Respektiä ja retkeilyä Kuusamosta

Hyvä Lukijani,

toivon, että (kirjoitan oikein Isolla) Uusi Vuotesi tulee olemaan täynnä mielenvirkistystä, onnellisia sattumia ja hyvää mieltä.

Lisäksi toivon Lukijalle ja itselleni hyvintoimivia raajoja (ja rajoja, ks. eteenpäin 😀 ), vähemmän työpäiviä, loppuunsaatettuja perinnönjakoja, ajallaan maksettuja perintöveroja, ei enää kolmatta peltipoliisitervehdystä (ja kortin hyllytystä) ja kykyä sietää ikääntymisen myötä kulmikkaaksi käyviä käytösmalleja.

Käsittelen tässä ensin tuota respektin käsitettä ja siirryn sitten hetkeksi tänne, missä nyt olen. Aloitan respektistä.

###

Kulmikkaita käytösmalleja? Juu. Olen ollut havaitsevinani muissa, en itsessäni (vino hymy), luonteenpiirteiden karkeutumista iän myötä. Tässä joku esimerkki, yksityiskohdat sotkettu tunnistamisvaaran vuoksi ;D.

Esimerkki 1. Kerron olleeni perinnöksi (ja riesaksi?) tulleella Lapin lomaosakasviikollani. Kaveri X: ”Mehän varmaan saadaan käyttää sitä joskus?”

Esimerkki 2. Yritän saada autoni parkkiin ulkoilualueen P-paikalle. Se on usein läheisen kuntosalin käyttäjien autoja pullollaan salin P-paikan täyttyessä. P-paikka on kuitenkin tarkoitettu koira-alueen käyttäjille. Sadattelen tätä kaverille. Kaveri Y: ”Ha ha ha! Olen luullut, ettet mene sille kuntosalille mistään hinnasta! Menit silti, ha ha!” Väärinkäsitys kyllä, mutta liian riemukas reaktio, minusta.

Esimerkki 3. Luin kirjan, innostuin. Kerron kaverille. Kaveri Y: ”Eieiei!!! Ei! Ei vois vähempää kiinnostaa tuo kirja!”

Väliin rauhoittava kuva eiliseltä. Saukko oli kruisaillut tuossa jäällä useassa kohdassa. Katsoin ensin, että joku hullu hiihtänyt jäätä pitkin, kun väliin oli näitä uhvepaikkoja tai ihan sulaakin. Mutta sitten lähempää katsoen huomaisin, ettei ole hiihtojälki vaan saukon jäljet ja häntä siinä vetänyt perää.

Näkemykseni sinällään viattomista lausahduksista on tämä: ikääntyessä kontrolli alkaa pettää ja respekti horjahdella. Katsotaanpa, miten respekti selitetään.

Respectus (lat.) tarkoittaa kunnioitusta, arvostusta tai huomaavaisuutta jotakin henkilöä, asiaa tai ideaa kohtaan. Se ilmaisee myönteistä suhtautumista, arvostusta ja hyväksyntää. Vuorovaikutuksessa respekti lisää ja ylläpitää lähimmäisen omanarvontunnetta ja edistää rakentavaa yhteistyötä.

Hyväksyntä ja huomaavaisuus on mielestäni asian ytimessä. Ehdottomasti. Piilotettu ilkeys on yksi epäkunnioituksen ilmenemismuoto, minusta.

Kysyin tekoälyltä, mitkä seikat voivat johtaa epäkunnioitukseen. Edellytin tiedot lähteistä, joihin perustaa 😀 Näyttää osaavan haarukoida psykologian ja sosiaalipsykologian tutkimuskirjallisuutta. Näyttää tosiaan osaavan ainakin tässä asiassa hakeutua oikeille lähteille, mm. humanistisen psykologian ja sosiaalipsykologian äärelle. Tunnen vähän tuota aluetta. (Ja nyt Lukijani parahtaa: mitä huttua!? Miten se tohtori nyt tämmöisille aloille lipsahtelee. Mutta en ole kertonut koulutustaustastani ihan kaikkea 🙂 Olen suorittanut opintoja myös lääketieteen ulkopuolelta, minkä katson suureksi lahjaksi elämältä. Olenkin moniaasti sortunut epäkunniottavaan tirskuntaan pääni sisällä havaitessani kuinka lumoutuneita lääkärit ovat, kun joku jollain minikurssilla on raottanut heille humanistisen tieteiden akkunaa. Ovat saaneet maistiaiset toisenlaisesta tieteen paradigmasta, ja wau! Mutta tämä epäkunnioittava naureskelu edellyttäisi syventämistä – toiseen kertaan.

