Hyvä Lukijani,

istahdan työpöydän ääreen katkaistaakseni kierteen, johon jouduin heti aamusta. Mutta ennen kuin selvennän asiaintilaa, kerron eilisestä, jolloin haaviin jäi yo. hanhikuva.

Vietin nimittäin seitsemän tuntia laatuaikaa Koiran kanssa metsissä, harjupoluilla ja suon reunamilla. Nähtiin tutkimassa kaatumassa olevien autiotalojen pihapiirejä ja junarataa, jota maastosyistä yliteltiin useammasta kohdasta. Noilla etäisillä pätkillä junat huitelevat sataakuuttakymppiä. Mistäkö tiedän? No Julia-junajärjestelmästä, josta näkee, missä ja millä nopeudella mikin juna nyt kulkee ja miksi ovat myöhässä, jos ovat.

Säännöllisenä VR-kyytiläisenä katson joka reissulla Juliasta missä kohtaa juna on tulossa. Vapaa-ajan ratahyppelijänä tutkailen karttaa toisesta näkökulmasta: tohtiiko rataa ylittää. Havaintojeni mukaan Julian kartta pitää ”kutakuinkin” paikkansa. Sehän elämässä keskimäärin riittää hengissä pysymiseen, eikö totta. Vain jokunen tavarajuna on saattanut yllättää nurkan takaa, muttei koskaan niin, etten olisi ajoissa älynnyt pysyä loitompana. (Lukija nokkelana pystyy sen myös päättelemäänkin. :D)

Paljastan sen verran, että asun aika lähellä rataa, joten lenkit saattavat ehkä tavanomaista kulkijaa useammin johtaa laittomiin ylityksiin. No, puolieläkeläinenhan nopeasti kipaisee kiskojen yli, mutta säästää toki myös kernaasti ruhonsa ratakiskoleikkurilta. Lopputuloksen olen nähnyt, sama soosi ei itseä kyllä, sanonko että tippaakaan, kiinnosta. – Summa summarum: hieno päivä luonnossa Koiran kanssa! Kevätaikakin on niin upeaa!

###

Mutta tähän päivään mennäkseni koira päätti klo 5.15, että on nousun aika. Taipuu kyllä käskystä koriasti takaisin pedilleen, mutta itse aina sen verran virkistyy, ettei auta kuin nousta ja lähteä aamulenkille. Aamun raikkaus aina palkitsee nousemisen vaivan!

Aamusta sitten lähti rullaamaan nk. Pirulle Pikkusormi-gate. Siis se, kun ensin aamuauringossa huomaa koirankarvoja lattialla. Hakee lattiaharjan, harjaa samalla portaat. Etenee lattiatilan raivaamiseen robotti-imuria varten ja avustaa robotti-imuria luutuamalla pari paikka, jonne se ei pääse. Ajautuu luutujen pesuun ja pesukoneen huoltoon. Piipahtaa roskakatoksessa, havaitsee kuivia lehtiä välikössä, tarttuu katuharjaan, mutta tuuli riepottaa lehtiä takaisin sitä mukaa, kun harja heilahtaa. Päätyy sisälle aamukahvin keittoon, havaitsee Teuvon lähtevän töihinsä. Kokee huonoa omatuntoa: Teuvo-rukka joutuu töihin ja minä täällä vain laiskottelen, miksen ole töissä?! Muistaa sitten olevansa periaatteessa ja Kevankin mielestä eläkkeellä.

