Pakkasta pitelee ja telttaa pukkaa

Talonmiehen hortonomiaa (kaupasta ostettuna)

Hyvä Lukijani,

mitäpä tässä tylsyyttä kummempaa. Ehkä Lukijani posket hehkuen rimpuilee kuntosalin laitteistossa tai lätkii sulkapalloa? Leipoo suvulle hapanjuurileipää? Sahaa puita? Kolaa lunta naapurin pihalta? Jäädyttää lapsenlapsille luistinrataa? Temppuilee hallissa kiipeilyseinällä?

###

Meikäläinen sai rakennekynsiflunssan* jälkitautina poskiontelotulehduksen, sinuitis maxillaris. En vaivannut julkista terveydenhuoltoa. Osaan diagnosoida ja hoitaa sen itsekin. Säästyy ajat enemmän tarvitseville, sakkiahan päivystyksissä piisaa, tietää paljon päivystävä jälkeläinen.

•viite:blogitekstini 14.12.25

Vaiva on vienyt potkua pois ja puolikuntoisena on tullut laahustettua koiralenkillä pakkasessa, jotta edes pikkuannoksen saa raitista ilmaa. Nyt pakkasjakso kyllä vähän syö naista. Ehkä Lukijani jakaa kokemuksen? Naamaa palelee, näpit on jäässä. Vain Motonetin kaksi numeroa liian suuret moottorikelkkailuun tarkoitetut kengät riittää varpaiden lämpimänä pysymiseen. Suositus niistä! Oivat pelit, kumiteräinen kalossiosa, no kiinalaista halpatuontia kyllä. Mutta katselin ruotsalaisten, metsiin ja kylmiin talvioloihin tarkoitettujen (Känga?) ronttosten hintaa huopasyylinkien kera. Viitisensataa euroa, että pannaanko pakettiin? Ei! Käsintehdyt nahkaiset kyllä ja syylingit toisesta firmasta, mutta silti. Joku roti hinnoilla sentään on. Joissakin asioissa olen aika pihi (josta tuli mieleen, että uusi teltta on tullut postin jakelupisteeseen).

Pakkaspukeutuminen edellyttää näillä kymmenillä löysää kenkää, useita villasukkakerroksia, hupullista ja mielellään karvareunaista untuvatakkia, suuria rukkasia (en osta Hestroja, kalliit) jonne mahtuu kunnon vanttuut, pari villahousukerrosta ja toppahousut päälle, ohut ja paksumpi hupullinen villapaita, leualle nouseva kauluri, villahuppujen päälle otsapanta ja ylimmäksi tupsuton pipo, jotta mahtuu hupun sisään. Ainakin nämä.

###

Koska ajankohta on mitä otollisin telttailuun* 😉 sanon pari sanaa telttaostoksesta.

Ihan pakkosauma (?) on päivittää kamppeita keveämpiin, vaikka hyllyssä on jokunen muukin teltta. Aion myydä niistä pari pois jollekin köyhälle retki-ihmiselle tai antaa Suomen Ladun paikallisosaston jäsenkäyttöön, kun sellaista näyttää olevan heillä muutenkin. Poissiirtyvien jonon teltta nro 1 on sitä mallia, että sisäteltta pystytetään ensin, sitten vasta on päällysteltan vuoro. Huomasin heti, että sadekelillä se on onneton ratkaisu. Typeryydestä sakotetaan, olis pitänyt miettiä ensin.

Toinen teltta on kallis dyneemateltta, ei sisätelttaa. Kevyt kantaa, mutta jotenkin ahdistava akvaariotunnelma ja paukkuu kovassa tuulessa äänekkäästi, huomasin tunturikeikalla. Sekin olisi ollut pääteltävissä. Tuulta kyllä kesti hyvin ja pysyi ryhdissä.

Kolmannesta teltastani en luovu. Se on ikivanha Hillebergin Akto. Erittäin hyvä ja sen sisällä koen olevani kotona, jos kohta painaakin liki pari kiloa. Siitä on nykyisin kevytversio (Enan? tms.), mutten halua luopua ehjästä luottoteltasta, joku etiäinen on, ettei niin pidä tehdä. – Tämä ajankohtaisesta aiheesta ;D

…* ja tuo oli sarkasmia. Meikäläisestä ei ole hankitelttailijaksi.

