Juhannushommia majavan ja susien kanssa

Hyvä Lukijani,

odottelen terassilla mitä tuleman pitää. Että mitäkö pitää? Pitää siirtyä ensin kapealle mökkitielle, siitä hieman leveämmälle sepelipäällysteiselle rompoolille ja siitä tasoitetulle soratielle. Sitä edetään lähemmäs 20 km. Jos kumit alla on edelleen ehjät, ei aina ole toteutunut, voi siirtyä asfaltille.

###

Pää on vielä tokkurainen, kun palailin vasta puolenyön jälkeen melomasta. Tyyntä, ei ristinsielua, ei moottorin ulinaa: upea juhannusyö. Mulla on täällä tutut reitit ja sain idean lähteä katsomaan onko tänä(kin) vuonna latuskahäntä sulkenut yhden melontapätkän. Havaitsin loppukeväästä, että sillä oli remontti aluillaan.

Jep, oli ahertanut melkoisen kynnyksen. Yllättäen oli tehnyt pesän padon alapuolelle. Pääsin kynnyksen toiselle puolelle kikkailemalla, kun padon alapuolella oli jalan alle vähän tukea, jonne nousta kajakkia kiskomaan. Padon yläpuolella oli syvempää, joten palatessa oli harkittava: mulahtaako suosiolla reisiä myöten hötöiselle alustalle kiskomaan paattia vai ottaako jumitusriskin ja nylkyttää ittensä kajakkeineen kynnyksestä. Pidin tuumaustauon ja päädyin pysymään kajakissa tuli mitä tuli. Ja kappas, sain nytkytettyä itseni padon alapuolelle kaatumatta. Pieni tasaustauko siinä ja sieltäpä Itse Majavakin oli uimassa vastaan. Kun tiedän sen olevan melko veijari läiskyvine lätkähäntineen jo pelkästään sillalta tervehtiessä, en oikein innostunut kajakista tapaamaan. Eikä sekään halunnut tavata minua, vaan katosi johonkin salakäytävään.

Pesä vasemmalla, vesiliukumäki oikealla.

Mökkijärvellä ennen rantautumista oli vastassa sellainen konsertti, että oksat pois ja pala latvaa. Wou-wou, wou-wou, wouuu-uuuuu. Valtion koirat olivat keskiyöllä tsekkailemassa, onko kesantopellolla sapuskaa. Kävin toissailtana tutkimassa jälkiä haaskasta. Ei näkynyt kuin hitosti sääskiä.

###

Kyllä mökiltä lähtö on aina söhellystä. Tässä välissä laitoin kajakin säilytyskuntoon kirjosiepon huutaessa yläpuolella kurkku suorana lapsilleen, että PETO NÄKYVISSÄ! Siepolla on yksiö lähistöllä. Sai näetsen lopultakin birdtinderistä jonkun naisen ittelleen ja niillä on nyt vähintään vitoset. Kuskaavat niska vääränä marketista ruokaa. Sama urakka tuntuu äänistä päätellen olevan hukkapariskunnalla, kun pentumaista ääntä on joukossa. Opin joltain riistasivuilta, että niillä on pennut huhtikuun tienoossa. Ruokaa on lapsille alkuunsa saatava joka päivä.

Siitä tulikin mieleeni, että näin ultraäänikuvan tulevasta lapsenlapsesta. On nykyteknologia melekoosta! Muistan kun esikoista odottaessa erehdyin kysymään ultraääntä tehneeltä kätilöltä sattuisko olemaan vihiä sukupuolesta. Pyhäinhävästys! Eikö riitä, että lapsi vaikuttaa terveeltä! Meikäläinen on suorine kysymyksineen eräänkin kerran joutunut uloskatsotuksi. Nyt sentään sain olla tilaisuuden loppuun asti paikalla, jopa synnytyksessäkin.

###

Kyllä tuli navakka tuuli. Lohdullista: tällä tuulella ei ole melomista, ainakaan meikäläisellä. Kun melon yksin, niin vältän riskejä. Vaikka kokemusta on paljon ja tunnen kajakkini, en lähde kokeilemaan. Puuskissa tuuli on nyt ainakin 10-12 m/s. Nykäisee kivasti melan lapaa ja heittää sivulle.

###

Talonmies ja Rakki lähtivät jo eilen. Koira on täällä elementissään, mutta munasi itsensä karattuaan ohjuksena pihalta tiellä kulkeneen satunnaisen kalamiehen perään. Täällä ihmiset on kilttiä, nöyrää sakkia, mutta rajansa heilläkin, vaikkei mitään suurta draamaa tullutkaan. Hurtta on pomminvarma muutoin, mutta täysraakile, jos sattuu olemaan irrallaan (äärimmäisen harvoin) ja vaikkapa auto ajaa ohi. Ryntää perään ja hyppii ilosta, että leikitään!

