Tikulla silmään-sarja eli vanhoja muistellessa: Kuusamo

Hyvä Lukijani,

talvisydännä on hyvä tutkailla vanhoja kuvia. Se on ikääntyvän väestön perusharraste. Pääsee nääs luennoimaan nuoriso-osastoille, miten aikanaan sentään… ja nuoriso palaa halusta saada kuulla kaiken, yksityiskohtia myöten. Kun Lukijakuntani tiettävästi koostuu elämänkokemuksen ritarikunnasta, tohdin laatia satunnaisen sarjan.

Aloitetaan Kuusamosta. Se on Pohjois-Pohjanmaata, ei Lappia. Rukatunturi on oikeasti Rukavaara, mutta tulkittiin tunturiksi matkailusyistä. Rukan pääomistaja on Ahon perhe, jolla on myös Pyhätunturi. Varmalta taholta olen kuullut, että ”Levi”-tyyppinen liikeidea keskittyisi Rukalle. Siksikin, että Pyhätunturilla maanomistus rajoittaa ”levittymistä”.

Kuusamolainen lukijani tietää Kuusamon helpoksi asuinpaikaksi. Jollei siis satu synnyttämään tai saamaan tukosta sepelvaltimoonsa tai aivoverisuoneen. Sairaalan ovi on lähempänä kuin lähin lankapuhelin, meinaan 230 kilometrin päässä Kajaanissa tai Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Lanssiauto sinne huristaa tai kopteri lepattaa, mikäli lentosää sallii, eikä ole muita kuskattavia. Verrokkina: helsinkiläinen kärrättäisi synnyttämään Poriin, Mikkeliin tai Lappeenrantaan sillä erotuksella, että osa matkasta menisi ripeästi moottoritietä.

Kuusamossa, etenkin Rukalla, tuli nuorena pyörittyä, joskus oli kämppäkin. Luovuttiin jouduttuamme keskelle meistä riippumatonta juridista prosessia. Se alkoi kuormittaa ja siirryttiin tyynemmille vesille, henkisesti ja fyysisesti. Onhan se niinkin, että moni etsii yksinäistä rauhaa. Kansallispuiston kävijämäärätkin paisuivat, ulkomaalaisia alue kiinnostaa ja kotimaassa on retkeilybuumi. Kaikki ovat kuitenkin yhtä oikeutettuja luontoon ja erämaisia paikkoja maasta löytyy, jotkut niistä suorastaan erämaisempia kuin suositut erämaaksi nimetyt alueet.

Nettitiedot kertovat Rukalla olevan Iisalmen verran porukkaa sesonkiaikoina. Paljon on massatapahtumiakin kuten kisoja ja mm. NUTS-polkujuoksutapahtuma Karhunkierroksella (22.-23.5.26). Se juostaan myös Ylläs-Pallaksella (17.-18.7.26), Pyhällä (8.8.26), Syötteellä (12.-13.6.26) ja lisäksi pienempiä tapahtumia muualla. Järjestäjä ilmoittaa nuo ajat alustavina. Hyvä tietää retkisuunnitelmia tehdessä, ellei aio juoksijoiden sekaan.

Kitka on tuossa kuvanottopaikan ja kallion välissä. Kastuin kunnolla tuolla reissulla.

En pidä kirjanpitoa blogiteksteistäni, joten pelkään toistelevani samoja Seniorimuisteluita. Mutta mieleenpainuvimpia kokemuksia voinee toistellakin. Tohdin siis kirjata Kuusamon muistoja ja paikkoja. Lukijani hypätköön yli, jos on jo sata kertaa nähnyt. Osa kuvista on toki Lukijalle tuikituttuja paikkoja, mutta voinee vielä makustella. Myllykosken ja koko PKK:n skippaan Jyrävää lukuunottamatta, niitä kuvia on joka puolella.