###

Onneksi on lintulauta, en malta olla toistamatta. Olen asentanut kännykkäkameralle tripodin sille mallille, että saa pikanäppäyksiä, kun tiaisporukka ryysii ruokalautaselle. Tuota sinitiaisoletetun suussa olevaa kimpaletta täytyy pyrähtää muualle jyrsimään ja palata sitten hakemaan jälkiruokaa talipallosta.

###

Näihin pieniin tervehdyksen sanoihin jätän Lukijani toivotellen sietokykyä pakkaspäiviin, jos kylmä jäytää luitaan kuten meikäläisellä nykyään. Mitä hiukan ihmettelenkin, kun vuosi vuodelta vaikuttaa kylmänherkkyys lisääntyvän. Ettei sittenkin vain johtuisi ikääntymisestä? Ei-voi-olll…

Parhain terveisin Klara von Köchel-Verzeichnis

Loppumaton lintukirja ja suolla suksimista

Hyvä Lukijani,

väijyn tietokoneen näytön takana niskat kyyryssä, sillä edessäni ikkunan alla sepelkyyhkypariskunta nauttii lintulaudalta pudonneista antimista. Pienikin liike, niin lehahtavat karkuun. Äkäisesti häätelevät pikkulintuja tiehensä isomman oikeudella.

Yksi lapsistani käy kyyhkymetsällä ja tässä olisi passipaikkaa. Omakohtaisesti en ammu eläimiä, enkä omista kuin ilmakiväärin. Sillä ammun mökilla pilkkaa, huonolla menestyksellä. Suurin osa luodeista osuu taulun kehyksiin ja kaikkinensa mua vähän vistottaa pyssyn mäjähdys. Aikanaan ei otettu armeijaan, niin tämmöiseen se johtaa. (Leikki sikseen: aseen ja armeijan kanssa ei leikitä. Eikä leiki jälkeläinenkään, vastuullinen metsämies.)

Palatakseni kyyhkysiin, niin kyllä on pulskamahainen tuo naisoletettu rva Kyyhkynen. Liekö jo synnyttänyt ja maha sen vuoksi roikkuu? On kyllä muutoin sen vertas hyvävoimaisen näköinen, ettei vaikuta olevan lapsivuoteella. Ja kun isäntänsäkin pääsi atrioimaan, niin siellä on kotosalla joko maksettu babysitter tai rouvan kurttusiipinen äiree hautomassa pienokaisia. Tai sitten on vielä niin sanotusti pullat uunissa ja viimeinen neuvolakäynti synnytystapa-arvioineen vasta tulossa takametsäin kuuseen, jossa… no jaa. Olen ehkä tänään vain touhuillut liikaa kaikenlaista ja ajatus lähtee laukalle. Laittanut vakuutusyhtiölle mummon asioista tietoa ja sen semmoista. Monenlaista lippua ja lappua iskee ristiksi lähiomaiselle, joka nyt vain sattui menettämään sukulaisensa. Eikä tämä ole ainut menetetty tälle vuodelle kuten Lukijani tietää. Paperityötä piisaa. Joten…

Esitys valtioneuvostolle ja käsiteltäväksi kuolinasian ministeriöön: Hyvä perintö- ja kuolemantapausministeri. Voitko ystävällisesti helpottaa lähiomaisille byrokratiasta tulevaa taakkaa, kun kuolemassakin on jo ihan tarpeeksi, ymmärrät mitä tarkoitan. Kiitos paljon.

###

Kurrkkkk, kriiiikkk! Tämä hyväryhtinen maestro huuteli sulavalla pellolla joku päivä taapäin. Kuvan otin: minä. Testatessani Talonmiehen kameraa, jonka luovutti meikäläiselle ”koska se on liian painava”.

Tuosta kuvassa olevasta sulavedestä tuli mieleen suo, jossa käyn keväisin viettämässä luksuspäiviä auringonkilossa. Tänä keväänä en ehtinyt, niin äkkiä kelit lämpenivät.

