joku vuosi taapäin sienireissulla kyllä veret seisahtui, kun kuusikossa astuin melkein suoraan tuoreeseen, valtavaan puolukkakakkaläjään. Rupesin siinä siunaamassa kovaäänisesti laulamaan, jottei ainakaan vahingossa osuta kuonot vastakkain. Ainut mieleen tullut laulu oli ”Jouluruokaa tarjoo kunnon väki”. Hätä ei lukenut laulukirjaa, joten siinä kohtaa vallitsi hätätilalaulajan vapaus. Astelin kyllä rapsakasti pyörälleni sivulleni vilkuilematta. Ainuttakaan nisäkästä ei sattunut näkökenttään, mutta ilmassa sentään leijaili kaksi kookasta petolintua. Laji jäi epäselväksi kuten aina. Olen nimittäin huono sekä ornitologiassa että lentokuvioissa toisin kuin naapuri, joka kertomansa mukaan tunnistaa kaikki linnut jo lentokuviosta and much more (en usko puheistaan sanaakaan).

###

Eilisellä retkellä oli mukana kartta ja kompassi tarkoituksena verestää muistia suunnistuksen alkeista. En nääs aio kesällä eksyä suunnatessani vieraisiin metsiin. Nämä selkoset sen sijaan on turvallista harjoittelualuetta. Olen täällä kai nyt viidettä tai kuudetta (?) vuotta hortoillut, kun hortoilin täällä jo ennen tämän siunatun kämpän löytymistä.

Herra helpon heitti kartan ja kompassin kanssa. En ajautunut niiden kanssa neuvottelutilanteeseen mökin paikasta. Osasivat osoittaa sen tismalleen samaan suuntaan, missä se on. 🙂

###

Mun susijuttuja on Lukijani kuullut kyllästymiseen asti. Mutta eilen kun läksin mökkirannasta ja pääsin vastarannan törmälle, kuulin susilauman ulvovan mökin takamailla. Siellä ne ovat nyt ainakin parina vuonna silloin tällöin huudelleet. Näihin aikoihin niillä on pennutkin, jos on lykästänyt.

Välähti päähän, että Talonmies oli koiralenkille lähdössä. Yritin soittaa, että pysyvät varoiksi mökissä, muttei vastannut. Piti jo kääntyä pätkän verran takaisinpäin, kun Talonmies soitti, että mitä asiaa. Oli kuullut kuoroulvonnan itsekin ulkona puuhaillessaan.

###

Epäilen muista lähellä olleista jäljistä ja jälkien koosta, että olisi ollut supi tässä. Lyönyt tässä niin sanotusti rukkaset naulaan.

Lienenkö sanonut, etten usko susilauman tulevan ihmisen päälle, eikä koirankaan päälle, jos se on taluttimessa. Ne koirat mitä tässä on mennyt, ovat olleet irrallaan, metsästyskoiria lähinnä. Ymmärrän, että ruokaa sudetkin tarvii ja paikkansa on heilläkin luonnon kiertokulussa. Mutta niin on ihmiselläkin. Näen niin, että kunnioituksen tulee olla molemminpuoleista. Ei siis pelkästään ihmisen kunnioitusta sutta kohtaan, vaan on hyvän tähden sudellakin sentään ihmistä kohtaan velvollisuutensa. (Voi hyvää päivää mun kanssani: suden velvollisuudet 😀 ). Susimies Ilpo Kojola on mielestäni oikeassa.

Kuten edellä esitetystä käy ilmi, ei mua ikinä otettaisi Elokapinaan. Käpykaartiin sen sijaan olisin omiani. Ja kun kattelee peilikuvaansa mökin akkunasta, niin selevää käpykaartiainesta.

Siis tarkennan, että elän semmoista käpykaartilais-kaupunkilaisen metsäleikkielämää. Että ”tämä leikkis, että se olis käpykaartilainen”. Ja sitten palataan kipin kapin posliinille ja napautetaan sähkösauna päälle. Tai niin kuin eteläsuomalaiset siti-ihmiset sanoo: ”Me grillattiin nuotiolla makkaraa.” Ja tuo gr ihan heille lajityypillisellä kurkkuäänellä. Me böndelässä vaan krillataan tai rillataan. Eikä sitäkään nuotiolla.