Kaikki ihmiset ei pidä isoista leikkivistä ja hyppivistä rakeista, en minäkään. Ei pidetä enää irrallaan edes kuistilla. Juoskoon vapaana vain aidatussa paikassa. Tuo ohjustelu olisi varmaan poisopetettavissakin, mutta 100% varmaksi ei tätä rotua saa millään. Pitkä kokemus.

###

Olen tänään yrittänyt ajatella kaikkea muuta kuin Wagneria ja aamun uutistutkailun jälkeen lähes onnistunut.

Läksin eilisiltana osittain sen vuoksi vasta iltauutisilta melomaan, kun oli kuultava mitä Sauli sanoo. No, Sauli ei viisaana miehenä ryhtynyt spekuloimaan. Meikäläinen ois sanonut, että herra Priko on toiminnan luotettavuudessa maansa edustaja kuten Vladikin. En antaisi käsilaukkuani kummallekaan. En varsinkaan siinä tapauksessa, että varta vasten vakuuttelisivat, että ta-kuul-la on tallessa ja turvassa. – Tuo Prikon episodi oli aika kummallinen, mutta kertonee jotakin itänaapurin poliittisesta tilanteesta.

Näihin rauhoittaviin sisällisodan tunnelmiin jätän Lukijani ja ryhdyn paistelemaan koekäyttöön ostamaani Muu Ryynimakkaraa. Paketin päällä lukee lisätieto: ”Ensiluokkainen kansallismakkara”. 😉 Katsotaanpa…

Teidän Klara

Kuunsiltaa ja kesämuistoja

Viikon lopulla piti lähteä metsämökille, mutten kerta kaikkiaan jaksanut lähteä semmoista matkaa ajamaan huonohkossa kelissä, vaan jätin sikseen. Tuota jotkut sanoo vanhuudeksi, mutta jotkut toiset iän tuomaksi viisaudeksi. Kallistun mieluusti viimemainitun kannalle.

Selailen ja siivoilen vanhoja kuvia. Niistä nousee mieleen kaikenlaisia muistoja kuten tuosta kuutamokuvasta. Oltiin melontakaverin kanssa jollain ihanalla keskisuomalaisella järvellä etenemässä jostakin paikasta johonkin toiseen usean päivän aikana. Päivä oli helteinen, mutta onneksi järvenselällä oli tuulta. Kaverilla oli kokoonsa nähden aika iso paatti, johon tuuli otti, kun saarten välistä tultiin isommalle selälle. Ja yhdessä kohdassa se sitten tapahtui eli paatti nousi surffiin ja lähti tuulen kanssa omille teilleen kaveri kyydissään. Tuuli vei purtiloa hyvän matkaa selän toiselle puolelle, mutta sieltäpä sitten löytyi tallesta kaveri ja kajakki 😀

Meillä oli suunnitelmissa leiriytyä ison saaren pikkuruiselle hiekkarannalle, jossa oli virallinen rantautumispaikkakin. Siihen tehtiin leiri. Keittelin sapuskaa kaverin poimiessa mustikoita, vadelmia ja taisipa olla joku haperokin. Tuli makoisat sapuskat jälkiruokineen. Kaveri on pieni ja laiha. Oli tuolle reissulle aliarvioinut eväsmäärän, mutta onneksi meikäläisellä oli sitten senkin edestä.

Istuttiin illalla hiekkarannalla turisemassa ja nauttimassa lämmikettä. Meillä on näillä retkillä aina ollut mukana hautakynttilöitä (!) rannalle laitettavaksi. Ja kun retket pääsääntöisesti ajoittuvat loppukesään on tunnelma pimeässä, lämpimässä elokuun illassa sellainen, että mieleen jää! Voi hyvän tähden! Pulpahtaa muistista sekin kerta, kun aikataulu vähän petti ja oltiin vielä pimeällä melanvarressa havaitessamme, että etelästä lähestyi ukkosmyrsky. Piti kauhoa pikavauhtia pois selältä ja rantautua heittämällä lähimpään saareen suojaan. Ranta oli tavatonta pusikkoa, kaatuneita puita ja juurakkoja täynnä, mutta eipä auttanut kuin kiireesti lyödä maihin siihen kässeikköön odottamaan montako petäjää niskaan kolahtaa. Silloin kyllä vähän hirvitti.