Mutta olikhaan viime vuonna, kun jätin auton tavanomaiselle paikalleen ja hiihtelin kauas suon äärilaitaan evästelemään ja nautiskelemaan. Siinä istuskellessa havahduin olosuhteisiin: +16 ja suo pikavauhtia muuttumassa järveksi. Ponkaisin vieterinä ylös, heitin termospullon reppuun ja läksin pikapikaa roiskimaan suon poikki takaisin autolle vesisuksityyppisellä menolla. Onneksi tiedän sen ainoan ison hetepaikan, niin selvisin uimatta perille, mitä nyt vesiliukusuksiessa kengänpohjat vähän kastui. Kaikella voi luonto yllättää kulkijan, joka ei nokkaansa pidemmälle pysähdy pohtimaan asiantiloja. Suksii vain kaikin mokomin maan ääreen uhraamatta ajatusta paluumatkalle.

###

Nousukiitoa joku vuosi taapäin Käylässä. Kuva: minun.

Linnuista puheenollen, olen joissakin lintuporukoissa havainnut linnuston tietämisen ja tuntemisen olevan joillekin kansalaisille pätemisen paikka. Että kuka tietää ja kuka bongasi purstohäippähyypykän* jossakin puskassa. Viime vuonna koiralenkillä ihmettelin aikuisten miesten rykmenttiä parveilemassa ojapuskikossa. Oli pakko mennä kysymään, mikä meininki. Sain tietää: strutsiröhmäkuippura* tai vastaava nähty sontikossa aamusella. Tyypit sitä johonkin Sirpukka-tms-tietokantaan kirjaavat havainnoksi. No, kaikenlaisella voi kilpasille heittäytyä, jos sellaiseen veri vetää. Tai toistepäin: mistäpä asiasta ihminen ei olisi keksinyt kilpailua?

*nimi muutettu

Otetaan vaikka raha, niin jopa kilpaillaan siitäkin, hyvä, ettei oteta kännykkäkuvaa ja lähetetä jonnekin tiedostoihin kisanäytteeksi (verottajalle?). Ne, joilla rahaa ei ole yhtään, eivät heittäydy kisailemaan. Heillä on muutakin mietittävää. Joskus olin aika ällistynyt, kun kampaaja alkoi selittää minulle kuinka varakkaassa parisuhteessa se toinen kampaaja on ja pyysi katsomaan ikkunasta miehen autoa, miten kallis peli kyseessä. Mitäs heikkaria se mulle kuuluu ja kiinnostaa kiviveistämöitäkin. Olin hämmentynyt. Ja alennustilan ynnä myötähäpeän tuntemuksia koin ihan innocent bystanderina, sivullisena.

###

Rouvaoletettu Kyyhkynen palasi huudeille. Vai herra? Valkoiset poletit on olkapäissä. Veivasin äkkiä puhelun metsästäjälle, joka kertoo, ettei sukupuolta voi erottaa ulkonäöstä, ikäeron korkeintaan. Nuoremmat laihempia, mikä pätee moneen muuhunkin eläinlajiin 😉 Päättelen, että vanharouva on iskenyt silmänsä nuoreen urokseen, semmoistakin näkee. Mulla on vanha lintukirja ajoilta, jolloin opiskelin vähän biologiaa. Joku maitopullo (siihen aikaan ehkä: kaljapullo?) lie kaatunut, koska hakemiston sivut ovat liimautuneet toisiinsa. Vaan löysin sepelkyyhkyn Columba palumbus (latinalla voi aina vähän ylentää itseään), eikä siinä erotella sukupuolia. Joten jäämme uskomaan metsästäjältä saamaamme tietoa.

Vai haluaako Lukijani bonuksena snobbailla toisella kotimaisella? Det är ringduva, in English: wood pigeon. Saksalaisille Ringeltauben ja ranskalaisille kannattaa mainita pigeon ramier. Näillä lähtee arvovalta lintupiireissä.