Nämä selkosen ihmiset ei krillaa. Eikä kipitä metsissä sääskikarkottimet Ospreyn rinkoissa.

###

Talonmies kävi koiran kanssa iltalenkillä pimeällä tiellä. Vastaan oli kuulemma tullut peto. Nimittäin myyrän sorttinen. Rakki oli teutaroinut hihnassa, mutta myyrä oli kylmän viileästi myyrinyt itsensä juurakon kautta omaan maailmaansa, jonne rakeilla ei ole asiaa. Täällä möksässä Rakilla on oma onkalonsa, vanha pentuaikainen kangaspeitteinen ”häkki”, jonne se mönkii kuin emonsa kohtuun ja käy onnesta huokaisten kiepille pehkujen sekaan. Siellä se makaa nytkin ja Talonmies toisessa koslassa. Taidan siirtyä sinne minäkin, kahden makuupussin loukkuun.

Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa!

Klara S.

Juhannushommia majavan ja susien kanssa

Hyvä Lukijani,

odottelen terassilla mitä tuleman pitää. Että mitäkö pitää? Pitää siirtyä ensin kapealle mökkitielle, siitä hieman leveämmälle sepelipäällysteiselle rompoolille ja siitä tasoitetulle soratielle. Sitä edetään lähemmäs 20 km. Jos kumit alla on edelleen ehjät, ei aina ole toteutunut, voi siirtyä asfaltille.

###

Pää on vielä tokkurainen, kun palailin vasta puolenyön jälkeen melomasta. Tyyntä, ei ristinsielua, ei moottorin ulinaa: upea juhannusyö. Mulla on täällä tutut reitit ja sain idean lähteä katsomaan onko tänä(kin) vuonna latuskahäntä sulkenut yhden melontapätkän. Havaitsin loppukeväästä, että sillä oli remontti aluillaan.

Jep, oli ahertanut melkoisen kynnyksen. Yllättäen oli tehnyt pesän padon alapuolelle. Pääsin kynnyksen toiselle puolelle kikkailemalla, kun padon alapuolella oli jalan alle vähän tukea, jonne nousta kajakkia kiskomaan. Padon yläpuolella oli syvempää, joten palatessa oli harkittava: mulahtaako suosiolla reisiä myöten hötöiselle alustalle kiskomaan paattia vai ottaako jumitusriskin ja nylkyttää ittensä kajakkeineen kynnyksestä. Pidin tuumaustauon ja päädyin pysymään kajakissa tuli mitä tuli. Ja kappas, sain nytkytettyä itseni padon alapuolelle kaatumatta. Pieni tasaustauko siinä ja sieltäpä Itse Majavakin oli uimassa vastaan. Kun tiedän sen olevan melko veijari läiskyvine lätkähäntineen jo pelkästään sillalta tervehtiessä, en oikein innostunut kajakista tapaamaan. Eikä sekään halunnut tavata minua, vaan katosi johonkin salakäytävään.

Pesä vasemmalla, vesiliukumäki oikealla.

Mökkijärvellä ennen rantautumista oli vastassa sellainen konsertti, että oksat pois ja pala latvaa. Wou-wou, wou-wou, wouuu-uuuuu. Valtion koirat olivat keskiyöllä tsekkailemassa, onko kesantopellolla sapuskaa. Kävin toissailtana tutkimassa jälkiä haaskasta. Ei näkynyt kuin hitosti sääskiä.

###

Kyllä mökiltä lähtö on aina söhellystä. Tässä välissä laitoin kajakin säilytyskuntoon kirjosiepon huutaessa yläpuolella kurkku suorana lapsilleen, että PETO NÄKYVISSÄ! Siepolla on yksiö lähistöllä. Sai näetsen lopultakin birdtinderistä jonkun naisen ittelleen ja niillä on nyt vähintään vitoset. Kuskaavat niska vääränä marketista ruokaa. Sama urakka tuntuu äänistä päätellen olevan hukkapariskunnalla, kun pentumaista ääntä on joukossa. Opin joltain riistasivuilta, että niillä on pennut huhtikuun tienoossa. Ruokaa on lapsille alkuunsa saatava joka päivä.