Käylänkoski on hieno! Kuvaa ei nyt ole tässä, mutta karsea muistikuva on, vaikka tapauksesta on aikaa. Nostin Käylässä sillan levennyksellä kajakin auton katolle ja aukaisin takaluukun ottaakseni kiinnitysliinat. Hups, paattihan oli vielä irti! Onneksi oli puolituntematon, salamannopea melojaporukka kiinnittämässä omia veneitään valmiina ryntäämään hätiin. Ei posahtanut paatti keulapellille. Btw, koskea ei melottu, vaan tultiin melomasta Savilammelta Jäkälämutkaan (Taivalkönkään ohi tietysti kannettiin). Paatit tuotiin autojen luo erillisellä kuljetuksella.

Kiutaköngäs kompensaatioksi ja Reino Rinteen kunniaksi.

Kiutakönkäälla on sesonkiaikoina vilskettä. Kiutakönkään on jotkut huimapäät laskeneetkin. En suosittele, kellekään. Henkensä saa helpommallakin läheltä piti-tilanteeseen halutessaan.

Tämä taitaa olla Ruoppijärveltä, jos en ihan väärin lokalisoi. Tuolla ei ole ainakaan aiemmin ollut kulkijoita. Rotkojärvi, joitakin mökkejä siellä muistaakseni oli. Tämä on jonkun vuoden takainen kuva.

Samoilla seuduilla on Akonlahden mykistävä tukinsiirtosysteemi! Eipä ollut sielläkään ketään. Kovan työn opvet aikanaan tehneet tukkien vuoksi! Rännejä pitkin on kampe siirretty Kitkan puolelta Livojärveen.

Tästä tulee nyt matkailumainospäivitys, mutta jos Livojärven ranta Posiolla (Posio-Taivalkoski- tien varrella) on käymättä, niin se on minusta yksi upeimmista paikoista pohjoisessa Suomessa. Kuvan pukkaan joskus myöhemmin. Kesäsesonkina siellä on paljon asuntoautoja ja kulkijoita, mutta kompensaationa tädit, jos vielä myyvät kotileipomotuotteita siinä.

Hyppään takaisin Kuusamoon ja Ristikalliolle. Lukijani toki täälläkin todennäköisesti käynyt.

Ristikallio siis yllä. Sinne ajellaan Rukan ohi kohti Sallaa eli käännytään Käylään ja siitä puotellaan Käylän ohi, kunnes tulee isohko P-paikka oikealla. Ennen P-paikkaa on kyllä selkeä opaste. Sanon tämän näin tarkkaan siitä syystä, että paljon tuolla ajelleena olen silti aatoksissani useamman kerran puoellut hyvän pätkää kohti Kemijärveä ennen havahtumista. Ristikallion polun alku on muuten alkuperäinen Karhunkierroksen lähtöpaikka. Hautajärven lähtöpaikka on tehty vasta myöhemmin ja kulkee ensin Savinajoen vartta, jossa on…

…Rupakivi ja mun retkipiriste. Pahoittelen kuvan huonoa laatua.

Noilla Savinajoen ja Rupakiven rantaseuduilla tuli kerran yksi nainen kiireisenä vastaan ilman kantamuksia ja kysyi multa kiertosuuntaa. Jäin sanattomaksi, joten jatkoi menoaan. Mistä lie kyse sitten. Kerran Pähkänän alapuolen polulla puolilta öin polkujuoksija kysyi missä on uimaranta. Oli juoksemassa luontokeskukselta Rukalle. Siinä on Kitkajoki, jossa silloin oli pitkälle saakka parikymmensenttistä matalaa kivikkoa. Oulankajoen rannalle kerran kajakilla pysähtyessäni melova pariskunta rantautui kysymään pitkäkö matka on vielä ”sinne missä tämä joki loppuu”. Joki loppuu Venäjällä. Oli kyyti odottamassa ja matkaa vielä jäljellä Jäkälämutkaan, jonne oletin heidän viimeistään pysähtyvän :D.