Talitintiltä terveisiä, piipahti lintulaudalla sanomassa. Virhe! Ei mikään tintti vaan talitiainen, Parus major. Mutta kuka on Parus minor, sellaista ei näy kirjassa. Käsittämätöntä, mutta Parus lugubris kannattaa mainita nähneensä. Sillä saanee respektiä, sillä se on Balkanintiainen, joita asustanee lähinnä Balkanilla tai sielläpäin, oletan. Potentiaalinen kuulija ei kuitenkaan sitä heti heittämällä tiedä, joten arvovaltatakuu tältä osin ainakin tilapäisesti.

Ei tule mitään: nyt tulivat herra ja rouva Punatulkku, os. pyrrhula pyrrhula paikalle. Nämä kuljeksii käsi kädessä. Isäntä istuu lintulaudan katolla vahdissa, kun rouva nassuttaa apetta. Aivan kuin ihmismaailmassa. Näyttää nyt olevan lintulautaravintolan pöytävaraukset lunastusvaiheessa, sen verran on ilmaliikennettä syöttölaiturilla.

###

Lukija varmaan jo huokailee, että hoh hoijaa, eikö tälle lintukirjalle tule loppua millään. Lupaan: nyt tulee, sillä laudalta roikkuu nyt orava. 😀

Taidankos siirtyä kahdelle kumirattaalle kokeilemaan onneani. Kaatuisiko yhtä lahjakkaasti kuin viime viikolla.

Näin sanoen kiitän Lukijaani kärsivällisyydestä, teidän Klara S

Itku pitkästä ilosta. Tähän päättyi myyrän taival pääsiäisenä. Nk. äkkikuolema, morbus subitum (arvaan). En osallistunut kuolemantuottamukseen, vaan menehtynyt omatoimisesti. Hellyttävä vainaja.

Aamukahviseuraa täällä

ittalanpiru iski linssiin. En pidä minkään merkkien näkymisestä, mutta olkoon nyt.

Hyvä Lukijani,

terveisiä kauniista pakkasaamusta, jossa aurinko pikkuhiljaa polttelee taivaanrantaa. Näyttääpä aika pikaisestikin kipuavan sen mitä kipuaa painuakseen taasen lämmittämään niiden poskia, jotka kulkevat rantasandaaleissa. Täällä kotomaassa Kuomat on parhaat sandaalit: ulkona on kunnolla pakkasta. Mutta kaverilta ammoisina aikoina lahjaksi saamassani kauniissa mukissa on lämmintä kahvia, auringon kuva kyljessä ja asiat kaikin puolin hyvin, toivottavasti Lukijallanikin. Kuvan kynttilät ovat edessäni. Niiden takana näkyy Talonmiehen pihapuuhun virittämät jouluvalot. Kunhan auri….

###

…nko nousee, saapuvat linnut syömäpuuhiin. Ja noiden kolmen pisteen aikana pakkasin itseni vaatteisiin, hilipasin autotallista linnunsiemeniä ja pähkinämurskaa, kipaisin täyttämään lintujen ruokavarastot, singahdin sisälle hakemaan kynttilälyhtyihin syttöä, ponkaisin takaisin pihalle lumilapion varteen ja pukkasin lumet pois koiran yöpissapolulta, joka kiertää tonttia. Sitä oli viime päivinä käyttänyt vain jänö. On piipertänyt sitä pitkin lintulaudan alusia tutkimaan. Nyt on ilo katsoa, kuinka lintuset lennähtelevät hakemaan evästä. Yönsä ovat siivekkäät pienokaiset pörhöisenä torkkuneet pakkasessa ja nyt on kiirus valoisan aikaan saada kupuun sapuskaa. Joten katsokaa taivaan lintuja, kuten wanha kirja sanoo, eivät nekään hääsää eivätkä höösää, elelevätpähän vain aikansa kuten mekin.