Siitä tulikin mieleeni, että näin ultraäänikuvan tulevasta lapsenlapsesta. On nykyteknologia melekoosta! Muistan kun esikoista odottaessa erehdyin kysymään ultraääntä tehneeltä kätilöltä sattuisko olemaan vihiä sukupuolesta. Pyhäinhävästys! Eikö riitä, että lapsi vaikuttaa terveeltä! Meikäläinen on suorine kysymyksineen eräänkin kerran joutunut uloskatsotuksi. Nyt sentään sain olla tilaisuuden loppuun asti paikalla, jopa synnytyksessäkin.

###

Kyllä tuli navakka tuuli. Lohdullista: tällä tuulella ei ole melomista, ainakaan meikäläisellä. Kun melon yksin, niin vältän riskejä. Vaikka kokemusta on paljon ja tunnen kajakkini, en lähde kokeilemaan. Puuskissa tuuli on nyt ainakin 10-12 m/s. Nykäisee kivasti melan lapaa ja heittää sivulle.

###

Talonmies ja Rakki lähtivät jo eilen. Koira on täällä elementissään, mutta munasi itsensä karattuaan ohjuksena pihalta tiellä kulkeneen satunnaisen kalamiehen perään. Täällä ihmiset on kilttiä, nöyrää sakkia, mutta rajansa heilläkin, vaikkei mitään suurta draamaa tullutkaan. Hurtta on pomminvarma muutoin, mutta täysraakile, jos sattuu olemaan irrallaan (äärimmäisen harvoin) ja vaikkapa auto ajaa ohi. Ryntää perään ja hyppii ilosta, että leikitään!

Kaikki ihmiset ei pidä isoista leikkivistä ja hyppivistä rakeista, en minäkään. Ei pidetä enää irrallaan edes kuistilla. Juoskoon vapaana vain aidatussa paikassa. Tuo ohjustelu olisi varmaan poisopetettavissakin, mutta 100% varmaksi ei tätä rotua saa millään. Pitkä kokemus.

###

Olen tänään yrittänyt ajatella kaikkea muuta kuin Wagneria ja aamun uutistutkailun jälkeen lähes onnistunut.

Läksin eilisiltana osittain sen vuoksi vasta iltauutisilta melomaan, kun oli kuultava mitä Sauli sanoo. No, Sauli ei viisaana miehenä ryhtynyt spekuloimaan. Meikäläinen ois sanonut, että herra Priko on toiminnan luotettavuudessa maansa edustaja kuten Vladikin. En antaisi käsilaukkuani kummallekaan. En varsinkaan siinä tapauksessa, että varta vasten vakuuttelisivat, että ta-kuul-la on tallessa ja turvassa. – Tuo Prikon episodi oli aika kummallinen, mutta kertonee jotakin itänaapurin poliittisesta tilanteesta.

Näihin rauhoittaviin sisällisodan tunnelmiin jätän Lukijani ja ryhdyn paistelemaan koekäyttöön ostamaani Muu Ryynimakkaraa. Paketin päällä lukee lisätieto: ”Ensiluokkainen kansallismakkara”. 😉 Katsotaanpa…

Teidän Klara

Elämää ja politiikkaa

Oispa jo loppukevät…tämä on mökkitieltä. Kaipaan sinne.

Hyvä Lukijani,

puristan kahvikuppia molemmin käsin näpit jääkalikkana ja hoksaan: kirjoittamallahan ne lämpiää! The Rakki makaa selän takana keittiönmatolla urahdellen harvakseltaan. Se tarkoittaa: mikä mättää, kun ruokakuppi ammottaa tyhjyyttään. Aion lenkittää sen ennen ruokaa, joten saa vielä tovin urahdella. Aamusta käytiin potkurireissu. Sai orpo piruparka rallittaa sielunsa pohjasta. Talonmies on nähkäätten reissussa mailapelin tiimoilta ja koira stressaa, kun ukkoa ei näy ei kuulu. Aamulenkillä jalannoston jälkeen pysähteli katsomaan kaukaisuuteen tiellepäin, josko isäntä kehittyisi näkyviin. Vaan ukko se loistaa poissaolollaan.

