mitä parhainta pääsiäisen viimeistä päivää sinnepäin! Ja osoitan suosioni pääsiäisjänöselle, jos vaivihkaa kävi munimassa pari Mignon-munaa Lukijani petin viereen. Ystävä Riikinmaalla watsappasi ostavansa Mignon-munia joka vuosi ”hela kartongen”. Lisäsi vielä, että siis Fazerin tuotetta. Tirskahdin itsekseni: kyllähän me hyvän tähden täällä tiedetään kuka ja vain kuka ne tekee ja missä maassa.
Omalta osaltani kannoin korttani kekoon pääsiäismunien ja mämmin suhteen siellä, missä lieju valtaa alaa. Olisin ollut pitempäänkin, mutta Talonmiehellä oli toimia kotinurkilla.
Energiankulutus ja puuhasteluvelvoite on mökkiolosuhteissa merkittävä kaikkine vedenkantoineen ja halkoliiterihommineen. Nyt oli kuitenkin Talonmiehen Kattila&Kamina-palvelu paikalla. Sauna lämpesi, lohi savustui ja lensi pöytään – mitä luksusta. Täyden palvelun päivinä meikäläinen lyö repun selkään ja häipyy metsähorisonttiin palatakseen työpäivän pituisen rupeaman jälkeen, siis sellaisen ylitöiksi venähtäneen.
Hiljainen järvi vähän kallellaan, mutta maapallohan on pyöreä.
Itsekseen sai joka päivä metsissä saapastella: ei ketään edes äänilähteeksi. Sen sijaan teerien pulinaa, hanhien kaakotuksia, palokärki rummutti reviiritiedotetta, toinen vastasi omalta tontiltaan. Petolintukin taisi kiljahdella. Kävin katselemassa myrskytuhopaikkaa, istuskelin suonreunassa ja keittelin suovedestä saikkaa, tuijottelin järvenpohjia sulapaikoista ja kuulostelin kuusikon risahtelevaa kulkijaa. Arvoitukseksi jäi kuka oli. Kauris tai metsäpeura, kuka tietää. Suolla näin mielestäni karhun jäljet, saattoi olla ahmakin, parikäyntiä kun näytti menneen. Karhut lie jo heränneet.
Päivä oli jo kiirastorstaina painumassa iltaan, kun tässä kohtaa paarustelin. Tämä on kallellaan toiseen suuntaan kuin edellinen, kaarevahan pallon pinta on. Vesi kumminkin pysyy altaassaan.
Lankalauantaina sai ihailla revontulia varmaan vähän joka puolella maata. Pimeässä kun istuu ja kuuntelee hiirenhiljaa, on aidoimman sielunhoidon äärellä sanoisin. Ja kuuluuhan sieltä: pöllön huhuilua ja puputusta, ketun rääkäisyjä. Jotain sain videollekin, laatu ei ollut kaksinen. Laittelen videonpätkiä tähänkin kunhan taas uudelleen keksin, kuinka ne laadukkaimmin ominaisuuksin tälle alustalle saa. On jo mennyt mielestä. (Tekoäly neuvomaan?)
Olen mestarikuvaaja-Heikin valoanalyyseistä oppinut paljon valon ja varjon merkityksestä kuvan laadulle. Tempaisin oitis ”järjestelmäisen kännykkäkamerani” esiin, kun valonpäilähdys iski turppaaseen. Tulokset eivät päätä huimaa, mutta esittelen kuitenkin, kas olkaapatten hyvät 😀 Tulee tutkailtua kunnaita ja kumpareita tarkemmin ja toisesta näkövinkkelistä, joku ahaa-elämyskin iskee ajoittain. Kiitos Heikille hienoista valoanalyyseistä blogissaan!
Tästä tulee nyt kuvakirjastotyyppinen päivitys, mutta ylläolevan kuvan kohdalla piti seisahtua pitkäksi aikaa kuuntelemaan pienen sulavesipuron iloista pulpattelua. Tai oikeammin sopraanotyyppistä lirinää loppukadensseineen. Omat kadenssit on jääneet vähiin. Kun taannoin puhaltelin kokeeksi pilliin pari akordia, niin puolet äänistä kuulosti kuin savikukolla soittelisi. Instrumentti ei tykkää makuutuksesta, ei tosin ansatsikaan. Puolustuksen puheenvuoro: talossa asuu koiranruokaa syövä palotorvi, joka pistää koko arsenaalin kehiin pillinsoittoa kuullessaan. Virittää huulensa tötterölle ja lyöttäytyy taustakuoroon ulvomaan. Siinä jää toiseksi, sekä fysiikassa että hermoromahduspuolella.