Päätin nyt tukkia kaikki komeimmat eiliset kuvat tähän juttuun. Vaikka olisin voinut 5 tunnin retkestä kirjoittaa ihan omankin stoorin. Mutta lyhyesti: nähtyjä ihmisiä 0, teeri 1, tikka 3, saukko 0.

Mutta palataanpa epäkunnioittavan käytöksen taustasyihin, joita tekoäly kirjaa tutkimuskirjallisuuteen perustaen. Natsaavat arkijärkeen. Mainitsee nämä: henkilö tuntee itsensä riittämättömäksi ja saattaa pönkittää arvoaan vähättelemällä (alhainen itsetunto). Voi olla kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan (empatiakyky). Voi purkaa negatiivisia tunteitaan tai turhautuneisuuttaan (aggressio). Saattaa arvostaa vain omia näkemyksiään (narsistiset piirteet). Tässä yhteydessä kilisytän hälytyskelloa: narsisteja ollaan enemmän tai vähemmän kaikki. Narsisti-käsite on levinnyt helppoheikki-diagnostiikaksi markkinatoreille ja turuille. Terveeseen minäkuvaan ja terveeseen narsismiin kuuluu kyky rakastaa myös itseään – huomaa sana ”myös”.

Vielä mainitaan taipumus ylenkatsomiseen, minkä henkilö kokee oikeuttavan epäkunnioittavaan käytökseen. Vielä se, ettei kotona ole oppinut arvostavaa vuorovaikutusta. Väärinymmärryksiä voi tulla erilaisen kulttuuritaustan vuoksi. Vuorovaikutuskyvyt voivat olla kömpelöt. Kuormittuneena ja uupuneena voi käyttäytyä epäkunnioittavasti.

No, mitä esitetään ratkaisuksi respektin puuttumiseen? Tulisi keskustella avoimesti: mitä syitä on taustalla? Tulee asettaa omat rajansa (tämä on mielestäni tärkeää!): en hyväksy tätä. Voi yrittää ymmärtää tökeröä lähimmäistä: mikä hiertää häntä? Voi pohtia omaa roolia tilanteessa. (Voin laittaa loppuun kirjallisuusluettelon.)

Tämä tästä. 🙂 Kiitos, kun luit. Lopuksi asiaa täältä, missä nyt sijaitsen.

Olen Kuusamossa. Kävin eilen pohjoispuolen maastoissa tutkimassa jokiuomaa, josko näkisin eläimiä. Hiljaista on metsässä! Yksi teeri lähti kiepistä ja tikat koputteli. Jäivät koputtelemaan vielä, kun ilta kietoutui mustaan verhoon. Otsalampun valossa oli helppo palailla omia jälkiä pitkin autolle.

Mitä Kuusamoon ja sen alueisiin tulee, niin tunnen ne hyvin tietyistä syistä ihan nuoruudesta saakka. Minäkö? Ei, en ole kuusamolainen, en sukuanikaan. Mutta isäni tiettyjen linkkien vuoksi olen ensin joutunut, sittemmin saanut roikkua mukana täällä. Nuorempana olin kova laskettelija ja pysyn suksilla edelleen, mutta aiemman hevosvamman vuoksi on jossain määrin alkanut pelottaa kaikki, missä voi sattua ”jotain”. Mitä jotain? Ajatus on epämääräinen. No vaikka, että menee kinttu, olkapää, ranne tai pahimmassa tapauksessa pää. Tai joku laskee päälle. Onhan noita tappomalleja rinteissä ollut moneen jakoon.