Nämä on jääneet mieleen samoin kuin monimutkainen rantautumissohellus Siikauopajalle Oulankajoen koillisrannalla. Siellä näyttää olevan geokätkö edelleen (GC2DBN7 Oxbow lake Siikauopaja). Mieleen on jäänyt myös pusikosta hyppääminen rantahietikolle Nurmisaarenniemessä parinkymmenen sadetakkiin pukeutuneen naisen eteen, ryhmämatkalaisia melontayrittäjän kanssa tauolla. Harvoin olen ollut tilanteessa, jossa parisenkymmentä sadetakkinaista hiljenee kuin veitsellä leikaten katsomaan puskasta pomppaajaa. Selitys: etsin geokätköä, minkä yritin selittää heille. Hullun maine ehkä silti leijui kauniin Oulankajoen rantahietikolla poistuessani.

Halosen uuniin kannattaa ehdottomasti kavuta. Mahtaakohan olla vielä sallittujen paikkojen kirjoissa? Komea uuni, jonne mahtui meikäläinen seisomaan. Luolan suuaukon vasemmassa reunassa näkyvät Talonmiehen kintut. Jäi henkivartijaksi uuninluukun ulkopuolelle. Luolassa kerrotaan asuneen Halonen, joka kävi tekemässä pahoja lähikylässä, karkotettiin ja asusteli jemmassa luolan uumenissa. Mene ja tiedä sitten. Mikäli Lukijani sattuu olemaan Halonen, olisin kiinnostunut kuulemaan sukukronikkansa 😀

Mun yksi kalleimmista aaerteistani on Suomen luolat-kirja (Aimo Kejonen et al. Salakirjat 2015), jossa on koordinaatit luolalle: N 66° 14′ 32.858 E 29° 17′ 28.886. Juumaan päin ajetaan, siitä oik. Ryötingintielle, josta 3 km ajon jälkeen vasemmalle Halosenvaaraan. Luola on jyrkässä kalliorinteessä, ihan helppo ei ollut sinne laskeutua, miten lie nykyään. Luolassa ei saa asustaa, tämä tiedoksi innokkaimmille. Hieno paikka!

Viimeinen kuva on paikasta, joka on Kuusamon Suorajärvellä. Tämän kuvan varmasti olen joskus esitellytkin, mutta näkymä tuosta rannasta on käynnin väärtti etenkin, jos haluaa vähän rauhallisemmille seuduille välillä ainakin.

Ja näiden kesäisten kuvatunnelmien kautta palatkaamme tähän vuodenaikaan Kuusamon metsään.
Kuva on toki otettu useampi vuosi sitten. Valo tulee laskevasta auringosta, ei rinnevaloista.

Lompsis ja lompsis lumikengillä koira vasemmassa ja sauvat oikeassa kädessä. Hikisiä reissuja, vaan tulipa tehdyksi ja virkistävä reissu jokainen. Lumikengät on mieluisa kulkupeli, mutta ongelmaksi tullut sopivat kengät. Pitäisi olla pari numeroa liian suuret, jotta sukkia mahtuisi varpaiden palellessa. Mutta samalla pitäisi olla jämäkät, ettei jalan nosto ole liian rankkaa. Sähkösukat on hankinnassa. Jos on kokemuksia hyvistä merkeistä, niin mieluusti otan vastaan.

Tähän päättyy Tikulla silmään-sarjani Kuusamon osuus. Kiitos Lukijalle, kiitos Kuusamolle! Kuusamossa en enää juurikaan kulje, mutta etenkin eteläpohojalaaset tuntuvat siellä alavariisa ramppaavan. Kuulee kiivaimmat kuulumiset. 😀

terveisin Klara

Respektiä ja retkeilyä Kuusamosta

Hyvä Lukijani,

toivon, että (kirjoitan oikein Isolla) Uusi Vuotesi tulee olemaan täynnä mielenvirkistystä, onnellisia sattumia ja hyvää mieltä.

Lisäksi toivon Lukijalle ja itselleni hyvintoimivia raajoja (ja rajoja, ks. eteenpäin 😀 ), vähemmän työpäiviä, loppuunsaatettuja perinnönjakoja, ajallaan maksettuja perintöveroja, ei enää kolmatta peltipoliisitervehdystä (ja kortin hyllytystä) ja kykyä sietää ikääntymisen myötä kulmikkaaksi käyviä käytösmalleja.