Aamukahvin, aamun lehtien ja YLE-uutisvirran tutkailua, josta kipaisu autolle ja kaupalle hakemaan upouutta riippumattoa postista. Takaisin kotiin, aiemmin ulosvietyjen mattojen tamppaus, matot sisään. Sitten työhuoneesta viime viikolla tuolille jääneiden makuuksien palautus vaatehuoneeseen (hoidossa olleen lapsenlapsen takia olin yöt evakossa työhuoneen lattialla). Täkit ja tyynyt vaatehuoneen ylähyllylle, jossa on melkoinen sotku, järjestelyä. Talvitakit pistävät silmään alatangosta, niiden nosto talon aiemmin omistaneen säntillisen insinöörin virittämälle ylätangolle, jolloin silmä bongaa hyllyltä puolityhjät Ikean säilytyslaatikot, niiden sisältöjen levitys lattialle ja kasaus kompaktimpaan settiin. (En edes uskalla sanoa, että kuuntelin samalla podcastia.) Sitten koira päivälenkille, jolta palatessa havaitsee vastikään pestyn auton takaikkunan likaantuneen maantiekuraan. Koira sisään, ruokakuppi kuonon eteen, paluu pihalle pesusangon kanssa autoa jynssäämään. Ja sen jälkeen… ja niin edelleen.

Että no huh huh ja kiitos Lukijalleni, että tällä mieluisalla alibilla saatan istahtaa työhuoneen akkunan ääreen paikalleni ja suojautua vaikkapa henkilövahingoilta. Sille on riskinsä, mikä eilen kävi ilmi. Kun takana oli monituntinen lenkki, selässä rinkka ja vyötäröllä kiinni iso, tuon tuosta nykäisevä koira, tuli selkäsärkyä. Kotona asetuin venyttelemään eli selälleni jumppapallon päälle. Se osoittautui paitsi hyödyttömäksi myös ajattelemattomaksi, kun jumppapallon tasapainopiste äkkiarvaamatta kääntyi pääpuolelle, eikä mitään ollut tehtävissä. Pallo nääs kierähti eteenpäin ja rysähdin pää edellä kaapinoveen. No, kovia on koettu ennenkin ja aivokudos vain ehkä hiukan heilahti kuin viili purkissaan. En kuitenkaan voi suositella tätä liikettä kenellekään. (nyt naurattaa)

###

Ruokauutisia. Syystä, jota en keksi, harrastan kasvismakkaroiden maistelua. Makuun alkaa tottua, suorastaa koukuttua! Nyt oli tämmöinen koeponnistettavana (ks. kuva) ja siitä pari havaintoa.

Pannulla paistettuna ei hullumpaa, oikeastaan menee kärkikastiin. Mikrossa lopputulos ei ollut kaksinen, konsistenssi ei pitänyt siinä muodossa. Ja dijon-sinappi kuuluu asiaan tottakai.

Viime kuussa ruotsalaisten kanssa pelireissulla huolestuivat he voileipätilauksestani pelikentän ravintolassa: ”Du har beställt sandwitchen som innehåller dijonsenap. Har du smakat på det?” Katsoin ylimielisesti ja sanoin, jotta hah! Mehän syödään Suomessa dizoonsinappia joka hemmetin päivä! Tiesin, että osaavat tulkita huumoriksi ja räjähtivätkin kyllä nauramaan. Koko reissun ajan leukailtiin kansallisuuksistamme. Taisin jo aiemmin mainita tavanneeni myös kaksi islantilaista, joista etenkin toinen osasi yllättäen ruotsia, mitä ihmettelin. Mutta niin hänkin: suomalainen puhuu ruotsia 😀 Eläköön ruotsinkieli Suomessa, sillä siitä on ollut monesti hyötyä. Joka paikassa aina vaan pitäisi olla englanti ja englanti, on niitä herraparatkoon Gott Sei Dank muitakin kieliä maailmassa. Se korostuu etenkin nyt, kun pohjoismaalaisuus on noussut arvoon arvaamattomaan – sattuneesta syystä. Ja englantia puhuvan erään kansan hallinto on alkanut arveluttaa.

###

Men nu är det dags, että nyt on aika päästää Lukijani huilaamaan, kuunnella hetki mustarastaan laulua (kuuluu ikkunasta) ja viedä Koira iltalenkille. Pari punkkia poistin sen silmäkulmasta, muutoin on viihtynyt lähinnä omissa oloissaan lepoasennossa. Mutta singahtaa kyllä oitis eteiseen, jos huomaa minun liikkuvan sinnepäin. Sapuskaahan se tietää, kun lenkki on heitetty!

Hyvää viikonvaihdetta ja varokaa junia! t. Klara von S.