Kuusamosta vinkkaan, että kun nk. must see-nähtävyydet on useampaan kertaan läpikäyty, niin siirry Jouni Laaksosen kirjaan ”Karhunkierros. Oulangan retkeilyopas ja kartta”. Ostaa kannattaa suoraan Jounilta, linkki tässä https://jouninkirjamyymala.wordpress.com. Jouni saa tuosta enemmän itselleen, välittäjäkauppahan aina ottaa omansa. Kirjassa on paljon vinkkejä Kuusamoon ja Oulangan alueelle (Tulivuori, Putaanköngäs, Runsulampi…). Jos harrastat geokätköilyä, niin geokätkökartasta löytää hienoja paikkoja.

Kun Karhunkierros on talsittu, niin heitäpä Keroharjun lenkki 17 km. Et kadu ja saat enemmän olla omissa oloissasi. Niitselysjoki pitää ylittää ylitysveneellä ja toisessa päässä olla kuski. Toinen pää tulee Liikasenvaarantielle, jolta pääsee myös hienolle paikalle Nurmisaarenniemeen, auton saa Liikasenvaarantien varteen. Muun muassa.

Lisäksi vinkkaan, että Jounilla on lukuisia oppaita pitkin Suomea. Uusin opas on Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas. Minerva 2024. Jos Lappi on kaluttu, etkä halua norovirusta autiotuvilta, niin kirjassa on oivia vaihtoehtoja. Antaa kiinalaisten jäädä Lapin revontulia turistioppaansa kanssa kuvaamaan. Paikallisasukkaat ovat (useasta suusta kuultu) ajoittain väsyneitä pihalle tupsahtaviin turistibusseihin.

Kuusamoon, Taivalkoskelle, Pudasjärvelle, Suomussalmelle, Kuhmoon, Puolangalle jne. mahtuu vielä hyvin! Ja se, että Rukahelvettiin kannattaa pökkäytyä majoittumaan vain, ellei muualta löydä (yleensä edullisempaa) majoitusta. Himohiihtäjälle on Kuusamossa oivallinen määrä latuja – vaikka Oivangin seuduilla 🙂 Laskettelija toki menee sitten Rukalle, joka muuten ei ole tunturi, vaikka niin joskus aiemmin päättikin olla. Alunperin se on Rukavaara. Mutta yksi ryhmä unohtui! Siis se porukka, joka mielii päästä baariin bongailemaan uutta puolisoa. Yökerhossa istuu samalla tavalla siipaltaan karanneita kiiluvakatseisia. Voihan tosiaan olla, että vanha kumppani on kulunut käsissä ja levinnyt lituskaiseksi tai rypistynyt. Kuten allekirjoittaneelle on voinut käydä, jos peiliin katsoo ja uskoo remontoidun kylpyhuoneen uusittuun valaistukseen. Ei ois uskonu, että valaistus tekee ihmeitä – väärään suuntaan! Tuli heittämällä ainakin kymmenen vuotta lisää.

…no, puheet purkkiin ja liikenteeseen. Retkeilyt on retkeilty ja pakkanen kiristää täällä otettaan, joten feegikset pakenee paikalta.

Voimia, iloa ja suurta respektiä Lukijalleni, kun seuraa soopablogiani! Ja kiitos saaduista uudenvuoden toivotuksista ja tervehdyksistä! Klara

Tekoälyn antamat taustalähteet tässä, joka kiinnostuisi:

Carl Rogersin teoriat itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä. Tämän Rogersin tiedän, humanistisen psykologianhaaran edustaja.

Narsismi ja vuorovaikutus-aihepiiristä Jane Twenge & W. Keith Campbell: ”The Narcissism Epidemic” (En tunne tätä, onko populaarikirjallisuutta, nimi vähän siihen viittaisi tai amerikkalaiseen kevyeen tulokulmaan, en tiedä.)

Banduran sosiaalisen oppimisen teoria.

Paul Watzlawick et al. Pragmatics of Human Communication

Morton Deutsch, konfliktien ratkaisua käsittelevää

Sapolsky Robert: Why Zebras Don´t Get Ulcers. (mikähän tämä on?)