Puhelin bingahtelee selän takana. Se on jälkeläinen, joka on ollut yön töissä. Ehkä jotakin mielen päällä? Katsotaanpa…A-haa: teatterireissua lähiajoille kaavailemassa. Hän toimii päivystysalalla. Sanoo sen sopivan itselleen, kun sitten on arkivapaita. Tunnistan tilanteen. Yö- ja etenkin viikonlopputöissä on hyviäkin puolia. Arkivapailla voi tehdä ruuhkattomuudessa kauppaostokset ja mennä luontopoluille yksinäisyyteen ilman, että tusina lähimmäistä kälättää keskenään ja metsä raikaa.

###

Asiasta podcasteihin. Kuuntelen toisinaan Psykopodiaa-podcastia, jossa psykologi Nina Lyytinen haastattelee asiantuntijoita. Aiheet ovat hyviä, keskeisiä elämän kysymyksiä, psykologiaan liittyvää aihepiiriä. Suosittelen sydämestäni. Kuuntelin juuri tämän (yritän laittaa linkin tähän): https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/suunnassa

Jakso on tämä:

95. Miten voit selkiyttää elämäsi suuntaa? Vieraana Liisa Uusitalo-Arola.

Erittäin hyviä vinkkejä elämänsä selkiyttämiseen. Aion kokeilla ainakin seuraavia Liisan ehdotuksia:

Piirrä 100 kohdan lista asioista, jotka alkavat näin ”En halua enää…”
Piirrä kartta asioista, jotka tänään kiinnittivät huomiotasi, mietityttivät positiivisesti tai negatiivisesti esim. somessa (miksei myös lehdistössä, ihmisten puheissa, telkkarissa, radiossa, kirjallisuudessa,… nämä lisään itse, sillä kaikki eivät käytä some-alustoja)
Kuka on esikuvasi ja miksi? Käsittääkseni Liisa tarkoittaa myös ominaisuuksia,joita ihailee jossakin ihmisessä. (Tämä on hyvä kysymys ja voi miettiä ihan kavereistaan tai omaisistaan, naapureistaan, julkkiksista: minkä ominaisuuden heiltä haluaisin itselleni?)

###

Politiikkaan. Onpa nyt ollut yhtä ja toista.

Otetaanpa nyt vaikka tuo pääministeri. Että Marinin Sanna on mennyt mediatiedoista päätellen ihan omasta päästä lupailemaan Hornetteja jakoon 😀 Voi hyvät pyssyt tuota tyttöä! Nyt tuli kyllä mokattua. Tämmöinen torpan tätikin ymmärtää, ettei pääministerikään nyt ihan villi ja vapaa voi olla. (miettii… ja lisää…) No, ehkä vapaa-ajallaan, boom boom boomerit, ottakaa jo coolimmin! Emminätiiä. Onhan hän ollut maallemme hyvää meriittiä ja jämäkkä puhuja, mutta hieman on semmoista nuoren tytön juttua vielä noissa touhuissaan puskenut pintaan. (Mitä sanoo Tanten Blomster-Gredelin om saken? Appropos, jag kom på att… nåå, se vidare…)

Otetaanpa nyt sitten nämä afrikkalaisten hakkeroimat watsapp-viestit ja kummallinen pikkuserkkutytttö, joka piti kolmen vartin kierroksella tavata hotellilla ennen Ruotsin kuningasparin illallista. Hah! Eikä pikkuserkun yhteystietoja nyt meinaa edes iltasanomat saada kaivetuksi esiin sukukirjoista. (Hekottelee!) Ihan pikkuisen enemmän kekseliäisyyttä olisi luullu keskipohjanmaalaiselta ravimieheltä löytyvät. Mutta no can do, näillä mennään. Että mä hykertelin toissa aamuna (suurinpiirtein?), kun aamutv:n toimittaja kysyi asiasta haastattelussa olleelta Antti Kurviselta. Että miten hauskasti Antin suupielissä kareili hymyn piilotusyritys. Että pojat joi lonkerot mieheen puolustusvoimain lentokoneessa iliman luppaa! 😀 Ei kai tuolle nyt muuta voi kuin nauraa. Jotta kaikenlaista sanoi kätilö 😀

