Hyvä Lukijani,
kotiuduttiin Lapista Talonmiehen hypriidikaaralla pienten viritysten jälkeen. Oli päätetty lähteä aamukahvilta, mutta Strömsössähän me ei oltu. Jo herätessä kävi epäilys, kun ulkolämpötilan digimittari oli asystolessa, pelkkä viiva ruudussa. Osuin oikeaan: Talonmiehen kärryn webasto ei toiminut, eikä moottorikaan käynnistynyt.
Soitto Lapin nopeimmalle hinaus- ja käynnistysveikkoselle, joka sattuikin olemaan jo lähistöllä ja antoi buusterilla tyhjentyneeseen käynnistysakkuun virtaa. Kertoi pakkasta olleen varhaisaamusta -34.
###
Ehkä Lukijakin sattui vastikään Hesarista lukemaan sähköautoilusta Hangosta Nuorgamiin. Täyssähkökärryt ei ole pohjoisen pelejä, vaikka ainakin Rovaniemellä niitä jotkut ostelee. Pikalaturiin Rollossa kuitenkin pääsee toisin kuin vaikka Kaamasessa tai Tulppiossa. Hybridissähän on onneksi bensamoottorikin. Kunhan käynnistyy, niin eteenpäin pääsee.
Kuten Lukijani tietää, niin meikäläinen autofriikki satsasi juuri uuteen kärryyn, pitkää matkaa kun ajelen. Ensi viikolla tulee tuhatkunta kilometriä ajeltua. Täyssähköllä en tee mitään, kun ajelen pitkin metsiä ja erämaaseutuja vapaalla ollessani. Jo pelkkä rengasrikko autiotupamökiltä lähtiessä teki kesänä muutamana kotimatkasta liki vuorokauden pituisen. Uskokoon ken haluaa, mutta vannon, että totta on. Millään täyssähköllä ei niille selkosille lähdetä, se on selvä. Renkaatkin voi nykyautoissa jo olla haaste.
###
Hiihtelin tuossa liukusuksilla upeassa pakkaskelissä Suomineidon yläosassa. Taisi olla -26. Sää on tunnetusti (kuulemma) vain pukeutumiskysymys. Ikääntyessä kuitenkin ääreisverenkiertokin muuttuu kankeammaksi ja vaatetta saa lisäillä. Kotinurkilla on nyt -20. Kun alkuillasta tein hiihtolenkin, niin viimeinen kilometri meni pipo putkella eeromäntyrantana, sillä monoissa varpaat huusi hoosiannaa. Jotkut mononpäälliset täytyy hommata.
###
Kesä käy jo mielessä ja tulevat retket. Suunnitteilla on vanhan melontakaverin kanssa erämaareissu. Palaveerataan sen tiimoilta, kun saan V:n hautaan ja hän äitinsä taivasmatkalle. Olen tänään jo kyennyt soittamaan hautajaisiin kaavailemani kappaleen itkemättä. Jospa kykenisin siihen kappelissakin, jossa on hyvä akustiikka. Liikaa ei itseltään kuitenkaan kannata vaatia, jos tuntuu, ettei selviä. Hyvinkin voi niin käydä.
Tuon erämaareissun ajattelu tuo iloa. Reissu olisi yksin kulkemista turvallisempi, kun melontakaveri on luottosuunnistaja. Melontareissuilla on ollut nokka kiinni kartassa siinä, missä meikäläinen olisi sumeilematta lapsenomaisella riemulla melonut järvi-Suomen vesiä ristiin rastiin löytämättä koskaan perille 😀 No, kerran onnistuin päihittämään hänet järjen äänellä. Silloin jouduttiin kesken kaiken pariksi päiväksi tuttavan mökkiin myrskyltä turvaan. Melontakaveri lähti toisena aamuna nyssäköineen uhmakkaasti rantaan, että minä ainakin lähden nyt! Taisteli kuivapussit käsissä myrskytuulessa kotvan kuluttua takaisin mökkiin todeten: ”Kävin vaan vetämässä veneen korkeammalle.” Lekoteltiin vanhoja lehtiä lueskellen seuraavaan päivään mökin parvella makuupusseissa ja odoteltiin kelin rauhoittumista.
###
Sain mielestäni hienon kuvan kirjasta, jota rakastan: Amos Ozin elämänkerta. Nautiskelen sen hienoista viisauksista. Kirja on pokkarinakin paksu ja merkattavia paikkoja paljon, jotta ne myöhemmin muistaa. Yhdet merkit jo on aiemmalta lukukerralta.
###
Taidan vilkuttaa kynttilöiden keskeltä hyllyn päältä katsovalle V:lle hyvät yöt ja siirtyä vielä hetkeksi tutkimaan karttoja kesä pikkuruisena ajatuskuplana oikean korvan takana. Sieltä se ajatus hiipii kohti silmäterää, työntää esiin kajakin keulaa ja melan lapaa, rinkan viilekettä ja polkukenkiä, telttaa ja riippumattoa. Ehkä mailanvarsikin heilahtaa. Toivon Lukijan sulkevan silmänsä, hierovan oikean korvan takustaa ja kuulostelevan, mitä kesävermettä alkaa hahmottua verkkokalvolle. Lämmin rantavesi, hiekka, veden liplatus? Kumiankka, jota aallokko heittelee matalassa rantavedessä edestakaisin? Lokkien kirkuna, uudet perunat ja sipuli-voikastike?
Näihin puheisiin, Klara
Ps. en ole itkenyt tänään, vaikka lähellä oli, kun puheeksi tuli ovikello, jonka toiminnassa on ollut häiriötä. Kysyin Talonmieheltä, onko kokeillut toimiiko ovikello. ”Toimi se ainakin kun V kävi tuomassa joululahjat, niin silloin toimi.” Minä naurahdin, että ai niinpä toimikin! Ja siinä samassa yhtäkkiä muistin, ettei V:tä enää ole. Ei enää ikinä. Ei missään. Ei koskaan. (No, nyt näköjään sitten voi vähän itkeä, että päivän itkukiintiö tulee hoidetuksi. En jaksaisi enää surra, mutta minkäs tälle tekee. Läpikäytävä on, ei auta, ei auta. Hautajaisvaatteet katsoin tänään.)
Klara Saken kirjoittaa 