Janis Irving: ”Groupthink” sosiaalisista paineista ja käyttäytymisestä

Milton Rokeach, Slalom Schwartz, tutkimuksia arvojen vaikutuksesta käyttäytymiseen

Garol Gilligan ja Lawrence Kohlberg, teoriat moraalisesta ja emotionaalisesta kehityksestä

Neidonkengällä talvea takamukseen ja tajunnanvirtaa

Neidonkenkä Kuusamon neidonkenkäpaikalla (se paikka siellä leirintäalueen lähistöllä Oulangalla, Rytisuo). Kuva: minun ottama. Ja en tallonut mitään enkä ketään, en ta-kuul-la. Tuo harmaa on pitkospuu.

Hyvä Lukijani,

kaikki retkikirjat (melkein) on luettu ja tutkittu, netin materiaalia pengottu, karttoja levitelty ja laskostettu ja tänään kuljettu viitisentoista kilometriä taajamateitä kuvitellen niiitä metsäpoluiksi (ja selkään 15 kiloa tavaraa…). Enää puuttuu vain kesä.

Melko hyvin onnistui irrottautua todellisuudesta, kun samalla kuunteli podcastia välittämättä jyräjävästä liikenteestä. Ilmassakin oli metakkaa, mistä lie terässiivet ilmestyivät ja minne katosivat. Toivottavasti eivät idästä. Pari joutsenta lekutteli jakamassa taivaankantta terässiipien kanssa.

###

Kesän muistoja pulpahti kuva-arkistostakin. Merimelontaa ja Kuusamon Niitselysjoen ylitystä vaijeriveneellä. Vietin siellä Kerojärven kämpällä yhden yön ja Kerojärven reittiä kyllä markkinoisin Kuusamon kansoitettujen polkujen vaihtoehdoksi. Liikasenvaarantieltä pääsee reitille tai toisesta päästä Hautajärveltä, siis Sallan puolelta.

Kerojärven kämpältä. Siinä on myös sauna samassa rakennuksessa (ainakin aiemmin). Kuva: itte otin.

Kerojärvi kesäkuun yönä. Hitosti oli sääskiä. Kuva: oma

Kuusamo on mulle tuttu paikka ja siellä on tullut kuljetuksi kesää talvea. Karttelen Kuusamon ruuhkapaikkoja kesällä, mutta on siellä paljon muitakin hienoja kohteita, samoin Posiolla. Kyllä piipahtelen Karhunkierroksellakin ihmisiä jututtamassa, muttei ne ole mun sielunmaisemaa, liikaa sakkia. Maisemathan siellä on upeat ja suon mielihyvin ihmisille sen, että jakavat ne …keskenään 🙂 Olen niistä osani saanut niin moneen kertaan, että hyvin voin antaa ne toisillekin.

###

Tulevana kesänä käyn pyörimässä Urho Kekkosen puiston itäreunalla. Paljon on vettä virrannut Suomujoessa sitten viime kerran – kaksikymmentä vuotta? Lähden kaveriksi toiselle, jota retkikärpänen puraisi, kun myin hälle toisen makuualustani. Sai syttöä.

Toinen reissu on suunnitteilla Käsivarren tienoille loppukesästä, jos Luoja suo ja säät sallii. Kaveri pahaa aavistamatta heitti siitä idean syyspimeillä. Arvasi, että nyt tuli sanottua sellaista, mistä joutuu vastuuseen. No, kartat on tulostettu ja reitti suunniteltu. Vanha retkikaveri on kyseessä ja meitä yhdistää se, että ollaan molemmat outoja tyyppejä. Hyvä yhdistelmä, jolla pärjää! 😀

