Hyvä Lukijani,

istun kotona kirjoituspöydän ääressä uutteran huoltotöitä sisältäneen lauantaipäivän päätteeksi.

Otettiin ja laitettiin talvivehkeet vintille potkureineen päivineen. Sitten olikin aika väijyä, että naapurin Teuvo kurvaa tiehensä ja pääsen haravoimaan (tuulen suuntakin oli taloaan kohti ;D ). On nähkäätten niin, että haravointi keskeytyy, jos Teuvo on juttutuulella. Se on kuin naisten huonot päivät: koskaan ei etukäteen tiedä mikä periodi pyörähtelee. Joinakin päivinä hän hiipii loukkoihinsa, etenkin meikäläisen nähdessään. Rohkeimpina kausinaan taasen patsastelee tykö kehuskelemaan lääkärituttavillaan aivan kuin olisin lääkärimatrikkelin ylläpitotiimin vastaava tai jakelisin bonuksia lääkäreiden tuntemisesta.

Ehkä Lukijallanikin on arvovaltaista lääkärituttavajoukkoa, joiden Vuittonit nököttävät ripirinnan eteisen marmoripöydällä, kun kokoonnutaan iltakalaaseihin syömään limaisia simpukoita ja naukkailemaan pikkusormi pystyssä kalliita juomia? – No, kylläpäs minulle tekikin minivaellus hengellisesti hyvää ja teksti sitä myöden. ;D

###

Koska olen, saa sanoa että, universumin herkeämättömän mielenkiinnon kohteena, niin raportoin Päivän Yllätyksen.

Ottaessani villavaatteita kuistilta tuulettumasta livahti hurttapirulainen ovenraosta pihamaalle nostamaan kinttua lähimpään kuuseen ampaisten sitten rakettina tiehensä. Ei pantaa, ei mitään. Olen jo niin monessa koiranpskassa vuoskymmenten saatossa ryvetetty, että aattelin: jos jää auton alle, niin minkäs sille voi.

Siirryin etupihalle huutelemaan: ei näköhavaintoja. Arvelin, että on haettava talutin ja lähdettävä etsimään. Niin eikös piruparka ilmestynyt takapihametsiköstä kymmenen metrin päähän virnistelemään, jotta olisiko hauska hippaleikki mitään. Ha haa, vanha Koiranomistaja ei lankaan mene, vaan siirtyy muina naisina hitaasti kynnykselle. Että minäpä menenkin tästä sisätiloihin, tee sinä mitä huvittaa. Mutta viilipytyssä sykki sydän kylmänä: mihin ratkaisuun päätynee.

Miraakkeli! Tuli muina koirina sisälle ja kas: korvat mielistelyasennossa! Uskokoon ken tahtoo, mutta oli häpeissään ja mielisteli, kuten tekee mm. silloin, kun haen sen koirahoitolasta 😀 Namipalan sai ja sitten hieman käskytysleikkiä, josta se pitää ja uudet namupalat siitä. Tavoite: ei yhdistä karkaamista namupala-automaatiksi. Namustelu liittyy vain käskytysleikkiin. (Ovela hymy…) Ymmärsin sitä: isäntä häipyi kauppareissulle ja lähti etsimään. -Huh huh, nuo on kauhun hetkiä, kun nykyään kaikilla vempeleillä ajetaan kuin viimeistä päivää. Toikkaroiva koira on siinä ruletissa äkkiä mankeloitu litteäksi.

Mennäkseni vielä kuolinpesien, perunkirjoitusten ja pankkitilien maailmaan, niin kerron, että olin menettää järkeni puhelinkeskustelussa V:n pankin kanssa.

Skannailin sinne virkatodistuksia ristiin rastiin todistaakseni kuka kukin on, kuka ei ole kukaan ja ketkä kuitenkin ovat joitakin ja kuka on jossain suhteessa keneenkin. Ymmärrän: tekevät työtään. Mutta on vaikeaa, kun virkailija puhuu päälle, ei kuuntele kysymystäni loppuun, vaan vastaa johonkin, mitä en ollut edes aikonut kysyä ja jonka jo tiesin. Lopputulos: en osannut, enkä pystynyt tuomaan esille juuri oikeita yksityiskohtia, joita olisi edellytetty, jotta olisimme päässeet asiassa eteenpäin. Jäätiin jonkinlaiseen luuppiin ja alkoi savu nousta korvista. Jos potilasta jututtaisin tuohon tyyliin keskeyttämällä ja päälle puhumalla, niin eipä hyvä heiluisi. Eikä kyllä saataisi selville sitäkään, mikä hänen asiansa on.

Olin tuosta monen tunnin soittelusta niin uupunut, että selasin asiaan liittyviä paperikasoja päämäärättömässä sekavuustilassa ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Sitten päähän pamahti hätäinen ajatus: olenko muistanut haudata kaikki ne, jotka piti haudata vai unohtuiko joku?

Yhteenveto, jota toistan: hemmetin hankalaksi viidakoksi on omaisille tehty kuolintapauksen hoitaminen finaaliin, puhumattakaan kahdesta toisiinsa linkkautuvasta poisnukkuneesta. Ei äkkinäinen arvaisi, kuka ylimpänä primus motorina tässä sottiisissa rumpua lyö. Se on verottaja, joka kiirehtii perunkirjoitusta. Lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin, kun saadaan perintöveroja myöten homma pakettiin. Ei me tähän itse haluttu. Tuli ennalta arvaamatta ja yllättäen, kuten kuolemat hyvin usein tulevat. Verottaja ei ehkä sitä vielä tiedä.

###

No, Herra antoi meille kauniita kevätpäiviä, joten kiittämätön olkoon se, joka muutamasta kuolinpesästä tulee sähköiselle alustalle suutaan pieksämään. Väännänkin tässä ajatusmoodin positiiviselle. Onhan mulla ohraryyneillä ryyditetty linssi-paprika-tomaatti-kanakeittokin kuivurissa ja toinen silmä retkikartassa. Tämän kesän aion viettää hypetettyihin retkeilyalueisiin kurkkimalla. Ehkä suuntaan loppuviikosta jälleen blokkaamaan yhden sulan kansallispuistosuorittajan hattuuni? Jää nähtäväksi.

Voimia Lukijalleni ja iloa elohon! Klara

Ps. lisää positiivista energiaa saan katsomalla nyt juuri hienoa Kuuta! Kirkas puolikas ihan pilvettömällä taivaalla, wau!