Hyvä Lukijani,
kiitos, jos olet siellä! Kiitos joka tapauksessa, vaikket olisikaan, mutta tappio kyllä olisi.
Touhuilen tässä suuntaan ja toiseen. Tämmäilen retkitavaroitani, varastoin talvikamppeita (pikkuhiljaa, varovasti, ettei takatalvi huomaa), laittelen puutarhakalusteita pihalle, harjaan kuistia, lenkitän koiraa, siivoilen kaappeja, tutkailen lastenleluja ja hymyän ajatusta tulevasta lapsenlapsesta!
Ajelutan patterilla toimivaa traktoria vierashuoneen lattialla koiran kauhistukseksi ja kiellän sitä ottamasta rugby-palloa lelulaatikosta: ”Se pallo on Natiaisen (nimi muutettu, heh)!” Traktori ostettiin ensimmäiselle lapsenlapselle. Ratin takana istuu bunde ja kun ukkoa painaa hatusta, hän alkaa laulaa ”Dilla-dippi dippidii-dii, hii-aa hii-aa hoo. Dippi dippi dillidiiduu, hii-aa hii-aa hoo”. Perässä on kuljetuslava (?), jossa kököttää kukko, lammas ja lehmä. Hevonen on edesmennyt. Sen hoiteli edellinen hurtta tuonpuoleiseen kymmenkunta vuotta taapäin. Kulkupeli otti hermoon sitäkin. 😀
Nimestä mieleen: Natiainen on tähän tietoon poikalapsi. Ja estä ja varjele: lupasin tehdä kastemekon, koska emme enää muista missä kaikki kastemekot ovat. ”Sillä tyypillä ei kaikki kastemekot ollu hengarissa!” 😀
Kastemekoista nousi pintaan eräs ajatus, kun Wanhaa Rouwaa käytiin katsomassa (avartavaa). On nimittäin niin, että valkoisessa paidassa ihminen otetaan kirkon jäseneksi ja valkoisessa paidassa on hän täältä kerran matkaan lähtevä. Eikö ole liikuttava yhteensattuma! Miniä, alan ihmisiä ja armoton humorisi, lisäsi tuohon: ”Vähän suuremmassa mekossa lähtee!” Rivakka, hyvä tyyppi, anoppiinsa tul… kr-öhh mikämunkurkkuunmeni.
###
Katsotaanpa seuraavaksi pakkauslistan tilannetta.
Jahas, majoitus on turvonnut useammalla kilolla, tekniikassa ja vaatehtimolla hienoista nousua, ei tilastollisesti merkitsevää.
Syy majoituksen hypertrofioitumiseen? Minäpä kerron. Älysin, ettei tavaroita voi kantaa käsissä. Tarvitaan rinkka, heh, ja sekin painaa. Mulla on hyvä rinkka, mutta se painaa parisen kiloa. Selviää maksimissaan 18 kg:n roinamäärästä, joten vessapaprille on vielä tilaa.
Totta puhuen: ruoka ei jää 1.16 kiloon. Lisäksi tulee irtosälää, esim. pyyhe. Knickerseissään tunturissa kesät talvet pikkukengissä lumisohjossa kirmaileva kevytretkeilijänuoriso pyyhkii nahkansa vaatteisiinsa, täti ei. Täti ei myöskään juoksentele lumisohjossa pikkukengissä. Sohjoaika meni jo. Ääreisverenkierto sakkaa kylmässä, eikä sympaattinen hermosto käynnisty räjähdysmäisesti kuten nuoriso-osastolla. Kädet ei enää hikoile, eikä raajat hehku. Jääkalikkana ovat aamua iltaa.
…Että ei kun valkoista paitaa sovittelemaan.
Riippumaton uusi aluspeitto on tsekattu. Malli on Cumulus Selva 600, jos joku kiinnostuu ja lämpimältä vaikuttaa. Pakasta otettuna osa naruista oli asentamatta. Se on päivän trendi, että DIY (do it yourself). Asennustyö edellytti ripustuksen osalta aivotyötä. Aatella: ihminen on käynyt Kuussakin, mutta aluspeitto ei pysy ilmassa pelkän hengen avulla. Tarvitaan älynväläys: narukuminauha pujotetaan maton pitkillä sivuilla olevista lenkeistä! Siten nyörin saa kulkemaan maton päästä päähän. Sitten vain molemmista päistä kiinnitys riippumaton naruihin. Voilá! Mensakerhon jäsenyys odottaa! (Koko Mensa-kerho on silkkaa hölynpölyä. Kannanotto.)
###
Asiasta toiseen. Mainostan Etiketti-lehteä. Lienen jo moneen kertaan mainostanutkin, mutta pakko vielä palata asiaan. Nääs, kun odottelin Talonmiestä alkoholiliikkeen edustalla, päätin piipahtaa hakemassa lehden. Ilimatteeksi saa ja hieno aviisi! En ostanut mitään. Aatella: kauppaliike, joka tekee ilmaiseksi hienoa lehteä ja toivoo, ettei asiakas ostaisi mitään, ei ainakaan kovin paljon, eikä kävisi usein. Yritäpä samaa K-kaupassa! Käsittämätön maaetu tämäkin – ehkä vain Suomessa? Ilmankos ollaan maailman onnellisin kansa!
Etiketinmukaisin kevätterveisin Klara,
…joka lähtee nyt ajamaan vuorokauden aikana 800 kilometriä ja heittää sen keskellä työpäivän. On nääs alueita, joille pääseminen olisi julkisilla kulkuvälineillä sekä liian monipolvinen että käytännössä ajallisesti mahdoton manööveri. No, jokainen onnensa valitsee toki.
Klara Saken kirjoittaa 