Otetaanpa nyt sitten vaikka nuo paprikamaan pellet, jotka paksukaulainen heimopäällikkö laittoi tännepäin jonkinlaiselle pellesafarille. Voe yhyren kerran. Miten kellään pokka piti, sitä ihmettelen. Vai pitikökään? Ihan typerä juttu. Mutta joku se heimopäällikköä pitelee ja ettei vaan olisi köysi vähän oman paksukaulan ympärillä jostain suunnasta, jotta tietää, kuka sanoo miten toimitaan. Basaari roikkuu samassa kiristyslangassa. Ja sätkii.

Tässä kuumimmat poliittiset uutiset.

###

Lopuksi YouTube-helmi, joka vahingossa sattui silmiin. Olen nauranut sille nyt parisen päivää. Tanten Blomster-Gredelin ehkä kruisaili Vasaloppetissa ja veätti Risbergetin yhdellä suksella sauvat takavasemmalla, eikö totta? Katsokaapa tuo video, niin päivänne on pelastettu! Etenkin siinä kohtaa, kun kolme ruotsalaista ajautuu nippuun, eikä meinaa saada itseään irrotetuksi Kalmarin unionista 😀 Ai, että mulle maistuu tämmöinen huumori! Kun kolmatta kertaa räkätin sille kurkku suorana, niin piti jo ittekin pysähtyä miettimään, että mikä tässä mua niin naurattaa.

Siirryn sitä miettimään von den Rakkineen kanssa raittiiseen ulkoilmaan. (Lompsi olohuoneen karvalankamatolle huokailemaan kurjaa kohtaloa orpopiruna.)

Kuulumisiin! Iloa elämään! Klara

Ota lasillinen veriappelsiinimehua, on hyvää ja piristävää!

Laatuaikaa koiran kanssa ja kommunikaatio-ongelmia

Hyvä Lukijani,

tässähän vierähti liki kaksi viikkoa kuin siivillä. Olen kirjoittanut muutamia muita raportteja ja kuunnellut äänikirjoja junilla, metsissä, kaupunkien kaduilla, pyörän päällä ja autossa. Kaupassa, ravintolassa, parkkihalleissa ja marketeissa.

°°

Talonmies nousi siiville ja häipyi ansaitulle pelimatkalleen sinne, missä aurinko paistaa ja lämmin merituuli hivelee nahkaa. Näyttää sieltä aamupalalta morsettavan, että matka meni hyvin, huone on pieni, mutta kompensaationa on seitsemäntoista hengaria 😀

Koiran kanssa vietetään laatuaikaa. Tarkoittaa, että noustiin kuuden jälkeen, hypättiin housuihin ja polkujuoksukenkiin (palaan näihin) ja sännättiin pimeään aamuun tuikkuset rintapielessä. Harrastin joskus juoksua, ehkä Lukija muistaa, ja nyt elopainon vähennyttyä jalka nousee paremmin, joten hölkyttelen aika ajoin koiran iloksi. Rodulleen on juokseminen kuin meditaatiota. Rotu on meille pitkäaikaistuttu ja tässäkin koirassa meditaatiotila naksahtaa päälle, kun pääsee matkavauhtiin matalalla, vetävällä askeleella. Juoksutan sitä pyörällä – ai että se nauttii! On säästetty jalkajarrullinen vanha naistenpyörä, sillä käsijarrullisen maastopyörän kanssa olisi riskipeliä: eläin on aina vähän arvaamaton.

Koiralta oppii päivärytmiä ja järkevää voimien jakamista. Se osaa asettua lepäämään aina tilaisuuden tullen. Aamulenkin ja ruoan jälkeen jälkeen makoilee, virkistyy iltapäivästä ja alkaa kommunikoida, pääsee ulos. Syö ja asettuu taas levolle. Sama vielä ennen iltauutisia: ruokaa ja pieni iltalenkki. Kun sanon tietyllä äänensävyllä: ”Nyt on kaikki pikkukoirat jo nukkumassa”, se katsoo ruskeilla, viisailla silmillään, huokaa ja lompsii isännän työhuoneeseen petilleen. Aamulla nousee kuullessaan talonväen liikkuvan. Tänä aamuna makoili niin kauan, että puin ja nousi vasta sitten, kun kolistelin talutinta. Eteisessä venytteli silmät vielä sikkarass 😀 Ei ole tottunut nousemaan niin aikaisin.

