Ranskalaisia, suomalaisia ja merisuolan tuoksua

Erinomaista porkkanakakkua, tuo toinen kaakku ei niin erikoista.

Hyvä Lukijani,

istun lounaan jälkeen kahvilla ravintolan terassilla. Takavasemmalla on ranskalaisseurue syömässä. Pöytä notkuu viinipulloja, kukaan ei ole juovuksissa, mutta puheenparsi innostunutta. Puhuvat toistensa päälle, ääniala soljuu parin oktaavin alueella ja juttua piisaa. Olen lukenut lyhyen ranskan ja aina ilahdun, kun joku sana sieltä täältä aukeaa. Kuuntelen nytkin toisella korvalla sanojaan bongaillen. Maintenant = nyt, alors = noniin ja toujours = tänään. Näitä sieltä sinkoilee. Mutta huomioidaanpa ”No niin”! Kesällä tapaamani hollantilaiset kertoivat opiskelevansa suomea. Kertoivat, että pitkälle pääsee jo osaamalla sanoa ”no niin”. 😄

Istutan mielikuvissani pöydän ääreen eilisiltaisen suomalaisseuran, jota yhteistä ruokaluhetkeä ei samana päivänäkään voi ranskalaisten sosiaaliseen tilanteeseen rinnastaa. Eilisiltana porukassa oli pari pk-seutulaista, jotka lähinnä pitivät puhetta. Eli keskustelivat pk-seudun kentistä, välinemyymälöistä ja parhaista kulkureiteistä kentille. Toinen oli hyvässä hutikassa ja juoma maistui. Meitä böndelän pallinaamoja oli enemmistö, muttei kovaääniseen japatukseen ollut meillä mitään sanottavaa. Paitsi jaa – kysyin, mikä se ”Struippa” on (nimi muutettu), josta kovin pitkään keskustelivat. Selvisi: paikallisen pelikentän puhekielinen nimitys. Hyvä tarkennus. Ei sekoitettu valintamyymälään tai yökerhoon. Mutta faktisen nimen tietäminenkään ei antanut eväitä enempään osallistumiseen.

Me böndeläiset muodostettiin lopulta oma juttukunta kysellen kuulumisia kunkin kotipaikkakunnalta. Yksi oli kotoisin läheltä meikäläisten entistä asuinpaikkaa, yhdet pelasivat sukulaiseni kesämökkipaikkakunnalla ja siitä muodostui erillinen pienseurue. En osaa sanoa mistä syystä pk-seudun ihmisten… jaa osaanpa! Pk-seudun ihmisten kanssa on vaikea keskustella siksi, että maantieteellinen kokemuspiiri on niin erilainen. Toki aina voi keskustella tavarasta: mitä ostit, mitä ostat, millaiset mailat, missä kävit viimeksi pelireissulla, minne seuraavaksi, mitä suosittelet ja sitä rataa. Aika vaaratonta (hyvä juttu), aika pinnallista (väsyttävää).

###

Tänään jäin pois peleistä kuten useimmiten teenkin siinä vaiheessa, kun lyönti menee halkojen hakkaamiseksi ja ruho muuttuu rautakangeksi.

En senkään vuoksi näe järkeväksi hakata palloa helteessä päivästä toiseen, kun muutakin tarjottavaa on aina. Kuten esimerkiksi kuljeskella aatoksissaaan ympärille katselemassa, tervehtiä satunnaisia vastaantulijoita, ajautua sattumalta pienelle yhteiselle kävelypätkälle paikallisen koiranulkoiluttajan ja suloisen villakoiran kanssa, auttaa saksalaispariskuntaa saamaan yhteiskuva, seurata tennisharkkoja ja etsiä geokätköjä oliivitarhojen lähistöltä. Ja nyt sitten kirsikkana kakussa kirjoitella Lukijalleni tuulahdus Välimeren tunnelmaa.

