
Hyvä Lukijani,
väijyn tietokoneen näytön takana niskat kyyryssä, sillä edessäni ikkunan alla sepelkyyhkypariskunta nauttii lintulaudalta pudonneista antimista. Pienikin liike, niin lehahtavat karkuun. Äkäisesti häätelevät pikkulintuja tiehensä isomman oikeudella.
Yksi lapsistani käy kyyhkymetsällä ja tässä olisi passipaikkaa. Omakohtaisesti en ammu eläimiä, enkä omista kuin ilmakiväärin. Sillä ammun mökilla pilkkaa, huonolla menestyksellä. Suurin osa luodeista osuu taulun kehyksiin ja kaikkinensa mua vähän vistottaa pyssyn mäjähdys. Aikanaan ei otettu armeijaan, niin tämmöiseen se johtaa. (Leikki sikseen: aseen ja armeijan kanssa ei leikitä. Eikä leiki jälkeläinenkään, vastuullinen metsämies.)
Palatakseni kyyhkysiin, niin kyllä on pulskamahainen tuo naisoletettu rva Kyyhkynen. Liekö jo synnyttänyt ja maha sen vuoksi roikkuu? On kyllä muutoin sen vertas hyvävoimaisen näköinen, ettei vaikuta olevan lapsivuoteella. Ja kun isäntänsäkin pääsi atrioimaan, niin siellä on kotosalla joko maksettu babysitter tai rouvan kurttusiipinen äiree hautomassa pienokaisia. Tai sitten on vielä niin sanotusti pullat uunissa ja viimeinen neuvolakäynti synnytystapa-arvioineen vasta tulossa takametsäin kuuseen, jossa… no jaa. Olen ehkä tänään vain touhuillut liikaa kaikenlaista ja ajatus lähtee laukalle. Laittanut vakuutusyhtiölle mummon asioista tietoa ja sen semmoista. Monenlaista lippua ja lappua iskee ristiksi lähiomaiselle, joka nyt vain sattui menettämään sukulaisensa. Eikä tämä ole ainut menetetty tälle vuodelle kuten Lukijani tietää. Paperityötä piisaa. Joten…
Esitys valtioneuvostolle ja käsiteltäväksi kuolinasian ministeriöön: Hyvä perintö- ja kuolemantapausministeri. Voitko ystävällisesti helpottaa lähiomaisille byrokratiasta tulevaa taakkaa, kun kuolemassakin on jo ihan tarpeeksi, ymmärrät mitä tarkoitan. Kiitos paljon.
###

Tuosta kuvassa olevasta sulavedestä tuli mieleen suo, jossa käyn keväisin viettämässä luksuspäiviä auringonkilossa. Tänä keväänä en ehtinyt, niin äkkiä kelit lämpenivät.
Mutta olikhaan viime vuonna, kun jätin auton tavanomaiselle paikalleen ja hiihtelin kauas suon äärilaitaan evästelemään ja nautiskelemaan. Siinä istuskellessa havahduin olosuhteisiin: +16 ja suo pikavauhtia muuttumassa järveksi. Ponkaisin vieterinä ylös, heitin termospullon reppuun ja läksin pikapikaa roiskimaan suon poikki takaisin autolle vesisuksityyppisellä menolla. Onneksi tiedän sen ainoan ison hetepaikan, niin selvisin uimatta perille, mitä nyt vesiliukusuksiessa kengänpohjat vähän kastui. Kaikella voi luonto yllättää kulkijan, joka ei nokkaansa pidemmälle pysähdy pohtimaan asiantiloja. Suksii vain kaikin mokomin maan ääreen uhraamatta ajatusta paluumatkalle.