Saukko oli kruisaillut jäällä. Katsoin ensin hullun hiihtäjän jäljeksi. Mutta lähempää katsoen huomaisin, saukon jäljiksi, häntä pitänyt perää.

Päätin nyt tukkia kaikki komeimmat eiliset kuvat tähän juttuun. Vaikka olisin voinut 5 tunnin retkestä kirjoittaa ihan omankin stoorin. Mutta lyhyesti: nähtyjä ihmisiä 0, teeri 1, tikka 3, saukko 0.

Olen Kuusamossa. Kävin eilen pohjoispuolen maastoissa tutkimassa jokiuomaa, josko näkisin eläimiä. Hiljaista on! Teeri lähti kiepistä, tikat koputtelivat valoisan ajan jo kietoutuessa mustaan verhoon. Otsalampulla oli helppo palata omia jälkiään autolle.

Mitä Kuusamoon ja sen alueisiin tulee, niin tunnen ne hyvin tietyistä syistä ihan nuoruudesta saakka. En ole kuusamolainen. Isäni tiettyjen linkkien vuoksi olen pyörinyt täällä. Nuorempana harrastin innokkaasti laskettelua. Pysyn ”pujottelusuksilla” edelleen, mutta hevosvamman jälkeen on alkanut pelottaa kaikki, missä voi sattua ”jotain”. Mitä jotain? Ajatus on epämääräinen. Että ruhjoutuu rinteessä, kun joku laskee päälle? Onhan noita tappomalleja rinteissä(kin) monenlaisia.

Kuusamosta vinkkaan, että kun nk. must see-nähtävyydet on useampaan kertaan läpikäyty, niin siirry Jouni Laaksosen kirjaan ”Karhunkierros. Oulangan retkeilyopas ja kartta”. Ostaa kannattaa suoraan Jounilta, linkki tässä https://jouninkirjamyymala.wordpress.com. Hän saa tuosta enemmän itselleen. Kirjassa on paljon vinkkejä Kuusamoon ja Oulangan alueelle (Tulivuori, Putaanköngäs, Runsulampi…). Geokätkökartastakin löytää hienoja paikkoja.

Kun Karhunkierros on talsittu, niin heitäpä Keroharjun lenkki 17 km. Et kadu ja saat enemmän olla omissa oloissasi. Niitselysjoki pitää ylittää ylitysveneellä ja toisessa päässä olla kuski. Toinen pää tulee Liikasenvaarantielle, jolta pääsee myös hienolle paikalle Nurmisaarenniemeen, auton saa Liikasenvaarantien varteen. Muun muassa.

Jounilla on lukuisia oppaita. Uusin on Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas. Minerva 2024. Jos Lappi on kaluttu, etkä halua norovirusta autiotuvilta, niin kirjassa on vaihtoehtoja. Taivalkoskelle, Pudasjärvelle, Suomussalmelle, Kuhmoon, Puolangalle mahtuu vielä hyvin! Rukahelvettiin kannattaa pökkäytyä majoittumaan vain, ellei muualta löydy majoitusta, edullisempaakin. Himohiihtäjälle Kuusamossa on oiva määrä latuja aikka Oivangin seuduilla 🙂 Laskettelija toki menee Rukavaaralle.

Mutta yksi ryhmä unohtui! Porukka, joka mielii päästä baariin bongailemaan. Yökerhossa istuu samalla tavalla siipalta karanneita kiiluvakatseisia. Voihan olla, että vanha kumppani on kulunut käsissä ja levinnyt lituskaiseksi tai rypistynyt. Kuten allekirjoittaneelle on voinut käydä peilin perusteella. Ei ois uskonu, että valaistus tekee ihmeitä – väärään suuntaan! Tuli heittämällä ainakin kymmenen vuotta lisää.

…no, puheet purkkiin ja liikenteeseen. Retkeilyt on retkeilty ja pakkanen kiristää täällä, joten feegikset pakenee paikalta.