Vaihdoin paikkaa auringon alettua terassilla polttaa naamaa. Istun varjossa lepotuolin syrjällä ympärilläni noin sata tyhjää aurinkotuolia. Ihmiset on paenneet auringon puolelle tiristämään lihojaan. Mikäs tässä on yksin kuunnellessa läheisen taatelipalmun taiturilaulajaa. Tumma pienehkö lintu, kurkussa ja vatsassa valkeaa. Sopii satakieleksi äänen ja puvustuksen perusteella.

Joka ilta jutellaan Talonmiehen kanssa lapsenlapsesta, hänen oivalluksistaan ja vinkeistään. Ikävöidään! (Lapsenlaps kuulemma odottaa myös meidän näkemistä. Tarkennuksena oli, että uuden auton näkemistä siis. 😁)

Nähtyäni hlläolevan lapsen merenrannalla olin pakotettu kuvanottoon. Laps on lapsenlapsemme ikäinen ja ajattelin hänen, missä maassa sitten ikinä eleleekään, elävän maailman kronologiakellosta saman jakson kuin lapsenlapsi. Siis sen, jota me emme koskaan tule näkemään. Liitän kuvan kautta Suojelusenkelin tämän tuntemattomaksi jääneen lapsen perään.

###

Ja juuri Suojelusenkelitoimistolta saamani viestin mukaan suojelukortistossa on vielä tyhjiä kortteja jaossa, joten tässä maailmantilanteessa varaan niistä erilliskappaleen Lukijallenikin.

Siunattua* pyhäpäivää Lukijalleni (kai nyt on sunnuntai?)!

Toivoo Klara

Soppakauhalla sohimista ja rinkkapainintaa

All kinds of everything-tyyppinen experimental kitchen

Hyvä Lukijani,

onko vierahia tulossa? Puskeeko viestimiin, että iltasella olisi käyntiä teilläpäin? Syntyykö jostain omituisesta syystä vaikutelma, että ovesta kohta tursuaa pataljoona ruokavieraita? Ei hätää! Kaikkeen on aina ratkaisu, hyvä tahi huono.

Tässä tapauksessa joku aivokurkiaisen (olikohan, että corpus callosum?) takainen vinkaus toi päähäni viestin pikaisesta ruoanlaitosta. Ainakin työmies tulisi syömään jälkeläistään kotiin hakiessa.

Niinpä vedenkeittimeen vesi kiehumaan (nopeuttaa prosessia), siitä vesi kattilaan, jonne hujautetaan paketillinen makaronia, keitetään. Säntäys pakastimelle, ovi repaistaa auki ennen kuin pienokainen, juuri ryömimään oppinut, pujahtaa alimpaan lokeroon. Kauhotaan kananjauhelihapaketti, chiliä, paprikaa, pakastelokeroon hieman alleen pissinyt, pakastettu valkoviininjämä – ainakin nämä. Lapsi pois pakastimesta ja kaahaus hellan ääreen. Kanat pannuun, samoin muu roipe, kasa aurinkotomaattia öljyineen, fetajuusto murustettuna, maustehyllyltä sitä sun tätä ja valkoviini: riitaantuuko yrmeän chilin kanssa.

Lapsi lonkalle roikkumaan, makaroni (nyk. pasta) lävikköön. Lapsi syöttötuoliin, Piltit perään kahdesta purkista, maitoakin. Laps lattialle, paluu hellalle, uunipannun öljytys, koko läjä uunipannuun, kananmunaa, kahvimaitoa ja uuniin. Laps lattialle, raahautuu uunille ihmettelemään, tarkistetaan, ettei pikkukäsi pala. (Hyvä, kun uunin lasi on suojattu nykyään.)