°°°

Tässä sivussa seuraan lintulautaa, jonka Talonmies laittoi toivomuksestani työhuoneen akkunan eteen. Meillä on siivooja, joka auttaa lintuhommissakin. On varsinainen lintutietäjä, oikeastaan kai vähän niissä hommissa ammatikseenkin joskus toiminut. Saattaa jättää lapun pöydälle lintulaudan havainnoista. Erinomainen palvelu! On siivonnut meille kohta parikymmentä vuotta lukuunottamatta muualla asumaamme jaksoa.

Kun vastikään minulle tuli hieman kinkkinen terveystilanne (ohimennyt onneksi), valvoi Talonmies öitä ja tunnusti jälkikäteen miettineensä, onko varaa siivoojaan, jos minusta aika jättää. (Heh) Itse en ollut asiasta kovin huolissani.

Lintulaudan tapahtumia: närhi kävi kuikkimassa, olisiko jakoa hänellekin, luovutti todennäköisesti siksi, ettei mahdu lavetille. Nytpä siihen kipusi orava, hyvässä kuosissa on ja pullea, korvatupsukat ja talvikarvassa. Aikansa sinnitteli käsivoimilla kupin reunassa roikkuen 😀

°°°°

Niistä polkujuoksukengistä tuli mieleen kommunikaatio-ongelma, joka riivaa lenkkikaverin kanssa. Tuntuu vain vuosi vuodelta pahenevan. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että joutuu tarkkaan miettimään aihepiirejä, ettei rele laukea. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Esimerkkejä:

Esimerkki 1. Lähtee mukaan vakiopolulleni, käymätön paikka hänelle. Kerron polusta niitä näitä. Että jos joku näkyy, on useimmiten ohikiitävä polkujuoksija. Se kirvoittaa häneltä pikaisen kommentin: ”Mullakin on polkujuoksukengät, juoksen niillä paljon.”

Esimerkki 2. Kuuntelin höpöhöpökirjailijaksi luokittelemani henkilön kirjan, ensimmäinen (ja viimeinen). Kun lenkkikaveri on innokas lukija, hitaasti kirjoja makusteleva, niin päätin kysyä mielipidettään: oletko lukenut kirjojaan? Muut tuttavani olivat jo kantansa sanoneet: eivät olleet ja se siitä. Lenkkikaveri sen sijaan lektioi jostakin kirjailijaa käsitelleestä lehtijutusta. Muistelin lukeneeni sen, joten toistin: oletko lukenut kirjojaan? Toivoin second opinioneija kirjan lukeneilta ja lenkkikaverin mielipidettä arvostan aina. Se on yleensä huolellisesti punnittu, on semmoinen paneutujatyyppi etenkin nyt pitempään jo eläkkeellä oltuaan, kun aikaa on. Mutta sain kysyä kolmannen kerran ennen kuin sai sanotuksi, ettei ole lukenut.

Esimerkki 3. Kertoo olleensa Lapissa ja Ylläksellä kulkenut UKK-reittiä. Aprikoin, ettei se UKK-reitti voi olla, sehän kulkee itärajan tuntumassa alhaalta ylös itäkairaan ja on aika huonokuntoinen, ei risteä länsi-Lappiin. UK-puistokin on ja paremmassa kuosissa, mutta sijaistee siinä Saariselän tienoilla. Hän tietää minun kuljeskelevan polkuja ja seuraavan hyvinkin tarkkaan niihin liittyvää. Mutta ihan kerta kaikkiaan piti tiukasti kiinni, että näin se on. Halusi, että katsotaan kännykästäkin asiaa ja siellä tuo asia kyllä oli niin kuin se oikeasti onkin. Sanoi haluavansa tarkistaa tämän vielä kotona tarkemmin. (huokaisin hiljaa ajatuksissani, että annetaanpa olla hyvän tähden)

Jätän Lukijani miettimään, onko hänellä vastaavia kommunikaatio-ongelmia ja kuinka ne tulisi ratkaista, ettei ahdistaisi ihmistä jonkinlaisen kilparallin tielle. Pysyäkö poliittisissa tai muissa ei-kilpavietin laukaisevissa aiheissa? Miksi kilpavietti ottaa ihmisen otteeseensa?