###

Neidonkenkään palaan vielä. Tuo suojeltu kasvi on semmoinen, ettei sen näkemistä ja kuvaamista parane mennä leuhkimaan muualla kuin näin luottoseurassa. Osa ei sitä tunne ja huokaisivat ihastuneina: ”Voi miten kaunis – mikä kukka tuo on, mistä löysit?” Ne, jotka tietävät, tulevat kasvoiltaan vihreiksi ja sanovat: ”Tiesitkö, että kuvaajat tallaavat nämä harvinaiset kukat alleen. Tulee lajille suurta haittaa ja …nauku nauku…” Olen oppinut tämän läksyn ja pidän visusti asioita tietonani sen vuoksi ja heivaan närästelijät pois lähipiireistäni. Suosittelen sitä Lukijallenikin (ja tässä toistan taas itseäni, mutta tosissani tarkoitan). Meillä on vain yksi elämä. Ei sitä kannata tärvätä mielensä pahoittajien ja näräilijöiden seurassa.

Mun merireissua joku vuosi sitten Pohjanlahdella. Tuolla on kansallispuistokin ihan Perämeren pohjukassa, jos joku innostuu paatteineen sinne pärskyttelemään. Kuva: oma

###

Kiitos Lukijalle, kun sain näitä kesän muistoja verestää tässä! Osa kuvista voi olla jo aiemmin postattuja, vaan haitanneeko tuo. Uuttakin pukkaa koko ajan 🙂

Ja mitä tulee ainoan elämän käyttämiseen ilon lähteenä, niin tulin sitä tosissani aatelleeksi tänään ulkona kulkiessa ja arkussa nyt lepäävää äitiä ajatellessa. Käytti jokaisen päivänsä tarkkaan niin kauan kuin vielä muisti kuka on ja missä on.

Muutenkin tuli äiti mieleen tämän päivän keleissä, kun alkoi hiostaa ja riipaisin takin alta yhden puseron vähemmäksi. Äidit muistuttelivat keväisin lapsiaan kevätkeleistä. Lukijallenikin varmaan tuiki tuttua! Äideillä oli niihin aikoihin keväisin kaksi pointtia:

”Äläkä istu kylmälle kivelle!”
”Ei sitä missään kesäkamppeissa vielä kuljeta, kun routa on maassa. Petollista se lämmin keli keväällä on!”

Erityinen älämölö siitä syntyikin, kun kevättalvella ennen luokkakuvan kuvausta hilipasin kotiin vaihtamaan kesämekon päälle ja juoksujalkaa takaisin koululle. Niinpä luokkakuvassa retalehtaa yksi tyttö lyhythihaisessa kesämekossa, kun muilla on korkeakauluksiset puserot, villatakit ja hiihtohousut. Saattaa olla, että sama tyttö on sittemmin sortunut muihinkin hullutuksiin, hetken mielijohteesta.

Näihin puheisiin, Klara

Pientä karhua kiertämässä

Otin ja läksin hektisen jokapaikanhöyläyksen jälkeen ajamaan Kuusamoon, jossa oli vähän työasiaakin ja vanhastaan kortteeripaikka tiedossa. Aattelin, että nyt on mun hetkeni tullut ottaa pieni breikki, sillä nykyisen it-helvetin aikana voi töitä tehdä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Miksei siis siirtää kirjallisia hommiaan sydänyöhön ja viettää rentoutuneita hetkiä päivänvalolla?

Ja näin tein. Tulin nimittäin yösydännä junalla yhdestä toisesta paikasta kotikaupunkiin, torkahdin himasessa jonkun tunnin, huiskutin Talonmiehelle, kävin töissä hoitelemassa parit aikatauluun sidoksissa olleet asiat, hyppäsin rattiin ja ajoin nilkka suorana Kuusamoon. Se joka menee Kuusamoon, ei koskaan voi olla väärään suuntaan menossa! (Voisin muuttaa tänne.) ”Kuusamooo, nyt kutsuu mua Kuusamo!”

@@@

Myllykosken seutuvilla on parikin kämppään herraskaisesti veden äärellä.
Toinen on Urkin kämppä, mutten muista kumpi. Ehkä lukijani muistaa?

Saateri oispa hienoa, kun olisi vielä 50-luku, herrat herroja ja narrit narreja ja meikäläinen olisi mieheksi syntynyt. Siihen aikaan siis, sillä miehenä oleminen ei nykyaikana enää näytä herkkua olevan, jonka johtopäätöksen olen saanut tehdä seuratessani sivusta vaihdevuosissaan kitiseviä miehenpuolisia työtovereita.