Voimia, iloa ja suurta respektiä Lukijalleni, kun seuraa soopablogiani! Ja kiitos saaduista uudenvuoden toivotuksista ja tervehdyksistä! Klara

Neidonkengällä talvea takamukseen ja tajunnanvirtaa

Neidonkenkä Kuusamon neidonkenkäpaikalla (se paikka siellä leirintäalueen lähistöllä Oulangalla, Rytisuo). Kuva: minun ottama. Ja en tallonut mitään enkä ketään, en ta-kuul-la. Tuo harmaa on pitkospuu.

Hyvä Lukijani,

kaikki retkikirjat (melkein) on luettu ja tutkittu, netin materiaalia pengottu, karttoja levitelty ja laskostettu ja tänään kuljettu viitisentoista kilometriä taajamateitä kuvitellen niiitä metsäpoluiksi (ja selkään 15 kiloa tavaraa…). Enää puuttuu vain kesä.

Melko hyvin onnistui irrottautua todellisuudesta, kun samalla kuunteli podcastia välittämättä jyräjävästä liikenteestä. Ilmassakin oli metakkaa, mistä lie terässiivet ilmestyivät ja minne katosivat. Toivottavasti eivät idästä. Pari joutsenta lekutteli jakamassa taivaankantta terässiipien kanssa.

###

Kesän muistoja pulpahti kuva-arkistostakin. Merimelontaa ja Kuusamon Niitselysjoen ylitystä vaijeriveneellä. Vietin siellä Kerojärven kämpällä yhden yön ja Kerojärven reittiä kyllä markkinoisin Kuusamon kansoitettujen polkujen vaihtoehdoksi. Liikasenvaarantieltä pääsee reitille tai toisesta päästä Hautajärveltä, siis Sallan puolelta.

Kerojärven kämpältä. Siinä on myös sauna samassa rakennuksessa (ainakin aiemmin). Kuva: itte otin.

Kerojärvi kesäkuun yönä. Hitosti oli sääskiä. Kuva: oma

Kuusamo on mulle tuttu paikka ja siellä on tullut kuljetuksi kesää talvea. Karttelen Kuusamon ruuhkapaikkoja kesällä, mutta on siellä paljon muitakin hienoja kohteita, samoin Posiolla. Kyllä piipahtelen Karhunkierroksellakin ihmisiä jututtamassa, muttei ne ole mun sielunmaisemaa, liikaa sakkia. Maisemathan siellä on upeat ja suon mielihyvin ihmisille sen, että jakavat ne …keskenään 🙂 Olen niistä osani saanut niin moneen kertaan, että hyvin voin antaa ne toisillekin.

###

Tulevana kesänä käyn pyörimässä Urho Kekkosen puiston itäreunalla. Paljon on vettä virrannut Suomujoessa sitten viime kerran – kaksikymmentä vuotta? Lähden kaveriksi toiselle, jota retkikärpänen puraisi, kun myin hälle toisen makuualustani. Sai syttöä.

Toinen reissu on suunnitteilla Käsivarren tienoille loppukesästä, jos Luoja suo ja säät sallii. Kaveri pahaa aavistamatta heitti siitä idean syyspimeillä. Arvasi, että nyt tuli sanottua sellaista, mistä joutuu vastuuseen. No, kartat on tulostettu ja reitti suunniteltu. Vanha retkikaveri on kyseessä ja meitä yhdistää se, että ollaan molemmat outoja tyyppejä. Hyvä yhdistelmä, jolla pärjää! 😀

###

Neidonkenkään palaan vielä. Tuo suojeltu kasvi on semmoinen, ettei sen näkemistä ja kuvaamista parane mennä leuhkimaan muualla kuin näin luottoseurassa. Osa ei sitä tunne ja huokaisivat ihastuneina: ”Voi miten kaunis – mikä kukka tuo on, mistä löysit?” Ne, jotka tietävät, tulevat kasvoiltaan vihreiksi ja sanovat: ”Tiesitkö, että kuvaajat tallaavat nämä harvinaiset kukat alleen. Tulee lajille suurta haittaa ja …nauku nauku…” Olen oppinut tämän läksyn ja pidän visusti asioita tietonani sen vuoksi ja heivaan närästelijät pois lähipiireistäni. Suosittelen sitä Lukijallenikin (ja tässä toistan taas itseäni, mutta tosissani tarkoitan). Meillä on vain yksi elämä. Ei sitä kannata tärvätä mielensä pahoittajien ja näräilijöiden seurassa.

