Rosollia, robotti-imureita ja kristallipallon ennustuksia

Joku maistoi kiellettyä styroksista hedelmää ulko-oven joulukranssista.

Hyvä Lukijani,

mitä sydämellisimmät uuden vuoden toivotukset ja potku perälautaan, että ensi vuosi toisi sinulle onnea ja iloa mihin ikinä ryhdytkään!

Minäpä kurkkaan kristallipallooni. ”Kerro oi kirkassilmä: mitä vuosi 2026 tuo tullessaan?” Pallosta kuuluu voimistuvaa rätinää ja se sinkoaa sähköisiä välähdyksiä. (Saman aikaan vieressäni matolla alkaa koira haukkua illan ensimmäistä rakettia. Kello on 17.57.)

Kristallipallo jatkaa: ”Vuonna 2026 Orpo tulee esiintymään televisiossa, joku ministeri syyttää Marinin hallitusta, jonka ex-ministeri syyttää Sipilää jne jne kunnes törmätään Kekkosen hallitukseen ja kuoro vaikenee.

Kristallipallo lupaa: ”Kaapeleita tulee katkeamaan, tarkkaa tutkintaa tullaan tekemään ja päättämään, ettei ketään syytellä vaikkolis kaapelinpätkä kädessä. Toisia ei nimittäin saa syytellä eikä osoitella sormella, se on rumaa, koska ollaan oikeusvaltiossa. Lisäksi sen katsotaan loukkaavan kaapelikuskin oikeuksia, joten korvauksia maksetaan kaiken varalta. Laki aina heikomman puolella täälläpäin ja ankkurinraahaajat kertovat niin olevan kotimaissaankin. Uskomme heitä, sillä ihmisiä ei saa epäillä.”

Ennustukset jatkuvat. Saan tietää: joku tulee kaahaamaan autollaan tuonpuoleiseen, joku katoaa jäihin, jossakin ammutaan omaan jalkaan. Mutta lääkärit sen kun vetää lonkkaa sairaalalla, nostaa kovaa palkkaa. Nähdään, että ilmaan nousee paarmoja ja itikoita, rakeet pommittavat tuulilaseja, metsää kaadetaan ja pitkospuita katkeilee, Mettähallitus viittaa kintaalla. Hevosia karkaa aitauksistaan, sudet syövät lampaat. Jossakin kerätään lahjoitusrahaa, jonka toiminnanjohtaja tulee kavaltaamaan. Vanhaintaloja suljetaan, hyvinvointialueita romahtaa. Taksikuski kähmii ja rahastaa, Valma-omaishoitaja auttaa halvaantuneen miehen pyörätuoliin, Veikko kylvettää vaimon pihasaunassa. Mutta nyt saa ennustukset riittää, tyrkkään kristallipallon kaapin perälle. Ilonpilaaja!

###

Tähän väliin rauhoittava rosolliohje, ennen kuin Lukijani lakoaa ahdingon alle. Rosollista tuli tuunattuna erinomaista, vaikka itse sanonkin.

Kas näin. Otetaan kaupan rosollia iso loota. Lisätään 1/2 limen mehu ja raastetaan rosolliin hiukan limehedelmän kuorta. Lisätään pari valkosipulinkynttä, pilkottua omenaa ja sipulihippua, jollei jo ole tarpeeksi. Ja siinä se! Kun antaa maustua vaikka yön yli niin voila! On hyvää ilman sen kummempia kastikkeita.

Harmittelin, ettei kaupassa enää ollut rosollia. Ostan punajuuria.

Lukijani on mitä suurimmassa määrin ymmärtäväinen ihminen, joten tarjoan vaivain palkaksi arabialaiskaakkua, jota leivoin aattona. Kun yskäisenä ei pitemmälle lenkille tohtinut lähteä, eikä tv-kanavien rallittaminen napannut, niin ei kun leipomaan. En juuri katso televisiosta kuin uutiset, enkä aattonakaan kauaa jaksanut seurata mitä joku suomalainen nätti urheilijatyttö vastaa visailukysymyksiin. Tarjolla oli myös joitain pitkästyttäviä jännityssarjoja. Raymond Chandlerin sanoin: ”Jos et tiedä miten jatkaa, pane mies tulemaan ovesta ase kädessään.” Ei semmoista jaksa. Ehkä Lukijallanikin on kardemummahötösen verran tiukkapipogeenejä? Mulla taitaa olla enemmän.