Lopputulos: hyvää tuli, vaan ei syöjiä. Työmies meni töistä kuntoilemaan, laps läksi äitinsä mukaan ja ruoka jäi käsiin. Siis kuivuri esiin, kippaus sinne ja loput Talonmiehen ja omalle lautaselle. Sen pituinen se. Kuivatun ruoan ennallistan ja syön retkellä. – Ohje: kaivele kaapeista mitä sattuu, lyö pannuun ja siitä uuniin ja son siinä. Anoppi ällistyy: mitä taituruutta, mitä gurmettia! (Oma anoppini tosin ehti kuolla liki sata vuotta gurmettia odotellessaan.)

###

Valikoin tähän tämmöisen polkukuvan viime kesältä, kun aihe on nyt ajankohtainen. Polun paikkaa en muista. Suomesta kumminkin 🙂

Polkuhommia. Olen koko päivän ollut taas dissaamani harrasteen äärellä eli säätänyt tavaraa rinkkaan sommitellen sen kaikilla eri variaatioilla ja päätyen aina samaan. Se on: hienosti mahtuu, kertakaikkiaan! Rinkka on täynnä, ei hikikään! Enää puuttuvat vain pikkuseikat kuten teltta, ruoat ja kumisaappaat. Ehkä laitan saappaat jalkaan satoi tai paistoi. Ruokakaan ei paina paljon mitään (vino hymy), eikä litistettynä vie tilaakaan (edelleen vino hymy).

Tausta: ostettiin tulevan kesän erämaavaelluskaverin kanssa kevytrinkat. ULA ja Gossamer Gear. Ne ei paina paljon pskaakaan, eikä niihin mahdu paljon pskaakaan. Eikä voi ottaakaan, kun painoraja (18 kg) tulee vastaan. Me melojina ei olla pienissä syväyksissä totuttu kulkemaan, mutta yritetään nyt harjoitella. Siis jättämään pois teltan ja ruoat. 😉

No, teen nyt koeponnistuksen jonnekin kansallispuistoon, jonne kaasutan huomenna. Äitienpäiväkö? Kyllä vaan, huomenna on tottakai. Ja äidit saavat silloin kahvit sänkyyn, vai? Sitäkö Lukijani oli juuri sanomassa? Eipä sentään, Lukijaiseni! Äitienpäivänä mennään maastoon rinnat pullistellen ja täyteen pakatut, ruoattomat ja majoituksettomat rinkat selässä. 😉

Oikein ällistyin, kun suffrageteista suffragetein (onko siinä kaksi äffää kuten Suffelissa?), siis naisasianainen, lähetti viestimellä asiapitoista asiaa lisäten loppuun ”hyvää äitienpäivää!” – ja oikein huutomerkin kanssa. Ei toudellakaan kuulu huutomerkit tyyliinsä, eikä oikein äidin roolissa patsastelukaan, sanoisin. Ehkä huomaamattani pehmenee iän myötä? Hänkö se ylimpänä mammana äitienpäivää viettää! Eikö äitienpäivä juuri ole ylistämällä alistamisen vuosipäivä, kysyn minä, juuri äitinsä menettänyt orpopiru. Tuo oli sarkasmia tietysti. Mutta wanha äitini ei ollut äitienpäivän kanssa flirttailija, eikä omena ole kauas pudonnut. (Äidin tuhkauslasku tuli juuri. Äiti on nyt lopullisesti maaksi tullut. Siunattu maa ottaa syliinsä äidit, nuo jo matkasta uupuneet.)

Älköön Lukijani provokaatioistani olko millänsäkään! Kyllä olen ottanut pikkukätösin tehdyt kortit aikanaan vastaan ja koittanut käyttäytyä. Mutta nyt on ne vuoskymmenet kyseessä, jolloin äitikulta vetää mutkat suoriksi, kaasuttaa suoralla ja huudattaa miseliinejä. Omat pienokaiset ovat jo äitienpäiväkorttinsa aikanaan askarrelleet ja suukkonsa antaneet. Ja antavat vieläkin, kunhan taas kokoonnutaan. Yhtenä vuonna jälkeläinen laittoi puolustusvoimain alaisesta toimestaan kaukaa ulkomailta itsestään kuvan. Hällä oli käsissään kyltti, jossa luki: ”Hyvää äitienpäivää, äiti!” Se kuva on mulla tallessa. Sydämessä.