Yhtä kaikki, ollapa siis Urkki ja elelläpä 50-lukua tuossa vesistön äärellä perhoa uittamassa. Konjakit tuotaisi erillisellä kuljetuksella, aina ois punaista kalaa ja savuporoa pöydässä ja Hilja laittelisi eväät. Olisi naisia joka sormelle, kiiltäviä autoja ja autonkuljettajia. Ja välillä pyyhkäisisi Convairilla juomaan ryssäläistä kirkasta lientä ja vannomaan ikuista ystävyyttä.

Mutta kun ei ole, niin tallustelee siitä vain Metsähallituksen hallinnoimaa siltaa pitkin Pyöreälammelle tsuumailemaan eri suuntiin. Tirauttaa siinä pienet itkut, kun jälkeläinen pirskatti soikoon läksi kauas vaarallisiin maihin vaarallisiin työtehtäviin ja palaa pitkän ajan kuluttua. Ja saa sanoa, että äiti-ihmisenä sitä aattelee, että jos tulee pystyasennossa takaisin, niin lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja heilautan suitsukeriipustani joka suuntaan. (Toistaiseksi en ole ortodoksi, mutta täytynee kääntyä siihenkin hiippakuntaan, mikäli auttaa suojelusenkeleiden mairittelussa.)

Jatkaa siitä sitten Kallioportille, jota ennen kuuntelee, kun pyyt viheltelevät toisilleen ja koittavat lonehtia varvikossa muina pyinä, ettei me täällä olla, kunhan vain varvikko omia aikojaan kahisee.

Abaut näillä kohdin ohi juoksee NUTS-ultrajuoksuun harjoitteleva nuorimies, jonka tulemme tapaamaan myöhemminkin.

Kallioportilta kun nousee raput ylös, niin henki salpautuu. Semmoisissa korkeuksissa siinä maisemaa katsellaan, ettei mitään rajaa. Puunlatvat näkyvät kaukana alapuolella ja siivet meinaa kasvaa lapaluiden reunoista, että nytpä mä suihkaisen tästä lentohon, enkä tänne jää oottamaan syksyä ja ii-kää-vää (siitä laulusta tuo vain mukaelmana). Vaan niinpä on realismi kohdillaan, että vielä järki sen verran sanoo, jotta ei auta kuin lappoa tossua tossun etehen ja nykiä polkua kohti Harrisuvantoa. Mutta hetkeä ennen sitä jämähdän paikoilleni pienen puron viereen: mikä lintu laulaa? Ihan täytyy kelata muistia, muttei kertasen kaikkiaan mitään tule mieleen. Piti konsultoida kurssikaveria, joka on ornitologian mestari. Lähetin hälle videon ja vastasi sen olevan peukaloinen, joita on Kuusamon seudulla, muttei täälläkään ruuhkaksi asti.

Harrisuvannossa olikin sitten lounaan aika. Ollaan muka älyn jättiläisinä Talonmiehen kanssa keksitty, että pieneen termospulloon voi kuumaan veteen taltioda makkaran. (Se on vähän velttoa settiä sitten evästelyaikana, mutta menettelee.) Nyt taltioin sinne kuumaan veteen nuudelipussin. No, menetteli sekin, jos kohta nuudelit oli jo aika puuroutuneina.

Semiherkullinen nuudelipuuro, suolaista ja hiilaripitoista kumminkin.

Hitonmoinen hiki tuolla meinasi pukata niskaan, jos kohta väliin oli juukelin kovia tuulenpuuskia. Kun polulla oli aika monta tuulenkaatoa, niin aattelin, jotta saapa nähdä rysähtääkö jotakin niskaankin ennen kuin takaisin Juumaan pääsen. Vaan tässä sitä edelleen ollaan.

