Lehtikatsaus: Kuluttaja-lehti :)

Lukukaverit mukana referoinnissa (lainattu syöttötuolin lisätarvikevälineistöstä.).

Hyvä Lukijani,

tässä lehtikatsaus, joita harrastan silloin, kun kasautuvat lehtipinot alkavat rassata. Lääkärilehden ja Duodecim-lehden nykyään pikaisesti vain selailen repien irti juttuja, jotka luen ”joskus”. Sillä seurauksella, että revinnäisetkin lopulta päätyvät rassauspinoon. Kun aiemmin kuljin viikottain junassa moneen suuntaan, tuli siivut luetuiksi. Nyt autoilen, tänäänkin lähdössä, ja kuuntelen kirjoja. Matti Klingestä kertova Kai Ekhomin kirja loppui juuri ja nyt pusken Sanna Marin-radiokuunnelman läpi.

###

Käytän Lukijaani härskisti hyödyksi ja raportoin keskeiset ainekset yhdestä pinorassaajasta. Suomen Kuvalehti oli joskus pahin jonorassaaja, mutta nyt kuuntelen siitä valikoiden vain kiinnostavimmat osat. Paleriversiona tilaamisen voisi oikeastaan lopettaa.

Avaan nyt Kuluttaja-lehden 7/2024, uusin numero. Etenen sivujärjestyksessä. Saamme tietää seuraavaa:

  • Ei ole tutkittua tietoa siitä, lievittääkö ashwagandha stressiä. Sanoo ravitsemusterapeutti. Ja lisää faktan, jonka lääkäri hyvin tietää, mutta jonka potilas luulee olevan pelkkää bull shittiä, koska ”lääkärillä on Orionin osakkeita”. Näin ylöskirjaa lehti: ”Ravitsemusterapeutti Englund suhtautuu ashwagandaan ja ylipäätään luontaistuotteisiin (mitä se ikinä sitten oikeastaan tarkoittaakaan, Klara huomauttaa) epäilevästi. Luontaistuotteiden hyötyjä ja haittoja ei tutkita läheskään yhtä tarkkaan kuin lääkkeiden ja luontaistuotteita koskevat tutkimukset ovat usein suppeita.” – Tuo on totta ja faktaa. Kärpässienikin on luontaistuote ja Keski-Euroopassa meni aikanaan maksoja HelbaLife-tuotteilla. Missä lie Herba nykyisin Suomessa vaikuttaa? Uskonnonkaltainen liike aikanaan. Tietoa saatu potilailta ja lääk.kandidaatilta, jonka omainen oli joskus Herban ykkösmyyjiä, kertomansa mukaan. Ravitsemussuunnittelija toteaa: jos ash-mikäolikaan:sta tutkimusnäyttöä olisi, se olisi hoitosuosituksissa. Näin on.

Kuluttaja-lehti jatkaa:

  • Temu-verkkokaupan monet tuotteet eivät täytä eurooppalaisia vaatimuksia, kertoo Kaupan liitto.
  • Hyvän talvikengän pohja ei kovene liukkaaksi pakkasessa. Kengän tulisi olla pohjoisiin olosuhteisiin tehty. (Hyvä, muttei aina niin itsestään selvä huomio kuluttajalle, sanon mä). Merinovillavuori, riittävän iso kengän koko. Luonnonkumipohja, Vibram Arctic Grip-pohja, TR-kumipohja.
  • Hesarin asiakaspalveluun yhteydenotto on vaikeaa, tästä moitetta lehdessä ja omaakin kokemusta on.
  • Airfryerille on lopulta hyvä suomenkielinen nimi: kiertoilmakypsennin (peukutan!). Kuluttaja-lehden vertailussa oli laskujeni mukaan yli 30 kypsennintä. Kolmen kärki: kaikki Philipsejä, voittajan hinta 120€, kalleimmat nelisensataa
  • ladattavat patterit säästävät rahaa. Patterivertailun voittaja: Ikea Ladda (ken asuu Ikean lähellä ylipäätään), sitten Amazon (? nevö hööd, nettikaupastako?) ja sitten Varta, ensimmäinen tuttu tuotenimi.
  • Pyykkikonevertailun voitti Miele WED 174 WCS, 1350€. Klara liputtaa Mielelle, koneet on tosi kestäviä olleet noin 30 vuoden kokemuksella, hintansa haukkuvat. Muistakin on joku kokemus, huono.
  • Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja: lennon peruuntuminen lentäjän sairastuttua ei ole lentoyhtiön vetoama ”poikkeuksellinen olosuhde” ja kuluttaja sai 600€ korvausta.
  • Netissä tehty tilaus sitoo molempia osapuolia ja myyjä on velvollinen toimittamaan tilatun tuotteen ostajalle, eikä voi yksipuolisesti perua kauppaa. (Lehdessä on jatkomenettelyohjeita, jos näin käy.)
  • Yli puolet Suomeen tuoduista, vaarallisiksi todetuista tuotteista tulee Kiinasta. Yleisin tuoteryhmä on lelut, sitten sähkölaitteet ja koneet. Kolme yleisintä riskiä ovat kemiallinen vaara, sähköisku ja tukehtumisvaara.
  • Kirkasvalolaitteista: aamulla naamalle 2500 luksia 30-120 minuuttia vähintään 5 x/vko etenkin jos ketuttaa, pieksee siippaansa tai kotieläimiään tai naapurin Teuvoa, heittelee tavaroita ja sen semmoista tai heiluu parvekkeen kaiteella alas katsellen. Tämmöisiä meistä on 20-30%. Näyttää olevan artikkelin asiantuntijoina muitakin kuin laitteen myyjiä, siis myös THLn Partonen ja viitataan myös Terveyskirjastoon (löytyy netistä tuolla nimellä)

Rupesin nyt miettimään, lisäänkö kaikkien koneiden sekaan vielä kiertoilmakypsentimen? Viinakaupasta sai ragu-ruokavirikkeen ja tästä nyt tämmöisen. (Vilkaisee työtasoille: kahvinkeitin, vedenkeitin, kahdipapumylly, tehosekoittaja, leivänpaahdin, kapselikahvikone, mikroaaltouuni, astianpesukone, jääkaappi, pakastin, hella. Laatikossa on kuivuri, munankeitin, voileipäparila, sähkövatkain, Bamix, sitruspuserrin.

Kysymys off topic: mitkä viimemainituista toimivat, jos itänaapurin veikkonen katkoo sähkölinjat?

Näihin rattoisiin puheisiin kanssalukukokemuksesta kiitelleen teidän Klara

Kysyin tekoälyn neuvoa kylpyhuoneremonttiin. Piirsi mallin. Tuossa pöntön asettelu, mukava maisema-akkuna ja ulko-ovi seinässä on mitä kätevin kombinantti. Jos ei kakka tule, niin kiipeää keittiösaarekkeen yli ja astuu ulos ovesta raittiiseen ilmanalaan.