Olkoon onni kanssasi, olitpa äiti tai äidin lapsi!

Laitan jonkun rivin luontoretkeltäni, jos luontoäiti suo energiaa telttaan asti. Kuvia varmaan ainakin otan.

Lukijaa tervehtien Klara, siunatusta kotimaasta

Ps. Talonmies sai kunnon hengitystieviruksen matkalta. Ja jos oikein arvaan, niin tulovaiheen koneista tai kentillä ihmismassoissa pyöriessä. Havainto: kaikkien maiden kansalaisia ei ole opetettu aivastamaan lähimmäiset huomioiden. Että hät-siiiih vaan. Valehtelematta olen vähintään joka toisella lentoreissukerralla sairastunut. Tätä reissua edeltänyt reissu kaatoi petiin jo lomakohteessa maskista huolimatta. Tuolloin osa lentoyhtiöistä edellytti maskin käyttöä. Tässäkin syy, etten kovana matkustelijana enää mielelläni liiku ilmateitse. Ilmastojuttuhan on aina hyvä mainita, jotta saa hyvän ihmisen leiman, mutta muitakin syitä on.

Yön yli haudutettu ruishiutalepuuro + puolukoita + sähkövispilätuunaus. Suositukset. Kukat on ulkomailta.

Matkapäiväkirja. Rotkoissa roikkujalla savea anturoissa.

Hyvä Lukijani,

skippasin tänäänkin pelit viettääkseni aikaa omissa oloissani ja antaakseni Osmo Soininvaaran kirjalle aikaa rantoja kuljeskellessa. Olen vuoskausia seuraillut Osmon kommentointia mediassa ja Tuiterissa eli tvitterissä siis. Vältän käyttämästä tuon äksäksi muuttuneen someroska-alustan oikeaa nimeä tekstissäni. Pysyn siten hakukoneilta suojassa siltä osin.

###

Kuljeskelin rantajyrkänteillä miettien, kuinka päästä alas rantakaistaleelle. Löysin myrskyveden kaluaman rotkon ja matelin sitä pitkin alas soimaten luontoani. Että eikö tähän temppuiluun hyvän tähden koskaan tule perälautaa! Muistin wanhaa emäntää: äiree oli kova tyttö kulkemaan omia polkujaan. Manaili viimeiset vuotensa huonoa muistiaan ja toisteli: ”toivottavasti tämä ei ole geeneissä”. Jotakin tuntuisi geeneissä olevan, meinaan kun tulee roikutuksi kaiken maailman kummissa paikoissa seikkailemassa.

R.I.P. wanha emäntä, pidämme tyttären kansaa pioneerihenkeä yllä. Epäilen, että henkensä saapui nyt juuri paikalle varpusen hahmossa tuohon viereen. Havaitsi tekstini ja lupauksen pitää geenistöä yllä. Tytärkin istuu juuri Madridin koneessa, eikä ole kauas pudonnut geenistö hänenkään kohdalla.

###

Tein ihan itte, Lukijalleni. Lopulta aallot voimistuivat niin, että kengät kastui materiaalihankinnoissa, kun toinen toistaan hienompia kiviä osui näkökenttään. Mutta kengät kyllä kuivuu auringossa.