###
Päätän kirjaukseni tähän, sillä pieni pääsiäispupu kuulostaa heräilevän päiväuniltaan. Sain kovat vieroitusoireet jo mökillä. Maalikylille toissapäivänä palattuamme piti pariinkin kertaan pyyhkiä miniälle suunnattu watsapp-viesti yli, etten häiritsisi. Viesti: ”Ei mulla mitään asiaa ole. Mutta, öh, semmosta vaan, että pääsisikö poika…” (poispyyhintää ennen lähettämistä).
Sauvakävelin kilometrin eteenpäin. Taas hakeutui luuri kouraan: ”Mitenkä on, voisiko…” (poispyyhintää). Jossa vaiheessa oli jo siirryttävä soittamaan. Ei vastannut, ennakoiko ja pisti estoon 😀 Soitin pojalle, jonka arvasin olevan töissä puolisotilaallisessa työtehtävässään, kun ei vastannut. Sitten soitti: ”Olit soittanut?”. Tunnustin, millä asialla liikun ja heti perään soitti miniä. Oli tunnustettava: soitin, koska kärtin lasta. 😀 Loppu hyvin, kaikki hyvin, lapsi on täällä! Vetäytyi välillä päiväunille ja tuntuu nyt heräilevän.
Itärajan erikoisen järven rannalta (järvestä kuva edempänä).
Hyvä Lukijani,
menossa on kesäkeittopää-tyyppinen aivokohina. Tilanne avautuu Lukijalleni, kun kuvailen roinaa, jonka ympäröimänä olen in situ, kuten latinaksi tiedetään sanoa. Latina tekee aina päivällispöydissä elähdyttävän vaikutuksen, jos mielii vähän pöyhkeillä korottaakseen statustaan. Lääketieteen arjessa in situ-ilmaus on arkista – käytännöllinen ja havainnollinen ilmaus.
Mutta siis roinaan mennäkseni, niin tässä on reppua, kaapista kovalla penkomisella löytyneet vastamelukuulokkeet, GoPro-kamera, virtapankkeja, muistikirjaa, muistiinpanovihkoa, kyniä, hammastikkuja, käsirasvaa, suolapähkinöitä, purkkaa ja kulunut ikivanha nahkainen lompakko, ainakin nämä. Lompakon sisällä on passi, eteisessä mailat kuljetuspussissa. Matkalaukku on pakattu, mutta varalta vielä auki. Lukijani huomaa: sitä ollaan näemmä matkalle lähdössä. Juurikin näin. Käyn syytämässä ilmakehään tärväysosuuteni kyetäkseni lopun vuotta kieriskelemään tervassa ja höyhenissä suorittamassa ilmastohäpeä-kansalaisvelvollisuutta. No, joudun ehkä ennen Pukin tuloa vielä viimeistelemään synnit.
Kaikkihan ilmastokriisistä toisilleen sormeaan heristävät: olen ainut hyvis, muut pahiksia. Ja sitten hyvis puristaa tyytyväisenä kourassaan tinaa, lyijyä, nikkeliä, neodyymiä, dysprosiumia, terbiumia, alumiinia, muovia, epoksia, Kongon riistokaivoksista tuotettua kobolttia ja pohjavettä haihduttavaa litiumia – siis puristaa rakasta kännykkäänsä. Ettäkö minä viis veisaisin ilmastosta, päinvastoin! Raaka, raitis, puhdas ulkoilma ja kunnon talvi on elinehto. Mutta olen myös inhorealisti. Inhorealismia se, ettei tällä elämäntyylillä meistä kukaan pysty parempaan edes maakuopassa. Yrittää voi, mutten tiedä kannattaako. Kylmäkin tuommoisessa kuopassa on ja kesällä sääskiä.