Arabialainen maustekakku.

###

Hyppään kakusta viime päivien harrastukseen eli robotti-imurin wifi-verkko-ongelmien ratkontaan, johon tänäänkin kului pari tuntia. Joululahjaksi ostin meille toisen robotti-imurin, kun kämpässä on kaksi tasoa ja yhtä imuria on raahattu niiden väliä. It-osastojen vakioriesana eli sairauskertomusohjelmien riipijänä osasin odottaa ongelmia kuten niiden, keskenään täysin erilaisen neljän sairauskertomusohjelman kanssa, joihin urani aikana olen törmännyt.

No, imurihommakin tietysti eskaloitui. Toinen imuri putosi jatkuvasti offline-tilaan. On-line-tilan palauttaminen edellytti laitteen verkkomääritysten palauttamista alusta alkaen uudelleen. Mutta kaikessa on toki aina hyvätkin puolensa! Pystyn nyt puhumaan nokkavimmankin it-insinöörin suohon tai ainakin saavuttamaan tilanteen 1-1. Vedän nääs kehiin IoT:n, reitittimen, 2,4 GHz:n, 5 GHz:n ja esineiden internetin ryyditettynä tukiasemalla, verkko-optimoinnilla, WPA2-autentikoinnilla ja DHCP:llä. Kas näin!

Viittaan rakastamaani hokemaan, jossa puhutaan lääkäreistä ja latinasta. Mitä helkutin kieltä tuo sitten muka on! Ja imurinomistajanko se pitäisi heittämällä hallita, vai. Kun verkkoasetukset saa lähelle maalia jumittuu prosessi viimeiseen ruutuun, koska puhelinsovellus ei etene loppuun. Oletan, että syynä on hidas ja pätkivä 2g-verkko (?). Mutta kas vain, yhteys saattaakin yllättäen kotvan kuluttua edetä ilman mitään logiikkaa. Mutta ei voi tietää tapahtuuko lainkaan, meneekö tunti vai vuorokausi.

Huh, olipa se raskasta latinaa! Upottakoon Lukijani nyt päänsä hetkeksi kylmään ämpäriveteen! (Huom. sieraimet vedenpinnan yläpuolella.)

Vien toisen härveleistä takaisin kauppaan, ellei viisaus tipahda päähäni jostakin. Ks. eteenpäin.

###

Lopuksi kerron, että it-teknologiasta takykardiaa eli tykytyksiä saatuani virkistäydyin selvittämällä tekoälyn avulla toissapäiväistä tapausta. Tuolloin huushollissa kajahti räjähdyksenomainen pamahdus. Ampuiko joku? Kävi ilmi, että vessan katosta oli lampun suojalasi pudonnut laatalle ja räjähtänyt tuhannen sirpaleiksi. Toinen samanlainen lasikuuppa oli pytyn yläpuolella. Alkoi pelottaa putoaako se päähän pytyllä istuessa. Talonmies totesi, että pytyllä on jatkossa käytettävä kypärää. Vitsiniekka saa aina palkkansa: komensin Talonmiehen oitis kipuamaan katonrajaan ja poistamaan lasisuoja (painoa oli 538 g). Piti kuitenkin tiedustella tekoälyltä, mikä kuupan kiihtyvyys olisi ollut, entä kallon kohtalo. Arveli lopputuloksen riippuvan osittain siitä, kuinka joustava kallo osumakohteella on. Alla tekoälyn kannanotto kypäräpakkoon.

Näihin tunnelmiin ja rakettien paukkeeseen! Klara

Screenshot