###

Linnuista puheenollen, olen joissakin lintuporukoissa havainnut linnuston tietämisen ja tuntemisen olevan joillekin kansalaisille pätemisen paikka. Että kuka tietää ja kuka bongasi purstohäippähyypykän* jossakin puskassa. Viime vuonna koiralenkillä ihmettelin aikuisten miesten rykmenttiä parveilemassa ojapuskikossa. Oli pakko mennä kysymään, mikä meininki. Sain tietää: strutsiröhmäkuippura* tai vastaava nähty sontikossa aamusella. Tyypit sitä johonkin Sirpukka-tms-tietokantaan kirjaavat havainnoksi. No, kaikenlaisella voi kilpasille heittäytyä, jos sellaiseen veri vetää. Tai toistepäin: mistäpä asiasta ihminen ei olisi keksinyt kilpailua?
*nimi muutettu
Otetaan vaikka raha, niin jopa kilpaillaan siitäkin, hyvä, ettei oteta kännykkäkuvaa ja lähetetä jonnekin tiedostoihin kisanäytteeksi (verottajalle?). Ne, joilla rahaa ei ole yhtään, eivät heittäydy kisailemaan. Heillä on muutakin mietittävää. Joskus olin aika ällistynyt, kun kampaaja alkoi selittää minulle kuinka varakkaassa parisuhteessa se toinen kampaaja on ja pyysi katsomaan ikkunasta miehen autoa, miten kallis peli kyseessä. Mitäs heikkaria se mulle kuuluu ja kiinnostaa kiviveistämöitäkin. Olin hämmentynyt. Ja alennustilan ynnä myötähäpeän tuntemuksia koin ihan innocent bystanderina, sivullisena.
###
Rouvaoletettu Kyyhkynen palasi huudeille. Vai herra? Valkoiset poletit on olkapäissä. Veivasin äkkiä puhelun metsästäjälle, joka kertoo, ettei sukupuolta voi erottaa ulkonäöstä, ikäeron korkeintaan. Nuoremmat laihempia, mikä pätee moneen muuhunkin eläinlajiin 😉 Päättelen, että vanharouva on iskenyt silmänsä nuoreen urokseen, semmoistakin näkee. Mulla on vanha lintukirja ajoilta, jolloin opiskelin vähän biologiaa. Joku maitopullo (siihen aikaan ehkä: kaljapullo?) lie kaatunut, koska hakemiston sivut ovat liimautuneet toisiinsa. Vaan löysin sepelkyyhkyn Columba palumbus (latinalla voi aina vähän ylentää itseään), eikä siinä erotella sukupuolia. Joten jäämme uskomaan metsästäjältä saamaamme tietoa.
Vai haluaako Lukijani bonuksena snobbailla toisella kotimaisella? Det är ringduva, in English: wood pigeon. Saksalaisille Ringeltauben ja ranskalaisille kannattaa mainita pigeon ramier. Näillä lähtee arvovalta lintupiireissä.
Talitintiltä terveisiä, piipahti lintulaudalla sanomassa. Virhe! Ei mikään tintti vaan talitiainen, Parus major. Mutta kuka on Parus minor, sellaista ei näy kirjassa. Käsittämätöntä, mutta Parus lugubris kannattaa mainita nähneensä. Sillä saanee respektiä, sillä se on Balkanintiainen, joita asustanee lähinnä Balkanilla tai sielläpäin, oletan. Potentiaalinen kuulija ei kuitenkaan sitä heti heittämällä tiedä, joten arvovaltatakuu tältä osin ainakin tilapäisesti.
Ei tule mitään: nyt tulivat herra ja rouva Punatulkku, os. pyrrhula pyrrhula paikalle. Nämä kuljeksii käsi kädessä. Isäntä istuu lintulaudan katolla vahdissa, kun rouva nassuttaa apetta. Aivan kuin ihmismaailmassa. Näyttää nyt olevan lintulautaravintolan pöytävaraukset lunastusvaiheessa, sen verran on ilmaliikennettä syöttölaiturilla.
###
Lukija varmaan jo huokailee, että hoh hoijaa, eikö tälle lintukirjalle tule loppua millään. Lupaan: nyt tulee, sillä laudalta roikkuu nyt orava. 😀
Taidankos siirtyä kahdelle kumirattaalle kokeilemaan onneani. Kaatuisiko yhtä lahjakkaasti kuin viime viikolla.
Näin sanoen kiitän Lukijaani kärsivällisyydestä, teidän Klara S