Mihinkäs jäinkään (nousee maakuopasta ylärekisteriin). Juu, sain syttöä Rautalinnun räpiköönti-blogin murtehesta, jota yritän ikuisena murreoppilaana opiskella. Nostan muutaman aiemmasta tutun sanavuolloksen. Kas tässä esimerkkitapauksen valossa pari:
Olin Iso-Syötteellä laskemassa mäkeä keskenäni (!) ja roikaisin rinneravintolaan lounaalle. Tarjoilija, nuorehko mies, kysyi ystävällisesti: ”Oletko ihan keskenäs?” Takeltelin, että tuota…tarkoitatko mitä? Lie ollut nuorimies eteläpohojalaasia, luulen. Vai sanotaanko noin myös muualla? Aika hassu on myös eteläpohojalaasten käyttämä: ”Ketä sullon joukos?” Suomennos: onko sulla muita mukana (siis matkas :D). Henkinen ilmapiiri on siellä se, että isoilla joukoilla liikutahan 😀 Ai, että tämä huvittaa meikäläistä. Alakaappäälle johonaki määrin usiastiki. Eläköön maamme kallisarvoisen, harvinaisen kielen ja murtehien rikkaus!
A captivating view of the northern lights illuminating the night sky with green hues, accompanied by a figure in the foreground.
Yläpuolella olevan revontulikuvan allesorvasi tekoäly tekstin. Tarkoitus oli kokeilla, löytyykö WordPressista kuvanparannusominaisuutta, mutta tekstiä tuli (caption). No, jotakin on tuokin. Komeita reposia oli toissailtana. Entä a figure in the foreground 😀 eli punaiset läiskät? Koirahan nuo figuurit taikoio pantansa punavalolla. Kamerakuva on kirkkaampi, blogialusta syö enimmät värit. Kokeillaanpa videota…tuohon pitää näemmä klikata useampi kerta, että lähtee.
Tämähän on kuin raina 1800-luvun arkistosta, joskin video oikeasti on lähes mustavalkoinen, samoin joutsenet :D. Videon otin eilen. Jonkun verran parani WordPressin tarjoilemalla Videopress-toiminnolla. Hiljennä ääni vas.alakulmasta, moottorikulkuneuvot ilmestyvät aina paikalle, kun videointi käynnistyy. Jokin astraaliyhteys täytyy olla moottoreihin.
Tutkailin iltasella blogialustani tilastoja. Sattui silmiin kirjoitus vuodelta 2022. Intoilin aikeista ladata videoita tänne ja sain kannustuksia, kiitos! WordPress osoittautui kumminkin niin kököksi, ettei anna ulos laadukasta tulosta (ks. yllä). Pitäisi ladata videot esim. Youtubeen ja tänne tehdä vain linkki. Enpä itse ainakaan inkkejä blogeista penkoisi, lukijana jatkaisin. Jos Lukijani tietää enemmän kelvollisten videoiden aikaansaamisesta WordPress-alustalle, niin mieluusti otan infoa.
Videoasia ei kuitenkaan jäänyt siihen. Olen vaivihkaa tuosta lähtien opetellut editointiohjelmia. Ensin CapCut:ia ja nyt Davinci Resolvea, johon ilokseni pikkuhiljaa pääsen sisälle, kimurantti kun on. Harjoituksiin sain merkittävän avun hoksattuani käyttää tekoälyä apuna. AI ratkoo välittömästi vaikeatkin pulmat. Youtuben opetusvideoista sain jotakin oppia, mutta toimiin ryhtyessä kuitenkin meni sormi suuhun het`alkuunsa. Ai, että on palkitsevaa oppia uutta! Ja sanottakoon, jotta mikäli joku arvelisi, että tuotoksia jopa julkistuisi jollakin foorumilla, niin sanoisin, ettei ihan mahdoton ajatus olisi sekään. Tämä oli RUS-henkilön käyttämä koodikieli äidille Suomesta soittaessa.
Sain asiantuntijan neuvot Heikiltä yökuvausvermeisiin, pihiys vain iski, joten ostin sen sijasta auton, kuten sanottu. Sitten älysin omistavani vanhan GoPro Hero 8 action-kameran ja kokeilin, mihin pystyy. Tämmöinen yökuva lähti jalustalta. No, saa tuosta luomuaivokin selvää, mutta tähtiin asti ei kyennyt GoPro kurkottamaan. Motto: mikään oppi ei mene hukkaan, opinhan tässä yhteydessä lisää GoPro-kamerasta… Jonka lopputuloksena osasin säätää toiminnot niin, että sain kuvattua roppakaupalla ylivalottuneita maastokuvia. Kotona selvisi raaka totuus: pi-lal-la, pelkkää soopaa tilalla. Mutta vahingosta viisastuu! Joku siis.