###

Oi maar, siitä mätkähti päähän, että Vanharouva tötterehtii palvelutalossa pienen sairaalahypyn jälkeen. Laiska tytär se vaan loistaa poissaolollaan ja kirjoittelee blogiaan. Kaipa täytyy viimeistään huomenissa piipahtaa mummoa morjenstamaan. Tuntee minut, kun hetkisen tuumailee. Tapailee ristimänimeäni koko ritirimpsussaan, makustelee ja kallistelee päätään. Sitten silmät levähtävät suurelleen ja hihkaiseen lapsuuden lempinimeni: ”Onko se XXXX!”

Wanhavaimo on kohta satavuotias, sotaorpo ja monissa liemissä keitetty. Ei ihan helpoin persoona ole ollut koskaan, eikä vieläkään. Ei anna hoitajien auttaa kuin aivan tinkapaikan tullen, vaikka tasapaino on huono ja päätä huimaa. Toistelee minulle olleensa huono äiti. Sanon, että niinkö.

Kuinka ma sanoisin hoitolaan, että älkää hyvät ihmiset nyt mittailko verenpaineitaan, ei sillä ole mitään väliä! Hänen pumppunsa on semmoisessa tilassa, ettei paineita enää saa ylös eikä alas ilman, että siitä tulee hänelle merkittäviä lisäongelmia. Kaikenlainen puuttuminen ikäisensä verenkiertoon on vaarallista. Mutta tämä aika on mekaanista ja hektistä: vanhakin kone on saatava pysymään trimmissä. Teknologia-aikakausi ei kestä vanhuutta, raihnautta eikä kuolemaa. Wroooooooom! Kaikille wrooooom! elinvuosista ja koneen kunnosta huolimatta. Vauhtia masiinaan, ylös, ulos ja lenkille!

Vastikään tekivät hoitolassa diagnostiikkaa ja mummo viuhahti terveydenhuoltoa kiertävälle radalle. Minullekin oli soitettu, mutta enhän minä hoitolan sairaanhoitajan virka-aikana pysty vastaamaan yksityispuheluihin, kun hoitelen toisten omaisia. Kaiken kukkuraksi olin useamman sadan kilometrin päässä. Sisaruksia on kyllä lähellä mummoakin, mutta eivät vastaa, jos hoitolasta soitetaan, vaikkei työnsä sitä estäisikään. Olen tykönäni miettinyt keneltä odottavat apua, jos ja kun itse joutuvat hoitolaan. Jos näin käy ennen omaa hoitolajaksoani, niin en kallista korvaanikaan. Hitonmoista. Ehkä Lukijallani on ollut samansuuntaisia kokemuksia?

###

Kas, ikään kuin joku olisi lukenut ajatukseni: sain juuri viestin päivystävältä kollegalta X, että mummon nimi on edelleen sairaalan listalla. En siis lähde autoilemaan, mutten oikein tiedä uskaltaako sinne soittaakaan, kun covid-kuormitusta huutavat kaikki sairaalat. Sitten siihen hötäkkään vielä poissaolollaan loistanut omainen soittaa ja kyselee liki satavuotiaan voinnista pyhäpäivänä. Konkluusio: en uskalla soittaa. Tiedän pitkästä kokemuksesta tilanteen, kun pahimpaan häslinkiin soittaa tytär Solsidanista ja alkaa perata muorin tilannetta pitkällä puhelulla. Ei ole ehtinyt arkena soittaa. Osastokierto jumiutuu ja koko ajan joku seisoo vieressä naputtamassa jalkaa odottaen kannanottoa jo seuraavaan asiaan. Silloin tuntuu, että tekisi mieli alkaa vain parkumaan.

###

Loppukaneetti: näköjään tekstin alkuosassa rivillä 5 lukee näin: ”asiat kaikin puoli hyvin”. 😀 Mutta niin vain päädyin madonlukujen lukemiseen. Samaan aikaan Talonmies aloittelee mökkialueen tiekunnan riitaisaksi ennakoitua kokousta. Ei helppo rasti sekään. Onneksi sain jäädä kotiin lintuja syöttämään ja kutomaan sukkaa!

Huh, pääsinpäs sittenkin onnelliseen loppuun. 🙂

Oikein hyvää huomista rakkaan kotimaan itsenäisyyden päivää!

Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas, synnyinmaa!

teidän kanssanne samaan kansaan kuuluva Klara