Loppukaneetti: ohessa kuva erään tuttavan nauttimasta ateriasta jossakin länsirannikon kaupungin ravintolassa. 😀 Huumori-ihmisiä, herkkusuu ja sillä ajatuksella laittoi mulle fuudien. Mun dieetinjälkeinen ruoansulatuskanavani huutaisi tästä hoosiannaa 😀 Vaikka herkulliseltahan tuo kala kyllä näyttää! Slirps.

Näihin puheisiin! Ryhdyn pyörittelemään lihapullia, itselleni. Voimia ja terveenä pysymisiä!

Klara

(Lukija varmaan huomasi, ettei sanaakaan sotatilasta. Vaikka kaikki tiedustelulähteet sanovat viikonloppuna todennäköisesti tulevan jotakin merkittävämpää. Mene ja tiedä. Mutta semmoisen kysymyksen voi itselleen asettaa, että mikä jumittaa Turkia ja Unkaria? Itsekseni laskeskelen mitä yhteistä heillä on diktatuurien lisäksi… ja kalkuloin: hännystelevät itänaapuria kumpikin. Näillä asioilla lienee ainakin kevyt yhteys. Niin veikkaan.)

Sappivaivaa ja päiviä, jolloin ei tapahdu mitään

Säästin tämän kuvan lukijaani varten. Se on otettu erään kylätalon rappusilta.
Istahdin siihen nauttimaan eväitä ja havaitsin, että edellisenä iltana talolla oli todennäköisesti ollut hääjuhla.

Pesukoneen ääni rullaa loitompana ja keittiön ikkunasta siivilöityvät auringonsäteet. Ne valaisevat hortensiankukintoa, joka on kahvikupissa keskellä pöytää. Istun jämähtäneenä työpöytäni ääreen, vaikka ulkona on kaunis syyspäivä. Pesukoneen lisäksi on toinenkin seikka rikkomassa rauhaiseloa. Se on nelijalkainen ystäväni, jota koitan opettaa tapahtumattomuuteen. Siis siihen, mikä monelle ihmisellekin on vaikeaa, mutta on kotikoiran perusedellytys: olla vain rauhassa silloin, kun mitään merkittävää ei tapahdu. Alku ei vaikuta lupaavalta, sillä…

Eteisestä kuuluu kovaa rominaa ja ääni, joka syntyy, kun saappaan kokoista raakakumista ankkaa paiskotaan eteisen peilikaapin oveen. Olen coolina, mikä edellyttää kärsivällisyyttä. Koiranpoika palaa näköyhteyden päähän ankka suussaan ja siirtyy reuhtomaan sitä olohuoneessa. Televisio näyttäisi olevan vaaravyöhykkeessä, mutta koitan edelleenkin vetää matalaa profiilia, jottei syntyisi hauskaa kuurupiiloleikkiä, joka kannustaa sitä riehumaan lisää. ”Kun riehuu, saa ämmän liikkeelle!” Jotakin on vuosien varrella näetsen, hyvä lukijani, ihminenkin sentään oppinut eläimistään. Kovan kautta tosin.

@@@

Olen toistamiseen viikonlopun yksinhuoltajana, kun koiran omaishoitaja pitää hyvin ansaittua virkistysvapaataan poikaporukassa (lue: 60+ ukkoköörissä). Päätin, etten lähde metsämökille enkä minnekään ajelemaan, vaan vietän tylsän viikonlopun kotosalla. (Kumiankka työstäjineen siirtyi selkäni taakse. Vaikuttaa, että välillä jyrsitään kirjahyllystä kansion kulmaa. Sitten siirrytään kirjallisuuteen ja poimitaan hyllystä Ernst Hemmingwayn teos ”Kuolema iltapäivällä”. Ei hullumpi kirjallisuusmaku, mutta tuosta toki on nyt seurauksena vettä sumutuspullosta niskaan. Vanhan koirankasvattajan koulutusvinkki vuosien takaa.)