@@@

(Huokaus). Olisipa jo kesä ja kärpäset. Heittelisin romppeet lastiluukkuihin, kiskoisin paatin vetehen ja liipottaisin tieheni. Muttei auta mennä asioiden edelle, vaan odotettava on. Venho(t) on varastossa lepäilemässä ja odottamassa aikaa parempaa.

…Venhot monikossa, lukija huomaa. Sillä minullehan kävi niin, jotta ensin oli kaksi venettä, joista myin toisen 2014 ja toisen huhtikuussa 2017…mutta kestin veneettömänä tasan neljä kuukautta, jonka jälkeen ostin yhden ja sitten perään toisen, joka -tuo toinen siis- on samanlainen kuin minkä myin pois 2014. Hullun hommia, mutta meikäläiselle tyypillisiä ja luulinhan tuolloin muuttuvani hevosihmiseksi. Enpä muuttunutkaan, vaan tajusin hevoshommien vaaran ja ajankäytön rajallisuuden huomioiden kaikki nämä harrasteet, joita rakastan. Sanotaanko resurssiensa rajallisuuden havaitsemistakin iän tuomaksi viisaudeksi?

Yhtä kaikki, nyt on menossa pitkästä aikaa pätkä kirjallisuuteen uppoutumista, vaikka monenlaista muutakin multitaskausta kulkee samassa raidassa mukana (töiden takia). Äkkäsin kirjakaupasta sivusilmän hyllyyn karatessa mielikirjailijani uusimman teoksen, nimittäin Merete Mazzarellan ”Varovainen matkailija”. Nautiskellen luen ja tarjoanpa pienen konvehdin lukijallenikin Mereten rasiasta. Hän on tutkinut matkailua käsittelevää kirjallisuutta, kirjallisuudentutkija kun on, ja lainaa G.K.Chestertonin viisautta liki sadan vuoden takaa. Löydän siitä itseni – minä ”pakkonähtävvyksien” kritisoija. Lainaus menee näin:

Matkailija näkee sen mitä näkee. Turisti näkee sen mitä on tullut katsomaan.

Hienosti sanottu!

Oikein hyvää huomista pyhäpäivää lukijalleni,

Klara

Surua, murhetta ja suuria tavararöykkiöitä

”Olen vain pieni kukka luojan kukkatarhassa”

Odottelen Talonmiestä ja Rotvaileria iltapäivästä reissultaan kotiin. Mutta sitä ennen nautiskelen vielä hetken hiljaisen talon tunnelmasta seuranani Uskollinen Lukijani kaapelin toisessa päässä.

Kas, aurinkokin on löytänyt tiensä tähän pohjoiseen maahan, jossa ajatus rientää eilen veneonnettomuudessa kuolleiden veljesten koteihin. Miten naurettavia ovatkaan meikäläisen murheet ja kaikki niin suhteellista.

Lähetän syvät myötätunnon ja osanoton ajatukset Turun suuntaan.

@@@

Ollaan pienellä porukalla lähdössä erämaihin melomaan. Siitä ei selviä ilman tavararöykkiötä. Ehkä lukijani on jo kyllästynyt listauksiini, mutta silläkin uhalla kirjaan tähän roinaläjän sisällön. (Aivan kuin en olisi tätä röykkiötä lonehtinut jo parikymmentä vuotta joka kesä! Aina on jotain liikaa, harvemmin liian vähän. Viinathan tuosta toki vielä puuttuu :D)

Suuntana on Suomineidon yläosan koillinen, jossa norjalaisen (yr.no) säätiedotuksen mukaan on viileää. Tosin kattelen aina Ilmatieteen laitokset ja Forecatkin ja uskon sitä, kuka kulloinkin parhaat säät säätää. Niin on kaiken viisain. 😀 Pätee myös elämään yleensäkin, sillä lopunajan ennustajia riittää.

@@@

Valotan hieman tilannettani, jota voisi kutsua vaikkapa äidinmurhaksi. Jouduin tekemään ratkaisun mummon hoidon suhteen, kun muori on mulle niin perin hankala. On nyt taas osastohoidossa, jonne sain kovalla tappelulla ja suostuttelulla vietyä. Lähtöprosessissa tuli joka asiasta kova taistelu kuin kaksivuotiasta olisi koittanut saada liikenteeseen. Halusi lähteä renttaisissa yövaatteissa, mutta väännön jälkeen halusi kuitenkin kruunata puvuston renttuisella, virttyneellä tunikalla. No, samapa tuo. Talvikengät halusi jalkaan, mikäs siinä sitten (vetoketjut pitää reuhottaa auki). Jokaisen lääkelaatikon halusi pyöritellä käsissään, että otetaanko vai jätetäänkö (ei ymmärrä enää lääkkeistään). Varastin vaivihkaa hammasvehkeet vessan peilikaapista ja lipposet pöydän alta. Väärän takin olin kuulemma ottanut ja baskerikin piti palata alaovelta vaihtamaan. Mummon sain kuitenkin jo kammettua autoon odottamaan ja kassin takakonttiin.