Rotkoroikunnasta ja takaisin ylös möyrimisestä oli aika siirtyä lounastamaan. Kattelin listaa, että mitähän tästä… ja päädyin Tuna Mortali (nimi muutettu) tms. ateriaan. Sisällöstä ei täyttä varmuutta ollut, mutta aattelin, ettei liene myrkkyä kummempaa. Tunahan on tuttu sana, sitä on säilykepurkissakin. 😉

Lautasen nähtyäni piti pari kertaa nielaista. Ihan ei kutsuvalta näyttänyt tuo puoliraaka kala, mutta rohkea rotan syö. Ja syödäänhän me graavilohtakin, tarjoilijatyttökin niin ystävällinen (jätin tippiä). Silmät kiinni piti kuitenkin kalaosuus niellä, jonkinlainen navetantakusen maku kulki mukana. 🤢 Rucola vähän korjasi yleisvaikutelmaa ja olihan siinä mikrotomilla leikattua retiisiäkin. Mangojäätelöä ja cofi amerikaano sitten vaan päättämään ateriaa.

###

Ruokatilauksista tulee toisinaan väistämättä mieleen yksi Amerikan työmatka. Siinä asetelma oli sellainen, että skippasin illallisen saadakseni hetken olla aatoksissani. Nälkä tuli ja oli aika tilata huonepalvelusta ruokaa. Kattelin listaa, että pizzaa jos ottaisi. Ei kun luuri käteen ja tilaamaan. Huonepalvelu suolsi erilaisia mittayksiköitä tulemaan, että näinkö monta unssia vai näinkö paljon. Arvelin ottaa varalta sen suurimman unssimäärän, kun nälkä kurni ja halusin poissulkea jonkun minipizzapalan.

Hetken perästä oveen koputettiin. Jose Felizianon näköinen poika kantoi uunipellin kokoista laatikkoa olkapäällään, laski sen pöydälle, availi laatikon ja kysyi, mistä maasta olen kotoisin. Kiittelin rieskan kuskaamisesta, painoin oven takanaan kiinni ja käännyin katsomaan pöydällä olevaa pizzaa. Hemmetti: amerikkalainen malli perhepizzasta neljälle satakiloiselle lapselle. Söin siitä noin kahdeskymmenesosan ja sujautin sen alustoineen oven ulkopuolelle käytävään. Take home message: tarkista aina etukäteen mittayksiköt. -Kyllä mä nauroinmakeasti ittekseni omaa pöljyyttäni ja nauran vieläkin. 🙂 Elämä on sitten hassua!

###

Yläpritsillä siian tyyppinen suomuliitäjä. Jäiden päällä sitruunapeitteeseen pukeutuneena kengänpohja eli sole eli meriantura. Hyvää oli.

Harrastuslajista vielä sananen, jos Lukijalleni sopii. Sanassa mainitaan moniosaajat, kaikentietäjät ja synnynnäiset lahjakkuudet ja se sanoo näin: porukassa on aina besserwissereitä, lajissa kuin lajissa. Se eläintyyppi on homo sapiens, nimenomaan sapiens, joka on tuleva kertomaan oikeat säädöt, olipa kyseessä perämoottori, shakkipelinappulat, pesäpallosäännöt, kalaruokalajit – kaikki käy. Näissä merkeissä olin pakotettu konsultoimaan eilisestä tapahtumasarjasta vanhaa ystävää nettiteitse. Hän on kokenut harrastuslajinsa edustaja noin seiskytluvulta saakka, edelleen innokas. Hän vastasi tähän tapaan:

”Moniosaajat ja besserwisserit ovat pelitilanteissa toisesta universumista. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole keinoja, joilla heihin saisimme yhteyttä. Ainut suojautumiskeino on käyttää korvatulppia.”

No, olen ylpeä itsestäni. Kykenin päälle kaatuneessa tilanteessa pysyttelemään kuosissani. Nämä on myös hetkiä, jolloinka voi kasvaa ihmisenä. Sivistyshän on sietokykyä, lempisanontojen kärkikastia meikäläisellä. Siihen kun vielä pystyisi kaikissa tilanteissa. Nyt pystyin. Lukijani varmaan miettii omalla kohdallaan, mikä oli viimeisin tilanne, josta palkitsee itsensä sivistyneen käyttäytymisen ruusukkeella.

Ruusuke Lukijalleni täältä etelämpää, Klaralta