Mun merireissua joku vuosi sitten Pohjanlahdella. Tuolla on kansallispuistokin ihan Perämeren pohjukassa, jos joku innostuu paatteineen sinne pärskyttelemään. Kuva: oma

###

Kiitos Lukijalle, kun sain näitä kesän muistoja verestää tässä! Osa kuvista voi olla jo aiemmin postattuja, vaan haitanneeko tuo. Uuttakin pukkaa koko ajan 🙂

Ja mitä tulee ainoan elämän käyttämiseen ilon lähteenä, niin tulin sitä tosissani aatelleeksi tänään ulkona kulkiessa ja arkussa nyt lepäävää äitiä ajatellessa. Käytti jokaisen päivänsä tarkkaan niin kauan kuin vielä muisti kuka on ja missä on.

Muutenkin tuli äiti mieleen tämän päivän keleissä, kun alkoi hiostaa ja riipaisin takin alta yhden puseron vähemmäksi. Äidit muistuttelivat keväisin lapsiaan kevätkeleistä. Lukijallenikin varmaan tuiki tuttua! Äideillä oli niihin aikoihin keväisin kaksi pointtia:

”Äläkä istu kylmälle kivelle!”
”Ei sitä missään kesäkamppeissa vielä kuljeta, kun routa on maassa. Petollista se lämmin keli keväällä on!”

Erityinen älämölö siitä syntyikin, kun kevättalvella ennen luokkakuvan kuvausta hilipasin kotiin vaihtamaan kesämekon päälle ja juoksujalkaa takaisin koululle. Niinpä luokkakuvassa retalehtaa yksi tyttö lyhythihaisessa kesämekossa, kun muilla on korkeakauluksiset puserot, villatakit ja hiihtohousut. Saattaa olla, että sama tyttö on sittemmin sortunut muihinkin hullutuksiin, hetken mielijohteesta.

Näihin puheisiin, Klara

Pientä karhua kiertämässä

Otin ja läksin hektisen jokapaikanhöyläyksen jälkeen ajamaan Kuusamoon, jossa oli vähän työasiaakin ja vanhastaan kortteeripaikka tiedossa. Aattelin, että nyt on mun hetkeni tullut ottaa pieni breikki, sillä nykyisen it-helvetin aikana voi töitä tehdä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Miksei siis siirtää kirjallisia hommiaan sydänyöhön ja viettää rentoutuneita hetkiä päivänvalolla?

Ja näin tein. Tulin nimittäin yösydännä junalla yhdestä toisesta paikasta kotikaupunkiin, torkahdin himasessa jonkun tunnin, huiskutin Talonmiehelle, kävin töissä hoitelemassa parit aikatauluun sidoksissa olleet asiat, hyppäsin rattiin ja ajoin nilkka suorana Kuusamoon. Se joka menee Kuusamoon, ei koskaan voi olla väärään suuntaan menossa! (Voisin muuttaa tänne.) ”Kuusamooo, nyt kutsuu mua Kuusamo!”

@@@

Myllykosken seutuvilla on parikin kämppään herraskaisesti veden äärellä.
Toinen on Urkin kämppä, mutten muista kumpi. Ehkä lukijani muistaa?

Saateri oispa hienoa, kun olisi vielä 50-luku, herrat herroja ja narrit narreja ja meikäläinen olisi mieheksi syntynyt. Siihen aikaan siis, sillä miehenä oleminen ei nykyaikana enää näytä herkkua olevan, jonka johtopäätöksen olen saanut tehdä seuratessani sivusta vaihdevuosissaan kitiseviä miehenpuolisia työtovereita.