@@@

Pääsin taas potilaankin rooliin, kun iltana muutamana ruohonleikkuun ja rasvassa käristetyn sieni-sipuliatrian jälkeen iski poikkeuksellinen ylävatsakipu. Siinä sitä on tohtorikin ihmeissään ja ähisee Talonmiehelle: ”Nyt tuli joku!” Talonmies askarteli uuden tietokoneensa asennuksen kanssa hartiat lysyssä, joten hiippailin makuuhuoneen puolelle potemaan. Auttaisiko mennä pitkäkseen? Ei auttanut. Entä kyykkyasento, polvirukousasento, seinään nojailu, etukumara? Kun mikään ei auttanut ja kipuintensiteetti eteni sietämättömäksi, palauduin pyytämään Talonmieheltä kuljetusapua ensiapupäivystykseen.

Ensiavussa vastassa oli heti kättelyssä kaksi sisäänheittäjää ja päädyin jonotuslistalle aulaan istumaan. Siinä kolme varttia ensiarvioon pääsyä jonottaessa aprikoin, että jos tämä on sydäninfarkti, niin tässä se vasen kammio pikku hiljaa menee kuolioon penkillä istuessa. Mutta mielen vieressäkään ei käynyt lähteä nyt luukulle naukumaan ja vinkumaan vuoroani aikaistettavaksi. Pitäähän tuon nilkkansa nyrjäyttäneen koululaisen päästä ensin ja tuon flunssaisen tytön ja… Siinä joku häiskä tuntui selän takana kouristavankin, mikä aiheutti osotusaulassa arvatenkin hätäilyä ja häsläämistä. Vaikka kipu oli kova, niin sen verran piti olan yli vilkaista, ettei kouristaja ihan mustikkana ole. Kouristaa kun voi myös sydänpysähdyksen yhteydessä. Oma olotila oli kyllä viittä vaille samassa jamassa.

Yhtä kaikki, tutkimusrumba siitä pikkuhiljaa käynnistyi ja niin oli kuten arvelinkin: sappirakossa kiviä ja sappikohtaus kyseessä. Lähete operaatioon ”Leikataan kun ehditään”- aikataululla. Jonotusaika näissä tapauksissa on puolisen vuotta, kun kerran mitään hätää tai syöpää ei (onneksi!) ole. Ei haittaa, mikäs kiire mulla, enkä saikkuakaan joutaisi nyt pitämään. Kohtaus kyllä iskee uudelleen, jollei pidä ruokailun suhteen varaansa ja pidänhän minä: niin vähän rasvaa kuin mahdollista. Eipä haittaa, kun samassa istunnossa havaittiin maksani rasvoittuneeksi, mitä en kyllä ihmettele yhtään. Olen se joka neljäs suomalainen, jolla on ylimäärin rasvaa maksassaan. Täytyy rasvaa nassuttaessa muistaa myös hiilarit, sillä ylimääräisen hiilihydraatin elimistö muuttaa rasvaksi, jonka se pakkaa pahan päivän varalle maksaan. Pahaa päivää meillä vain ei tule, kuten luolamiesaikoina, johon systeemiin ihmisen elimistö on alunperin rakennettu. Joten ei tässä pelkällä rasvattomalla pysty maksaa korjailemaan. Rasvamaksasta saisi puhua enemmänkin, sillä ruokavaliolla aiheutettu rasvoittuminen on hyvinvointivaltioissa maksan pahin vihollinen. Mutta tämä ei meitä hirveästi innosta, kun herkkuja rakastetaan. Ei näytä runsas liikuntakaan auttavan, mutta tilanne olisi tietysti merkittävästi huonompi ilman sitä.

@@@

Koiranpoika on siirtynyt omaan häkkiinsä nukkumaan. Taidan sen sieltä nyt häätää ylös, kun keli sen kun paranee ja ulos on päästävä.

Toivotan lukijalleni oikein hyvää sapattia!

Klara v d Cholelithiasis