GoPron toimintojen säädöistä, (esim. ISO ja f-arvo) älyän yhä tasan yhtä paljon kuin tavan kansa vaikka munuaisarvojen tulkinnasta. Munuaisarvotulkinnan lyhyt oppimäärä ihan ilimatteeksi ja heittämällä. Yhteys kamerahommiin selviää viimeisessä lauseessa.
Munuaisten toimintakyvyn verikoemittarina käytetään kreatiniinia. Kreatiniini on harmiton pikkukaveri (heh), lihasaineenvaihdunnan lopputuote, joka poistuu munuaisten kautta. Jos munuaiset alkaa sakata, kreatiniiniarvo nousee. Aiheuttajana voi olla sairaus, mutta sen saa aikaiseksi ihan ittekin vaikka reuhtomalla vuorokausi reiveissä (rave). Semmoisen potilaan olen tavannut. Tai vähin nestein ultramatratoonilla loikkiessa tai tosi häijyssä nororipulissa, joka kuivattaa korpuksi, minkä senkin olen nähnyt tehohoitoisena. Munuaiset ottaa herkästi nokkiinsa ja toiminta hiipuu, kun ”veri sakenee” ja suonissa virtaus vähenee, eikä munuaisten verenkiertoon enää riitä tarpeeksi potkua. Siinä pikkuhiljaa sitten kaliumit pasahtaa korkealle, josta puolestaan suuttuu sydämen sähkösysteemit ja siinä sitä ollaan. Lopputuloksena oma naamakuva ylivalottuu ajasta ikuisuuteen. Niin se menee. Kaikella maailmankaikkeudessa on yhtymäkohtia lääketieteeseen nääs 😀 No, syrjähdin.
Sanottakoon, että koko munuaissysteemi kaikkinensa on monimutkainen, mutta tässä karvalakkimalli yhdestä osiosta. Virtsanerityksen mekanismi on oma lukunsa samoin se, miten eri molekyylit munuaisissa tulee ja menee, Henlen lingot ja muut härvelit, viuh vaan. Mutta mikäli Lukijani seuraa vielä kolmisenkymmentä vuotta blogiani, niin takuulla kerron kaiken tietämäni, loput kumisevalla äänellä jostakin kaukaa, ylhäältä kattohirsien välistä tahi alhaalta kellarilta päin. ;D ”Niin kauan sulle kirjoitan kuin käsi kynää kantaa. Niin kauan sua muistelen kuin Luoja* luvan antaa.” (*Lukijan valinnan mukaan vaihto muuhun toimijaan kaikin mokomin.)
Erikoisen jrven rannalta itärajalta.
Viimeinen kuva kertoo lähiviikkoin retkestäni erikoiselle järvelle. Ai että mä ajaudun sielun lepotilaan ittekseni metsissä kulkiessa! Kuljen kyllä tuntureissakin, mutten oikein hyvin viihdy kuumaisemissa. Itseni kannalta henkisesti parhaimmat reissut teen yksin. Saa päivästä toiseen vain talsia, levätä kun huvittaa ja leiriytyä minne haluan. Lienen sanonut, etten juurikaan kulje siellä, missä leiriytymispaikat on määrätty, enkä monestikaan kansallispuistoissa tai siellä, missä ei saa olla vapaaaaaaa – ja mielellään yksin, vaikken ihmisiä vihaakaan. Kevolle en lähtenyt porukkaan mukaan, toki hienoa olisi nähdä sekin in situ. Mutta katson mielummin Kevon videoita ja suoritan jalkapatikan muualla. Että uusia retkisuunnitelmia päin vaan. Ai ahaa ja apropos: talvihan tässä onkin tosiaan lusittava ensin!
Mutta nyt on aika koiran lähteä kanssani pitkälle lenkille ja siitä hoitopaikkaan. Harjaan sen tukan kumminkin ensin siistiksi.
Sitten suljen matkalaukun. Jos käsi irtoaa mailasta, voin näppäillä jonkinlaista matkapäivitystä.
Kiitos paljon Lukijalle seurasta! Klara
Tekoälyn väläyksiä numero XLC: ”Värikkäitä kasviksia purkitettuna, valmiina säilytykseen.” On se nekku, niitähän nämä on.
Klara Saken kirjoittaa 