Yhtä kaikki, ollapa siis Urkki ja elelläpä 50-lukua tuossa vesistön äärellä perhoa uittamassa. Konjakit tuotaisi erillisellä kuljetuksella, aina ois punaista kalaa ja savuporoa pöydässä ja Hilja laittelisi eväät. Olisi naisia joka sormelle, kiiltäviä autoja ja autonkuljettajia. Ja välillä pyyhkäisisi Convairilla juomaan ryssäläistä kirkasta lientä ja vannomaan ikuista ystävyyttä.

Mutta kun ei ole, niin tallustelee siitä vain Metsähallituksen hallinnoimaa siltaa pitkin Pyöreälammelle tsuumailemaan eri suuntiin. Tirauttaa siinä pienet itkut, kun jälkeläinen pirskatti soikoon läksi kauas vaarallisiin maihin vaarallisiin työtehtäviin ja palaa pitkän ajan kuluttua. Ja saa sanoa, että äiti-ihmisenä sitä aattelee, että jos tulee pystyasennossa takaisin, niin lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja heilautan suitsukeriipustani joka suuntaan. (Toistaiseksi en ole ortodoksi, mutta täytynee kääntyä siihenkin hiippakuntaan, mikäli auttaa suojelusenkeleiden mairittelussa.)

Jatkaa siitä sitten Kallioportille, jota ennen kuuntelee, kun pyyt viheltelevät toisilleen ja koittavat lonehtia varvikossa muina pyinä, ettei me täällä olla, kunhan vain varvikko omia aikojaan kahisee.

Abaut näillä kohdin ohi juoksee NUTS-ultrajuoksuun harjoitteleva nuorimies, jonka tulemme tapaamaan myöhemminkin.

Kallioportilta kun nousee raput ylös, niin henki salpautuu. Semmoisissa korkeuksissa siinä maisemaa katsellaan, ettei mitään rajaa. Puunlatvat näkyvät kaukana alapuolella ja siivet meinaa kasvaa lapaluiden reunoista, että nytpä mä suihkaisen tästä lentohon, enkä tänne jää oottamaan syksyä ja ii-kää-vää (siitä laulusta tuo vain mukaelmana). Vaan niinpä on realismi kohdillaan, että vielä järki sen verran sanoo, jotta ei auta kuin lappoa tossua tossun etehen ja nykiä polkua kohti Harrisuvantoa. Mutta hetkeä ennen sitä jämähdän paikoilleni pienen puron viereen: mikä lintu laulaa? Ihan täytyy kelata muistia, muttei kertasen kaikkiaan mitään tule mieleen. Piti konsultoida kurssikaveria, joka on ornitologian mestari. Lähetin hälle videon ja vastasi sen olevan peukaloinen, joita on Kuusamon seudulla, muttei täälläkään ruuhkaksi asti.

Harrisuvannossa olikin sitten lounaan aika. Ollaan muka älyn jättiläisinä Talonmiehen kanssa keksitty, että pieneen termospulloon voi kuumaan veteen taltioda makkaran. (Se on vähän velttoa settiä sitten evästelyaikana, mutta menettelee.) Nyt taltioin sinne kuumaan veteen nuudelipussin. No, menetteli sekin, jos kohta nuudelit oli jo aika puuroutuneina.

Semiherkullinen nuudelipuuro, suolaista ja hiilaripitoista kumminkin.

Hitonmoinen hiki tuolla meinasi pukata niskaan, jos kohta väliin oli juukelin kovia tuulenpuuskia. Kun polulla oli aika monta tuulenkaatoa, niin aattelin, jotta saapa nähdä rysähtääkö jotakin niskaankin ennen kuin takaisin Juumaan pääsen. Vaan tässä sitä edelleen ollaan.