Sitten tulikin pitempi romposteluhuikonen kauniissa kangasmetsässä. Taisipa siinä vilahtaa joku koskikin, Vattumutka ja Kalliosaari. Näillä huudeilla alkoi ripistellä vettä ja kaunis aurinkokeli hiipui pilvien taa kun saavuin Siilastuvalle. Edelleenkään ei ristinsielua missään, mikä on kumma, sillä Siilastuvalla on yleensä aina joku etenkin jos on yhtään minkäänlainen ulkoilukeli. Nyt siellä tapasin vain pari kuukkelia ja yksinäisen pantaporon. Vain marraskuun loskassa siellä saa viivähtää omissa oloissaan, mutten menisi tuonne yöpymään trafiikin keskelle. Kaunis näkymähän siitä kyllä Jyrävälle on.

On mulla tästä videotakin, mutta se tiedostomuoto nyt sylttää (Samsungin kameran tallennusmuoto
ei ole WordPressin suosiossa.)

Jyrävän rannasta läksin sitten nousemaan niitä puuportaita ja taisinpa siinä vähän pysähtyä 43. askelman kohdalla tarkastelemaan kahta pikkukuustakin, kun NUTS-ultrajuoksuharjoittelija sai minut toistamiseen kiinni. Kertoi harjoittelevansa NUTS-kisaan joka taitaa olla siinä 25.5. tietämissä. Tervepäiset urheilijanuoret ja sporttipantterit siinä kisassa juosta hipsuttavat pieniä huikosia kuten Hautajärveltä Rukalle (83 km) ja elämäänsä enemmän (!) haasteita kaipaavat sipsuttelevat Hautajärveltä Rukalle ja takaisin (166 km). Sole poka mikhän. Älkää kysykö minulta, näenkö tuollaisen psyykkisesti terveen ihmisen touhuksi. Nutsit puhukoot puolestaan (ampuvat meikäläisen). Satun tietämään, että joitakuita on jouduttu suonen kautta nesteyttämäänkin näissä pippaloissa. Mutta voi olla kateellisten panettelua 😉 Tämä poikapuolinen vaikutti kyllä kaikin puolin järkevältä ja tasapainoiselta tyypiltä, kun vähän aikaa rupateltiin.

Ja seuraavana: Aallokkokoski. Next one: Aallokkofors.

Myllykoskea kun lähestyy, niin alkaa porukkaakin tulla vastaan. Tuli iloinen nuoripari haukkuvan porokoiran kanssa ja perhe, jossa teini-ikäinen valkoisissa tennareissa koitti pomppia kuralätäköiden yli 🙂 Voi tuota nuoruutta ja sievää out fittiä! Iloinen oli hymy tytöllä kurakoista huolimatta. Täti lompsi kumppareissa ja tallipipossa vastaan.

Tuo kierros on oikein hauska päiväjotos etenkin silloin, kun ei ole porukkaa liikkeellä. Kesällähän tuo reitti on ihan ammuttu täyteen perheitä ja perheettömiä – hyvä niin! Luonnossa kun liikkuu, niin ei kadu reissuaan koskaan.

Ensi kesänä, kun on vähän juhlia tiedossa, aion karata tänne ja rompostaa vähän pidemmän reitin majoitteet rinkassa. Mikään Paistunturi tai Sompion erämaa tämä seutu ei ole ja hyvä niin. Jos kinttu räpsähtää tai tulee aivoinfarkti kesken Trangian sytytyksen, niin eipä mene hetkeäkään, kun seuraava kuljeksija paikalle sattuu.

Sitä joutuu näillä kymmenillä jo hieman miettimään menemisiään, eikö totta? Siitäpä tulikin mieleeni, että morjenstan pihapiirin väen ja häivyn baanalle. Iltaliikenne on rauhallinen ja sunnuntaiaamuna on aina niin mukava herätä omasta sängystä etenkin, kun seuraava viikko tuo eteen paitsi vanhan ystävän yökyläilyn myös pakollisen pakollisen minireissun erääseen kaupunkiin, joka lienee tämän maan pääkaupunki. Motto: ”Pysy liikkeessä, sillä koirat ei kuse liikkuviin autoihin.”

Ystävällisin terveisin Klara von den Köckelhausen