Auton takapenkiltä esitti pitkin matkaa vaatimuksia. Piti mm. ehdottomasti saada pankkikortti itselle välittömästi. Se on määräys! Enkö kuullut, että mää-räys! Kortti tänne heti! Mutten voinut keskelle liikennettäkään pysähtyä takaluukkua kaivamaan. Se närkästytti häntä suunnattomasti. Sitäpaitsi olisi kyllä oikeastaan halunnut lähteä kotoaan vasta huomenna…tai ehkä ylihuomenna… tai ylipäätään sitten kun olisi itse päättänyt, että tänään hänelle sopii. Sillä hän määrää itse asioistaan, enkö ymmärrä! Mutta ei: tyttären nilkki se vaan komentelee ja ajelee autollaan minne haluaa mummo takapenkillä. On siinä laitaa!

No, hoitolaitoksen pihalla mummo pääsi itsensä kanssa päätökseen. Päätös: meikäläisen ei enää ikinä tule asioihinsa sotkeutua. Mutta hän ihailee kovin heitä, jotka nyt loistavat poissaolollaan: osaavat asioita hoitaa. Minä olen pahis, ongelmien aiheuttaja, määräilijä ja komentelija. Mutta nyt riittää hänelle: ”Parempi, ettet tule enää edes tänne minua katsomaan. Ja soitat X:lle, että tulee tänne, heti tänään. Osaa hoitaa asioitani.” Ouk-kei, sanoin minä ja välitin siitä paikasta X:lle tiedon. Että tällä nyt mennään: pallo siirtyy mummon toiveesta niille, jotka osaavat asioitaan hoitaa. Siis sitten, kun ilmestyvät remmiin.

Sinne jäi mummo hoivaosaston turviin. Harrastuksen myötä tutuksi tullut lähihoitaja järjesteli kaffetkin, vaikka päiväkahviaika oli jo mennyt. Voi että mä ihailen vanhustyön hoitajia! Porukka, joka tekee työtään suurella sydämellä. Olen kyllä joskus ollut koko kesänkin vanhustenhuollossa opiskeluaikana, mutta selvästikin työni laatu on vuosien myötä rapautunut saamastani palautteesta päätellen.

– Huokaus.- Yllättävän rankka ratkaisu on mummon hylkääminen, vaikka toisaalta helpotuskin, kun on muitakin saateltavia lähipiirissä. Fiilis kuitenkin on kuin jättäisi lapsen liikenteeseen. Ei tulisi lapsenlapsen suhteen mieleenkään. (Onneksi on lapsenlapsi ilontuojana. Vietettiin viime viikko osin kahdestaan. Tarhathan on heinäkuun kiinni ja puistot täynnä mummo-pappa-lapsenlapsi- yhdistelmiä. )

@@@

Toivon lukijalleni pyhäpäivän rauhaa. Omalla kohdalla lienee viisain ryhtyä nyt palauttamaan aitauksia osaan huushollista ennen kuin Rotvaileri purjehtii ovesta. On nyt neljän kuukauden ja kasvaa ilmeisesti hevoseksi tätä menoa. Hampaatkin on kuin haikalalla.

Lukijaa tervehtien Klara v d H und Kvz

Lapsenlapsi. Kuva: vävyn ottama (eikö olekin liikuttava!)

Heinäkuun heltehillä

Ilmoja pitelee, sanoo vanha kansa.

Olipa tosiaan hyvä alku heinäkuulle, jolloin meikäläisellä oli tarkoitus lähteä rinkan kanssa kulkemaan ja metsiin yöpymään. Loistavaa: hyvä syy reissun skippaamiseen olankohautuksella. Kun Matti Huutonen lausahtaa ruudusta madonluvut, sanoo pullea ja yksin karhuseuduilla yöpymistä pelkäävä täti, että olisinpa niin varmasti pakannut nyyttini ja lähtenyt talsimaan, mutta nuo kelit, nuo kelit. Ei tule laihat ja trimmatut rinkankantajat kettuilemaan. Eivät lähtisi itsekään.