Sitten tulikin pitempi romposteluhuikonen kauniissa kangasmetsässä. Taisipa siinä vilahtaa joku koskikin, Vattumutka ja Kalliosaari. Näillä huudeilla alkoi ripistellä vettä ja kaunis aurinkokeli hiipui pilvien taa kun saavuin Siilastuvalle. Edelleenkään ei ristinsielua missään, mikä on kumma, sillä Siilastuvalla on yleensä aina joku etenkin jos on yhtään minkäänlainen ulkoilukeli. Nyt siellä tapasin vain pari kuukkelia ja yksinäisen pantaporon. Vain marraskuun loskassa siellä saa viivähtää omissa oloissaan, mutten menisi tuonne yöpymään trafiikin keskelle. Kaunis näkymähän siitä kyllä Jyrävälle on.

On mulla tästä videotakin, mutta se tiedostomuoto nyt sylttää (Samsungin kameran tallennusmuoto
ei ole WordPressin suosiossa.)

Jyrävän rannasta läksin sitten nousemaan niitä puuportaita ja taisinpa siinä vähän pysähtyä 43. askelman kohdalla tarkastelemaan kahta pikkukuustakin, kun NUTS-ultrajuoksuharjoittelija sai minut toistamiseen kiinni. Kertoi harjoittelevansa NUTS-kisaan joka taitaa olla siinä 25.5. tietämissä. Tervepäiset urheilijanuoret ja sporttipantterit siinä kisassa juosta hipsuttavat pieniä huikosia kuten Hautajärveltä Rukalle (83 km) ja elämäänsä enemmän (!) haasteita kaipaavat sipsuttelevat Hautajärveltä Rukalle ja takaisin (166 km). Sole poka mikhän. Älkää kysykö minulta, näenkö tuollaisen psyykkisesti terveen ihmisen touhuksi. Nutsit puhukoot puolestaan (ampuvat meikäläisen). Satun tietämään, että joitakuita on jouduttu suonen kautta nesteyttämäänkin näissä pippaloissa. Mutta voi olla kateellisten panettelua 😉 Tämä poikapuolinen vaikutti kyllä kaikin puolin järkevältä ja tasapainoiselta tyypiltä, kun vähän aikaa rupateltiin.

Ja seuraavana: Aallokkokoski. Next one: Aallokkofors.

Myllykoskea kun lähestyy, niin alkaa porukkaakin tulla vastaan. Tuli iloinen nuoripari haukkuvan porokoiran kanssa ja perhe, jossa teini-ikäinen valkoisissa tennareissa koitti pomppia kuralätäköiden yli 🙂 Voi tuota nuoruutta ja sievää out fittiä! Iloinen oli hymy tytöllä kurakoista huolimatta. Täti lompsi kumppareissa ja tallipipossa vastaan.

Tuo kierros on oikein hauska päiväjotos etenkin silloin, kun ei ole porukkaa liikkeellä. Kesällähän tuo reitti on ihan ammuttu täyteen perheitä ja perheettömiä – hyvä niin! Luonnossa kun liikkuu, niin ei kadu reissuaan koskaan.

Ensi kesänä, kun on vähän juhlia tiedossa, aion karata tänne ja rompostaa vähän pidemmän reitin majoitteet rinkassa. Mikään Paistunturi tai Sompion erämaa tämä seutu ei ole ja hyvä niin. Jos kinttu räpsähtää tai tulee aivoinfarkti kesken Trangian sytytyksen, niin eipä mene hetkeäkään, kun seuraava kuljeksija paikalle sattuu.

Sitä joutuu näillä kymmenillä jo hieman miettimään menemisiään, eikö totta? Siitäpä tulikin mieleeni, että morjenstan pihapiirin väen ja häivyn baanalle. Iltaliikenne on rauhallinen ja sunnuntaiaamuna on aina niin mukava herätä omasta sängystä etenkin, kun seuraava viikko tuo eteen paitsi vanhan ystävän yökyläilyn myös pakollisen pakollisen minireissun erääseen kaupunkiin, joka lienee tämän maan pääkaupunki. Motto: ”Pysy liikkeessä, sillä koirat ei kuse liikkuviin autoihin.”

Ystävällisin terveisin Klara von den Köckelhausen