Mutta onneksi on Ali Leiniö! Vinkki: YouTube ja sinne Ali Leiniö, niin pääsette sohvan nurkasta Lemmenjoelle. Ali jolkottelee puolestanne ja te, hyvä lukijani, voitte haukata tuoretta munkkia ja kulahuttaa päälle parasta Presidentti-kahvianne.

@@@

Olen minä sentään käynyt purrellani puljaamassa vesillä kumminkin, jos kohta rinkka torkkuukin vaatekaapin hyllyllä. Ei tässä nyt ihan laakereilla olla, vaikka koiranpentu viekin hiivatinmoisen määrän ihmisen energiaa. (Tällä viikolla aloitti uroksille tyypillisen ulostamisen ja virtsaamisen jälkeisen jälkipotkinnan. Tänään sitten kakki terassille ja potki osan jätöksistään terassioven lasiin. ”Apuaaaa!” huusi Talonmies. Ja apua tosiaan tarvittiin. Pesin roikaleen jalat lavuaarissa sillä välin kun Talonmies siivosi terassia.) Takaisin kajakkiin…

Kajakoidessa oli alkuun aika kova vastatuuli ja sai ponnistella siinä määrin, että iltasella piti ottaa kunnon kipulääkkeet, kun hartioita kivisti ja käsivarret oli ihan tulessa. Meni nimittäin tunti jos ei toinenkin vesillä kelluessa. On se niin hienoa hommaa!

@@@

Semmoinen hassu tapaus tässä kävi – oikeastaan kyllä useampikin – että huomasin itselleni yllätykseksi olevani kesälomalla. Olin jotenkin alitajuisesti tuunannut kalenterini siihen malliin, että kun vielä kaupan päälle yksi aiemmin sovittu, melko runsaasti esityötä edellyttänyt homma peruuntui, niin mitäh! Mullahan olikin kesäloma! Eikä ajankohta olisi paremmin voinut sattua, kun tuo koirapirulainen saapui huusholliin. Ei tosiaan ihan muistettukaan enää mitä se edellyttää ja vaatii. (Huusholli on nyt samassa tilassa kuin se ennen lukuisia muuttojamme on tavannut olla.)

Toinen hassu tapaus oli se, että tietämättäni, ennalta-arvaamatta ja äkillisesti tiedokseni saatettiin yllättävä rahallinen huomionosoitus. En nyt lähde tätä enempää avaamaan ja retostelemaan, mutta sen verran kerron kuitenkin, että huomionosoitus on rahallinen. Rahan ja vähän omiakin roposia käytin tähän uutukaiseen, näppärään tietokoneeseen, jota tässä näpyttelen. Lukijalleni on aiemmin tullut viemäriputkea myöten vanhan Mäkkini lähettämää kirjallista jätettä. Nyt sama jätemateriaali tulee siis tästä uutukaisesta toosasta. (Saahan sitä jollain leuhkia, eikö totta.)

Uusi aluevaltaus on tehty tänään. Nimittäin perustettu kirpputoripöytä. Eipä ole sellaisesta aiempaa kokemusta, joten siunailin jälleen tuota tytärtäni, jolta voi kysyä neuvoa ihan missä asiassa tahansa ja aina löytyy apu. Hän työskentelee samalla alalla ja osaa merkittävästi laajemman kentän kuin meikäläinen. Joten sainpa neuvot sellaiseenkin kuin kivesvaivaan, joka ei toki ollut itselläni, vaan potilas kysyi neuvoa, enkä oikein osannut auttaa, kun en enää muistanut, että osalla ihmisistä on kiveksetkin. Että kyllä on tietopankki tämä tytär! Kiveksistä kirpputoriin!

Palatakseni kirpputoriasiaan pienen syrjähtämisen jälkeen niin kerron, että vakoilin ensin jonkin verran hintatasoa. Sen jälkeen alkoi vielä säälittääkin. Jonka jälkeen hinnoittelin kamppehet tyyliin 1€, 1,5€ tai 2€. Millään ei kehtaa pyytää enempää. Hyvään tarkoitukseen menevät ihmisille, joilla on rahasta tiukkaa. Ja jos nyt joku kroisos käy myyntituotteitani lonehtimassa, niin ostakoon halvalla sitten, senkin kitupiikki. Kirpputoripöytäni on kuin lastattu kameli ja pursuaa erinäköistä roinaa, jotta tuskin siihen kitupiikin kynnet iskevät.

Näihin kirppuisiin puheisiin jätän lukijani ja toivotan hyvää yötä. ’

terveisin Klara